Ärrävikainen kaupunginvaltuutettu kuuluttaa "vittua" videon puolivälissä. Videon lopussa paiskoo papereita raivoissaan pöydältä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1 ... 1ecc36e78b
”Tämä on aivan hirvittävää” – Raivostunut poliitikko kiroili ja paiskoi valtuustokokouksessa
Kemijärven kuntapolitiikan tukala tilanne purkautui rajulla tavalla tiistain valtuustokokouksessa, kun valtuutettu menetti malttinsa.

- Pirkka_Aalto_vittu.jpg (64.51 KiB) Katsottu 1920 kertaa
Lapissa sijaitsevan Kemijärven kuntapolitiikka on pahassa solmussa, mikä näyttäytyy julkisena riitelynä, syyttelynä ja jopa raivoamisena.
Jatkumon uusimmat osat nähtiin tiistain valtuustokokouksessa, jonka kiihkeimmässä vaiheessa valtuutettu
Pirkka Aalto (kd) vastasi kiroillen valtuutettu
Juhana Kelloniemen (ps) esittämiin syytöksiin.
Tapaus näkyi suorassa verkkolähetyksessä, mutta myös kulisseissa tapahtui.
Yhteinen Kemijärvi -ryhmää edustava valtuuston puheenjohtaja
Sirpa Iivari kertoo, että kokoustauon aikana hänen äänestämisratkaisuihinsa pyrittiin vaikuttamaan tavalla, jonka hän koki kiristämiseksi.
“Voi, kiroilitko?”
Kun yli neljä ja puoli tuntia kestänyttä valtuustokokousta oli käyty vajaat kolme tuntia, Juhana Kelloniemi väitti, että Pirkka Aalto olisi kiroillut ja haistatellut kaupunginhallituksen kokouksissa.
Kelloniemi on myös Kemijärven kaupunginhallituksen jäsen. Aallolla on valtuuston toisena varapuheenjohtajana läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa.
Aalto menetti syytöksestä malttinsa.
– Vittu, minua oikeasti ottaa päähän nämä Kelloniemen heitot täällä näin. On tosi törkeää viljellä täällä tämmöisiä. Minulla menee ihan konseptit sekaisin itsellänikin, Aalto latasi.
Ärrävikainen kaupunginvaltuutettu kuuluttaa "vittua" videon puolivälissä. Videon lopussa paiskoo papereita raivoissaan pöydältä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16145b5d-b351-4605-a8ff-5d1ecc36e78b
[b]
”Tämä on aivan hirvittävää” – Raivostunut poliitikko kiroili ja paiskoi valtuustokokouksessa
Kemijärven kuntapolitiikan tukala tilanne purkautui rajulla tavalla tiistain valtuustokokouksessa, kun valtuutettu menetti malttinsa.[/b]
[attachment=0]Pirkka_Aalto_vittu.jpg[/attachment]
Lapissa sijaitsevan Kemijärven kuntapolitiikka on pahassa solmussa, mikä näyttäytyy julkisena riitelynä, syyttelynä ja jopa raivoamisena.
Jatkumon uusimmat osat nähtiin tiistain valtuustokokouksessa, jonka kiihkeimmässä vaiheessa valtuutettu [b]Pirkka Aalto[/b] (kd) vastasi kiroillen valtuutettu [b]Juhana Kelloniemen [/b](ps) esittämiin syytöksiin.
Tapaus näkyi suorassa verkkolähetyksessä, mutta myös kulisseissa tapahtui.
Yhteinen Kemijärvi -ryhmää edustava valtuuston puheenjohtaja [b]Sirpa Iivari[/b] kertoo, että kokoustauon aikana hänen äänestämisratkaisuihinsa pyrittiin vaikuttamaan tavalla, jonka hän koki kiristämiseksi.