Vankilassa oloa ja kulttuuria

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Kaikkiookoo kirjoitti:Kysymys Clarenselle.
Mistä tuo vapautuvan vangin tunne omasta erinomaisuudestaan oikeen kumpuaa?
Kuittenkin puhutaan yhteiskunnan "pohjasakasta", joilla raha, työ - ja asuntoasiat usein täysin rempallaan.
Vanha kaveripiirikö sitä linnassa istumista ihannoi.
Itseä ainakin tänäpäivänä linnassa istuminen hävettäisi aivan julmetusti.
Eriasia ennen, kun ratista istumaan.
Kaikki oo koo lle tiedoksi. Ratti ei ole mikään harmiton juttu! Ei mikään hyväfiilis-ajelu. Siinä jos missä voi kuolla syyttömiä, kuten on kuollut ja vammautunutkin!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Sakkovangit
Sakkovangit Kiri Puumala (vas.) ja Petri Jokinen istuivat kahdeksan neliön yhteissellissään Helsingin vankilan osastolla 21. (KUVA: AKSELI VALMUNEN / HS)
Sakkovangit Kiri Puumala (vas.) ja Petri Jokinen istuivat kahdeksan neliön yhteissellissään Helsingin vankilan osastolla 21. (KUVA: AKSELI VALMUNEN / HS)
sakkovankeja.jpg (44.1 KiB) Katsottu 7987 kertaa
AAMUN kirjavahvuus Helsingin vankilassa on 17 sakkovankia.

Espoolainen Miro Pettersson on sakkovanki 1253/19. Hän täyttää haastattelupäivänä 22 vuotta, mutta tunnelma sakkovankiosasto 21:llä on apea.

Miro Pettersson joutui vankilaan, koska ei pystynyt maksamaan näpistyksistä annettuja sakkoja. Sakkovangeista moni on asunnoton, alkoholisti ja sairas. Järjestelmä on sekä yksilöille että yhteiskunnalle kallis ja turhauttava.

Näille syntymäpäiville ei helikopteri lennä eikä taikuri saavu. Kahdeksan neliön sellissä on muutama kirja, televisio, deodoranttipurkki, hammastahnatuubi sekä uni- ja allergialääkkeitä.

Neljä vuotta, jotka Pettersson on ollut täysi-ikäinen, ovat lipuneet sumussa.­ Hän on kolmatta kertaa vankilassa, mutta kaksi aiempaa tuomiota tulivat vakavammista rötöksistä.­ Niistä sietikin istua.

Vaikeampi kysymys on se, mitä hän tekee vankilassa nyt. Pettersson on täällä näpistyksistä. Siis rikkeistä, joista kukaan Suomessa ei joudu vankilaan – paitsi täysin varaton ja elämänhallinnan hukannut ihminen.

Pettersson istuu Rikosseuraamuslaitoksen harmaassa vankiasussa sellissään. Se on karu koppi: metalliputkisänky, pieni pöytä ja vessa. Sängyllä lojuu puoliksi luettu kirja, yksi osa Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa.

Poliisit pidättivät Petterssonin Tampereen Keskustorin Hesburgerista maaliskuun alussa ja kuljettivat Helsingin vankilaan, jossa hänelle tehtiin terveystarkastus: päihdekierteessä ollut nuori mies painoi vain 70 kiloa, vaikka hän on pitkä kuin koripallosentteri. Hän ei ollut juuri syönyt.

Hänellä oli maksamatta yhteensä 1 900 euron edestä uhkasakkoja, ja lopulta ne muunnettiin käräjä­oikeudessa 90 vuorokauden vankeustuomioksi.
Miro Pettersson, 22, suoritti 90 vuorokauden sakkovankeutta Helsingin vankilan osastolla 21. (KUVA: AKSELI VALMUNEN / HS)
Miro Pettersson, 22, suoritti 90 vuorokauden sakkovankeutta Helsingin vankilan osastolla 21. (KUVA: AKSELI VALMUNEN / HS)
sakkovanki_ovella.jpg (40.69 KiB) Katsottu 7987 kertaa
SAKKOVANKEJA on Suomessa vuosittain noin 1 300.

Heistä noin neljä viidestä on miehiä. Noin puolet heistä on asunnottomia alkoholisteja ja sekakäyttäjiä, joiden ote arjesta on irronnut jo vuosia sitten. He ovat niin pohjalla kuin pohjoismaisessa yhteiskunnassa pääsee.

He eivät oikeastaan kuuluisi vankilaan. He ovat kiven sisällä pikkurikkeistä, kuten oluen ja ruuan näpistyksistä. Ensin he ovat saaneet käräjäoikeudessa sakkoja. Kun he eivät ole kyenneet maksamaan niitä, sakot on muunnettu lyhyeksi tuomioksi.

Pääsääntö menee näin: Kolme maksamatonta päiväsakkoa vastaa yhtä vuorokautta vankeudessa. Jos sakko määrätään euroina, 30 euroa vastaa yhden päivän vankeutta.

Sakkovankeus on yhteiskunnallinen päänvaiva, rikosoikeudellinen ja sosiaalipoliittinen pirunnyrkki, johon ei ole keksitty kestävää ratkaisua, vaikka järjestelmä on eri muodoissa ollut käytössä 1700-luvulta.

Arvostelijoiden mielestä järjestelmä on kallis, yksilölle kohtuuton ja sosiaalipoliittisesti surkea.

Suomi on jäänyt kaikista muista Pohjoismaista jälkeen, kun se ylläpitää ja jopa laajentaa sakkovankijärjestelmäänsä.

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sakkovankeudesta on joko käytännössä luovuttu tai sitä käytetään selkeästi Suomea harvemmin.

Kokoomuslaisen oikeusministerin Antti Häkkäsen johdolla päätettiin huhtikuussa 2018 kiristää järjestelmää niin, että vankilaan voi joutua maksamattomista sakoista aiempaa helpommin.

Uudistus tehtiin siitä huolimatta, että iso osa asiantuntijoista esitti siitä kriittisiä näkemyksiä.

Eduskunta hyväksyi uudistuksen keväällä, ja se tulee voimaan vuoden 2021 alusta.

Tutkijat ovat arvioineet, että sakkovankeja on sen jälkeen vankiloissa joka päivä noin 30 enemmän kuin aiemmin. Se tarkoittanee noin 600–700:aa sakkovankia lisää vuosittain vankilaan saapuviin.

Se ei ole vähän.

Uudistuksen jälkeen Suomessa istuttaneen joka vuosi noin 11 000 sakkovankivuorokautta.

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN pääjohtaja Esa Vesterbacka astuu laitoksen neuvotteluhuoneeseen, jonka nimi on Retiisi. Edes ylijohtajalla ei ole avokonttori-ideologian aikakaudella omaa työhuonetta.

Vesterbacka pitää nykyistä sakkovankeuskäytäntöä huonona. Hän sanoo, että jos asia olisi hänen päätettävissään, koko järjestelmän mielekkyys ”pitäisi hyvin tarkasti tutkia”.

Keskeisiä ongelmia on ainakin kolmea lajia.

Ensimmäinen liittyy Vester­backan mukaan oikeudenmukaisuuteen: onko kohtuullista, että sellaisista pikkurikoksista kuin makkarapaketin tai olutpullon näpistyksistä voi joutua varattomuuden takia vankilaan?

”Se on aika iso ongelma”, Vesterbacka sanoo.

Se tuntuu entistäkin suhteettomammalta, koska suomalaisessa oikeuskäytännössä­ saattaa selviytyä vakavistakin rikoksista – esimerkiksi raiskauksesta tai törkeästä pahoinpitelystä­ – ehdonalaisella.

Toinen ongelma on vankiloiden resursseissa. Koska työsiirtoloissa ja avovankiloissa ei ole kattavia sosi­aali- ja terveydenhuoltopalveluja, päihde- ja mielenterveysongelmaiset sakkovangit täytyy sijoittaa Suomen suljetuimpiin laitoksiin.

Elo vankiloissa on heille ankeaa, sillä vankilahierarkiassa sakkovangit ovat alimmalla tasolla: halveksittuja, haistateltuja ja välteltyjä.

Kolmas ongelma on raha. Sakkovankijärjestelmään kuluu kymmeniä miljoonia euroja, sillä pelkästään sakkovankijärjestelmän uudistus kasvattaa vuosittaisia kuluja noin 11 miljoonalla eurolla. Raskas järjestelmä työllistää poliisia, syyttäjälaitosta, tuomioistuimia, vankiloita ja sosiaalihuoltoa.

Kun vankivuorokauden keskihinta oli viime vuonna 214 euroa, pelkästään sakkovankivuorokausien yhteishinnaksi tulee lähes 2,4 miljoonaa euroa.

”Meidän kannaltamme olisi tärkeämpiäkin rahareikiä”, Vester­backa muotoilee.

Näiden lisäksi on ainakin neljäs ongelma. Se on poliisin, syyttäjien ja käräjäoikeuksien työn yhä pahempi ruuhkautuminen. Vuoden 2021 alusta kaikki sakkorikokset on käsiteltävä aina käräjillä, jos henkilö syyllistyy vuoden sisällä vähintään seitsemään pikkurikkeeseen.

OLEELLISTA on ymmärtää, keitä ovat Suomen sakkovangit.

Tutkijat jakavat heidät yleensä kolmeen ryhmään: alkoholisoituneisiin asunnottomiin, satunnaisiin ensikertalaisiin ja aktiivisiin rikoksentekijöihin. Isoin ryhmistä on kadulla asuvat alkoholistit ja sekakäyttäjät. Heitä on noin puolet kaikista sakkovangeista.

Useimpien tutkijoiden mielestä katualkoholistit kuuluisivat päihdekuntoutukseen, eivät vankilaan. Niille, jotka ovat jo pohjalla, sakkovankeudella ei ole minkäänlaista pelotevaikutusta. Käytäntö on osoittanut, että asunnoton alko­holisti palaa mitä todennäköisimmin takaisin sakkovangiksi.

”Tämä on vaikea asia, johon ei ole helppoja ratkaisuja”, Vester­backa sanoo.

Hän korostaa, että kyse on näkövinkkelistä.

Tarkastellaanko asiaa tiukasti lain yhdenvertaisuus edellä, jolloin laitapuolen kulkijoiden pikkurikoksia ei voida katsoa läpi sormien – ei, vaikka käytäntö olisi sekä yksilön että yhteiskunnan etujen vastainen?

”Vai nähdäänkö todelliseksi ongelmaksi se, että meillä on kansanosa, joka on niin ulkona yhteiskunnasta, ettei se edes välitä, mitä sille tapahtuu. Tässä on kyse niin poikkeuksellisesta ihmisryhmästä, etten usko sen romuttavan meidän oikeussysteemiämme, vaikka järjestelmää muutettaisiin”, Vesterbacka sanoo.
Kiri Puumala nostaa puntteja vankilan sisäpihalla, Petri Jokinen seuraa. (KUVA: AKSELI VALMUNEN / HS)
Kiri Puumala nostaa puntteja vankilan sisäpihalla, Petri Jokinen seuraa. (KUVA: AKSELI VALMUNEN / HS)
sakkovankeja_puntit_tasan.jpg (59.26 KiB) Katsottu 7987 kertaa
Vankilataustaisia ihmisiä auttava Kriminaalihuollon tukisäätiö on ehdottanut, että sakkovankeuden voisi korvata kuntoutuksella päihdehoitolaitoksessa. Se tulisi valtiolle halvemmaksi ja tähtäisi siihen, että moniongelmaiset ihmiset nostettaisiin jaloilleen.

Siinäkin on toki ongelmansa. Hyvin harva asunnoton sekakäyttäjä suostuu lähtemään vapaaehtoisesti päihdekuntoutukseen. Siksi täytyisikin uskaltaa esittää yksilönvapautta rajoittava, poliittisesti vaikea kysymys.­

Pitäisikö rötösteleviä päihderiippuvaisia määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, kuten toimitaan jo vakavien psykiatristen sairauksien kohdalla?

OSA sakkovangeista tuodaan Helsingin vankilaan todella huonossa kunnossa.

Heidät täytyy kantaa porteista sisään, kun omat jalat eivät kanna. Jotkut ovat niin sekaisin aineista, etteivät taatusti ymmärrä, mihin heitä ollaan raahaamassa. Osa näkee harhoja, osa on aggressiivisia.

Osalla niistä, jotka ovat eläneet pitkään kadulla, ehkä viikkokausiin peseytymättä, alusvaatteet ovat takertuneet kiinni ihoon ja ihokarvoihin.

”On sellaisia, joille on karvat kasvaneet jo alushousujen läpi, ja hoitajat liottelee niitä irti”, kertoo rikosseuraamusesimies­ Tommi Kiiala.­

Helsingin vankilan sairaanhoitaja Heikki Jantunen ohjaa toimittajan vastaanottohuoneessa siihen tuoliin, jossa yleensä istuu joku vangeista. Suorapuheista Jantusta kutsutaan lempinimellä Mörkö. Hän on työn karaisema mies, jolla ei ole enää uskoa sakkovankeuskäytäntöön.

Hän näkee joka ikinen päivä, kuinka se epäonnistuu terveydenhoidon näkökulmasta.

”Sen tiedän, ettei tämä talo auta ketään raitistumaan. Me saamme kaverin hetkeksi kuntoon. Sitten se palaa tuonne ryyppäämään. Kun se vapautuu, tuossa Kurvissa se pyörii ympyrää.”

Niin se taitaa mennä. Helsingin vankilan sijainti Hermannin kaupunginosassa on kauniisti sanottuna haasteellinen. Vankilan portilta on sata metriä Hämeentielle. Siitä taas on enää parisataa metriä Kurviin ja Vaasanpuistikkoon eli Piri­torille, jossa päihdeporukat pöhisevät vuoden ympäri.

Jantunen on huomannut harmikseen kaksi trendiä: vangit ovat yhä nuorempia ja yhä huonokuntoisempia. Jo kolmekymppisillä vangeilla on sellaisia sairauksia, joita näkee muussa väestössä lähinnä vanhuksilla. Tilastot osoittavat, että näiden vankien kohdalla toivo muutoksesta on pieni.

Sakkovankien kuntoutusta vaikeuttaa se, että heidän tuomionsa ovat lyhyitä. Fyysisesti ihminen saadaan usein parissa viikossa jalkeilleen. Pahimmat kolhut paikattua, lihotettua muutama kilo ja parta ajettua. Mutta se ei kanna pitkälle.

Sakkovangin ”korvien väliin” ei ehditä vilkaistakaan, mutta juuri siellä on usein se todellinen vika­tila. Helsingin vankilassa on 312 vankipaikkaa, ja keskivankiluku on hieman alle 300. Sairaanhoitajia on seitsemän.

”Ei siinä hirveästi terapioita tehdä. Kun ei ole resursseja, ei voida edes yrittää”, Jantunen sanoo.

Erityisen paha ongelma on se, että vankiloissa on tätä nykyä paljon vakavistakin psykiatrisista häiriöistä kärsiviä ihmisiä. Heitä näkyy säännöllisesti myös Helsingin vankilan sakkovangeissa.

Suunta on surullinen. Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäreiden Alo Jüriloon ja Hannu Lauerman sekä osastonhoitaja Lauri Pesosen tutkimuksen mukaan psykoottisista häiriöistä kärsivien vankien määrä kasvoi kymmenkertaiseksi vuosina 2005–2016.

HELSINGIN vankilan vanhin siipi on entinen Venäjän vallan aikainen kuritushuone. Se aloitti toimintansa marraskuussa 1881, kun Venäjän ja Suomen hallitsijaksi oli juuri noussut Aleksanteri III.

Vaikka vessattomista paljuselleistä on luovuttu, on turha ajatella, että vankilat olisivat vieläkään kuin yhden tähden hotelleja. Sakkovanki­osasto 21:n karuissa kahdeksan ne­liön selleissä on kussakin kaksi miestä, paitsi yhdessä, johon pääsee se, jolla on eniten tuomiota jäljellä.

Tukat ovat sotkussa ja katseet sumussa. Yllättävän nuoria miehiä astuu kahden hengen selleistä käytävälle, sillä on lounasaika.

Helsinkiläinen Kiri Puumala on sakkovanki 2428/19. Hän on 30-vuotias mutta jo veteraani. Hän laskeskelee, että tämänkertainen sakkovankeus on ehkä kuudes tai seitsemäs, kuka niitä muistaa.

Puumala on niitä nuoria pääkaupunkiseudun miehiä, jotka kiertävät kehää kuin maailmanpyörä: Joitakin viikkoja sakkovankeudessa. Vapautuminen. Välitön paluu kadun sekakäyttöporukoihin ja syöksykierteeseen, jota rahoitetaan pikkurötöksillä, joista saadaan sakkoja.

Puumala oli sekavassa tilassa, kun hänet tuotiin vankilaan. Poliisipartio näki hänet yökioskin edessä Helsingin Sörnäisissä. Hän olisi lähtenyt karkuun, mutta jalassa oli sandaalit.

Tällä kertaa hän istuu 36 vuorokauden tuomiota noin 700 euron maksamattomien sakkojen tähden. Hyötyä tästä ei taida olla kenellekään, ellei sitten muutamalle kauppiaalle siitä, että Puumala on viisi viikkoa pois kadulta.

Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, on Puumala pian taas täällä. Tämä on hänelle jo niin arkea, ettei sakkovankikeikoista tule enää edes kerrotuksi juuri kenellekään. Tuttavista tai sukulaisista vain yksi ylipäätään tietää, että hän on taas vankilassa.

”Mutsi tietää”, Puumala sanoo.

Kun vankilapäivän keskihinta on 214 euroa, veronmaksajille Puumalan 700 euron maksamattomat sakot tulevat maksamaan noin 7 700 euroa.

Puumalan sellitoverina on 48-vuotias Petri Jokinen, sakkovanki 2088/19. Hän istuu noin tonnin maksamattomista sakoista 43 vuorokauden tuomiota. Jokinen kertoo ongelmien alkaneen vuonna 2003. Hän rikkoi selkänsä, jäi työttömäksi ja ajautui opioidikierteeseen. Kämppä meni alta.

Siinä sitä oltiin. Kadulla. Ala­mäessä.

”Ei suomalainen mies mene saatana pyytämään apua, ja nyt sitä ollaan sitten tässä”, hän sanoo.

Jokisella on ehdotus. Laitapuolen kulkijoiden pikkurötöksiä ei hänen mielestään tarvitse katsoa sormien läpi. Mutta vankilassa istuttaminen on järjetöntä ja kallista.

”Tulisi tämän sijaan vaikka parisataa tuntia yhdyskuntapalvelua”, hän sanoo.

Yhdyskuntapalvelu voisi olla vaihtoehto kohtuukuntoisille sakkovangeille. Mutta on todennäköistä, että iso osa katujen sekakäyttäjistä olisi liian huonossa kunnossa yleishyödylliseen työpalveluun.

Yksi vaihtoehto sakkovankeudelle voisi olla valvontarangaistus, jota valvotaan jalkapannalla. Se taas edellyttäisi sitä, että valvottavalla olisi asunto, jossa hän suorittaa rangaistustaan.

Kiri Puumala epäilee, ettei Suomen poliittisesta johdosta löydy halua minkäänlaisiin uudistuksiin. Syyn hän vierittää presidentin niskaan, mikä ei ole aivan oikea osoite, sillä eduskunta säätää lait.

Se kertonee kuitenkin siitä kaikkivoipaisuudesta, joka Sauli Niinistöllä on monen kansalaisen silmissä.

”Tuskin Niinistöä kiinnostaa”, Puumala tiuskaisee ja kiroaa rajusti presidentin. ”Suomen luottoluokitus on tippunut sen presidenttikaudella Viron taakse.”

Puumalan lause jää mietityttämään päiväkausiksi, sillä kiukussa on jotain poikkeuksellista. Nuori sekakäyttäjä,­ jonka elämä on ollut koko­ aikuisiän sumua, on vihainen Suomen luottoluokituksen laskusta AAA:sta AA+:aan. Viroa korkeammalla tasolla se on tosin edelleen.

Valtiovarainministeriön viesti taloudenpidosta on mennyt perille.

Toki Puumalakin tietää, ettei Suomen luottoluokituksen nousukaan pelastaisi häntä tästä sotkusta. Hän uskoo palaavansa tänne vähintään muutaman vuoden ajan.

ON yksi vaikutusvaltainen etujärjestö, joka on viime vuosina ajanut kiihkeästi sakkovankijärjestelmän tiukennusta. Kaupan liitto. Sen ar­vion mukaan kauppojen hävikkitappiot ovat vuosittain noin 550 miljoonaa euroa. Tästä noin puolet aiheutuu myymälävarkaista ja hieman yli kolmannes kaupan henkilökunnan tekemistä varkauksista.

Sakkovankeuksista leijonanosa johtuu myymälävarkauksista.

Helsinkiläinen K-kauppias Saku Kytölä on melkoinen hahmo. Hän on ryhtynyt julkiseen sotaan myymälävarkaita ja sekakäyttäjiä vastaan.

Kytölä pyörittää kauppaa Helsingin Länsi-Pasilassa ja puhuu innokkaasti kauppiaan omankädenoikeuden puolesta tilanteissa, joissa hän taltuttaa myymälävarkaita. Lokakuussa 2015 Kytölä laittoi liikkeeseensä ilmoituksia: Näpistämällä tai varastamalla hyväksyn, että kuvani julkaistaan Facebookissa ja valituissa lehdissä.

Sen jälkeen hän latasi Facebookiin valvontakameroiden kuvaa, jossa sekavaa näpistelijää sumutetaan pippurikaasulla kasvoihin ja taltutetaan rajusti maahan.

”En minä halua sille Pertsalle pahaa, mutta jos se tulee tänne ja haluaa tehdä pahaa, se voi lähteä täältä sirralla pois”, Kytölä sanoo.

Sirra on slangia ja tarkoittaa ambulanssia.

Kytölä sanoo, että hänellä on ”jokin ymmärrys” niitä kohtaan, jotka varastavat ruokaa nälkäänsä. Mutta ei tippaakaan niitä laitapuolen kulkijoita kohtaan, jotka varastavat alkoholia tai ison kasan fileitä. Hänen mielestään pitäisikin pohtia, kuuluisiko jo ensimmäisestä näpistyksestä saada sakkovankeutta.

”Se olisi oikeustajun mukaista”, Kytölä sanoo. ”Jos sinä ajat yli­nopeutta, tulee kyllä heti sakot ja se ulosmitataan sinulta. Miksi sakkojen saaminen on sitten näille ihmisille luvanvaraista kuusi kertaa?”

Kytölän kysymys on sinänsä ymmärrettävä. Onko laki täsmälleen sama kaikille vai voiko laissa olla poikkeuskäytäntöjä?

On totta kai lainkuuliaisuusongelma, jos moni päihdeongelmainen rötöstelijä ei piittaa pikkusakoista pätkääkään, koska siitä ei seuraa sank­tioita. Kytölä sanoo, että nykyään osa laitapuolenkulkijoista repii poliisin sakkolapun jo kaupan edustalla.

Kytölä väittää, että kauppiaan arki oli parempaa vielä 13 vuotta sitten. Vuoteen 2007 saakka näpistyssakot voitiin muuntaa vankeudeksi, kunnes eduskunta kumosi käytännön. Keskeisenä perusteluna oli se, ettei köyhyyden ja syrjäytymisen pidä viedä ihmistä vankilaan.

”Tilanne lähti tosi villiin suuntaan”, Kytölä sanoo.

Hänen mukaansa näpistyksien määrä kasvoi hänen kaupassaan. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on kuitenkin todennut, ettei myymälävarkauksien määrä yleisellä tasolla tuolloin juuri noussut.

EI muutos sentään absoluuttisen mahdoton ole. Aina on joku, joka edes yrittää irti kierteestä.

Moninkertainen sakkovanki Esa Lindroos sanoo olevansa nyt, 54-vuotiaana, täysin kypsä. Hän on ollut huhtikuusta alkaen siviilissä, pitkän vankeus- ja sakkovankeuskierteen jälkeen.

Takana on tavallinen tarina: rikkinäinen lapsuus Hyvinkäällä, neljä vuosikymmentä päihteitä ja omaisuusrikoksia, joista seurasi lyhyitä vankilatuomioita.

Hän on sitä mieltä, että joillekin sakkovankeudessa voi olla järkeä. Monelle alkoholistille se on ainoa tapa katkaista itsetuhoinen ryyppyputki edes muutamaksi viikoksi. Elimistö saa edes hetken levon.

”Poliisin kirjoittamilla sakoilla ei ole hevonvitun merkitystä, jos niistä ei joudu linnaan. Kun Alepasta pölli kaljan ja poliisi antoi sakot, niin sitä vaan sanoi, että pyyhi tällä vaikka perseesi”, Lindroos sanoo.

Amfetamiinin käytön Lindroos sai poikki neljä vuotta sitten, mutta vanhojen omaisuusrikosten sakkoja hän on istunut viime aikoihin asti. Amfetamiinin käyttöään hän rahoitti erityisesti auto- ja elektroniikkavarkauksilla.

”On se vähän ikäkysymyskin. Mä olen jo liian vanha tähän elämään. Luulen, että se alkaa olla kohdallani ohi”, hän sanoo.

”Mitä mä hyödyn siitä, jos käyn pöllimässä sen meetvurstin. Onhan näitä paikkoja, joista saan laillisesti sen kassillisen ruokaa mukaani.”

Lindroos on sitä vankilajia, joka pitää suomalaisia vankiloita liian mukavina. Pelotevaikutus puuttuu. Nuoren ihmisen ensimmäisen tuomion pitäisi ”säväyttää” niin, ettei sinne kerta kaikkiaan halua takaisin.

Toistaiseksi viimeisen kerran Lindroosille tuli lähtö vankilaan, kun poliisit koputtivat tukiasunnon ovelle Espoossa ja kysyivät, löytyisikö häneltä hieman yli tuhat euroa sakkojen maksuun. Ei löytynyt. Lindroos pakkasi Michael Monroen elämäkerran, keuhkoahtaumatautilääkkeet sekä verenpainelääkkeet ja lähti 38 vuorokaudeksi vankilaan.

”Se on ihan tuurista kiinni, millaisen sellikaverin saat. Jos saat vittumaisen, lyhytkin tuomio tuntuu pitkältä”, Lindroos sanoo.

On kiinnostavaa, että myös Lindroos on huolissaan siitä, kuinka kalliiksi järjestelmä tulee valtiolle. ”Reippaasti yli kaksisataa euroa vuorokausi. Että sen kun laskee 38 kertaa.”

Lasketaan nyt sitten. 38 kertaa 214 euroa tekee 8 132 euroa. Sen verran Lindroosin tämänkertainen kakku meille veronmaksajille tulee vähintään maksamaan. Ja edelleenkin hänellä on vielä yksi 180 euron sakko maksamatta. Sen hän tosin arvelee kykenevänsä joten kuten kuittaamaan.

”Vähennän ruokaa ja pitkävetoja”, hän sanoo.

Viikko haastattelun jälkeen Lindroos aloitti työkokeilun kierrätyskeskuksessa. Hän pääsee nyt työmarkkinatuelle ja noin 700 euron tuloille. Tavoite on, että työkokeilun jälkeen työ jatkuisi palkkatuettuna ainakin vuoden, jolloin tulot nousisivat noin 1 300 euroon.

Hän sanoo selviytyvänsä, ”jos korkki pysyy kiinni”. Eletään toivossa. Se ei olisi ainoastaan Lindroosin, vaan koko yhteiskunnan etu.

VANKILAN sisäpihalla on vanha ulkopunttisali, joka on kovassa käytössä. Muuten tarjolla on niukasti tekemistä: tikkataulu sekä viisi jalkapalloa, joista neljässä on ilmaa.

Espoolainen Miro Pettersson, sakkovanki 1253/19, täyttää siis tänään 22 vuotta. On iltapäivä, mutta tunnelma on edelleen maassa. Pettersson kertoo lähtökohdistaan, lapsuudestaan, joka oli karu, kuten monella sakkovangilla. Hänet otettiin huostaan viisivuotiaana ja vietiin perhekotiin. Vanhemmat olivat huumekoukussa. Äidin kanssa Pettersson sanoo olevansa taas väleissä.

Pettersson on lapsuutensa uhri, mutta on hänellä peiliin katsomistakin. Kun elämä luisui radaltaan, hän ei sen kummemmin jarrutellut. Ensimmäisen vankeustuomionsa hän sai 18-vuotiaana ryöstettyään Pohjois-Haagassa baarin. Aseina hänellä oli kaksi puukkoa.

”Olin tosi sekaisin. Olin vetänyt varmaan viittä eri ainetta”, Pettersson sanoo.

Tuomio oli kaksi vuotta ja kolme kuukautta, josta hän istui nuorena ensikertalaisena kolmanneksen. Ongelma vain on siinä, ettei nuorten kierrettä saada poikki, vaikka he jättäisivät varsinaisen rikollisuuden. Moni heistä päätyy kadulle, sumuiseen elämäntapaan, joka johtaa pikkurikkeisiin ja sakkovankeuksiin.

Puhutaankin sakkovankien pyöröovisyndroomasta. Niin kauan kuin heitä vain säilötään vankilassa sen sijaan että hoidettaisiin, järjestelmä ylläpitää syöksykierrettä.

Pettersson istuu pihan laidalla ja tuijottaa. Hän pitää välipäivää punttisalista, sillä hän on puntannut neljänä edellisenä päivänä. Kolmen kuukauden sakkovankeuden aikana kunto on kohentunut. Lihakset ovat palautuneet, painoa on tullut 15 kiloa lisää ja penkistä nousee 105 kiloa,­ mikä ei ole huonosti päihdeongelmaiselle.

Petterssonin aamu alkaa niin, että hän katsoo tosi-tv-sarjan 90 päivää morsiamena, jonka jälkeen tulee 1+5 tytärtä, joka kertoo amerikkalaisperheestä, johon syntyy viitoset. Lounaan jälkeen hän katsoo Alaskan rajamailla, jonka jälkeen hän aloittaa ”Simpson-maratonin”. Sen jälkeen tulee Family Guy, jonka jälkeen tulee taas Simpsoneita. Iltakahdeksasta yhdeksään hän katsoo Criminal Mindsia.

Sitten hän nukkuu. Aamulla hän herää ja avaa television, josta tulee 90 päivää morsiamena.

Koska Pettersson on vasta 22-vuotias, hänellä on vielä täysi mahdollisuus kääntää elämän suunta. Nuoren kohdalla sitä haluaisi olla jopa optimistinen, vaikka tilastot eivät puhu onnistumisen puolesta. Sakkovankeina olleiden miesten keskimääräinen elinikä on 54 vuotta.

Haastattelupäivänä Petterssonilla on jäljellä enää viisi vuorokautta vankeutta. Sitten hän seisoo taas vapaana miehenä Helsingin vankilan portilla, josta on sata metriä Hämeentielle, josta on enää kaksisataa metriä Kurviin.

Hän on ilman opiskelupaikkaa, ilman työtä ja ilman rahaa.

Minne hän mahtaa siitä kääntyä? Onkohan portilla ketään?

”Mutsi tulee vastaan.”
Helsingin Sanomat
9.6. 2:00 , Päivitetty: 9.6. 8:11

Joitakin hajahuomioita:
”Suomen luottoluokitus on tippunut sen presidenttikaudella Viron taakse.”
Ihanko oikeasti tälläistä elättiä huolettaa Suomen luottoluokitus? Ei kuitenkaan itse ole tekemässä työtä Suomen hyväksi - pikemminkin päinvastoin.
Lindroos on sitä vankilajia, joka pitää suomalaisia vankiloita liian mukavina. Pelotevaikutus puuttuu.
Mies puhuu asiaa. Työleiri olisi parempi. Ei nyt, että vaan maataan ja odotellaan sakkojen kuittaantumista - jotta päästään taas rötöstelemään.
Jokisella on ehdotus. Laitapuolen kulkijoiden pikkurötöksiä ei hänen mielestään tarvitse katsoa sormien läpi. Mutta vankilassa istuttaminen on järjetöntä ja kallista.
Kylläpä sitä nyt kovasti ollaan huolissaan siitä, että mikä on yhteiskunnalle kallista - samaan aikaan on itse aiheuttamassa niitä lisäkuluja.
Sakkovankijärjestelmään kuluu kymmeniä miljoonia euroja, sillä pelkästään sakkovankijärjestelmän uudistus kasvattaa vuosittaisia kuluja noin 11 miljoonalla eurolla. Raskas järjestelmä työllistää poliisia, syyttäjälaitosta, tuomioistuimia, vankiloita ja sosiaalihuoltoa.
Taas ollaan huolissaan kuluista. Rahasta. Yhtä lailla euroja - joskin miljardeja - kuluu haittamaahanmuuton tukemiseen ja aivan yhtä lailla sama raskas järjestelmä työllistää näitä samoja tahoja. Puhumattakaan raiskaajien uhreista. Miksi ne asiat ovat hiljaisuudelle pyhitettyjä? Omertan lain alaisia.
Vankilahierarkiassa sakkovangit ovat alimmalla tasolla.
Kuitenkin sanotaan, että siellä alimalla tasolla ovat raiskaajat ja naisten hakkaajat ja nyt siis myös sakkovangit. Montako alinta tasoa vankiloissa on?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Doctor Lecter: " Vankilahierarkiassa sakkovangit ovat alimmalla tasolla.
Kuitenkin sanotaan, että siellä alimalla tasolla ovat raiskaajat ja naisten hakkaajat ja nyt siis myös sakkovangit. Montako alinta tasoa vankiloissa on?"

Alimmalla tasolla ovat pedofiilit, raiskarit, vasikat, sellirosvot ja ohikkaan tekijät. Sen jälkeen sakkolaiset. Ihmettelen kun Sörkassa on sakkolaisia. Mielestäni jokin työleiri olisi heille sopivin paikka. Nykyajasta ei ole tarkempaa tietoa, mutta ennen suuria varkauksia tehneet tai ryöstäneet olivat eliittiä. Lisäksi karkurit. Risarit, joita rangaistiin ja usein nakeltiin taloista toiseen saattoivat olla myös kärkeä. Pitkä tuomio ja vanha vankinumero lienee vieläkin eliittiä.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Ite en oo kun käyny kavereita kattoo Pyhäselässä ja Riksulla, oli niin masentava meno siellä ettei tee mieli hankkia itteään sisään.
"If you aim for a king, you better not miss"

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Olin parkissa keula vasten suurta aitaa. Kummallekin sivulle ja auton perään tuli poliisiauto, kolme yhteensä ja liikkeelle ei päässyt. Ensimmäinen sivilipukuinen poliisi aukaisi hanttimiehen oven ja kurkkasi hansikaslokeroon. Kukaan ei vastannut, mitä oli tapahtunut. Kyydissäni ollut otettiin kiinni ja mustamaijaan.
Tätä tapausta ennen kävelin yhden kamun kanssa keskustassa. Yht´äkkiä rikospoliisin auto kurvasi viereen ja aika nopeasti olimme kädet autoa vasten ja meille tehtiin pintapuolinen ratsia. Tuolloin toinen sai jatkaa matkaa, mutta minut otettiin autoon ja pidätysselliin. Olimme juhlineet koko yön ja pidätyssellissä maatessa tuntui kuin olisi ollut betonimyllyssä, meinaan seinät niin kuin pyörivät. Tuo tunne meni ohi aika nopeasti.

Poliiseille hanttiin laittaminen on kiinniotto tilanteessa aika turhaa. Heillä on ylivoima. Tuota ylivoimaa ei nuorempana tajunnut, vaan hanttiin niin, että napa paukkui. Kerran muisti palasi kun oltiin ratsaamassa ja kyseessä oli juopumuspidätys. Nuorena hontelompana panin niin hanttiin, että vaikeuksia oli pidättäjillä saada nuori mies juoppoputkaan. Juoppoputkaan vietäessä ainakin ennen tupakat otettiin pois. Tuolloin eivät, sillä heillä oli kiire.
Kun hanttiin laitto alkoi jo pidätyskohdalla, ukko rautoihin. Jos se tuotti vaikeuksia, oli Saabin etupenkkien välissä mutkainen rauta, johon pystyi käsiraudat kiinnittämään. Siinä ukko oli etukumarassa ja helpommin hallittavissa. Ikää kun tuli, huomasi hanttiin laittamisen turhaksi. Ennen saattoi tulla vastustamisesta sakot.

Olen seurannut nykyajan rangaistuksia. Monessa suhteessa se on mitätön. Ennen virkavalta vahvisti, että varmasti oli nimi lehdessä jos tuomio oli yli yhden vuoden. Kiusanteko poliisin taholta oli parhaillaan, että nimi oli riskostoverin kanssa lehdessä perjantaina ja myös sunnuntaina, nimet vaan toisessa järjestyksessä. Clarence ja Kaveri tuomittiin törkeästä varkaudesta, törkeästä moottoriajoneuvon luvat. ym ym. 2v 2kk vankeuteen. Sama uusiksi nimet eri järjestyksessä.
Noissa kuvioissa pienet mustelmat vastapuolen taholta tuli luontaisetuna, eikä niistä rutistu. Tolkuttomista rangaistuksista tietenkin valitettiin aina!

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Tuolla muualla oli juttua Suojastosta. Siinä samalla oli muitakin nimiä, joitain tuttuja sivilistä ja linnasta jostain kaukaa. Onkohan tuossa Suojaston jutussa asiatiedon puutetta tai muuten virheitä? Joku tuolla kauempana teki Clarencesta analyysia, joista yksi kohta jäi mieleen; tavannut ehkä joitain nimimiehiä. Olen juu, aika montakin. Osa oli jo reilu parikymppisenä laitostuneita, osa muuten vaan. Mitkä jatkoivat kovettuivat, ja myöskin tuomiot kovenivat. Tuossa Ylellä tuli dokumentti Kesävartijana, Pelsosta. Olisi ankea olla siellä. On paljon talo muuttunut, mitä oli oma visiittini siellä joskus. Mitä pojilta kuulin, Kesävartija oli liian kiltti ja ohjelmoitava hommissaan.

Jutussa mistä aloitin mainittiin muuan nimi, kuka tatuoi itselle kuvia. Tuli pohjosen kolmoselta ja hihkaisi, C laita Cliirensiä soimaan. Ketkä ovat sivilissä vilkkaita, ovat sitä myös vankilassa. Vilkkaana ennen niin suljetuissa kopeissa joskus oli ankeaa. Naiset rakastuvat renttuihin on tosi. Itsellä oli useinmiten laaja kirjeenvaihto. Jotkut kävivät tapaamassa ja osa laittoi mania tilille. Kaikki nuo aina raukesivat tavalla tai toisella.

Kaikki paitsi yksi. Hänet tapasin sivilissä. Minua on varsinkin nuorena testattu pitkin ja poikin. On virallista tietoa, eikä mitään hömppää, jota on nykyään netti täynnä. Noista tutkimuksista luonnollisesti keräytyi mappiin tietoa. Naispuolinen psykiatri sanoi; hän on katsellut minun historiikkia, ja tulos on mitä on. Kerroin, että haluan pysyä vapaalla ja olla kunnolla. Hän kysyi: Onko vaimoa. On, vastasin. Psykiatri sanoi: Esittele! Niin tein ja vuosia myöhemmin duunissa ollessa näin tätä psykiatrian erikoislääkäriä, ja aina tervehdittiin.
Ps. Tuli tuntemaan vaimoni, joskaan ei kerinnyt jälkikasvua nähdä, sillä jo tuolloin iäkäs lääkäri kuoli ennen sitä.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Niin monta suvea on tai montako juhannusta. Ennen niin tuttua puhetta. Jossain 70- luvun puolivälin kieppeillä vanhalla, jo vuosikymmeniä istuneella vapautuvalla vangilla olivat tunteet pinnassa. Viimeinen yön matkasellissä ja radiosta alkoi soimaan Orjanruusu. Laulaja taisi olla Eino Grön. Paljon istunut purskahti itkuun.

Vapautuneen tuli seuraavan kolmen vuorokauden aikana ilmottautua kotipaikkakunnalle, ja sinne missä oli leimaus. Luottolippu ei ollut ennen aikaan sidottu, kuten ei muutkaan liput. Vangeille annettiin aina luottolippu, ettei sitä voinut myydä. Normaalilipun pystyi lunastamaan takaisin.

Toisella kertaa keskusvankilasta vapautunut meni ostamaan kaupasta kaljatölkkejä. Pienen humalatilan vuoksi kassa ei niitä myynyt. Kaljanostajalla paloi kassalla päreet. Hän iski kaksi tölkkiä täysillä metalliseen pintaan, niin, että pintaan jäi tölkkien kuviot ja kumpikin purkki aukesi suihkuttaen vaahtoavaa juomaa. Lihanleikkaajat lihatiskiltä juoksivat avuksi ja alkoi paini. Toivoton paini kolme yhtä vastaan päättyi kolmen voittoon. Vähän aikaa Kaljanostaja puhalsi henkeä ja taas uusi mittelö samoin tuloksin. Poliisit oli jo soitettu aikaa sitten. Kaljanostaja korosti mistä oli tullut, ja katseli jokaista lihamiestä erikseen silmiin, laittaen naamoja muistiin. Se on sellaista voimatonta raivoa, joka on kuin viimeinen rutistus, mutta turha.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

" Näin vankila varautuu, kun ex-poliisipomo joutuu rosvojen keskelle – Tällainen paikka on Sörkka, jossa Aarnio viettää tulevat vuotensa. " - Iltalehti 28.6.2019

Varsin outo aloitus juttuun, ja mustalla painettuna jutun alussa. Taidokkaampi voi kopioida linkin tänne. Vai rosvojen keskelle! Mikä Jari Aarnio sitten itse on? Veikkaisin, ettei Sörkassa ole yhtään noin hyvin tienannutta rikollista. Miksi tuolle antaa mitään erikoiskohtelua, joko liskolle tai muiden juokkoon.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Eipä taida Jari sopeutua tuohon päivä(ja yö) hoitopaikkaan muiden sekaan, varmaan jotain erityisjärjestelyjä tehdään ennenkuin pääsee avotaloon, veikkaan että melko nopeesti livahtaa leirille.
Itellä meni kerran konnulla kaks viikkoa niin olin avotalossa, sattu joku kognitiivikurssi mihin tarvittiin yks sopiva ukko ja minä satuin olemaan se sopiva, yks käynti psykologilla ja se oli siinä. Kerroksilta läksin mutta kyllä avotalossa mieluummin lusii jos lusittava on.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Vankiloissa 70- ja 80- luvuilla oli lentopallo hyvin suosittua. Tuossa 2000- luvun alun kieppeillä kysyin yhdeltä vasta vapautuneelta; ketä siellä oli pelimiehiä. Hän vastasi; ei linnassa enään pelata lentopalloa! Olin yllättynyt. Yksi syy varmaan nykyajan monenkin lajin puuttumiseen on vankilan osastoituminen. Ennen pääsi lähes kaikille osastoille vaivattomasti, vaikka siihen ei ollut lupaa.
Viikkoisin oli ansiokävely. Viikonloppuisin tunti ulkoilua ja kesällä iltaulkoilu. Pelimiehet ryntäsivät kentälle ja alkoi joukkueiden valinta. Joku oli niin herkkähipiäinen, jos ei ensimmäisenä valittu, meni kentän ulkopuolelle ja pani tupakan palamaan. Paras oli päästä toiseksi valitsijaksi, sillä silloin oli peliin pääsy varma. Jossakin vankilassa oli useampikin lentopalloverkko. Kun joukkueet olivat valittu, peli alkoi aina samalla rähinällä, joka jatkui pelin loppuun asti. "Syötä tänne, passari anna passi, iskekää ruuhkaan, vanha ... jne."

Ulkoilussa oli mahdollisuus nostella puntteja, heittää tikkaa, rengasta, kuoppaa tai muuten vaan hengata tuttujen kanssa. Kaikissa oli yhtä, se ei ollut leikkiä vaan totista totta, joka myös otettiin tosissaan. Ikämiehet heittivät usein rengasta. Kerran yhdellä ikämiehellä löytyi hyvä putki renkaita heitellessä. Kaikki alkoi mennä maasta sojottavaan rautatikkuun. Renkaita oli jäljellä oliko 4 vai 5. Yksi sivussa katsojista huusi heittäjälle: Saat ison Nessin, jos heität loput renkaat tikkuun. Ukkohan heitti ja seurasi naurun remakka. Hän meni Nessin tarjonneen luo ja miehet löivät kättä.

Heittäjä oli jossain onnen maassa pari päivää, ja muisteli tilannetta, joka saattoi olla yksi elämän kohokohta. Tämä Heittäjä oli taparikollinen, jonka ura oli alkanut jo 50- luvulla. Oli Sörkassa niellyt veitsiä. Kertoi, että kun veitsen taivutti sopivasti, niin se meni helpommin vatsaan. Vartija oli huutanut: Nyt tämä hullu Heittäjä nielee ruokalivälineet.
Muitakin nieliöitä oli, enkä ole koskaan päässyt selville, mihin nieleminen perustuu. En myöskään voinut ymmärtää mihin venttien veto perustui.

Kaikkiookoo
Nikke Knakkertton
Viestit: 177
Liittynyt: Su Joulu 09, 2018 6:36 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Kaikkiookoo »

Clarence kirjoitti:
Kaikkiookoo kirjoitti:Kysymys Clarenselle.
Mistä tuo vapautuvan vangin tunne omasta erinomaisuudestaan oikeen kumpuaa?
Kuittenkin puhutaan yhteiskunnan "pohjasakasta", joilla raha, työ - ja asuntoasiat usein täysin rempallaan.
Vanha kaveripiirikö sitä linnassa istumista ihannoi.
Itseä ainakin tänäpäivänä linnassa istuminen hävettäisi aivan julmetusti.
Eriasia ennen, kun ratista istumaan.
Kaikki oo koo lle tiedoksi. Ratti ei ole mikään harmiton juttu! Ei mikään hyväfiilis-ajelu. Siinä jos missä voi kuolla syyttömiä, kuten on kuollut ja vammautunutkin!
No tämän tiesin ennen sinun opetustasikin.
Jos olisit lukenut kysymykseni, niin olisit varmasti oivaltanut, mikä tuossa oli pointtina.
Ennen yhdestä ratista sai istumista, mutta nykyään ei.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

70-luvulla ei päässyt lomalle, jos oli tuomio huumausaine- tai väkivaltarikoksista. Vasta 3-4 kk ennen tuomion loppua saattoi näistä tuomittu päästä, ellei ollut muuta estettä pääsyyn. Syynä joidenkin vankien tekemät julkisuutta saaneet rikokset lomilla.

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Katselin itsekin dokumentin Pelson kesävartijasta. Oli nuori kundi kyseessä joka selvästi sopisi johonkin vastaavaan vankilaa kevyempään asuntolaan työhön, esimerkiksi kun lukisi itsensä lähihoitajaksi pääsisi vaikka päihdeongelmaisten asuntolaan nimikkeellä ohjaaja. Siinä pitää vähän osata komentaa ja rajoittaa mutta muuten työ on leppoisaa sisähommaa eikä sisällä sitä paskan lapioimista mitä se hoitsun työ joskus on. Sitäpaitsi hoitajien palkatkin ovat ihan kelpotasoa nykyisin, mutta silti saman rahan saa muualta riivittyä helpommin ja ennenkaikkea ilman vastuuta ihmishengistä. Olen itse lähihoitaja, tehnyt ambulanssihommaa, terveyskeskuspäivystystä, akuuttisairaalapäivystystä, akuuttivuodeosastoa, pitkäaikaisvuodeosastoa, palvelutaloa, hoivakodin yöhommaa, kotihoitoa. Kaipa se voisi tuommoinen valvojan duuni joskus tulla ajankohtaiseksi, kehareiden tai densojen kanssa mieluiten tai nykyään ei taida olla perus-rapa-juoppoja vaan kaikki ovat vähintään sekakäyttäjiä.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Jack the Ripper olen kanssasi samaa mieltä, mitä kirjoitit.

Missä ovat rehelliset puliukot? Katoavaa kansaa, mutta aina joitain on remmissä. Työelämästä pudonneita tai muuten elämässään haakserikkoon joutuneita. Sekakäyttäjät sen sijaan lisääntyvät. Sekakäyttäjät ovat missä ovatkin usein vähän kaikkien tiellä. Terveysasemalla odotin vuoroa ja tällainen oli siinä lähellä. Seisoi ja koko ajan liikkeessä. Meinasin sanoa; kuule kaveri, saat 5 euroa kun olet 4 minuuttia paikoillasi.

Joku käsittää tahallaan tai tahattomasti väärin mitä muistoja tänne kirjoitan. Tarkoitus ei ole elvistellä noilla, kuten jokainen, joka vaan haluaa käsittää. Ei niitä ole esikuviksi tarkoitettu, mutta niille on oma lukijakunta. Lisäksi tuntuu, että vankilassa oli ennen persoonallisuuksia. Jos haluaisin nimimiehillä kerskua, onnistuisi sekin, mutta minulla ei ole tarvetta kohottaa itsetuntoa toisten teoilla.

Nimimieheksi ei tulla miten sattuu. He ovat yleensä joukko, kuka ei puhu teoistaan, vaan niistä puhuvat muut. Uskoisin, että jokaisella on kaikki alkanut pikkurikkeillä. Kun aikaa kuluu niin jutut koventuvat. He eivät enään ole grillien ympärillä ihmisten kiusana, vaan jotain muuta.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Joo, kyllä kongeilla kovimpaa ääntä pitää just ne tyhjät tynnyrit, tekijämiehet ei asioistaan huutele. Siinä ei oo mitään järkeä hommien kannalta. Tietysti on elämäntapalusijat joilla ei enää muuta oo kun tää kuulusa rispekti jota vaaditaa aina ja kaikkialla, tietysti siinäkin katotaan saatanan tarkkaan kenen varpaille astuu, kyllä niillä tutka pelaa..

Vastaa Viestiin