Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8134
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Aamumia.

Jälleen uutta viikkoa käyntiin arkipöhinöineen. Käännytty jo tipallisen tammikuun loppupuolelle, siitä se kevätkin alkaa lähenemään. Tosin nyt on tuntunut että kevät olisi ollut koko talven.

OAK, enpä olisi kuvitellut että perjantainen suoltoni saisi osakseen noinkin syväluotaavan analyysin kuin omasi oli. Hämmentynyt kiitos!

Yritän elellä kuitenkin ajatuksella ettei eloa kannata ottaa liian vakavastikaan, ja että yleisesti asioita kannattaa käsitellä jonkinkokoinen pilke silmäkulmassaan. Se pilke valitettavasti puuttuu monelta täälläkin minfossa.

Et itsekään ole tuntunut lainkaan turhalta immeiseltä näppiksen takana ajatuksinesi, mutta näin sanallisesti voideltuna täytyy varoa ettei päähän nouse vaan mitään mitä sinne ei kuulu. Tosin, kesään asti kestävä leijuminen ei olisi kyllä pahitteeksi tämmöisenä peilijäisenä talvena. Ollaan kuitenkin molemmat hyviä jatkossakin sellaisina kuin ollaan oltu ennenkin.

Noh, pilkettä silmäkulmaan ei kuitenkaan maanantaiaamuna helposti löydy ilman tujua aamukahvia, joten sellainen nyt pitää saada ennen kuin hommansa saa tältä viikolta hyvin käyntiin. Hyvää alkanutta viikkoa OAK ja muutkin pubilaiset.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Iltamia! Eipä ole oikein hyvän tuntuista ja toteuttamiskelpoista uudenvuodenlupausta edelleenkään löytynyt.

Vuosi on jo pitkällä, kun Heikinpäivä oli ja meni, silloin nimittäin talven selkä katkeaa, sanoo vanha kansa. Väittävät että Heikinpäivänä 19.1.voi kuulla kovan naksahduksen, kun talven selkä katkeaa :D
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Hohoi - onko tämä lafka mennyt konkkaan, kun ei viikkoon ole ketään astunut uksesta sisään? Kukkuu, onko täällä ketään?
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
Orvokki Itä
Lauri Hanhivaara
Viestit: 133
Liittynyt: La Elo 25, 2018 6:17 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Orvokki Itä »

Ei kai konkkaan kuitenkaan, vaikka minfolaisten tipaton tammikuu on onnistunut loistavasti.

Hengissä siis ollaan, vaikka tänne ei olekaan ehditty, sen kunniaksi yksi janojuoma, alkoholitonkin käy.
-Yön harsoon maa tummentuu
kuin uupunut se päivään ois.
Ja pilveen jo häipyy kuu
kuin onni, jonka annoin pois-
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

No sen kunniaksi, että tipaton onnistunut hyvin, yksi kuplavesi tähän pöytään. Kierros tipatonta kaikille, vaikkei enää tammikuuta eletäkään :)
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
Gladys
David Starsky
Viestit: 4508
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Apua. En meinannut enää löytää tänne. Ni hao, ystävät!

Mites olis, otetaanko huikka kiinalaista viiniä/viinaa/alkoholia/pontikkaa? Ihan sama nimittäin mitä tilataan, niin baijiua tulee pullo pöytään. Ja pienen pienet lasit. Sitä sitten kiskotaan monta pullollista samalla kun dipataan käärmeen ja sammakon ja ties minkä örkin ruumiinosaa keskellä pöytää olevaan kuumaan liemikattilaan (huagua). Ja kippistellään sappinesteet.

Mennäänkö näillä tämä ilta? Toin myös hengityssuojia ja käsidesiä ja kokovartalosuojapuvut. :D
All is pretty.
- Andy Warhol
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6458
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Täältä lähtee perinteiset kaffeplöröt, kunnon notskipannu kahveet terästettynä ja posliini tassilta ryytettynä.
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8134
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Virdon »

No iltamia!

On se sen verta pöpöisää menoa maailmalla että lienee paikallaan ottaa nyt ainakin kohtalainen sisäinen ja miksei ulkoinenkin desinfiaatio. Täällä onkin mukavasti jo lateksiasuja, ja käsidesi lienee tuotu sisäiseen desinfiaatioon tarkoitettuna. Mutta onko osavartalosuojiakin jotta ei-toivottujen pöpöjen lisäksi voisi välttää huuruisan ja huolettoman viikonloppuyön mahdollistaman vahingonkin.

Olen tänään perehtynyt hiukan runojen maailmaan vaikken mikään runoihminen varsinaisesti olekaan. Ankkalinnalaiset runot kuitenkin koskettavat minua jo senkin vuoksi että niistä löytyy suorat yhtymäkohdat oikeaan arkeenkin.

"Pyyhällä pyylevä pörriäinen kauaksi apilain luoksi. Lähelläs kauan viihdy mä en, piikkisi pistävän vuoksi"

"Ol' piikasen koti Nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoksu sai neitosen juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska."

Runosuonen sykintää ylläpitämään nyt kotimainen olut. Hyvää viikonloppua vaan kaikille!
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

Iso olut ja parhaimpia kunnianvetoja Panteralle,ei Anselmolle helppo paikka,mut hyvin vetävät https://www.youtube.com/watch?v=7IjmJRrewX0 yhet tälle.
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8134
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Iltammii!

Onko täällä ketään, vai onko jokin muinainen pitemmän tovin horrostanut virus kellistänyt kaikki muut pubilaiset maailmassa paitsi minut? Voi toki olla että olen katsonut viime aikoina liikaa tieteisohjelmia ja nyt mielikuvitus laukkaa liialtikin...

Mutta mitäpä nyt lauantai olisi ilman jotakin miestä väkevämpää. Mustikkashotti pitkästä aikaa on nyt paikallaan. On vaan aika haasteellista juoda tuon hengityssuojaimen kanssa kun käytännössä yhtään herkkua ei mene suuhun asti. Noo, onneksi ketään ei ole näkemässä että ikään kuin olisin lorotellut lahkeille.

Viruksetonta viikonlopun jatkoa!
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3721
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Virdon kirjoitti: La Helmi 08, 2020 11:19 pm Iltammii!

Onko täällä ketään, vai onko jokin muinainen pitemmän tovin horrostanut virus kellistänyt kaikki muut pubilaiset maailmassa paitsi minut? Voi toki olla että olen katsonut viime aikoina liikaa tieteisohjelmia ja nyt mielikuvitus laukkaa liialtikin...
Tarjoan kaikille halukkaille Iljan muistoksi "Somalin merihädässä" --- 4 senttiä kossua, jossa kelluu rusina.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8134
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Marokon Kauhu kirjoitti: Su Helmi 09, 2020 12:53 am
Virdon kirjoitti: La Helmi 08, 2020 11:19 pm Iltammii!

Onko täällä ketään, vai onko jokin muinainen pitemmän tovin horrostanut virus kellistänyt kaikki muut pubilaiset maailmassa paitsi minut? Voi toki olla että olen katsonut viime aikoina liikaa tieteisohjelmia ja nyt mielikuvitus laukkaa liialtikin...
Tarjoan kaikille halukkaille Iljan muistoksi "Somalin merihädässä" --- 4 senttiä kossua, jossa kelluu rusina.
Hei onhan täällä muitakin, huojentavaa!

Tartun tarjoukseen muistomaljasta, levätköön rauhassa. Haluaisin nähdä oman aikani puitteissa että niinkin inha vitsaus kuin syöpä voitettaisiin täysin.

Somali merihädässä ei kuulu lainkaan lemppareihini, mutta tuolla jos ei jokunen pöpö kuitenkin lakoa niin toivo on sitten mennyttä. Mutta ilmaiseksi tarjottuna menee vaikka vessapaperirullaan painetut mietelauseet. Kiitos!
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Gladys
David Starsky
Viestit: 4508
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Iltaa taloon! Vähän sellainen olo olisiko flunssa iskemässä, joten voisin minäkin kurlata kurkkuni tuolla poliittisesti epäkorrektilla drinksulla :oops:
Prisonin runoviikkoja kunnioittaakseni laitan tähän mietelmän Nalle Puh- teoksesta:

"Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
”Puh!” kuiskasi hän.
”No mitä?”
”Ei mitään”, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä
kiinni.
”Tarkistin vain että olet siinä.”"


Hei ystävät, tutut ja kanssakulkijat, mitä teille kuuluu?
All is pretty.
- Andy Warhol
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Moro kaikille!
No huh millaisia drinksunnimiä ja toki itte juoma kuviteltuna kaikessa hirveässä karuudessaan jopa hieman hymyilyttää! Ja saa sitä nauraa näille, vaikka rakastaisikin heitä. Liian herkäksi menty näistä ja mun puolesta suomalaisuudelle saa naureskella niin paljon kuin haluaa, kunhan antaa vaan meille rauhassa luvan olla suomalaisia. Puhun siis lähinnä suomalaisuutta inhoavasta osasta suomalaisia, ulkikksethan eivät vielä ole juuri suomalaisuutta estämässä.

Minä tulin kuitenkin kurkistamaan teidän tuttujen lisäksi vaan päivän iltapvälehdet ja kaakaon vois pyytää, jos löytyy. Jos sinne pari rusinaa ja se olisi sitten varmaan joku "somalit lammessa"?

Tuosta zombiemenosta, tieteisleffoista, flunssasta pääsen Nalle Puhiin ja Kiinaan. Kuulittehan te tästä, että Kiina bannasi aikanaan tuon kokonaan mm. tämän kuvan myötä?
Liitteet
Kun pressat tapasivat, niin...
Kun pressat tapasivat, niin...
Nalle Puh meni banniin Kiinassa näiden myötä....jpg (36.84 KiB) Katsottu 8020 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8134
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Pub Prison **AVATTU** (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Öitämiä.

^Heh, ihastuttavan yhdennäköinen kuva puolen hehtaarin metsäläisistä ja pressoista. Sensuuria en ihmettele koska onhan kuvassa toisella pressalla ainoastaan paita päällä ja toinen on ihan nakkena.

Pervoilevat pressat tekevät janoiseksi. Pitäskö kokeilla sitä uutta long shottia. Eikun vaan nenän eteen, sillä se aamuyön odottava kahtena näkeminen ja muukin yleinen sumuisuus taas taataan.

Hyvää sunnuntaita.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Vastaa Viestiin