Tietoja vanhasta murhasta LPR?

Testit ja kokeilut ja kysymykset tekniikasta. Voit myös hakea muuta tietoa esim. vanhoista uutisista tms.

Valvoja: Moderaattorit

Sinnalii
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Loka 30, 2007 2:53 pm

Tietoja vanhasta murhasta LPR?

Viesti Kirjoittaja Sinnalii »

Eli pankkiiri tms. "hienompi" henkilö tappoi vaimonsa ja lapsensa ampumalla, haulikolla?, uskoisin että joskus 1940-luvun lopulla tai 1950-luvulla.
(Voi olla että tähän samaiseen juttuun liittyy sellainen että tekijä ensin lavasti hukkumisitsemurhan mutta löytyi.)

Juttu kiinnostaa minua kun: Mutsi oli Lappeenrannasta kotoisin ja isänsä työn takia tiesi varsin paljon tälläisiä juttuja. Nämä tapauksen henkilöt olivat vielä "seurapiirituttuja" eli tapauksesta oli siksikin heillä kotona puhuttu.

(Mutsi oli myös tosi kiinnostunut näistä asioista, luki jotain "Rikospoliisin matkassa tms." lehteä ihan pentuna jo, samoin vastaavaa kirjallisuutta.
Sen takia on mahdollista että sotken tuossa ylhäällä kaksi eri juttua: jotenkin musta tuntuu että tuohon alempaan liittyi kavallus, mutta voihan se olla ollut perheen surmankin takana. )

Muistan mutsin kertoneen että vaari oli ollut tiukasti sitä mieltä että tekijä oli täysissä ruumiin ja sielun voimissa eli olisko tässä sitten tuomioistuimessa käyty läpi jotain mielenhäiriötä.
Ao. tekijä oli joka tapauksessa palattuaan yhteiskuntaan perustanut uuden perheen etc.

(Pahoittelen jos tämä on väärässä osiossa.)
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Tietoja vanhasta murhasta LPR?

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Tästä on jo pitkä aika. Oletan kysyjän tarkoittaneen pankinjohtaja Pessalan suorittamaa perhesurmaa LPR:ssa 1961. Surma-ase oli pistooli, ei haulikko.
Vaikka en minkäänlainen rikosharrastaja olekaan(versus DL,Aizer, Ailar ym.), niin historian harrastajana olen sen verran paikalliseen rikoshistoriaankin tutustunut, että voin suurella varmuudella sanoa kysyjän tarkoittaneen juuri tätä tapausta. Muita vastaavia tai edes sellaiseksi luokiteltavia murhatapauksia ei Lappeenrannasta löydy poislukien Uuno Sunin suorittama perhesurma tai tunnettu Pajarin murhajuttu 1900. Jälkimmäiset vaihtoehdot eivät ole uskottavia.

Rikoshistoriasta kiinnostuneille :
http://kalmannos.blogspot.com/2017/10/p ... -1900.html
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Vastaa Viestiin