Ei nimi miestä/naista pahenna

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2375
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Ei nimi miestä/naista pahenna

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009629257.html

Ruotsalais­vanhemmat taistelevat oikeudessa lapsensa nimestä: ”Hän on Putin”

Vanhemmat tiesivät jo ennen vauvan syntymää, että kohdussa lilluu pieni Putin.

RUOTSALAISVANHEMMAT taistelevat oikeudessa sen puolesta, että saavat lapsensa nimeksi Vladimir Putin.

Viranomaiset ovat evänneet nimihakemuksen jo kahdeksan kertaa, kertoo ruotsalaislehti Expressen. Ruotsin lain mukaan nimi ei saa olla loukkaava eikä aiheuttaa ongelmia nimen kantajalle.

Nyt vanhemmat ovat viemässä kiistaa oikeuden ratkaistavaksi.

Lasta on kutsuttu hänen lähipiirissään Putiniksi koko tämän kolmivuotisen elämän. Lapsen isän mukaan vanhemmat ovat koettaneet muita nimiä, mutta mikään ei toimi.

– Olemme testanneet Alexanderia, Danielia, mutta ei. Nimet eivät yhdisty poikaan samalla tavalla kuin Vladimir Putin, pojan isä sanoo.

– Hän reagoi ainoastaan nimeen Putin.

Vanhemmat kertovat tietäneensä jo lapsen ollessa kohdussa, että hän on pieni Putin.

– Jos tapaat pojan itse, näet sen. Hän haluaa olla johdossa. Asioiden pitäisi mennä hänen ehdoillaan, hän on Putin.

NIMIVALINTA on aiheuttanut ongelmia muun muassa päivähoidossa.

Henkilökunta ei nimittäin suostu kutsumaan poikaa Putiniksi, vaikka perhe niin haluaisi. Päiväkodissa lasta on kutsuttu yksinkertaisesti nimellä ”sinä”. Henkilökunta kirjoitti lapsen hyllyyn nimen Nikolai, joka on hänen toinen nimensä.

Lapsen äiti kertoo lisänneensä itse hyllyyn nimen Putin.

– Sanon heille, että he eivät osoita kunnioitusta Putinille (lapselle) ihmisenä tai meille vanhemmille, äiti huokaa Expressenin haastattelussa.

Isän mukaan nimen epääminen johtuu yleisestä ruotsalaisesta mielipidemaisemasta.

– Tänä päivänä kaikki tuntuu olevan Putinin (Venäjän presidentin) vika. Inflaatio, ruoan hinta, energian hinta, korkotaso, kaikki. Mutta riitaan tarvitaan aina kaksi, hän pohtii.

Isä kertoo Expressenille vaihtaneensa itse aiemmin nimeään. Hän on syntynyt Ruotsissa, mutta hänen nimensä oli alun perin ex-jugoslavialainen. Hän vaihtoi nimensä ruotsalaistyyliseksi, jonka jälkeen häntä on kohdeltu entistä paremmin ja kunnioittavammin.

Tukholman alueen hallinto-oikeuden edustaja sanoo Expressenille, että oikeus voi tutkia, onko viranomaisen päätös lain mukainen. Hallinto-oikeus voi sen jälkeen hylätä hakemuksen tai hyväksyä sen. Tällöin lapsi voidaan nimetä kyseisellä nimellä.

– Sota ei ole okei, ei missään kontekstissa, ihmisten pitäisi elää rauhassa. Ja toki, Putinin (Venäjän presidentin) olisi aika rauhoittua hieman, isä sanoo.
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Varvikello
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Ke Elo 26, 2009 11:26 pm

Re: Ei nimi miestä/naista pahenna

Viesti Kirjoittaja Varvikello »

Lueskelin tän jutun joskus, jostain. Nyt se on pikagooglauksella maksumuurin takana. Kundilla on hyvin yksinkertainen ja lyhyt nimi, J.
https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003945586.html
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17086
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ei nimi miestä/naista pahenna

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Otan mukaan myös korttelin nimen:
...
HELSINGIN Vallilassa sijaitsee tiettävästi Pohjoismaiden suurin sisäpiha.

Suurpihakorttelia kutsutaan tuttavallisesti Apinalinnaksi.
...
HS
5.6.2023 9:00
Entä jos ao. kortteliin olisi aikoinaan sijoitettu afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä maahantunkeutujia - siis vastaanottokeskus, niin olisiko tällöin katsottu, että "kutsumanimi" on epäsopiva ja loukkaava?

Oletan, että nimen käyttäminen olisi kielletty. Olisiko nimi pahentanut vai ollut loukkaava? Entä olisiko mahdolliselle vaihdolle ollut jokin muu (pikaisesti keksitty) syy?

Entä miksi nimeä ei ole näinä loukkaantumisten ja mielensä pahoittamisten aikana kriminalisoitu, vaikka se selkeästi luokittelee siellä asuvat apinoiksi?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
jhou
Perry Mason
Viestit: 3842
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Ei nimi miestä/naista pahenna

Viesti Kirjoittaja jhou »

Kalle-Ville kirjoitti: La Syys 26, 2020 3:44 am Olen aikoinani tavannut eräässä tilanteessa naisen nimeltään Anu Saukko. Vaikka em. nimestä tuleekin paljon ja monenlaista mieleen, en antanut sen vaikuttaa millään tavalla itseeni vaan toimin tilanteessa täysin ammattimaisesti.
Olin koulutuksessa, jossa kurssin pitäjä Reijo Saukko käytti esimerkkinä ja harjoitustehtävänä Saukon perheen perheyritystä, jossa oli mukana koko sisarusparvi: Reijo, Anu ja Per.

Ilmeisesti ajatus oli, että hoidetaan tämä juttu heti alkuun pois päiväjärjestyksestä, niin ei tarvi osallistujien koko kurssia pähkäillä tätä asiaa. :D
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ei nimi miestä/naista pahenna

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Telkkarissa haastateltiin eläinlääkäri Puoskaria.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1861
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Ei nimi miestä/naista pahenna

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Tuohan voisi ollakin hyvä idea vaihtaa oman asuinalueen nimi simpassikyläksi, apinamäeksi tms. profylaktisessa mielessä. Sen jälkeen kukkahatutkaan eivät alkaisi puuhaamaan sinne matukeskusta.
Doctor Lecter kirjoitti: Ma Kesä 05, 2023 2:47 pm Otan mukaan myös korttelin nimen:
...
HELSINGIN Vallilassa sijaitsee tiettävästi Pohjoismaiden suurin sisäpiha.

Suurpihakorttelia kutsutaan tuttavallisesti Apinalinnaksi.
...
HS
5.6.2023 9:00
Entä jos ao. kortteliin olisi aikoinaan sijoitettu afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä maahantunkeutujia - siis vastaanottokeskus, niin olisiko tällöin katsottu, että "kutsumanimi" on epäsopiva ja loukkaava?

Oletan, että nimen käyttäminen olisi kielletty. Olisiko nimi pahentanut vai ollut loukkaava? Entä olisiko mahdolliselle vaihdolle ollut jokin muu (pikaisesti keksitty) syy?

Entä miksi nimeä ei ole näinä loukkaantumisten ja mielensä pahoittamisten aikana kriminalisoitu, vaikka se selkeästi luokittelee siellä asuvat apinoiksi?
Vastaa Viestiin