Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Ryder
Sammakkoprofessori
Viestit: 418
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Liikenneraivo kuohahti Joensuussa

Viesti Kirjoittaja Ryder » To Elo 06, 2020 8:47 pm

Liikenneraivo kuohahti Joensuun Raatekankaalla. 5.08.2020
Itä-Suomi
Tiistaina klo 15.30 Aspitiellä Joensuun Raatekankaalla oli autoilija käynyt toisen autoilijan kimppuun ja mm. kuristanut kaulalta. Tapahtunutta oli edeltänyt tilanne, jossa Raatekankaantietä pitkin ajanut autoilija oli ollut kääntymässä vasemmanpuoleiselle kaistalle.kun hänen takanaan
ajanut autoilija oli voimakkaasti kiihdyttäen kiilannut hänen eteensä. Edellä ajanut autoilija oli joutunut tekemään nopean väistöliikkeen ehkäistäkseen törmäyksen.
Ohitettavan henkilöauton kuljettaja oli seurannut hänet ohittanutta henkilöautoa Aspitiellä sijaitsevan hallin pihalle ja kysynyt ko. auton kuljettajalta tapahtuneesta. Kuljettaja oli hermostunut asiasta ja painanut kysyjää useita kertoja auton ovella, kuristanut kaulalta sekä pitänyt toista kättään nyrkissä lyöntiasennossa.
Poliisi ei tavoittanut pahoinpitelystä epäiltyä kuljettajaa, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Molemmat tapahtumaan
molemmat tapahtumaan osalliset ovat paikkakuntalaisia miehiä.
POLIISIN TIEDOTTEET,ITÄ-SUOMI

Avatar
On Anoi Kaa
Agentti Scully
Viestit: 8065
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » La Elo 08, 2020 10:03 am

16-vuotiasta floridalaispoikaa epäillään murhasta tämän ammuttua 18-vuotiasta miestä päähän. Tilanne vaikuttaa oudolle, koska Lewis oli ampuessaan puhelimessa hätäkeskukseen. Puhelu juonsi naislaumaan, joka oli Lewisin asuinpaikan ovella tämän riideltyä äänekkäästi tyttökaverinsa kanssa.

Ampuiko sitten lauman pelosta vai mistä lie, mutta heti alkuun henkirikosepäily, vaikka Floridassa on varsin hyvä kodinsuoja eli tässä vaiheessa eivät katso ampumiseen olleen oikeutta.

Ei vaikuta hyvälle jannun tulevaisuus vankilassa, jos aikuisena tuomitaan.
Murhaajakandidaatti Connor Michael Lewis, 16v.jpg
Murhaajakandidaatti Connor Michael Lewis, 16v.jpg (41.7 KiB) Katsottu 786 kertaa
https://nypost.com/2020/08/07/florida-t ... -the-head/

Ulkonäkö kertoo melko lepsuista elintavoista, mutta onko tällä kaulassa myös fritsu? Maailma jaksaa hämmästyttää ja nyt iski uteliaisuus siihen mille mahtaa tämän "morsmaikku" näyttää? En oikein osaa miesten seksikkyyttä arvioida, mutta tämä ei mahda ihan kympin poju olla?
Burn
Loot
Murder

Comance
Neuvoja-Jack
Viestit: 262
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:42 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Comance » La Elo 08, 2020 8:59 pm

Oikein söpöä. Ei voi erehtyä englanti, hampaat vielä sojottamaan.
En kommentoi.

zeko
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 48
Liittynyt: Ke Huhti 26, 2017 10:11 am

Tammela: huoltosema ryöstetty Kaukjärvellä

Viesti Kirjoittaja zeko » Ti Elo 11, 2020 2:14 pm

Maksumuurin takana:
https://www.forssanlehti.fi/lounais-ham ... ksi-735440

Tammelan Kaukjärvellä sijaitseva huoltoasema joutui aseellisen ryöstön kohteeksi 7. elokuuta. Ryöstö tapahtui varhain perjantaiaamuna noin kello 6. Ryöstäjät saivat saaliikseen huoltamon pohjakassan. He olivat liikkeellä kaksin.

Ryöstöstä epäillyt ovat poliisin tiedossa ja heidät on kuulusteltu tapahtumista. Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä.


– Olin työvuorossa ryöstön tapahtuessa, mutta en ollut kassavuorossa. Kun huomasin, mitä on tekeillä, menin soittamaan hätäkeskukseen, yrittäjä kertoo.

Huoltamoyrittäjän mukaan ryöstötilanne oli nopeasti ohi. Ryöstäjät pakenivat paikalta autolla.

– Onni onnettomuudessa on se, että ihmiset maksavat nykyään pitkälti pankkikortilla. Ryöstö tapahtui alle tunti liikkeen avaamisen jälkeen, joten kassaan ei ollut ehtinyt kertyä pohjakassan lisäksi vielä paljonkaan tuottoa, Pirttijärvi toteaa.

Aamulla kello viideltä avautuvalla huoltoasemalla oli ryöstöhetkellä myös asiakkaita. Osa heistä yritti reagoida tilanteeseen.

– Asiakkaita oli paikalla muutamia. He yrittivät puuttua tilanteeseen, mutta kassalla ollut työntekijä puristi heille päätään merkiksi siitä, että ei kannata, Pirttijärvi kuvailee.

Forssan Lehti yritti saada tietoa tapahtuneesta tuoreeltaan, mutta poliisi tiedotti tapahtuneesta vasta maanantaina. FL

Ryder
Sammakkoprofessori
Viestit: 418
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Kontiolahden Lykynlammen ulkoilureitillä vaarallisia esteitä

Viesti Kirjoittaja Ryder » To Elo 13, 2020 9:15 am

TIEDOTTEET POLIISI ITÄ-SUOMI 12.08.2O20

Kontiolahden Lykynlammen ulkoilumaastoon ja Höytiäisen kanavan rantatien varteen on viritelty esteitä.

Ilkivaltaisesti yhä uudelleen tien yli viritetään vaijereita,piikkilankaa ja tielle asetetaan puupöllejä.

cossu2
Alibin satunnaislukija
Viestit: 149
Liittynyt: Su Kesä 21, 2020 1:56 pm

Re: Kontiolahden Lykynlammen ulkoilureitillä vaarallisia esteitä

Viesti Kirjoittaja cossu2 » To Elo 13, 2020 9:31 am

Hyvä että tiedotetaan ettei kohta ole taas joku fillaristi kaula auki arkussa 😐
Never ride faster than your guardian Angel can fly...

ässähai
Parranpäristäjä
Viestit: 91
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai » Pe Elo 14, 2020 1:52 pm

Länsi-Suomi, 14.8.2020 :
Merivoimien entinen esikuntapäällikkö on pidätetty virasta

Merivoimien entinen esikuntapäällikkö, lippueamiraali Timo Hirvonen on pidätetty virasta. Tieto käy ilmi puolustusministeriön heinäkuun alussa tekemästä päätöksestä, jonka ovat allekirjoittaneet puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ja puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti.

Hirvonen sai kesäkuussa syytteet neljästä tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta. Syyttäjän mukaan epäillyt rikokset ajoittuvat vuosiin 2016-2018. Asiaa käsitellään Hirvosen korkean virka-aseman takia ensimmäisenä asteena Helsingin hovioikeudessa.

Keskusrikospoliisin (KRP:n) esitutkinnassa selvitettiin henkilöstöasioihin liittyvien päätösten tekemistä esteellisenä Merivoimissa. Tapausta tutkittiin aluksi virkavelvollisuuden rikkomisena, mutta nimikkeet muuttuivat esitutkinnan kuluessa.

Esitutkinnan aikana Hirvonen on työskennellyt Pääesikunnassa, jossa hänet määrättiin sijaistamaan kenraalikuntaan kuuluvia Puolustusvoimien strategia- ja suunnittelupäälliköitä. Hirvonen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Lännen Media ei tavoittanut Hirvosta kommentoimaan asiaa. Hänelle maksetaan virastapidättämisen aikana puolta palkkaa.

Ennen KRP:n esitutkintaa esteellisyystapauksia selvitti myös Puolustusvoimien laillisuusvalvonta elo-syyskuussa 2018. Merivoimien silloinen komentaja, vara-amiraali Veijo Taipalus väitti lausunnossaan laillisuusvalvonnalle, että Hirvonen ei ole vaikuttanut johtotehtävään valitun läheisensä valintaan. Pääesikunta totesi muutamia pienempiä esteellisyystapauksia tapahtuneeksi, mutta tutkintapyyntöä poliisille ei katsottu Hirvosen kohdalla tarpeelliseksi.

Lännen Media uutisoi saman vuoden lokakuussa Taipaluksen antaneen asiassa väärää tietoa laillisuusvalvojalle. KRP aloitti marraskuussa 2018 esitutkinnan Hirvosesta Pääesikunnan tekemän tutkintapyynnön perusteella. Merivoimien henkilöstöpäällikkönä työskentelevä Pekka Varjonen on sittemmin kertonut varoittaneensa Puolustusvoimien laillisuusvalvontaa Merivoimien antamista vääristä tiedoista jo kyseisen vuoden elo-syyskuussa.
https://ls24.fi/lannen-media/merivoimie ... ty-virasta

Syyttäjälaitos 12.6.2020 :
Syyte nostettu tuottamuksellisista palvelusrikoksista Merivoimissa

Syyttäjä on nostanut syytteen yhtä henkilöä vastaan asiassa, jossa keskusrikospoliisi on tutkinut henkilöstöasioihin liittyvien päätösten tekemistä esteellisenä Merivoimissa. Syyte koskee neljää epäiltyä tuottamuksellista palvelusrikosta, jotka ajoittuvat vuosiin 2016–2018.

Vastaaja on kiistänyt syyllisyytensä rikokseen.
Tiedote: https://syyttajalaitos.fi/-/syyte-noste ... rivoimissa
Kaadu seitsemän kertaa, nouse kahdeksan. (Japanilainen sanonta)

Avatar
Tarkastaja Levisi
Scooby Doo
Viestit: 624
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Tampere: Puukkohuivimiehet koettivat palauttaa anastamansa kassan poliisin pelossa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi » Su Elo 16, 2020 6:31 pm

Huiveihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneet puukkomiehet koettivat varastaa Tampereen Tesomalla K-kaupan kassan.
Pupu tuli kuitenkin koviksilla pöksyyn, kun kuulivat poliisista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/be11 ... fc3899d18c

"Iltalehden haastatteleman silminnäkijän mukaan ryöstäjät olisivat ehtineet tarjota saalista takaisin kassaan, mutta poliisi oli jo matkalla paikalle. Kaupassa oli ollut ryöstön aikana työntekijän lisäksi yksi asiakas."

ReissuLasse
Columbo
Viestit: 2436
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse » Su Elo 16, 2020 7:51 pm

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7b86 ... e39e0164e9

Naapurusten välit kiristyivät Vantaalla – tuija sai kyytiä keskellä yötä

Epäilty ei kertomansa mukaan tiedä, kuka pensasaidan leikkasi.

Ilmoittajan mukaan pensaan leikannut naapuri oli myöhemmin ilmestynyt luvatta hänen tontilleen huutelemaan uhkaavaan sävyyn.

Vantaalaisen henkilön epäillään syyllistyneen vahingontekoon leikkaamalla naapurinsa tuija-pensaan poikki ja huutelemalla naapurille uhkaavasti, tiedottaa poliisi.

Ilmoittajan mukaan pensaan saksinut naapuri oli tullut puolen yön aikoihin heidän tontilleen ja katkaissut tuijan.

Saman yön aikana epäilty oli ilmaantunut uudestaan luvatta tontille ja alkanut huudella uhkaavaan sävyyn.

Ilmoittajan mukaan naapuruus on kestänyt noin kahdeksan vuoden ajan. Viime aikoina naapurisuhde on tulehtunut ja tilanne kärjistynyt.

Poliisin jututtama epäilty ei kertomansa mukaan tiennyt, kuka pensasaidan on leikannut, mutta hänen mukaansa pensas oli hänen omalla tontillaan. Epäilty kertoo, että naapurit käyvät häiritsemässä häntä.

Poliisipartio kuvasi tapahtumapaikan.

– Elokuun kuumista öistä sekä kenties pandemian aiheuttamasta eristäytymisestä ja ahdistuksesta huolimatta poliisi kehottaa malttiin ja kenties jopa naapurisopua ylläpitävään toimintaan, päättää poliisi tiedotteensa.

Avatar
On Anoi Kaa
Agentti Scully
Viestit: 8065
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Elo 16, 2020 8:18 pm

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ke Heinä 08, 2020 7:34 pm
Kauniin multikultitarinan viimeinen luku on nyt kirjattu USAssa, kun tämä vaalea kaunotar hävisi taistelun syöpää vastaan ollessaan 58-vuotias. Itse en vaan voi tuntea empatiaa, mutta tässä kuva pariskunnasta heille, jotka ovat empatiassaan minua notkeampia ja ihmisinä parempia.
Mary Kay Letourneau ja ex-aviomies Vili Fualaau.jpg https://nypost.com/2020/07/07/mary-kay- ... cer-at-58/

Ai miksikö olen näin sydämetön? Siksi, että kuvassa kurkkii uhrinsa vieressä pedo-predatoriraiskuri, joka raiskasi kuvassa näkyvää poikaa tämän ollessa hänen oppilaansa ja vasta 12-vuotias! Nainen oli tuolloin 34-vuotias naimisissa oleva neljän lapsen äiti. Hän aiheutti uhrilleen eli tulevalle multikultirakkaalleen sellaisen elinikäisen trauman, että tämä meni raiskaajansa kanssa myöhemmin naimisiin eli uhri lienee kärsinyt Tukholma-syndroomasta ja PTSD:stä, ainakin? Artikkeli ei kerro mitä naisen 4 lapselle tapahtui ja tuliko raiskauksen uhrista kenties heidän isukkinsa?! Tuskinpa, jos exältä on kysytty.

Poliisi keskeytti kuitenkin kesällä 1996 silloin 6. luokkalaisen lapsukaisen raiskauksen Washingtonin osavaltiossa, kun predatoriope pani suosikkilastaan minipakussaan. Poliiseille nainen väitti hänen vain olleen pojan "lapsenlikkana" ja pitänyt tästä "huolta", mitä tietysti pitikin mikäli pitää termiä synonyyminä lapsenraiskuulle.
Sattuma toi vastaan dokumentin tästä keissistä, missä kerrotaan keissistä ja haastatellaan molempia. Kamala katsoa näiden haastattelua, nainen on oikein saalistajan prototyyppi, joka vaikuttaa ajattelevan vain itseään ja omia halujaan, niiden tyydyttämistä. Nauroikin kuin noita-akka tai oletan niiden nauravat kuin tämä pedo!
https://youtu.be/7mowKsGWuW4

Hän piti yhä 50:nä ihmeellisenä sitä ettei useammat 13-vuotiaat harrasta ja suorastaan vaadi seksiä. Hän ei pitänyt vieläkään tekojaan rikollisena ja sanoi, ettei tiennyt lapsiseksin olevan rikos. Lapsi pani saalistajan paksuksi ennen kumpaakin linnareissua, joista ensimmäinen oli 6kk ja toinen, mikä annettiin, kun nainen kielloista ja vakuutteluistaan huolimatta meni raiskaamaan lasta heti päästyään.

Vähän kornia, kun haastattelussa jo aikuinen mies sanoi, että "ehkä meidän olisi pitänyt odottaa hieman lastentekoa" ja haastattelija korjaa tätä, että ethän sinä voinut tehdä tuolloin päätöstä, ainoastaan aikuinen suhteessa olisi voinut.

Myös sairaan pariskunnan lapset ovat videolla mukana. Paha olo tuli katsoessa, ruma kuin mikä tuo nainen. Ei ymmärrä mitään ja tulee suorastaan lämmin olo, kun muisti naisen kuolleen syöpään. Toivottavasti oli ikävä kuolema pedosaalistajalla.
Burn
Loot
Murder

Avatar
On Anoi Kaa
Agentti Scully
Viestit: 8065
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Elo 16, 2020 8:32 pm

Comance kirjoitti:
La Elo 08, 2020 8:59 pm
Oikein söpöä. Ei voi erehtyä englanti, hampaat vielä sojottamaan.
Vai irlantilaiset esi-isät? Nätti poika kuin sika pienenä.

Itse ampumatapaus kuulosti oudolle. Täytyykin muistaa kurkistaa mitä ihmettä tuolla tapahtui!?

Kurkkasin hieman:
Eli tämä punapään Connor oli ampuessaan sanonut, että:"olet todella pelottava, olet todella pelottava" ja oli ilmeisesti oikeasti pelännyt ovea hakkaavaa joukkiota.

Ammuttu näyttää kyllä kunnon koulukiusaajalle. Tämä sankari oli siis saapunut naislauman (missä Connorin tyttökaverin perheenjäseniä tukijoukkoina, kun Connor oli käskenyt tyttökaverin poistumaan riidan yhteydessä) kanssa punapään ovelle hakemaan punapään tyttökaverin kamoja ja sai luodista, koska Connor oli oikeasti pelännyt (siksi soittanut 911).

Nyt alkaa kuulostamaan sille, että hyvä lakimies vetäisi tämän itsepuolustuksena vapaaksi! Ja toivon, että näin kävisi.

Tässä poliisitiedote 7.8.20:
Kuva
1/3

Kuva
2/3

Kuva
3/3
https://twitter.com/SanfordPolice/statu ... 48961?s=20

Uhri, vtu mikä nimi - Artavius...
Artavious Quarterman, jonkin sortin jenkkifutari.jpg
Artavious Quarterman, jonkin sortin jenkkifutari.jpg (44.98 KiB) Katsottu 786 kertaa
https://www.crimeonline.com/2020/08/08/ ... hers-cops/

Täytyy kyllä sanoa, että kuvan perusteella tämä uhri oli se kusipää. Pitää muistaa seurata mitä tapahtuu.
Burn
Loot
Murder

Avatar
On Anoi Kaa
Agentti Scully
Viestit: 8065
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa » Su Elo 16, 2020 9:21 pm

URSA kirjoitti:
Ma Heinä 13, 2020 4:34 pm
https://www.iltalehti.fi/valioliiga/a/3 ... 71eab354e2
Instagram-julkkis yritti varastaa valioliigaseuralta 100 miljoonaa puntaa – 20 vuoden vankeus uhkaa
//
Jos Abbas todetaan syylliseksi, hän voi saada maksimissaan 20 vuoden vankeustuomion.
niggerialainen valebiljonääri on nyt YouTubessa useilla kanavilla, missä näkyy tyypin niggeriatyypillisiä touhuja. FBI ollut perässä ja uhrina ainakin yksi valkoinen nainen...
https://youtu.be/6C_L09Ri7k8

Tässä näkyy niggerialainen hushpuppi eli Raymond Abbas (tms) dubailaisen poliisin pidättämänä:
https://youtu.be/V29eGDH-nM0

Tyttis syytti pahojen pidättäneen ja nyt itkee miestään vapaaksi, tässä African Glitz -kanava kertoo. Tyttis on näköjään niitä jättiperseisiä moderneja:
https://youtu.be/VAjUJ_1lkSE

Toinen vastaava niggerialainen, joka napattu vastikään:
https://youtu.be/kkXU8y8gtjQ
- Saattaapa vaikuttaa ikävällä tavalla niihin, jotka yrittävät tehdä ihan oikeasti bisnestä vaikkapa arabien kanssa...
Burn
Loot
Murder

putsari
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2694
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Turha bingo! -huuto johti painiotteluun vantaalaisravintolassa

Viesti Kirjoittaja putsari » Ma Elo 17, 2020 2:39 am

Turha bingo! -huuto johti painiotteluun vantaalaisravintolassa – "Poliisi kehottaa kansalaisia malttiin seurapeleissä"

JULKAISTU 11 TUNTIA SITTEN
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii vantaalaisravintolassa koettua kaoottista tapahtumasarjaa lievänä pahoinpitelynä.

Poliisi sai eilisiltana hälytyksen vantaalaisravintolaan, jossa soittajan mukaan hänet oli pahoinpidelty. Hätäkeskus yritti kysyä soittajalta lisätietoja tapahtuneesta, mutta soittaja vastasi kysymyksiin solvauksin ja haistatteluin.

Paikalle ravintolaan saapunut poliisipartio tapasi soittajan ravintolan terassilla seurueensa kanssa. Soittaja kertoi poliisille, että toinen ravintolan asiakas, vanhempi mies, oli lyönyt häntä nyrkillä lujaa päähän.

Vammoja poliisipartio ei havainnut, eikä hänellä kysyttäessä ollut kipuja.

Kun poliisi kysyi, miksi tämä oli solvannut hätäkeskuspäivystäjää, hän oli vastannut, että “häntä ei kiinnosta”.

Soittaja häiriköi itse bingo-peliä
Toisen todistajan kertoman mukaan tapahtumasarja oli saanut alkunsa baarin bingo-pelin aikana, kun soittaja oli huutanut bingo!, vaikka hänellä ei bingoa ollut. Tämä oli johtanut riitaan soittajan ja toisen miehen välillä.

Riita oli todistajan mukaan ollut ensin suusanallista. Kaksikon siirryttyä ravintolan terassille molemmat osapuolet olivat provosoineet toisensa pystypainiin.

Todistajien mukaan lyöntejä ei nähty, ainoastaan paidan kauluksessa roikkumista ja kovaa huutoa.

Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä ja kehottaa kansalaisia malttiin myös seurapeleissä, toteaa poliisi tiedotteessaan asiasta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tur ... #gs.dnduxl
JammuSetä kirjoitti:
Ma Loka 05, 2020 11:37 am
Ja tarkennan että en tunne mikäänlaista vetovoimaa naisiin, siis seksuaalisessa mielessä.

damfin
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4154
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja damfin » Ma Elo 17, 2020 8:37 am

^^ Tuohon Artavious Quortermaniin, niin olisikohan nyt lähtenyt leviämään kuvia väärästä varttimiehestä, jospa tuo nuoren näköinen futari vaan on sopinut teemaan paremmin.
Google kuvahaku löytää kuitenkin kuvia hieman erinäköisestäkin Artavious Quortermanista, joka taas sopisi hieman paremmin tuohon tietoon että Artavious oli tullut paikalle ampujan tyttöystävän äidin seurassa, ja jotenkin tuo nuori futari ei vaan oikeen natsaa äidin miesystäväksi toisin kuin tämä toinen artavious...

Tässä tämä toinen Artavious:
artavious varttimies.jpg
artavious varttimies.jpg (4.79 KiB) Katsottu 654 kertaa

Tämä herra on ilmeisesti ollut yhtenä syytettynä jossain henkirikoksessakin... eli voisi hyvinkin olla se "oh you are so scary" oven takan hakkaavaan tyyppiin sopiva herra, itsekin saattaisi ampua oven läpi jos olisi pyssy käsillä ja tuollainen varttimies hakkaisi oven takana :mrgreen:
Liitteet
artavious varttimies_2.jpg
artavious varttimies_2.jpg (30.6 KiB) Katsottu 654 kertaa
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

Yx2
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 47
Liittynyt: Ke Heinä 22, 2020 3:31 pm

Re: Turha bingo! -huuto johti painiotteluun vantaalaisravintolassa

Viesti Kirjoittaja Yx2 » Ma Elo 17, 2020 7:22 pm

Seurue :lol: .
Kas kun ei puukosta saanut.

Vastaa Viestiin