Jahve ja Jeesus olivat olleet Rammsteinin keikkaa pilven päältä katsomassa. He olivat juoneet Suomi-viinaa ja heille oli tullut seuraavana päivänä aivan kauhea krapula. Jahve keksi tilata pizzaa. Pian Allah toi Jeesukselle ja Jahvelle pizzat. Jeesus tosin oli tilannut kababbia, mutta pahimpaan nälkäänsä hän kelpuutti Empiren, jossa oli paljon sipulia, jota Jeesus suorastaan rakasti. "Kaksikymmentäneljä euroa ja kuusikymmentä senttiä" -Allah lausui Jeesukselle, jolle Ahve oli jättänyt laskun maksamisen. "Mene sinä apina takaisin sinne Turkkiin tai Libanoniin, josta olet perkele tullutkin!" -Jeesus alkoi huutamaan Allahille.
Allahin ja Jeesuksen välit kiristyivät äärimmilleen ja pian tappeluun liittyi myöskin Jahve. Jahve potkaisi Allahia juutalaisille tyypillisellä kengällä, joka hänellä oli oikeassa jalassaan. Tuon kengän erikoisuus oli, että sillä pystyi liikkumaan lähes äänettä, mikä teki kengistä ihanteellisen varkaille ja kaivojen myrkyttäjille.
Allah veti Jahvea avokämmenellä todella ämmämäisen lyönnin, minkä jälkeen Jeesus antoi Allahille samanlaisen iskun poskelle. Jeesus ja Allah alkoivat läpsimään toisiaan, kunnes Jahve ehdotti seksiä. Jahve halusi maksaa Allahille pizzat suuseksillä, koska heillä ei Jeesuksen kanssa ollut rahaa.
Kierona juutalaisena Jahve ehdotti, jos suuseksin voisi hoitaa Gloryholen kautta. Allah epäili aluksi, mutta suostui vanhana homomiehenä lopulta sillä ehdolla, jos Jeesus ottaisi hetken aikaa suihin, ennen kuin Jahve ja Jeesus siirtyisi Gloryholeen. Jeesus suostui ja alkoi välittömästi imemään Allahin munaa. Samalla kun Jeesus imi Allahin munaa, alkoi Jahve syömään pizzaa. Hän söi molemmat pizzat, eikä jättänyt Jeesukselle palaakaan.
Pian Allah tuli Jeesuksen suuhun, joka alkoi sylkemään partalastentekolientä pois suustaan. Kun Jeesus huomasi, että hänelle ei ollut jätetty lainkaan pizzaa, hän päätti puukottaa Jahven hengiltä. Jahve saikin Jeesuksen taskussa olleesta Spyderco merkkisestä kääntöveitsestä useita pistoja, joista yksi osui Jahvea haimaan, tappaen tämän lähes välittömästi.
Allah yritti juosta Jeesusta karkuun ja tiputti vyölaukkunsakin, jossa oli rahastukseen tarkoitettua vaihtorahaa. Jeesus sai Allahin melkein kiinni tämän pizzerian mainoksissa olevan auton luona, mutta Allah kerkesi viimetingassa painaa keskuslukon päälle. "Sina olet hullu!" -Allah huusi auton sisätiloista Jeesukselle, joka alkoi potkimaan kuljettajan ovea. Sillä aikaa kun Jeesus potki autoa ja Allah yritti käynnistää sitä, päästäkseen Jeesusta karkuun, virkosi Jahve kuolleista ja raahautui viimeisillä voimillaan saadakseen otettua Allahin vyölaukun poimittua maasta itselleen ja varastettua siellä olevat rahat.
Jahve onnistui ja kuoli lopulta tyytyväisenä taskussaan 5, 20 ja 50 euron seteileitä ja muutamia kolikoita, jotka oli saanut vietyä Allahilta. Jeesus tappoi pian itsensä Nagant revolverilla, jonka oli ostanut pimeiltä markkinoilta vuosia aikaisemmin, kun oli tehnyt huumekauppaa. Allah pääsi lopulta perille takaisin pizzeriaan, jossa kertoi muille ISIS-miehille tapahtumista.
The End.
Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
Valvoja: Moderaattorit
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
Olin 2005 Egyptin Hurghadassa turistina ja tottumuksiin kuuluu matkoilla elintarvikkeiden osto paikallisista ruokakaupoista, lähinnä leipä, juusto, makkara, voi, jos on saatavilla. Näiden syömistä helpottaa jos on veitsi millä leikata eväitä. Tällä kertaa oli aikoinaan Puolasta ostettu lusikka-haarukka-veitsi yhdistelmä jäänyt pois matkasta siksi kun arvelin tullissa saattavan tulla hankaluuksia "teräaseen" vuoksi, niinpä etsin Hurghadan taloustavara kaupoista jonkinlaista "puukkoa", ei ollut tarjolla minkäänlaista, samaten yritin paikallisesta rautakaupasta ostaa veistä, ei onnistunut kun ei kertakaikkiaan ollut kaupan valikoimassa, ainakaan näkyvillä. Ja myös pelkkiä päänpudistuksia sain vastaukseksi kun yritin kysellä mistä voisi ostaa puukkoa?
Vaikutti siltä ettei kaupoissa uskalleta pitää veitsiä/puukkoja esillä, peläten ilmeisesti asiakkaiden mahdollisesti innostuvan veritekoihin veitsen nähdessään?
Tämän päivän Egyptiä en tunne mutta epäilen olojen pysyneen puukko-ostosten kannalta samanlaisena?
Vaikutti siltä ettei kaupoissa uskalleta pitää veitsiä/puukkoja esillä, peläten ilmeisesti asiakkaiden mahdollisesti innostuvan veritekoihin veitsen nähdessään?
Tämän päivän Egyptiä en tunne mutta epäilen olojen pysyneen puukko-ostosten kannalta samanlaisena?
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
On kaunis keskipäivä. Lähiössä on rauhallista, koska on keskiviikko. Lapsia on äitiensä kanssa lähiöön rakennetussa leikkipuistossa. Eräällä parvekkeella mies, lempinimeltään "Stepa" juo viimeisen huikan Suomi-viinaa. Muovinen Suomi-viinapullo on nyt tyhjä. Stepan elämä on kulunut viimeisten vuosien aikana erilaisissa laitoksissa, kuten vankiloissa.
Hänellä on mielenterveysongelmia. Kanta.fi -sivusto paljastaa hänen S-pankkinsa verkkopankkitunnuksilla kirjauduttaessa Stepan olevan avohoidossa ja runsaalla lääkityksellä. Hän ei saisi juoda alkoholia lainkaan, koska hänen aivokemiansa on hyvin poikkeuksellinen, mutta kuitenkin hyvin yleinen lähiöympäristössä.
Stepan luottotiedot ovat menneet jo alaikäisenä. Välillä hän hankkii lisätienestiä erilaisilla petoksilla, joita hän tehtailee Tori.fi ja Nettimarkkina.com -sivustoilla. Hän myy niissä lähes uusia puhelimia ja pelikonsoleita, joita hänellä ei oikeasti ole olemassa.
Hän ottaa maksun ennakkoon tililleen ja lupaa lähettää tuotteen postissa. Kun hänestä tehdään rikosilmoitus, hän käy hoitamassa asian tutun petosrikostutkijan kanssa nopeasti pois alta. Yleensä he vain täyttävät kuulustelupöytäkirjan ja juovat kahvia samalla. Stepa kutsuu näitä hommia paperihommiksi.
Nyt tilanne Stepalla on kuitenkin sellainen, että hänellä on viinan lisäksi rahat loppu ja vankilaan hänen olisi pitänyt ilmoittautua jo maanantaina. Stepa tietää, että häntä etsitään poliisin toimesta. Hän ei kuitenkaan välitä, miksi edes välittäisi? - Vankila kun on aina ollut hänelle hyvin mieluinen paikka.
Vankilassa Stepa saa lääkkeitä ja ruokaa. Siellä hän tapaa ystäviään ja pääsee osaksi tavallista vankila-arkea. Sellissä hän keittää yhdessä sellitoverinsa kanssa iltaisin nuudeleita kahvinkeittimellä ja syövät sen lisäksi HK:n sinistä lenkkiä, jota kanttiinissa myydään tavallista halvemmalla.
Tietämättään Stepa oli kuitenkin edellisenä vuonna myynyt puhelimen väärälle ihmiselle. Ostaja oli eräs kainuulainen "Riku" joka on paikkakunnallaan hyvin tunnettu rauhallisena perheenisänä. Hänelle oli kuitenkin muutamia viikkoja sitten tullut avioero. Purkaakseen vihaansa, Riku oli ottanut aamuyöstä mukaansa asekaapistaan luvallisen Baikal Margolin pienoispistoolin, jota hän oli käyttänyt loukkupyynnissä.
Aamuyöllä Riku oli ottannut suunnakseen Stepan kotiosoitteen, joka ilmeni Tuomiolauselmasta. Hän seisoi parhaillaan Stepan kotioven takana ja aikoi painaa ovikelloa. Paikalle tuli kuitenkin kaksi virkapukuista poliisia ja huoltomies. Huoltomies avasi poliiseille oven ja he menivät sisälle Stepan asuntoon.
Stepa onnistui tällä kertaa säästämään henkensä, autuaan tietämättömänä siitä, että oli vähällä saada useamman luodin vartaloonsa, etenkin pään alueelle. Riku, kun olisi ampunut Stepaa heti ensitapaamisessa, kuin supikoiraa, keskelle päätä.
Hänellä on mielenterveysongelmia. Kanta.fi -sivusto paljastaa hänen S-pankkinsa verkkopankkitunnuksilla kirjauduttaessa Stepan olevan avohoidossa ja runsaalla lääkityksellä. Hän ei saisi juoda alkoholia lainkaan, koska hänen aivokemiansa on hyvin poikkeuksellinen, mutta kuitenkin hyvin yleinen lähiöympäristössä.
Stepan luottotiedot ovat menneet jo alaikäisenä. Välillä hän hankkii lisätienestiä erilaisilla petoksilla, joita hän tehtailee Tori.fi ja Nettimarkkina.com -sivustoilla. Hän myy niissä lähes uusia puhelimia ja pelikonsoleita, joita hänellä ei oikeasti ole olemassa.
Hän ottaa maksun ennakkoon tililleen ja lupaa lähettää tuotteen postissa. Kun hänestä tehdään rikosilmoitus, hän käy hoitamassa asian tutun petosrikostutkijan kanssa nopeasti pois alta. Yleensä he vain täyttävät kuulustelupöytäkirjan ja juovat kahvia samalla. Stepa kutsuu näitä hommia paperihommiksi.
Nyt tilanne Stepalla on kuitenkin sellainen, että hänellä on viinan lisäksi rahat loppu ja vankilaan hänen olisi pitänyt ilmoittautua jo maanantaina. Stepa tietää, että häntä etsitään poliisin toimesta. Hän ei kuitenkaan välitä, miksi edes välittäisi? - Vankila kun on aina ollut hänelle hyvin mieluinen paikka.
Vankilassa Stepa saa lääkkeitä ja ruokaa. Siellä hän tapaa ystäviään ja pääsee osaksi tavallista vankila-arkea. Sellissä hän keittää yhdessä sellitoverinsa kanssa iltaisin nuudeleita kahvinkeittimellä ja syövät sen lisäksi HK:n sinistä lenkkiä, jota kanttiinissa myydään tavallista halvemmalla.
Tietämättään Stepa oli kuitenkin edellisenä vuonna myynyt puhelimen väärälle ihmiselle. Ostaja oli eräs kainuulainen "Riku" joka on paikkakunnallaan hyvin tunnettu rauhallisena perheenisänä. Hänelle oli kuitenkin muutamia viikkoja sitten tullut avioero. Purkaakseen vihaansa, Riku oli ottanut aamuyöstä mukaansa asekaapistaan luvallisen Baikal Margolin pienoispistoolin, jota hän oli käyttänyt loukkupyynnissä.
Aamuyöllä Riku oli ottannut suunnakseen Stepan kotiosoitteen, joka ilmeni Tuomiolauselmasta. Hän seisoi parhaillaan Stepan kotioven takana ja aikoi painaa ovikelloa. Paikalle tuli kuitenkin kaksi virkapukuista poliisia ja huoltomies. Huoltomies avasi poliiseille oven ja he menivät sisälle Stepan asuntoon.
Stepa onnistui tällä kertaa säästämään henkensä, autuaan tietämättömänä siitä, että oli vähällä saada useamman luodin vartaloonsa, etenkin pään alueelle. Riku, kun olisi ampunut Stepaa heti ensitapaamisessa, kuin supikoiraa, keskelle päätä.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
PÄÄT POIS - MAKEISTEHTAAN LAADUNVALVOJAN KOSTO.
Petteri ja Mikko olivat lähteneet telttaretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Aluksi Petteri oli esittänyt mielipiteensä, että haluaisi yöpyö mieluummin Oravankolo nimisessä varaustuvassa, mutta kun se oli ollut varattuna, oli hän suostunut yöpymään teltassa.
Petteri oli töissä erään yrityksen taloushallinnossa. Mikko oli työtön. Hän ei ollut koskaan edes ollut työelämässä. Heitä yhdisti ainostaan yksi seikka, homoseksuaalisuus. Tällä hetkellä he hörppivät trangiassa lämmittämäänsä sipulikeittoa. Se oli valmistuote, johon piti lisätä vain vesi.
Iltaan mennessä molemmat olivat kuolleet. Sipulikeitossa ei ollut mitään vikaa, vaan Culisetassa, sääskisukuun kuuluvassa hyönteisessä, joka oli tartuttanut molempiin miehiin Pogostantaudin. Itsessään Pogostantautikaan ei ollut varsinainen kuolinsyy kummallekaan.
Molempien miesten kuolinsyy oli ulkoisesti havaittavissa. 7.62X53R -patruunatyypin aiheuttama ampumavamma - päässä. Luodit olivat tehneet molempien miesten kasvoista tunnistamattomia. Miesten naamat muistuttivat kuminaamaria. Hiuksia oli irtonut molempien päistä. Hyytelöitynyttä verta oli kaikkialla. Aivojen kappaleiden seassa kulki muurahaisia.
Miehet oli yllätetty täysin. He olivat olleet juuri rakastelemassa ison männyn juurella, kun ensimmäinen laukaus tavoitti Mikon päällä olleen Petterin. Miehet olivat olleet lähestyssaarnaaja asennossa, kun Petterin pää räjähti ja levitti verisohjoa pitkin Mikon kasvoja. Pian Mikonkin pää oli muuttunut soseeksi.
Ampujana toiminut, homoja julkisesti vihaava, valkoisen ylivallan kannattaja Arto -niminen 64-vuotias mies, oli tyytyväinen laukauksiinsa. Hän oli päässyt mielisairauden vuoksi sairaseläkkeelle, vaikka hänellä olisi ollut enää vain vuosi aikaa olla työelämässä ennen eläkeikää. Hän oli työskennellyt makeistehtaan laadunvalvojana viimeiset 26-vuotta.
Hän oli intohimoinen metsästäjä, joka vihasi homojen lisäksi kauriita ja supikoiria. Supikoiria hän piti loisina. Kauriita hän vihasi ilman mitään syytä ja usein hän itsekin pohti miksi hän vihasi niitä. Kauriita hän usein ampui ja jätti niille sijoin mätänemään. Nämä kaksi homoa hän oli ampunut vihan sekä medianäkyvyyden takia.
Arto meinasi menettää malttinsa, kun homoja ei ollut löydetty vielä syksyyn mennessä. Petterin ja Mikon kasvokuvat olivat pyörineet mediassa jo kuukausia. Murha.info -nimiselle foorumille oli kertynyt pitkä viestiketju, jossa arvuuteltiin mitä Mikolle ja Petterille oli käynyt. Yksi nettikeskustelija selvästi tiesi mitä miehille oli käynyt. Hän kertoi suuntaa antavasti miesten mahdollisen sijainnin.
Tuo nettikeskustelija oli itse Arto. Ruumiskoiria oli vilissyt pitkin Nuuksiota jo ennen Arton vihjauksia. Vieläkään miehiä ei löydetty. Vasta hiukan ennen ensilumia miehet löydettiin koiran ulkoiluttajan toimesta. Tuossa vaiheessa Artokin oli poistunut omankäden kautta tuonpuoleiseen. Hän oli kyllästynyt täysin toimimattomaan yhteiskuntaan, joka ei onnistunut löytämään kahden homon ruumista pienestä risukosta, nimeltään Nuuksio.
Asehulluna Arto oli valinnut itsemurha-aseekseen 12/89 kaliperisen haulikon. Hän oli ladannut aseeseen täyteisen, eli haulikon luotipatruunan. Arton pää oli hajonnut kauttaaltaan. Virallisestikin todettiin, että Arton ruumiista puuttui pää. Koskaan Artoa ei osattu yhdistää noiden kahden homomiesten murhiin.
Arton kirjoittama itsemurhaviesti ei tavoittanut tutkijoita. Se meni jätteisiin ruumiskämppien siivoukseen erikoistuneen yrityksen toimesta. Tuo yritys työllisti vain yhden miehen, sen omistajan. Se oli pelkkää sattumaa, että tuon yrityksen omistaja ja ainut työntekijä oli itsekin osallistunut murha.info -sivustolla samaiseen keskusteluun, jossa Arto oli lähes tunnustanut surmanneensa miehet.
Nyt samainen mies, joka oli epäillyt Arton kirjoituksia, heitti Arton ostaman piimätölkin ja maksalaatikon jääkaapista roskiin. Ennen roskiin heittämistä mies otti piimästä pitkän kulauksen ja katsoi keittiön katossa ammottavaa koloa. Se oli peräisin täyteisestä, joka oli rikkonut Arton pään.
Petteri ja Mikko olivat lähteneet telttaretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Aluksi Petteri oli esittänyt mielipiteensä, että haluaisi yöpyö mieluummin Oravankolo nimisessä varaustuvassa, mutta kun se oli ollut varattuna, oli hän suostunut yöpymään teltassa.
Petteri oli töissä erään yrityksen taloushallinnossa. Mikko oli työtön. Hän ei ollut koskaan edes ollut työelämässä. Heitä yhdisti ainostaan yksi seikka, homoseksuaalisuus. Tällä hetkellä he hörppivät trangiassa lämmittämäänsä sipulikeittoa. Se oli valmistuote, johon piti lisätä vain vesi.
Iltaan mennessä molemmat olivat kuolleet. Sipulikeitossa ei ollut mitään vikaa, vaan Culisetassa, sääskisukuun kuuluvassa hyönteisessä, joka oli tartuttanut molempiin miehiin Pogostantaudin. Itsessään Pogostantautikaan ei ollut varsinainen kuolinsyy kummallekaan.
Molempien miesten kuolinsyy oli ulkoisesti havaittavissa. 7.62X53R -patruunatyypin aiheuttama ampumavamma - päässä. Luodit olivat tehneet molempien miesten kasvoista tunnistamattomia. Miesten naamat muistuttivat kuminaamaria. Hiuksia oli irtonut molempien päistä. Hyytelöitynyttä verta oli kaikkialla. Aivojen kappaleiden seassa kulki muurahaisia.
Miehet oli yllätetty täysin. He olivat olleet juuri rakastelemassa ison männyn juurella, kun ensimmäinen laukaus tavoitti Mikon päällä olleen Petterin. Miehet olivat olleet lähestyssaarnaaja asennossa, kun Petterin pää räjähti ja levitti verisohjoa pitkin Mikon kasvoja. Pian Mikonkin pää oli muuttunut soseeksi.
Ampujana toiminut, homoja julkisesti vihaava, valkoisen ylivallan kannattaja Arto -niminen 64-vuotias mies, oli tyytyväinen laukauksiinsa. Hän oli päässyt mielisairauden vuoksi sairaseläkkeelle, vaikka hänellä olisi ollut enää vain vuosi aikaa olla työelämässä ennen eläkeikää. Hän oli työskennellyt makeistehtaan laadunvalvojana viimeiset 26-vuotta.
Hän oli intohimoinen metsästäjä, joka vihasi homojen lisäksi kauriita ja supikoiria. Supikoiria hän piti loisina. Kauriita hän vihasi ilman mitään syytä ja usein hän itsekin pohti miksi hän vihasi niitä. Kauriita hän usein ampui ja jätti niille sijoin mätänemään. Nämä kaksi homoa hän oli ampunut vihan sekä medianäkyvyyden takia.
Arto meinasi menettää malttinsa, kun homoja ei ollut löydetty vielä syksyyn mennessä. Petterin ja Mikon kasvokuvat olivat pyörineet mediassa jo kuukausia. Murha.info -nimiselle foorumille oli kertynyt pitkä viestiketju, jossa arvuuteltiin mitä Mikolle ja Petterille oli käynyt. Yksi nettikeskustelija selvästi tiesi mitä miehille oli käynyt. Hän kertoi suuntaa antavasti miesten mahdollisen sijainnin.
Tuo nettikeskustelija oli itse Arto. Ruumiskoiria oli vilissyt pitkin Nuuksiota jo ennen Arton vihjauksia. Vieläkään miehiä ei löydetty. Vasta hiukan ennen ensilumia miehet löydettiin koiran ulkoiluttajan toimesta. Tuossa vaiheessa Artokin oli poistunut omankäden kautta tuonpuoleiseen. Hän oli kyllästynyt täysin toimimattomaan yhteiskuntaan, joka ei onnistunut löytämään kahden homon ruumista pienestä risukosta, nimeltään Nuuksio.
Asehulluna Arto oli valinnut itsemurha-aseekseen 12/89 kaliperisen haulikon. Hän oli ladannut aseeseen täyteisen, eli haulikon luotipatruunan. Arton pää oli hajonnut kauttaaltaan. Virallisestikin todettiin, että Arton ruumiista puuttui pää. Koskaan Artoa ei osattu yhdistää noiden kahden homomiesten murhiin.
Arton kirjoittama itsemurhaviesti ei tavoittanut tutkijoita. Se meni jätteisiin ruumiskämppien siivoukseen erikoistuneen yrityksen toimesta. Tuo yritys työllisti vain yhden miehen, sen omistajan. Se oli pelkkää sattumaa, että tuon yrityksen omistaja ja ainut työntekijä oli itsekin osallistunut murha.info -sivustolla samaiseen keskusteluun, jossa Arto oli lähes tunnustanut surmanneensa miehet.
Nyt samainen mies, joka oli epäillyt Arton kirjoituksia, heitti Arton ostaman piimätölkin ja maksalaatikon jääkaapista roskiin. Ennen roskiin heittämistä mies otti piimästä pitkän kulauksen ja katsoi keittiön katossa ammottavaa koloa. Se oli peräisin täyteisestä, joka oli rikkonut Arton pään.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.
-
Misantrooppi
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 63
- Liittynyt: Su Joulu 30, 2018 8:21 am
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
Pääkaupunkiseudun liepeillä olevassa metsikössä paloi hiljalleen risuista ja puun oksista tehty nuotio. Työtä tehneet kädet lämmittelivät nuotion loimussa. Aikaisemmin päivällä junaseisakkeen roskiksista löytyneillä tölkki- ja pullopanteilla ostettu halvin mahdollinen grillimakkara törrötti tikun päässä. Se oli hyvin tyypillinen illallinen entiselle rakennusmiehelle, jota koko yhteiskunta halveksui ja väheksyi.
Neljätoista euroa tunnilta oli ollut liikaa pyydetty ja viimein Romaniasta, Moldovasta ja Bulgariasta tuotu työvoima syrjäytti hänet täysin. Työttömyysajan tuet mies oli menettänyt säännöllisesti kun Kelan etuuskäsittelijät toimivat salaisten käskyjen mukaisesti ja pyrkivät kehittämään maksuesteitä kotimaisille työttömille koska suurin osa Kelan määrärahoista meni Irakista Suomeen tulleille miehille.
Tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, jossa vuokrat ovat rästissä, luottotiedot menneet eikä rahaa ollut euroakaan. Kodittomaksi jäätyään nälkä oli ajanut ylpeyden ohi ja mies oli nöyrtynyt keräämään tyhjiä pulloja ja tölkkejä henkensä pitimikseen. Miehen kosto yhteiskunnalle oli se, ettei hän enää edes pyrkinyt takaisin yhteiskuntaan, vaan jätti tuet hakematta ja menemättä Castreninkadulla sijainneeseen kodittomien yömajaan halveksuttavaksi. Hurstin ruokajonossa hän sen sijaan oli tuttu näky. Kauppojen roskiksia hän oli aikaisemmin jaksanut kiertää, mutta kun hän kerran oli törmännyt samaan aikaan opiskelijanuorukaisen kanssa samalle roskikselle, ei hän enää jaksanut niitä kiertää.
Nuoremmat yksilöt ennättivät hakea kaikki syötäväksi kelpaava roskiksista ennen häntä. Oli hän joulun jälkeen käynyt huvikseen katsomassa mitä isomman K-Citymarketin roskiksesta mahdollisesti löytyisi ja yllätys olikin ollut iso. Joulukinkku, useampi paketillinen meetwurstia, lihapyöryköitä, punajuurisalaattia ja kahvia. Piimätölkkejä ja maitojuomia oli myös ollut iso kasa, mutta niitä hän ei ollut huolinut. Joulukinkusta hän oli hakannut leirissään kirveellä paloja irti ja lämmittänyt niitä nuotiossa. Muuta tapaa tehdä joulukinkkua hän ei ollut keksinyt.
Yöllä joulukinkku oli houkutellut paikalle supikoiran, joka oli yrittänyt nakertaa kinkusta itselleen edes jonkinlaista raastetta ja se oli jättänyt jäiseen kinkkuun nakertamisjäljet.
Aluksi metsään muuttaminen oli itkettänyt häntä. Yön pimeimpinä hetkinä viime kesäisessä yössä hän oli itkenyt vuolaasti pää polviensa välissä. Rakennustyömaiden jätelavoilta hän oli käynyt poimimassa lautoja, villaa, styrpksin paloja ja kaikkea muuta materiaalia, joista hän oli viimein syksyllä saanut valmiiksi itselleen noin kahdeksan neliöisen kodin. Asunnossa oli pieni luonnonkivistä, sementistä ja rosteriputkesta valmistettu tulisija. Se lämmitti ihmeen tehokkaasti koko kodin. Pyöreät luonnonkivet varastoivat myös lämpöä. Liiallinen talon lämmittäminen kutsui kuitenkin paikalle rottia lämmittelemään ja siitä syystä mies oli jättänyt usein kotinsa kylmäksi.
Vaikka kaikki sylkivätkin miehen päälle ja toivoivat hänelle pelkkää pahaa, ei mies silti ollut valmis itsemurhaan. Se oli kyllä käynyt hänen mielessään. Mies ei voinut ymmärtää yhteiskunnan häneen kohdistamaa kylmyyttä ja raakuutta. Itsekunnioitus oli mennyttä, mutta siitäkin huolimatta mies itse arvosti omaa elämäänsä. Hän oli rakentanut itselleen arkirutiinit, joihin ihmisen elämä perustuu. Niihin lukeutuivat hampaiden pesu, aamuherääminen ja arkena aikaisin nukkumaan meneminen. Lauantaisin hänellä oli karkkipäivä, jolloin hän hankki itselleen pussillisen Haribon Nallekarkkeja. Usein myös hänellä oli turkinpippureita, joista piti kovasti. Viinaa hän hankki, jos siihen oli varaa.
Metsässäasumisen alkukankeus oli usein ajanut hänet juomaan sammumispisteeseen. Se oli tapahtunut kuitenkin kesäaikaan. Jos talviolosuhteissa hän olisi niin tehnyt, olisi hän todennäköisesti menehtynyt. Rahattomuus oli usein saanut hänet olemaan selvinpäin. Halvin mahdollinen grillimakkara oli hänen henkensä pidin ja ravinnon perusta. Nainen olisi selviytynyt tilanteesta paremmin. He kun pystyvät myymään itseään. Niin teki moni opiskelijatyttö, jolla ei ollut rikkaita vanhempia tyrkyttämässä rahaa.
On aivan älytöntä edes ajatella, etteikö kaikki naiset olisivat pohjimmiltaan pelkkiä huoria. Mies muisteli usein aikoja, kun Helsingissä oli ollut vielä Onnela niminen yökerho Fredrikinkadulla. Mies oli tuohon aikaan ollut aivan tavallinen sen ikäinen mies, joka oli käynyt aina välillä kyseisessä yökerhossa ystäviensä kanssa. Jo siellä mies oli oppinut suomalaisten ämmien olevan todellakin pelkkiä lutkia. He jakoivat neekereille persettä. Tanssilattioilla valkoihoiset naiset olivat tanssineet mustien apinoiden kanssa. Se oli oksettanut miestä tuolloin, mutta enää se ei merkinnyt miehelle mitään.
Neljätoista euroa tunnilta oli ollut liikaa pyydetty ja viimein Romaniasta, Moldovasta ja Bulgariasta tuotu työvoima syrjäytti hänet täysin. Työttömyysajan tuet mies oli menettänyt säännöllisesti kun Kelan etuuskäsittelijät toimivat salaisten käskyjen mukaisesti ja pyrkivät kehittämään maksuesteitä kotimaisille työttömille koska suurin osa Kelan määrärahoista meni Irakista Suomeen tulleille miehille.
Tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, jossa vuokrat ovat rästissä, luottotiedot menneet eikä rahaa ollut euroakaan. Kodittomaksi jäätyään nälkä oli ajanut ylpeyden ohi ja mies oli nöyrtynyt keräämään tyhjiä pulloja ja tölkkejä henkensä pitimikseen. Miehen kosto yhteiskunnalle oli se, ettei hän enää edes pyrkinyt takaisin yhteiskuntaan, vaan jätti tuet hakematta ja menemättä Castreninkadulla sijainneeseen kodittomien yömajaan halveksuttavaksi. Hurstin ruokajonossa hän sen sijaan oli tuttu näky. Kauppojen roskiksia hän oli aikaisemmin jaksanut kiertää, mutta kun hän kerran oli törmännyt samaan aikaan opiskelijanuorukaisen kanssa samalle roskikselle, ei hän enää jaksanut niitä kiertää.
Nuoremmat yksilöt ennättivät hakea kaikki syötäväksi kelpaava roskiksista ennen häntä. Oli hän joulun jälkeen käynyt huvikseen katsomassa mitä isomman K-Citymarketin roskiksesta mahdollisesti löytyisi ja yllätys olikin ollut iso. Joulukinkku, useampi paketillinen meetwurstia, lihapyöryköitä, punajuurisalaattia ja kahvia. Piimätölkkejä ja maitojuomia oli myös ollut iso kasa, mutta niitä hän ei ollut huolinut. Joulukinkusta hän oli hakannut leirissään kirveellä paloja irti ja lämmittänyt niitä nuotiossa. Muuta tapaa tehdä joulukinkkua hän ei ollut keksinyt.
Yöllä joulukinkku oli houkutellut paikalle supikoiran, joka oli yrittänyt nakertaa kinkusta itselleen edes jonkinlaista raastetta ja se oli jättänyt jäiseen kinkkuun nakertamisjäljet.
Aluksi metsään muuttaminen oli itkettänyt häntä. Yön pimeimpinä hetkinä viime kesäisessä yössä hän oli itkenyt vuolaasti pää polviensa välissä. Rakennustyömaiden jätelavoilta hän oli käynyt poimimassa lautoja, villaa, styrpksin paloja ja kaikkea muuta materiaalia, joista hän oli viimein syksyllä saanut valmiiksi itselleen noin kahdeksan neliöisen kodin. Asunnossa oli pieni luonnonkivistä, sementistä ja rosteriputkesta valmistettu tulisija. Se lämmitti ihmeen tehokkaasti koko kodin. Pyöreät luonnonkivet varastoivat myös lämpöä. Liiallinen talon lämmittäminen kutsui kuitenkin paikalle rottia lämmittelemään ja siitä syystä mies oli jättänyt usein kotinsa kylmäksi.
Vaikka kaikki sylkivätkin miehen päälle ja toivoivat hänelle pelkkää pahaa, ei mies silti ollut valmis itsemurhaan. Se oli kyllä käynyt hänen mielessään. Mies ei voinut ymmärtää yhteiskunnan häneen kohdistamaa kylmyyttä ja raakuutta. Itsekunnioitus oli mennyttä, mutta siitäkin huolimatta mies itse arvosti omaa elämäänsä. Hän oli rakentanut itselleen arkirutiinit, joihin ihmisen elämä perustuu. Niihin lukeutuivat hampaiden pesu, aamuherääminen ja arkena aikaisin nukkumaan meneminen. Lauantaisin hänellä oli karkkipäivä, jolloin hän hankki itselleen pussillisen Haribon Nallekarkkeja. Usein myös hänellä oli turkinpippureita, joista piti kovasti. Viinaa hän hankki, jos siihen oli varaa.
Metsässäasumisen alkukankeus oli usein ajanut hänet juomaan sammumispisteeseen. Se oli tapahtunut kuitenkin kesäaikaan. Jos talviolosuhteissa hän olisi niin tehnyt, olisi hän todennäköisesti menehtynyt. Rahattomuus oli usein saanut hänet olemaan selvinpäin. Halvin mahdollinen grillimakkara oli hänen henkensä pidin ja ravinnon perusta. Nainen olisi selviytynyt tilanteesta paremmin. He kun pystyvät myymään itseään. Niin teki moni opiskelijatyttö, jolla ei ollut rikkaita vanhempia tyrkyttämässä rahaa.
On aivan älytöntä edes ajatella, etteikö kaikki naiset olisivat pohjimmiltaan pelkkiä huoria. Mies muisteli usein aikoja, kun Helsingissä oli ollut vielä Onnela niminen yökerho Fredrikinkadulla. Mies oli tuohon aikaan ollut aivan tavallinen sen ikäinen mies, joka oli käynyt aina välillä kyseisessä yökerhossa ystäviensä kanssa. Jo siellä mies oli oppinut suomalaisten ämmien olevan todellakin pelkkiä lutkia. He jakoivat neekereille persettä. Tanssilattioilla valkoihoiset naiset olivat tanssineet mustien apinoiden kanssa. Se oli oksettanut miestä tuolloin, mutta enää se ei merkinnyt miehelle mitään.
Jokainen ihminen on luodin arvoinen
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
SANKARI
- Kiitoksia, Thomas, sanoi opettaja. Thomas kääri ralliautoilija Sebastian Loebia esittävän julisteen rullalle ja käveli takaisin pulpettiinsa. Hajanaiset aplodit kaikuivat luokkahuoneen ummehtuneessa ilmassa. Opettaja selasi papereitaan. -Kenen vuoro onkaan seuraavaksi... Sylvia? Ole hyvä.
Sylvia oli pieni tyttö jolla oli lyhyiksi leikatut ruskeat hiukset, topakka pystynenä ja valtavat, siniset silmät. Hän käveli reippaasti luokan eteen ja asetti pöydälle kehystetyn valokuvan.
- Tässä on minun äitini, esitteli Sylvia. Kuvassa oli arviolta nelikymppinen nainen, yhtä pystynenäinen ja sinisilmäinen kuin tyttärensäkin. -Hän on minun sankarini.
Tyttö piti lyhyen tauon ja rykäisi.
- Minun äitini nimi on Helene. Hän tekee tosi hyvää ruokaa ja peittelee minut sänkyyn joka ilta ja antaa minulle suukon, Sylvia selitti. Luokasta kuului tirskuntaa. -Mutta ei hän sen takia ole minun sankarini, vaan siksi että hän on tosi hyvä ampumaan. Hän ampuu pistoolilla ja haulikolla ja joskus jousella ja nuolilla, ihan kuin intiaanit. Mutta kaikkein mieluiten hän ampuu kiväärillä, sellaisella jossa on lasertähtäin. Hän lataa, tähtää ja - PUM! Osuu joka kerta, Sylvia jatkoi ylpeänä tehostaen tarinaansa ojentamalla kätensä tähtäyseleeseen. Tirskunta ja hihitys taukosi. Luokka oli hiirenhiljaa.
- Minä en tiennytkään että sinun äitisi harrastaa metsästystä, sanoi opettaja viimein.
- Metsästystäkö, ihmetteli Sylvia. -Ei äiti ole mikään metsästäjä.
- Urheilijako sitten, kysyi opettaja. -Ampuuko hän kilpaa?
- Ei, Sylvia vastasi päätään pudistaen.
- Se on tietysti poliisi, huusi Peter takarivistä.
- Eikä ole, kielsi Sylvia hymyillen. -Äiti on murhaaja.
- Kiitoksia, Thomas, sanoi opettaja. Thomas kääri ralliautoilija Sebastian Loebia esittävän julisteen rullalle ja käveli takaisin pulpettiinsa. Hajanaiset aplodit kaikuivat luokkahuoneen ummehtuneessa ilmassa. Opettaja selasi papereitaan. -Kenen vuoro onkaan seuraavaksi... Sylvia? Ole hyvä.
Sylvia oli pieni tyttö jolla oli lyhyiksi leikatut ruskeat hiukset, topakka pystynenä ja valtavat, siniset silmät. Hän käveli reippaasti luokan eteen ja asetti pöydälle kehystetyn valokuvan.
- Tässä on minun äitini, esitteli Sylvia. Kuvassa oli arviolta nelikymppinen nainen, yhtä pystynenäinen ja sinisilmäinen kuin tyttärensäkin. -Hän on minun sankarini.
Tyttö piti lyhyen tauon ja rykäisi.
- Minun äitini nimi on Helene. Hän tekee tosi hyvää ruokaa ja peittelee minut sänkyyn joka ilta ja antaa minulle suukon, Sylvia selitti. Luokasta kuului tirskuntaa. -Mutta ei hän sen takia ole minun sankarini, vaan siksi että hän on tosi hyvä ampumaan. Hän ampuu pistoolilla ja haulikolla ja joskus jousella ja nuolilla, ihan kuin intiaanit. Mutta kaikkein mieluiten hän ampuu kiväärillä, sellaisella jossa on lasertähtäin. Hän lataa, tähtää ja - PUM! Osuu joka kerta, Sylvia jatkoi ylpeänä tehostaen tarinaansa ojentamalla kätensä tähtäyseleeseen. Tirskunta ja hihitys taukosi. Luokka oli hiirenhiljaa.
- Minä en tiennytkään että sinun äitisi harrastaa metsästystä, sanoi opettaja viimein.
- Metsästystäkö, ihmetteli Sylvia. -Ei äiti ole mikään metsästäjä.
- Urheilijako sitten, kysyi opettaja. -Ampuuko hän kilpaa?
- Ei, Sylvia vastasi päätään pudistaen.
- Se on tietysti poliisi, huusi Peter takarivistä.
- Eikä ole, kielsi Sylvia hymyillen. -Äiti on murhaaja.
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
VERI TEKI ENKELIN ETEISEEN - SUOMALAISEN PERHESURMAN ANATOMIA
Kokoa -42 olevia, verisiä kengänjälkiä oli pitkin asuntoa. Mitä tässä aivan tavalliselta kodilta tuntuvassa asunnossa oli oikein hetkeä aikaisemmin tapahtunut? Uuni oli vielä päällä ja sen luukku auki. Pelti oli nostettu lieden päälle ja se oli täynnä pullia. Asunnossa ei kuitenkaan tuoksunut pullilta, vaan sisäampumaradalta. Hylsyjä oli veristen kengänkuvien seassa. Lapuan valmistamia 9 mm Parabellum -pistoolin patruunan hylsyjä oli nopeasti laskettuna lippaallisen verran.
Uunin edessä makasi perheen äiti. Hänellä oli otsassaan yksi luodin reikä. Teknisen tutkijan mukaan luoti oli yhä hänen päässään. Ulostulokohtaa ei löytynyt. Toinen luodinreikä äidillä oli rintojensa välissä. Selänpuolelta ulostullut luoti oli repäissyt ihon repaleiseksi. Tyttö, joka oli jäänyt henkiin kuin ihmeenkaupalla, oli kertonut ulkona olevassa ambulanssissa, että "iskä alkoi yht`äkkiä ampumaan". Iskällä hän tarkoitti olohuoneen sohvalle itsensä ampunutta, 47-vuotiasta rikosylikonstaapelia Itä-Uudenmaan poliisista, joka oli tutkinut ympäristörikoksia.
Olohuoneen pöydällä auki olleessa virkatyöhön tarkoitetussa kannettavassa tietokoneessa oli Googlen hakutoiminnon kautta löydetty lapinmiesten salainen appelsiinikiljuresepti. Hakutiedoissa näkyi myös haetun porkkanamehua, kipsiruuveja, auton istuinsuojaa ja kaikkea muuta aivan tavalliseen arkeen kuuluvia asioita. Korvanappiin sujahti tieto, että media oli saapunut paikalle kahden auton voimin ja yritti tiedustella mitä asunnossa on tapahtunut. Poliisi ei tietenkään tutkintaan vedoten antanut heille minkäänlaista tietoa. Media oli itse saanut jotakin kautta tietää talossa asuvan miehen työskentelevän poliisina. Perhesurmasta oli kulunut vasta vajaa tunti ja jo nyt asiasta uutisoitiin näyttävästi.
Itsemurhaviesti oli kirjoitettu niin kovassa humalatilassa, ettei siitä juurikaan saanut selvää. Se oli myös täynnä veriroiskeita, joita oli tullut päähän ampumisesta. Ampujaksi epäillyn miehen taskusta löytyneen kuitin mukaan Kasarmikadun Alkosta tänään aamupäivällä ostetut kaksi puolen litran Järmeisterpulloa, jotka olivat tyhjinä olohuoneen pöydällä tietokoneen vieressä, oli ostettu 10:33. Ne olivat maksaneet 45.98 euroa. Maksutapahtumaan oli käytetty luottokorttia. Perheen taloudenhoito oli siis ainakin retuperällä. Hyvin usein itsemurhissa ja tämän tyyppisissä perhesurmissa oli kysymys taloudellisista sotkuista, jotka selvitettiin tällä tavoin. Mustasukkaisuus oli myöskin hyvin usein motiivina perhesurmiin.
Tämä perhesurma oli yhtä järjetön kuin kaikki muutkin perhesurmat. Mielettömyyttä ei lisännyt mahdollisen tekijän ammatti, koska poliisit syyllistyvät hyvin usein tämän tyyppisiin henkirikoksiin varsinkin humalassa. Muoviseen ruumissäkkiin oltiin juuri siirtämässä perheen äitiä. Äiti sullottiin säkkiin esiliina päällänsä. Ruumissäkin pienestä läpinäkyvästä taskusta kaivettiin paperi, johon kirjoitettiin säkissä olevan henkilön tiedot. Lopuksi paperinpalanen laitettiin takaisin taskuun. Nyt säkki vaikutti enemmän henkilökohtaiselta ja siltä, että sen sisällä oli ihminen.
Junien yliajamia vainajia tai oikeammin heidän osiaan laitettiin myös vastaavaan ruumissäkkiin. Viimekertaisella ruumiskeikalla oli ollut vainajanroolissa 14-vuotias tyttö, jota oltiin kiusattu koulussa. Hän oli hypännyt kaukojunan eteen, menen muutoin silpuksi ja liejuksi, mutta hänen torsonsa oli jäänyt ehjäksi ja törröttmään junan edessä olevaan puskurautaan. Siitä oli otettu paljon kännyköillä kuvia ja levitetty nuorten suosimilla nettialustoilla. Tytön kohtalolle naureskeltiin. Se seikka oli vain lisännyt epäuskoa nykynuorisoon. Junaa kuljettanut noin kolmekymppinen mies oli joutunut mielisairaalaan tapauksen vuoksi. Hän oli nähnyt tytön hyppyyvän junan alle ja seuraavaksi, kun hän oli saanut junan pysähtymään, oli tytön torso paistanut emätin levällään junan kuljettajan verkkokalvoille.
Tyttöä aikaisempi ruumiskeikka oli ollut tunnetun liivijengin jäsen, joka oli ampunut itsensä Yhdysvalloista salakuljetetulla tec-9 -pistoolilla. Joku oli tuonut kymmeniä tec-9 -pistooleita salaa maahan. Niillä oli ennätetty jo tehtailla useita henkirikoksia käynnissä olevassa jengisodassa. Aseet oli ostettu käytettyinä, koska kyseistä asemallia ei ole enää valmistettu lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Sarjanumerotietojen ansiosta FBI oli osannut kertoa aseiden ostetun Oklahomalaisesta myymälästä, jossa myytiin kaikkea käytettyä tavaraa. Aseet olivat olleet iso erä, jotka olivat peräisin kuolinpesästä. Epäiltynä aseiden salakuljetuksesta oli tällä hetkellä tutkintavankeudessa Kymenlaaksolainen moottoripyöräkerholainen. Hän oli heti ensimmäisessä kuulustelussa vasikoinut kaikki. Naamatatuoinnit ja hormoneilla kasvatetut lihakset eivät olleet mikään takuu kovuudesta, sen tiesivät kaikki järjestäytynyttä rikollisuutta tutkivat poliisit.
Kun yksi teknisistä tutkijoista oli löytänyt asunnon työhuoneessa sijainneesta vetolaatikosta Aurinkomatkojen matkaliput Maideralle viikoksi, asia varmistui. Kyseessä oli aivan tavallinen virkasekoaminen mikä on hyvin tyypillistä poliiseille. Suomalaisen miehen jurous ja kovuuden tavoittelu on tuttua kaikille. Poliisille se ei saa olla tyypillistä. Jos työtapahtumat tulevat uniin kummittelemaan, niistä täytyy mennä puhumaan psykiatrille, ei huuhtoa viinalla mielestä. Muutoin jälki on lähes aina tämän näköistä. Perheen poika, jota oltiin sullomassa samanlaiseen ruumissäkkiin, jossa hänen äitinsäkin oli, olisi mennyt ensi syksynä viidennelle luokalle.
Nyt hän meni ruumishuoneelle.
Kokoa -42 olevia, verisiä kengänjälkiä oli pitkin asuntoa. Mitä tässä aivan tavalliselta kodilta tuntuvassa asunnossa oli oikein hetkeä aikaisemmin tapahtunut? Uuni oli vielä päällä ja sen luukku auki. Pelti oli nostettu lieden päälle ja se oli täynnä pullia. Asunnossa ei kuitenkaan tuoksunut pullilta, vaan sisäampumaradalta. Hylsyjä oli veristen kengänkuvien seassa. Lapuan valmistamia 9 mm Parabellum -pistoolin patruunan hylsyjä oli nopeasti laskettuna lippaallisen verran.
Uunin edessä makasi perheen äiti. Hänellä oli otsassaan yksi luodin reikä. Teknisen tutkijan mukaan luoti oli yhä hänen päässään. Ulostulokohtaa ei löytynyt. Toinen luodinreikä äidillä oli rintojensa välissä. Selänpuolelta ulostullut luoti oli repäissyt ihon repaleiseksi. Tyttö, joka oli jäänyt henkiin kuin ihmeenkaupalla, oli kertonut ulkona olevassa ambulanssissa, että "iskä alkoi yht`äkkiä ampumaan". Iskällä hän tarkoitti olohuoneen sohvalle itsensä ampunutta, 47-vuotiasta rikosylikonstaapelia Itä-Uudenmaan poliisista, joka oli tutkinut ympäristörikoksia.
Olohuoneen pöydällä auki olleessa virkatyöhön tarkoitetussa kannettavassa tietokoneessa oli Googlen hakutoiminnon kautta löydetty lapinmiesten salainen appelsiinikiljuresepti. Hakutiedoissa näkyi myös haetun porkkanamehua, kipsiruuveja, auton istuinsuojaa ja kaikkea muuta aivan tavalliseen arkeen kuuluvia asioita. Korvanappiin sujahti tieto, että media oli saapunut paikalle kahden auton voimin ja yritti tiedustella mitä asunnossa on tapahtunut. Poliisi ei tietenkään tutkintaan vedoten antanut heille minkäänlaista tietoa. Media oli itse saanut jotakin kautta tietää talossa asuvan miehen työskentelevän poliisina. Perhesurmasta oli kulunut vasta vajaa tunti ja jo nyt asiasta uutisoitiin näyttävästi.
Itsemurhaviesti oli kirjoitettu niin kovassa humalatilassa, ettei siitä juurikaan saanut selvää. Se oli myös täynnä veriroiskeita, joita oli tullut päähän ampumisesta. Ampujaksi epäillyn miehen taskusta löytyneen kuitin mukaan Kasarmikadun Alkosta tänään aamupäivällä ostetut kaksi puolen litran Järmeisterpulloa, jotka olivat tyhjinä olohuoneen pöydällä tietokoneen vieressä, oli ostettu 10:33. Ne olivat maksaneet 45.98 euroa. Maksutapahtumaan oli käytetty luottokorttia. Perheen taloudenhoito oli siis ainakin retuperällä. Hyvin usein itsemurhissa ja tämän tyyppisissä perhesurmissa oli kysymys taloudellisista sotkuista, jotka selvitettiin tällä tavoin. Mustasukkaisuus oli myöskin hyvin usein motiivina perhesurmiin.
Tämä perhesurma oli yhtä järjetön kuin kaikki muutkin perhesurmat. Mielettömyyttä ei lisännyt mahdollisen tekijän ammatti, koska poliisit syyllistyvät hyvin usein tämän tyyppisiin henkirikoksiin varsinkin humalassa. Muoviseen ruumissäkkiin oltiin juuri siirtämässä perheen äitiä. Äiti sullottiin säkkiin esiliina päällänsä. Ruumissäkin pienestä läpinäkyvästä taskusta kaivettiin paperi, johon kirjoitettiin säkissä olevan henkilön tiedot. Lopuksi paperinpalanen laitettiin takaisin taskuun. Nyt säkki vaikutti enemmän henkilökohtaiselta ja siltä, että sen sisällä oli ihminen.
Junien yliajamia vainajia tai oikeammin heidän osiaan laitettiin myös vastaavaan ruumissäkkiin. Viimekertaisella ruumiskeikalla oli ollut vainajanroolissa 14-vuotias tyttö, jota oltiin kiusattu koulussa. Hän oli hypännyt kaukojunan eteen, menen muutoin silpuksi ja liejuksi, mutta hänen torsonsa oli jäänyt ehjäksi ja törröttmään junan edessä olevaan puskurautaan. Siitä oli otettu paljon kännyköillä kuvia ja levitetty nuorten suosimilla nettialustoilla. Tytön kohtalolle naureskeltiin. Se seikka oli vain lisännyt epäuskoa nykynuorisoon. Junaa kuljettanut noin kolmekymppinen mies oli joutunut mielisairaalaan tapauksen vuoksi. Hän oli nähnyt tytön hyppyyvän junan alle ja seuraavaksi, kun hän oli saanut junan pysähtymään, oli tytön torso paistanut emätin levällään junan kuljettajan verkkokalvoille.
Tyttöä aikaisempi ruumiskeikka oli ollut tunnetun liivijengin jäsen, joka oli ampunut itsensä Yhdysvalloista salakuljetetulla tec-9 -pistoolilla. Joku oli tuonut kymmeniä tec-9 -pistooleita salaa maahan. Niillä oli ennätetty jo tehtailla useita henkirikoksia käynnissä olevassa jengisodassa. Aseet oli ostettu käytettyinä, koska kyseistä asemallia ei ole enää valmistettu lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Sarjanumerotietojen ansiosta FBI oli osannut kertoa aseiden ostetun Oklahomalaisesta myymälästä, jossa myytiin kaikkea käytettyä tavaraa. Aseet olivat olleet iso erä, jotka olivat peräisin kuolinpesästä. Epäiltynä aseiden salakuljetuksesta oli tällä hetkellä tutkintavankeudessa Kymenlaaksolainen moottoripyöräkerholainen. Hän oli heti ensimmäisessä kuulustelussa vasikoinut kaikki. Naamatatuoinnit ja hormoneilla kasvatetut lihakset eivät olleet mikään takuu kovuudesta, sen tiesivät kaikki järjestäytynyttä rikollisuutta tutkivat poliisit.
Kun yksi teknisistä tutkijoista oli löytänyt asunnon työhuoneessa sijainneesta vetolaatikosta Aurinkomatkojen matkaliput Maideralle viikoksi, asia varmistui. Kyseessä oli aivan tavallinen virkasekoaminen mikä on hyvin tyypillistä poliiseille. Suomalaisen miehen jurous ja kovuuden tavoittelu on tuttua kaikille. Poliisille se ei saa olla tyypillistä. Jos työtapahtumat tulevat uniin kummittelemaan, niistä täytyy mennä puhumaan psykiatrille, ei huuhtoa viinalla mielestä. Muutoin jälki on lähes aina tämän näköistä. Perheen poika, jota oltiin sullomassa samanlaiseen ruumissäkkiin, jossa hänen äitinsäkin oli, olisi mennyt ensi syksynä viidennelle luokalle.
Nyt hän meni ruumishuoneelle.
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
SO LONG MOTHERFUCKER
Vankilassa taposta aikoinaan istunut tatuoitsija sai työnsä valmiiksi. Hyvinkääläisen, 43, miehen iholle oli tehty Jigsaw -tatuointi. Mies kuului kevyeeseen keskikastiin kuuluneeseen -järjestäytyneeseen rikollisryhmään, joka käytti suurten, kansainvälisten moottoripyöräkerhojen tapaa naamioida rikollisuus veljeydeksi. Vantaalla, Jokiniemessä järjestäytynyttä rikollisuutta tutkiva osasto oli luonnehtinut tuota jengiä huumekauppaa turvaavaksi ryhmäksi. Sen kontolla oli lukuisia kiristyksiä ja sen yrityksiä, että törkeitä pahoinpitelyjä.
Jengin kaksi prospectia olivat juuri palaamassa Helsinkiin. He olivat käyneet ostamassa Latvian Valgasta, Alko1000 -myymälästä alkoholia myyntiin kerhotiloihinsa. 463 382km ajetun pakettiauton tavaratilassa oli kymmeniä laatikoita olutta, siideriä ja lonkeroa. Viinaa oli satoja pulloja. Molemmilla jengiläispoloisilla oli tyypilliseen tapaan jenginsä kannatuspipo päässään ja liivit näyttävästi esillä. Samantien, kun he ajoivat laivasta ulos, otti Tulli heidät sivuun. Suurin osa alkoholista takavarikoitiin, koska alkoholia sai tuoda vain omiin tarpeisiinsa.
Ei auttanut, vaikka molemmat väittivät menevänsä naimisiin. Se vain voimisti Tullissa työskennelleen naisen ajatusta, että hänen edessään oli pariskunta. Hän ei kuitenkaan viitsinyt kysyä miehiltä asiasta, koska oli tunnettu tosiasia, että jengiläiset saattoivat käydä myöhemmin päälle. Näin oli käynyt eräille vankilavirkailijoille, jotka olivat saaneet baarissa turpaan jengiläisiltä, jotka olivat tunnistaneet nämä vankilaviranomaisiksi.
Juuri tatuoinnin ottanut Hyvinkääläinen jengiläinen sai takavarikosta tiedon puhelimeensa. Hän sadatteli mielessään asiaa. Hänellä itsellään oli Nurmijärvellä jemmassa 716 grammaa metamfetamiinia, joten päihdehuolto toimi kuitenkin, takavarikosta huolimatta. Kyseinen amfetamiini oli peräisin isommasta mällistä, joka oli tuotu maahan reilua kuukautta aikaisemmin. 14 kilon erä oli tuotu perinteisesti rekassa. Ihan samaa kellertävää ja kemialliselta tuotokselta haisevaa hampaiden mädätysainetta sekin oli, vaikkakin sitä oli myyty korkealaatuisena kamana Keski-Suomeen, jatkamisen jälkeen.
Samassa jengiläisen mieleen välähti tapaaminen, josta oli sovittu eilen. Kaksi asuntomurtoihin erikoistunutta Havukoskelaiskonnaa oli onnistunut jälleen kerran tekemään asuntomurron, Pernajassa sijainneeseen omakotitaloon. Nyt oli siis jälleen pyssyjä luvassa. Kaksi lyhyttä ja neljä pitkää. Perinteiseen tapaan jengillä oli aseistusta valmiina kerhotiloilla ja jengiläisten asunnoilla. Aselista oli seuraavanlainen: SUomikonepistooli, metsästyskivääri, kolme haulikkoa, pienoispitooli, kaksi 9 mm pistoolia, 44 mag revolveri ja Hyrylän varuskunnasta vuonn 1994 varastettu rynnäkkökivääri. Sähkönalleja, dynamiittia ja aniittia lojui myöskin kerhotilassa vain jäsenille tarkoitetun huoneen sohvan takana Tokmannista ostetussa muovilaatikossa.
Alkoi olla jo kiire murtomiesten luokse. Jengiläinen otti nopeasti tatuoitsijan tarjoamaa piriä nenäänsä ja kiirehti vetämään liivit päällensä. Pian hän olikin lähellä sovittua tapaamispaikkaa, kunnes huomasi taustapeilistä auton, joka mitä ilmeisemmin seurasi häntä. Voi vittu, taas mulla on häntä perässä, jengiläinen tuumaili. Hän luuli, että seuraajat olisivat poliiseja, mutta näin ei ollut asianlaita. Häntä seurasi kilpailevan jengin jäsenet, tarkoituksenaan ampua kohde täysin seulaksi. Siltä varalta seuraajat olivat varustautuneet kahdella pistoolilla ja kuljettajan viereisellä paikalla ollut Ruotsin armeijalta varastetulla FN -rynnäkkökiväärillä.
Koska jengiläinen oli poliisin tietolähde, ajatteli hän rupatella hetken aikaa "poliisien" kanssa. Hän suuntasi autonsa Lahdentieltä Porvoonväylälle. Landbon liittymästä jengiläinen nousi ylös ja suuntasi heti oikealle, jossa tiesi sijaitsevan bussipysäkin. Tälläkin alueella liikkui rosvoja, mutta nopea tapaaminen oli hyvin pieni riski. Sen pystyisi myös maalaamaan poliisin pysäytykseksi, jos joku sattuisi näkemään heidän yhteisen rupattelutuokion. Vilkku piti sille ominaista ääntään, kun jengiläinen ohjasi autonsa bussipysäkille. Hän otti huosunsa etumuksesta pois Tsekkiläisen pistoolin, jonka asetteli istuimensa alle.
Hän nousi autosta ja samassa hänet valtasi kylmätunne, se ylettyi päästä varpaisiin. Autossa ei ollutkaan poliiseja, vaan pahin mahdollinen vihollinen. Rätisevä sarjatuli repi jengiläisestä Karjalanpaistilihojen kokoisia lihakimpaleita. Tulitus kesti muutaman sekunnin. Siihen osallistui kuljettajankin lisäksi takapenkillä ollut kolmas henkilö, joka piiskasi kohdettaan Benellin valmistamalla puoliautomaatti haulikolla. Kuljettaja käytti tulitukseen 9 mm pistooliaan (Glock 34).
Murhaa oli toisen jengin toimesta keretty suunnittelemaan muutaman viikon ajan. Oli ollut sattumaan, että kohde oli sattunut ajamaan yhden jengiläisen edessä. Hän oli soittanut tiedon eteenpäin ja lähtenyt seuraamaan kohdetta. Pian tapporyhmä oli tavoittanut seurannassa käytetyn jengiläisen ja tämän ajoneuvon ja ottanut itse vetovastuun jatkotoimenpiteistä, jonka seurauksena 43-vuotias hyvinkääläinen mies ammuttiin niin totaalisen hengiltä, että ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri oli jättänyt vainajan virtsanäytteet ottamatta, koska koko virtsarakko oli revennyt ampumisen seurauksena yhtä pahasti kuin vainajan aivot. Päätä ei ollut kuin ihon varassa roikkuva pätkä, josta erotti hiuksia.
Oikeuslääkäri oli löytänyt vainajasta Jigsaw -tatuoinnin ja nauranut sille. Hän oli kirjannut tatuoinnin Mikki Hiirtä esittävänä tatuointina. Ruumiilla oli myöskin ollut keskivertoa pienempi siitin, jonka oikeuslääkäri oli irroittanut skalpellilla ja heittänyt roskiin, jossa oli jo valmiina pilalle juotu maksa ja haulikon laukausesta sohjoksi levinnyt haima. Haiman kauhomiseen käytetty metallinen soppakauha lojusi verisenä muiden instrumenttien vieressä, kun oikeuslääkäri jäi kuuntelemaan radiosta tullutta biisiä suoraan 90-luvun alusta. Aqua - Barbie Girl kaikui pitkin ruumishuonetta, kun oikeuslääkärinä työskennellyt nainen muisteli teinivuosiensa huoraamistaan.
Vankilassa taposta aikoinaan istunut tatuoitsija sai työnsä valmiiksi. Hyvinkääläisen, 43, miehen iholle oli tehty Jigsaw -tatuointi. Mies kuului kevyeeseen keskikastiin kuuluneeseen -järjestäytyneeseen rikollisryhmään, joka käytti suurten, kansainvälisten moottoripyöräkerhojen tapaa naamioida rikollisuus veljeydeksi. Vantaalla, Jokiniemessä järjestäytynyttä rikollisuutta tutkiva osasto oli luonnehtinut tuota jengiä huumekauppaa turvaavaksi ryhmäksi. Sen kontolla oli lukuisia kiristyksiä ja sen yrityksiä, että törkeitä pahoinpitelyjä.
Jengin kaksi prospectia olivat juuri palaamassa Helsinkiin. He olivat käyneet ostamassa Latvian Valgasta, Alko1000 -myymälästä alkoholia myyntiin kerhotiloihinsa. 463 382km ajetun pakettiauton tavaratilassa oli kymmeniä laatikoita olutta, siideriä ja lonkeroa. Viinaa oli satoja pulloja. Molemmilla jengiläispoloisilla oli tyypilliseen tapaan jenginsä kannatuspipo päässään ja liivit näyttävästi esillä. Samantien, kun he ajoivat laivasta ulos, otti Tulli heidät sivuun. Suurin osa alkoholista takavarikoitiin, koska alkoholia sai tuoda vain omiin tarpeisiinsa.
Ei auttanut, vaikka molemmat väittivät menevänsä naimisiin. Se vain voimisti Tullissa työskennelleen naisen ajatusta, että hänen edessään oli pariskunta. Hän ei kuitenkaan viitsinyt kysyä miehiltä asiasta, koska oli tunnettu tosiasia, että jengiläiset saattoivat käydä myöhemmin päälle. Näin oli käynyt eräille vankilavirkailijoille, jotka olivat saaneet baarissa turpaan jengiläisiltä, jotka olivat tunnistaneet nämä vankilaviranomaisiksi.
Juuri tatuoinnin ottanut Hyvinkääläinen jengiläinen sai takavarikosta tiedon puhelimeensa. Hän sadatteli mielessään asiaa. Hänellä itsellään oli Nurmijärvellä jemmassa 716 grammaa metamfetamiinia, joten päihdehuolto toimi kuitenkin, takavarikosta huolimatta. Kyseinen amfetamiini oli peräisin isommasta mällistä, joka oli tuotu maahan reilua kuukautta aikaisemmin. 14 kilon erä oli tuotu perinteisesti rekassa. Ihan samaa kellertävää ja kemialliselta tuotokselta haisevaa hampaiden mädätysainetta sekin oli, vaikkakin sitä oli myyty korkealaatuisena kamana Keski-Suomeen, jatkamisen jälkeen.
Samassa jengiläisen mieleen välähti tapaaminen, josta oli sovittu eilen. Kaksi asuntomurtoihin erikoistunutta Havukoskelaiskonnaa oli onnistunut jälleen kerran tekemään asuntomurron, Pernajassa sijainneeseen omakotitaloon. Nyt oli siis jälleen pyssyjä luvassa. Kaksi lyhyttä ja neljä pitkää. Perinteiseen tapaan jengillä oli aseistusta valmiina kerhotiloilla ja jengiläisten asunnoilla. Aselista oli seuraavanlainen: SUomikonepistooli, metsästyskivääri, kolme haulikkoa, pienoispitooli, kaksi 9 mm pistoolia, 44 mag revolveri ja Hyrylän varuskunnasta vuonn 1994 varastettu rynnäkkökivääri. Sähkönalleja, dynamiittia ja aniittia lojui myöskin kerhotilassa vain jäsenille tarkoitetun huoneen sohvan takana Tokmannista ostetussa muovilaatikossa.
Alkoi olla jo kiire murtomiesten luokse. Jengiläinen otti nopeasti tatuoitsijan tarjoamaa piriä nenäänsä ja kiirehti vetämään liivit päällensä. Pian hän olikin lähellä sovittua tapaamispaikkaa, kunnes huomasi taustapeilistä auton, joka mitä ilmeisemmin seurasi häntä. Voi vittu, taas mulla on häntä perässä, jengiläinen tuumaili. Hän luuli, että seuraajat olisivat poliiseja, mutta näin ei ollut asianlaita. Häntä seurasi kilpailevan jengin jäsenet, tarkoituksenaan ampua kohde täysin seulaksi. Siltä varalta seuraajat olivat varustautuneet kahdella pistoolilla ja kuljettajan viereisellä paikalla ollut Ruotsin armeijalta varastetulla FN -rynnäkkökiväärillä.
Koska jengiläinen oli poliisin tietolähde, ajatteli hän rupatella hetken aikaa "poliisien" kanssa. Hän suuntasi autonsa Lahdentieltä Porvoonväylälle. Landbon liittymästä jengiläinen nousi ylös ja suuntasi heti oikealle, jossa tiesi sijaitsevan bussipysäkin. Tälläkin alueella liikkui rosvoja, mutta nopea tapaaminen oli hyvin pieni riski. Sen pystyisi myös maalaamaan poliisin pysäytykseksi, jos joku sattuisi näkemään heidän yhteisen rupattelutuokion. Vilkku piti sille ominaista ääntään, kun jengiläinen ohjasi autonsa bussipysäkille. Hän otti huosunsa etumuksesta pois Tsekkiläisen pistoolin, jonka asetteli istuimensa alle.
Hän nousi autosta ja samassa hänet valtasi kylmätunne, se ylettyi päästä varpaisiin. Autossa ei ollutkaan poliiseja, vaan pahin mahdollinen vihollinen. Rätisevä sarjatuli repi jengiläisestä Karjalanpaistilihojen kokoisia lihakimpaleita. Tulitus kesti muutaman sekunnin. Siihen osallistui kuljettajankin lisäksi takapenkillä ollut kolmas henkilö, joka piiskasi kohdettaan Benellin valmistamalla puoliautomaatti haulikolla. Kuljettaja käytti tulitukseen 9 mm pistooliaan (Glock 34).
Murhaa oli toisen jengin toimesta keretty suunnittelemaan muutaman viikon ajan. Oli ollut sattumaan, että kohde oli sattunut ajamaan yhden jengiläisen edessä. Hän oli soittanut tiedon eteenpäin ja lähtenyt seuraamaan kohdetta. Pian tapporyhmä oli tavoittanut seurannassa käytetyn jengiläisen ja tämän ajoneuvon ja ottanut itse vetovastuun jatkotoimenpiteistä, jonka seurauksena 43-vuotias hyvinkääläinen mies ammuttiin niin totaalisen hengiltä, että ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri oli jättänyt vainajan virtsanäytteet ottamatta, koska koko virtsarakko oli revennyt ampumisen seurauksena yhtä pahasti kuin vainajan aivot. Päätä ei ollut kuin ihon varassa roikkuva pätkä, josta erotti hiuksia.
Oikeuslääkäri oli löytänyt vainajasta Jigsaw -tatuoinnin ja nauranut sille. Hän oli kirjannut tatuoinnin Mikki Hiirtä esittävänä tatuointina. Ruumiilla oli myöskin ollut keskivertoa pienempi siitin, jonka oikeuslääkäri oli irroittanut skalpellilla ja heittänyt roskiin, jossa oli jo valmiina pilalle juotu maksa ja haulikon laukausesta sohjoksi levinnyt haima. Haiman kauhomiseen käytetty metallinen soppakauha lojusi verisenä muiden instrumenttien vieressä, kun oikeuslääkäri jäi kuuntelemaan radiosta tullutta biisiä suoraan 90-luvun alusta. Aqua - Barbie Girl kaikui pitkin ruumishuonetta, kun oikeuslääkärinä työskennellyt nainen muisteli teinivuosiensa huoraamistaan.
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
VIIMEINEN FLINDA
Jaska oli elännyt siviilielämää jo reilun 17-vuotta. Hän oli aikaisemmin istunut vankilassa pikku rötöksistä, lähinnä omaisuusrikoksista. Jaska asui Helsingin kaupungin vuokrakaksiossa, jonka maksoi sosiaalitoimi. Olohuone oli tyypillisen näköinen, millaisen voi kuvitella 80-luvulle jämähtäneen junttirokkarin olohuoneeksi. Tupakka paloi ja seinillä oli Kekkosen kuva ja Karjalaolut -mainos sekä Jaskan itsensä piirtämiä tauluja, joista huokui niiden tarina. Jaska oli piirtänyt taulut mielenterveyspalveluiden piiriin kuuluneena asiakkaana niin kutsutulla päiväosastolla. Tällä hetkellä Jaska kuului avohoidon piiriin, kuten kaikki muutkin kälyiset ihmiselikot, jotka olivat sekoitus narkkaria ja juoppoa.
Jaskalla oli tapana kantaa mukanaan kääntöveistä, jonka hän oli anastanut erään Helsingissä toimivan Prisman vapaa-ajan osastolta. Tuo oranssia sävyä omaava kääntöveitsi oli oiva surma-ase. Jaska oli opetellut avaamaan sen yhden käden peukalolla stilettimäisesti. Kello oli vasta hiukan yli yksitoista aamupäivällä. Jaskan kaveri oli soittanut ja lupautunut tulemaan käymään. Luvassa oli laatikko olutta ja tupakkaa. Jaska oli tyypillinen rahanlainaaja. Hän jätti lähes joka kerta maksamatta pienimmätkin rahasummat takaisin. Tästä syystä hänellä oli paljon vihollisia.
Joku painoi ovikelloa. Se ei voinut olla Jaskan kaveri, koska hän oli kaikille kavereilleen opastanut koputtamaan oveen tietyllä tavalla, että voisi tunnistaa nämä. Jaska sieppasi pöydältä kääntöveitsensä ja tuppasi tuhkakuppiin suussaan olleen sätkän. Villasukkien vaimentamien askelin Jaska raahautui pelokkaana asuntonsa ulko-ovelle. Hän nosti ilmastointiteipistä tekemäänsä läppää nähdäkseen kuka oikein rapussa oli? Jaska näki ovisilmästään vain pelkkää mustaa. Joku oli peittänyt ovisilmän sormellaan. Samassa postilaatikkoa raotettiin hieman. Tässä vaiheessa Jaskalta meinasi tulla paskat housuun. Nyt oli tosi kyseessä.
Ovikelloa ringutettiin ainakin kymmenen kertaa ja lisäksi oveen hakattiin nyrkillä. "Vittu mä tapan sut!" -joku huusi rapussa. Huutelija ei ollut yksin. Rapusta kuului kuiskauksia sekä erinäisiä hermostuneita käskyjä. "Tuu avaa" -Jaskan kaveri, joka oli luvannut tulla kaljalaatikon kanssa, huusi postilaatikosta. Hän kovensi vaatimustaan kertomalla, että jos Jaska ei avaisi ovea, hän saisi puukosta. Se ei Jaskaa olisi voinut vähempää kiinnostaa, koska Jaska välitti vain itsestään. Jaska päätti soittaa hätäkeskukseen, kuten aina aikaisemminkin tämmöisissä tapauksissa. Polte, joka oli tuntunut aina välillä, tuli taas takaisin. Sitä oli jatkunut oudosti ainakin kaksi kuukautta, ehkä enemmänkin. Jaska ei ollut aivan varma. Se tuntui ylävatsassa ja säteili kylkeen.
"Hätäkeskus!" -naisen ääni vastasi hätäkeskuksessa. Jaska kertoi tälle nimensä ja tilanteensa. Tottuneesti poliisi lähtikin pian tuttuun osoitteeseeen, josta uhkailijat olivat kerennyt lähteä jo useita kymmeniä minuutteja aikaisemmin. Jaska vasikoi poliisille kaikkien uhkaajien henkilöllisyyden ja kaverinsa, jonka epäili olleen järjestämässä tälle ansaa. Tästä syystä poliisi kävi hakemassa Jaskan kaverin kotoaan yöksi putkaan. Se oli poliisin antama rangaistus siitä, että oli saattanut lähteä moiseen velanperintäoperaatioon mukaan. Jaskalla oli kotonaan kattava määrä kuivamuonaa, jota oli saanut leipäjonosta. Tästä syystä hänen ei tarvinnut seuraavaan kahteen viikkon liikkua minnekään asunnoltaan, koska pelkäsi.
Jaksan luottoystävä, jos häntä sellaiseksi pystyi edes luonnehtimaan, kävi Jaskan saatua perustoimeentulotukensa, hakemassa tälle Alkosta 0,7 litran pullon halvinta mahdollista tummaa rommia, jossa oli tummatukkaisen naisen kuva etiketissä sekä litran pullon Tapio-viinaa. Jaska väijyi luottoystäväänsä parevekkeelta, että vakuuttui tämän tulevan yksin. Rappuun hän tuli ennen ystäväänsä. Kun oli selvää, ettei luottoystävä ollut uhka, päästi Jaska tämän asuntoonsa ja sulki kääntöveitsensä terän. Pian asunnon lp-levysoittimesta tuli kovalla äänellä Sleepy Sleepersiä ja Jaska pystyi taas olemaan oma itsensä. Kaikki oli hyvin, vai oliko sittenkään? Jokin häiritsi Jaskaa.
Kului tunteja, jotka olivat humalaisen silmin katsottuja, kohmeita toistoja toisistaan. Ikään kuin maailma olisi muuttunut puuroksi. Jaska ei voinut ymmärtää mitä tuo Lemminkäisen asvalttityömies teki hänen asunnossaan. Mukana olleella naisellakin oli maanrakennustyömailta tutun väriset vaatteet, vaan eipä he olleet maanrakennusalan väkeä. Ambulanssi oli saapunut Jaskan asunnolle tämän huutaessa tuskaisena. Yökylään jäänyt kaveri oli soittanut hätäkeskukseen 04:56.
Jaska oli viety sairaalaan. Seuraavana iltana lääkäri oli tuonut Jaskan sairaalavuoteelle uutisia: pitkälle edennyt haimasyöpä. Lähetteen Terhokotiin Jaska sai samana iltana. Hän ei uskonut sitä todeksi, kuten ei kukaan muukaan syöpäpotilas. Seuraavien päivien aikana hänelle valottui tieto siitä, että hän todella oli kuolemassa. Lääkärin kanssa käyty keskustelu oli ollut lohduton, 1-5 kk elinaikaa. Parantumismahdollisuuksia ei ollut.
Aika kului miettien elettyä elämää. Se ei ollut minkään arvoista. Jaska yritti vakuuttaa itselleen, että tästä vielä selvittäisiin, kuten kaikista aikaisemmista rottailuista ja epäasiallisuuksista, mutta tällä kertaa hän ei voinut välttyä kohtaamasta uhkaa. Se saapui samana iltana Jaskan luokse painajaisena. Pitkään mustaan kaapuun verhoiltu Kuolema liikkui hitaasti Terhokodin käytävillä saapuen Jaskan sängyn päätyyn. Kuolema ei sanonut mitään, tuijotti vain. Hän selvästi odotti, kunnes elämän mehut olisivat poistuneet Jaskan maallisesta ruumiista.
Jaska heräsi ja alkoi itkemään. Hän paineli vimmastusti hoitajan kutsunappia, saadakseen lisää fentanyylia. Se oli turhaa. Fentanyylia ei saanut enempää kuin mitä kipulääkepumppuun oli laitettu. Kuolema ei myöskään kadonnut mihinkään, vaan se säilyi Jaskan näkökentässä. Jaska yritti saada hoitajaa näkemään Kuoleman, mutta se oli turhaa. Kuolema tulee esiin henkilöhahmona vain kuoleville.
Matka kohti Tuonelaa oli alkanut.
Jaska oli elännyt siviilielämää jo reilun 17-vuotta. Hän oli aikaisemmin istunut vankilassa pikku rötöksistä, lähinnä omaisuusrikoksista. Jaska asui Helsingin kaupungin vuokrakaksiossa, jonka maksoi sosiaalitoimi. Olohuone oli tyypillisen näköinen, millaisen voi kuvitella 80-luvulle jämähtäneen junttirokkarin olohuoneeksi. Tupakka paloi ja seinillä oli Kekkosen kuva ja Karjalaolut -mainos sekä Jaskan itsensä piirtämiä tauluja, joista huokui niiden tarina. Jaska oli piirtänyt taulut mielenterveyspalveluiden piiriin kuuluneena asiakkaana niin kutsutulla päiväosastolla. Tällä hetkellä Jaska kuului avohoidon piiriin, kuten kaikki muutkin kälyiset ihmiselikot, jotka olivat sekoitus narkkaria ja juoppoa.
Jaskalla oli tapana kantaa mukanaan kääntöveistä, jonka hän oli anastanut erään Helsingissä toimivan Prisman vapaa-ajan osastolta. Tuo oranssia sävyä omaava kääntöveitsi oli oiva surma-ase. Jaska oli opetellut avaamaan sen yhden käden peukalolla stilettimäisesti. Kello oli vasta hiukan yli yksitoista aamupäivällä. Jaskan kaveri oli soittanut ja lupautunut tulemaan käymään. Luvassa oli laatikko olutta ja tupakkaa. Jaska oli tyypillinen rahanlainaaja. Hän jätti lähes joka kerta maksamatta pienimmätkin rahasummat takaisin. Tästä syystä hänellä oli paljon vihollisia.
Joku painoi ovikelloa. Se ei voinut olla Jaskan kaveri, koska hän oli kaikille kavereilleen opastanut koputtamaan oveen tietyllä tavalla, että voisi tunnistaa nämä. Jaska sieppasi pöydältä kääntöveitsensä ja tuppasi tuhkakuppiin suussaan olleen sätkän. Villasukkien vaimentamien askelin Jaska raahautui pelokkaana asuntonsa ulko-ovelle. Hän nosti ilmastointiteipistä tekemäänsä läppää nähdäkseen kuka oikein rapussa oli? Jaska näki ovisilmästään vain pelkkää mustaa. Joku oli peittänyt ovisilmän sormellaan. Samassa postilaatikkoa raotettiin hieman. Tässä vaiheessa Jaskalta meinasi tulla paskat housuun. Nyt oli tosi kyseessä.
Ovikelloa ringutettiin ainakin kymmenen kertaa ja lisäksi oveen hakattiin nyrkillä. "Vittu mä tapan sut!" -joku huusi rapussa. Huutelija ei ollut yksin. Rapusta kuului kuiskauksia sekä erinäisiä hermostuneita käskyjä. "Tuu avaa" -Jaskan kaveri, joka oli luvannut tulla kaljalaatikon kanssa, huusi postilaatikosta. Hän kovensi vaatimustaan kertomalla, että jos Jaska ei avaisi ovea, hän saisi puukosta. Se ei Jaskaa olisi voinut vähempää kiinnostaa, koska Jaska välitti vain itsestään. Jaska päätti soittaa hätäkeskukseen, kuten aina aikaisemminkin tämmöisissä tapauksissa. Polte, joka oli tuntunut aina välillä, tuli taas takaisin. Sitä oli jatkunut oudosti ainakin kaksi kuukautta, ehkä enemmänkin. Jaska ei ollut aivan varma. Se tuntui ylävatsassa ja säteili kylkeen.
"Hätäkeskus!" -naisen ääni vastasi hätäkeskuksessa. Jaska kertoi tälle nimensä ja tilanteensa. Tottuneesti poliisi lähtikin pian tuttuun osoitteeseeen, josta uhkailijat olivat kerennyt lähteä jo useita kymmeniä minuutteja aikaisemmin. Jaska vasikoi poliisille kaikkien uhkaajien henkilöllisyyden ja kaverinsa, jonka epäili olleen järjestämässä tälle ansaa. Tästä syystä poliisi kävi hakemassa Jaskan kaverin kotoaan yöksi putkaan. Se oli poliisin antama rangaistus siitä, että oli saattanut lähteä moiseen velanperintäoperaatioon mukaan. Jaskalla oli kotonaan kattava määrä kuivamuonaa, jota oli saanut leipäjonosta. Tästä syystä hänen ei tarvinnut seuraavaan kahteen viikkon liikkua minnekään asunnoltaan, koska pelkäsi.
Jaksan luottoystävä, jos häntä sellaiseksi pystyi edes luonnehtimaan, kävi Jaskan saatua perustoimeentulotukensa, hakemassa tälle Alkosta 0,7 litran pullon halvinta mahdollista tummaa rommia, jossa oli tummatukkaisen naisen kuva etiketissä sekä litran pullon Tapio-viinaa. Jaska väijyi luottoystäväänsä parevekkeelta, että vakuuttui tämän tulevan yksin. Rappuun hän tuli ennen ystäväänsä. Kun oli selvää, ettei luottoystävä ollut uhka, päästi Jaska tämän asuntoonsa ja sulki kääntöveitsensä terän. Pian asunnon lp-levysoittimesta tuli kovalla äänellä Sleepy Sleepersiä ja Jaska pystyi taas olemaan oma itsensä. Kaikki oli hyvin, vai oliko sittenkään? Jokin häiritsi Jaskaa.
Kului tunteja, jotka olivat humalaisen silmin katsottuja, kohmeita toistoja toisistaan. Ikään kuin maailma olisi muuttunut puuroksi. Jaska ei voinut ymmärtää mitä tuo Lemminkäisen asvalttityömies teki hänen asunnossaan. Mukana olleella naisellakin oli maanrakennustyömailta tutun väriset vaatteet, vaan eipä he olleet maanrakennusalan väkeä. Ambulanssi oli saapunut Jaskan asunnolle tämän huutaessa tuskaisena. Yökylään jäänyt kaveri oli soittanut hätäkeskukseen 04:56.
Jaska oli viety sairaalaan. Seuraavana iltana lääkäri oli tuonut Jaskan sairaalavuoteelle uutisia: pitkälle edennyt haimasyöpä. Lähetteen Terhokotiin Jaska sai samana iltana. Hän ei uskonut sitä todeksi, kuten ei kukaan muukaan syöpäpotilas. Seuraavien päivien aikana hänelle valottui tieto siitä, että hän todella oli kuolemassa. Lääkärin kanssa käyty keskustelu oli ollut lohduton, 1-5 kk elinaikaa. Parantumismahdollisuuksia ei ollut.
Aika kului miettien elettyä elämää. Se ei ollut minkään arvoista. Jaska yritti vakuuttaa itselleen, että tästä vielä selvittäisiin, kuten kaikista aikaisemmista rottailuista ja epäasiallisuuksista, mutta tällä kertaa hän ei voinut välttyä kohtaamasta uhkaa. Se saapui samana iltana Jaskan luokse painajaisena. Pitkään mustaan kaapuun verhoiltu Kuolema liikkui hitaasti Terhokodin käytävillä saapuen Jaskan sängyn päätyyn. Kuolema ei sanonut mitään, tuijotti vain. Hän selvästi odotti, kunnes elämän mehut olisivat poistuneet Jaskan maallisesta ruumiista.
Jaska heräsi ja alkoi itkemään. Hän paineli vimmastusti hoitajan kutsunappia, saadakseen lisää fentanyylia. Se oli turhaa. Fentanyylia ei saanut enempää kuin mitä kipulääkepumppuun oli laitettu. Kuolema ei myöskään kadonnut mihinkään, vaan se säilyi Jaskan näkökentässä. Jaska yritti saada hoitajaa näkemään Kuoleman, mutta se oli turhaa. Kuolema tulee esiin henkilöhahmona vain kuoleville.
Matka kohti Tuonelaa oli alkanut.
-
susikoira roi
- Armas Tammelin
- Viestit: 82
- Liittynyt: To Joulu 13, 2012 8:06 pm
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
Hyvää settiä.
Lisää kiitos.
Lisää kiitos.
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
Nyt kun oikein pyydät, kirjoitan mielelläni. Syön vain ensin tämän pasta carbonaran loppuun.susikoira roi kirjoitti:Hyvää settiä.
Lisää kiitos.
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
LIPEVÄN PETOSMIEHEN KOHTALO
Teräksisessä kolmen litran kattilassa kiehui vettä. Juuri R-kioskilta ostettu Telia Prepaid –liittymä sujahti mustaan Samsung e1200 -puhelimeen. Telian prepaid -liittymä oli ostettu sen vuoksi, koska sen operaattoritunnus alkoi 040 -numeroisena, jolla pystyi luomaan paljon paremmin luottamusta kuin perinteisellä 046 -alkuisella numerolla. Puhelin kysyi PIN-koodia, jonka luisevat sormet näpytteli puhelimeen. Puhelimen avaamisen jälkeen samat sormet avasivat Pirkan kananmakuisen nuudelipussin.
Samainen nuudelinkeittäjä oli tottunut syömään nuudeleita Helsingin Sörnäisten vankilassa ollessaan. Hän oli istunut lyhyitä tuomiota lähinnä petosrikoksista. Oli hän sakoistakin ollut kiinni useita viikkoja. Hän oli juuri vapautunut edelliseltä tuomioltaan. Vankina hän oli tyypillinen linnarotta. Otti velaksi huumeita ja jätti maksamatta. Aivan ensimmäisellä tuomiollaan hän oli ollut hetken aikaa yleisellä osastolla, mutta siviilissä tapahtuneiden rottailujen vuoksi hän oli pelännyt niin paljon, että pyysi lopuksi vartijoilta apua.
Pelkääjäosastolla hän oli tutustunut seksuaalirikollisiin sekä yhteen puolimustalaiseen, jonka kanssa hän suunnitteli yhdessä petosrikoksia. He olivat suunnitelleet lähtevänsä yhdessä Kambodzaan. Kyseisessä maassa saa erilaisia päihdepillereitä apteekista ilman reseptiä. Myöskin China Whitea on tarjolla edullisesti sekä runsaasti. Se maksaa noin 50 dollaria grammalta Phnom Penhissä ja Sihanoukvillessä, jonne kaikki huumematkaajat lopulta päätyvät. Usein tyypillinen huumeista tykkäävä reppureissaaja viettää ensin aikaansa Sihanoukvillessä, jossa on hyvät hiekkarannat ja lopuksi siirtyy pääkaupunkiin narkkaamaan oikein kunnolla.
Heroiinin koukuttavan vaikutuksen vuoksi moni päätyy rahojensa loputtua ottamaan huumeita velaksi. Perinteinen passin antaminen pantiksi usein riittää huumekauppiaalle, joka on lähes poikkeuksetta paikallinen poliisi. Kun velkaa ei saada maksettua, kuristavat poliisit narkkarin sähköjohdolla ja laittavat tämän lopuksi roikkumaan samaisella sähköjohdolla kadunkulmaan. Se on vanha Khmerien tapa surmata huijariksi katsomansa henkilö. Ei ole mitenkään tavatonta, että yhden yön aikana moni "hirttäytyy", eli kuristetaan hengiltä ja laitetaan roikkumaan. Se on huumekaupan varjopuolia. Huumekauppa kukoistaa Phnom Pehnissä aivan kuten lapsiprostituutio. Noiden kahden asian takia maahan yleisesti matkustetaankin.
Kananuudelit alkoivat olla valmiita. Petosmies työnsi suuhunsa lääkäriltä saamansa Obamoxin ja hörppäsi kananuudeleiden lientä. Hän vilkaisi ulos ikkunasta. Siellä näkyi aivan tavallinen helsinkiläinen lähiö. Pukinmäen Alepa pilkotti hieman kauempana. Myymälään oli lähes suora näköyhteys. Petosmiehen teki mieli hakea kaupasta olutta, mutta hän ei uskaltanut. Tästä äitinsä asunnosta hän poistui vain suorinta tietä junasemalle ja silläkin matkalla hän pälyili joka suuntaan. Päihdepillerit antoivat hänelle hetkeksi rauhan. Hän ei itse tiedostanut sitä, että tämän tyyppiset petosrikokset, joita hän tehtaili, olivat seurausta hoitamattomista mielenterveysongelmista. Olemattomien tavaroiden myynti tori.fi ja nettimarkkina -sivustoilla oli jokaisen pikkupaskiaisen peruskauraa.
Myös loma-asuntojen ja kesämökkien vuokraus oli aivan tavallista. Nytkin tämä petosmies oli suunnitellut laittavansa Leville kelohonkaisen hirsihuvilan vuokralle. Obamox alkoi vaikuttamaan. Pelko sekä rauhattomuus oli poissa. Syötyään nuudelit, petosmies alkoi töihin. Kolmen tunnin kuluttua hänen S-pankkinsa tilillä oli 650 euroa. Tyypilliseen tapaansa petosmies päätti juhlistaa onnistunutta petostaan juomalla itsensä humalaan. Sitä hän ei uskaltaisi tehdä paikallisessa baarissa. Se oli siis tehtävä jossain muualla. Ystäviä ei ollut ja niihin kavereihin, joihin hän enää oli yhteydessä, hän ei voinut luottaa. Niin moni oli hänen perässään erilaisista rottailuista, ettei olisi tullut kuuloonkaan soittaa kenellekään ja kertoa minne oli menossa tai missä oli tai mitä oli tekemässä.
Muutamalla nopealla harppauksella petosmies oli ulkona ja suuntasi Pukinmäen juna-asemalle ripein askelin. Olo oli epävarma. Samassa hän tajusi jättäneensä puukon äitinsä asunnolle. Puukon hän oli hankkinut heti vankilasta päästyään. Hänen puukkonsa oli klassinen halpismora, joka on hyvin suosittu alamaailmassa. Suositumpi kuin kääntöveitset. Mora on samanlainen teräaseiden Rolls Royce, kuin FN -pimeiden mutkien maailmassa. Lähijuna pysähtui laiturille ja noukki matkustajia kyytiinsä. Kyydistä jäi muutama mummo ja lähiöhamppi. Petosmies riensi istumaan tyhjälle penkkirivistölle. Hän suunnitteli menevänsä Kallioon, Porthan pubiin juomaan olutta. Hän piti jostain syystä Kalliota turvallisena.
Se oli tyhmää, sillä parasta aikaa ravintola Oivassa istui mies, jolta petosmies oli huijannut vankilassa rahaa ja päihdepillereitä. Mies oli hetkeä aikaisemmin ottanut kotonaan hihaan nollakakkosen vedot kotimaisen nistin bulkkihuumetta, piriä. Taskussa hänellä oli alanmieheltä ostettu Bayard -merkkinen taskupistooli. Aseen lippaassa oli viisi kappaletta 7.65 -kaliiberin patruunaa. Aseen tämä huumeveikko oli hankkinut lähinnä huvikseen samalla kun oli ostanut naksuja. Helsinkiläisestä huumetermistöstä ei löytynyt yhtään sanaa, jota tämä ei olisi tiennyt. Hän suorastaan rakasti huumekuvioita ja siihen liittyvää muuta oheistoimintaa, kuten velanperintää.
Muutamaa vuotta aikaisemmin hän oli ollut yhdessä toisen huumekauppiaan kanssa perimässä velkoja Hankasalmella. Kidutuksen yhteydessä piriä oli tuolloinkin kulunut melkoisesti. Lopuksi oli siirrytty etsimään toista velallista, jonka osoitetiedot oli kirjattu väestörekisterin mukaan Konnevedelle. Tämä velallinen oli huumeiden käytön ansiosta ylimielinen ja yhteistyökyvytön. Tästä syystä hänen kohtalonsa oli ollut todella karu. Hänet oli houkuteltu tavalliseen tapaan mukaan "huumekätkölle", jota ei ollut olemassa. Tarkoitus oli ollut saada uhri syvälle metsään. Surma-aseina oli käytetty retkikirvestä ja teleskooppipamppua. Pirivetojen takia uhri ei ollut menettänyt tajuntaansa, vaikka häntä oli hakattu molemmilla esineillä päähän. Uhri oli käytännössä paloiteltu retkikirveellä tämän ollessa tajuissaan.
Ei tuo henkirikos ainoa ollut, johon tämä huumeveikko oli syyllistynyt. Tuusulassa, lähellä Nuppulinnaa makasi tälläkin hetkellä luuranko, jonka mies oli kuljettanut sinne helteisenä heinäkuuna vuonna 2010. Vainaja oli ollut velkaa heikistä, eli sadasta grammasta piriä. Koska maksua ei ollut kuulunut ajallaan, oli mies napattu auton kyytiin ja surmattu Vantaalla Leppäkorven maauimalan parkkipaikalla kuristamalla autossa takapenkiltä käsin. Tappotyö oli tehty avainketjulla ja se oli kestänyt joitakin minuutteja. Heti surman jälkeen ruumista oli lähdetty kuljettamaan etupenkillä lopulliseen sijoituskohteeseensa.
Poliisi oli pysäyttänyt miehet Keravan ja Järvenpään välissä kulkevalla autotiellä ylinopeuden takia. Poliisi oli luullut etupenkillä kuolleena retkottaneen miehen sammuneen humalassa. Tosiasiallisesti mies oli ollut aivokuolleena tuossa vaiheessa jo noin 20 minuuttia ja kliinisesti kuolleena reilun puolituntia. Helteinen sää oli saanut vainajan mätänemistilaan parissa päivässä. Syyskuun alussa miehestä ei ollut jäljellä enää kuin luut ja niiden ympärillä olleet vaatteet.
JATKUU
Teräksisessä kolmen litran kattilassa kiehui vettä. Juuri R-kioskilta ostettu Telia Prepaid –liittymä sujahti mustaan Samsung e1200 -puhelimeen. Telian prepaid -liittymä oli ostettu sen vuoksi, koska sen operaattoritunnus alkoi 040 -numeroisena, jolla pystyi luomaan paljon paremmin luottamusta kuin perinteisellä 046 -alkuisella numerolla. Puhelin kysyi PIN-koodia, jonka luisevat sormet näpytteli puhelimeen. Puhelimen avaamisen jälkeen samat sormet avasivat Pirkan kananmakuisen nuudelipussin.
Samainen nuudelinkeittäjä oli tottunut syömään nuudeleita Helsingin Sörnäisten vankilassa ollessaan. Hän oli istunut lyhyitä tuomiota lähinnä petosrikoksista. Oli hän sakoistakin ollut kiinni useita viikkoja. Hän oli juuri vapautunut edelliseltä tuomioltaan. Vankina hän oli tyypillinen linnarotta. Otti velaksi huumeita ja jätti maksamatta. Aivan ensimmäisellä tuomiollaan hän oli ollut hetken aikaa yleisellä osastolla, mutta siviilissä tapahtuneiden rottailujen vuoksi hän oli pelännyt niin paljon, että pyysi lopuksi vartijoilta apua.
Pelkääjäosastolla hän oli tutustunut seksuaalirikollisiin sekä yhteen puolimustalaiseen, jonka kanssa hän suunnitteli yhdessä petosrikoksia. He olivat suunnitelleet lähtevänsä yhdessä Kambodzaan. Kyseisessä maassa saa erilaisia päihdepillereitä apteekista ilman reseptiä. Myöskin China Whitea on tarjolla edullisesti sekä runsaasti. Se maksaa noin 50 dollaria grammalta Phnom Penhissä ja Sihanoukvillessä, jonne kaikki huumematkaajat lopulta päätyvät. Usein tyypillinen huumeista tykkäävä reppureissaaja viettää ensin aikaansa Sihanoukvillessä, jossa on hyvät hiekkarannat ja lopuksi siirtyy pääkaupunkiin narkkaamaan oikein kunnolla.
Heroiinin koukuttavan vaikutuksen vuoksi moni päätyy rahojensa loputtua ottamaan huumeita velaksi. Perinteinen passin antaminen pantiksi usein riittää huumekauppiaalle, joka on lähes poikkeuksetta paikallinen poliisi. Kun velkaa ei saada maksettua, kuristavat poliisit narkkarin sähköjohdolla ja laittavat tämän lopuksi roikkumaan samaisella sähköjohdolla kadunkulmaan. Se on vanha Khmerien tapa surmata huijariksi katsomansa henkilö. Ei ole mitenkään tavatonta, että yhden yön aikana moni "hirttäytyy", eli kuristetaan hengiltä ja laitetaan roikkumaan. Se on huumekaupan varjopuolia. Huumekauppa kukoistaa Phnom Pehnissä aivan kuten lapsiprostituutio. Noiden kahden asian takia maahan yleisesti matkustetaankin.
Kananuudelit alkoivat olla valmiita. Petosmies työnsi suuhunsa lääkäriltä saamansa Obamoxin ja hörppäsi kananuudeleiden lientä. Hän vilkaisi ulos ikkunasta. Siellä näkyi aivan tavallinen helsinkiläinen lähiö. Pukinmäen Alepa pilkotti hieman kauempana. Myymälään oli lähes suora näköyhteys. Petosmiehen teki mieli hakea kaupasta olutta, mutta hän ei uskaltanut. Tästä äitinsä asunnosta hän poistui vain suorinta tietä junasemalle ja silläkin matkalla hän pälyili joka suuntaan. Päihdepillerit antoivat hänelle hetkeksi rauhan. Hän ei itse tiedostanut sitä, että tämän tyyppiset petosrikokset, joita hän tehtaili, olivat seurausta hoitamattomista mielenterveysongelmista. Olemattomien tavaroiden myynti tori.fi ja nettimarkkina -sivustoilla oli jokaisen pikkupaskiaisen peruskauraa.
Myös loma-asuntojen ja kesämökkien vuokraus oli aivan tavallista. Nytkin tämä petosmies oli suunnitellut laittavansa Leville kelohonkaisen hirsihuvilan vuokralle. Obamox alkoi vaikuttamaan. Pelko sekä rauhattomuus oli poissa. Syötyään nuudelit, petosmies alkoi töihin. Kolmen tunnin kuluttua hänen S-pankkinsa tilillä oli 650 euroa. Tyypilliseen tapaansa petosmies päätti juhlistaa onnistunutta petostaan juomalla itsensä humalaan. Sitä hän ei uskaltaisi tehdä paikallisessa baarissa. Se oli siis tehtävä jossain muualla. Ystäviä ei ollut ja niihin kavereihin, joihin hän enää oli yhteydessä, hän ei voinut luottaa. Niin moni oli hänen perässään erilaisista rottailuista, ettei olisi tullut kuuloonkaan soittaa kenellekään ja kertoa minne oli menossa tai missä oli tai mitä oli tekemässä.
Muutamalla nopealla harppauksella petosmies oli ulkona ja suuntasi Pukinmäen juna-asemalle ripein askelin. Olo oli epävarma. Samassa hän tajusi jättäneensä puukon äitinsä asunnolle. Puukon hän oli hankkinut heti vankilasta päästyään. Hänen puukkonsa oli klassinen halpismora, joka on hyvin suosittu alamaailmassa. Suositumpi kuin kääntöveitset. Mora on samanlainen teräaseiden Rolls Royce, kuin FN -pimeiden mutkien maailmassa. Lähijuna pysähtui laiturille ja noukki matkustajia kyytiinsä. Kyydistä jäi muutama mummo ja lähiöhamppi. Petosmies riensi istumaan tyhjälle penkkirivistölle. Hän suunnitteli menevänsä Kallioon, Porthan pubiin juomaan olutta. Hän piti jostain syystä Kalliota turvallisena.
Se oli tyhmää, sillä parasta aikaa ravintola Oivassa istui mies, jolta petosmies oli huijannut vankilassa rahaa ja päihdepillereitä. Mies oli hetkeä aikaisemmin ottanut kotonaan hihaan nollakakkosen vedot kotimaisen nistin bulkkihuumetta, piriä. Taskussa hänellä oli alanmieheltä ostettu Bayard -merkkinen taskupistooli. Aseen lippaassa oli viisi kappaletta 7.65 -kaliiberin patruunaa. Aseen tämä huumeveikko oli hankkinut lähinnä huvikseen samalla kun oli ostanut naksuja. Helsinkiläisestä huumetermistöstä ei löytynyt yhtään sanaa, jota tämä ei olisi tiennyt. Hän suorastaan rakasti huumekuvioita ja siihen liittyvää muuta oheistoimintaa, kuten velanperintää.
Muutamaa vuotta aikaisemmin hän oli ollut yhdessä toisen huumekauppiaan kanssa perimässä velkoja Hankasalmella. Kidutuksen yhteydessä piriä oli tuolloinkin kulunut melkoisesti. Lopuksi oli siirrytty etsimään toista velallista, jonka osoitetiedot oli kirjattu väestörekisterin mukaan Konnevedelle. Tämä velallinen oli huumeiden käytön ansiosta ylimielinen ja yhteistyökyvytön. Tästä syystä hänen kohtalonsa oli ollut todella karu. Hänet oli houkuteltu tavalliseen tapaan mukaan "huumekätkölle", jota ei ollut olemassa. Tarkoitus oli ollut saada uhri syvälle metsään. Surma-aseina oli käytetty retkikirvestä ja teleskooppipamppua. Pirivetojen takia uhri ei ollut menettänyt tajuntaansa, vaikka häntä oli hakattu molemmilla esineillä päähän. Uhri oli käytännössä paloiteltu retkikirveellä tämän ollessa tajuissaan.
Ei tuo henkirikos ainoa ollut, johon tämä huumeveikko oli syyllistynyt. Tuusulassa, lähellä Nuppulinnaa makasi tälläkin hetkellä luuranko, jonka mies oli kuljettanut sinne helteisenä heinäkuuna vuonna 2010. Vainaja oli ollut velkaa heikistä, eli sadasta grammasta piriä. Koska maksua ei ollut kuulunut ajallaan, oli mies napattu auton kyytiin ja surmattu Vantaalla Leppäkorven maauimalan parkkipaikalla kuristamalla autossa takapenkiltä käsin. Tappotyö oli tehty avainketjulla ja se oli kestänyt joitakin minuutteja. Heti surman jälkeen ruumista oli lähdetty kuljettamaan etupenkillä lopulliseen sijoituskohteeseensa.
Poliisi oli pysäyttänyt miehet Keravan ja Järvenpään välissä kulkevalla autotiellä ylinopeuden takia. Poliisi oli luullut etupenkillä kuolleena retkottaneen miehen sammuneen humalassa. Tosiasiallisesti mies oli ollut aivokuolleena tuossa vaiheessa jo noin 20 minuuttia ja kliinisesti kuolleena reilun puolituntia. Helteinen sää oli saanut vainajan mätänemistilaan parissa päivässä. Syyskuun alussa miehestä ei ollut jäljellä enää kuin luut ja niiden ympärillä olleet vaatteet.
JATKUU
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
Lähijuna lipui hiljalleen Pasilasta Helsingin päärautatieasemalle. Petosmies katselin junan ikkunasta Hartwal Areenaa. Hänen mieleensä muistui linnasta eräs kaverisuhde. Mies oli ollut omien sanojensa mukaan istumassa murhasta, vaikka oli oikeasti ollut kiinni seksuaalirikoksesta. Hän oli raiskannut vanhuksen Karkkilassa, kun oli ollut etsimässä sopivaa murtokohdetta. Vanhus oli tullut täysin yllätetyksi omassa kodissaan. Tuo ryökäle oli vetäissyt mummolta pöksyt nilkkoihin ja kaatanut hänet lattialle. Yhdyntä oli tapahtunut lattiaa vasten takaapäin makaamalla. Poliisi oli saanut spermanäytteen taltioitua mummon Sloggi Basic -merkkisistä alushousuista sekä emättimestä.
Yhdessä mummonraiskaajan ja puolimustalaisen kanssa he olivat tehneet ruokaa osaston keittiötiloissa. Kenelläkään heistä ei ollut minkäänlaisia kokkitaitoja, joten he olivat lähinnä keittäneet nuudeleita ja lämmittäneet mikrossa makkaraa. Mummonraiskaaja oli syyllistynyt seksuaalirikoksiin aikaisemminkin. Marraskuussa 2004 hän oli raiskannut pikkusiskonsa, neljään eri kertaan saman päivän aikana. Tuolloin hänen pikkusiskonsa oli ollut vasta 11-vuotias. Mummonraiskaaja itse oli ollut jo täysi-ikäinen. Autokoulua käyvä, ammattikoulun kesken jättänyt mitättömyys, joka työskenteli satunnaisesti eri varastoissa Adecco -nimisen henkilöstövuokrausyrityksen palkkalistoilla.
Yhteistä kaikille kolmelle oli, että he olivat pikkupaskiaisia ja armottomia käteenvetäjiä. He runkkailivat linnavenkuloille tyypilliseen tapaan sukkaan. Mummonraiskaaja runkkasi tyypillisesti aamuin sekä illoin. Hänellä oli kasa vanhoja pornolehtiä, joita hän lainasi puolimustalaiselle ja petesmiehelle. Puolimustalainen istui aivan samanlaisista hylkiömäisistä rikoksista kuin muutkin vangit. Subutexiä hän oli käynyt ostamassa Ranskasta ja oli tuonut sitä niin kutsuttua pohjoisen reittiä Etelä-Suomeen. Kaikkea muutakin vastaavaa rikollisuutta hän oli harrastanut pikkupojasta asti. Mustalaisille tyypilliseen tapaan hän oli saanut eläkepaperit heti kun lapsilisän maksaminen oli loppunut.
Sisäsiittoisuus teki tuosta puolimustalaisesta arvaamattoman. Hän oli puukottanut toista mustalaista Kuopion Neulamäessä huumekaupan yhteydessä. Puukko oli uponnut syvälle rintaan. Uhri ei ollut kuollut puukotukseen, mutta seuraavana vuonna hän kuoli metanolimyrkytykseen. Poliisi tutki myrkytystä tapaturmana, vaikka tiesi tapauksen olleen murha. Toinen mustalainen oli juottanut tälle myrkyllistä viinaa vasikoinnin takia. Mustalaisilla on omat sääntönsä ja he niitä noudattavatkin, mutta siitä huolimatta heidän kulttuurinsa on alinta kastia mitä Suomesta löytyy. Murhamiehiä, varkaita ja muita surkimuksia arvostetaan mustalaismaailmassa "nimimiehinä". Mustalaiset eivät eroa millään tavoin virolaisista, jotka kansana sikiää huorista ja varkaista.
Petosmies jäi pois Rautatieasemalla ja suunnisti ihmismassan keskellä metrolle. Useiden rullaportaiden jälkeen Petosmiehen eteen liukui tunnelista kolisten punertavan oranssinen metrovaunujen letka. Jokainen metrovaunu tuntui olevan täynnä. Petosmies änkesi itsensä keskikäytävälle. Aivan yllättäen joku tarttui petosmiestä oikeasta käsivarresta. "Saatanan mulkku" -käsivarteen tarttunut isokokoinen mies karjui. Ulkoisesti tuo mies vaikutti pyöreineen kasvoineen ja kaljamahoineen vauvalta. Vähäjärkiseltä ressukalta, jollaisia kaikki linnakundit pääsääntöisesti ovat. Petosmies ei kyennyt muistamaan kuka tämä huutaja oli. Samassa petosmiehen nenän varteen iskeytyi isokokoisen linnakundin nyrkki. Lyöntiä seurasi toinen lyönti sekä potku. Hakkaamisen ja potkimisen seurauksena petosmies kaatui lattialle.
Metro pysähtyi ja sen ovet aukesivat. Petosmies potki lattialla jaloillaan vauhtia, että pääsi Kaisaniemen metroasemalle. Mukiloitsija antoi petosmiehelle vauhtia potkaisemalla häntä oikein kunnolla pakaroiden väliin nahkapäällysteisellä kengällään. Kengän kärki upposi syvälle petosmiehen perseeseen, heittäen tämän mahalteen metroasemalle. Petosmies nousi tuskaisena ylös ja yritti päästä ihmisvilinään, mutta ihmiset eivät ottaneet häntä laumaansa, vaan karttoivat tätä. Nenä veressä ja silmät mustina petosmies horjui rullaportaisiin.
Ei ole todellista, petosmies ajatteli, kun näki toisesta rullaportaasta tulevan häntä vastaan eräs henkilö, jolta hän oli huijannut aikoinaan 2500 euroa. Petosmiehen onneksi mies ei huomannut häntä. Oli täysin selvää, ettei tämännäköisenä pääsisi sisälle yhteenkään baariin. Onneksi kuitenkin Kalliossa sijaitsee yksi baari, jonne pääsee vaikka vuoden kuolleena ollut asiakas. Se sijaitsee vain kivenheiton päässä ravintola Oivasta, hämeentien suuntaan, kolmannella linjalla.
Kälyisin räkälä, jota likaisempaa paikkaa on vaikea löytää. Baari on puhtaudessaan samaa tasoa rautatientorin laidalla sijaitsevan yleisövessan kanssa, jota narkkarit käyttävät vetoihinsa sekä puliukot ja ämmät makuuhuoneenaan. C-hepatiittia sisältävää verta, kusta, paskaa ja oksennusta. Perseeseen pyyhittyä vessapaperia ja kuukautissuojien muovikääröjä. Samanlaiselta tämä baari vaikuttaa, sillä erotuksella, että siellä on kaljahanat ja kesäisin baarin edessä pari tuolia, joihin puliukko voi istua ja kuolla paskantaen. Kyseisessä baarissa haisee hiukan samallekin kuin tuossa rautatientorin yleisökäymälässä, mutta hajuun on sekoittunut ripaus Andy McCoyta, joka vivahteena on peräisin asiakkaista ja myyjästä.
JATKUU
Yhdessä mummonraiskaajan ja puolimustalaisen kanssa he olivat tehneet ruokaa osaston keittiötiloissa. Kenelläkään heistä ei ollut minkäänlaisia kokkitaitoja, joten he olivat lähinnä keittäneet nuudeleita ja lämmittäneet mikrossa makkaraa. Mummonraiskaaja oli syyllistynyt seksuaalirikoksiin aikaisemminkin. Marraskuussa 2004 hän oli raiskannut pikkusiskonsa, neljään eri kertaan saman päivän aikana. Tuolloin hänen pikkusiskonsa oli ollut vasta 11-vuotias. Mummonraiskaaja itse oli ollut jo täysi-ikäinen. Autokoulua käyvä, ammattikoulun kesken jättänyt mitättömyys, joka työskenteli satunnaisesti eri varastoissa Adecco -nimisen henkilöstövuokrausyrityksen palkkalistoilla.
Yhteistä kaikille kolmelle oli, että he olivat pikkupaskiaisia ja armottomia käteenvetäjiä. He runkkailivat linnavenkuloille tyypilliseen tapaan sukkaan. Mummonraiskaaja runkkasi tyypillisesti aamuin sekä illoin. Hänellä oli kasa vanhoja pornolehtiä, joita hän lainasi puolimustalaiselle ja petesmiehelle. Puolimustalainen istui aivan samanlaisista hylkiömäisistä rikoksista kuin muutkin vangit. Subutexiä hän oli käynyt ostamassa Ranskasta ja oli tuonut sitä niin kutsuttua pohjoisen reittiä Etelä-Suomeen. Kaikkea muutakin vastaavaa rikollisuutta hän oli harrastanut pikkupojasta asti. Mustalaisille tyypilliseen tapaan hän oli saanut eläkepaperit heti kun lapsilisän maksaminen oli loppunut.
Sisäsiittoisuus teki tuosta puolimustalaisesta arvaamattoman. Hän oli puukottanut toista mustalaista Kuopion Neulamäessä huumekaupan yhteydessä. Puukko oli uponnut syvälle rintaan. Uhri ei ollut kuollut puukotukseen, mutta seuraavana vuonna hän kuoli metanolimyrkytykseen. Poliisi tutki myrkytystä tapaturmana, vaikka tiesi tapauksen olleen murha. Toinen mustalainen oli juottanut tälle myrkyllistä viinaa vasikoinnin takia. Mustalaisilla on omat sääntönsä ja he niitä noudattavatkin, mutta siitä huolimatta heidän kulttuurinsa on alinta kastia mitä Suomesta löytyy. Murhamiehiä, varkaita ja muita surkimuksia arvostetaan mustalaismaailmassa "nimimiehinä". Mustalaiset eivät eroa millään tavoin virolaisista, jotka kansana sikiää huorista ja varkaista.
Petosmies jäi pois Rautatieasemalla ja suunnisti ihmismassan keskellä metrolle. Useiden rullaportaiden jälkeen Petosmiehen eteen liukui tunnelista kolisten punertavan oranssinen metrovaunujen letka. Jokainen metrovaunu tuntui olevan täynnä. Petosmies änkesi itsensä keskikäytävälle. Aivan yllättäen joku tarttui petosmiestä oikeasta käsivarresta. "Saatanan mulkku" -käsivarteen tarttunut isokokoinen mies karjui. Ulkoisesti tuo mies vaikutti pyöreineen kasvoineen ja kaljamahoineen vauvalta. Vähäjärkiseltä ressukalta, jollaisia kaikki linnakundit pääsääntöisesti ovat. Petosmies ei kyennyt muistamaan kuka tämä huutaja oli. Samassa petosmiehen nenän varteen iskeytyi isokokoisen linnakundin nyrkki. Lyöntiä seurasi toinen lyönti sekä potku. Hakkaamisen ja potkimisen seurauksena petosmies kaatui lattialle.
Metro pysähtyi ja sen ovet aukesivat. Petosmies potki lattialla jaloillaan vauhtia, että pääsi Kaisaniemen metroasemalle. Mukiloitsija antoi petosmiehelle vauhtia potkaisemalla häntä oikein kunnolla pakaroiden väliin nahkapäällysteisellä kengällään. Kengän kärki upposi syvälle petosmiehen perseeseen, heittäen tämän mahalteen metroasemalle. Petosmies nousi tuskaisena ylös ja yritti päästä ihmisvilinään, mutta ihmiset eivät ottaneet häntä laumaansa, vaan karttoivat tätä. Nenä veressä ja silmät mustina petosmies horjui rullaportaisiin.
Ei ole todellista, petosmies ajatteli, kun näki toisesta rullaportaasta tulevan häntä vastaan eräs henkilö, jolta hän oli huijannut aikoinaan 2500 euroa. Petosmiehen onneksi mies ei huomannut häntä. Oli täysin selvää, ettei tämännäköisenä pääsisi sisälle yhteenkään baariin. Onneksi kuitenkin Kalliossa sijaitsee yksi baari, jonne pääsee vaikka vuoden kuolleena ollut asiakas. Se sijaitsee vain kivenheiton päässä ravintola Oivasta, hämeentien suuntaan, kolmannella linjalla.
Kälyisin räkälä, jota likaisempaa paikkaa on vaikea löytää. Baari on puhtaudessaan samaa tasoa rautatientorin laidalla sijaitsevan yleisövessan kanssa, jota narkkarit käyttävät vetoihinsa sekä puliukot ja ämmät makuuhuoneenaan. C-hepatiittia sisältävää verta, kusta, paskaa ja oksennusta. Perseeseen pyyhittyä vessapaperia ja kuukautissuojien muovikääröjä. Samanlaiselta tämä baari vaikuttaa, sillä erotuksella, että siellä on kaljahanat ja kesäisin baarin edessä pari tuolia, joihin puliukko voi istua ja kuolla paskantaen. Kyseisessä baarissa haisee hiukan samallekin kuin tuossa rautatientorin yleisökäymälässä, mutta hajuun on sekoittunut ripaus Andy McCoyta, joka vivahteena on peräisin asiakkaista ja myyjästä.
JATKUU
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
The Last Meal On Death Row.
Se oli aikaa, kun Coca-Cola ja Sprite -Jojot olivat muodissa. Niitä oli kaikilla. Jojoilukilpailuja järjestettiin paikkakunnittain. Televisiossa pyöri Raija Pellin emännöimä Poliisi-Tv -ohjelma. Jurassic Park oli saapunut elokuvateattereihin paria vuotta aikaisemmin. Muuan nappiverkkareihin sonnustaunut 15-vuotias poika haki Ruokavarasto -nimisestä myymälästä itselleen kaksi Saarioisten mikropizzaa, jotka maksoivat yhteensä 12 markkaa. Pojan äiti oli antanut tälle kaksi sinistä 10 markan seteliä. Oli aivan tavallinen lauantainen aamupäivä.
Poika meni kotiinsa syömään tuon ajan tavallista kaupunkilaisnuoren ruokaa. Ensiksi mikroon meni tonnikalapizza ja sen jälkeen salamipizza. Hän lisäsi molempiin ketsuppia. Pizzat olivat syöty parissa minuutissa. Ruokailun jälkeen poika poistui kotoaan kavereidensa luokse. Kaverit olivat aikalailla samankaltaisia lähiönuorukaisia. Tänään he kuitenkin keksivät ryöstää iäkkään vanhuksen, mummon joka oli konttorityöntekijänä tienannut pienen eläkkeen ja omaisuuden, jonka turvin eleli. Hänen tarkoituksensa olisi ollut muuttaa maaseudulle, mutta tuota suunnitelmaa hän ei koskaan päässyt toteuttamaan.
Poikalauma potkaisi mummolta jalat alta ja kengittivät häntä päähän. Mummon pahoinpitely kesti vajaan kolme minuuttia minkä aikana hänen aivonsa repesivät ja sisäelimet vaurioituivat kuolettavasti. Poikalauma sai vajaan 300 markkaa ja askin Sisu-pastilleja. Mummeliinin käsilaukun he hylkäsivät läheiseen metsään. Kuluvien päivien aikana poliisi yritti löytää tekijöitä, tuloksetta. Tapaukselle ei ollut silminnäkijöitä. Ainoa johtolanka oli mummon otsassa ollut Nike -merkkisen tennistossun pohjakuvionti sekä hiukan kengänpohjasta tullutta hiekkaa.
Tästä alkoi noiden lähiönuorukaisten rikollisura. Kuvioihin tulivat verkkokellarimurrot ja kannabis sekä keskiolut. Autosoittimiakin he alkoivat varastamaan särkemällä auton sivuikkuna ja ottamalla mankan kokonaan ulos, poikkaisten sähköjohdot. Eräs osto- ja myyntiliike osti pojilta kaikki heidän varastetut autosoittimet. Myymälävarkauksista tuli aivan tavallista arkipäivän viihdettä. Aika kului kannabista poltellen, olutta hörppien ja mummoja potkien.
Sitten se tapahtui, pojat jäivät kiinni mummon ryöstöstä. Kiinniottotilanteessa poliisi kohteli poikia kovakouraisesti, mikä sai useamman pojan uhkailemaan poliisia ämmämäisesti. Yksi pojista kertoi poliisille hänen isänsä olevan lakimies. Poliisi potkaisi poikaa munille ja kertoi tämän isän olevan säälittävä hintti. Todellisuus iski vasten poikien kasvoja. Eivätkö he todellakaan saaneet potkia mummoja kadulla, varastaa keskikaljaa kaupoista ja ostella kannabista varastetuista autosoittimista peräisin olevilla rahoilla?
Yhteiskunta ei poikia tuominnut. He joutuivat vain poikakotiin, josta käsin he jatkoivat rikollistatoimintaansa. Pian he muodostivat oman katujengin, jonka nimeksi he antoivat FC. Se oli lyhenne Fucking Cops -sanoista. Sähkökaappeihin ja julkisivuihin pojat tägäilivät tuota kirjainyhdistelmää sekä ACAB:ia, joka on jokaisen äitinsä nussijan vartaloon tatuoituna. Pahimmilla laitoshörhöillä ja mummon raiskaajilla tuo kirjainyhdistelmä löytyy päänalueelle tatuoituna.
Aikakausi, jolloin NHL-kortit olivat suosittuja, jäi taakse. Tuli 2000-luku ja pojat varttuivat nuoriksi aikuisiksi. Yksi tuon poikalauman jäsen siirtyi ajasta ikuisuuteen, kun hän oli mennyt lässyttämään jollekin öiseen aikaan juna-asemalla ja sai puukosta. Hautajaiset olivat perusmuotoiset. Vainajan vanhemmat itkivät ja surivat. Heidän mielestään heidän poikansa ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. "Oi voi, miksi juuri meidän poika?" -äiti parkui, ikään kuin heidän poikansa olisi ollut maailman paras lapsi.
Samoihin aikoihin, kaukana Suomesta, mielisairaista ja äitinsä nussijoista, Yhdysvalloissa Sing Singin osavaltion vankilassa eräs miesvanki valmistautui hyvittämään tekonsa. Hän oli ampunut 78-luvulla pariskunnan. Nyt hän kuittasi teon menemällä sähkötuoliin. Aivan aluksi hänelle kuitenkin tarjottiin viimeinen ateria. Mies tilasi kulhollisen kivettömiä oliiveja, kaksi hampurilaista, ranskalaiset tabascolla, ison omenahillomunkin ja 2 litraa coca-colaa. Kuolemaantuomittu mässäili oikein kunnolla. Häntä ei kaduttanut tippaakaan, vaikka hän antoi toisin ymmärtää.
Hän toimi aivan samalla tavalla kuin tuo äitinsä nussijoista koostunut pikkupaskiaisten lauma Suomessa. Ei katumusta. Pelkästään ihmettelyä miksi ei olisi saanut raiskata, tappaa, varastaa ja kusta sekä paskantaa yleiselle paikalle. Tuollaiset yksilöt ovat kasvatettu kuvittelemaan, ettei heitä koskenut lait eivätkä asetukset. Syy oli heidän vanhemmissaan, mutta kyllä heidän olisi pitänyt normaalin ihmisen tavoin ymmärtää tekojensa seuraukset.
Tämä kuolemaantuomittu ymmärsi vasta, kun sai sähkövirtaa elimistöönsä niin, että hänen munansa paukahti keskeltä halki kuin mikrossa ollut grillimakkara. Nyt hänen surmaamansa pariskunta sai oikeutta ja Amerikkalainen yhteiskunta tilastoihinsa lisää yhden yksilön, joka jouduttiin lopettamaan hänen vinksahtaneen käytöksensä vuoksi.
Se oli aikaa, kun Coca-Cola ja Sprite -Jojot olivat muodissa. Niitä oli kaikilla. Jojoilukilpailuja järjestettiin paikkakunnittain. Televisiossa pyöri Raija Pellin emännöimä Poliisi-Tv -ohjelma. Jurassic Park oli saapunut elokuvateattereihin paria vuotta aikaisemmin. Muuan nappiverkkareihin sonnustaunut 15-vuotias poika haki Ruokavarasto -nimisestä myymälästä itselleen kaksi Saarioisten mikropizzaa, jotka maksoivat yhteensä 12 markkaa. Pojan äiti oli antanut tälle kaksi sinistä 10 markan seteliä. Oli aivan tavallinen lauantainen aamupäivä.
Poika meni kotiinsa syömään tuon ajan tavallista kaupunkilaisnuoren ruokaa. Ensiksi mikroon meni tonnikalapizza ja sen jälkeen salamipizza. Hän lisäsi molempiin ketsuppia. Pizzat olivat syöty parissa minuutissa. Ruokailun jälkeen poika poistui kotoaan kavereidensa luokse. Kaverit olivat aikalailla samankaltaisia lähiönuorukaisia. Tänään he kuitenkin keksivät ryöstää iäkkään vanhuksen, mummon joka oli konttorityöntekijänä tienannut pienen eläkkeen ja omaisuuden, jonka turvin eleli. Hänen tarkoituksensa olisi ollut muuttaa maaseudulle, mutta tuota suunnitelmaa hän ei koskaan päässyt toteuttamaan.
Poikalauma potkaisi mummolta jalat alta ja kengittivät häntä päähän. Mummon pahoinpitely kesti vajaan kolme minuuttia minkä aikana hänen aivonsa repesivät ja sisäelimet vaurioituivat kuolettavasti. Poikalauma sai vajaan 300 markkaa ja askin Sisu-pastilleja. Mummeliinin käsilaukun he hylkäsivät läheiseen metsään. Kuluvien päivien aikana poliisi yritti löytää tekijöitä, tuloksetta. Tapaukselle ei ollut silminnäkijöitä. Ainoa johtolanka oli mummon otsassa ollut Nike -merkkisen tennistossun pohjakuvionti sekä hiukan kengänpohjasta tullutta hiekkaa.
Tästä alkoi noiden lähiönuorukaisten rikollisura. Kuvioihin tulivat verkkokellarimurrot ja kannabis sekä keskiolut. Autosoittimiakin he alkoivat varastamaan särkemällä auton sivuikkuna ja ottamalla mankan kokonaan ulos, poikkaisten sähköjohdot. Eräs osto- ja myyntiliike osti pojilta kaikki heidän varastetut autosoittimet. Myymälävarkauksista tuli aivan tavallista arkipäivän viihdettä. Aika kului kannabista poltellen, olutta hörppien ja mummoja potkien.
Sitten se tapahtui, pojat jäivät kiinni mummon ryöstöstä. Kiinniottotilanteessa poliisi kohteli poikia kovakouraisesti, mikä sai useamman pojan uhkailemaan poliisia ämmämäisesti. Yksi pojista kertoi poliisille hänen isänsä olevan lakimies. Poliisi potkaisi poikaa munille ja kertoi tämän isän olevan säälittävä hintti. Todellisuus iski vasten poikien kasvoja. Eivätkö he todellakaan saaneet potkia mummoja kadulla, varastaa keskikaljaa kaupoista ja ostella kannabista varastetuista autosoittimista peräisin olevilla rahoilla?
Yhteiskunta ei poikia tuominnut. He joutuivat vain poikakotiin, josta käsin he jatkoivat rikollistatoimintaansa. Pian he muodostivat oman katujengin, jonka nimeksi he antoivat FC. Se oli lyhenne Fucking Cops -sanoista. Sähkökaappeihin ja julkisivuihin pojat tägäilivät tuota kirjainyhdistelmää sekä ACAB:ia, joka on jokaisen äitinsä nussijan vartaloon tatuoituna. Pahimmilla laitoshörhöillä ja mummon raiskaajilla tuo kirjainyhdistelmä löytyy päänalueelle tatuoituna.
Aikakausi, jolloin NHL-kortit olivat suosittuja, jäi taakse. Tuli 2000-luku ja pojat varttuivat nuoriksi aikuisiksi. Yksi tuon poikalauman jäsen siirtyi ajasta ikuisuuteen, kun hän oli mennyt lässyttämään jollekin öiseen aikaan juna-asemalla ja sai puukosta. Hautajaiset olivat perusmuotoiset. Vainajan vanhemmat itkivät ja surivat. Heidän mielestään heidän poikansa ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. "Oi voi, miksi juuri meidän poika?" -äiti parkui, ikään kuin heidän poikansa olisi ollut maailman paras lapsi.
Samoihin aikoihin, kaukana Suomesta, mielisairaista ja äitinsä nussijoista, Yhdysvalloissa Sing Singin osavaltion vankilassa eräs miesvanki valmistautui hyvittämään tekonsa. Hän oli ampunut 78-luvulla pariskunnan. Nyt hän kuittasi teon menemällä sähkötuoliin. Aivan aluksi hänelle kuitenkin tarjottiin viimeinen ateria. Mies tilasi kulhollisen kivettömiä oliiveja, kaksi hampurilaista, ranskalaiset tabascolla, ison omenahillomunkin ja 2 litraa coca-colaa. Kuolemaantuomittu mässäili oikein kunnolla. Häntä ei kaduttanut tippaakaan, vaikka hän antoi toisin ymmärtää.
Hän toimi aivan samalla tavalla kuin tuo äitinsä nussijoista koostunut pikkupaskiaisten lauma Suomessa. Ei katumusta. Pelkästään ihmettelyä miksi ei olisi saanut raiskata, tappaa, varastaa ja kusta sekä paskantaa yleiselle paikalle. Tuollaiset yksilöt ovat kasvatettu kuvittelemaan, ettei heitä koskenut lait eivätkä asetukset. Syy oli heidän vanhemmissaan, mutta kyllä heidän olisi pitänyt normaalin ihmisen tavoin ymmärtää tekojensa seuraukset.
Tämä kuolemaantuomittu ymmärsi vasta, kun sai sähkövirtaa elimistöönsä niin, että hänen munansa paukahti keskeltä halki kuin mikrossa ollut grillimakkara. Nyt hänen surmaamansa pariskunta sai oikeutta ja Amerikkalainen yhteiskunta tilastoihinsa lisää yhden yksilön, joka jouduttiin lopettamaan hänen vinksahtaneen käytöksensä vuoksi.
-
Kardemumma
Re: Kerro tarina. Fiktiivinen tai tosi
LOPULTA PUHUI POMMI
Matti Korhonen, 49, oli jäänyt työttömäksi kiviporaajan hommista. Hän oli tehnyt niitä töitä viimeiset 32 vuotta. Nyt hänen paikkansa vei puolalaiset, latvialaiset, virolaiset, bulgarialaiset, romanialaiset ja kaikenmaalaiset halpaan vuokratyövoimaan perustuvat kansallisuudet. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla Matti oli saanut reilua palkkaa, ylityökorvauksia ja päivärahaa. Viimeiseen kymmeneen vuoteen ylityökorvauksista, päivärahoista ja normaalista palkasta ei ollut enää tietoakaan. Matti oli työskennellyt kiinteällä 12-euron tuntipalkalla, koska ei ollut halunnut jäädä pois yhteiskunnan kelkasta. Viimein se päivä oli kuitenkin koittanut ja Matti oli jäänyt työttömäksi.
Työttömyys kävi Matille turhauttavaksi. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan Matti haki ajankulua ja sisältöä elämäänsä juopottelusta. Perjantaina 13. syyskuuta 2019 Matti meni tavalliseen tapaansa Alkoon ostamaan täydennystä. Alkon kassan liukuhihnalle Matti nosteli ostoskorista seitsemän pulloa Leijona viinaa. Hyrylän Alkon myyjät olivat tulleet jo tutuksi Matille. He yleensä tervehtivät asiakkaita, myöskin Mattia. Tällä kertaa myyjä ei kuitenkaan edes vastannut Matin terveyhdykseen, mikä ihmetytti Mattia. Päivä oli muutenkin alkanut oudosti.
Joku oli ohittanut Matin kantatie neljäviidellä, Rusutjärven kohdalla ja näyttänyt keskisormea. Matti oli ajanut sallittua ajonopeutta. Matti asui näissä maisemissa ja oli tottunut ajamaan kyseisellä tieosuudella, jossa on paljon nopeusvalvontakameroita. Matin mieltä painoi muutenkin moni asia. Yksi niistä oli oma terveys, toinen työttömyyden luoman turhautuneisuuden johdosta tullut tuskastuneisuus. Kolmas oli täysin hallitsematon pakolaisvirta. Matti oli joutunut asioimaan Kelan toimipisteissä työttömyytensä johdosta ja oli niissä nähnyt tuon ilmestyskirjankaltaisen, painajaisunenomaisen näyn.
Kaikenlaisia afgaaneja, virolaisia, somaleja, irakilaisia ja kaikenmaalaisia, joiden kansallisuuslista on lähes loputon, olivat täyttäneet jokaikisen Kelan asiointipisteen. Tuossa vaiheessa Matin huumori oli loppunut. Häntä raivostutti yhteiskunnan tila, jossa kaikenlainen paska hyväksyttiin ja suvaittiin. Hän näki suomileijonan enää kaukaisena muistona, raadeltuna kotieläimenä, joka ei ollut kyennyt puolustautumaan villieläimiä vastaan. Asiat olivat täysin sekaisin, eikä missään ollut enää järkeä. Matti oli yrittänyt olla ajattelematta liikaa asioita, muttei ollut pystynyt siihen.
Matti katsoi Alkon myyjää silmiin ja maksoi ostoksensa kortilla. Tunteettomuus Mattia kohtaan sai hänet tuntemaan itsensä vähäpätöiseltä ja täysin tarpeettomalta yksilöltä, jolle ei ollut enää minkäänlaista tarvetta tai roolia yhteiskunnassa. Matti sai sullottua viinapullot muovikassiin ja jatkoi matkaansa autolleen. Kun hän istui autoonsa, jokin hänen päässään naksahti. Nyt sai riittää, oli ajatus, joka tuli syvältä hänen alitajunnastaan. Se oli hautunut siellä kuukausia. Se ei tehnyt Matista toimintakyvytöntä, päinvastoin. Matti käänsi virta-avainta, käynnistäen auton moottorin. Matti ajoi täysin normaalisti kotiinsa, mutta jokin taustapeilistä täysin ilmeettöminä paistaneissa kasvoissa näytti huolestuttavalta.
Kotonaan Matti riensi ulkona lahoamispisteessä olleeseen pihavarastoon, jossa Matti säilytti polttopuita, ruohonleikkuria, pihansiistimiseen tarvittavia työkaluja, hänen ammattiinsa kuuluneita tarvikkeita sekä useampaa laatikollista Forcitin valmistamaa erikoisdynamiittia, Redexia, johon on korkean räjähdysvoiman tavoittelemiseksi lisätty reilusti heksogeenia. Laatikot olivat peräisin konkurssipesästä, josta Matti oli saanut lopputilin. Mukaan oli tarttunut myöskin iso muovikassillinen työhanskoja, uudet turvakengät, sähkönalleja ja laukaisin - perinteisiä panostajan työtehtävissä käytettäviä tarvikkeita.
Matti ei kauaa miettinyt, vaan toimi varmoin ottein, kantaen räjähdelaatikot sisälle tupaansa. Mukaan hän otti myöskin sähkönalleja, joista lyhensi ensitöikseen tupansa pöydän ääressä katkaisupihdeillä sähköjohtoja. Vihreitä ja keltaisia sähköjohdon pätkiä oli pian pöydällä. Matti kieritti ne rullalle ja heitti roskiin. Nyt muutamassa sähkönallissa oli sähköjohtoa enää muutaman senttimetrin mitalta. Työskentely jatkui tiiviinä erilaisten työkalujen kanssa. Lopulta kasassa oli ruuvinvääntimen akulla toimiva, aikaviiveellä varustettu räjäytinlaite. Matti oli tyytyväinen työnsä tulokseen ja avasi ensimmäisen pullon leijona viinaa, ottan pitkän hörpyn suoraan pullosta, raakana.
Nyt Matti antoi katkeruudelleen täyden vallan. Hän sulloi suuhunsa venäläistä meetwurstia, pureskeli sen, nielaisi, juoden lisää pullonsuusta viinaa. Hän aukaisi tuvassaan olleen vanhan kasettisoittimen radion. Samassa ilmaan kajahti Pave Maijasen kappale - Elämän nälkä. Se lisäsi Matin sisällä pihissyttä vihaa ja katkeruutta, koska nyt hän tunsi, että hänelle tosissaan vittuillaan. Katsotaan saatana, kohta käki kukkuu, jumalauta -Matti ajatteli mielessään. Se ei ollut rikollisille tyypillistä uhoa, vaan lupaus itselleen siitä, että terroripommi-isku tulee varmasti tapahtumaan. Se oli samanlaista ajattelunkulkua mitä sotiemme veteraanit olivat käyneet läpi valmistautuessaan lähitaisteluun suurhyökkäyksen alkaessa, Puna-armeijan panssaroidun jalkaväen hyökätessä puolustusasemiin Karjalan kannaksella, Uraa! -huudon saattelemina.
Matin työhistorian aikana palvellut eväskassi sai sisällökseen useamman kilon Redexia ja räjäytinlaitteen. Lopuksi kassin sisällön näkösuojaksi asettui kivipölyinen työhaalari. Matin valtasi olo, jota ei pysty sanoiksi kirjoittamaan. Se on sellainen, kun kaltoinkohdeltu yksilö saa oikeutta, rikoslain 17 luvun 9 § mukaista oikeutta, eli omankädenoikeutta. Pommi-isku tulisi olemaan erittäin tuhoisa sen erikoislaatuisen räjähdeaineen ja sen määrän vuoksi. Matti tiesi sen, muttei enää perunut päätöstään, ihmisiä olisi kuoltava ja paljon. Syyllisiä oli paljon. Käsiksi heihin Matti pääsisi Kelan asiointipisteessä, jonne hän suunnitteli iskua. Tarkemmaksi kohteeksi valikoitui Tikkurilan Kelan toimipiste. Siellä hänelle virkailija oli vittuillut päin naamaa ja koko paikka, eteisaula mukaanlukien ollut aivan täynnä ulkomaalaisia hakemassa Matin kantaman työn hedelmää, mutta kohta heistä tulisi verisohjoa.
Matti oli luonut syvällä mielessään oikeutuksen tulevalle hirmuteolleen. Täydelliseen elämän tuhoon tuossa paikassa olisi riittänyt kilon verran Redexia. Puolustusvoimien räjäytyskaavan mukaisesti, joka perustuu aina ylipanostamiseen, Redexia oli useita kiloja ylimääräistä eväskassissa varmistamassa massiivista tuhoa. Armeijan käyttämän räjähdekaavan Matti oli oppinut Keuruulla, Pioneerirykmentissä. Siellä hän oli suorittanut aikoinaan asevelvollisuutensa, sysimustan leijonalipun alaisuudessa. Sekin paikka oli nytten lakkautettu ja sullottu täyteen arabimaista Suomeen tulleita miehiä. Se oli viimeinen irvikuva, jonka Matti loi mielessään ennen kuin sammui lähellä keskiyötä, useamman pullon viinaa juoneena.
Tiistai 17. syyskuuta 2019 kello 11:36 hätäkeskus sai useita soittoja hyvin voimakkaasta räjähdyksestä Tikkurilassa. Räjähdyksen voima oli ravistanut rikostutkijoiden ikkunoita Kielotien varrella olevalla poliisiasemalla. Kitkerä räjähdysaineen haju leijui pitkin Tikkurilaa. Matti oli jättänyt eväskassinsa Tikkurilan Kelan toimipisteeseen krapulaisena kello 11:25, ottanut vuoronumeron hämäykseksi ja poistunut paikalta. Rakennus, jossa Kelan toimipiste oli toiminut, oli siltä kohdin sortunut. Kelan toimipisteen tilalla oli nyt iso kasa betonijätettä. Näky oli lohduton. Satojen metrien säteeltä ei ollut yhtäkään ehjää ikkunaa. Kerrostalojen ikkunat olivat sataneet pieninä sirpaleina kaduille ja osittain sisälle asuntoihin.
Oli täysin selvää, että kyseessä oli tuhoisin terroripommi-isku mitä Suomessa oli koskaan sen rauhanaikana tapahtunut. Sitä ei olisi tapahtunut, jos Matti olisi saanut pitää työpaikkansa, olla osa yhteiskuntaa, toimia vastuullisen työmiehen roolissa. Rooli, jonka Matti oli ottanut työmiehen roolin tilalle, oli se sama, joka oli hänellä ollut Keuruulla varusmiespalveluksen aikana. Se rooli osasi kylvätä tuhoa. Se oli koulutettu tuhoamaan infrastruktuuria räjähteillä ja mekaanisesti murtaen.
Matti Korhonen, 49, oli jäänyt työttömäksi kiviporaajan hommista. Hän oli tehnyt niitä töitä viimeiset 32 vuotta. Nyt hänen paikkansa vei puolalaiset, latvialaiset, virolaiset, bulgarialaiset, romanialaiset ja kaikenmaalaiset halpaan vuokratyövoimaan perustuvat kansallisuudet. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla Matti oli saanut reilua palkkaa, ylityökorvauksia ja päivärahaa. Viimeiseen kymmeneen vuoteen ylityökorvauksista, päivärahoista ja normaalista palkasta ei ollut enää tietoakaan. Matti oli työskennellyt kiinteällä 12-euron tuntipalkalla, koska ei ollut halunnut jäädä pois yhteiskunnan kelkasta. Viimein se päivä oli kuitenkin koittanut ja Matti oli jäänyt työttömäksi.
Työttömyys kävi Matille turhauttavaksi. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan Matti haki ajankulua ja sisältöä elämäänsä juopottelusta. Perjantaina 13. syyskuuta 2019 Matti meni tavalliseen tapaansa Alkoon ostamaan täydennystä. Alkon kassan liukuhihnalle Matti nosteli ostoskorista seitsemän pulloa Leijona viinaa. Hyrylän Alkon myyjät olivat tulleet jo tutuksi Matille. He yleensä tervehtivät asiakkaita, myöskin Mattia. Tällä kertaa myyjä ei kuitenkaan edes vastannut Matin terveyhdykseen, mikä ihmetytti Mattia. Päivä oli muutenkin alkanut oudosti.
Joku oli ohittanut Matin kantatie neljäviidellä, Rusutjärven kohdalla ja näyttänyt keskisormea. Matti oli ajanut sallittua ajonopeutta. Matti asui näissä maisemissa ja oli tottunut ajamaan kyseisellä tieosuudella, jossa on paljon nopeusvalvontakameroita. Matin mieltä painoi muutenkin moni asia. Yksi niistä oli oma terveys, toinen työttömyyden luoman turhautuneisuuden johdosta tullut tuskastuneisuus. Kolmas oli täysin hallitsematon pakolaisvirta. Matti oli joutunut asioimaan Kelan toimipisteissä työttömyytensä johdosta ja oli niissä nähnyt tuon ilmestyskirjankaltaisen, painajaisunenomaisen näyn.
Kaikenlaisia afgaaneja, virolaisia, somaleja, irakilaisia ja kaikenmaalaisia, joiden kansallisuuslista on lähes loputon, olivat täyttäneet jokaikisen Kelan asiointipisteen. Tuossa vaiheessa Matin huumori oli loppunut. Häntä raivostutti yhteiskunnan tila, jossa kaikenlainen paska hyväksyttiin ja suvaittiin. Hän näki suomileijonan enää kaukaisena muistona, raadeltuna kotieläimenä, joka ei ollut kyennyt puolustautumaan villieläimiä vastaan. Asiat olivat täysin sekaisin, eikä missään ollut enää järkeä. Matti oli yrittänyt olla ajattelematta liikaa asioita, muttei ollut pystynyt siihen.
Matti katsoi Alkon myyjää silmiin ja maksoi ostoksensa kortilla. Tunteettomuus Mattia kohtaan sai hänet tuntemaan itsensä vähäpätöiseltä ja täysin tarpeettomalta yksilöltä, jolle ei ollut enää minkäänlaista tarvetta tai roolia yhteiskunnassa. Matti sai sullottua viinapullot muovikassiin ja jatkoi matkaansa autolleen. Kun hän istui autoonsa, jokin hänen päässään naksahti. Nyt sai riittää, oli ajatus, joka tuli syvältä hänen alitajunnastaan. Se oli hautunut siellä kuukausia. Se ei tehnyt Matista toimintakyvytöntä, päinvastoin. Matti käänsi virta-avainta, käynnistäen auton moottorin. Matti ajoi täysin normaalisti kotiinsa, mutta jokin taustapeilistä täysin ilmeettöminä paistaneissa kasvoissa näytti huolestuttavalta.
Kotonaan Matti riensi ulkona lahoamispisteessä olleeseen pihavarastoon, jossa Matti säilytti polttopuita, ruohonleikkuria, pihansiistimiseen tarvittavia työkaluja, hänen ammattiinsa kuuluneita tarvikkeita sekä useampaa laatikollista Forcitin valmistamaa erikoisdynamiittia, Redexia, johon on korkean räjähdysvoiman tavoittelemiseksi lisätty reilusti heksogeenia. Laatikot olivat peräisin konkurssipesästä, josta Matti oli saanut lopputilin. Mukaan oli tarttunut myöskin iso muovikassillinen työhanskoja, uudet turvakengät, sähkönalleja ja laukaisin - perinteisiä panostajan työtehtävissä käytettäviä tarvikkeita.
Matti ei kauaa miettinyt, vaan toimi varmoin ottein, kantaen räjähdelaatikot sisälle tupaansa. Mukaan hän otti myöskin sähkönalleja, joista lyhensi ensitöikseen tupansa pöydän ääressä katkaisupihdeillä sähköjohtoja. Vihreitä ja keltaisia sähköjohdon pätkiä oli pian pöydällä. Matti kieritti ne rullalle ja heitti roskiin. Nyt muutamassa sähkönallissa oli sähköjohtoa enää muutaman senttimetrin mitalta. Työskentely jatkui tiiviinä erilaisten työkalujen kanssa. Lopulta kasassa oli ruuvinvääntimen akulla toimiva, aikaviiveellä varustettu räjäytinlaite. Matti oli tyytyväinen työnsä tulokseen ja avasi ensimmäisen pullon leijona viinaa, ottan pitkän hörpyn suoraan pullosta, raakana.
Nyt Matti antoi katkeruudelleen täyden vallan. Hän sulloi suuhunsa venäläistä meetwurstia, pureskeli sen, nielaisi, juoden lisää pullonsuusta viinaa. Hän aukaisi tuvassaan olleen vanhan kasettisoittimen radion. Samassa ilmaan kajahti Pave Maijasen kappale - Elämän nälkä. Se lisäsi Matin sisällä pihissyttä vihaa ja katkeruutta, koska nyt hän tunsi, että hänelle tosissaan vittuillaan. Katsotaan saatana, kohta käki kukkuu, jumalauta -Matti ajatteli mielessään. Se ei ollut rikollisille tyypillistä uhoa, vaan lupaus itselleen siitä, että terroripommi-isku tulee varmasti tapahtumaan. Se oli samanlaista ajattelunkulkua mitä sotiemme veteraanit olivat käyneet läpi valmistautuessaan lähitaisteluun suurhyökkäyksen alkaessa, Puna-armeijan panssaroidun jalkaväen hyökätessä puolustusasemiin Karjalan kannaksella, Uraa! -huudon saattelemina.
Matin työhistorian aikana palvellut eväskassi sai sisällökseen useamman kilon Redexia ja räjäytinlaitteen. Lopuksi kassin sisällön näkösuojaksi asettui kivipölyinen työhaalari. Matin valtasi olo, jota ei pysty sanoiksi kirjoittamaan. Se on sellainen, kun kaltoinkohdeltu yksilö saa oikeutta, rikoslain 17 luvun 9 § mukaista oikeutta, eli omankädenoikeutta. Pommi-isku tulisi olemaan erittäin tuhoisa sen erikoislaatuisen räjähdeaineen ja sen määrän vuoksi. Matti tiesi sen, muttei enää perunut päätöstään, ihmisiä olisi kuoltava ja paljon. Syyllisiä oli paljon. Käsiksi heihin Matti pääsisi Kelan asiointipisteessä, jonne hän suunnitteli iskua. Tarkemmaksi kohteeksi valikoitui Tikkurilan Kelan toimipiste. Siellä hänelle virkailija oli vittuillut päin naamaa ja koko paikka, eteisaula mukaanlukien ollut aivan täynnä ulkomaalaisia hakemassa Matin kantaman työn hedelmää, mutta kohta heistä tulisi verisohjoa.
Matti oli luonut syvällä mielessään oikeutuksen tulevalle hirmuteolleen. Täydelliseen elämän tuhoon tuossa paikassa olisi riittänyt kilon verran Redexia. Puolustusvoimien räjäytyskaavan mukaisesti, joka perustuu aina ylipanostamiseen, Redexia oli useita kiloja ylimääräistä eväskassissa varmistamassa massiivista tuhoa. Armeijan käyttämän räjähdekaavan Matti oli oppinut Keuruulla, Pioneerirykmentissä. Siellä hän oli suorittanut aikoinaan asevelvollisuutensa, sysimustan leijonalipun alaisuudessa. Sekin paikka oli nytten lakkautettu ja sullottu täyteen arabimaista Suomeen tulleita miehiä. Se oli viimeinen irvikuva, jonka Matti loi mielessään ennen kuin sammui lähellä keskiyötä, useamman pullon viinaa juoneena.
Tiistai 17. syyskuuta 2019 kello 11:36 hätäkeskus sai useita soittoja hyvin voimakkaasta räjähdyksestä Tikkurilassa. Räjähdyksen voima oli ravistanut rikostutkijoiden ikkunoita Kielotien varrella olevalla poliisiasemalla. Kitkerä räjähdysaineen haju leijui pitkin Tikkurilaa. Matti oli jättänyt eväskassinsa Tikkurilan Kelan toimipisteeseen krapulaisena kello 11:25, ottanut vuoronumeron hämäykseksi ja poistunut paikalta. Rakennus, jossa Kelan toimipiste oli toiminut, oli siltä kohdin sortunut. Kelan toimipisteen tilalla oli nyt iso kasa betonijätettä. Näky oli lohduton. Satojen metrien säteeltä ei ollut yhtäkään ehjää ikkunaa. Kerrostalojen ikkunat olivat sataneet pieninä sirpaleina kaduille ja osittain sisälle asuntoihin.
Oli täysin selvää, että kyseessä oli tuhoisin terroripommi-isku mitä Suomessa oli koskaan sen rauhanaikana tapahtunut. Sitä ei olisi tapahtunut, jos Matti olisi saanut pitää työpaikkansa, olla osa yhteiskuntaa, toimia vastuullisen työmiehen roolissa. Rooli, jonka Matti oli ottanut työmiehen roolin tilalle, oli se sama, joka oli hänellä ollut Keuruulla varusmiespalveluksen aikana. Se rooli osasi kylvätä tuhoa. Se oli koulutettu tuhoamaan infrastruktuuria räjähteillä ja mekaanisesti murtaen.