Keksi itse uutinen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Belker »

Nokian nimi muuttuu Microsoftiksi kännyköissä

Kuva
Microsoft poistaa Nokia-nimen tuotteistaan. Nokia voi alkaa tehdä nollista omia puhelimiaan 2016 alkaen.

7.4.2014 John Downforce, NYC

Nokia-kännyköiden uusi tj. Stephen Flop on päättänyt, että kännyköiden nimi muuttuu. Muutoksen on sanottu olevan perua Apple-puhelinten käytännöistä.

- Jo kun luikahdin troijalaisena Nokiaan saattaakseni sen Microsoftille oli selvää, että nimi muuttuu. Kännyköiden konttorikin muuttaa jenkkilään. Muutamme Microsoft-kännykät amerikkalaisiksi, se on selvää.

Nokian kännyköiden ostamisen ajoituksesta Flop totetaa, että se meni hyvin.

- Syksyllä 2012 kurssi oli halpa, mutta tuote hyvin epävarma. Syyskuussa 2013 ehdimme ostaa Nokian ennen kuin 520:n huimat myyntiluvut pääsivät julki. 1020:n saamme kaupan päälle.

Ilmettelyyn, miksi Flop puhuu "me" tarkoittaessaan Microsoftia, selitys on valmiina:

- En ole koskaan ollut Nokian miehiä. Tulin, näin ja huijasin voimistuvan entisen jättiläisen jenkkiomistukseen. Nukun yöni hyvin USA:ssa. Hah, voi kun joskus lupasin oikein perheineni muuttaa Suomeen... Sellaisiins satuihin Suomessa uskotaan, Flop hekumoi vedet silmissä.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Eloppi nähty Jakomäen snakarin kulmilla.

Nokian entinen pääjohtaja, Microsoftin myyrä Steven Eloppi on nähty tänään illansuussa Jakomäen snakarilla nakkijonossa.
Erikoistoimittaja Matti Slurkki, mitä tämä tarkoittaa?
Slurkki: "En tiedä, tai onhan minulla omat epäilyt. Aseman tunnelissa kuulin tänään kerrottavan että Eloppi olisi saanut uuden myyrän tehtävän joltakin jättiläismäiseltä amerkkalaiselta elintarvikejätiltä vallata salakavalasti Jakomäen snakarin osakekanta ja myydä se kymmenesosaan markkina-arvosta ne heille."

Miten tämä voisi onnistua, Matti?
Slurkki:" Sama lähde kertoi että Eloppi oli kysellyt duunia snakarilta, vaikka lattioiden siivousta aluksi, tosin aikomuksenaan yletä pikaisesti johtotehtäviin. Ja kuten hän on näyttänyt toteen edellisen haastattelun jälkeen Nokian myynnin sopivaan hintaan, niin kyllä silloin pitää olla varpaillaan ettei Jakomäen itsenäinen, erittäin kannattava, snakari siirry amerikkalaisen elintarvikejätin haltuun."

Matti, vieläkö Eloppi on snakarin läheisyydessä?
Slurkki: "Minäpä teen kierroksen siellä."

Katso tarkkaan Matti.
Slurkki: "Joo, täällähän tää Eloppi on jalka takaoven välissä, kovasti koettaa vääntää ovea auki."
Koeta Matti saada häneltä haastattelu.
Slurkki:" Herra Eloppi, mitä helvettiä tee yritätte?"
Eloppi: Kuule, yritän luikahtaa sisälle takaoven kautta.
Slurkki: "Mutta miksi?"
Eloppi: Olen antanut itseni ymmärtää että tämä Jakomäen snakari tarvitsee minun ammattiapua talouden johtamisessa, ja uuden strategian muodostamisessa, niinkuin tarvitsi Nokiakin aikoinaan.
Slurkki: "Mutta Nokiallehan kävi hiukan heikosti, matkapuhelimet myytiin Microsoftille, teidän aikana Nokian kaupallinen arvo romahti, streteegisesti ja johdollisestihan meni kaikki metsään."
Eloppi: Niinhän se suomalaisista näyttää. Mutta ei Microsoftilaisesta, olen ollut sellainen kokoajan. Kuten toimittajalle jo aikoinaan kerroin niin en puhunut paskaa.
Slurkki: "Mitä te henkilökohtaisesti hyödyitte tästä ala-arvoisesta teostanne?"
Eloppi: Enhän minä paljon mitään, vajaa 20 milliä näin julkisesti. 30 prossaa maksaa Nokia, 70 prossaa maksaa Microsoft, näin me sopimukseen kirjoitettin. Niin ja kunhan toi Obama saa ton Syyrian nurin niin hän lupasi nimittää minut Syyrian keisariksi. Et ei tästä nyt niin isoa hyötyä ollut.
Slurkki: "Mutta miksi ihmeessä te tän snakarin haluatte vallata?"
Eloppi: Sopimusteknisistä syistä saan noi vajaa 20 milliä vasta myöhemmin, joten jouduin etsimään Suomen viimeisen voitollisen yrityksen ja valtaamaan sen. Tämä snakarihan on ollut todella kuuluisa laadustaan sekä nakeistaan. Jopa Kemijärveltä asti tänne on ollut järjestettyjä ruokamatkoja bussilla.
Slurkki: "Mikä muuttuu snakarilla jo te pääsette johtoon?"
Eloppi: Ruokalista menee heti uusiksi. Alamme myymään jätteitä. Nakkina myydään paskakikkareita sekä käytettyihin kortonkeihin sullottua oksennusta. Takoitus olisi saada snakari kannattamattomaksi ja saada se halvalla jatko jalostukseen.
Slurkki: "Johan te perkele olette."
Eloppi: Ei, kyllä minä olen bisnesmies Eloppi, ja te suomalaiset olette maailman tyhmin kansakunta. Mihin teitä tällä maapallolla tarvitaan? Rikastuttamaan toisia kansoja.
Piilohomot on in.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Original

Viesti Kirjoittaja Belker »

'Syys~Sanomat

___________________________________________________________________

Gnullenheim-keskus haluaa Senaatintorille

Kuva
Gnullenheim-keskuksen prototyyppi on tehty hopihopi-intiaanien homejuustosta. Se kuvastaa päättäjien ylivaltaa maksaviin stadilaisiin nähden ja etelän arvostamista.


23.9.2013 Yngve Hjärtä, Helsinki


Gnullenheim-keskus Ner Yorkissa on päättänyt hakea toistamiseen museolleen paikkaa Helsingistä. Puolitoista vuotta sitten hanke torpattiin, mutta taas on uutta tulossa. G-johtaja Martha Focker kertoo syitä uushakuun:

- Talous on jamassa ja museoillamme mene heikosti. Kaipaamme lypsylehmää, ja toivottavasti pääsemme vihdoin Helsinkiin. Olemme voidelleet edustajia jo tovin, tosin suomalaisten rahoilla, heh heh.

Mitä hyötyä Helsingille tästä olisi?

- No, kun valtionne laittaisi ministeriöiden tavoin rahaa pöytään, Helsinki jäisi pakostakin hieman voitolle. Tulisi noin 200 työpaikkaa ja verotuloja. Nimellisesti Helsinki häviäisi vähän, mutta muuta maata loisimalla voittoa jäisi kuitenkin hieman.

Eikä muuta hyötyä ole tulossa?

- Toki, toki. Gnullenheim-keskus saisi voittoa joka päivältä tuommoisen 10 000 euroa, se olisi kivaa lisätuloa. Myittehän te Nokiankin jo USA:han, joten olemme kyllä panneet merkille bisnestaitonne.

Miksi haitte toistamiseen, vaikka ensimmäisestä torppauksesta on vähän aikaa?

- Hommat etenevät väsyttämällä, sisko hyvä. Eikä meillä ole muutakaan tienestiä lähipiirissä, taiteellinen höpsötyshän on ihan toisarvoista. Ja onhan se niinkin, että edestakainen liike on maailman vanhin liike. Siitä koko Gnullenheim-aatekin on peräisin.

OK. Millainen Gnullenheim-keskuksestanne tulisi?

- Aika iso. Tarkoitus on lihottaa sitä, kun vain saamme alustavan päätöksen. Byrokraattien tuella lisäsiipiä voisi tulla 2-3 seuraavien 10 vuoden kuluttua. Suomi maksaisi, tietenkin.

_____________________________________

Jyrki Katainen lähtee Brysseliin europäättäjien leipiin

Kuva

Pääministeri Jyrki Katainen lähtee Euroopan keskuspankkiin töihin. Siirrosta tiedotettiin tänään. Pääministerin kansliasta kerrottiin ennen lyhyttä haastattelua, että kyseessä on kauan sitten sovittu johtajasopimus ja sen toteutus.

- Minulla on ollut samanlainen sopimus Jutan kanssa kuin mitä oli Stephen Flopillakin. Kun Suomi on saatu tarpeeksi sitoutettua euroon ja olemme maksaneet tarpeeksi kriisimaille persnettoa, niin johtajasopimukseni ehdot toteutuvat. Jutalla ehto ei vielä toteutunut, vahinkoja on liian vähän. Minä poika sitä aloitin jo edellishallituksen valtionvarainministerinä, ja hyvin on mennyt! Ainakin Suomi alaspäin, hah hah! Katainen hymyili tiedottajille eduskuntatalon kahvilassa.

___________________________________________________

Hups! BB-talo uudistuu: Urheilija-BB alkaa!

Kuva
Väkevä Mieto jaksaa yhä.

Julkkis-BB meni myttyyn. Se keskeytettiinkin ja aloitettiin saman tien uusi Urheilija-BB. Uudet kilpailijat ovat:

Minnä Kauppi, suunnistus. - Minna eksyi heti BB-talossa, joka on tällä kertaa Björn Waahlroosin kartano. "En voi mitään, että heikottaa sisällä", Minnan kiihkeä ensikommentti kuului ja kaikui pääsalissa.

Kimi Räikkönen, autoilija. "En kommentoi. Kaipaan motocrossia ja bisseä", Kimi huokaisi.


Kuva
Emilia Pikkarainen on F-1-Bottaksen pimu. Pikkarainen tuli kuuluisaksi lepuuttaessaan uintialtaassa ahteriaan uimaseuran narujen päällä ja siitå otetulla kuvalla. Emme kuitenkaan julkaise tuota kulunutta kuvaa.

Emilia Pikkarainen, uinti. "Uinti, puinti, nnn-- No emmä tiiä mitä ootan. Bottas sais tulla jo", kärttyinen uimari veisteli.

Matti Nykänen, mäkihyppääjä. "Syön Tapolaa every day ja aina."

Kaisa Varis, rehti hiihtäjätär. "Kun nyt vaan voisin vannoa, että hyvin menee loppuun saakka."

Pertti Karppinen, olympiasoutumestari. "Syön vitamiinipillereitä koko ajan. Ja pumppaan soutulaitetta 8 tuntia per päivä."

Kiira Korpi, luistelu. "Tykkään hauraista jutuista kuten plus-maidoista. En miinus-oluesta, hih."

Juha Mieto, mestarihiihtäjä. "Ja saatana senthän! Enoo miato miäliptehiltöni!"

BB-tuottajat ovat luvanneet erityisen paljon urheilua sarjaan. Aikaisempia ryyppyiltoja on vähempi, koska tavikset juovat pellit kiinni, mutta julkkikset osaavat. Urheilijat ovat vielä tarkempia, ja kansa onkin jo kyllästynyt typeryyksiin.
Viimeksi muokannut Belker, Ti Syys 24, 2013 6:21 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Erikoistoimittaja Matti Slurkki yrittää päästä julkkisten BB_taloon.


Erikoistoimittajamme Matti Slurkki on ilmoittanut tekevänsä kaikkensa päästäkseen seuraavaan julkkisten BB_taloon.
Mitä tämä tarkoittaa Matti, ethän sinä ole mikään julkkis.

Slurkki: "En ole, vielä. Mutta olen antanut kuulla ettei nykyisessäkään ohjelmassa ole mitään julkkiksia, täysin nevö höödejä kaikki. Mistä lie kerätty. Kun seuraava ohjelma alkaa olen varmasti täyttänyt julkun kriteerit satasella."

Eikö se ole aika vaikeaa päästä julkkikseksi karuna, elämän kolhimana toimittajana?

Slurkki: "Johan tämä ammattitoimittajan työ on tehnyt minusta puolijulkkiksen, koska tapaan tässä työssä jopa joitakin kuuluisia henkilöitä."

Millä keinoin Matti aiot ponnahtaa julkisuuden kirkkaaksi ja valovoimaiseksi tähdeksi, tänne Suomen harvalukuisten oikeiden tähtien joukkoon?

Slurkki: "No ajattelin kirjoittaa törkykirjan KRP:stä ja heidän valtataistelusta huumejaosta vastaan. Jatko-osan nimikin on jo valmiina, Krp, järjestäytyneen rikollisuuden keskittymä. Ja siitä seuraavat oikeudenkäynnit tekevät minusta suuremman julkkiksen kuin itse supertähti Anneli Auer."

Mutta kuka tekee sinun juttusi meille jos olet siellä BB-talossa useita viikkoja?

Slurkki: "Kyllä minä teen edelleen juttuja teille, teen taloon sellaisen ranskalaisenvisiitin. Illalla sisään ja aamulla ulos, niinkuin naistenkin kanssa."

Miksi näet tärkeäksi päästä BB-taloon noin vähäksi aikaa?

Slurkki: "Voi sitten vanhana muistella kuinka sitä oltiin televisiossakin elämän varrella."

Ketä toivoisit samaan aikaan BB-taloon?

Slurkki: "KRP:ltä tuskin ketään pääsee koska törkykirjani on siinävaiheessa vienyt useimmat heistä toisenlaiseen taloon, tosin sielläkin seurataan menoa 24/7. Jos Paatero demetialtaan on vielä syksyllä kykenevä niin ois aika kivaa. Päivi Räsänenkin voisi tulla hauskuttamaan asukkaita väntelemällä naamaansa aamusta iltaan sekä höpisemällä sekavia. Lipposen Paavokin voisi tulla jos Päivi Herzen(vai oliks se Lipponen) antaa luvan, niin olisi sitten pakkoruotsinkin valistus kunnossa. Stephen Elop voisi majottua taloon ehdottomasti varsinkin kun on jäämässä poikamieheksi. Tiedä vaikka saisi piirakkaa joltakin melkein julkkikselta kameroiden alla. Anneli Jäättenmäkihän olisi oiva lisä jaarittelemaan Lipposen kanssa fraaseja. Ja jotta sinne saataisiin edes muutama turhapää niin Sukulaa kehiin. Johanna "tunkki" Tukiainen Jarnan kanssa ehdottomasti sisään. Siinä voisi Sukula leipoa Tuksun ja Jarnan piirakkaa valmiiksi Elopille."

Matti, milloin tämä sinun törkykirja KRP:stä ilmestyy?

Slurkki: "Heti kun saan nämä minulle toimitetut heidän tiedostoistaan hakkeroidut tiedot selväkielisiksi ja yhdistettyä oikeisiin henkilöihin. Sen verran voin valottaa asiaa että päitä putoaa, isoja sekä pieniä."

Kiitos Matti ja onnea julkisuuteen.
Piilohomot on in.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Belker »

Välipään uutisia
____________________________________________________

Nobelin rauhanpalkinto Edward Snowdenille

Kuva
Edward Snowden saa rauhan Nobelin uhrautuvasta tiedonjakelustaan.

Öslö 30.10. 2013 Yngve Hjärta

Norjan tiedeakatemia on päättänyt antaa Nobel-rauhanpalkinnon amerikkalaiselle tietovuotajalle Edward Snowdenille. Perusteluissaan akatemia korostaa, kuinka vuotaja on paljastanut USA:n tiedusteluelimen NSA:n raiskaavan jopa sitä itseään demokraattisempia länsimaita. Angela Merkelin puhelimen joukkoraiskaus 10 vuoden ajalta on akatemian mielestä viimeinen pisara.

Norjan ulkoministeriö ilmoittaa samalla, että Snowden saa heidän puolestaan turvapaikan Norjasta. Moni muukin EU-maa on pohtinut samaa kostoksi USA:lle, koska USA ei ole osoittanut katumusta tai muutoksia asian jättiurkkimisten suhteen. Yli 100 miljoonaa euromaiden kansalaista on kuunneltu poliitikkojen lisäksi.

_____________________________________________________________

Nokian kännykkäkaupassa taustalla vakoilua

NYC, John Downforce

Kuva
Nokian johdon liikkeet ja aikomukset tiedettiin koko ajan USA:ssa.

Microsoftin täsmäostos Nokialta on paljastunut NSA:n avustamaksi. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen loikkari Hampurin Reeperbahnilla. Loikkari Marcus Backpumper:

- Nokian johtoa kuunneltiin viimeinen vuosi, jotta Microsoftille voitiin kertoa, miten suomalaiset mihinkäkin reagoivat. Ja mitä toivovat. Kun saatiin tietää suomalaisten neuvottelutaktiikat ja reunaehdot, oli tinkiminen helppoa. Kyseessä oli USA:n vakoilun taloudellinen aspekti, jonka mukaan jokainen ulkomailta puhallettu diili ja työpaikka on osa kansainvälistä taloussotaa.

Nokia johto ei ole kommentoinut vuotoa. Nokian mukaan vuotoja ei ole maailmassa.


Gnullenheim-neuvotteluissa myös teleurkintaa rapakon takaa

Herra Backpumper mainitsi vuotohaastattelun lopussa, että samaa taktiikkaa koetetaan Gnullenheim-museon lobbaamisessa Helsinkiin.

- Ilman NSA:n tukea Gnullenheim-säätiö ei olisi koskaan aloittanut uusia neuvotteluja. Kyse on 100 miljoonan puhalluksesta.

_____________________________________________________________

Kansanterveyshuollosta jättiyllätys: oireeton sikarokotus!

Sosialisti- ja terveysministeriö tiedottaa, että Suomeen on vihdoin saatu influenssarokote, joka kattaa kaikki kausitaudit eikä aiheuta elinikäisiä vammautumisia. Nyt saatava rokote on maamme historiassa ensimmäinen rokote, jota ei ole ostettu lääketehtaiden alelaarista.

- Päätimme kerrankin ostaa laatua kansalaisille, vakuuttaa lääkintäylitarkastaja Elvi Pälli.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Belker »

Itsenäisyyspäivä on myös Suomalaisen Miehen Kuolinpäivä

Kuva
Vuosittain vertailtuna suomalaismies viedään multiin itsenäisyyspäivänä. Nainen jatkaa uuteenvuoteen.

Tasavallan presidentti Niinistön Tampereelle siirtämät itsenäisyyspäivänjuhlat ovat tänä vuonna myös suomalaismiehen vuosittainen kuolinpäiväjuhla. Näin on sovittu Presidentinlinnan ja miesasiajärjestöjen kanssa, kertoo Epätiedeseura ry.

- Suomessa elinajanodote on Tilastokeskuksen mukaan miehillä 77,5 ja naisilla 83,4 vuotta http://tilastokeskus.fi/org/historia/elinajanodote.html. Kun laskee %-osuuden ja suhteuttaa sen vuoden päivien lukuun, mies menettää 25 päivää joka vuosi, sanoo seuran puuhamies Jussi Ala-Pusku. - Kun joulukuusta otetaan 25 päivää, niin suomalaismiehen vuosittainen kuolinpäivä osuu 6.12. eli itsenäisyyspäivään.

Feministit ovat protestoineen erittäin rajusti miesten kuolinpäivää vastaan. Feministi Anna Uhri:

- Tää on ihan väärin. Naisten uhriorganisaatioilla ei ole varaa antaa yhtään släkkiä miehille. Kaikki yli 60 naisyhdistystä ja -järjestöä kaipaavat kaiken yhteiskunnan tuen. Ja kun muistetaan,että naisen euro on 82 senttiä, niin miehillä ei ole syytä mihinkään oman aseman voivotteluun. Olkoonkin, että naiset tekevät 82% miesten työmääristä, paljon vähemmän vuorotyötä tai vaarallista työtä, niin naisen pitää saada sama palkka kuin miesten. Siksi miesten kuolinpäivän esilletuominen on niiiin vääärin!

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Aivo-osuman ratkaisu paljastui

Viesti Kirjoittaja Belker »

Kennedyn murha ratkesi
JFK:ta ulkoilutettiin aseväen edessä


Dallas Benny Hill

USA:n presidentti John F. Kennedy ammuttiin 22.11.1963 Dallasissa. Erinäiset teoriat ovat asettaneet tekijäksi Lee H. Oswaldin, tiedustelupalvelut, eri maat ja mafian. Nyt CIA:n agentti John Lippsky paljastaa, kuinka kaikki meni.

Kuva
JFK:n Texasin-reitti 1963. Jokaiselle viidelle paikkakunnalle oli katsottu potentiaalinen ampuja. Austiniin saakka ei tarvinnut odottaa.


Eläköitynyt Lippsky oli itse CIA:n ja Salaisen palvelun yhdysmies. Hän seurasi aitiopaikalta, kuinka Kennedyn Texasin-matkan salaliitto tehtiin.

- Ideana oli ajeluttaa Kennedyä mahdollisimman paljon ääriainesten edessä suojaamattomana. Se oli eräänlainen passiivinen salaliitto: tarjottiin paljon tilaisuuksia ampujille Kennedyn tietämättä.

Kiertomatka alkoi San Antoniosta. Lippsky:

Kuva
Kodakin norsupyssy CIA:n agentin salaa kuvaamana. Tehoja pidettiin riittävinä.

- San Antoniossa CIA tiesi, että lihavahko Adam Kodak oli hyvin suuttunut presidentille. Kodakilla oli iso norsupyssy, jolla hän suunnitteli ampuvansa Kennedyn auton seulaksi. Kodak kuitenkin jänisti, koska hän menetti hyvän nousuhumalansa. Salainen palvelu puolestaan hoiteli löysät turvatoimet, se ei siis tiennyt, missä ja kuka iskisi. Mutta Kennedyn leväperäinen ajeluttaminen oli SP:n vastuulla, ja sen se teki hyvin.



Toinen pysäkki oli Houston.

Kuva
Neiti Foxin alapäävaivat estivät ampumisen.

- Houstonissa siivooja Samantha ”Sucker” Fox oli raahannut hotellihuoneeseen kolme pienoiskivääriä. Tarkoitus oli, että kun Kennedy ajaisi hotellihuoneen (jota Fox siivoili) ohi, niin Fox ampuisi Kennedyä myrkytetyillä pikkuluodeilla. Yhdenkin raapaisu olisi myrkyttänyt presidentin. Mutta vaikeat peräpukamavaivat pakottivat Foxin ratkaisuhetkillä vessaan, ja siksi Kennedyn matka jatkui.



Fort Worth oli kolmas paikka.

Kuva
Rotschield ampui Kennedyn autoa kohti Fort Worthissa, mutta luoti harhautui pahasti. CIA selitti kovaa ääntä Kennedyn väelle, että se oli vain pakoputki. Tämän takia Oswaldin 1. laukaukseen Dallasissa ei reagoitu oikein.


Hotelli Texasissa oli ansa valmiina:

- Totta tosiaan. Kakkuun oli piilotettu dynamiittia, mutta se kastui ja sytytin vioittui.

Paluumatkalle lentokentälle olimme varanneet James Rotschieldin, sekopään Alabamasta. Hänelle annoimme samanlaisen Carcanon kuin Oswaldille ja suomalaissyntyiselle Eric Saarelle. (Viimeksi mainittu odotteli Austinissa, muttei joutunut hommiin, koska Oswald onnistui.) Saimme halvalla ison erän Carcanoja, joita oli jaettu ja olisi jaettu monille yrittäjille. No, Rotschield ampui kerran, pahasti ohi. Kerroimme sen olleen pakoputki (vale kerrottiin Kennedyn väelle lennolla matkalla Dallasiin Fort Worthista) ja siksi Dallasissa ensimmäsitä laukausta luultiin pakoputken paukaukseksi.



Dallas, neljäs kohde:

- JA SILLOIN TÄRPPÄSI! Fort Worthissa Kennedy ajeli kuomu ylhäällä hotellista lentokentälle, mikä kyllä vitutti niin meitä CIA:ssa samoin kuin Kennedyjen takana ajelevia Salaisen Palvelun kavereita. Näytti kuin Kennedyt selviäisivät! Lippsky silminnähden innostuu.

- Mutta Dallasin Love Fieldin lentokentällä Salaisen Palvelun pojat pohjustivat kaiken hienosti. Tiesimme CIA:ssa, että Oswaldin sekopää tumputti kirjavarastossa ja se oli hakenut aseen. Mutta homma piti valmistella, ja siksi SP poisti Kennedyn auton takavahdit pois astinlaudoilta. Näin Kennedyyn saatiin sopiva ampumakulma ilman henkivartijan katkoa. Samalla kuomu laskettiin ja kiilattiin, jotta ampuma-ala olisi jälleen kunnossa. Eikä Ossy odotuksiamme pettänytkään.

Kuva
Ossy eli CIA:n vaihtoehto n:ro 4 tärppäsi.


Oswaldin ensimmäinen laukaushan oli vahinko. Se ammuttiin siinä kohdassa Zapruderia, kun valkeapukuinen tyttö lopettaa juoksunsa ja kuva tärähtää hieman. Tärähdys on Zapruderin reaktio. Eka kuti lensi kauas rautatiesillan suuntaan jonkun poskea raapaisten. Se laukesi ihan Oswaldilta vahingossa, kun hän valmistautui tähtäämispisteeseen sinne, missä toinen luoti osuikin Kennedyn niskaan.

Ossy olisi varmasti osunut edes Lincoln-limusiiniin, jos hän olisi tuossa 1. laukauksen ajankohdassa edes yrittänyt ampua Kennedyyn päin. Auto oli melko pystysuoraan Ossyn alla, joten olisi siitä edes reikä jäänyt autoon. – Toinen kutihan meni hyvin juuri siihen, mihin hän oli tähdännyt. Ilman henkivartijoiden poistamista ainakin kolmas aivo-osuma olisi osunut henkivartijaan. Kennedyhän olisi voinut kuolla niskaosumaankin, koska hengitys olisi voinut olla riittävän tukkeutunut minuuttien ajan.


Lopuksi Lippsky kertoo, kuka oli salamurhan yllättävä apulainen autossa.


Kuva
Kuvasta näkyy, kuinka Jackien piti Johnin pään pystyssä väärien ohjeiden ansiosta. Ilman Jackien tukea JFK olisi rojahtanut kyljelleen. Osuman jälkeen niin käy, kun Jackie lähtee hakemaan pään osia takapelliltä.

- Sehän oli Jacqueline, tosin tietämättään. Olimme opastaneet häntä ovelasti, että jos JFK:hon osuu, niin pidä mies pystyssä. Zapruderilta näemme, kuinka JFK alkaa kaartua etuvasemmalle niskaosuman jälkeen. Onneksemme Jackie tarttui JFK:n käteen ja piti hänet pystyssä; Jackie siirsi jopa kätensä JFK:n kainaloon, jotta tämä pysyisi paremmin pystyssä. Tuohan on ihan väärä asento oikeasti, ihan siksi, että jos kurkkuun on osunut, niin verihän valuu noin tuettuna keuhkoihin. Mutta jos emme olisi saaneet kolmatta pääosumaa, niin Jackiehan olisi pitänyt JFK:n pystyssä ja tämä olisi hukkunut vereen!

- Meillä oli siis monia eri variaatioita, ja Floridassa samanlaista avoimena ajeluttamista hullujen edessä olisi jatkettu. Oli vain ajan kysymys, koska joku seuraamamme sekopää olisi osunut JFK:hon, Lippsky lopettaa.

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Jokaisen lynkkaajan päiväuni toteutuu: Kusipäät Campilla toteutetaan Rovajärvellä

Ilta-Pulun tietojen mukaan pohjois-korealainen tosi-TV-formaatti rantautuu Suomeen: Kaikki niljakkeet niitattavissa yhdellä kranaattikeskityksellä. Yksi onnekas pääsee komentamaan kokonaista kranaatinheitinkomppaniaa komeaan yhteislaukaukseen.

Tuottaja Sim Kainio kertoo IP:lle että tuhottavaksi tulee eturivin julkkiksia: ainakin Jammu-Sedän tuhkat ovat tulossa ja salaperäinen Banaani-Setä on ilmoittautunut FB:n kautta. Ketkä ovat loput 10 tuhottavaa kusipäätä? Lue viikonlopun Ilta-Pulu ja tiedät!

(IP, toimittaja JTR)
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Sibuli
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 11:32 am
Paikkakunta: Itä-Uudenmaan metsät

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Sibuli »

Eurosta luovutaan vuoden 2018 loppuun mennessä

Euroopan Unionin neuvosto kokoontui maanantaina keskustelemaan pelätystä, mutta talousliittoa jo pitkään varjostaneesta kysymyksestä. Yhä vain leviävään talouskriisiin ei ole vieläkään löydetty kestävää ratkaisua, ja tukipaketit päätettiin vastikään lakkauttaa. Asiantuntijat ovat todenneet kriisimaiden avustamisen pitkällä aikavälillä vain pahentaneen velkakierrettä ja vähentäneen kriisimaiden halua yrittää etsiä oma-aloitteisesti ratkaisuja paikallisiin ongelmiin. Viimeiset tukipaketit lähetettiin Espanjaan, Italiaan, Bulgariaan ja Romaniaan, jotka ovat ilmaisseet jyrkästi vastustavansa EU:n päätöstä lopettaa kriisituki.

Italian pääministeri Enrico Letta totesi kokouksen jälkeen olevansa erittäin pettynyt EU:n toimintaan:

"Euroopan Unioni perustettiin yhteishengessä, yhteisten päämäärien vuoksi. Myös sen vuoksi, että jäsenmaat voisivat tarpeen vaatiessa myös auttaa ja tukea toisiaan. Italia on yksi alkuperäisistä jäsenistä ja ollut mukana jo vuodesta 1951. Olemme olleet kuin yhtä perhettä perustaessamme ja vahvistaessamme tätä liittoa. Jos veljesi sairastuisi vakavasti ja tarvitsisi hoitoa ja tukea, jättäisitkö hänet pulaan?"

Hän myös kielsi Italialla olevan mitään tekemistä nykyisen tilanteensa kanssa, vaan painotti köyhimpien maiden vaikutusta kokonaistalouteen:

"Syy, miksi Italia on ahtaalla johtuu uusista jäsenmaistamme. Mitään näin mittavaa kriisiä ei olisi koskaan päässyt edes syntymään, mikäli olisimme evänneet Itä-Euroopan maiden jäsenyyden. Ilman niiden aiheuttamaa epätasapainoa Kreikka ja Irlanti olisivat pysyneet taloudellisesti vakaampina, eikä meillä olisi nykyistä laajalle levinnyttä ongelmaa."

Talouskriisin aiheuttamien jännitteiden lisäksi maahanmuuttopolitiikkaa merkittävästi kritisoineet äärioikeistolaiset puolueet ovat alkaneet nostaa päätään useimmissa maissa. Kreikassa Kultainen aamunkoitto on tämän hetkisten mielipidemittausten mukaan suosituin puolue, ja sen odotetaan pääsevän hallitukseen tulevien vaalien myötä. Sekä pitkäkestoinen talouskriisi että oikeistolaispuolueiden esiin tuomat epäkohdat ovat kyseenalaistaneet EU:n tärkeyden tavallisten kansalaisten silmissä. Viimeisimpien tutkimusten mukaan 80 % ihmisistä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Alankomaissa, Belgiassa, Ruotsissa ja Tanskassa, ja 60 % kansalaisista Ranskassa, Maltalla ja Virossa oli EU-vastaisia. Espanjassa, Italiassa, Romaniassa, Bulgariassa, Kreikassa ja Portugalissa vastaava luku oli vain 30 %.

EMU:n purkamisesta ja euron lakkauttamisesta on viimeaikoina käyty vilkasta keskustelua. Jo aiemmin on ollut puhetta muun muassa siitä, pitäisikö tietyt maat erottaa EMU:sta talouden vakauttamiseksi. Vähitelleen alettiin kuitenkin kallistua yhä enenevissä määrin siihen suuntaan, että mikäli useampien maiden pitäisi luopua eurosta, koko valuutta olisi kannattavampi lakkauttaa. Maanantaisessa kokouksessa päädyttiin lopulta niukoin enemmistöäänin siihen ratkaisuun, että koko euro poistetaan käytöstä. Prosessi odotetaan saatavan päätökseen vuoden 2018 lopulla.

Saksan liittokansleri Angela Merkelin nähtiin poistuvan kokouksen jälkeen vaitonaisena autolleen. Hän vaikutti erittäin huonotuuliselta ja suostui kommentoimaan päätöstä vain lyhyesti:

"Yhdentyminen oli koko Euroopan kannalta paras ja rauhanomaisin ratkaisu, mikäli haluamme jatkossa välttyä Balkanin kaltaisilta alueellisilta kriiseiltä. Nyt olemme ottaneet ensimmäisen suuren askelen kohti EU:n hajoamista ja takaisin aikaan, jolloin maiden väliset neuvottelut sujuivat nihkeästi ja jolloin jokaisen piti selvitä ongelmatilanteessa lähes tulkoon omillaan. Tästä ei tule seuraamaan mitään hyvää."

---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Koitin nyt mäkin sitten jotain rustata kun on ihan hauska ja mielenkiintonen topic... Varmaan täynnä asiavirheitä, vaikka osan noista koitin kyllä tarkistaa eri lähteistä ennen postausta. :oops: Enkä nyt oikeen tiedä heittäisikö Merkel nyt noin lennokkaan kommentin sota-rauha-aiheeseen jos pelkästä euron lakkauttamisesta olisi kyse, mutta haitanneeko tuo yliampuminen nyt niin paljoa kun en sentään kirjottanut tätä artikkelia mihinkään oikeasti julkaistavaksi...

Muoks: Ei voi kuin ihailla Belkerin taitoa kirjoittaa uskottava artikkeli ja paneutumista ja vaivannäköä kuvamateriaalin eteen.
Dream as if you'll live forever. Live as if you'll die tomorrow.
- James Dean

Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8116
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Sikariporras tykkää pureskella rapuja.

Mediassa on viime aikoina ollut näkyvästi esillä johtajien massiiviset palkat ja yhtä massiiviset työsuhde-edut. Nyt esiin on tullut myös kulunkeja Keskivaikean(Keva) järjestämistä rapujuhlista, joissa on ollut myös osanottajia joiden mukanaoloon voi olla vaikea löytää perusteita. Minfon uutisnurkka on onnistunut löytämään tietoa että ravut todellakin maistuvat sikariportaalle, sillä esiin on tullut tietoa Keskivaikean ja Ravunkuori Oy:n välisestä sopimuksesta jossa Ravunkuori Oy toimittaa Rapupiirasia vuosittain lisääntyviin rapujuhliin.

Koska Keskivaikealle ei ole varsinaisesti väliä kuinka paljon kestit kulloinkin maksavat, niin Ravunkuori Oy tienaakin piirastoimituksistaan varsin pitkän pennin. Yhtiön toimitusjohtaja Einari Rapu onkin erittäin tyytyväinen sopimuksen tuomaan pätäkkämäärään.

"Oon erittäin iloinen tästä sopimuksesta kun se tuottaa elämäni rakkautta kasapäin ja pääsen itsekin aina osallistumaan näihin rapujuhliin, joskaan sattuneesta syystä minulle itselleni ei rapu oikein maistu. Tosin tupruttelen kyllä mielelläni kalliita sikareita ja siemailen fiinejä viinejä...Keskivaikeahan ne maksaa! Hehhee!", iloitsi Johtaja Rapu joka uskaltaa itsekin osallistua rapujuhliin kun hänelle on luvattu että hän itse ei kuulu ruokalistalle.

Keskivaikean ja Ravunkuori Oy:n välinen sopimus on saamiemme tietojen mukaan voimassa ainakin vuoteen 2030 saakka.

Kuva
Kuvassa Ravunkuori Oy:n toimitusjohtaja nauttii Keskivaikean kanssa vallitsevasta sopimuksesta
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Suomeen eläkeuuudistus romaneille.

Suomen hallitus ottaa pikakäsittelyyn romanien eläkeuudistuksen.
Eläkeuudistus johtuu romanien huonosta ampumataidosta. Valtio ei ole riittävästi panostanut kyseisen vähemmistön ampumataidon kehittämiseen, mutta tähän kaavaillaan pikaista muutosta.
Vuoden 2014 alusta alle 30 vuotiaiden romanien täytyy suorittaa hyväksyttävä ampumakoe, ennen kuin heille voidaan myöntää eläke. Valtioneuvosto on huolestuneena seurannut tänä vuonna romanien keskenäisiä ampumakilpailuja joissa osumatarkkuus on ollu todella kehnoa.
Hallituksen kannanotto on että jokaisen suomalaisen täytyy kriisiaikana pystyä puolustamaan isänmaata, ja romanien osoittamalla ampumataidolla ei puolusteta ketään.
Hallitus ei syyllistys tässä rasismiin, vaan maksaa eläkkeitä romaneille niinkuin ennenkin, tosin hallitus haluaa eläkkeille vastinetta mahdollisten aseellisten selkkausten tapahtuessa.
Ampumakoulutus alkaa 16.12. 2013 Karkkilan takametsissä, sivullisia pyydetään pysymään poissa vaara-alueelta joka ulottuu kehä 1 tiehen etelän suunnalla ja Lahti-Tampere tiehen pohjois suunnalla. Vaara-alue on mitoitettu näinkin laajaksi koska ei ole varmuutta kuinka monta pistoolia laukeaa jo ennen Karkkilaa ja mihin luodit lentää.

Toimittajamme Matti Slurkki on nyt Valtioneuvostossa valmiina haastattelemaan pääministeri Jyrki Himanen-Kataista(kok), ole hyvä Matti.

Slurkki: Kiitos Jakomäki. Herra pääministeri, miksi hallituksenne teki tällaisen eläkeuudistuksen?
Himanen-Katainen: Tämä johtuu pelkästään Suomen puolustusvoimien määrärahojen leikkauksesta. Romanit ovat pitkin tätä vuotta esittäneet huonoa ampumataitoa keskinäisissä kahakoissaan. Nyt kun hallitukseni on leikannut puolustusmäärärahoja niin ideana oli se että jokaisella ammutulla luodilla tapetaan yksi henkilö tosipaikan tullen. Romanit ovat ampuneet tänävuonna 200-500 laukausta omissa kahakoissaan osumatta juuri kehenkään, tämä luotien yletön tuhlailu ei käy näinä niukkuden aikoina päinsä.
Slurkki: Mistä saadaan oikeanlaiset maalitaulut ammuntoihin?
Himanen-Katainen: Poliisit on valtuutettu kerämään Tampereella olleet kiakkovieraat talteen ja vapauttamaan heidät Karkkilan takametsiin, ja välittömästi tämän jälkeen suoritetaan ensimmäiset eläkkeeseen oikeuttavat koeammunnat. Pääosumasta saa heti täyden eläkkeen, vatsaosumasta saa määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen, raajaosumasta saa osa-aikaeläkkeen. Hallitus uskoo että nämä eläkekiihokkeet kummasti parantaa ampumataitoa.
Näillä kiakkovieras maalitauluilla ei ole niin väliä, ei niistä tulisi muutenkaan tämän yhteiskunnan tukipilareita, nehän on vain luusereita.
Piilohomot on in.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Belker »

Suomen olympiakomitea lakkautetaan
Toiminnot myydään kebab-pizzerialle

Kuva
Uudet Olympia-pizzat ja kebabit ovat tulossa. Maku parempi kuin tappion katkera kalkki.


John Doe, Kabul - PizzaHut

Suomen heikko menestys olympialaisissa merkitsee olympiakomitean myymistä. Pääministeri Jyrki Katainen kertoo, ettei leikkureiden viuhuessa tehotonta urheilutointakaan voida jatkaa.

Olympiakomitea-nimi on myyty afganistanilaiselle kebab-pizzeriaketjulle. Ketju tulouttaa voitostaan 7% seuraavien 10 vuoden aikana suomalaiselle olympiavalmennukselle.

- Suomi on saavuttanut niin heikosti olympiakultia, että emme voi elättää satojen joutilaiden loisjohtohenkilöiden ja tekovalmentajien armeijaa, kertoo valtiontalouden tarkastusviraston apulaisosastopäällikkö Kari Nulli. - Ja nimessäni ei saa olla kirjoitusvirhettä, hän korostaa.

Suomen olympiakullat kesä- ja talvikisoista:
2004 - NOLLA .................. 2006 - NOLLA
2008 - yksi ...................... 2010 - NOLLA
2012 - NOLLA ................... 2014 NOLLA

Uudet kisapizzat tulevat olemaan:
- Hohkapizza (poro, tuhka, sipuli)
- Jormapizza (poronsarvijauhe, ahmapihvi, voikukka)
- Tushupizza (ruohosipuli, savulahna, tonnikala, meloni)

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Ihmisistä ja luonnosta

Viesti Kirjoittaja Belker »

Krimillä kansanäänestys itsenäisyydestä

- STT-DPA - KGB - UH

- Krimin tilanne saadaan rauhoitettua skottien keinoin, kertoo Britannian Ukrainan-lähettiläs Edward Mountbatten. - Skotlantiin on tulossa kansanäänestys Britanniasta eroamisesta. Samaa menetelmää käytetään Kimin niemimaallakin, eikä kenelläkään tule olemaan valittamista.

________________________________

Ville Niinistö kannattaa energiaomavaraisuus 2020 -suunitelmaa

Vihreiden pj. ja ympäristöministeri Ville Niinistö vastustaa jyrkästi uusia ydinpannuja. Samaan hengenvetoon Ville-vesseli haluaa energiaomavaraisuuden.

Kuinka tämä yhtälö onnistuu?

- Tietysti tuhoamalla suomalainen raskas teollisuus. Olemme jo hyvällä "kasvu"-uralla, ja vauhti vain kiihtyy. Toki kun tuotanto Suomessa loppuu, me vihreät hakeudumme EU:n virastoihin hommiin.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Belker »

Coulutus ~ Uutiset

Tiedätkö, keiden kanssa lapsesi opiskelee?

John Ström - Rektums Posten

Kuva
Pallivahan koulun oppilaat tanssivat lukiorakennuksen edessä. Rehtorin mukaan rahoitus ja tulevaisuus onnistuvat, kun käytetään muun Suomen hyviä opiskelijoita rahantuojina.


Pallivahan älylukiossa Pohjois-Kainuussa tieto Utsjoen saamelaislukion puukotustapauksesta on otettu vastaan hämmentyneinä. Pallivahan koulun rehtori Erkki Rahapossu vastasi lehtemme (RP) haastattelupyyntöön haastattelulla ja sponsoripyynnöllä.

- Kyllä meillä on täällä 11 opiskelijaa. Kaksi ex-omaisuusrikosvankia eteläisestä Suomesta, yksi skitsofreenikko Oulusta, balttiautovaras, murhatuomion kärsineet mies ja nainen Vaasasta, yksi amerikansuomalainen tappotuomionsa istunut ja muutama paikallinen nuori. Näillä mennään. Turvallisesti.

- Rehtori Rahapossu, miksi teillä on näin paljon vaaralliselta kuulostavia opiskelijoita? Vai ovatko he oikeastaan opiskelemassa?

- Turvallisuus on ykkönen. Ja raha sitä ennen. Näin meidän kesken, vaimoni on täällä opettamassa, junailin hänelle viran ohi muiden pätevämpien. Hän tarvitsee lisäkursseja, siksi tarvitaan lisäopiskelijoita. Minä taas sovin etelän työkkäreiden, sossujen ja vankeinhoidon kanssa, että lähettävät tänne sopivia vapautuneita ja lataamolla olleita. Saamme valtiolta 15 000 päältä korotettua tukea, kyllä sillä pärjätään. Vaimokin saa rahhoo, heh heh, Rahapossu kertoo.

- Entä paikallisten lasten turvallisuus? Eikö heillä ole oikeus saada turvallinen oppimisympäristö?

- Toki saavat. Minä sen olen arvioinut. Ihan minä itse siis. Pääasia on kuitenkin saada tämä lukiopulju pysymään pystyssä, siten minä saan vaimon kanssa mehukkaat rahat. Siis se turvallisuus on number one.

- Onko Pallivahan lukiossa mahdollista, että tulee väkivaltarikoksia? Miten jälkihoito tapahtuu?

- Ei ei ja ei. Meillä ei tapahdu mitään, koska minä niin sanon. Ja jos tapahtuu, niin kutsutaan kriisiryhmä. Minulle ja muille opettajille. Pääasia on, että voimme jatkaa työtämme.

- Entä lasten vanhemmat?

- Heidän ei tarvitse pelätä. Heidän lapsiaan ei eroteta.

Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8116
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Keksi itse uutinen

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Kirkkovenekonsernissa kärsitään seisokeista.

Kirkkovenekonserni Seli-Paatti on tällä hetkellä pahoissa vaikeuksissa jo neljättä päivää kestäneiden seisokkien vuoksi. Newscornerimme kävi paikan päällä haastattelemassa yhtiön alapääjohtajaa.

Alapääjohtaja Jorma Kovanen, mistä nämä tuotannon keskeyttäneet seisokit johtuvat?

"Emme ole saaneet tarpeeksi tavaraa, siitä nämä seisokit yksinkertaisesti johtuvat. Kaiken kaikkiaan seisokkeja on jo viidellä eri osastolla ja henkilöstöllä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa ollut kuin istua kansiot sylissä taukohuoneissa ja kieltämättä tilanteen pitkittyessä jo ilmeetkin ovat muuttuneet varsin vaivaantuneiksi eri puolilla tehdasta".

Entä milloin tilanteeseen olisi parannusta tiedossa että tuotantoa päästään jälleen jatkamaan?

"No näillä näkymillä viimeistään pikkujouluun mennessä pitäisi tavaraa olla saatavilla siihen malliin että seisokeista päästään ja työt jatkuvat jälleen täydellä teholla. Kyllä tässä tulee kiirettä pitämään koska tilauksia on pystytty lähettämään ainoastaan osittain, niin siitä johtuen vehkeitä joudumme panemaan perään vielä pitemmän tovin tässä loppuvuoden aikana", Jorma Kovanen jaaritteli.

Toimituksemme paneutuu aiheeseen myöhemmin lisää jos seisokit uusiutuvat.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.

Vastaa Viestiin