Clarence kirjoitti:Tässä on tullut pakinoitua jo aikalailla, mutta jaan jotain vanhaa mitä mieleen tuli. Nykyään on rangaistuksen istuminen päivästä päivään, johon tarpeeksi väkivaltaa tehnyt joutuu. Usein hyvinkin aiheesta, kuten sarjahukuttaja Seppänen, kolme viatonta Porvoossa ampunut Åkerlund ja sarjaraiskaaja Pentholm, Lindholm vai mikä nykyään on. Ennen pytty mutta nyt elinkautinen. Tietääkseni Seppänen ei ole aikasemmin ollut vankilassa, ja siksi harvinaisempi tämä pytty, mutta oikein. Ennen kun alioikeus teki mielentilatutkimuksen jälkeen pakkolaitosesityksen, sen vahvisti vielä hovioikeus ja joskus korkein oikeus. Sekään ei taannut vielä pyttyyn joutumista, vaan vankilaoikeus ratkaisi asian. Noin puolet sinne esitetyistä joutui pyttyyn. Yksi mies odotti Sörkassa pari päivää vankilaoikeuden päätöstä, ei joutunut. Sanoi; kova paikka, mutta pakko kestää. Mainittakoon, että vuosia monia myöhemmin joutui pyttyyn ja istui niin, että tuntui.
Jalo Eetu Seppänen joutui pyttyyn. Hän oli ensikertalainen, mutta vajaa 2 vuoden tuomio väkivallasta ehdollisena. Taisi olla raiskauksesta. Tämä paloi ja liitettiin uuteen rangaistukseen. Tätä palstaa lukevista on joku voinut nähdä livenä Seppäsen. Itse olen nähnyt ja jutellutkin hänen kanssaan. Eräs jo eläkkeellä oleva psykologi, kuka teki Lapinlahdessa mielentilatutkimuksia luki myös Seppäsen sarjamurhaajiin. Enpä sano tähän vastalausetta. Mies on tietääkseni kuollut, mutta kukaan ei tiedä mitä vei omana tietomaan hautaan. Seppänen oli katkera pyttyyn joutumisestaan. Noihin aikoihin Seppäsen kaltaiset saivat olla suhteellisen vapaasti muiden vankien seurassa. Kukaan ei kuitenkaan halunnut kaveerata Seppäsen kanssa. Vangeista paistoi syvä inho häntä kohtaan. Jos joku on katsonut kotimaisen elokuvan: Kaasua komisaario Palmu, niin siinä oli lipevä huijaripappi, jota Raimo Mäkelä näytteli. Itse en voi tuota mainiota tyyppiä katsoa nauramatta. Seppänen oli juuri samanlainen, yhtä dramaattinen ja lipevä.
Keravalla jo alkoi postimerkkipeli. Kirjoitimme kirjeen ja postimerkin päälle laitettiin saippuaa, niin siihen painetun leiman sai pyyhkimällä helposti pois. Samalla merkillä sitten kirje postiin ja usein eri vankilaan. Tätä pikku hupia pyöritimme niin kauan kuin merkki kesti. Kyse ei ollut rahapulasta, vaan enemmän huvista. Noihin aikoihin radiosta tuli nuorten suosima Nuorten sävellahja, vai mikä se nyt olikaan. Kanavia oli kaksi, Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma. Joku talon valopää oli säätänyt keskusradion niin, että tuon ohjelman aikana oli väärä kanava. Kertonee jotain, ettei radiomankkoja ollut läheskään kaikilla. Aloimme potkia olivia ja huutaa, vaihtakaa kanavaa. Muutama meitä oli, ja yllytettiin muitakin. Pamppu tuli kongille huutamaan uhkauksia, ja koko juttu tyrehtyi siihen. Helpompi oli olla omassa sellissä kuuntelematta kuin rundissa kuuntelematta. Tämä oli vanhan talon itäpäässä, jossa ovet olivat paljon kiinni. Kesän itse odottelin siellä Nupikseen pääsyä, joka ei tuntunut alkuun edes vankilalta kun sinne pääsyn aika koitti. Noihin aikoihin tuli yli puolet nuorista rikoksentekijöistä poikakodin jälkeen. Hyvin monet Keravalla olleista tapasi tai näki eri vankiloissa, samalla tavalla kuin sitä ennen meistä koulupinnareista suurin osa tuli myös vastaan jossain vankilassa.
JALO EETU SEPPÄNEN
Helena Mäntylän raiskaus ja surma järkyttivät syvästi suomalaisia kesällä 1981.
18-vuotias helsinkiläisnainen oli ollut iltaa viettämässä ystävänsä luona ja palaamassa kotiin Simonkentältä bussilla numero 32. Bussi lähti aikataulun mukaisesti kohti Haagaa kello 23:10.
Kun tytärtä ei alkanut kuulua kotiin, vanhemmat huolestuivat. Mäntylää lähdettiin etsimään kävellen oletetun poistumispysäkin ja kävelyreitin varrelta. Junaradan alikulkutunnelin läheltä löytyikin pian hänellä mukana ollut makuupussi.
Ei mennyt kuin muutama tunti, kun poliisit löysivät Riistavuoren metsiköstä Helena Mäntylän kuolleena pienestä maakuopasta. Riisuttua ruumista oli yritetty peitellä oksilla ja risuilla. Lähistöltä löytyi myös naisen käsilaukku ja sen sisältöä.
Tappaja läpäisi seulan
Järkyttävä henkirikos kuormitti ennestäänkin työllistettyä poliisin silloista väkivaltatoimistoa. Lisäresursseja tutkintaan siirrettiin palo- ja räjähdejaostosta, jonka vetäjänä toiminut komisario Esko Peltola ja tutkija Juha Rautaheimo määrättiin mukaan Mäntylän murhatutkintaan.
Vasta julkaistussa kirjassaan (Hermo – murharyhmän mies, Siltala 2019) Rautaheimo mainitsee Helena Mäntylän murhan yhdeksi mieliinpainuvimmista henkirikoksista 40-vuotisen poliisiuransa aikana.
Vihjeitä suorastaan tulvi. Jotkut olivat ilmeisen turhia, toiset siirrettiin tarkempaan tutkintaan. Osa ryhmästä tarkisti vihjeitä, osa keskittyi poliisin tapakortistoon.
Kortistosta etsittiin henkilöitä, jotka rikostaustansa vuoksi voisivat sopia tekijäksi. Vapaalla tai vankilasta lomalla olleiden alibit käytiin läpi.
Myöhemmin osoittautui, että Mäntylän raiskannut ja surmannut mies oli ollut kyseisessä kortistossa entisten seksuaalirikostensa vuoksi. Häntä oli myös kuulusteltu. Mies oli kuitenkin pystynyt selityksillään läpäisemään seulan.
Poliisi etsi tekijää muun muassa piirroskuvien avulla
Uusi uhri pysäkiltä
Tutkinnan aikana poliisi pidätti miehen, joka itse otti yhteyttä poliisiin kertoen ristiriitaisia havaintoja tapahtumayöstä. Sekavien selitysten johdosta epäilyt kohdistuivat hetken aikaan kyseiseen valokuvaajaan. Lopulta epäilty kuitenkin myönsi keksineensä koko tarinan.
Tutkinta junnasi paikallaan puolisen vuotta, kunnes toinen seksuaalirikos johti Helenan tappajan jäljille. Tuon rikoksen uhriksi joutui kouluun matkalla ollut 13-vuotias tyttö, joka odotti bussia Vihdintien varrella.
Pysäkille pysähtyi auto, joka otti tytön kyytiin. Kuljettaja ajoi koulun sijasta Vihtijärvelle ja raiskasi tytön syrjäisen metsätien varressa. Tekonsa jälkeen mies yritti lepytellä tyttöä ehdottaen tapaamista seuraavaksi päiväksi.
Kouluun päästyään tyttö kertoi tapahtuneesta opettajalle, joka puolestaan soitti poliisille.
Väijytys treffipaikalla
Poliisit olivat asettuneet väijyksiin raiskaajan treffipaikaksi ilmoittaman bussipysäkin läheisyyteen. Kun henkilöauto sovittuun aikaan hidasti ja pysähtyi pysäkille, poliisit astuivat esiin.
– Alaikäistä raiskauksen uhria ei tietenkään voinut käyttää siinä houkutuslintuna, Rautaheimo sanoo.
Tutkinnanjohtaja Esko Peltola oli laatinut poliisin sisäiseen käyttöön kuulutukseen, jossa hän pyysi ilmoittamaan jatkossa kaikki tiedot tapahtumista, joissa naista oli seurattu tai yritetty lähestyä väkivaltaisesti.
Vihdin poliisi osasi näin heti 13-vuotiaan raiskauksen jälkeen ottaa yhteyttä Helsingin väkivaltatoimistoon. Osoittautui, että Helena Mäntylän tapauksen tiimoilta jo toista kertaa poliisin kuulusteluihin joutunut Jalo Eetu Seppänen sopi täydellisesti hänen surmaajakseen.
Tutkinnassa tehtiin uraauurtavaa työtä näytön saamiseksi: Seppäsen kotoa löytyneistä vaatteista otettiin talteen kuituja, joita vertailtiin Helenan vaatteista löytyneisiin kuituihin.
Verkkareista saadut kuidut olivat identtisiä rikospaikalta Helenan vaatteista löytyneiden kuitujen kanssa. Rikoslaboratoriosta saatiin ensimmäistä kertaa täysin varma kuitulausunto.
– Tuolloin ei tiedetty vielä mitään esimerkiksi dna-tutkimuksista, Rautaheimo toteaa.
Helena Mäntylän raiskaus ja surma oli pitkään etusivun uutinen kesästä 1981 lähtien. [IL]
Raiskasi ja kuristi
Todisteet bussikuskina työskennellyttä Seppästä vastaan olivat vastaansanomattomat. Pian mies myös tunnusti tekonsa.
Hän kertoi törmänneensä Mäntylään täysin sattumalta ja lähteneensä seuraamaan tätä. Hän löi nuoren naisen tajuttomaksi, raahasi metsikköön ja raiskasi tämän. Kun uhri palasi tajuihinsa ja yritti huutaa apua, Seppänen kuristi häntä, jotta lähellä juossut lenkkeilijä ei olisi kuullut avunhuutoja.
Seppänen tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta. Tuomio oli yhteensä 13 vuotta vankeutta. Mäntylän murhasta seurasi 11 vuotta, kaksi tuli 13-vuotiaan sieppauksesta ja raiskauksesta.
Myöhemmin hovioikeus arvioi teon tapoksi, joskin tuomioksi vahvistui 13 vuotta ja 5 kuukautta vankeutta.
Seppänen syyllistyi vapauduttuaan uusiin seksuaalirikoksiin. Hän kuoli liikenneonnettomuudessa 70-vuotiaana vuonna 2015.
– En voi edelleenkään olla ihmettelemättä, miksi Helena Mäntylän surma ei hovioikeuden mielestä täyttänyt murhan tunnusmerkistöä, Juha Rautaheimo pohtii kirjassaan.
https://www.iltalehti.fi/uutiset