Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Veriviemäri
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: Su Kesä 16, 2013 4:40 pm

Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi

Viesti Kirjoittaja Veriviemäri »

Se oli sitä ysäriä. Oltiin kovia poikia ja ajateltiin että aurinko kiertää meitä eikä me aurinkoa.

Oli helmikuu v1992. Lunta tuiskutti ja pakkanen oli kova. Ripa keitti kahvia ja minä vielä pakkasin matkalaukkuani. Meillä oli taas lentoliput casablancalle Marokkoon. Sain matkalaukkuni pakattua ja hörppäsin kahvit. Ripa tilasi taksin ja lähettiin ulos matkalaukkujemme kanssa. Seistiin helsingin,kalliossa kolmannella linjalla ja mietin että sään huomioon ottaen olen tehnyt oikean uravalinnan. Olin ammatiltani hasiksen salakujettaja. Pystyin nielemään melkein kilon verran. Tienasin joka viikko 3000mk. Taksi kaartoi eteemme ja Ripa pyysi kuljettajaa ajamaan helsinki-vantaalle.

Kun laskeuduimme Casablancan Mohammed V:n lentokentälle ja kone rullasi putkeen,havahduin. Olin ollut niin mietteissäni. Kun tuloaulan ovet aukesivat ja lämmin ilmavirta pyyhkäisi naamaani olin onnellinen. Muut joutuivat raatamaan kylmässä helmikuussa, Suomessa keskellä kylmää talvea,minä otin aurinkoa.

Teimme normaalisti eli menimme hotelliimme ja jätimme matkalaukut sinne. Puimme uimahousut jalkaan jä lähdimme altaalle ottamaan aurinkoa ja juomaan drinkkejä. Taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan ja lämpöä oli 25 astetta. Siinä meni rattoisasti 6 päivää uimaaltaalla polskien ja drinkkejä juoden. Paluupäivänä hotellihuoeeseemme tuli "Abdi" ja jätti 1800g ehtaa ja aitoa marokkolaista hasista. Jaoimme hasiksen pienempiin paketteihin ja nielimme ne ja lähdimme casablancan lentokentälle. Kaikki meni taas hyvin kukaan ei kysynnyt tai huomionnut meitä. Pääsimme passintarkastusen jälkeen koneeseen ja kone nousi ilmaan.

Lentokoneen kapteeni toivotti kaikki tervetulleeksi hesinki-vantaan lentokentälle. Ulkona oli -21 astetta ja oli aamu. olin hiukan väsynyt matkasta ja unelmoin jo oikeaa Suomalaista kahvia jota saisin hetken päästä. Kun purkauduimme koneesta vastassa oli kaksi tullimiestä sekä koira. He eivät reagoineet meihin ja menimme noutamaan matkalaukkuja. Sen jälkeen meidät otettiin tulliin ja matkatavaramme tutkittiin. Mitään laitonta ei löytynyt. Meidät toivotettiin tervetulleeksi takaisin Suomeen.

Se oli helppoa elämää ja jatkoin lähes samaa rataa aina v1998 asti jolloin sain ensimmäisen lapseni. Oikeastaan silloin vasta tajusin kuinka tyhmä olin ollut. Koskaan en kuitenkaan jäänyt kiinni. Kukaan perheestäni ei tänäpäivänäkään tiedä taustojani enkä meinaa heille koskaan kertoa. 90luvulla ketään ei kiinnostanut suuremmissa määrin vaikka ostit uuden auton tai asunnon. Kukaan ei kysynyt rahojen alkuperää ei edes verottaja,ellet sitten ollut todella tyhmä. Loppuvuodesta 1999 aloitin laillisen ravintola bisneksen yhdessä vaimoni kanssa. Starttirahan alkuperän te arvoisat lukijat tiedättekin.

Sen pituinen se tarina ja terveisiä täältä costa del crimesta.

oldunion
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ke Touko 08, 2013 10:01 pm
Paikkakunta: Karjala

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja oldunion »

Jesper oli alkoholisti perheen ainoa poika, avioeron jälkeen hän jäi äitinsä luokse asumaan. Koska luultavasti hänen isänsäkin alitajuisesti vihasi Jesperiä. Äidin uusi miesystävä Jake oli vanha venkula, jonka päivittäiseen rytmiin kuului sekakäyttö, sekä huumeiden vähittäismyynti, jota hän teki pitääkseen yllä omaa käyttöään. Vääristyneistä aikuisten käytösmalleista, sekä sadoista väkivaltaelokuvista joita Jespesr katsoi lapsesta asti, niin ja puoli-isänsä suorittamista pahoinpitelyista häntä ja äitiän kohtaan, Jesperistä kasvoi epätasapinoinen nuorimies. Hänestä ei suinkaan tullut "kova-jätkä" vaan akkamainen suunpieksijä jolla ei ollut kanttia tosipaikan tullen.

Kieroilu, seläntakan puhuminen, raukkamaiset pahoinpitelyt porukassa, olivat Jesperin valttikortti. Murrosiässä Jesper kunnostautui autovarkaana. Usein öisin hänen nukkuessaan autossa, hän ikävöi äitiään ja päästi alleensa. Tieto tästä pissailusta levisi, ja sen jälkeen jesper ikäänkuin kosti kaikille omaa vajavuuttaan pissaamisen saralla. Jos hän jossain kuuli naurua, ajatteli että hänen pisu-ongelmallensa nauretaan, hän myös uskoi, että kaikki haistoivat hänen ammoniakilta haisevan kusen jo kauaksi.

Oli Jesperin aika kasvaa mieheksi, näissä piireissä se tarkoitti usein vankilatuomiota, 10 kaverin taustatuki ja kova humala ja Jesper oli valmis suorittammaan korkeakoulututkintonsa ja pahoinpiteli vanhan denan koomaan. Spuge selvisi kuitenkin hengissä, mikä hiukan laski pisteitä, mutta Jesper pääsi lukemaan tiilenpäitä ja kaikki olivat iloisia hänen puolestaan. Olihan hän ensimmäinen siitä porukasta joka pääsi tutukintoa suorittamaan.
Muista ei oikeasti ollut tähän, he olivat enimmäkseen hyvänperheen poikia ja jesperin hoviväkeä. He pystyivät tästä lähtien kertoa kaveristaan "joka on istunut".

Lomilla Jesper laittoi paksuksi, käytetyn lähiöprinsessan, jolla oli ennestään jo lapsi jesperin kaverin kanssa. Tietyllä tapaa ympyrä oli sulkeutunut, uusi sukupolvi kaistapäitä oli saanut alkunsa ja lapsuuden traumat voisivat alkaa. Jesper kuoli 40 vuotiaana viinan, sekakäytön ja hormoonien aiheuttamien tarveysongelmien vuoksi. Sitä ennen hän oli kunniakkaasti pahoinpidellyt lapsiensa äitä toistuvasti.
"Oh, how i express myself, How do i express myself?
Well baby i BENCH PRESS myself, that how i Express myself!
oi kuinka itseani ilmaisen, kuinka itseäni ilmaisen?
Kuule kulta, PENKKIPUNNERRUKSELLA itseäni ilmaisen, niin minä itseni ilmaisen!"

Veriviemäri
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: Su Kesä 16, 2013 4:40 pm

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja Veriviemäri »

Rovaniemen keskustassa sijaitsevassa kerrsotalossa asui,Jartsa. Jartsa oli yli-ikäinen nuorisorikollinen. Hän oli tupakoinnut ja juonut itsensä huonoon kuntoon. Ikäkin saattoi painaa (39v). Jartsa istui sohvalla ja lääkitsi itseään amfetamiiniia nuuskaamalla olohuoneen lasipöydältä joka oli täynnä pikaruuista ja kaljalaseista jääneitä tahroja ja läikkiä. Asuntoa ei oltu koskaan imuroitu eikä lattioita pesty. Ulkoolta kuului huutoa ja Jartsa raotti olohuoneen ikkunan sälekaihtimia. Aurinko paistoi sisään ja näytti aivan siltä että sisällä asunnossa,sataisi lunta. Tämä johtui siitä että asunto oli täynnä pölyä joka leijaili ilmassa,koska majailija oli noussut sohvalta ja liikkui. Ulkona jalkakäytävällä oli Make joka huuteli Jartsalle tappouhkauksia. Jartsa taittoi sälekaihtimet kiinni.

Oli maanantai aamupäivä ja Jartsa heräsi ja alkoi miettiä mitä sitä sitten tehtäisiin. Ulos ei uskaltanut mennä koska Make oli ollut siellä 6 päivää sitten. Ei olisi pitänyt pölliä sen muijan värkkejä,Jartsa mietti. Yht,äkkiä kuului karmiva ääni! RING RING!!!! Se kuului Jartsan ovikellosta. Jartsa mietti hetken ja meni kasomaan ovisilmästä. Siellä oli Harri ja hän osoitti ovisilmää katkaistulla haulikolla. Harri sanoi rauhallisella äänellä: Jartsa avaa ovi niin annan sulle mahdollisuuden hoitaa tää homma,muuten tulen oven läpi. Jartsa tajusi että Harrin kaltainen alamaailman torpeedo tulisi varmasti oven läpi ja seuraavaksi hän olisi Alibin keskiaukeamalla kertomassa tapahtuneesta.

Jartsa aukaisin oven. Harri tepasteli teko käärmeennahka bootsit jalassa,Jartsan olohuoneeseen pidellen katkaistua haulikkoa niskansa takana,vähän kuin terminaattori konsanaan. Harri avasi keskustelun kysymällä missä se puolitoista tonttua oikein viipyy? Jartsa kertoi rehellisesti että hänellä ei ollut rahaa. Harri kertoi että sitten hänen on tehtävä jotain asialle ja tarjosi Jartsalle keikan. Jartsa suostui keikkaan sillä ehdolla että Harri soittaisi Makelle ja pyytäisi tätä olemaan tekemättä Jartsalle mitään koska tämä oli nyt kimpassa Harrin kanssa. Harri suostui.

Oli perjantai kellon ollessa 19:55. Jartsa seisoi pienen pitäjän ainoan lähikaupan oven edessä. Hänellä oli taskussaa replika pistooli sekä noin 0,3g amfetamiinia. Jartsa veti amfetamiinit nenään ja kuvitteli olevansa kolumbialainen huumekartellin pomo. Hän otti taskustaa replikan ja paineli sisälle. Kassalle ei päässyt lasi-ovesta. Oli pakko kiertää toisesta ovesta. Kauppias kävili murohyllyn kohdalla ja toivotti hyvää viikonloppua. Jartsa saapui kassalle jossa istui punapäinen keski-ikäinen nainen. Nainen hymyili ja kysyi oliko herra ollut ampumaradalla? patruunoita saisi niskasen erätarvikeliikkeestä. Jartsa huusi kuin leijona että KASSA AUKI JA RAHAT TÄNNE SAAATANAN HUORA!! TAI MÄ VITTU AMMUN SUT!!!

Punapää säikähti sen verran että avasi kassakoneen ja otti sieltä viidenkympin,kahdenkympin sekä vitosen setelit ja kolikot jotka oli jäljellä. Yhteis summa oli noin 94euroa. Punapää vielä kysyi että laitettaisiinko rahat hedelmäpussiin vai menisikö ne tällaisena. Jartsa otti rahat ja lähti juoksemaan. Lähistöllä oli ollut rajuperheriita jossa sekatyömies oli uhkaillut vaimoaan. Tämän riidan selvittämiseen oli tarvittu poliisia. Riita oli selvitetty ja poliisi oli poistumassa pitäjästä. Pitäjään vei vain yksi ajoväylä jonka varrella sijaitsi kylän ainut lähikauppa siwa.

Kuului kolahdus ja tuulilasissa näkyi pelkkää mustaa. Vanhempi konstaapeli painoi jarrua ja epäsiisti hahmo hävisi tuulilasista ja pyöri pitkin katua. Poliisit nousivat autosta ja aloittivat elvytyksen. Paikalle saapui myös kyläkaupan pitäjä ja hänen vaimonsa,punapäinen,Riitta. He kertoivat ryöstöstä. Jartsa oli vielä tajuissaan ja yritti pyytää tupakkaa. Hän kuuli kuinka nuorempi konstaapeli puhui virveen tieliikenne onnettomuudesta.

Tunnin kuluttua Jartsan vitaalielintoiminnot olivat lopullisesti päättyneet. Paikalla oli mediheli sekä lääkäriambulanssi jonka henkilökunta katsoi kelloa ja kirjoitti lappuun vainajan kuolin ajan. Jatsa oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Hänen rovaniemen keskustan kämppä tyhjennettäisiin ensiviikolla kaupungin toimesta ja tilalle muuttaisi uusi yrittäjä.

Kerjäläinen
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 12:27 pm
Paikkakunta: Viemäriverkosto

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja Kerjäläinen »

Odottelen niitä fiktiivisiä tarinoita hyviltä kirjoittajilta. Rupeaa jo riittämään nämä omat elämänkerrat.
Kaikki liekit polttavat, vauvaseni. Kyllä sinä opit. Se on joko tai. Kukaan ei saa molempia.

Veristi
Christopher Lorenzo
Viestit: 1512
Liittynyt: Pe Loka 14, 2011 10:37 am

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja Veristi »

Söin leivän. Näin kerran kurkkuja kasvamassa kasvimaalla. Matoja oli kiva kaivaa mullasta ennen ongelle menoa. Katiskamme sijaitsi arkun pielessä. Hautajaisissa en uskalla ajatella arkun sisältöä. Tulitikkurasiassa voi olla kuva kannen toisellakin puolella. Tai jotain kirjoitusta. Silti käsialani on ollut aina kaunista. Pidän myös muustakin kauniista: pilvistä, kankaista, itsevirkatuista pitseistä. Vitseistä, jotka saavat minut nauramaan. Joskus minua huvittaa myös, kun joku sanoo jotain päätöntä. Kaula voi olla pitkä tai lyhyt, siinä voi olla kaulakoru, huivin peitossa.

Söin kakun loppuun. Alkupalaa ei ollut. Oli kyllä jotain juotavaa. Ei ollut kahvia enää. Vasta seuraavana päivänä lähtisin ulos. Sisätiloissa oli istuttava joko sohvalla tai tuolilla. Mutta minäpä seisoinkin lattialla, jotta meno olisi ollut toista. Ei enää sitä samaa jota toistui ja toistui päivästä toiseen. Illat pääskytysten. Madellen kuluivat tunnit kuten pitikin. Mutta silti ei saanut kertoa siitä muuta kuin itselleen. Toisen jalkojen juureen oli kasvanut puu.

Lapsi hyppi ja hyppi. Ainakin kolme kertaa. Meinasi oksentaa. Sitten oli taas juoksua. Toisella lapsella oli jalka kipeänä ja kumpparit. Ei saanut juoda. Kamalaa oli se. Uuden jutun sai mutta se ei ole kotona.

Lysähdän matkalla. Puoliksi.

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1820
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

Kävelin kapeaa jalkakäytävää pitkin. Vieressä oli korkea kerrostalo, ja aivan pääni yläpuolella oli pikkuisia ikkunoita. Huomasin että yhdestä avonaisesta ikkunasta kurkottui ulos käsi, joka piteli savuketta. Eikä vain pidellyt, vaan oli juuri aikeissa karistaa tuhkat päälleni. Tein äkkinäisen väistöliikkeen sivulle. Juuri samalla hetkellä takaani ilmestyi jalkakäytävää pitkin ajava vanhus horjahtelevalla polkupyörällä. Hän joutui väistämään minua. Pyörän äkillinen suunnanmuutos sai kyydissä olleen jättimäisen pahvilaatikon heilahtamaan ja putoamaan sisällön levitessä kadulle.

Ette ikinä arvaa mitä laatikossa oli.

S. Makela
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: To Tammi 29, 2015 3:45 pm
Paikkakunta: Livingston, Texas

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja S. Makela »

Ajelin moottoripyörällä pitkin route 66 valtatietä. Etsin summer of lovea, kai? Polttelin motelleissa pilveä ja tilailin escort tyttöjä. Olin varma että kesät kuusikymmentä luvuilla oli rakkaudenkulta-aikaa. Wolks wagenin hippie wanissa irstailevia tyttöjä pilvessä ja minä vakosamettihousut jalassa rientämässä panolle. Se oli mennyttä aikaa.

Nykyään tytöt haluaa ottaa suihin juristeilta ja kaiken maailman korkeakoulupelleiltä tai täysiltä toheloilta. Olen monesti nauranut kun olen nähnyt jonkun nahjuksen mallimuijan kanssa supermarketissa. Yksi asia oli varmaa, tuo viettomuus oli taakse jäänyttä, niin tytöillä kuin minullakin.
Minulla ei enään ollut minkäänlaista moraalia koska en tarvinnut sellaista. Rahat alkoivat hupenemaan mutta en halunnut takaisin Suomeen. Se oli se suurin virhe, kai? En tiedä koska olin noihin aikoihin niin pilvessä jatkuvasti.
Jakomäen KOP:in ryöstöstä saadut rahat oli lähes lopussa. Kun helsinki-vantaalla talsin koneeseen, oli minulla ollut putkikassillinen viidensadan ja tuhannen markan seteleitä. Kun viimein saavuin los angelesiin siitä alkoi kulutusjuhla.
Ensitöikseni varastin moottoripyörän jonkun baarin pihasta ja ajoin san diegoon. Sieltä löysin erään tyypin joka myi minulle kilon kunnon budia hinta oli muistaakseni 500$ mutta annoin hänelle 2000$ koska sain kaupan tekijäisiksi krominvärisen mag 357 smith&wessonin.

Samanlaisen joka oli Robert de Nirolla klassikko elokuvassa taxidriver. Budi oli aitoa tijuanalaista kunnon hartsista kukkaa. Siitä se matka alkoi. Ajoin tuolla moottoripyöräjengin tunnuksia täynnä olevalla harley davidsonilla kukkapäissäni las vegasiin. Ihan vain tarkistaakseni pitääkö se paikkansa että siellä huorat tekevät töitä urakkapalkalla ja oliko paikallinen kokaiini niin puuduttavaa että sillä puudutettiin pornomallien perseenreijät anaalikohtauksissa. Saattoi tuo pitää paikkansakin.

Ei se Tony lauttasaaresta paskaa puhunut. Mutta kyllä se punttiennosto oli kyllä ihan idiootin puuhaa. Haaskata elämä moiseen hikoiluun ja piereskelyyn. Putkikassillisesta markkoja oli enään jäljellä levisteni takataskussa muutama sadandollarin seteli joita olin käyttänyt kokaiinin nuuskaamiseen.
Pystyin vielä haistamaan luxusluokan huorien hajuvedet ja näin vieläkin mielikuvia heidän pyllistyksistä ja kuinka nuolin heidän vittujaan kokaiinipöllyssä. Yhden supermega himottavan huoran perseeseen työnsin kieleni ja nain häntä kielelläni. Lopuksi koko kyrpäni oli juuria myöten hänen perseessä ja katsoin katossa olleesta peilistä kuinka hänen tissinsä heiluivat nainninläiskeessä samalla kun yöpöydällä oli seitsemän valmiiksi tehtyä 0,3g kolumbialaista ykköslaatua olevaa kokaiiniviivaa ja sen vieressä lepäsi mag 357.

Tunsin todella eläväni. Sanotaan että mies pystyy tuottamaan elämässään ämpärillisen spermaa. Olen varma että heitin ämpärillisen spermaani huorien perseisiin, las vegasissa tammikuussa 1992.
Moottoripyörästä kuului hurina kun ajoin teksasilaista tieosuutta pitkin. Olin juuri ohittanut Eldoradon tiekyltin ja aavistin että tankki kaipaa gallonan bensiiniä ja minä ainakin litran budweiseria. Sysimusta asfaltti oli niin kuuma että siinä olisi voinut paistaa kananmunia. Jossain kolisi kalkkarokäärme.
Päätin pitää tauon ja löysin sopivan paikan. Pieni huoltoasema joka oli lähes autio, pihalla velloneita autonromuja lukuunottamatta. Janoni oli aivan kauhea ja olin pyörtymäisilläni. Kun viimein sain itseni kammettua ylös pyörän selästä, niin omistaja latasi pumppuhaulikkonsa selkäni takana. En välittänyt.
-What a fuck you scum thinking? -hän kysyi.
Dont worry i need only casoline and couple beers. -minä vastasin. Go and fuck your self -myyjä vastasi. Samassa kuului laukaus ja suljin silmäni. Meni jonkin aikaa kunnes havahduin. Ukko oli kuollut ja minä olin hengissä?
Hänen verensä sekoittui tiesammaleeseen, sellaiseksi minä kutsuin katupölyä. Juuri tuota pölyä jota koko kansas ja teksas oli täynnä. Jostain kuului autonääni, tappaja poistui paikalta?. En välittänyt tilanteesta eikä siihen liittynyt dramatiikkaa. Otin kaiken hyödyn kuitenkin irti. Pari laatikkoa budweiseria ja pari marlboroaskia myymälästä, niin ja tietenkin kuivalihaa.

Olin jo kaukana kun minut pysäytettiin. Sheriffi joka minut pysäytti, paiskasi minut voimalla maahan ja löi sivukahvapampulla minua niskaan. Oikeastaan sheriffejä oli useampi mutta muistan vain hänet. Poliisiasemalla minua kuulusteltiin ryöstön yhteydessä tehdystä taposta. I dont do that-minä vastasin syytöksiin. Pian sheriffit luovuttivat minut liittovaltion poliisille, FBI:lle. He epäilivät että olin sarjamurhaaja joka tappoi huoltoasemayrittäjistä, aina prostitoiduihin asti.

So you come here in finland and start to kill people, why? -He toistivat tuota samaa tuhat kertaa ja eräässä kuulustelussa kerroin että jos minulla olisi mahdollisuus niin tappaisin oitis kuulustelijan ja tuota pidettiin tunnustuksena. Good bye cocksucker!! Eräs FBI-agentti sanoi kun vei minut oikeussaliin. -What? Why you think i suck bird? Are you crazy? -kysyin häneltä? Hän katsoi ihmeissään ja eikä reagoinut enään minuun.

Teksasilainen tuomioistuin langetti minulle tuomion: life sentence. Syyksi luetut rikokset: Mugging, murder, sexual assault, drugs use, unlicensed firearms. Seksuaalirikoksen kohdalla täytyy sanoa että olen syytön. Tai sitten en vaan muista sitä. Oikeastaan uskon kyllä että olen, tai on siis paljon mahdollista että minä se olin. Kuten sanoin olin melko pilvessä noihin aikoihin. Valitin tuomiosta ja se muutettiin: Death sentence.

Tuomari oli nainen ja erittäin lihava. Hänen ihonsa oli mustempi kuin mikki hiirellä. Valamiehet olivat kyrvännäköisiä ja kuivia, aivan kuin olisivat rohtuneet jossakin aavikolla ilman vettä viikkokausia. Haistakaa homot vittu ja sinä huora sulat helvetissä, minä huusin kun minut vietiin pois oikeussalista. Noihin aikoihin avattiin uusi vankila Huntsvillen lähettyvillä ja sinne minut sijoitettiin, polk county jail, tarkemmin: Allan B. Polunsky Unit. Se sijaitsi ja sijaitsee vieläkin Livingstonissa, Teksasissa. Sellissä numero 348 on minun tarinani. Sen voit tuntea siellä ja sen voi osittain myös lukea siellä. Piirtelin meinaan tikku-ukkoja ja erilaisia tekstejä kymmenisen vuotta siellä.

Että ei kenellekään jää epäselvää niin hallustani löydetty revolveri ei soveltunut murha-aseeksi ja huoltoasemamurhat jatkuivat kiinniolostani huolimatta. Asianajajanikin uskoi syyttömyyteeni. Kai tuomarit piti minua niin vittumaisena että eivät välittäneet. Sitä paitsi osa noista murhista oli tehty pulttipyssyllä enkä edes tiennyt että sellaista on olemassa. On huippua ajatella että olin ollut niin lähellä ihan oikeaa sarjamurhaajaa. Se täytyy tunnustaa että kyllä minäkin yhden miehen tapoin.

Se oli joku meksikolainen pakolainen joka olisi muutenkin kuollut nälkään tai käännytetty takaisin meksikoon koska oli luvatta jenkeissä. Silloin hän ei myöskään voisi maksaa velkojaan huumekartellille ja hänet olisi tapettu joka tapauksessa. Ammuin hänet tuolla revolverillä 100km El Pasosta itään olevassa kansallispuistossa.
Olin leiriytynyt sinne moottoripyörän kanssa ja kuulin kuinka hän hiipi läheisessä pusikossa. Kai hänellä oli nälkä ja haistoi kun krillasin makkaraa. Erotin hänen hahmonsa kun hän nousi pystyyn ja öinen tähtitaivas peittyi hänen kohdallaan, silloin minä ammuin. Ammuin keskelle tuota otusta ja se rojahti maahan ja lähti pyörimään mäkeä pitkin alas. Laukaus kaikui pitkin aluetta. Kuului sihahdus kun avasin kaadon päätteeksi budweiser tölkin.

Seuraavana aamuna löysin hänen raatonsa. Hänen päällä olleessa ponchossa oli reikä ja veri oli maalannut hänen keskivartalonsa vaatetuksen punaiseksi. Hänen huulensa oli rohtunut ilmeisesti janosta. Kaivoin hänen taskujaan ja löysin lompakon jossa oli kuva naisesta ja kahdesta lapsesta. Akka oli ihan nussittava mutta rahaa lompakossa ei ollut. Voitte kuvitella millainen homma on käsinkaivaa krapulassa moottoripyöränrekisterikilvellä hiekkaa kun aurinko alkaa porottamaan. Viimein sain tuon zorron hautaansa mutta en jaksanut alkaa sen kummemmin hautaamaan häntä. Taputtelin hieman hiekkaa hänen kasvoilleen ja ihmettelin miksi edes rupesin hautaaman häntä.

Joka tapauksessa minua ei voi tuosta rikoksesta edes syyttää kun kukaan ei edes kysynyt siitä. Tuskin häntä on vieläkään edes löydetty, sitä paitsi minäkin olen jo kuollut.
Seppo Makela 22450, step out in vehicle. Turn a round and move. Noilla sanoilla minut saatettiin ulos vankikuljetuksesta ja saavuin sisälle supermax (super maximum security) vankilaan. Tarkastusta suorittaneet vartijat riisuttivat minut alasti ja katsoivat ihmeissään kasarin loppupuolelta tuttua MTV3 pöllölogoa, jonka olin tatuoinut piripäissäni rintaani. He luulivat että sillä on samanlainen merkitys kuin Venäjän vankiloista tutulla
väkipyörätatuoinnilla.

Ehkä eniten mielenkiintoa herätti muumeista tuttu nuuskamuikkunen. Olin sen tatuoinut joskus lastenkodin jälkeen rööperissä eräällä pirtu drokarilla joka osasi ihmeen hyvin piirtää. Se oli 100MK maksanut luomus. Pidin aina lapsena lastenkodissa nuuskamuikkusta sen verran mystisenä reissumiehenä että tuo tatuointi oli ollut pakollinen hankinta kun sain ikkunanpesuhommia joilla maksaa se. Security officerit luulivat että se symboloi lapsipalkkasotilasta josta tuli myöhemmin sarjamurhaaja. Where fuck is finland?-he kysyivät ja olivat varma että se on jossain lähellä Rhodesiaa, afrikan levottomilla alueilla.

En vastannut mitään koska minun käskettiin avata suuni ja työntää kieli ulos. Seuraavaksi minun piti nojata eteenpäin ja levittää käsillä pakaroitani. Kuulin kuinka MagLite taskulamppu napsautettiin päälle ja valokeila hyväili perseenreikääni. Tuntui pervolta olla siinä asennossa ja näyttää peräreikääni neljälle aseistetulle vartijalle joista kaksi oli äärimmäisen lihavia mustia naisia sinisineen kumihanskoineen. Toiset kaksi lihavia valkoihoisia miehiä joiden ilme kertoi seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena ja tekijä oli todennäköisesti oma setä. Viha oli patoutunut ja se oli osa syy vartijana työskentelyyn.

He saivat suurta mielihyvää kun pääsivät alistamaan vankeja ja pampun perseeseen työntäminen oli vain totuttelua ajatukselle että he myöhemmin työntäisivät munansa vangin perseeseen. Se tuntuisi hyvältä mutta homoilu oli ajatuksenakin liian likainen, koska he eivät voineet hyväksyä todellisuutta että olisivat lihavia homoja. Nuo ajatukset saivat minut hymyilemään ja edessäni ollut vartija kysyi että mikä naurattaa? Samalla toinen neekeriämmistä tökkäsi minua pakaroiden väliin rätisevällä tazerilla. Kiljuin kuin auton alle jäänyt kulkukissa.

Olen siellä vankilassa vieläkin, tai siis ruumiini on. Se on haudattu niiden muurien sisäpihalle. Hautakivessä on nimeni eli 22450, aakkosia ei siis tarvita amerikkalaisessa vankilajärjestemässä. Voit kysyä asiaani ulkoministeriöstä. He eivät tosin myönnä asiaa koska silloinen ulkoministeri ei edes vastannut avunpyyntöihini. Voi olla että Suomella oli huonot suhteet yhdysvaltoihin jo silloin, ja väliäkö sillä, sillä oikeastaan vasta tuolla aloin elää. Sisääntulotarkastuksen jälkeen minut siirrettin suoraan selliin. Siellä minua odotti kaksimetrinen neekeri. Hänen nimensä oli Adebisi. Welcome, hän sanoi ja hymyili. Vartijatkin hymyili ja irroitti käsi ja jalkarautani. Tunsin oloni kovin tervetulleeksi ja ensisilmäys vaikutti lämminhenkiseltä.

Se kuitenkin muuttui kun vartijat sulki sellin oven. Tuo neekeri oli saanut vankilan lääkäriltä icepoweria revähtäneeseen olkapäähänsä ja käytti sitä liukkarina kun raiskasi minut erittäin väkivaltaisesti. Tunsin kylmänringin perseenreikäni ympärillä lähes kaksiviikkoa. Aikaa kului ja sain tietää teloituspäivämääräni. Se oli 21.03.2004. Tuntui helpotukselta kun oli vain yksitoistavuotta jäljellä. Yksitoistavuotta pitäisi odottaa ilman pillua ja viinaa. Helppojuttu minä mietin, samalla kun pujotin lakanasta tekemääni narua kaulaani. Moni ei usko että tukehtumiseen liittyy mitään seksuaalista mutta voin kertoa että tuo hirttäytymisen tunne sai minulla aikaan valtaisan erektion ja massiivisen siemensyöksyn. Kyrpäni jöpötti vielä vankilansairaalaosastolla jossa makasin lepositeissä. Naru oli mennyt katki ja nämä ihmispaskat olivat elvyttäneet minut, kuolemaantuomitun.

Parivuotta kun olin maannut sellissä, tulin uskoon. Uskoontulo on kai jokin psyykkinen puolustusmekanismi. En tiedä mutta luulen näin. Samoihin aikoihin Adebisi teloitettiin myrkkyruiskeella. Muistan vieläkin kun minut vietiin pesemään yhdessä toisen "vapaaehtoisen" vangin kanssa teloitushuoneen kaakelilattiaa. Se oli aivan veressä ja paskassa. Adebisi oli saanut pakokauhukohtauksen juuri ennen teloitusta ja hänen remmeihin sitomiseksi oli tarvittu enneltaehkäiseviä iskuja polvilumpioihin noin sata annosta kumpaankin.

Jäähyväislahjaksi hänet oli ohjattu erään wrestlinkiä harrastaneen vartijan toimesta teloituspedille, arvaattekin miten. Kyllä tuo veri oli sieltä peräisin. Homma oli kuulema mennyt aivan fistaamiseksi ja hänet oli käytännössä tuo painija heittänyt perseenreijän reunoista puristaen pedille. Tuo vartija oli myös painija, myös kokoikänsä käännellyt viljapaaleja maaseudulla. Se oli kasvattanut hänen kädestään paksun. Ranteen paksuus oli niin iso että rannekellon lenkki piti teettää tilaustyönä.

Nautin ajatuksesta kuinka tuo käsi oli voimalla survonnut nyrkkiä tuon neekerin perseeseen hetkeä ennen hänen kuolemaansa. Hän kuulemma myös laski alleen ja kiljui kun raiskattava pikkutyttö koko teloituksen ajan. Kun Adebisi oli poissa, sain sellikaverikseni Terry nimisen irlantilaisen transvestiitin. I Have AIDS dont touch me!!! Hän huusi kun näki minut sellin ylävuoteella. Se oli ainut keskustelu välillämme neljän vuoden aikana jonka me vietimme yhdessä. Sairaus kerkesi ennen liittovaltiota. Tässä selliosastolla kaikki olivat kuolemaantuomittuja. En viitsinyt sanoa pampuille mitään ja Terry alkoi "tuoksumaan". You fucking sick bastard -eräs pamppu sanoi kun tuli hakemaan minua vankilanjohtajan puheille koska olin tehnyt hänestä valituksen. Sen koomin en enään Terryä tavannut.

Vankilanjohtajan tapaaminen meni ihan hyvin. Ne oli niin neitejä ettei saanut kuin poskipääni murrettua ja reisiluuni katkaistua. Nenänvarteni oli mennyt jo aikapäivää sitten tasaiseksi kuin route 66. Kun minut raahattiin pois, sain sentään sanottua perinteisen tappouhkauksen vankilanjohtajalle. Pääsin myös sylkäisemään verta kurkustani hänen silmilleen. Toivoin hiljaa mielessäni että Terry olisi tartuttanut minuun salaa AIDSinsa. Tämän jälkeen vankilanjohtaja kätteli minua ja antoi potkut vaikka en ollut edes töissä hänellä. Olen huumorimiehiä ja tarkoitin että hän löi minua poskille niin kovaa kuin jaksoi ja potkaisi krokotiilin nahkalla verhoillun bootsinsa syvälle perseeseeni. Silloin sulkijalihakseni repesi lopullisesti. Siinä missä Adebisin kyrpä ei onnistunut, vankilanjohtajan kenkä onnistui, yhdessä vartalon kanssa jonka jalkakyykky lähenteli kolmeasataa.

Thug life, Fuck To World, ACAB, Coverment whores, -minä kirjoitin vankilansairaala-osastolla perseestäni tulleella verellä seinään. Kun eräs pamppu huomasi kirjoitukseni, hän pakotti minut nuolemaan ne pois. Sitä ei ihan heti uskoisi että jalkapohjiin pampulla hakkaamiseen tottuu, mutta kivesten puristeluun ja avainnipulla päälakeen taputteluun ei totu. Siis jos ne tehdään yhdessä. Vankilan pappi piti minua hulluna eikä halunnut tavata minua vaikka olin uskossa kuin Lauri Johansson. Hän ei voinut käsittää miten jaksoin aina heittää huumoria vartijoille. Eräänkin kerran heitin tyhjästä ruoka-astiastani kahvia vartijoiden päälle. Kahvi oli siis seos jossa oli lämmintä pissaani ja kakkaani sekoitettu.

He vastasivat huumorilla: Siitä lähtien ruuassani oli aina hiukan kakkaa tai pissaa, riippui pampusta kumpi hätä oli juuri ruokailu hetkellä. Ja siis totta kai tienasin tempauksellani perinteisen selkäsaunan. Eivät ne mummot tälläkään kertaa saaneet kuin kylkiluuni paskaksi. Kerroinkin sille läskille joka löi minua että hänen pitää aloittaa nyrkkeilyharrastus ja opetella lyömään alakoukkuja muuhunkin kuin vaimoonsa ja kiinni pidettyihin vankeihin. Se oli sellaista normal prison lifeä monet vuodet. Heräsin aamulla sireeniin ja nousin ylös vuoteesta. Sitten sellinoven luukku avattiin ja tarkistettiin että olin paikalla. Luukku laitettiin kiinni ja menin taas sänkyyn makaamaan. Parin tunnin päästä luukku aukesi taas ja sieltä lensi tarjotin jossa oli aamupala.

Aterimet oli pahvia turvallisuussyistä ja kaivoin joka aamu pahvilusikalla paskapökäleen pois maissipuurostani. Ruokailun jälkeen joskus päivällä tarjotin roskineen haettiin pois. Se piti ojentaa vartijoille samasta luukusta josta se heitettiin. Seuraavaksi oli taas sängyllä lepäilyä ja illalla saattoi luukusta taas lentää jotain ruokaa. Joskus kerran, joskus parikin kertaa. Kerran viikossa pääsimme tunniksi pois sellistä sisäpihalle. Sisäpiha oli betonin ympäröimä parkkihallia muistuttava mesta. Sinne tuli raitista ilmaa jostain ilmastoinnista joka oli tukittu sadoilla kaltereilla ja siellä oli enemmän sensoreita kuin vietnamin sodassa maamiinoja.

Penal officerit vahtivat meitä mossberg 590 pumppuhaulikot tukki reidellä leputtaen. Osa piti sitä niskan takana kuin terminaattori. Ettei tuo ulkoilu olisi ollut tylsää niin sitä vauhditettiin useasti sivukahvapampun iskuilla. Yhtä jamaicalaista lapsen nussijaa ammuttiin kerran tazerilla päähän niin että sen tukka paloi päästä. Se oli huikeennäköistä kun ne piuhat meni sen päähän ja koko ukko kaatui suorilta jaloilta maahan pää sinisesti säkenöiden ja hurjasti savuten.

Syksyllä, ennen teloitustani eräs pamppu avasi sellini luukun ja huusi: onko kladdut klesana? Luulin ensiksi että hän oli joku intiaani ja huusi omaa kieltään. Mutta sitten tunnistin että stadinslangiahan hän puhuu. Kyllä on tällä vankilalla isot vaatimukset työnhakijoille kun toista kansainvälistä kieltä pitää osata, minä mietin. Stadinslangi ja savo oli kielet jotka minä olin opetellut ja niillä maailmalla pärjännyt. Ja hyvin olinkin pärjännyt. Nytkin oli katto pään päällä ja ruokaa sekä petivaatteet.

Ei ois mutsi ja faija arvannu kuinka niiden poika pärjää. Siellä se on amerikassa, siellä samassa maassa missä kauniit ja rohkeat on tehty. Sillein minä ajattelin että vanhempani ajattelisi minusta. En koskaan tavannut heitä. Synnyin lastenkodissa ja kerran yksi vanha pedofiili joka oli hoitajani epäili että vanhempani olisi pirinarkkeja jotka on upotettu näsijärveen. Itse epäilin heidän olleen heroinisteja koska tuohon aikaan se oli in ja amfetamiinia käytti kaikki taksikuskeista pankinjohtajiin. Sehän oli vain kahvia vahvempi piriste jota sai pitkälle seitkytluvulle asti apteekista ilman reseptiä. Vai luuliko joku että Koiviston Mauno olisi pikakiväärinsä kanssa hiihtänyt 100km päivässä umpihankia pitkin ilman aineita?

Oli niin tai näin niin vartija joka huusi luukusta minulle toista kansainvälistä kieltä oli harhanäky. Olin psykoosissa. Näin jatkuvasti hallusinaatioita ja ne oli mielestäni kivoja. Minulla oli koko syksy ja talvi hauskaa. Olin yksin mutta luonani kävi kaikki astronautteja ja aku ankkaa myöten. Neil Armstrong jutteli paljon japanilaisesta teekulttuurista ja kertoi kaikki Ohion parhaimmat pihvipaikat joissa oli suussa sulavia T-boneja. Lisukkeista tuli kerran riitaa Neilin kanssa kun hän väitti että French fries, eli tutummin ranskalaiset perunat on kotoisin etelä-amerikasta. Kysyin siltä että etkö huomaa jo nimestäkin että kyllä ne on kotoisin Ranskasta. Kaikenlaista hampuusia se NASA palkkaakin.

Neil yritti inttää että peruna oli inkojen viljelyskasvi mutta minä kerroin hänelle totuuden: Se on savosta. Vai miksi muuten amerikkalaiset tiedustelu-upseerit kävi muurmanskin rataa pitkin yhdessä neuvostoliiton kanssa operaatio silver foxina tunnetussa tapahtumassa? No perunaahan niiden oli tarkoitus pölliä Suomen savosta ja idättää sitä jenkeissä. Sen koomin Neil Armstrong jonka nimestä kovasti vittuilin, ei näkynyt. Mokoma ketale kertoi ettei ollut edes nevadassa mukana kun apollo 11 kuukävelyä kuvattiin.

Kävipä kerran alieni ja predatorikin mutta ne olivat todellisuudessa jonkun pampun maiharit. Minua nimittäin potkittiin, myös hakattiin kengillä. Tunnistan jo kaukaa HAIXsit, 5.11, ja ns basic standart laitoskengät. Itselläni oli viimeksi ollut syksyllä 1992 kengät jalassa. Kaikki nuo vuodet olin hyvin pärjännyt ilman tai oransseilla sandaaleilla. Ei ole muuten ihme että pamput käyttää korkeavartisia maihareita. Olen meinaan itsekin yrittänyt purra heiltä akilesjännettä poikki mutta kengän paksunahka estää sen, kuten myös deaktivoidut hampaani.

Kerran mua lyötiin ja potkittiin erilaisilla kengillä niin että menin ehkä vaikeimpaan psykoosiin mitä länsimaalainen lääketiede ei edes tunne. Minua hakattiin ja potkittiin mutta samaan aikaan koin sen koulutuksena jota CIAn johtaja John Brennan seurasi sivusta. Kun operaatio Northwoodsia ei voitu aikanaan Kennedyn takia toteuttaa niin nyt Bussinaikakaudella oli erijuttu. Oikein luvan kanssa saivat tehdä jekun New yorkissa. Sillä saataisiin lisää öljyä ja samalla voitaisiin aloittaa maailmanlaajuinen terrorismin vastainen sota. Moni ei uskoisi kuinka Suomikin lähti mukaan tuohon CIAn leikkiin.

Puolalaisesta vankilasta tuotiin tunnuksettomalla koneella muutama vanki Suomeen rovaniemelle jossa yhdessä Suomalaisten kanssa vankeja kuulusteltiin. He kaikki kuolivat vaikka verensiirto oli käynnissä. Sisään hakatut ja potkitut munat ei vuoda tolkuttomasti verta mutta moskalla murskatut kivekset saattavat aiheuttaa hermoperäisen äkkikuoleman. Ruotsissakin oli samankaltaisia tapauksia ja ruumiita ei enään saanut heittää jäämereen vaan ne piti toimittaa USAn asevoimille Grönlantiin. Eräs naisjihadisti hirttäytyi sellissään Uppsalassa kun ei enään kestänyt kuulustelua joka käynnistettiin joka aamu joukkopanolla. Svenssonit ja Lennartsonit olivat työntäneet vuoroin perään kyrpiään hänen kiehkuroisten ja mustien karvojen peittämään vittuunsa.

Oli muuan Ruotsinmerivoimien luutnantti päästänyt useammat mällit hänen perseeseensäkin. Vaikka nainen oli sidottu asentoon jossa hänen perseenreikänsä ja pillunsa osoitivat kohti taivasta, oli hänen suuhunsa ollut pakkolaittaa kapula sillä hänen perseenreikänsä ei ollut tuttunut kuin tuhkamunien mokan väriseen pätkään. Nyt sinne työntyi valtaisa gay-pornosta tuttu rakkaudenelin joka triathlonistin kunnolla jaksoi kairaa hänen persettään pari tuntia putkeen. Ruotsalaiset oppivat nopeasti muslimirukouksia sillä nainen hoki niitä aina kun suukapula poistettiin. Pakkohan se on myöntää, olisin itsekin nainut tuota naista kuin hullu. Hänen pillunsa oli niin eksoottinen. Ehkä sen teki noi rautalankaa muistuttavat karvakiekurat tai sitten huntu jota hänenlaisensa kiellettyhedelmä piti päässään.

Minun olisi ollut määrä asentaa yhdessä muiden kuolemaantuomittujen kanssa thermite-katkaisupanoksia world trade centerin teräsrakenteisiin esiintyen huoltomiehenä mutta arvasin että minut tapetaan silti. Saatat jäädä henkiin jos menet välittömästi lentokoneen iskeydyttyä paloportaita pitkin pois rakennuksesta etkä missään vaiheessa käytä hissiä, John Brennan sanoi.
Joo, mä viihdyn täällä paremmin vastasin hänelle. Seuraavaksi minua potkittiin päähän niin lujaa että on suorastaan ihme että kalloni pysyi ehjänä. Vaivuin koomaan ja elin aikaa kun tulin jenkkeihin ja varastin moottoripyöräjengiltä harley davidsonin ja ajelin pitkin autiomaateitä villinä ja vapaana eläen american dreamia. Taustalla soi Steppenwolf - Born To Be Wild.

Heräsin koomasta vankilan sairaalaosastolla reiluun annokseen adrenaliinia ja jotain ihmelääkettä jota annetaan sotilaille että he kykenevät tappamaan ja liikkumaan päiväkausia lepäämättä.
Tuon aineen nimi taisi olla SSRI ja muistelisin että tuo CIAn johtaja kertoi minulle psykoosissa että he olivat kehittäneet kyseisen aineen natsi-saksan tietojen pohjalta vuonna 1955. Silmät kiiluen hän kertoi kuinka sillä saisi kiltin koulupojan ampumaan vaikka koulunruokalassa ilman mitään näkyvää syytä muita oppilaita. Kennedyn ampujat olivat lääkitty myös kyseisellä aineella ja pian teon jälkeen he tottelivat manuaalissa annettuja ohjeita jonka mukaan salamurhan jälkeen tekijän prioriteetti ykkönen on hävittää itsensä "tapaturmaisesti".

Koomasta heräämistäni vauhditettiin myös jalkapohjiin annetuilla sivukahvapamppuiskuilla.
huusin kuin palvattava sika kun heräsin ja tunsin olevani kotona. Vaikka olikin kiva olla vaihteeksi kotona niin en silti suostunut ottamaan suihin vankilan lääkäriltä morfiiniannosta vastaan. Minulla oli omalääke, nimittäin maailma jonne vaivuin. Pelkkä ajatuskin tuon lihavan ja karvaisen turkkilaista syntyperää olevan lääkärin hikisestä munasta sai etomaan. Hän oli esitellyt munaansa minulle aiemmin viime vuonna. Se ei ollut ympärileikattu ja esinahan alla oli jotain valkoista tahnaa. Kun tuo tahna paljastui, ilmaan nousi narkkarin pillunhaju ja päiviä muhinut sperma. Ne aromit oli hautunut siellä munan ilmatiiviissä tilassa eikä edes holocaustinuhri olisi suostunut tuota imemään vaikka olisi saanut kymmenenkilon joulukinkun talvella, birkenaussa-1944.

Teloituspäiväni läheni ja odotin kuin lapsi joulupukkia, asianajajaani joka tulisi "valittamaan" ettei pysty mitään tehdä. Hänen sanansa olisi todennäköisesti: my hands is off, tai jotain sinnepäin. Herraa ei kuitenkaan koskaan näkynyt ja sain selliini lapun jossa kysyttiin mitä haluan viimeiseksi ateriaksi? Otin mustikkajäätelöä ja pepperoni pizzaa. Kun lähtö läheni, pappikin kävi luonani. Tosin hän vain katsoi minua ovisilmästä. Se oli varmaan monelle ihan tavallinen aamu. Minulle se oli loppuelämäni viimeinen.

Oli kulunut melkein kolmetoista vuotta tuomioni julistamisesta ja tänään viimein olisi lähtö. Sellinoven luukku aukesi ja ruokatarjotin lensi sisään. Lattialla oli mansikkajätskipallo ja kinkkupizzan siivu. Lipitin jätskin lattialta ja söin pizzan. Kello meni todella hitaasti. Kun viimein sellinovesta kuului tuttu avaamisen kolina, ajattelin ensimmäiseksi tehdä valituksen. Mutta mitä hyötyä siitä olisi koska minua ei enään hetken päästä ollut olemassa? Päätin jättää valituksen tekemättä. Good after noon-minä huusin aksentilla ja äänellä kuin olisin oven takana olleita herroja odottanut englantilaiselle teekutsulle.

Ilmeeni oli varmaan huikea kun sellinoven avasikin kaksi siannäköistä ja sonninkokoista "special officeria" He paiskasivat minut maahan ja pukivat minut käsi sekä jalkarautoihin. Toinen teki minulle painissa kielletyn liikkeen ns Assfingerin. Se tarkoittaa sitä kun painija työntää etu,keski ja nimettömän sormensa vastustajan anukseen painitrikoiden lävitse. Tällä samalla tekniikalla Adebisikin oli taltutettu. Painissa tällä tekniikalla yritetään saada vastustajaa siirrettyä johonkin suuntaan käyttämällä autonomista hermostoa hyödyksi.
Sitten selliini tuli lääkäri joka puhdisti ihoani desinfiointiaineella. Saman hajuisella millaista oli kansakoulun terveydenhoitajalla.

Olenkin varma että tuo oli juuri sitä samaa. Puhdistetun ihoni läpi työntyi neula ja vartalooni tuli kevytolo. Se oli rauhoittavaa jota annetaan kuolemaantuomituille hetkeä ennen teloitusta. Jipii minä huusin kun makasin käsi ja jalkaraudoissa sellini lattialla lähes narkoosissa odottamassa teloitustani. Minua ei haitannut yhtäään että somatropiinilla ja insulinilla kasvatettu ihmissika oli hetkeä aiemmin alistanut minua kielletyllä painitekniikalla. Tuo ukko joi varmaan vieläkin emakkonsa utareesta ja nandrodoloni yhdessä teston kanssa nosti hänen itsetuntoaan.

Nauroin ääneen ja olin onnellinen etten ollut syntynyt tuollaiseksi kehitysvammaiseksi joka yritti parantaa puutteitaan kehonrakennuksella. Hän oli syntynyt sukurutsan ansiosta. Annos oli niin suuri että ajantajuni meni. Taisin nukkuakin. Sitten koko sirkus tuli selliini, oli aika. Kun tulin pitkästä ja viimeistä kertaa deat row cell block-käytävälle, eräs neekeri huusi minulle kalterihäkistä: Ride the lightning mother fucker! ja näytti keskisormea. Minä vain nyökkäsin hänelle. Kun käveltiin siellä vankilassa niin yllätyksekseni huomasin kuinka iso se oli.

Olin viettänyt siellä kymmenisenvuotta mutta vain yhdessä sellissä. Thank you for the hospitality-sanoin vankilanjohtajalle ja kiitin samalla vuosista jotka olimme saanut yhdessä kokea. Hän ei vastannut mitään, kukaan ei puhunut mitään. Vain kahleitteni ketjut kolisi kolealla vankilan chainmailiksi nimetyllä käytävällä..

Kun lopuksi tultiin teloitushuoneeseen, siellä oli vankilanjohtaja, pari pamppua, pappi, lääkäri ja siinä kai oli ne tärkeimmät. Niin siis oli siellä enemmän porukkaa kuin kirkon kuoroharjoituksissa mutta suurinosa oli suojatyöpaikkalaisia jotka olivat kiinnostuneet katsomaan kuolemantuomion täytäntöönpanoa eli teloitusta.

Minut istutettiin tuoliin ja sidottiin tiukasti remmeillä. Silloin ymmärsin millaiselta Neil Armastrongilta oli tuntunut apollo 11 ohjaamossa joka oli suora kopio natsien v2-raketista. Saturn kuulosti vain paremmin rauhanomaiselta avaruusohjelmalta. Päähäni asetettiin kypärä josta meni virtapiuha. Olin kuin rooman keisari pretoriaaniensa kanssa. Istuin valtaistuimella ja katselin kuinka muut tekivät töitä.

Vankilanjohtaja hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin. Kaikki katselivat kelloa ja punaisen väristä puhelinta. Sitten huoneesta avattiin sälekaihtimet ja niiden takana minua katsoi joku ihmesoikeusaktivistilesbo joka oli sairaalloisen ylipainoinen ja kalju. Hänellä oli varmaan neljät rintaliivit päällekkäin ja hänen nänneistään pursui maitoa talouspaperille jota rintaliivit olivat täynnä. Hän oli selvästi jossakin hormoonikorvaushoidossa ties mihinkä tarkoitukseen.
Hänenlaisiaan sekasikiötä oli nykypäivänä yhä enemmän ja enemmän.

Hänen vieressään oli ilmeisesti hänen tyttöystävänsä joka oli selvästi joku lakiopiskelija. Heidän takanaan oli asianajajani joka oli pakotettu liittovaltionlaissa tulemaan paikalle todistamaan kuolemaani sillä olin hänen päämies. Hän ei edes moikannut. Näin hänen katseensa ja se viestitti että edellisenä iltana oli kulunut tenneseeläistä whiskyä, Jack Danielsia. Ei minun takiani vaan hänen perhesuhteiden takia. Vaimo oli löytynyt mustanaamion vierestä ja oli todennäköisesti nyt kuollut. En pystynyt lukemaan enempää hänen katseestaan koska sen eteen tuli the times lehti.

Do you have last words -vankilanjohtaja kysyi minulta ja osoitti edessäni olleeseen mikrofoniin. Is this on -minä kysyin. Sen jälkeen suuhuni tuli outo raudanmaku, sekunti sen jälkeen lävitseni kulki sähkövirta. Seinän takana ollut teloittaja oli vääntänyt kytkimestä. Lähes samoihin aikoihin kun vankilanjohtaja sanoi hiljaisella äänellä: So long, motherfucker!.
Elokuvissa ihminen sätkyy sähkötuolissa mutta ei todellisuudessa. Vartaloni vain kouristui ja luita napsahteli poikki, lihassupistus oli joka puolella valtava. Kylkiluut ritisivät paskaksi, järjestyksessä kuin pienon soittaja olisi vetänyt sormillaan pienon koskettimia päästä päähän. Tästä oli musikaali ja melodia kaukana, sillä sulkijalihakseni puristui niin kiinni kuin vain mahdollista.

Hetken aikaan luulin että se kääntyy sisäänpäin ja siitä tulee musta-aukko. Sähkövirta kulki lävitseni ja silmämunissani oleva neste kiuhui yhdessä vereni ja kuseni kanssa. Violence by prison officer-menttaliteetilla hakatut kivekseni, jotka olivat muuttuneet kovassa puristelussa liejuksi, olivat nyt kuin vantaan energian mainos.

Munani muuttui tuhkaksi ja toinen silmäni poksahti ja silmässä kiuhunut silmäneste valui poskelleni ja höyrystyi hilseeksi. Jokin meni vikaan ja laite meni oikosulkuun. Vankilanjohtajan erektiossa olleesta siittimestä tuli siemensyöksy kerta toisensa perään. Minä arvasin että hän oli tehnyt minulle viimeisen jekun. Samalla kun huoltomiehet korjasivat sähkötuolia, minä hymyilin vankilanjohtajalle ilman silmiä ja hampaita, samalla kun yskin kiuhuvaa vertani höyryäville rinnuksilleni. Vatsassani ollut suolistokaasu ei päässyt nyt purkaantumaan kiinnisupistuneesta ja palaneesta perseestäni vaan purkaantui ulos suustani kiehuvan veriryöppyjen mukana. Se on pakko sanoa että tuossa vaiheessa ei edes rennie olisi auttanut.

Kun viimein sähkötuoli saatiin korjattua olin jo menettää tajuntani sillä vatsanahassani ollut rasvakerros oli syttynyt tuleen ja ihran käry kaivoi palanutta nenääni yhdessä suusta tulleiden pierujeni kanssa. Yksi vartijoista sammutti minua vaahtosammuttimella. Se oli viimeinen kerta kun olin enää "läsnä" ja voimakas valokaari lähes sytytti minut kauttaaltaan tuleen. Ulostemassa joka sisälsi tuon viimeisen aterian, paloi kuin kuusiklapi. Se valui maan vetovoiman ansiosta alaspäin ja särki hapankorpun hauraaksi muuttuneen perseenreikäni. Paskapökäle paloi perseessäni ja olin kuollut.

Sälekaihtimet laitettiin kiinni ja lääkäri totesi minut kuolleeksi. Toteamisen jälkeen hän sanoi: I hate burning scum. That smell is disgusting. Vankilanjohtajakin pääsi vessaan kunnolla runkkaamaan ja vartijat kertomaan kotiin vaimoilleen ihanasta työpäivästä. Teloitusta todistamassa ollut amnestyn ihmisoikeusaktivisti katsoi asianajajaani ja sanoi rauhallisella äänellä: -Maybe he deserved that.

Asianajajani vastasi vain tylysti: That is true. Sen jälkeen hän otti salkkunsa ja nousi ylös. Hän riensi ulos koska palaneenhaju levisi huoneeseen ilmastoinnin kautta. Sitä paitsi hänellä oli kiire viedä vaimonsa raato tutulle sikafarmarille hävitettäväksi. Toinen vaihtoehto olisi hapottaa se jossakin metsässä tynnyrissä. Tuo lihava ihmisoikeusaktivisti ei meinannut päästä ylös tuolista ja hän halusi mennä heti syömään autokaistalle. Vartijat auttoivat hänet pystyyn ja he pystyivät haistamaan paskan hajun. He kuitenkin luulivat että se tuli minusta vaikka se tuli tuosta leveästä mustasta perseestä joiden pakaroidenväliä ei oltu huuhdeltu pariin viikkoon vedellä. Siellä oli kuivunutta paskaa sekä vessapaperia jotka olivat nyt kostuneet hiestä joka johtui istumisesta.

Tuohon vuoden aikaan teksasissakin alkaa yöt olemaan kylmiä. Niinpä vartijoilla oli rukkaset kädessä kun he kantoivat hiiltynyttä ruumistani minulle kaivettuun monttuun. Olin laihtunut sähkötyksessä ainakin 30litraa niin minua oli helppo kantaa. Kun hiiltynyt ruumiini heitettiin montun pohjalle, sain saatesanat: Rest in peace and god bless you fuck. Samalla vartijat katselivat ympärilleen ja avasivat sepalluksensa. Toinen vartija oli lihaksikas ja toinen taas lihava. Lihavempi joutui kaivamaan muniaan ja lopuksi pieni H&K:n napsahtavaa nakkia muistuttava pippeli katsoi minua.

Ruumiini näytti hiiltyneeltä nukelta MagLiten valossa. Lihaksikkaammalta vartijalta tuli pissaa ensiksi. Hänen pissansa oli lämmintä ja se suihkusi suoraan auki olleeseen suuhuni. Kitalakeni sihisi. Hänen pissassaan oli paljon kemikaaleja mm steroideja ja testoa sekä amfetamiinia ja hiukan kokaiinia.

Tuon pippelin kärjessä oli jotain tummaa. Se saattoi olla peräisin sukulaispojan perseestä, sillä tästä vartijasta huokui insesti. Lihavemman pissa oli peräisin pepsistä. Pepsistä, jota hän oli juonut samalla kun söi suurimman osan minun viimeiseksiateriaksi tarkoitetusta pizzasta jossa ei ollut tippaakaan pepperonia jota olin toivonut, pelkkää juustoa ja kinkkua. Ruumiini sihisi kusen huuhdellessa sitä ja siitä nousi höyryä. Tuo höyry sekoittui mustaan yöhön jossakin livingston järven yläpuolella. Seuraavana päivänä olin hetken aikaa julkkis sillä nimeni ja kuvani oli eräässä washington D C:ssä julkaistussa lehdessä, kuolinilmoituksissa. Eräs senaatin ylähuoneen jäsen hörppi aamukahviaan kuistillaan ja luki lehteä. Hänen vaimonsa toi hänelle lisää kahvia kun mies hymähti. Hän näytti lehdestä kuvaani ja sanoi vaimolleen: look this fucker :mrgreen:
you can be a king or a street sweeper, but everyone dances with the grim reaper.

S. Makela
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: To Tammi 29, 2015 3:45 pm
Paikkakunta: Livingston, Texas

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja S. Makela »

Jokainen joka on lukenut vankiloista kertovia kirjoja, tai vankien kirjoittamia kirjoja, tietää että niistä oikein huokuu homous ja raiskaus. Sama on lastenkodeissa ja muissa sisäoppilaitoksista, etenkin armeijassa. Niin, minä sen tiedän koska olen ollut niissä kaikissa. Kotimaisissa ja ulkomaisissa. Ettei asia mene jaaritteluksi niin saanen esitellä itseni? Olen Seppo.

Synnyin sotien jälkeen. Syntymätodistuksessani on päivämäärä 11.01.1950. Olin kymmenenvanha kun elin kultaisen kuusikymmentäluvun alkua. Siihen aikaan autot oli autoja ja viinassa oli prosentteja ja peltisessärasiassa myytiin karamelleja. Apteekeista sai pervitin nimistä piristettä joilla me lastenkodin jätkät taltutettiin ruokahalua.

Pentti oli meidän talonmies sekä kurinpitäjä. Hän pani perseeseen jokaista poikaa eikä siihen aikaan siihen suhtauduttu mitenkään erityisesti puhumattakaan rikoslaista. Naiset saattoivat saada turpaansa miehiltään punavuoren kaduilla ja se oli normaalia. Aina kun uusi jätkä tuli meidän taloon niin me pidettiin siitä kiinni kun Pentti nussi sitä. Me saatiin palkaksi amfetamiinia ja kerran Pentti toi meille tuliaisiksi suklaata pariisin reissultaan.

Noihin aikoihin kesät oli kuumia ja talvet kylmiä. Parhaillaan oli menossa kesäkuu vuonna 1966. Radioissa pauhasi Dannyn uutuus biisi: Kesäkatu. Minä olin 16 vuotias ja elin elämäni parasta aikaa. Tervetuloa tarinaan, tämä on tarina minusta: Seppo Mäkelästä. Olen legendaarisen maineen saanut fiktiivinen hahmo. Yksi asia on kuitenkin varmaa, tuo kesä 1966 oli kuumin kesä minkä minä muistan.

Vaahterapuun lehdet olivat kuin vahan peitossa ja heti aamusta aurinko poltti mukavasti. Olin saanut Pentiltä kesäduunia eräästä autopesulasta ja pesin siellä autoja 1mk hintaan. Oikea hinta oli 3mk autosta mutta Pentti otti 1mk välistä ja pesulan omistaja 1mk. Minusta se oli reiludiili. Olihan Pentti rotta ja inhottava pedofiili mutta minä muistelen häntä lämmöllä ja jos joku joskus kysyy niin pidin hänestä. Murha ei vanhene koskaan mutta tappo 30vuodessa. Menköön hän tappona niin teko on jo vanhentunut.

Minä siis tapoin Pentin lyömällä häntä stiletillä maksaan. Tuo tapahtui kesän lopussa vuonna 1967 joilloin minä olin 17vuotias ja lähdin merille karkuun. Silloin se vielä onnistui, toisin kuin tänäpäivänä.Vuonna 1968 liityin marseillessa ranskassa muukalaislegioonaan ja se oli minulle koti aina vuoteen 1978 kun tulin erään laivan mukana takaisin helsinkiin.

Kun kuusitoistavuotiaana pesin autoja niin pesuaine oli syövyttävää. Minä pesin ja vaahdotin autojen ikkunoita ja peltiosia. Sitten huuhtelin vaahdon pois. Näin hänet ensimmäisen kerran juuri silloin. Hän oli punaisessa mekossa ja hänen perheensä toi auton minulle pesuun. Oi, kuinka olisin halunnut nussia häntä. En koskaan päässyt kokeilemaan miltä se olisi tuntunut hänen kanssaan mutta olen kaatanut hänenlaisiaan tyttöjä lukuisia en kuitenkaan niin paljoa kuin peduiinejä legioona aikoinani.

Hänen nimensä oli Marja. Hän vaikutti viettomalta ja ujolta. juuri sellaiselta millaiseksi tyttö tulee kun elää turvallisen lapsuuden ylemmässä keskiluokkaisessa perheessä. Toista se oli meillä rööperin pojilla. Meitä hakattiin jo lapsena ja pantiin perseeseen. Joskus oli niin tiukkaa että ruokaa ei ollut niin silloin sitä varastettiin tai otettiin suihin joltakin joka sellaisesta maksoi. Tuo tyttö ei tiennyt sellaisesta mitään. Hän ei edes katsonut minua silmiin. Minun likaiset vaatteet eivät selvästikään tehneet häneen vaikutusta.

Sen työpäivän jälkeen menin ameriikka baarin eteen polttamaan tupakkaa kuin aikamies. Vanhempi herrasmies veti minua korville ja huusi että nyt matkoihisi kloddi. Juoksin lastenkotiin ja nukuin itseni uneen ilman iltapalaa. Noihin aikoihin helsinki oli kovin erilainen kuin tänäpäivänä. Se oli myös vaarallisempi kuin nykyään. Kaikilla oli aseita. Suurinosa oli rintamamuistoja mutta oli myös joukossa luvallisia koska noihin aikoihin pistooliin sai luvan kun maksoi tutulle nimismiehelle 15mk tai tarjosi viinapullon. Moni pääsi eroon hengestään joko puukolla tai ampumalla. Seuraavana työpäivänä tein töitä normaalisti kun huomasin autossa pistoolin.

Varastin sen heti ja heitin sen roskikseen. Asiasta nousi kauhea mekkala kun omistaja huomasi mutkansa kadonneen. Kukaan ei kuitenkaan osannut epäillä minua. Hassua eikö? No kumminkin tällä tavalla hankin ensimmäisen tuliaseeni tein tuolla aseella kaksi tappoa helsingissä. Tuo herrasmies joka oli minua kurittanut ameriikkabaarin edessä sai useamman kuulan tuosta tähtipistoolista ja hän kaatui annankadun ja lönnrotinkadun risteyksessä.

Hän oli väkivalloin alistanut minua ja sai nyt tuntea että myös minä pystyin siihen ja hän ei ollut yhtään mitään vaikka oli rintamalla palvellut. Mokoma vanhakorppu kaatui kuin korkokenkiin kompastunut neiti. Heti ampumisen jälkeen juoksin, juoksin, juoksin ja juoksin. Olin hengästynyt. Linnanmäen kulmilla kätkin aseen erääseen vesiränniin.

Poliisi ei tutkinut tuon vanhan herrasmiehen surmaa erityisemmin koska he tiesivät hänen sotkeutuneen sakariinin mustaan kauppaan, samoin kuin heroiinin ja viinan salakuljetukseen. Näin he olettivat että teko oli alamaailmanteko. Loppukesä meni autoja pesten ja kauppatorilla paskantavia lokkeja katsellen. Tuntuu siltä kuin silloin merikin olisi haissut mereltä.

Tänäpäivänä kaikki on niin teollista ja massatuotantoa. Aivan kuin merikin olisi jokin tiimarin tai seppälän juttuja ja kuluu myöhemmin pois, samoin kuin halvat farkut. Leikin aikamiestä ja polttelin jälleen kerran tupakkaa ja vastaani tuli juovuksissa ollut nainen. Hän oli noin 40vuotias ja tanakka. Hän oli silminnähden päihtynyt ja pyysi minua mukaani. Se oli onnenpotku sillä pääsin näkemään pillun aivan läheltä, hetken ujostelun jälkeen myös työnsin kyrpäni hänen pilluun eikä se tuntunutkaan kovin ihmeelliseltä. Menetin hänelle neitsyyteni ja olin varma että pidin enemmän amfetaminiinista ja tappamisesta kuin huoranketaleista.
Totakin ämmää olisi voinut lyödä stiletillä. Voitte kuvitella -60luvun imagolla varustetun kruunuhakalaisen kaksion.

Sen ruudullisen kuosin omaavalla puusohvalla työnsin kyrpääni hänen vittuunsa, samalla kun radiossa Danny lauloi: Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä. Hänen vittunsa litinä peittyi tuohon musiikkiin ja kun lopulta tulin häneen, hän nukahti. Ruskean ja tuuhean pillunkarvojen välistä kyrpäni pulpahti ulos ja puin märän kyrpäni takaisin housuihin ja lähdin pois hänen asunnostaan. Hän jäi kuorsaamaan sinne sohvalle, hyi vittu mikä sika! Saan aina hänen muistelustaan mielikuvan: "Gepardi peittyy raskaaseen lumikuormaan".

Loppukesästä päätin mennä linnanmälle ja kävin samalla katsomassa asekätköäni. Otin hiukan amfetamiinia ja menin vuoristorataan. Se oli huimaa. Menin uudestaan ja taas oli hurjaa. Sitten huomasin hänet. Hänen vaaleat hiuksensa olivat kauniit ja ne heiluivat kevyessä loppukesän tuulessa. Kysyin hänen nimeään ja hän kertoi olevansa Jenni. Olimme koko loppuillan vuoristoradassa ja vedimme amfetamiinia. Kun linnanmäki meni kiinni niin me jatkoimme ratikalla matkaa tähtitorninmäelle.

Minä menin menin makaamaan nurmikolle. Seppo ootko koskaan nussinu kenenkään kanssa Jenni kysyi? -häkellyin kysymyksestä ja valehtelin sujuvasti että en ole. Jenni selvästi mietti miltä se tuntuisi. Päätin olla aloittava osapuoli ja otin hiukan amfetamiinia rohkaisuksi. Kaivoin housuistani munani esiin ja näytin sitä hänelle. Hän oli aluksi hiljaa eikä liikkunut.
Sitten hänen sormensa kietoutui munani ympärille ja kokeili sitä. Lopuksi hänen pehmeät huulensa kosketti terskaani ja hän maistoi munaani. Tuntui aivan keuheaa paineen tunnetta ja vaikka kuinka yritin pidätellä niin tulin hänen suuhunsa. Jenni nousi pystyyn, räki spermaani pois suustaan ja juoksi karkuun, ilmeisesti hän pelästyi. Minä nauroin ja jäin yksin runkkaamaan tähtitorninmäelle. Lopuksi vaivuin uneen.

Näin unta Jennistä ja hänen pillustaan. Hän oli yhdessä Marian kanssa mekot päällä ja pyllisteli ilman pikkuhousuja. Minä taas työntelin kyrpääni vuorotellen molempien pilluihin. Juuri kun yritin ujuttaa kyrpääni Marian tiukkaan perseenreikään ja tunsin karmivaa kipua. Heräsin ja potkuja sateli joka suunnasta. Munkkiniemeläinen poikajengi oli löytänyt minut ja kengitti minua parasta aikaa kuin jalkapalloa. Lopuksi kun he lopettivat minun potkimisen, minulta lähti taju. Heräsin sairaalassa jonne seuraavana päivänä minut nurmikolta löytänyt pornokauppias oli toimittanut.

Ennusteeni oli huono: Munuaiset paskana, maksassa repeytymiä ja kusi oli tumman mustaa. Leuka ja molemmat solisluut olivat murtuneet. Aina kun liikuin, aloin itkemään. Kipu oli aivan kauheaa. Bodominjärven murhaajaakin hoitanut lääkäriopiskelija Jorma Palo oli valmistunut lääkäriksi ja hän hoiti minua. Hän lääkitsi kipujani heroiinilla ja minä nukuin hyvin seuraavat kaksikuukautta.

Selvisin kuin ihmeen kaupalla hengissä. Onneksi olin nuori ja luut luutui nopeasti. Kuten arvaattekin niin seuraavan tapon kohdistin munkkiniemeläispoikiin. Ammuin erästä heistä päähän tilkan sairaalan takana. Sitä paskiasta ei olisi enään yksikään lääkäri voinut auttaa. Tokarev 7,62 luoti meni hänen poskesta sisään ja tuli niskasta ulos. Hänen silmänsä roiskahti irti hänen päästään.

Olin seuraamassa hänen hautajaisiaankin hietaniemessä. Söin Jorman määräämiä heroiinitabletteja kipuun ja katsoin kuinka tuo poika laskettiin monttuun.
Minusta oli tullut juuri sellainen jollaiseksi nuoruuteni oli minusta kouluttanut. Kun hautajaisseurue oli poistunut hautausmaalta minä kävin katsomassa hänen hautakiveään. Teppo Soikkeli 12.07.1949-25.08.1966 luki kivessä jonka potkaisin nurin, samalla kun kusin heroiinin kyllästämää kustani hänen päällään olleeseen multaan. Kuseni oli vieläkin hiukan tummaa johtuen munuaisvaurioista.

Paripäivää tuon jälkeen minä tutustuin mieheen nimeltä Ugi. Hänkin käytti heroiinia ja amfetamiinia. Kahdestaan me tehtailtiin paljon erilaisia keikkoja aina seuraavaan vuoteen asti jolloin minä lähdin vuosiksi pois Suomesta. Lähtöni oli kuin elokuvasta. Kävelin kalliossa kolmannella linjalla kuin Fredi konsanaan ja ryyppäsin amfetamiinin voimalla ja heitin mällejä huorien perseisiin. Oli pakko antaa pölyn laskeutua sillä Pentti oli jo kolmas kaatoni vaikka olin vasta 17vuotias kloddi.

Tuo tähtipistooli jolla tein nuo kolme kaatoa kuusikymmentä luvulla, on muuten varmasti vieläkin siellä mihin sen jätin. Se on kauttaaltaan vaseliinissa ja kääritty kankaaseen, ainon kadulla, aivan eduskuntatalon takana. Se on siellä kattorakenteissa sahanpurun seassa. Sen vierellä on rasia jossa on 12kpl aseeseen sopivia patruunoita. Noiden patruunoiden nallissa on punaista väriä ja epäilen että ne on peräisin rintamalta.

Mihin muualle minä olisinkaan sopinut kuin legioonaan tappamaan ? Olisinko jäänyt stadiin pesemään autoja, voi vittu sen tiesin itsekin että ihan reisille se homma olisi mennyt. Ja mikä parasta: legioona tarjosi minulle aikuisten lastenkodin, sellaisen jollaisen juuri minä tarvitsen ihan vain viihtyäkseni. Siellä minä opin polttamaan Gauloista, marssimaan hitaasti ja katkaisemaan peduiinien ja neekereiden kurkkuja lähes äänettömästi sekä sietämään sitä samaa perseenhajua jota olin nuuskinut jo lastenkodista asti. Sidi bel Abbesissa, algeriassa oli kivaa ja se oli minun paikkani.

Voisin kertoa myöhemmin tuosta ajasta jonka vietin ranskaa palvellen. Ne ajat on kuitenkin minulle niin raskaita ja vaikeita asioita että en voi ilman kyyneleitä niitä muistella. On paljon hauskempaa kertoa ajasta kun tulin takaisin stadiin. Nykyajan varusmiehet puhuu kotiutumisesta. Olin 28vuotias ja elettiin syksyä 1978. Olin tuolloin elämäni kovimmassa kunnossa. Pystyin vetämään sata leukaa ja 40km lenkki, viileässä syys-ilmassa oli vain kunnon ylläpitämistä, ei mikään suoritus.

Märkä tuuli piiskasi minua kuin porvari vanhaa huoraa ilotalossa. Olin juuri noussut laivasta pois ja jalkojeni alla oli tutut kotikonnut. Laskin ison säkkini maahan ja vedin keuhkot täyteen raikasta stadin ilmaa. Sen jälkeen työnsin huulilleni tupakan. Ranskalaiset Gauloises tupakat oli muuten tuohon aikaan sellaisia että jos ne kastui, niin ne pystyi kuivattamaan parissa minuutissa jos työnsi ne hiuksiin. Näin kävi nytkin ja heitin röökin vesilätäkköön ja nostin säkin hartioilleni. Suuntasin Skippies baariin.

Jos joku nykypäivän ihminen menisi sisälle tuollaiseen saluunaan hän häkeltyisi. Tupakansavu noissa paikoissa oli meinaan välillä sellainen että se muodosti savuverhon. Juuri samanlaisen harmaan verhon, jonka suojissa minäkin olin monta kertaa hyökännyt vihollisen asemiin ja työntänyt pistimeni vastassa olleiden rintoihin ja vääntänyt aortat paskaksi niin että veri roiskui sieraimista ja suusta.

Tuoppi -minä tilasin myyjältä joka oli tunnistavinaan minut. Hänen katseensa ei kuitenkaan ollut tuttu minulle. Kaivoin rahaa ja huomasin että minulla olikin vain ranskan frengeja. Tota käykö että maksan ranskalaisella rahalla? -minä kysyin. Myyjä laskituoppiin olutta ja ojensi tuopin minulle ja jatkoi puuhiaan. Oletin että kun hän alkoi pyyhkeellä kuivaamaan tiskaamiaan tuoppejaan ja lasejaan niin se tarkoitti että maksu oli suoritettu.

Samassa tunsin kuinka joku tarttui minuun selän takaa ja yritti alkaa kuristamaan. Repäisin tuon rievun ja heitin hänet tiskin yli niin että siellä ei varmasti ollut yhtään ehjää pulloa tai lasia. Samalla käännyin selkäni taakse katsomaan. Sieltä hyökkäsi kaksi lyhyttä tumppia joiden päässä oli ajurinlakit ja jaloissa jatsarit. Annoin molemmille napakat avokämmenet korville niin että tasapainoelimet tärisi kuin vatupassi tärylätkässä. Saattoi heidän aivojensa välittäjäaineetkin hetkeksi sekoittua koska toinen alkoi kuorsaamaan ja toinen vihelsi samalla kun kusi housuunsa pöydän alla.

Katsoin tiskin taakse ja yllätykseni oli suuri, Ugi. Hän oli täynnä lasinsiruja ja viinaa. Perkele, yritin vain moikkaa, saatana. Hän kirosi. Baarissa ei ollut enään viinaa mutta hanasta tuli kaljaa. Olenko korvaus vastuussa jollekin jostakin kysyin kovalla äänellä? Ketään ei vastannut minulle mitään. Sillä kukaan noista nahjuksista ei olisi mahtanut minulle yhtään mitään. Sen näki päältä päin ja joku saattoi tietääkin kuka olin. Ugin tunsi kaikki ja hän oli ns nimimies noilla kulmilla.

En viitsi kehua itseäni tuon enempää koska syy miksi tulin helsinkiin oli selvä. Minulla oli neljä kiloa heroiinia joka piti myydä. Melkein kilon jätin itselleni koska en voisi elää ilman sitä. Tuosta alkoi varsinainen rikollinen urani, vaikka olin tappanut miehiä laittomasti ja laillisesti, enemmän kuin kirkon maalle mahtuu.Moni joka on käyttänyt heroiinia tietää sen vaikutuksen. Se koukuttaa varmasti. Se on kuin suklaata hienosto leidille. Tosin hienosto leidit vetävät mielummin kolaa kuin suklaata.

Tiedättekö mistä heroiinia silloin tuli Suomeen? Silloisen narkkiporukan pääpamppu Torsti yritti selvittää asiaa visaisesti mutta ei onnistunut. Minäpä kerron. Noihin aikoihin Finnair otti käyttöönsä ensimmäisen laajarunkoisen lentokoneensa. Sen kyydissä minä matkustin paljon ja joka kerta kun kone rullasi helsinki-vantaalle kyydissä oli kauhia mälli heroiinia. Teippasin paketteja itseeni ja joskus mukanani oli joku huora jonka pillussa ja perseessä oli paketit, kuten myös mahassa, selässä ja rintaliiveissä. Tuohon aikaan ei pintaliitäjälumpun tarvinnut ottaa silikoneja sillä niistä olisi ollut vain haittaa, minä palkkasin vain pieni tissisiä naisia joilla oli iso pillu ja joiden perseeseen mahtui seurasaaren kasvimaan suurin porkkana.

Käytännössä minä narkkasin ja johdin helsingin, tai oikeastaan koko uudenmaan heroiinikauppaa koko -80 luvun. Voi olla että kauppa oli isoa mutta noihin aikoihin yksinomaan helsingissä käytettiin niin paljon heroiinia että kilo 98% heroiinia meni stadin käyttäjäkunnalle alle vuorokaudessa. Se tarkoittaa sitä että 0,2g injetio-annoksia pistettiin nahkaan 5000kpl päivän ja yönaikana. Eikä tuohon aikaan heroiinia tai piriä jatkettu. Se oli aina ehtaa tavaraa. Heroiinigramman markkina arvo oli noin 40mk-50mk.

Koko homma tyssäsi -90luvulle tultaessa kun eräänä lokakuisena aamuna Finnairin lentoni bangkokista-Helsinkiin laskeutui. Jari Aarnio odotti minua terminaalirakennuksen ulkopuolella. Kun tulin ulos niin paikalle syöksyi viisikymmentä nimismiestä revolvereineen ja kumipamppuineen. Myös mustiamaijoja ja saabeja vilisi kuin puolustusvoimien kalustonäyttelyssä.

Jartsa teki minulle pystyryöstön ja vei bisnekseni. Sovittiin että jos en puhu mitään niin saan kulkea vapaana. En edes joutunut käymään asemalla. Tuomani 5kg heroiinimälli meni Aarnion saabin tavaratilaan ja minut jätettiin tikkurilaan. Ryyppäsin ylivuoden hiekkaharjulaisessa yksiössä, koska helsinkiin en enään kehdannut mennä. Helsingin pintaliitoelämän tunnetuin karski legioonalainen oli nyt pois pelistä.

Huhu kertoo että kun hävisin niin uudenmaan pankeissa, virastoissa ja kaupungin taloilla oli kohtuuttomasti sairauspoissaoloja. Mistäköhän se johtui? Päätin että kun kerran Jari saa ryöstää niin silloin minullakin on lupa tehdä niin.

Minulla oli sukkahousut päässä kun kävelin jakomäen kansallis -osake pankkiin sisälle. Laukaustakaan en ampunut. En kerro miten tuon tein mutta mukaani sain putkikassillisen 500mk ja 1000mk seteleitä. 100mk seteleitä en edes huolinut. Noilla rahoilla, rahoitin tulevan ameriikan matkani, joka oli myös viimeinen matkani, enkä enään koskaan palannut siltä reissulta.

Kuten luit aikaisemmasta tarinastani, koin nostalgisen lopun amerikassa Teksasin osavaltion eräässä vankilassa, Old Sparky -nimisessä sähkötuolissa. Huusin kuin se sama pikkupoika joka olin kuuden vanhana, Pentin raiskattavana helsinkiläisessä lastenkodissa vuonna 1956. Olen onnellinen että sain kokea sellaisen lopun, jollaisen me kaikki oikeat gangsterit koemme. THE END.
you can be a king or a street sweeper, but everyone dances with the grim reaper.

S. Makela
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: To Tammi 29, 2015 3:45 pm
Paikkakunta: Livingston, Texas

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja S. Makela »

Kyllä, se olen minä. Olen se sama kyrpä joka poltti tuota sinisestä gauloises-askista otettua savuketta. Lähes palaneen tervan tuoksua muistuttanut savu oli merkki legionalaisuudesta, Algeriassa vuonna 1969. Hymyilin vaikka rautalangat painoivat olkavarsiani. Tunsin legio rangere saappaaksi kutsutun maiharin potkun perseessäni ja aloin ryömimään aavikkoa pitkin vaikka olin jo aivan loppu.
Noihin aikoihin Legio Etrangere käytti rangaistusmetodinaan reppua jossa oli hiekkaa ja sen kantolenkit rautalankaa. Nuo rautalangat työntyivät useasti ihooni ja ne näkyi minussa vielä kun minua vietiin sähkötuoliin teloitettavaksi. Mutta se oli jo aikakautta jolloin olinkin jo valmis kuolemaan.
Haluaisin kertoa totuuden, mutta minun on pakko kertoa teille paranneltu totuus koska sen te kestätte paremmin. Kuten jokainen tietää niin kosteus tuntuu iholta hyvältä. Miettikää trooppinen kosteus, ja miltä se tuntuu kun banaanipuun lehdeltä tippuu pisaroita teidän äärimmilleen treenattuun vartaloon joka on nyt valjastettu taisteluun. Kyllä, siltä se tuntui kun ne pisarat valuivat rinnaltani, napaani ja tippui aluskasvillisuuden sekaan.
Oltiin jossain päin afrikkaa ja meille oli juuri jaettu uudet FA-MAS konepistoolit. Nämä olivat lyhyemmät ja niissä oli isompi tulivoima kuin perinteisissä kivääreissä. Helvetin hyvä ase. Pistimen sijoituskohta oli vain erikoinen, se tuli piipun päälle. Usko tai älä. Se on minulle aivan sama.
Konttasin mudan seassa ja aurinko alkoi laskemaan. Olin tekemässä tiedustelua. Se minkä löysin oli erikoinen. Vihreä ja pyöreä. Joo, kyllä tiesin että se on miina, mutta olipa huonosti asetettu. Kuten kerroin aikaisemmin niin kerron teille paremmin kerrotun totuuden.
Kun löysin tuon miinan niin Legioona toteutti kaavaansa Yhdistyneiden Kansakuntien arvoja, sekä kansainvälisiä lakeja noudatten. Emme siis suinkaan tappaneet koko kylää huvikseen vaan noudatimme kansainvälistä lakia.
Tuohon aikaan Legioonalaiset saivat palkkansa käteisenä, en tiedä saako enää ja onko koko puljua edes olemassa? Mutta palkanmaksusta minun on pakko kertoa. Se perustui teatteriin. Valkoisen cepi blanchin kanssa piti mennä luukulle ja ojentaa se luukusta sisään, sinne tuli rahat. Oikeastaan koko Legioona perustui teatteriin, pois lukien taistelut.
Te varmasti haluaisitte lukea kuinka kertoisin niistä, mutta en kerro. Tai haluaisitko itse kertoa asioista minulle jotka sinusta tuntuu hävettävimmiltä joita olet koskaan tehnyt? Kertooko nuori poika isälleen, ylpeänä olevansa hintti? Voi kertoakin mutta minä en ole sellainen. Eikä minun aikanani ollut sellaisia ja jos oli, niin en tavannut heitä.
Seuraava saa suusi hymyyn, sen lupaan. Kerron nyt hyökkäyksestä erääseen paikkaan jossa virallisesti ei koskaan ole tällaista käynyt, enkä ole siellä ollut. Tuntuuko hienolta lukea tällaista? Jep -olet kuin minä, mutta paljon heikompi. Et edes tiedä mitä nälkä oikesti on, et ole koskaan saanut tuntea kyrpää perseessäsi, ja jos olet, niin ei se sinne väkisin työntynyt.
Caporal Chef -katsoi meitä ja nosti kätensä pystyyn. Se oli merkki -valmistautumiseen. Kaikki olivat aivan hiljaa. Lentokoneen kattoon syttyi vihreä valo ja me kaikki syöksyimme ulos koneesta, vaikka en ollut koskaan aiemmin edes hypännyt varjolla. Se oli keskellä kirkasta päivää. Kuljetuskoneemme lensi todella alhaalla.
Hyppykorkeutemme oli ehkä noin 800m. Pallovarjot aukesivat heti koneen ulkopuolella ja me lipuimme maahan kuin Maija Poppaset. Tässä vaiheessa menee hetki. Minun on pakko ottaa huikat konjakkia.
Tiedätkö miksi legioona on niin mystinen? No siksi kun ei kukaan siellä palvelleista halua kertoa tällaisia. Mutta kerrotaan nyt kumminkin koska sinä haluat lukea. Vasta puolemme oli joku Boko Haram tyylinen neekerilauma. He olivat kouluttamattomia ja me ammuimme suurimmaksi osaksi heitä niin että kolme FA-MASia maalitti samaa kohdetta. Niinpä systolinen tulinopeus leikkasi heiltä päitä pois, ja he muistuttivat katkaistua mustaa makkaraa joka oli niin tuore että veri vielä tihkui.
Joo, siis älä herran jumala epäröikään että olisin ollut kuin ritari valkoisella ratsullaan. En ollut. Ammuin heitä naamaan, rintaan ja löin pistimellä joka kohtaan niin paljoin kun kuntoni riitti. Se oli verimyrsky, tai oikeastaan veriteatteri, koska legioona toimi kuin teatteri.
Harva ruumiinavauksia tehnyt lääkäri on nähnyt niin paljon sisäelimiä kuin minä olen nähnyt. Ei minusta silti saisi lääkäriä koska olen niin ilkeä että en todellakaan haluaisi auttaa lajitoveriani, varsinkaan jatkamaan elämäänsä. Onko sinulla pahamieli? No hirtä itsesi vitun paska!!
Luulitko että sotilaaksi tullaan siksi että meillä on halu auttaa? Joo, kuule: kuole autokolarissa hitaasti palavaan toytaan. Meitä on siksi olemassa koska meitä tarvitaan. Kivikaudella kun ihminen löi toista lajitoveria kivellä päähän että saisi lisääntyä naaraan kanssa, olin paikalla. En ollut niin kuin sinä ajattelet, mutta siellä oli myös legioona paikalla. Sellaisella muodossa kuin aate. Meidänkaltaisia palvelee heimoissa sotureina, armeijoissa sotilaina ja yksittäisissä terrori-iskuissa ns oman aatteensa edustajina. Meitä yhdistää tappamisen halu. Kyllä. Me nautimme siitä kuinka voimme toteuttaa itseämme. Ehkä elokuvissa auttaisimme jotain hädässä olevaa pikkutyttöä maastopuvut päällä, erikoisjoukkotehtävässä. Todellisuudessa me nussittaisiin sitä porukalla kuin susilauma lammasta. Tässä oli tämä salaisuus jota en olisi halunut kertoa.
Nyt kun tunnet vihaa meitä kohtaan niin, joo, olet kovajätkä, joo, varmasti. Vaikka olisit kuinka erikoisrajajääkäri ja mitä hyvänsä team sixin, ja talibanien väliltä, niin silti et ole yhtään mitään. Sillä jos et tuota asiaa tiennyt niin et koskaan ole ollut sotilas, soturi tai taistelija.
Monessa evakointitehtävässä jossa olin vielä -70luvulla, mietin että luuliko ne kohteet että me oikeasti oltiin huolissamme niistä? Ei vittu, niin tyhmä on lajitoveri. Kerronpa sitten tämänkin vaikka et usko. Olen heittänyt ihmisiä helikopterista ilmatilaan melkein kilometristä, vain nähdäkseni mitä se saa aikaan ihmiskropalle. He olivat jotain swahilin-kieltä puhuvia mustia ukkoja jotka hävisi kermaisten pilvien huomaan keski-afrikkalaisella taivaalla -70 luvulla.
Iho kuoriutuu, ilmeisesti nestettä sisältävien ruumiin osien paineen takia pois paikoiltaan, ja repeää. Se keltainen töhnä on rasvakudosta. Niin ja sen punaisen tunnistaa jokainen joka on nähnyt elokuvia. Ruumiidenkorvista työntyvä tahna on selkäydinnestettä. Joo, harvemmin niiden päitä näkee ehjänä mutta puhuinkin noiden ruumiista jotka heitin taivaalla helikopterista seikytluvulla. Siis he, jotka virallisesti teki itsemurhan.
Mun mielestä voit haistaa vitun. Sun ajatukset musta on niin inhottavia. Jos säkin paskakasa olisit syntynyt mun kenkiin niin tietäisit millaista se oli. Legioonan tehtävä on taistella. Tiedän myös millaista on nähdä meikäläinen tikunnokassa lävistettyynä perseestä leukaan. Siis seivästyskeihään kärki painettiin leukaan ettei ruumis valahda alas.
Neekerit käytti terävää keppiä, mutta me legioonalaiset tylsää, ettei sisäelimet mene rikki ja musta-ukko kiekuu kuin kana, monta päivää tuntien miltä se tuntuu. Annoimme heille lääkettä kuin hoitaja, vanhainkodissa. Siis keppiä. Zulut oikeastaan oppi sen meiltä.
Osaan olla uhri, tekijä tai silminnäkijä joukkomurhassa, tai yksittäisessä tapossa. Tiedän miltä se jokaisesta tuntuu. Siispä olen oikea ihminen puhumaan holocaustista ja keskitysleireistä vaikka ne eivät tähän aiheeseen mitenkään kuulukaan. Niin, sinun mielestäsi minulla ei ole oikeutta puuttua historiaan, ja mielestäsi Hitler kuoli juuri silloin ku se ylä-asteen historian opettaja sinulle sen kertoi. Kyllä, joskus on parempi että totuus on montaa totuutta.
Tähän päättyy kertomukseni minusta. Tykkäsit siitä tai et. Luulitko että itse tykkäsin siitä kun minua pantiin perseeseen lapsena? Niinpä, jos vain voisin niin löisin sinua vesurilla kaulaan, huora.
Että todistan tämän aidoksi niin siihen aikaan ei ollut NATO-koodeja. Mutta: SMFHAC8834. Tuo koodi voi olla hankala lukea mutta kerronpa senkin: S=Seppo M=Mäkelä F=Finland H= Helsinki AC= African Corps, ja se loppu numero tarkoittaa monesko Suomalainen olin heidän joukoissaan.
Muistot noista ajoista saa minut seisomaan selkäsuorassa. Oikea käteni nousee salaman nopeasti oikealle ohimolleni. Kyyneleet valuu silmistäni. Saan vain sanotuksi: Legio Patrio Nostra..

THIS IS THE END OF STORY.
you can be a king or a street sweeper, but everyone dances with the grim reaper.

Kurkkumaa
Hetty Wainthropp
Viestit: 461
Liittynyt: La Tammi 31, 2009 11:54 pm
Paikkakunta: Santaharju

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja Kurkkumaa »

FIKTIIVINEN// MATIN TARINA:

Huhtikuun alkupuolella 1996 "Matti" (nimi muutettu) oli vietämässä iltaa Nokialla. Peruskoulun jälkeinen elämä oli avautunut, täysi-ikäisyys oli saavutettu ja sossujen holhouksesta päästy. Rahaa ei useinkaan ollut, mutta jatkuvaa ihanaa vapautta kyllä! Se sai nuoren miehen liikkeelle. Tällä kertaa illan päätteeksi hän oli noussut taksiin, johon hänet oli muiden kyytiläisten ystävällisyydestä huolittu. Ikävä kyllä toinen näistä muista taksissa matkustaneista oli auttamiseen sitoutunut nuorisotyöntekijä, joka yrittikin pitää huolta Matista yli tämän sietokyvyn. Ei sallinut jatkaa kodittoman vaellustaan vain seuraavaan rappukäytävään. Jokin huolehtimisessa sai Matin pään lopulta räjähtämään, omaksi turvaksi hankittu veitsi kääntyikin auttajaa vastaan. Markku Mallat sai surmansa.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=15&t=3571

Junaan oli helppo hypätä. Matti oli aina ollut hieman kiinnittymätön ja muutama vuosi sujui mukavasti kiertolaisena eri kaupungeissa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen hän uskaltautui jälleen Pirkanmaalle. Vietti kesää 2002 puistolaisena Tampereella. Yösija katon allakin löytyi toisinaan. Ainakin kerran elokuussa tutun baarimikon kotoa keskustassa. Mukava mies se baarimikko, oli kääntänyt katseensa aina toisaalle kun ennen sulkemisaikaa Matti tyhjenteli kesken jääneet tuopit terassilla. Baarimikko oli itsekin jäänyt työttömäksi silloin kun tapasi Matin elokuun yössä. Tarjosi ehkä juuri siksi yösijan, hyvyyttään. Olivat tavanneet ehkä yöllä ulkosalla kun baarimikko pikkusiiderissä ja laupealla mielellä oli koiria iltapissalla käyttämässä. Baarimikko Pasi vain äityi yöpymisen aikana liian auttavaiseksi, liian huolehtivaiseksi. Matin pään täytti jälleen raivo auttamista ja holhoamista kohtaan. Pasi Aaltonen löytyi myöhemmin asunnostaan raa'asti surmattuna.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=15&t=206

Matille alkoi taas tuttu pako. Junaan ja muualle! Vaellus kesti aikansa, kunnes se jokin kumma vetovoima sai palaamaan. Muutaman vuoden jälkeen mielenkiintoa edellisten surmien selvittelyyn ei enää taas tuntunut olevan ilmoilla. Vuonna 2011 Tampereella puhalsivat myös uljaat tuulet, asunnottomien auttamiseksi perustettiin yksikköä Hervantaan. Sinne Mattiakin painostettiin. Mies ei kuitenkaan halunnut holhouksen alle, nukkui mielummin ulkosalla aina kun saattoi. Kertaalleen se päättyi sivullisen kohtaloksi. Puskan juurella nukkunutta miestä auttamaan kumartunut lounastaukolainen ajatteli hyvää, tahtoi auttaa ja huolehtia. Tuolla kertaa asumispalveluyksikköön painostaminen, holhous ja liika huolehtiminen oli ajanut Matin raivon auttamista kohtaan jo valmiiksi pintaan. Verityö tapahtui samalla hetkellä kun nainen vasta kumartui herättelemään.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=225

Matin pako jatkui taas, irtolaisen kulku ilman määränpäätä. Tärkeää oli pysyä poissa vankilasta, jossa muut olisivat voineet alkaa holhota, huolehtia ja hallita. Vuodet olivat jättäneet jälkensä, sairaudet ja tapaturmat olivat heikentäneet miehen kehoa. Hän ei sinänsä kaihtanut kuolemaa. Oli myös hakeutunut lähemmäs alkupistettä, vietti aikaa Nokian rajamailla läntisellä Tampereella. Nukkui mielummin ulkosalla, silloinkin kun pakkanen oli kiristynyt. Tässä vaiheessa hän kuitenkin jälleen kerran sai vierelleen auttajan, jonka apua hän ei olisi kaivannut. Mies herätteli häntä, jutusteli ja pyyteli hankkiutumaan lämpimään, pois puiston penkiltä jäätymästä. Keskustelu kesti aikanasa, auttaja ei antanut periksi ja tilanne päättyi taas kerran raivon leimahdukseen. Veitsi, jonka oli tarkoitus suojella vihollisilta, surmasi jälleen kerran yhden auttamaan pyrkineen.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=18098

Matin varhaisista vuosista ei tiedetä paljoakaan. Mahdollisia sijoituksia kodin ulkopuolelle? Kenties joku, joka on ottanut hänet pikkupoikana suojiinsa onkin käyttänyt lapsen avuttomuutta hyväksi? Sellainen selittäisi paljon. Mikä ikinä raivokohtauksiin syynä onkin, Matin tarina on hiljalleen lähestymässä loppulukuaan. Keho ei ole enää entisensä, jatkuva pakoon juokseminen on jättänyt jälkensä. Ilman terveydenhuollon palveluita elämän aikana tulleet tapaturmat ja sairaudet ovat vaikeuttaneet toimintakykyä. On vain ajan kysymys, mikä lopulta vie Taivaan Kotiin. Ensi talven pakkasyö? Tai ehkä sydänpysähdys jo tulevana kesänä. Siihen asti hän haluaa vain olla rauhassa, ilman että kukaan tulee häntä auttamaan.
EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.

peiteseppo
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Elo 21, 2013 8:32 am

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja peiteseppo »

HÄN ON EHKÄ SUOMEN VANHIN ELOSSA OLEVA SARJAMURHAAJA.

Raskas hengitys tuottaa höyryä viileään alkutalven pakkasilmaan. Tummiin vaatteisiin pukeutunut mies kiikaroi lumisen pusikon vierestä, mäenpäältä kohti rivitalon yläkerran ikkunaa, jossa nuori tyttö facettaa kannettavalta tietokoneella sänkynsä päällä. Tyttö on 15 vuotias ja vaalea hiuksinen.

Hengitys kiihtyy ja pysähtyy hetkeksi kunnes jatkuu huohotuksena. Siemennestettä roiskahtaa maahan joka on kevyeessä lumipeitteessä. Mies pyyhkii eritteessään olevan kätensä tottuneesti pieneen käsipyyhkeeseen.

Kuuluu vyönsoljen ääntä kun mies pukee housunsa jalkaan. Äkkiä hän syöksyy maihin, joku koiran ulkoiluttaja oli ilmeisesti havainnut hänet, hän tuumii. Hän ryömii mäkeä pitkin alas ja häviää nopeasti, pimenevään talviyöhön.

Koiran ulkoiluttaja oli soittanut kaverilleen, jolle kertoili kuinka teki broileripastaa päivällä ja kuinka hänen aviomies oli saanut saanut kenkää yt-neuvotteluissa. Hän ei ollut edes nähnyt tuota runkkaajaa.

Kaukana tapahtumapaikalta, valtatiellä, lipui sallittua ajo-nopeutta arkinen henkilöauto. Sellainen joita liikenteessä oli valtaosa. Kuljettaja mietti mitä nyt tekisi? Hän ei ollut paniikissa, hän oli suunnitelmallinen ja laskelmoiva ja äärimmäisen kylmä sekä varovainen, ei kuitenkaan arka. Hän toimi aina yksin.

Paikalle jääneestä siemennesteestä poliisi saa DNA-tunnisteen ja se sitoo hänet ainakin kahteen 15 vuotiaan vaalea hiuksisen tytön raiskaus murhaan, hän mietti. Muiden ruumiita ei ole edes löydetty, eikä niitä voisi löytää.

Koivutukkien loimu ja puhallin olivat nostaneet palokuorman lämpötilan niin korkealle että tytöt katosivat yleensä kolmessa tunnissa, kotitekoisessa krematoriossa, syvällä pohjois-karjalan siimeksessä.

Klapeja oli pitänyt lisätä vartin välein muutama, samalla kun joi suomiviinaa kesämökin terassilla. Kuusiklapit paukkuivat ja siksi hän oli käyttänyt aina koivua. Työhaalaritkin oli pitänyt polttaa sillä tyttöjen kalman haju tarttui niihin muovikääreistä.

Tapa oli ollut niin tehokas että hän suorastaan ihmetteli miksi natsit ei sitä käyttänyt birkenaussa. Joka tapauksessa jäljelle jäi hiiltyneitä luita jotka hänen kaksi rottwaileriaan jyrsi kadoksiin.

Joskus luita piti keittää lihaliemikuutioiden kanssa, koska koirat oli menettänyt mielenkiinnon, luita oli niin paljon. Viemärin avaamisessa käytettävä aine ei syövyttänyt luita tynnyrissä, vaikka elokuvissa se onnistuikin. Hän oli kokeillut sitäkin, pari vuotta sitten kesällä.

Luut oli ollut tynnyrissä ja tuon liuoksen peittämät, melkein kaksi kuukautta, eikä mitään ollut tapahtunut. Kun tuota yhtä luu erää oli yritetty syövyttää, niin koirillekkaan niitä ei voinut antaa. Osa luista oli ripoteltu mereen sipoon saaristossa, kun ne oli ensiksi hakattu kappaleiksi alasimen päällä moskalla.

Mies pohti mitä nyt tekisi ? Mäntsälän shell huoltoasema jäi oikealle kun hän ajoi lahdentietä kohti helsinkiä. Joka tapauksessa tuo facessa päivittelevä tyttö tulisi saamaan rangaistuksen kuin Piia Ristinkare vuonna 1988.


The End.
Ei ole voittajaa valuutalle.

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 611
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

VITTU SÄ MAKSAT JOS OTAT PIUHALLE!!!!!!

Tabletti sulaa kivasti lusikan päällä syljen sekaan. Tylppä neula imee huumeliejua ruiskuun. Naru kiristyy käsivarressa ja puhki tökityt suonet pullistuu ja edellisistä pistokohdista alkaa tirisemään verta. Tylppä neula puhkaisee uuden reijän ihoon ja neula työntyy suoneen. Ruiskun mäntä työntää kamaa suoneen ja vetää verta ruiskuun että seos sekoittuu kunnolla.

Viikon syömättä ollut narkkari, kyynelsilmin painaa kaikki kamat ruiskusta suoneen ja euforia valtaa hänet. Hän ehtii juuri poistaa narun kädestään ennkö hän vaipuu maailmoihin, ruiskun yhä kädessä kiinni ollessa. Kusen ja paskan polttamat kalsarit jalassa hän jäi makaamaan kannelmäkeläisen yksiön lattialle.

3 tuntia myöhemmin, hänen päähänsä tulee potku jota korostetaan kylkiluihin tulleilla nyrkkirautajabeilla. Narkkari herää ja kiljuu kuin sika kun huomaa olevansa pystyssä kun häntä roikotetaan hiuksista ja hakataan niin että veristä kusta valuu reisiä pitkin lattialle.

Velanperijät yrittävät saada narkkarin lähtemään keikkaamaan vaikka r-kioskin että saa maksettua kaksi subutex pilleriä joista jäi velkaa 120e. Nyt kun velka oli siirretty moottoripyöräkerholle jonka velanperijät parhaillaan roikotti narkkaria hiuksista, velka oli noussut 5000 euroon jonka päälle tulisi toinen 5000e sakko.

Viikon syömättä olleen narkkarin suolisto oli haperoitunut niin että se ei ollut kestänyt nyrkkirauta iskuja ja repesi. Samoin hänen molemmat munuaisensa oli halki ja maksassa oli iso repeytymä joka tihkui. Narkkari kuoli nahkaliiviheebojen käsiin ja paskansi suolistonsa tyhjäksi muovimatolle.

Toinen jengiläinen veti piriviivat huoneen likaiselta pöydältä ja soitti väijypuhelimeen kerholle ja kertoi että "tää vissii kuoli". Puhelinyhteys oli luotettava sillä kyseessä oli dna prepaid liittymä ja juuri ostettu samsung. Näin jengiläinen ainakin itse luuli, kaikki kuitenkin meni nauhalle. Ja viikkoa myöhemmin kaikki oli kiinnioton jälkeen pidätetty ja käräjäoikeudessa vangittu todennäköisin syin tappoon.

Nyt kuitenkin narkkari nousi ilmatilaan, kuin finnairin vuoro helsingistä bangkokiin. Narkkari oli heitetty parvekkeelta 9. kerroksesta. Narkkari läsähti jäiseen katuun keskelle juuri hiekoitettua katua.

Hän oli lajinsa viimeinen sillä hänen veljensä oli kuollut samoissa hommissa jo vuosi sitten, sipoon metsässä on hänen yksinäinen hauta.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

PR-67
Nikke Knakkertton
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:44 pm

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja PR-67 »

Kun Saksan joukot tunkeutuivat Tanskaan ja Norjaan varhaisin aamulla 9. Huhtikuuta 1940, niitä oli vastassa heikko armeija. Maat miehitettiin nopeasti ja iskuissa käytettiin ensimmäiseksi maailmassa laskuvarjostilaita joita Saksalaiset kutsuivat jäger, suomennettuna jääkäri.

Norjan kuningas lähti karkuun ja aloitti vastarintatoiminnan yhdessä Brittien kanssa syvällä Saksan vyöhykkeellä. Kiinni saadut sabotoijat vietiin nuorelle Heinrich Göringille joka oli saanut kuulusteluoppia vanhoilta Saksalaisilta siirtomaissa palvelleilta upseereilta. Neekerin kuulustelu oli monimutkaista ja joskus totuuden irtisaamiseksi oli tarvittu useita eri työkaluja. Usein neekerit eivät paljastaneet syytä miksi he eivät työskennelleet ilman ravintoa ja unta rakennustehtävissä ja heidät jouduttiin lopettamaan.

Heinrich Görin onnistui pakenemaan Saksasta vuonna 1945 ja eleli Buenos airesin ympäristössä aina vuoteen 1981 asti jolloin hän kuoli 87 vuoden isässä. Hänelle syntyi yksi lapsi Suomalaisen Taina Mäkelän kanssa vuonna 1943 ,birkenaun keskitysleirillä. Heinrich opetti lapselleen kaiken perimätiedon kuulustelumenetelmistä ja ihmisen anatomiasta. Heinrichin lapsi muutti Suomeen, kiuruvedelle vuonna 2002 ja otti nimekseen ainutlaatuisen sukunimen: Vitsakorpi, jonka hän oli keksinyt Suomen suvesta ja kesäisestä vitsarangaistuksesta jossa pienelle pepulle tehdyt vitsaniskut saattoivat saada aikaan ääni-efektin että variksetkin lensi tiehensä. Etunimekseen hän otti peri Suomalaisen nimen, Kalevi.

Kalevi Vitsakorpi tunnettiin paikkakunnallaan ja hänellä oli luottotuttuja jotka tiesivät kuka hän todella oli. Hänen lähipiirissään oli nyt ongelma. Yksi tyttö oli alkanut haukkumaan lapsirakkaita herrasmiehiä, ja nämä herrasmiehet halusivat saada syyn selville miksi tyttö heitä haukkui. Kuulustelijaksi oli valittu kukas muukaan, Kalevi Vitsakori, Arschloch der bestrafer, eli anaalirankaisija. Tyttö nimeltä Heidi oli haettu riihimäeltä auton kyytin jolloin hänen poikaystävänsä oli estellyt. Poikaystävä kuitenkin suostui luovuttamaan Heidin kun häntä suostuteltiin pesäpallomailan ja kumivasaran kanssa. Tyttö lähti avarin mielin kuulusteluun kun häntäkin oli autettu auton kyytiin.

Heidi oli sikalan lattilla nippusiteissä täysin alasti ja karsinassa siat röhkyivät. Ilmassa tuoksui sianpaska ja nahan haju. Tuo nahan haju tuli uusista nahkasaappaista ja mustasta gestapo-tyylisestä nahkatakista joka natisi Kalevi Vitsakorven päällä. Kolmas valtakunta oli lähettänyt rankaisijan tuon puolesta. "Arschloch gestartet und gestoppt arschloch, Kalevi sanoi Saksankiellä joka tarkoitti: Perseenreijästä aloitetaan ja perseenreikään lopetetaan. Kalevi puhui aina Saksaa kuulusteltaville vaikka nämä ei sitä ymmärtäisikään. "schmutzig Mädchen" (likainen tyttö, suom) Kalevi sanoi, kun löi rottinkisella puukepillä, sianpaskassa maanneelle tytölle iskun perseposkille ja poskille. Tyttö ulisi kuin sika ja suukapulan takaa tuli kuolaa ja nenästä valui räkää kun tyttö uhkui kivusta.

Puisenkepin napakat iskut napsahteli vuoroin tytön perseelle ja vuoroin poskille. "Hure" Kalevi huusi aina kun napautti tyttöä, hure on saksalainen vastine suomenkilen sanalle : huora. Siat röhisivät ja Heidi parkui kun sai keppiä, Kalevin puhuessa saksaa. Kuulustelu eteni ja Kalevi laittoi kepin pois. Heidin sianpaskaan tahriutunut emätin suljettiin pikaliimalla kun sinne oli ensin maatalouslomittajan hansikkaalla työnnetty tuoretta sianpaskaa. Heidiä kohdeltiin kuin emakkoa ja hänen kohtunsa täytettiin sianpaskalla. Lopuksi hänen pillunsa sinetöitiin pysyvästi pikaliimalla.

Kalevi potki Heidiä kylkiluihin että sai ne poikki jolloin Heidin fyysinen vastarinta olisi kivulla lopullisesti murrettu. Kalevi onnistui kun nahkainen saapas viimeisteli työnsä Heidin vasempaan kylkeen, luiden napsahtelu sai siat kirkumaan. Heidi kiinnitettiin astutuspölkkyyn johon emakot asetettiin kun niitä astutettiin. Heidin paskaiseen perseenreikään levitettiin peltoauton jäteöljyä liukasteeksi. Kalevin nyrkki upposi ammattimaisinottein Heidin perseeseen. Kalevi pehmitti Heidin persettä sikoja varten. Kalevi lausui "Schweine hure" joka tarkoitti sikojen huoraa, ja päästi karsinasta yhden uros-sian nussimaan Heidiä perseeseen.

Sika nussi Heidiä ja Heidi vaipui syvälle mielensä uumeniin eikä orjentoitunut enään aikaan eikä paikkaan kun karsinan jokainen sika pani häntä vuorollaan perseeseen. Kun siat olivat saaneet ihmispillua jota Heidin lajitoveri tarjoili sijoille Heidin puolesta, he alkoivat nukkumaan tyytyväisenä. Olihan kello jo melkein puolen yön. Täytyy alkaa lopettelemaan, Kalevi mietti. Hän kaivoi kassista jousiteräksestä valmistetun anaalinlevittimen. Vanhat mutta paksut ja vahvat Kalvevin sormet sovittivat levitintä Heidin perseeseen josta pulppusi sikojen spermaa. Sikojen spermaa sotkeentyi Kalevin sormessa olleeseen kultasormukseen jossa oli hakaristisymboli.

"RÄKS!!!" Kajahti sikalassa kun Heidin perseenreikä repesi! Voimakkaalla jousella toiminut anaalinlevitin oli saanut Heidin perseenreijän aivan ammolleen. Näky oli kammottava. Kalevilla oli pissahätä ja hän avasi housunsa napit ja kusi Heidin sisään, hänen ammollaan olleeseen perseenreikään. Sikojen sperma sotkeentui Kalevin kuseen Heidin sisällä. Osa sioista oli herännyt ja katseli epäuskoisesti Kalevin pissaamista. Paikalle saapui Kari joka oli tunnettu asianajaja. Saitko häneltä tunnustuksen? Kari tiudusteli Kalevilta. En saanut. Eivät he kaikki tunnusta, Kalevi sanoi. Aijaa, ok! Kari tuumasi samalla kun puki käteensä työhansikkaat ja nosti kassista pneumaattisen runkonaulaimen.

Kari ja Kalevi kaivoivat taskustaan virsikirjat ja lauloivat suvivirren. Sen jälkeen Karin käsi ojensi runkonaulaimen Heidin päälakeen kiinni. Kuului poksahdus kun 3 litraa paineilmaa työnsi pitkän naulan Heidin kalloon. Naula tunkeutui syvälle Heidin päähän ja rikkoi aivot. Pos, poks, poks!! Huoneessa poksahteli kun naula toisensa perään uppoutui Heidin pään sisään. Kun naulat loppuivat, Kari katseli Heidin päätä. Mustien hoiusten seasta näkyi naulankantoja, jotka törrötti päänahassa. Kuulustelu on päättynyt Kalevi sanoi ja pisti tupakaksi ja poistui ulos. Ulkona oli lämmin kesäyö ja keskikesäinen valoisayö syleile tummien kiuruveteläisten kuusien latvoja. Kuin leikitellen itikat ja muut hyönteiset pörräsivät Kalevin tupakasta nousseessa savutuprussa. Myös Heidin sielu yhtyi leikkiin itikoiden ja muiden hyönteisten kanssa. Toisin kuin luullaan, ei ole taivasta tai helvettiä, saati jumalaa.

On vain henkimaailma josta henki tulee silloin tällöin ja kasvaa sikiöstä, eläen ihmisen vartalossa rajatun hetken ja käyttää sen luuston ja lihaksiston loppuun kunnes se päätyy taas mullaksi, ja näin oli nyt Heidille käynyt. Kuulustelussa hänen mielensä antoi helpommin periksi kuin hänen perseenreikänsä, Kalevi sanoi ja henget nauroivat, vaikka tätä Kalevi ei voinut nähdä tai kuulla niin silti hän aisti ilmassa jotakin outoa? Teinkö tietämättäni Heidille jonkun juhannustaian? Kalevi jäi pohtimaan kun kuukin oli niin väsynyt että sulki silmänsä ja kostea usva levisi pelloille kuin unihiekka.
Sarjahukuttajan, sarjaraiskaajan, sarjakuristan ja sarjamurhaajan ero on se seikka että kaikki heistä tekee tuotantotyötä, mutta eri linjoilla.

Avatar
SYLWAR
Axel Foley
Viestit: 2295
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Huvikumpu

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Kerronpas hiukan erillaista ja ihan suurelta osin eräässä yhteydessä ihan näiden kyseisen maan pakolaisten kertomiin faktoihin perustuvaa tarinaa siitä, miten häät ja siihen vaikuttava Kristinuskon tulkinta Eritreassa on hiukan erillaista kuin meillä pohjolassa, josta johtuen sitä ei muuten sitten seurustella ja asustella avoliitossa kuten pohjolassa. Kirkossa käydään sunnuntaina, johon valmistaudutaan niin, että mitään lihaa ei murkinoida torstain jälkeen. Lauantaina sensijaan juodaan usein suwaa, paikallista sahtia, jota tavallisesti naiset valmistavat miehille. Mikä juonikas tapa löytää sulho, juottaa se päivää ennen kirkonmenoja kiljulla jonka aiheuttaman krapulan siivittämänä, sitten mennään armottamassa hedarissa kuuntelemaan herran sanaa ja tapaamaan tyttöjä. Kirkossa otetaan siivu ehtoollisleipää ja ullatus, säälittävä hörppy viiniä, että jysäri pysyy yllä ja pää herran nuhteessa. Juuri kun maanantaina illanhämyssä huomaat että ei ole enää tukanjuuri tappavan kipeä ja voisit jo syödäkin jotakin, niin tottavie muistat, että sitä lihaa popsitaan vain tiistaista torstaihin. Sama koskee myös kanamunia ym muuta eläinperäistä evästä. No ei muuta kuin kuivaa leipää ja rehua huuleen ja häitä suunnittelemaan suwakrapuloissasi kirkosta pongaamasi morsmaikun kanssa.
Ensin haalitaan koko suvulta repullinen kultaa ja muuta mammonaa, joka kuskataa appivanhemmille, että sitä saadaan suostumus naimaluvan hankkimiseen. Kun se puoli on kunnossa, voi hetken huokaista, sillä morsiammen suku maksaa häät, eväät ja humppapumput... Siis sillä kullalla ja mammonalla, jonka appilaan reppu pullistellen lunnaiksi morsiammesta kuskasit. Sitten ryhdytään viettämään niitä häitä. Morsian viettää niitä naisten kesken (ensin on valmistettu suwaa miehille) ja miehet ottaa sitä suwaksi kutsuttua sahtia, siis kiljukuppia päivän verran. Sitten muutetaan pariksi kuukaudeksi appivanhempien taloon, oi sitä onnen päivää kun on anoppi ja appiukko saman katon alla, pää suwasta jälleen kerran kipeän pulleana kuin sonnin pallit keväällä ja sitärataan. No nälkä koittaa seuraavana aamuna. Kuinka ollakaan, nuoripari syö kaksi viikkoa appilassa paikallista pitkässä piimässä kelluvaa puuroa pari viikkoa häiden jälkeen. Sokeria saa sentään lisätä naminami. Sen jälkeen elämä hymyilee, tuore vaimo ostaa appivanhempien kustannuksella kalusteet ja pääsee oman katon alle. Siinä voi jo sitten pistää lihaa piiloon, kuin Ron Jeremy aikuisviihde-elokuvassa...kunnes...se nuorikko pamahtaa paksuksi, ehkäisy on ehdottomasti no no.
Kersan synnyttyä pitää taas juoda kunnolla ensin suwaa, sitten muutetaan appilaan taas pariksi kuukaudeksi, jotta anoppi voi auttaa lapsenhoidossa...ja ei perkele taas syödään sitä pitkässä piimässä kelluvaa puuroa seuraavat kaksi viikkoa. Se ei selvinnyt tuplaantuuko puurokuuri jos tulee kaksoset....
"Pahempiakin eristyksiä on ollut – nyt on sentään omat avaimet käytössä"
- - Remu Aaltonen - -

PR-67
Nikke Knakkertton
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:44 pm

Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.

Viesti Kirjoittaja PR-67 »

Kevät talvi vuonna 1940, jolloin kaikki aavistavat, että sota on hävitty ja koti menetetty. Pienissä pitäjissä oli maatalojen pojat ja isännät kuolleet rintamalla, mutta periksi ei annettu, päätettiin että sota jatkuu viimeiseen mieheen ja vaikka ikuisesti. Perunaa kasvatettaisiin vaikka routaisessa maassa!

Kevät talvi vuonna 2015, jolloin millään ei enää ollut mitään väliä, keskiluokka kylpi rahassa ja otti silti lisää asuntolainaa ja kulutusluottoja. Zalandosta tilattiin kenkiä kuin ne olisi leipää. Lääkärit hoiti työttömyyttä lääkkeillä. Hulluja oli joka puolella ja teinit tappoi toisiaan. Vapaakasvatus oli poistanut rajat ihmisten elämästä ja ihmisen henki maksoi keskimäärin neljä ja puolivuotta. Eli enemmän kuin viime sodissa.

ISIS-itsemurhapommittaja koulusta valmistautunut Abdi ja Muhammed oli juuri saapunut Ruotsista Suomeen ja hakivat pohjoisesta turvapaikkaa. Heitä kyydittiin ja ruokittiin sekä majoitettiin hotellitasoisesti. Olivathan he "asiantuntijoita".

Samaan aikaan televisioissa Tarja Halonen puhui kotouttamisesta, ja siitä kuinka nuoria miehiä rauhoittaa kun vaimot ja anopit tulevat mukana, niinpä veronmaksajien rahoilla tehtiin salaa lentoja Irakiin että saatiin lennätettyä nuorten Irakilaisten miesten vaimot ja anopit suomeen. Veronmaksajien rahat ei riittänyt, siksi otettiin EU:lta salaista lainaa 200 miljoonaa, ja se saatiin ujutettua valtion velkojen sekaan.

Koko sirkusta seurasi jo iäkäs ja eläkkeelle jäänyt Majuri. Hän pohti kahvikupposensa edessä että ammuttiinhan desanttejakin silmien väliin. Miksi näitä kurakyrpiä ei ammuta ? On outoa tämä nykymaailman meno, hän pohti ja kaatoi jaloviinaa kahvinsa sekaan. Tässä täytyy tehdä kunnon siivuja niin ei vituta niin paljoa, hän tuumaili samalla kun katseli seinällä ollutta vaimonsa kuvaa.

Liisa oli kuollut traagisessa autokolarissa runsaat kuusi vuotta aiemmin ja hänet oli haudattu Kangasalan huutijärven hautausmaalle. Majuri Eino Lahtinen oli kuollut henkisesti samaan aikaan kuin vaimonsa. Hän oli alkoholisoitunut ja täynnä vihaa. Eniten hän vihasi itseään. Salaa hän oli toivonut että olisi itsekin kuollut tieliikenneonnettomuudessa. Pari kertaa hän oli yrittänyt tappaa itsensä ampumalla, mutta sisu ei riittänyt siihen. Luoti oli jäänyt aseen piippuun. PERKELE!!!! -Hän oli huutanut ikuisena autotallissa, pistooli kädessä.

Eino laittoi radion päälle ja hörppäsi kahvikuppinsa tyhjäksi. Taidan ottaa päiväunet hän tokaisi ääneen ja oli sammuttamassa kannettavaa tietokonettaan keittiön pöydällä. Näytöllä vilahti MV-lehden -sivustolla ollut kuva jossa elintasopakolainen riekkuu hautausmaalla.

Eino järkyttyi, se oli sama hautausmaa jossa hänen vaimonsa lepäsi. Vieläpä sama hautakivi. Eino katseli ilmeettömänä tietokoneen näyttöä ja pisti videon pyörimään.

Elintasopakolainen ilkkui ja irvaili muiden nauraessa videolla. Hän hiplasi hautakiviä ja teki vainajista pilaa. Nyt riittää, Eino sanoi äänellä joka oli sekoitus hulluutta ja raivoa sekä sataprosenttista pakolaisvihaa.

Otso -merkkisen asekaapin peltiovi kolisi kun siihen painautui raskas avainnippu. Ovi aukesi ja autotallin lattialle levisi Lapuan patruunatehtaan valmistamia 30-06 metsästyspatruunoita sekä 308 ratapatruunoita. Eino potki niitä pois jaloistaan ja kaivoi kaapin perukoilta kaksi polymeerirunkoista pistoolia.

Glock ja Sig Sauer pistoolien lippaisiin työntyi lomittain 9mm patruunaa. Tupakka paloi Einon suussa ja siitä tullut savuverho teki ilmaan viikatemiestä muistuttaneen hahmon.
Lippaat työntyi pistooleihin ja varalippaat sai patruunaa niin että jouset painui pohjaan. Välissä jaloviinaa valui kurkusta kuin terminaalivaiheen syöpäpotilaalle morfiinia.

Valmetin valmistama M82 -kivääri sai myös lippaisiinsa täydet patruunat 5.56 NATOa. Eino havahtui, asekaapissa lymysi Valmet Petra 308 puoliautomaatti jonka hän oli ostanut 80 luvulla tarkka-ampuja koulutukseen.
Hän oli kouluttanut sillä kiväärillä ainakin viisisataa taistelijaa. Nyt se katsoi Einoa kuin pyytäen päästä mukaan viimeiselle tehtävälle. Olkoot menneeksi, Eino sanoi aseelle ja otti sen syliinsä asekaapista.

Vastaanottokeskuksessa oli meneillään ruokailu ja Irakilaiset nuoret hyväkuntoiset miehet kehuivat itseään toisilleen ja kertoivat huimia sotajuttuja. Ruoka oli ostettu Sodexolta, mutta se ei ollut kelvannut. Niinpä vastaanottokeskus oli tilannut ruoan raaka-aineet Itäkeskuksesta Halal-liha liikkeestä ja niistä ruokaa oli tekemässä useampi kokki. He eivät olleet opiskelijoita ammattikoulusta, vaan ammattilaisia joita oli myös eduskunnan ravintolassa töissä.

Muuan sunnimuslimi heitti basmatiriisiä shiiamuslimin päälle, Ghahba -huudon saatteleman. Se on persiaa ja tarkoittaa huoraa. Shiia sylki sunnin päälle ja taas vastaanottokeskukselle tarvittiin poliisia kun kymmenen nuoret miehet tappeli ruokalassa niin että ruokaa oli lattioilla viidentuhannen euron edestä.

Juuri kun poliisi oli saapumassa paikalle, ensimmäinen partio kuuli laukauksia. Partio jarrutti ja ilmoitti radioon. He pukivat päällensä raskaat luotiliivit ja ottivat mp5 -tukiaseet esille ja jäivät odottamaan kenttäjohtajalta käskyjä.
Sisällä vastaanottokeskuksessa Valmetin Petra oli puhunut kansanvälistäkieltä jota jokainen ymmärtää. Jokainen laukaus oli tappanut kohteensa, olihan ase sentään ammattilaisen käsissä. Kun Petra oli sylkäissyt viimeisen patruunansa, asetteli Eino sen tunnollisesti lattialle ja hyvästeli hänet katseellaan.

Ruokalassa Irakilaiset miehet olivat kauhuissaan ja huusivat ettei poliisi saa heitä ampua, oltiin sentään suomessa. Se ei auttanut Valmetin valmistama Bullpup tyyppinen kivääri sotki luoteja Irakilaisten miesten sekaan kuin vanhakansa heitti marjoja puuron sekaan. Saatanan huoran pennut tästä saatte, ja tästä, saatana!!! -Eino huusi samalla kun ampui elintasopakolaisia kuin sorsia syksyllä. Kuolleita oli jokapuolella.

Kivääri löi viimeisen kaasumännästä tulleen ruutipaineen voimalla olevan iskunsa, panokset olivat loppu. Nyt Eino veti esiin pistoolinsa ja käveli rauhallisesti elintasopakolaisten luo ja ampui vuorollaan jokaista nyyhkyttävää ihmispaskaa päähän. Laukauksia vain kajahteli, ja ulkona poliisi odotti helsingistä karhu-ryhmää jota oltiin juuri tuomassa SuperPuma helikopterilla.

Oli kuitenkin myöhäistä, kohta kaikki ruokalassa olleet pakolaiset olisi tapettu kuin siat karsinaan nälkävuosina. Einolla oli jäljellä niin kutsutut tehtävänpäättämispatruunat molempien pistooliensa piipuissa. Ne oli viimeiset partruunat. Vain seitsemän elintasopakolaista jäi verilöylystä henkiin ja he katselivat Einon itsemurhaa aitiopaikalta.
Vastaanottokeskuksen ruokalassa kajahti kaksoislaukaus, Eino kaatui kuolleena maahan. Hän oli ampunut itseään molemmilla pistooleilla päähän.

Vanha aviopari kohtasi toisensa pitkästä aikaa tuonpuoleisessa, ja uutislähetykset ympäri maailmaa kertoi taukoamatta seuraavat kaksiviikkoa kuinka Suomalainen ammattisotilas oli tappanut 337 pakolaista wester finlandin provinssissa, syvällä tampere districtin kangasalassa.
Sarjahukuttajan, sarjaraiskaajan, sarjakuristan ja sarjamurhaajan ero on se seikka että kaikki heistä tekee tuotantotyötä, mutta eri linjoilla.

Vastaa Viestiin