Yllättävä tieto Milan Jaffin palautuksesta: Lähti itse, sai rahaa
Milan Jaff lähti takaisin Irakiin omasta pyynnöstään.
Rikoksista tuomittu ja katujengin keulakuvana tunnettu Milan Jaff kertoo, mitä hänen karkotuksensa yhteydessä viime joulukuussa tapahtui.
Jaffin palautuslento oli isosti otsikoissa ja tapausta puitiin paljon myös sosiaalisessa mediassa. Jotkut poliitikot pyrkivät ottamaan kunniaa siitä, että Jaff oli saatu maasta pois.
Esimerkiksi perussuomalaiset juhlivat päätöstä näkyvästi sosiaalisessa mediassa. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne toivoi lisää vastaavia päätöksiä ja toivotti Jaffille ”tervemenoa”. Wille Rydman puolestaan julkaisi X:ssä viestin, johon hän liitti Jaffin hieman aiemmin julkaiseman Siks PS -musiikkivideon.
Perussuomalaisten Miko Bergbom julkaisi TikTok-tilillään videon, joka herätti huomiota aina Irakin Kurdistanissa asti. Jaffia haastateltiin hänen paluunsa jälkeen kurdilaisella Rudaw-uutiskanavalla, jossa toimittaja ihmetteli suomalaisen oikeistopuolueen julkaisemaa videota. Siinä perussuomalaiset vilkuttivat kameralle Jaffin paluulennon kunniaksi ja iloitsivat sisäministeri Mari Rantasen ”jatkoa seuraa” -kommentista.
Kansanedustaja Rami Lehtisen (ps) mukaan rikollisten maasta poistamisiin olivat vaikuttaneet lakimuutokset, joita perussuomalaiset olivat saaneet mukaan hallitusohjelmaan.
Lähti itse
Tosi asiassa Milan Jaff pyysi Suomen viranomaisilta itse, että hän pääsisi takaisin Irakin Kurdistaniin. Iltalehti vieraili Kurdistanissa, jossa Jaff asiasta kertoo.
Hän kaivaa puhelimen taskustaan ja näyttää videon, joka paljastaa, että hän lähti Suomesta omasta pyynnöstään.
Videolla Jaff soittaa poliisille ja pyytää, että hänet palautetaan mahdollisimman nopeasti Kurdistaniin. Hän lupaa olla valittamatta hallinto-oikeuden karkotuspäätöksestä, jos hänet palautetaan nopeasti eikä hän joudu suorittamaan vankeustuomioita huumausainerikoksesta ja sarjasaalistajana tunnetun Mika Moringin pahoinpitelystä.
Samaan aikaan poliisilla oli tutkinnassa myös uusi vakava rikosepäily, joka johti puoli vuotta Jaffin lähdön jälkeen syytteeseen törkeästä lapsen raiskauksesta.
– Poliisinkin puolesta on parempi, että sie lähdet kotimaahan, asiaa järjestellyt poliisi sanoo videolla.
Sai rahaa
Keskeneräisistä rikosasioista huolimatta poliisi valmisteli Jaffin lähdön hänen pyyntönsä mukaisesti. Käynti Irakin lähetystössä järjestyi pikaisella aikataululla ja Jaffille saatiin tarvittavat matkustusasiakirjat.
Sen jälkeen hänet siirrettiin Joutsenon vastaanottokeskuksesta Helsinkiin säilöön.
Lähtö tapahtui 9. joulukuuta. Jaff lennätettiin karkotuslennolla Ruotsin ja Itävallan kautta Bagdadiin.
Yhteistyösopimukseen kuului se, että perillä Jaff sai Euroopan unionin rahoittamaa uudelleenkotouttamisrahaa, joka on tarkoitettu uuden elämän aloittamiseen ja esimerkiksi yritystoiminnan perustamiseen.
Jaff väittää saaneensa 6500 euroa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d1e8 ... a541073e95