Kirjoittaja itikkapossu » Ti Marras 03, 2026 3:14 pm
Aiemmin tässä ketjussa olikin jo keskustelua, millä tavalla Luoti on kertonut kenellekin ja missä vaiheessa. En ole lukenut ihan jokaista viestiä, joten pahoittelut, jos asia selitettiin jo selkeällä aikajanalla. Oliko siellä Julkkisselviytyjien kuvauksissa tosiaan ensin Luoti kertonut vaan Makwan sekavasta ja aggressiivisesta käytöksestä, jonka kuvausryhmä ja muu tuotantokin pystyivät itsekin todistamaan. Luoti kertoi myös Makwanin masturboineen havumajassa, mutta kertoiko hän tuosta heti vai myöhemmin, ja myönsikö Makwan masturboinnin vai ei? Ketjussa mainittiin, ettei Luoti olisi kertonut kaikkia juttuja alkujaan samalla tavalla kuin oikeuskäsittelyssä eli onko tapahtumien kulku alkanut saada vuosien saatossa vähän ronskimmalla otteella värikynää?
Itse ihmettelin tätä Paula Vesalan oikeudessa kuultua lausuntoa, kun en muista, että Luoti olisi sentään ihan tällaista kertonut:
"Vesala sanoi, että hänen muistikuviensa mukaan Luoti oli tuolloin kertonut, kuinka Amirkhani oli tullut havumajaan jo valmiiksi ilman vaatteita, minkä jälkeen oli tapahtunut raiskausyritys. Vesala kertoi kysyneensä Luodilta, miten tämä pystyi estelemään Amirkhania. Luoti oli kertonut, että hänellä oli ollut päällään useita vaatekertoja, minkä vuoksi Amirkhani oli luovuttanut ja alkanut masturboida."
https://www.ts.fi/a/7124292
Tämän tapauksen uutisointia seuratessani minulle on jäänyt epäselväksi, missä vaiheessa Luoti on alkanut kertomaan Makwanin tulleen havumajaan
ilman vaatteita? Puhuiko Luoti jo
raiskauksen yrityksestä vai onko tällainen väite jotain ihan uutta matskua vain Vesalan kertomana? Oikeudessa Luoti muistaakseni kertoi, että Makwan kosketteli hänen rintoja, jalkoväliä, tuli päälle, kääntyi lopulta kyljelleen ja masturboi, mutta miten en muista, että Luoti olisi maininnut tämän tapahtuneen Makwanin ollessa täysin ilman vaatteita.
Pitäisi nähdä ETPK:stä kaikkien näiden henkilöiden kertomukset, mutta taitaa ETPK jäädä salatuksi vaikka oikeuskäsittely olikin julkinen.
Aiemmin tässä ketjussa olikin jo keskustelua, millä tavalla Luoti on kertonut kenellekin ja missä vaiheessa. En ole lukenut ihan jokaista viestiä, joten pahoittelut, jos asia selitettiin jo selkeällä aikajanalla. Oliko siellä Julkkisselviytyjien kuvauksissa tosiaan ensin Luoti kertonut vaan Makwan sekavasta ja aggressiivisesta käytöksestä, jonka kuvausryhmä ja muu tuotantokin pystyivät itsekin todistamaan. Luoti kertoi myös Makwanin masturboineen havumajassa, mutta kertoiko hän tuosta heti vai myöhemmin, ja myönsikö Makwan masturboinnin vai ei? Ketjussa mainittiin, ettei Luoti olisi kertonut kaikkia juttuja alkujaan samalla tavalla kuin oikeuskäsittelyssä eli onko tapahtumien kulku alkanut saada vuosien saatossa vähän ronskimmalla otteella värikynää?
Itse ihmettelin tätä Paula Vesalan oikeudessa kuultua lausuntoa, kun en muista, että Luoti olisi sentään ihan tällaista kertonut:
[i]"Vesala sanoi, että hänen muistikuviensa mukaan Luoti oli tuolloin kertonut, kuinka [b]Amirkhani oli tullut havumajaan jo valmiiksi ilman vaatteita[/b], minkä jälkeen oli tapahtunut [b]raiskausyritys[/b]. Vesala kertoi kysyneensä Luodilta, miten tämä pystyi estelemään Amirkhania. Luoti oli kertonut, että hänellä oli ollut päällään useita vaatekertoja, minkä vuoksi Amirkhani oli luovuttanut ja alkanut masturboida."[/i]
[i]https://www.ts.fi/a/7124292[/i]
Tämän tapauksen uutisointia seuratessani minulle on jäänyt epäselväksi, missä vaiheessa Luoti on alkanut kertomaan Makwanin tulleen havumajaan [i][u]ilman vaatteita[/u][/i]? Puhuiko Luoti jo [i][u]raiskauksen yrityksestä[/u][/i] vai onko tällainen väite jotain ihan uutta matskua vain Vesalan kertomana? Oikeudessa Luoti muistaakseni kertoi, että Makwan kosketteli hänen rintoja, jalkoväliä, tuli päälle, kääntyi lopulta kyljelleen ja masturboi, mutta miten en muista, että Luoti olisi maininnut tämän tapahtuneen Makwanin ollessa täysin ilman vaatteita.
Pitäisi nähdä ETPK:stä kaikkien näiden henkilöiden kertomukset, mutta taitaa ETPK jäädä salatuksi vaikka oikeuskäsittely olikin julkinen.