Kuopiossa syntynyt taidemaalari ja kuvataiteilija Anna Kaarina Nenonen on nähnyt sellaisen puolen elämästä, jonka harva suomalainen on kohdannut. Nenonen on viettänyt elämästään kuukauden yhdysvaltalaisessa vankilassa – eikä kokemus ollut häävi.
Hänen kokemuksensa ovat vajaan vuosikymmenen takaa.
Asuessaan Yhdysvalloissa Nenonen jäi kaksi kertaa kiinni rattijuopumuksesta. Ensimmäisellä kerralla Nenonen vietti Abingdonissa sijaitsevassa Lounais-Virginian aluevankilassa (South Virginia Regional Jail) 10 päivää odottamassa oikeudenkäyntiä, toisella kerralla 20 päivää.
Karu kohtelu alkoi Nenosen mukaan heti siitä hetkestä, kun Nenonen joutui vankilaan. Heti aluksi hän joutui riisumaan vaatteensa ja kyykistymään.
– Sen jälkeen letkulla suihkutettiin kylmällä vedellä. Yhden ainoan puhelun sai soittaa, Nenonen muistelee.
Toinen kerta oli Nenosen mukaan vieläkin kamalampi.
– Virkailijat luulivat, että olen itsetuhoinen, kun sanoin heille jotakin typerää. Jouduin hetkeksi eristysselliin, Nenonen sanoo.
Nenoselle myös puettiin niin sanottu turvapaita (anti-suicide smock), joka on erittäin lujasta, paksusta, jäykästä ja repeämättömästä erikoiskankaasta valmistettu paita estämään vangin mahdollisuudet vahingoittaa itseään esimerkiksi käyttämällä vaatetta hirttoköyden tekemiseen.
– Se ”kilpikonnapuku” oli todella jäykkä, se raapi ja kutitti, Nenonen sanoo.
Turvapaidat otettiin käyttöön Lounais-Virginian vankiloissa vuosituhannen vaihteessa. Ne ovat vakiovarusteita vangeille, joiden katsotaan olevan vaaraksi itselleen.
Nenonen sijoitettiin kuuden hengen selliin, jossa kuitenkin oli hänen mukaansa usein seitsemän naisvankia.
– Yksi joutui nukkumaan lattialla. Lisäksi yksityisyys oli täysin tuntematon käsite. Esimerkiksi tarpeet piti tehdä kaikkien nähden.
– Oli vain keinovalaistus. Ulos ei muutenkaan päässyt. Ei ollut mitään ulkoiluja, vaan liikunta hoitui, kun vankeja kävelytettiin ympäri ruokasalia. Kirjastokärry kiersi kerran viikossa, mutta sieltäkään ei saanut itse valita kirjoja, vaan otettiin ne, mitä annettiin, Nenonen kuvailee.
– Lisäksi vanginvartijat olivat kauheita. Se oli jatkuvaa pilkkaamista, ja öisillä kierroksilla he pitivät niin kovaa meteliä ja osoittelivat taskulampuilla silmiin, että kaikki varmasti heräsivät.
Ja aina, kun liikuttiin vankilan ulkopuolella, vangit kahlehdittiin.
– Kun mentiin oikeuteen, oli käsiraudat, jalkakahleet ja vielä vyö, johon kahleet oli kiinnitetty, Nenonen sanoo.
Yhdysvaltain vankeinhoitojärjestelmässä vangit on lähes aina kahlehdittu, kun he liikkuvat vankilan muurien ulkopuolelle – oli kyseessä sitten oikeudenkäynti, muualla tapahtuva lääkärintarkastus tai siirto vankilasta toiseen. Protokolla määrää tiukat fyysiset rajoitukset pakenemisriskin poistamiseksi.
Kun vankila-ajan piina oli ohi, Nenosen mielen valtasi hirveä helpotus. Vankilasta jäivät niin painajaismaiset muistot, että Nenosen ajatus oli, että ”ei ikinä enää”.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012336517.htmlKuopiossa syntynyt taidemaalari ja kuvataiteilija Anna Kaarina Nenonen on nähnyt sellaisen puolen elämästä, jonka harva suomalainen on kohdannut. Nenonen on viettänyt elämästään kuukauden yhdysvaltalaisessa vankilassa – eikä kokemus ollut häävi.
Hänen kokemuksensa ovat vajaan vuosikymmenen takaa.
Asuessaan Yhdysvalloissa Nenonen jäi kaksi kertaa kiinni rattijuopumuksesta. Ensimmäisellä kerralla Nenonen vietti Abingdonissa sijaitsevassa Lounais-Virginian aluevankilassa (South Virginia Regional Jail) 10 päivää odottamassa oikeudenkäyntiä, toisella kerralla 20 päivää.
Karu kohtelu alkoi Nenosen mukaan heti siitä hetkestä, kun Nenonen joutui vankilaan. Heti aluksi hän joutui riisumaan vaatteensa ja kyykistymään.
– Sen jälkeen letkulla suihkutettiin kylmällä vedellä. Yhden ainoan puhelun sai soittaa, Nenonen muistelee.
Toinen kerta oli Nenosen mukaan vieläkin kamalampi.
– Virkailijat luulivat, että olen itsetuhoinen, kun sanoin heille jotakin typerää. Jouduin hetkeksi eristysselliin, Nenonen sanoo.
Nenoselle myös puettiin niin sanottu turvapaita (anti-suicide smock), joka on erittäin lujasta, paksusta, jäykästä ja repeämättömästä erikoiskankaasta valmistettu paita estämään vangin mahdollisuudet vahingoittaa itseään esimerkiksi käyttämällä vaatetta hirttoköyden tekemiseen.
– Se ”kilpikonnapuku” oli todella jäykkä, se raapi ja kutitti, Nenonen sanoo.
Turvapaidat otettiin käyttöön Lounais-Virginian vankiloissa vuosituhannen vaihteessa. Ne ovat vakiovarusteita vangeille, joiden katsotaan olevan vaaraksi itselleen.
Nenonen sijoitettiin kuuden hengen selliin, jossa kuitenkin oli hänen mukaansa usein seitsemän naisvankia.
– Yksi joutui nukkumaan lattialla. Lisäksi yksityisyys oli täysin tuntematon käsite. Esimerkiksi tarpeet piti tehdä kaikkien nähden.
– Oli vain keinovalaistus. Ulos ei muutenkaan päässyt. Ei ollut mitään ulkoiluja, vaan liikunta hoitui, kun vankeja kävelytettiin ympäri ruokasalia. Kirjastokärry kiersi kerran viikossa, mutta sieltäkään ei saanut itse valita kirjoja, vaan otettiin ne, mitä annettiin, Nenonen kuvailee.
– Lisäksi vanginvartijat olivat kauheita. Se oli jatkuvaa pilkkaamista, ja öisillä kierroksilla he pitivät niin kovaa meteliä ja osoittelivat taskulampuilla silmiin, että kaikki varmasti heräsivät.
Ja aina, kun liikuttiin vankilan ulkopuolella, vangit kahlehdittiin.
– Kun mentiin oikeuteen, oli käsiraudat, jalkakahleet ja vielä vyö, johon kahleet oli kiinnitetty, Nenonen sanoo.
Yhdysvaltain vankeinhoitojärjestelmässä vangit on lähes aina kahlehdittu, kun he liikkuvat vankilan muurien ulkopuolelle – oli kyseessä sitten oikeudenkäynti, muualla tapahtuva lääkärintarkastus tai siirto vankilasta toiseen. Protokolla määrää tiukat fyysiset rajoitukset pakenemisriskin poistamiseksi.
Kun vankila-ajan piina oli ohi, Nenosen mielen valtasi hirveä helpotus. Vankilasta jäivät niin painajaismaiset muistot, että Nenosen ajatus oli, että ”ei ikinä enää”.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012336517.html
