Rikosylikomisario Juha Rautaheimo eläkkeelle

[Doctor Lecter]

Helsingin poliisin murharyhmän päällikkö, rikosylikomisario Juha Rautaheimo jää piakkoin eläkkeelle ja 40 vuoden ura väkivaltarikostutkijana jää taakse. Minfolaisille nimensä on tuttu useita kymmenistä eri uutisista

Murharyhmän pitkäaikainen komisario: Näin rikokset ovat muuttuneet

Vinkkimiesten erikoisjaksossa pian eläkkeelle jäävä Helsingin poliisin murharyhmän päällikkö, rikosylikomisario Juha Rautaheimo kertoo, miten väkivaltarikokset ovat hänen uransa aikana muuttuneet.

Rautaheimo on työskennellyt 40 vuotta väkivaltarikostutkijana. Tutkinnanjohtajana hän on työskennellyt vuodesta 1991.

Yksi suuri Rautaheimon uran aikana tapahtunut muutos on henkirikosten määrän väheneminen Suomessa.
- Kun aloitin vuonna 1975, Helsingissä tehtiin 25 henkirikosta. Tänä vuonna niitä on tehty kaksi, viime vuonna kymmenen ja sitä edellisenä vuonna seitsemän, Rautaheimo kertoo Vinkkimiesten Jarkko Sipilälle ja Pekka Lehtiselle.

Myös itsemurhat ovat vähentyneet noin kolmanneksella 70-luvun puolivälistä.
- Kun tulin töihin, Helsingissä tehtiin 150 itsemurhaa vuodessa. Viime vuonna luku oli 80 ja 90 välillä.

Yleisin itsemurhan tekotapa on Rautaheimon mukaan lääkkeiden yliannostus.
- Vahvoja psyykelääkkeitä ja viinaa.

Itsemurhien tekotapojen skaala on hänen mukaansa kuitenkin erittäin laaja.
- Vain mielikuvitus on rajana siinä, kun ihminen päättää itsensä lopettaa, Rautaheimo toteaa.

Jengirikollisuus on rauhoittunut
90-luvun puolivälissä Suomessa oli meneillään rikollisjengien valtataistelu, mikä työllisti paljon poliisia.
- Se oli pahimmillaan silloin. Nyt tilanne on jossain määrin rauhoittunut. Asemat on jaettu ja kenttä on jaettu. Ja erilaiset toiminnot, joissa ollaan mukana, on jaettu niin, ettei keskenään enää oteta yhteen niin paljon. Mutta työllistäväthän ne tietysti edelleenkin, Rautaheimo kertoo.

Sen sijaan erilaisiin aatteisiin liittyvien rikosten Rautaheimo uskoo lisääntyvän.
- Nythän erilaiset aatteet leviävät ihan toisella tavalla, kun meillä on maailma taskussa kaikilla. Ihmiset löytävät erilaiset aatteet ympäri maailmaa reaaliaikaisesti.

Yliopistoiskun suunnittelu oli Rautaheimon mukaan esimerkki uudentyyppisestä rikoksesta, jossa myös internetillä on vahva rooli.
- Veikkaan, että tämäntyyppiset jutut tulevat lisääntymään. Tästä tulevat uudet haasteet. Erilaiset ääri-ihmiset löytävät toisensa ja lähtevät suunnittelemaan kaikenlaisia juttuja, jotka voivat poikia mitä tahansa. Ihmiset, joilla on psykopaattisia piirteitä, jotka ihannoivat esimerkiksi jotain koulusurmajuttuja, mitä tahansa joukkotuhonta-asioita. Tällaiset ihmisethän keskustelevat keskenään tuolla verkossa ja saattavat löytää toisensa mistä vaan.

Rautaheimon mukaan poliisi on kuitenkin varautunut tämäntyyppisiin rikoksiin laajalla nettitoiminnalla ja moniammatillisella työllä, jolla pyritään ennaltaehkäisemään rikoksia.

"En muista" on yleinen selitys
Rautaheimon mukaan henkirikoksen tekijöillä on yksi yleinen piirre: he menettävät muistinsa.
- Myönnetään juttu, mutta kerrotaan, että ei muista. Ihmisen on helpompi olla puhumatta jutusta.

Myös henkirikosten motiivit ovat pysyneet pitkälti samoina koko Rautaheimon uran ajan.
- Samanlailla ihmisiä tapetaan kuin ennenkin. Henkirikokset ovat vain vähentyneet. Mutta motiivit ovat olleet ihan samat: kosto, äkkipikaisuus, mustasukkaisuus, viha, kateus, kauna ja alkoholi. Alkoholihan liittyy yleensä suomalaiseen henkirikokseen ja on sattuma monesti, onko tekijä vai uhri, kumpi on kumpi.

Rautaheimo myöntää joutuneensa yllättymään monta kertaa pitkällä urallaan.
- En koskaan kuvitellut, että Suomeen tulee koulusurmia, joukkosurmia, Vilja Eerikan tapaista tapausta tai kidnappausjuttua. Aina olen kuvitellut, että olen nähnyt kaiken, mutta aina on tullut joku uusi juttu, mitä ei ole voinut koskaan kuvitella. En usko, että tämä on vielä tässä. Ehkä minun osaltani, mutta se jatkuu muiden osalta.

mtv.fi
18.04.2015 11:57
-----------------------------------

Vinkkimiehet-spesiaali: Murharyhmän päällikkö unohtumattomilla rikospaikoilla

Murharyhmän päällikkö unohtumattomilla rikospaikoilla
Vinkkimiesten 40-minuuttisen erikoisjakson vieraana on eläkkeelle jäävä Helsingin poliisin murharyhmän päällikkö, rikosylikomisario Juha ”Hermo” Rautaheimo. Rautaheimolla on 40 vuoden kokemus väkivaltarikostutkijana ja hän on nähnyt ihmismielen pahuudesta lähes kaiken.

Rautaheimo puhuu Vinkkimiesten Jarkko Sipilän ja Pekka Lehtisen haastattelussa rikosmaailman muutoksista ja nimeää virkauraltaan viisi unohtumatonta väkivaltarikosta. ”Hermo” vie Vinkkimiehet kyseisten rikosten tapahtumapaikoille Helsingissä ja kertoo, miten poliisi selvitti rikokset ja mitä mielenkiintoisia yksityiskohtia niihin liittyi.

Perijättären kidnappaus käynnistyi Töölössä
Rikospaikkakierros alkaa Töölöstä, missä sai alkunsa miljoonaperijättären väkivaltainen kidnappaus vuonna 2009. Rautaheimon mukaan poliisin jalkatyö ja sitkeys johtivat lopulta siihen, että sieppaaja Juha Turunen saatiin kiinni ja perijätär vapautui 17 vuorokautta kestäneestä panttivankeudesta. Turunen sai yhdeksän vuoden vankeustuomion.
– Tätä lähdettiin ensin tutkimaan katoamisjuttuna, joka sitten muuttui, kun vanhemmille tulleissa kiristyskirjeissä vaadittiin kahdeksaa miljoonaa euroa uhrin palauttamisesta vahingoittumattomana. Se tuntui pelottavaltakin, koska tällaisesta ei ollut Suomessa mitään kokemusta, Rautaheimo sanoo.

Jengisotaa keskellä päivää
Rautaheimon mieleen on erityisesti painunut myös keskustassa, Lönnrotinkadulla vuonna 1996 tapahtunut jengiammuskelu. Siinä MC Finlandin jäsen ampui keskellä kirkasta päivää Bandidos MC:n varapresidentin. Jengisota oli tuolloin kuumimmillaan, ja pian ampumisen jälkeen MC Finland sai kansainvälisen Hells Angels MC:n täysjäsenyyden.

70-luvun murhapoltossa poliittisia sävyjä
Kolmanneksi Rautaheimo nimeää Kirjapaino Kursiivin murhapolton vuonna 1977. Rikoksessa tuhottiin SKP:n taistolaisen siiven äänenkannattajaa Tiedonantajaa painanut Kirjapaino Kursiivi Helsingin Lauttasaaressa. Kirjapainosta löydettiin sammutustöiden yhteydessä viemäriputkeen rakennettu pommi, joka ei kuitenkaan ehtinyt räjähtää. Talon ulkoseiniä oli töhritty hakaristein. Tapaus herätti suurta huomiota ulkomaita myöten. Jutussa tuomittiin muun muassa uusnatsina tunnettu Pekka Siitoin ja hänen kannattajiaan.

Taksinkuljettajan kohtalokas kyyti
Neljäntenä Rautaheimo listaa Lahden taksimurhan vuodelta 2001. Elinkautiseen tuomittu 26-vuotias mies oli ottanut taksin yöllä lennosta Sörnäisten Kurvista ja pyytänyt kuljettajaa ajamaan Lahteen. 20-vuotiaan taksinkuljettajan elämä päättyi kesken matkan, kun asiakas ampui häneen kylmäverisesti 14 laukausta.
– Se oli yksi meikäläisen virkauran haasteellisimmista jutuista, Rautaheimo kertoo.

Laajasalon murhan käsittämätön motiivi
Viides ja tuorein rikostapaus on Laajasalon murha viime vuodelta. Rautaheimo vie Vinkkimiehet Laajasalon vanhaan öljysatamaan, minne murhasta epäilty mies vei uhrina olleen 58-vuotiaan naisen, jatkoi väkivallan tekoaan ja teon päätteeksi veti naisen mereen. Ainoaksi motiiviksi näyttää poliisin mukaan jäävän hallitsematon raivon purkaus. Uhriksi joutunut nainen oli puuttunut tilanteeseen, missä mies oli kohdellut huonosti koiriaan.

Rautaheimon viimeiset työpäivät Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa ovat tässä kuussa. Rautaheimo paljastaa ohjelman lopussa Vinkkimiehille myös, mitä hän aikoo eläkepäivillään tehdä.
– Haikein mielin tietysti lähden, mutta vapauttavissa tunnelmissa, Rautaheimo sanoo.

Vinkkimiehet on noin parin viikon välein MTV.fi:ssä ilmestyvä keskusteluohjelma, jossa rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä ja tutkiva toimittaja Pekka Lehtinen vaihtavat mielipiteitään rikos- ja oikeusalan ajankohtaisista aiheista.

mtv.fi
16.04.2015 17:59

[MEG]

Rautaheimon nimi on tullut esille täällä monessa yhteydessä. Muistan kuinka otti vastaan TV"-murharyhmän".
Tuli mieleen, että mihin kariutui "Murharyhmän"ja Alibin Lahtosen idea Jussi Helasvuon surmajutusta alibissa?. Voisiko Murharyhmän viimeinen Minfolainen kertoa?

[Tracker]

Murharyhmän eläköityvät legendat:

Nämä rikokset ovat jääneet mieleen

Lauantai 9.5.2015 klo 08.58

Suomen ainoasta murharyhmästä eläköityvät rikosylikomisariot Juha Rautaheimo, 63, ja Arto Karalahti, 65, olleet töissä poliisissa yhteensä 83 vuotta 9 kuukautta.

Venemiljonäärin kuolema jäi Rautaheimolta selvittämättä
Karalahti on kiertänyt eri tehtävissä eri poliisiasemilla ja välillä hän ehti tehdä töitä YK:ssa ja ulkomailla. Viimeiset 16 vuotta hän on ollut Suomen ainoassa murharyhmässä, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä. Rautaheimo on ollut siellä koko poliisiuransa ajan, 40 vuotta.

- Se on monumentti, Karalahti nauraa ja viittaa kollegaansa.

Vuosikymmenten aikana työ on muuttunut paljon välineistöltään ja tehtäviltään, mutta varsinainen sisältö on pysynyt samana.

- Rikokset eivät ole muuttuneet. Ihan samalla tavalla ennenkin on tapettu ja tehty henkirikoksia. Perhesurmiakin on ollut iät ja ajat. Nyt ne ovat vain enemmän esillä julkisuudessa, he kertovat.

Niin. Vaikka kansalaisten mielestä saattaakin tuntua, että maailma on raaistunut ja henkirikokset lisääntyneet, on totuus toinen. Tilastojen mukaan henkirikokset ovat vähentyneet.

- Kaikki väkivaltarikokset ovat vähentyneet. Pitkään Helsingissä tapahtui 20-30 henkirikosta joka vuosi. Viime vuosina määrä on ollut reilusti alle 20, viime vuonna tapahtui 10, Rautaheimo valottaa.

Ikimuistoisia keikkoja
Pitkän poliisiuran varrelle mahtuu paljon ainutlaatuisia ja ikimuistoisia työtehtäviä. Jotkut rikokset säilyvät mielessä ikuisesti, vaikka työt loppuvatkin.

- Perijättären sieppausjuttu ja Vilja Eerikan murha. Ne eivät unohdu. Viime aikaisista jutuista Laajasalossa tapahtunut henkirikos jää mieleen. Se oli hankala ja erikoinen juttu, Rautaheimo luettelee.

- Professori Kari S. Tikan tappo, Laajasalon perhesurma, Helsingin yliopiston viime vuotinen joukkosurmauhka. Ne tulevat päällimmäisinä mieleen tapauksista, joissa olin tutkinnanjohtajana, Karalahti sanoo.

Paljon on myös isoja rikosjuttuja, jotka jäävät julkisuudelta piiloon. Silti ne voivat olla tapauksia, joita poliisit itse eivät unohda.

Eräskin henkirikos, jossa nainen surmasi väkivaltaisen miehensä, on edelleen muistissa. Siinä oli pieni nainen ja iso mies. Naista oli pahoinpidelty paljon ja sitten kävi näin, vähän kuin vahingossa, Karalahti kertoo.

Mikähän tapaus tämä mahtaa olla kun ei muistu mieleen ollenkaan? (Tracker)

Hyvä työporukka
Murharyhmässä ollaan sananmukaisesti jatkuvasti tekemisissä kuoleman kanssa. Väkivaltarikosyksikkö tekee noin 1300 kuolemansyyntutkintaa vuodessa, henkirikoksia ja tapon yrityksiäkin on yhteensä kymmeniä vuosittain. Lisäksi yksikössä tutkitaan törkeät pahoinpitelyt, joita viime vuonnakin oli yli sata. Seksuaalirikoksia tutkittiin viime vuonna yli 400. Yksikkö tutkii myös Helsingissä tapahtuneet katoamistapaukset.

Karalahti ja Rautaheimo ovat uransa aikana nähneet lukemattomia ruumiita ja rikospaikkoja. Osa on niin vastenmielisiä ja kauheita, että niitä ei pysty edes kuvailemaan.

- Vaatii henkistä kanttia olla jatkuvasti tekemisissä kuoleman kanssa, mutta ei tänne hakeudu töihinkään kuin tietyntyyppiset ihmiset. Aika raskaita juttuja täällä on, Rautaheimo sanoo.

- Meillä on hyvä työyhteisö ja huumori kukkii. Joka aamupalaverissa heitämme hurttia huumoria. Se auttaa jaksamaan. Ja toisaalta on meillä paljon muutakin kuin väkivaltarikoksia. Erityisesti uhkatutkinnat ovat lisääntyneet viime vuosina, Karalahti kertoo.

Mukava työyhteisö on juuri se, jota rikosylikomisariot tulevat ikävöimään eniten eläkkeellä.

- Yhteyttä pidetään jatkossakin ja käymme yhteisissä tapaamisissa ja juhlissa, he vakuuttavat.

Erikoisia hetkiä tutkinnanjohtajat kokevat varmasti silloinkin, kun he kotona kuulevat henkirikoksesta, jostain isosta jutusta, joka on tullut murharyhmän tutkittavaksi.

- Voihan se aluksi olla outoa, kun ei pääsekään mukaan. Mutta siihenkin tottuu, Rautaheimo vakuuttaa.

Harrastuksia riittää
Mielenkiintoisesta työstä huolimatta miehet jäävät mielellään eläkkeelle. Erityisesti Karalahti, joka olisi voinut jäädä eläkkeelle jo kaksi vuotta sitten, mutta päätti vielä jatkaa.

- Minun työni on nyt tehty. Kyllä minä aikani saan kulumaan eläkkeellä. Käyn kuntosalilla, lenkkeilen, pelaan golfia, squashia ja tennistä. Joka päivä jotakin, Karalahti luettelee.

Rautaheimolle kuorolaulu on harrastuksista tärkein.

- Olen nyt viisi vuotta laulanut kuorossa ja se on mukavaa. Kesällä veneily on erityisen lähellä sydäntä.

- Onhan se pikkuisen haikeaa jäädä eläkkeelle, mutta elämässä on eri vaiheita ja nyt alkaa tällainen vaihe, Rautaheimo sanoo.

Virallisesti Rautaheimo jää eläkkeelle 1. elokuuta ja Karalahti 1. syyskuuta. Rautaheimon viimeinen työpäivä on kuitenkin jo ohi, sillä hän aloitti lomansa toukokuun alussa. Karalahti on töissä vielä toukokuun, jonka jälkeen hänen työnsä päättyy. Elokuussa hän palaa vielä pariksi viikoksi tuuraamaan.

Väkivaltarikosyksikön uusia tutkinnanjohtajia ei ole vielä valittu, mutta haku käynnistyy pian.

- Toivottavasti murharyhmä säilyy jatkossakin, jotta olisi tällainen erikoistunut porukka tulevaisuudessakin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050 ... 2_uu.shtml

[Doctor Lecter]

Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

Juha Rautaheimo on Helsingin poliisin entinen väkivalta­rikosyksikön eli ”murharyhmän” päällikkö. Nykyään hän on kuorossa laulava eläkeläinen Keravalta.

HYVÄNTUULINEN Juha ”Hermo” Rautaheimo istuu kahvikupin ääressä Keravan Keuda-talolla. Pitkäaikainen lempinimi on poliisikollegoiden väännös miehen sukunimestä, eikä se Rautaheimon mukaan viittaa lainkaan hermojen menemiseen tai kurissa pitämiseen.

Rautaheimo on entinen Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön eli ”murharyhmän” päällikkö ja nykyinen keravalainen kuorossa laulava eläkeläinen. Hänen vuonna 1975 alkaneelle poliisin urallensa on mahtunut niin paljon kuuluisia ja raskaita rikostapauksia, että hän halusi koota ne kirjaksi. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2015.

Pöydällä makaa uunituore, vielä oikolukematon painos Hermo – Murharyhmän mies -kirjasta, joka ilmestyy elokuun lopussa. Ikkunasta näkyy kirjasto, jossa suurin osa kirjasta valmistui.

”Kun tekstiä alkoi tulla, kirja syntyi aika nopeasti”, hän sanoo.

Rautaheimo kertoo monen tuttavan pyytäneen häntä kirjoittamaan muistelmat, mutta yksi painava syy kirjan kirjoittamiselle löytyi vielä lähempää.

”Minulla on kolme poikaa lapsenlapsina ja he ovat aina kyselleet, että mitä minä olen elämässäni tehnyt. Olen sanonut, että minä kirjoitan joskus, niin voitte vanhempina lukea.”

Rautaheimo sanoo, että toisinaan oman elämän puristaminen kirjaksi sai kovaksi keitetyn miehen herkistymään.

RAUTAHEIMON pitkälle uralle on osunut useita suomalaisen rikoshistorian tunnetuimpia tapauksia. Hän on ollut tutkimassa muun muassa Jakomäki–Mikkeli-panttivankidraamaa (1986), tiirikkaraiskaajan tapausta (1986–1989), unisurmaa (1993), poliisimurhia (1997), Turun kidnappaussaagaa (2009) ja 8-vuotiaan Eerikan murhaa (2012). Lisäksi pari juttua jäi auki, esimerkiksi Katajanokan venekauppiaan surma (2010).

Rautaheimo empii hetken miettiessään mieleenpainuvinta tapausta. Hän on ollut mukana muutaman sadan henkirikoksen tutkinnassa. Lopulta hän päätyy yhteen tapaukseen.

”Ehkä se kaikkein vaikein juttu on ollut Lahden taksimurha. Se on ainakin sellainen, mitä ei voi unohtaa.”

Vuonna 2001 tapahtuneessa Lahden taksimurhassa Helsingin Kalliossa kyytiin noussut mies ampui 14 kertaa taksikuskia pistoolilla lähietäisyydeltä Hollolassa ja ajoi sen jälkeen taksin Lahteen. Mies pakeni seuraavana aamuna bussilla Helsinkiin, sitten autolla Hampuriin ja lopulta lentokoneella Bangkokiin. Thaimaassa mies otettiin kiinni.

Murhan motiivi jäi mysteeriksi. Juttu ratkesi monien käänteiden jälkeen, kun murhaajan vanhemmat tekivät pojastaan katoamisilmoituksen.

”Taksisurmaa tutkittiin ihan tosissaan puoli vuotta. Oli ihan sattumaa, että se selvisi”, Rautaheimo toteaa.

ESIKOISKIRJAILIJA sanoo, että kirja ei ole paljastuskirja. Rikostutkintoihin liittyy paljon seikkoja, joita hän ei halua tuoda julki.

”Olen sanonut työkavereille, että turha pelätä sisältöä.”

Hän muistuttaa, että vastoin yleistä harhaluuloa henkirikosten määrä on pitkällä aikavälillä vähentynyt tasaisesti. Rikostutkinta on tavallisesti arkista puurtamista; suurimmaksi osaksi ”turhaa työtä”, kunnes jotain merkittävää käy ilmi. Harhaluulon hän uskoo olevan peräisin rikosjournalismista.

”Kun lööpit huutavat jokaisen rikostapauksen kaikki käänteet läpi, syntyy illuusio.”

Hän löytää toimittajien toiminnasta paljon parannettavaa, mutta myös poliisin tiedottamisesta hänellä on sana sanottavana.

”Nykyisin mennään liian usein tutkinnallisten syiden taakse. Edustan sitä koulukuntaa, jonka mukaan ihmisten kuuluu tietää vakavistakin rikoksista”, Rautaheimo sanoo.

”Oikea-aikainen, asiallinen tiedottaminen katkaisisi huhut monelta asialta. Poliisi on tullut vähän araksi.”

RAUTAHEIMO kertoo seuraavansa poliisin työtä aktiivisesti lehtien välityksellä.

Viimeaikaiset poliisijohtoa käsitelleet rikostutkinnat ovat saaneet konkarin mietteliääksi. Hän ei ole tyytyväinen siihen, miten esimerkiksi Jari Aarnion rikokset ovat vaikuttaneet kansalaisten luottamukseen poliisiin.

”Toisaalta Aarnion tapaus oli lopulta osoitus siitä, että oikeusvaltio toimii.”

Omasta osaamisalueestaan Rautaheimo arvioi, etteivät vakavat väkivalta- ja henkirikokset ole merkittävästi muuttuneet vuosien varrella. Rautaheimon mukaan motiivit, tekijät, tekotavat, tekopaikat ja tekovälineet ovat säilyneet pitkään melko samanlaisina.

Poliisin työ on kuitenkin muuttunut rutkasti. Radiopuhelinten ajasta on siirrytty DNA-testien nykytodellisuuteen, kuten kirjan esittelytekstissä lukee. Paperityön ja byrokratian määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

Perimmäisen tutkintatyön hän näkee kuitenkin säilyneen samanlaisena. Työssä on kyse päättely- ja oivaltamiskyvystä sekä palasten yhdistelystä, vaikka esimerkiksi valvontakamerat ja telepakkokeinot ovat helpottaneet monia tutkintoja.

”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin. Rikoskumppani nostaa kiinnijäämisen riskin aina moninkertaiseksi.”

Lisäksi rikostutkintaa on leimannut iät ja ajat yllätyksellisyys.

”Edelleen joka vuosi tulee myös erikoisia tapauksia aivan puskista. Esimerkiksi viime vuonna tapahtunut murha Sipoossa.”

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen työntekijöihin linkittyneen henkirikoksen tiedotuslinjaa hän kehuu erittäin hyväksi.

YKSI asia Rautaheimoa on mietityttänyt pitkään. Henki- ja väkivaltarikoksista jaetaan hänen mukaansa kevyitä tuomiota.

”Esimerkiksi törkeissä huumausainerikoksissa käytetään asteikon yläpäätä, mutta törkeissä väkivaltarikoksissa alapäätä.”

Elinkautinen on hänen mielestään murhasta kohdallaan, mutta alemmat henkirikostuomiot ovat usein vastoin yleistä oikeustajua. Ja kun ensikertalaiset istuvat vain puolet tuomioistaan, Rautaheimon mukaan moni rangaistus jää liian vaisuksi.

”Taposta voi joutua istumaan 4,5 vuotta, mutta uhrilta voi mennä 60 vuotta.”

RAUTAHEIMO kertoo kaipaavansa työaikojen hyvää yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä edelleen. Eläkkeellä hän viihtyy silti erinomaisesti.

Keravan juna-asemaa katsellessaan hän on sitä mieltä, että useimmiten aamulla oli mukava lähteä raiteita pitkin Pasilaan. Takaisintulo venyi monta kertaa, mutta perhe ymmärsi vaativan työn luonteen. Siitä hän jakaa kiitoksensa vaimolleen.

Rautaheimo sanoo, että hän on ollut onnekas siinä, etteivät raaimmatkaan rikokset ole jääneet kummittelemaan hänen mieleensä.

Kuka?
*Juha Rautaheimo
*Syntynyt 6. maaliskuuta 1952 Helsingissä.
*Poliisina vuodesta 1974, väkivalta­rikosyksikössä 1989–2015.
*Murharyhmä-lehden päätoimittajana 1997–2014.

Helsingin Sanomat
18.8. 2:00 , Päivitetty: 18.8. 10:40

adlibris.com

Murharyhmän_mies.jpg (42.61 KiB) Katsottu 3554 kertaa

[Tunturisusi]

Suomi on väkivaltainen maa, jossa saa ”hakata halvalla” – Murharyhmän legenda kritisoi rajusti lieviä tuomioita

Tällainen uutinen Iltalehdessä, jossa teeveestä tuttu rikostutkija arvioi, että Suomessa annetaan aivan liian pieniä tuomioita väkivaltarikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d213 ... 0cb6889ac0

Suomi on väkivaltainen maa, jossa saa ”hakata halvalla” – Murharyhmän legenda kritisoi rajusti lieviä tuomioita

Tänään klo 0:38

Helsingin poliisissa vuosikymmenten uran tehnyt legendaarinen väkivaltatutkija Juha ”Hermo” Rautaheimo ei säästele sanojaan suomiessaan suomalaista oikeuslaitosta.

Näyttää siltä, että tässä maassa toisen ihmisen saa hakata tai puukottaa lähes hengiltä ilman kovinkaan suuria oikeudellisia seuraamuksia, eläkkeelle jäänyt rikosylikomisario Juha ”Hermo” Rautaheimo jyrähtää tuoreessa omaelämäkerrassaan Hermo – murharyhmän mies (Siltala 2019).

Keväällä 2015 eläkkeelle jäänyt Rautaheimo nostaa esiin useita esimerkkejä raaoista väkivaltarikoksista ja niistä seuranneista epäjohdonmukaisista, mutta samalla johdonmukaisen lievistä rangaistuksista.

”Laki sallisi kovempaa”
Törkeimpiä väkivaltarikoksia neljäkymmentä vuotta tutkineella ja tutkintaa johtaneella Rautaheimolla on selkeä näkemys oikeuslaitoksen tavasta soveltaa lakia.

– Säädökset mahdollistavat kovatkin rangaistukset henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista. Annetut tuomiot liikkuvat kuitenkin asteikkojen alapäässä, hän toteaa.

Rautaheimo huomauttaa, että esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä säädetty maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta. Tuomiot kuitenkin liikkuvat keskimäärin puolentoista–kahden vuoden välillä minimirangaistuksen ollessa vuosi vankeutta.

– On aiheellista ihmetellä törkeiden väkivaltarikosten tuomioita. Halvalla saa hakata, jos tavallinen tuomio suhteessa maksimirangaistukseen on vain 10–20 prosenttia.

”Hämmästyttävä tuomio”
Kirjansa esimerkkien joukossa Rautaheimo nostaa esiin tapauksen, jossa miestä puukotettiin pitkäteräisellä leipäveitsellä rintaan ja vastaan. Alhaalta päin isketty veitsi pysähtyi juuri ennen sydäntä raapaistuaan myös maksaa.

Uhri jäi kuitenkin henkiin nopean ja tehokkaan ensihoidon ansiosta.

Puukottaja vangittiin tapon yrityksestä epäiltynä. Poliisi ja syyttäjä olivat yhtä mieltä rikosnimikkeestä. Myös pakkokeinotuomari oli samaa mieltä – jos toista lyö pitkäteräisellä veitsellä kahdesti sydämen seutuville, tekijän täytyy ymmärtää, että seurauksena saattaa olla uhrin kuolema.

Syyttäjä vei juttua eteenpäin tapon yrityksenä. Tuomioistuin kuitenkin katsoi, ettei puukottajalla ollut tappamistarkoitusta. Sen mukaan uhri ei myöskään ollut joutunut välittömään hengenvaaraan.

– Oikeuden mielestä kyse oli tapon yrityksen sijasta törkeästä pahoinpitelystä. Tuomio oli hämmästyttävä, vuosi ja kuusi kuukautta ehdollista vankeutta, Rautaheimo kirjoittaa.

Sattuman kauppaa
Juha Rautaheimon mukaan puukotuksessa voi olla kyse millistä tai kahdesta, tunkeutuuko veitsi uhrin aorttaan. Jos ei, uhri voi päästä parin päivän päästä sairaalasta ja puukottaja selvitä syytteellä törkeästä pahoinpitelystä.

– Tuo rajanveto on akateemista väittelyä. Mielestäni aina jos teräaseella isketään rintakehään, (henkiinjääminen) on puhdas sattuma. Näissä pitäisi lähtökohtaisesti aina tuomita tapon yrityksenä. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, Rautaheimo sanoo Iltalehdelle.

Hän huomauttaa, ettei kirjassa esitetty kritiikki oikeuslaitoksen rangaistuskäytäntöä kohtaan ole uutta. Vahva julkinen ulostulo ei myöskään johdu ”eläkeläisen sananvapaudesta”.

– Olen näistä kirjoittanut myös Murharyhmä-lehdissä (Helsingin poliisin väkivaltarikostutkijoiden lehti, joka jaetaan sen sidosryhmille).

”Suhteetonta”
Juha Rautaheimo sanoo, että rangaistusasteikon lievä soveltaminen jatkuu yhä – ja jatkui koko sen ajan kun hän toimi poliisina.

– Sieltä (tuomioista) ei oikein tahdo päästä ylöspäin. Suuri yleisö on sitä mieltä, että kovistakin väkivaltarikoksista annetut rangaistukset ovat liian kevyitä. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Rautaheimo huomauttaa, ettei missään tapauksessa hyväksy huumeita. Hän ei kuitenkaan voi olla vertaamatta huumerikoksista annettuja rangaistuksia väkivaltarikosten seuraamuksiin.

– Törkeissä huumerikoksissa käytetään aina asteikon yläpäätä.

Ihmiseen kohdistuvista väkivaltarikoksista annetut rangaistukset eivät Rautaheimon mukaan ole millään tavalla suhteessa tähän.

– En väheksy kovia huumetuomioita. Mutta huumeiden käyttäjäksi ryhtyvä tekee sen kuitenkin vapaaehtoisesti. Kukaan ei sen sijaan halua tulla puukotetuksi.

Ei ruumiita kotiin
Neljä vuosikymmentä raakojen rikosten ja ruumiiden parissa antoi Rautaheimolle ainutlaatuisen näköalan suomalaiseen väkivaltarikollisuuteen. Kirjassaan hän nostaa esiin koko maata kuohuttaneita rikoksia, joissa on ollut mukana joko tutkijana tai tutkinnanjohtajana.

– Suomi on väkivaltainen maa, ei siitä mihinkään pääse. Se ei kuitenkaan ole meillä niin paheksuttavaa kuin monessa muussa maassa.

Lievät tuomiot eivät silti tehneet Rautaheimosta kyynistä, eivätkä veriset ruumiit seuranneet häntä kotiin.

– Onnistuin pitämään työn ja yksityiselämän erossa toisistaan. Tykkäsin työstäni. Vaikka itse jouduin antamaan kasvot monelle kovalle jutulle, taustalla ollut porukka oli tärkein. Siinä oli joukko monitaitureita – osaavaa porukkaa, jonka kanssa oli hyvä tehdä työtä, Juha ”Hermo” Rautaheimo kiittää.

Näistä rikoksista Hermo muistetaan
Helsingin poliisilaitoksella uransa luonut rikosylikomisario Juha ”Hermo” Rautaheimo tuli tunnetuksi lukuisten suurta kohua nostattaneiden rikosten tutkijana ja tutkinnanjohtajana.

Susanne Lindholmin murha vuonna 1976. 25-vuotias lentokenttävirkailija löydettiin surmattuna Sofianlehdossa sijainneen talonsa pyöräkellarista.
Jakomäki–Mikkeli-panttivankidraama 1986. Pankkiryöstäjä otti kolme panttivankia. Takaa-ajo päättyi Mikkelin keskustaan, poliisin laukauksiin ja räjähdykseen. Ryöstäjä ja yksi panttivanki saivat surmansa.
Tiirikkaraiskaaja 1989. Mies seurasi yöllä ravintolasta lähteneitä naisia ja tiirikoi itsensä heidän asuntoihinsa.
Unisurma 1993. Vaimo ilmoitti löytäneensä miehensä elottomana. Kuolinsyy oli lähietäisyydeltä päähän ammuttu luoti. Epäilty itsemurha paljastui lopulta murhaksi ja murhaajaksi oma vaimo.
Poliisimurhat 1997. Kaksi poliisia ammuttiin teloitustyyliin Punavuoressa. Murhaajaksi paljastui tanskalainen Steen Christensen, joka hetkeä aiemmin oli ryöstänyt hotelli Palacen kassan.
Taksimurha 2001. Helsinkiläinen taksinkuljettaja löytyi kuolleena autostaan Lahdesta. Kuljettaja oli murhattu 14 pistoolin laukauksella.
Kidnappaus 2009. Lähetiksi tekeytynyt mies huumasi uhrinsa ja kuljetti hänet Turun lähellä sijaitsevaan huoneistoonsa. Mies piti naista vankina ahtaassa äänieristetyssä kopissa yli 2 viikkoa vaatien omaisilta 8 miljoonan euron lunnaita.
Vilja Eerika 2012. Perheen 8-vuotias tyttö löytyi kuolleena kotoaan. Isä ja äitipuoli olivat pitkään ja toistuvasti pahoinpidelleet lasta, joka lopulta kuoli teipattuna ja sidottuna tukehtumiseen.

Tuotu esiin artikkeli linkin takaa ja aloitettu ketju yhdistetty jo olemassa olevaan ketjuun.
-NILS-

[hutkivajournalisti]

Suomi on väkivaltainen maa on aika lailla urbaani legendaa. Liian pienistä tuomioista olen samaa mieltä.

Tuolta voi käydä katselemassa henkirikos tilastoja maailmanlaajuisesti.Suomessa tehdään asukaslukuun suhteutettuna esim. kaksi kertaa vähemmän henkirikoksia kuin Virossa. Saman verran kuin Englannissa ja Tanskassa. Muusta maailmasta puhumattakaan.

Tuossa listassa on siis henkirikokset per 100 000 asukasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_c ... icide_rate

[Doctor Lecter]

Itsepäinen pikkurikollinen Jallu oli poliisin kahvihuoneen kestovitsi – murharyhmän ex-pomo Juha Rautaheimo sanoo "kaipaavansa häntä oudosti"

Murharyhmän johtaja kirjoitti eläkepäivillään muistelmat, jotka avaavat näköalapaikan Suomen rikoshistorian kovaan ytimeen.

Jalmari "Jallu" Koiranen oli persoona, jonka rikosylikomisario Juha Rautaheimo muistaa jo ensitapaamisesta vuodelta 1975. Hän oli pieni ja rähjäisen näköinen, metsäläistyyppinen hahmo, joka sohi kainalokepillään kadulla vastaantulevien naisten käsilaukkuja.

Helsingin poliisin henkilörekisterissä Jallun tekemiä pikkurikoksia on kirjattuna neljä paksua mapillista: varkauksia, näpistyksiä, petoksia, vahingontekoja, tuhopolttoja, ilkivaltaa ja niin edelleen.
– Vaikka hän jäi usein kiinni itse teosta, hän ei koskaan myöntänyt mitään, Rautaheimo kertoo.

Jallun vakiovastaus kuulusteluissa oli: ”Ei piä paikkaansa.” Hän oli joitain kertoja poliisin kanssa tekemisissä myös asianomistajana, kun hän oli joutunut pahoinpitelyn uhriksi. Hän kiisti silloinkin tietävänsä asiasta mitään.

Seuraavien vuosikymmenien aikana Rautaheimosta tuli tunnettu poliisi, joka profiloitui maamme suurimpien murhajuttujen tutkijana ja tutkinnanjohtajana. Hänen uransa varrelle mahtuu suomalaisen rikoshistorian tunnetuimpia tapauksia, kuten vuoden 1997 poliisisurmat, Turun panttivankidraama 2009 sekä 8-vuotiaan Vilja Eerikan murha 2012.

Jallu Koirasesta tuli puolestaan poliisien kahvihuoneessa kiertävä vitsi, ja Rautaheimo tuli joskus luvanneeksi, että hän tekee kuolemansyyntutkinnan, kun Jallusta joskus aika jättää. Näin lopulta myös tapahtui, mutta sitä ennen Rautaheimo ehti tehdä pitkän ja näyttävän uran murharyhmässä.

Turun panttivankijutun lunnasmiljoonat käteisenä takakontissa
Sunnuntaina 30. toukokuuta 2009 poliisille tehtiin katoamisilmoitus nuoresta naisesta, joka oli kadonnut asunnostaan Töölössä. Juha Rautaheimo oli kyseisenä viikonloppuna töissä ja juttuvastuussa, ja näin hänestä tuli tutkinnanjohtaja uransa kovimmassa ja laajimmassa rikostapauksessa.

Rautaheimo kuvaa Turun panttivankidraaman tutkinnan yksityiskohtia kymmenen sivun verran muistelmateoksessaan Hermo – murharyhmän mies (Siltala 2019). Vaikka operaatio ullakoksi nimetystä tapauksesta on tehty loputon määrä lehti- ja tv-juttuja ja yksi kirjakin, tutkinnanjohtajan kertomus yksityiskohtineen avaa siihen harvinaislaatuisen tulokulman.

Pian katoamisen jälkeen naisen omaiset saivat englanninkielisen kirjeen, jonka mukana oli valokuva. Kuvassa naisella oli kädessään tuore Iltalehti ja taustalla näkyi asuintalon ulkovintiltä vaikuttava paikka. Mukana oli myös kahdeksan miljoonan euron lunnasvaatimus.

Tapauksen selvittämiseksi muodostettiin poikkeuksellisen laaja toimintaorganisaatio: jutun parissa teki töitä enimmillään noin kaksisataa poliisia. Asunnostaan kaapattu nainen joutui olemaan panttivankina yli kahden viikon ajan turkulaiseen kerrostalosasuntoon rakennetussa pienessä vankikopissa.

Laajojen televalvontojen ja pitkäjänteisen yksityiskohtien tarkastustyön seurauksena poliisi pääsi tekijän jäljille.
– Yksi monista ihmeellisistä yksityiskohdista jutussa oli se, että kaappaaja onnistui saamaan haltuunsa koko lunnasrahasumman, Rautaheimo kirjoittaa.

Hän kertoo hakeneensa koko kahdeksan miljoonan euron lunnassumman henkilökohtaisesti Koneen Säätiön tiloista. Rahat oli jaoteltu kaappaajan vaatimusten mukaisesti seteleihin niin, että 500 euron seteleitä oli viiden miljoonan edestä, 200 euron seteleitä kaksi miljoonaa ja 100 euron seteleitä miljoona.
– Rahat painoivat yhteensä 33 kiloa. Kuljetin setelilaatikot yksin Tehtaankadulta Pasilan poliisitalolle siviilimallisen Ford Mondeon takakontissa.

*Juha Rautaheimo oli töissä Helsingin poliisilaitoksella vuosina 1975–2015 mm. rikostutkijana, palonsyyn tutkijana, ryhmänjohtajana, tutkinnanjohtajana, opettajana ja yksikön johtajana.
*Lempinimi ”Hermo” on peräisin työpari Jorma Grönroosilta. Aluksi Rautaheimo muuttui Rautahermoksi ja siitä lopulta Hermoksi.
*Asunut perheineen Keravalla vuodesta 1977.
*Harrastaa purjehtimista, lenkkeilyä sekä laulamista Keravan Mieslaulajissa.
*Muistelmateos Hermo – murharyhmän mies ilmestyy elokuun lopussa 2019 Siltalan kustantamana.

Kaappauksen takana ollut Juha Turunen jäi lopulta kiinni lunnaiden maksamisen jälkeen seuranneessa operaatiossa. Poliisi pidätti hänet asunnosta, jonka hän oli hankkinut sieppausta varten Turun Resiinaraitilta. Turunen oli nukkumassa panttivankia varten rakentamassaan vankityrmässä.

Muutama päivä kiinnioton jälkeen Turunen tunnusti sieppauksen kaikkine huolellisesti valmisteltuine yksityiskohtineen. Maaliskuussa 2010 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Turusen yhdeksän vuoden vankeuteen. Tuomiosta ei valitettu.

Kun jutut on selvitetty, ne katoavat mielestä
Juha Rautaheimo jäi eläkkeelle neljä vuotta sitten palveltuaan 40 ja puoli vuotta Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä eli niin sanotussa murharyhmässä. Viimeiset 25 vuotta hän toimi tutkinnanjohtajana operatiivisessa tutkinnassa, ja tämän myötä kasvot tulivat monille tutuiksi isojen poliisijuttujen tiedotustilaisuuksista, tv-uutisista ja lehtikuvista.

Turun panttivankitapauksen kaltaisiin valtaviin poliisijuttuihin liittyy usein paineita erityisesti jutun tutkinnanjohtajaa kohtaan. Rautaheimo sanoo oppineensa kestämään nämä paineet kohtalaisen hyvin, eivätkä jutut ole muutenkaan jääneet jälkeenpäin kummittelemaan mielessä.
– Yleensä kun tapaus on saatu selvitettyä ja tuomiot jaettu, olen onnistunut unohtamaan tai sysäämään asian pois mielestä.

Rautaheimon mukaan henkirikosten selvittäminen alkaa käytännössä aina vainajan viimeisten liikkeiden selvittämisellä. Siksi vaikeimpia tutkittavia ovat henkirikostapaukset, joissa surmattu ihminen löytyy maastosta, eikä saatavilla ole minkäänlaista tietoa uhrin henkilöllisyydestä.

Tällainen tapaus osui Rautaheimon kohdalle vielä aivan hänen poliisin uransa loppumetreillä.

Laajasalon pyjamanaisen tunnistamisessa auttoi sattuma
Sunnuntaina 12. lokakuuta 2014 Laajasalon öljysatamasta löytyi tuntemattoman naisen ruumis.

Merestä löytyneellä vainajalla oli yllään vain yöpuku, ei mitään henkilöllisyydestä kertovaa. Samana iltana tehty ruumiinavaus kertoi, että naista oli kuristettu ja hukutettu.

Tuntemattoman vainajan henkilöllisyyttä voidaan pyrkiä selvittämään monin eri tavoin: käydään kadonneiden rekisteriä läpi, tutkitaan hampaita, sormenjälkiä, dna:ta, kysytään yleisövihjeitä ja niin edelleen.

Laajasalon tapauksen ratkeamiseen johti lopulta onnekas sattuma: naisen sormenjäljet oli otettu noin parikymmentä vuotta aiemmin toisen tapauksen yhteydessä poliisin rekisteriin, ja ne löytyivät sieltä edelleen.

Näin henkilöllisyys saatiin selville ja puhelintietojen ja muutamien muiden johtolankojen avulla selvisi, että surmaaja oli naisen naapuriportaassa asunut mies, jota uhri ei tuntenut entuudestaan.

Surmaaja oli ulkoiluttanut koiraansa ja jostain syystä pahoinpidellyt tätä remmillä. Naapuriportaan nainen kuuli metelin, ja tuli yöpuvussa ulos moittimaan miestä. Mies menetti hermonsa ja löi naista niin, että tämä kaatui tajuttomana maahan.

Hetkeä myöhemmin mies sulloi naisen autonsa peräkonttiin ja ajoi monen mutkan kautta Laajasalon vanhaan öljysatamaan, jossa hän heitti naisen mereen.

Tekijä saatiin kiinni neljä päivää ruumiin löytymisen jälkeen, ja hän tunnusti teon lähes saman tien. Hänet tuomittiin käräjillä murhasta elinkautiseen.

Tuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa eikä korkein oikeus ottanut juttua tutkittavakseen, joten tuomiosta tuli lainvoimainen.

Eläkkeelle jäänyt Juha Rautaheimo osallistui tapauksen oikeuskäsittelyyn istumalla yleisön joukossa.
– Tapaus oli erityinen, ja on aina kiinnostavaa nähdä, millä lailla asia tuodaan oikeudessa esiin. Siihen vaikuttaa niin moni asia: millainen syyttäjä on ja kuinka hän osaa asian esitellä. Myös puolustusasianajajan työskentelyä on kiinnostava seurata, joskus siinä yritetään vähän pestä mustaa valkoiseksi. Yleensä murha yritetään aina kääntää tapoksi.

Jallu Koiranen jätti oudon jäljen
Suomessa kuolemansyyn selvittäminen on joko lääkärin tai poliisin tehtävä. Jos kuolema on yllättävä, vainaja on tuntematon tai kuolema on sattunut muuten erityisissä olosuhteissa, tehtävän tekee poliisi.

Helsingin väkivaltarikosyksikön työntekijät käyvät vuosittain noin tuhannella kuolemantapauspaikalla. Helmikuun 14. päivä vuonna 2008 Juha Rautaheimo hälytettiin tällaiselle keikalle.

Rautaheimo istui Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön kahvihuoneessa, kun sisään käveli yksikön päivystäjä Kari Marttila ja kuulutti suureen ääneen, että Rautaheimon täytyy lähteä keikalle.

Kahvihuoneessa vitsailun kohteena vuosikaudet ollut Jallu Koiranen oli kuollut Diakonissalaitoksen Sällikodissa.

Rautaheimo oli luvannut tämän tehtävän hoitaa, mutta hän epäili keikkaa viimeiseen asti työkavereiden pilaksi.
– Kun sinne keikalle sitten lopulta jouduin, luulin että kyseessä on työkaverien järjestämä suuri kusetus, Rautaheimo sanoo.

Vaan ei ollut. Koiranen oli saapunut iltapäivällä Sällikotiin iloisessa humalassa. Hän ei valitellut vaivojaan eikä käytöksessä ollut mitään tavallisesta poikkeavaa.

Jallun kuolemasta ei ruumiinavauksessakaan löytynyt mitään rikokseen viittaavaa eikä suurempaa mystiikkaa. Hän vain kuoli.

Juha Rautaheimo omisti kirjastaan kokonaisen luvun Koiraselle, koska tämä oli kertakaikkiaan niin erikoinen hahmo. He olivat kohdanneet toisensa vuosikymmenten aikana niin monta kertaa, että Rautaheimo muisti Koirasen henkilötiedot ulkoa.

Vaikka toinen oli poliisi ja toinen rosvo, kaksikon välille kehkeytyi jonkinlainen pitkäkestoinen ystävyyssuhde.
– Luulen, että kaikki ikäluokkani poliisit Helsingissä tunsivat tai vähintään tiesivät Jalmari Koirasen. En ole varmaankaan ainoa, joka jäi häntä oudosti kaipaamaan.

YLE
29.8.2019 klo 00.01 päivitetty 29.8.2019 klo 06.50

[ajanpatina]

Pittääpi ostaa Rautaheimon kirja, kun se ilmestyy. On meinaan sen verran mielenkiintoinen persoona ja ammatti myös.

[Thesjoart]

Mielenkiinnolla lukisin kyllä Rautaheimon kirjoja jos niitä tulee vielä useampia.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008349381.html

15:21

Juha Rautaheimo vietti vuosia tutkimalla raakoja murhia – kirjoitti aiheesta romaanin, mutta ”kiistää jyrkästi” yhden seikan

Murharyhmän entisen tutkijan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon ja kustannustoimittaja Sari Rainion uutuusdekkari on vanhan ajan tunnelmaa henkivä murhamysteeri.

KUN pitkän linjan murharyhmäläinen alkaa kirjoittaa rikosromaania, väkivaltaa ei tarinasta juuri löydä.

– Olen nähnyt sitä ihan riittävästi, entinen Helsingin poliisin murharyhmän tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimo sanoo kahvilassa Keravan keskustassa.

Haastattelu on sovittu sinne, jotta Rautaheimon olisi helppo jatkaa päivän muihin tapaamisiin. Ensimmäinen on sovittu uimahalliin, ja sen jälkeen kylään oli tulossa koiratrimmaaja. Espanjanvesikoira Hertan turkki oli päässyt turhan pitkäksi.

Rautaheimon nimi on tuttu uutisista, sillä hän ehti olla monen poikkeuksellisen ja huomiota herättäneen tapauksen tutkinnanjohtajana. Kuutisen vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Rautaheimo johti muun muassa kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murhan, Lahden taksimurhan sekä Herlinin suvun perijättären sieppauksen tutkintaa.

Sellaisen työhistorian jälkeen ei kaipaa viihteeltä väkivaltaa, vaikka dekkareissa kuvataan usein yksityiskohtaisesti hyvin raakoja tekoja.

– Jopa itselle tekee pahaa lukea niitä.

Rautaheimon ja kustannustoimittaja Sari Rainion yhdessä kirjoittama murhamysteeri Vainajat eivät vaikene (Siltala) ilmestyi lokakuun alussa. Sekä Rautaheimolle että Rainiolle oli alusta pitäen selvää, että tästä dekkarista tulisi erilainen.

lämminhenkisessä kirjassa onkin nostalgista tunnelmaa ja vanhan ajan eleganssia. Tarina sijoittuu 2000-luvulle mutta kirjaan haettiin komisario Palmun tunnelmaa. Siksi tapahtumapaikoiksi valittiin arvostetut Töölön, Kampin ja Eiran kaupunginosat.

Ajatus konkaripoliisin ja kustannustoimittajan yhteisestä romaanista tuli kustantamon johdosta. Siellä oli pantu merkille kaksikon sujuva yhteistyö, kun Rainio oli kustannustoimittajana Rautaheimon syksyllä 2019 ilmestyneessä omaelämäkerrassa Hermo – Murharyhmän mies (Siltala).

RAAKUUKSIEN sijaan Rautaheimo halusi romaanissa kuvata poliisin tiimityötä ja tutkintaryhmän erilaisia persoonia keskinäisine suhteineen.

Vaikka poliisin työskentelyä on paikoin kuvattu lennokkaasti, kirjassa on Rautaheimon mukaan paljon sellaista, jonka entiset ja nykyiset helsinkiläiset murharyhmäläiset tunnistavat. Niin kuin väkivaltarikosyksikön kahvihuoneen oranssi sohva sekä tietyt sanonnat ja työyhteisön karikatyyrit.

Vaikka rikoksista ja niiden selvittämisestä puhuu julkisuudessa yleensä tutkinnanjohtaja, Rautaheimo korostaa ryhmätyön ja vuorovaikutustaitojen merkitystä. Tärkeä osa tutkinnanjohtajan työtä onkin osata jakaa erilaiset työtehtävät juuri oikeille ihmisille.

Päärooleissa ovat rikosylikonstaapeli Ville Karila ja oikeuslääkäri Viola Kaario, mutta lisäksi Rautaheimo halusi kirjassa kuvata esimerkiksi tutkintasihteerin keskeistä roolia. Nokkela tutkintasihteeri oppii ennakoimaan tutkinnan etenemistä ja on aina tutkinnanjohtajaa askeleen edellä, Rautaheimo kehuu.

Koska Rautaheimo ja Rainio halusivat esitellä hahmot lukijoille, romaanille kertyi pituutta yli 470 sivua alun perin tavoitellun 330 sivun sijaan. Vaikka hahmoista löytyy alan väelle tuttuja piirteitä, yhdelläkään kirjan hahmoista ei ole suoraa esikuvaa todellisuudessa, hän sanoo.

– Kiistän jyrkästi.

JUONI rakentui pääpiirteissään yhdessä illassa, vaikka se sitten muuttuikin paljon kirjoittamisen aikana. Itse kirjoitustyö oli Rautaheimolle sitten vaikeampaa, eikä hän itseään kirjailijana pidäkään.

Vaikka Rautaheimo on kirjoittanut koko aikuisikänsä, tähän asti kyse on ollut esitutkintapöytäkirjoista ja asiatekstistä. Kirjan kaunokirjallinen sävy onkin Rainion ansiota, Rautaheimo kiittelee.

Luvut ja kohtaukset jaettiin niin, että toinen kirjoitti ensimmäisen version, jota toinen sitten korjasi ja kommentoi. Kun Rautaheimo laati pitkän kuvauksen vaikkapa ruumiinavauksesta, Rainion käsittelyssä pituus kaksinkertaistui, kun Rainio toi tilanteeseen mukaan oikeuslääkärin persoonan ja olemuksen.

– Esimerkiksi erilaisten maisemien, paikkojen ja tapahtumien kuvaaminen muuttui ihan toisenlaiseksi, kun hän käsitteli tekemääni raakatekstiä. Hän sai siitä niin elävän, että tietyllä lailla rakastuin näihin hahmoihin ihan toisella tavalla.

Koronan takia kirjoittajat viestivät keskenään lähinnä sähköpostilla ja WhatsAppilla. Välillä käytiin kävelyretkillä kirjan tapahtumapaikoilla.

”En ole eläkeläisen mielentilaan vielä ihan päässyt"
Aika pian kaksikko huomasi, että tulossa on yksittäisen romaanin sijaan kirjasarja. Vielä neljä uutta kirjaa kattavan juonen kaari on jo alustavasti hahmoteltu, ja toisen osan kirjoittaminen on alkanut. Ensi viikolla on tarkoitus tavata ja suunnitella juonta vielä tarkemmin.

– En ole eläkeläisen mielentilaan vielä ihan päässyt, Rautaheimo sanoo ja hymyilee.

Poliisin työtä hän ei enää juuri kaipaa, mitä nyt jotakin ”puolipimeää mystistä henkirikosta, jota pääsisi ryhmän kanssa ratkomaan”.

KUKA?
Juha Rautaheimo
Ikä: 69 vuotta
Ammatti: Rikosylikomisario (eläkkeellä)
Perhe: Vaimo, kolme lasta ja kolme lastenlasta
Plus: Lempisarja televisiossa Kaikenkarvaiset ystäväni