Meitä lienee monia, joitten salaisiin toiveisiin kuuluu oman kirjan tekeminen. Joku oma, konkreettinen. Teos, josta muutkin saattaisivat olla kiinnostuneita.
Jotkut meistä toteuttavat tämän unelman. Tänään saatte lukea erään heistä, Hannu J. Ahosen, ajatuksia kirjastaan Henki lähti! -Suomalaisia henkirikoksia.
Teos polttaa näppejäni uunituoreena. Edessäni istuu Hannu (sinunkaupat tehty), joka kirjassaan valottaa yksityiskohtaisen tarkasti useita henki- ja muitakin rikoksia, mutta varsin niukasti itse teoksen tai tekijän taustoja. Minkälainen mies paneutuu aiheeseen näin? Mikä saa ihmisen näkemään suunnattoman vaivan kertoakseen mahdollisille kiinnostuneille elämän raadollisuudesta, toisen ihmisen hengen riistämisestä?
Hannu itse määrittelee itseään näin: Puiseva, asiassa pysyvä, perusteellinen tutkijaluonne. Monen mielestä mulkku.
Tämä ei selitä kaikkea. Mulkkuusko erottaa sinut monesta muusta puisevasta tutkijasta? Sekä ajoi sinut kirjoittamaan kirjan nimenomaan henkirikoksista? Mikä tämä teoksesi oikein on? Miksi teit kirjan juuri tästä aihepiiristä ja juuri nyt? Annetaan miehen itsensä kertoa.
-Kirja on inhorealistinen katsaus vuosina 1971 - 2007 tapahtuneista henkirikoksista. Tosin mukaan mahtui vain hyvin pieni osa tapauksista. Oikein sopiva henkirikoksista kiinnostuneille alan harrastajille ja ilman muuta myös tutkijoille. Aihepiiri voidaan tässä yhteydessä rajata seuraavasti: kuolemantuottamukset, törkeät kuolemantuottamukset, surmat, tapot ja murhat sekä näihin liittyvät raiskaukset. Henkirikos on peruuttamaton tapahtuma ja sinänsä erittäin kiinnostava aihe. Tein kirjani, että ihmiset tietäisivät millaisia ihmisiä ja motiiveja tapausten takaa löytyy. Halusin kiinnittää myös huomiota siihen kuinka oikeuden määräämät tuomiot ovat usein lepsuja sekä vailla kansantajua. Kuinka moni henkirikoksen tekijä onkaan päässyt ennen aikojaan pois vankeudesta ja syyllistynyt lähes saman tien uuteen henkirikokseen. Olisiko sittenkin kannattanut pitää hörhö vankilassa sen ajan mikä oikeasti oli hänelle määrätty? Olisi jonkun onnettoman henkikulta siinäkin säästynyt.
-Aiheesta ei ole tehty kirjaa sitten vuoden 1994 Hannes Markkulan kirjan jälkeen. Onhan meillä toki vuosittain ilmestyvä Poliisi kertoo - kirjasarja. Siinä on tosin myös muita rikoksia kuin henkirikoksia eikä osallisista puhuta oikeilla nimillä. Alibin Kohutuimmat rikokset -pokkari ilmestyy vuosittain, mutta sehän ei ole kirja ja siinä olevista tapauksista on Alibi-lehdessä jo kirjoitettu. Lisäksi lähes joka vuosi ilmestyy kirjana jos jonkinlaista tutkimustulosta siitä, millaiset ihmiset henkirikoksia tekevät, kuka joutuu uhriksi, mikä on osallisten sosiaalisen aseman vaikutus ja niin päin pois, mutta nämä tutkimukset ovat tilastotiedettä ja tarkoitettu lähinnä tutkijoiden ja muiden erityisasiantuntijoiden käyttöön. Eräänlaisia fläppisulkeisia kirjana.
Entä kumpi viehätti tekijää enemmän: kirjoittaminen vai aihepiiri? Tunteeko henkirikoksista kirjoittava ihminen peräti jonkinlaista kutsumusta?
-Aihepiiri ja tapaukset olivat yleensä hyvinkin mielenkiintoisia. Niihin tutustumisen jälkeen kirjoittaminen alkoi viehättää enemmän. Kun useampia juttuja oli kesken, niin molemmat olivat vuoron perään niskan päällä viehättävyydessä.
Hannu J. kertoo, ettei rikoksessa lähtökohtaisesti vielä ole mitään häntä erityisesti kiinnostavaa. Epäonnistuneissa pankkiryöstöissä häntä kiinnostaa (ja naurattaa) tekijöiden hölmöily. Onnistuneista pankkikeikoista lukiessaan hän tuntee suoranaista pakkoa nostaa hattua tekijöille. Esimerkkinä mies mainitsee Helsingin Pitäjänmäessä aikoinaan tehdyn ns. kymmenen munan kakun tapauksen.¤ Henkirikoksiin hän suuntaakin sitten jo laajempaa mielenkiintoa: mikä oli motiivi, miten teot suunniteltiin (tai jätettiin suunnittelematta), miten jälkiä pyrittiin peittelemään ja tapahtumia selittelemään? Miten poliisi toimi ja tapaukset käsiteltiin eri oikeusasteissa?
Palatkaamme vasta ilmestyneeseen kirjaasi. Mistä löysit kirjan tapaukset ja millä perusteilla teit valinnat?
-Minulla on sangen laaja arkisto sanoma- ja aikakauslehtien artikkeleita sekä oikeudenkäyntipöytäkirjoja useilta vuosilta. Sekä helvetin hyvä muisti. Kävi kuitenkin niin, että vaikka materiaalia on, niin joistakin hyvin kiinnostavista tapauksista minulla oli yllättäin perin vähän tietoa, halusin aiheen kuitenkin kirjaan, joten "jalkauduin kentälle" ja lähdin etsimään lisää aineistoa. Valintoihini vaikuttivat mm. seuraavat seikat: a) kuinka paljon, mistä näkökulmasta ja miten niitä oli jo puitu julkisuudessa b) tapauksen yhteys johonkin toiseen, esim. saman tekijän kaksi erillistä tekoa, jolloin saadaan tapaukset yhdistämällä hyvinkin mielenkiintoinen kertomus tai motiiviyhteys johonkin toiseen henkirikokseen c) jutun käsittely eri oikeusasteissa d) motiivi sinänsä.
-Rajasin kirjan ulkopuolelle tapauksia, jotka ovat olleet esillä julkisuudessa hyvinkin taajaan tai joista on jo kattava kuvaus saatavilla esimerkiksi netissä. Hylätyksi joutui mm. kaksoissurma Turussa vuodelta 1971. Tekijä tuomittiin hoitoon ja koska minulla oli vastaavia tapauksia jo kaksi, päätin että ne riittävät. Lisäksi tuossa Turun tapauksesta saatavilla oleva aineisto oli hyvin niukka ja epätarkka.
-En tietoisesti pyrkinyt välttämään mitään aihepiiriä. Joitakin asioita en kuitenkaan tuonut julki uhrin ja hänen omaistensa takia. Tekijöistä pyrin kertomaan kaiken.
-Kirjaa kirjoittaessani minun piti erityisesti huomioida, että kaikki mikä on kirjoitettu, on todettavissa oikeasti tapahtuneeksi, ts. kaikkeen pitää löytyä lähdeaineisto. Lisäksi ihan kaikkea en tohtinut tuoda julki vaikka niistä julkisissa asiakirjoissa maininta onkin. Piti vetää raja, että mitä voi kertoa. Pyrin saamaan mukaan myös tekijän tai tekijöiden muita mahdollisia rötöksiä, jotta lukijalla olisi mahdollisimman hyvä kokonaiskuva mitä nämä hengenriistäjät ovat puuhailleet. Monen kohdalla löytyi tietoa myös vapautumisen jälkeisestä elämästä. Itsepähän ovat tiensä valinneet. Julkisuus on osa teon ja tuomion jälkeistä elämää.
-Kirjan sanoma on tyly. On uskomattoman paljon ihmisiä, joille ei ole millään mitään väliä. Ei siitä mitä kanssaihminen tuntee eikä siitä miten häntä kohdellaan. Näistä asioista pitää puhua hyssyttelemättä. On muutoksen aika.
-Haaveilin omasta (rikos)kirjasta muutaman vuoden. Vaihtoehdot olivat tietenkin fakta ja fiktio, mutta kun mielikuvitukseni lentää kanan tavoin, päätin pysyä elävässä elämässä. IRL, kuten tavataan sanoa. Kirjan käytännön toteutus vei viitisen kuukautta.
-Esikuvia (rikos)kirjallisuuden alalla minulla ei oikeastaan ole. Fiktiopuolella luen Reijo Mäen ja Jarkko Sipilän romaaneja. Fakta on kuitenkin aiheena kiinnostavampi. Hannes Markkulan Suomalainen murha on ehkä lähimpänä esikuvaa.
-Murha-infon kävijöitä tahtoisin kannustaa pysymään asiassa ja jättämään turhanpäiväisen lässytyksen vähemmälle. Mukahauskalle paskanjauhannalle on olemassa sivut jossain muualla. Pari hyvää neuvoa: joka asiaa ei tarvitse kommentoida ja jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin älä sano sitä.
Erotessamme Hannu kättelee lämpimästi. Kääntää selkänsä ja loittonee, vain palatakseen vielä. -Miksikö kirja? Onhan meillä netti? Niin.. Onhan meillä netti. Netissä on se heikkous, että sitä eivät lue kaikki henkirikoksista kiinnostuneet eikä sieltä usein edes haulla löydä hakemaansa. Lisäksi monet ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita henkirikoksista lukevat niistä mieluummin kirjasta kuin netistä, sillä kirja mielletään "enemmän" totuudeksi kuin epämääräisiä väitteitä, vihjailuja sekä asian lomassa olevaa joutavaa höpinää vilisevä netti. Kirja on myös erinomaisen hyvä sänkykumppani.
Ainiin: lempiruokani on Mummonliha-pullat!
Leppoisa mies tämä Hannu J. Ahonen.
¤ (...10 munan kakku oli pankkiryöstö Pitskun SYP:ssä joskus 80-90-lukujen taitteessa. Ryöstäjä toi kakun kun halusi juhlistaa perintöään, mutta ryöstikin pankin. Poliisit saivat selville, että moisia kakkuja oli valmistettu vain viisi. Neljän ostajat tiedettiin. Yhden ei. Kakusta tiedettiin vielä, että se oli ns. kymmenen munan kakku.)
http://murha.info/userfiles/image/henkikirja.jpg
loistavaa, että jollakin henkilöllä on niin paljon aikaa oman elämänsä lisäksi, ett' etii kommentoimaan juurtajaksaen toisen tekelettä. Olisin kateellinen teille jos osaisin :)
loistavaa, että jollakin henkilöllä on niin paljon aikaa oman elämänsä lisäksi, ett' etii kommentoimaan juurtajaksaen toisen tekelettä. Olisin kateellinen teille jos osaisin :)