Vantaan vankisairaalaa johtaa mies, joka kantaa mukanaan sähkösokkilaitetta: ”Se tuntuu samaan aikaan hauskalta ja kivuliaalta”
Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Julkaistu: 13:14
Vantaan psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Mika Rautanen on humanisti, joka uskoo, että ihminen voi aina muuttua: ”Ei saa menettää uskoa”.
PUISTATTAVAA! tokaisi eräs nainen ja käveli pois, kun oikeuspsykiatrian erikoislääkäri Mika Rautanen, 41, esitteli Kirjanmessuilla hänelle mielenterveysasioista kertovaa kirjaansa Hullun paperit.
”Hänen reagointinsa kertoo siitä, että mielenterveysasioihin liittyy vieläkin jonkinlainen stigma”, sanoo Rautanen.
Nainen käveli pois niin sukkelasti, että Rautanen ei ehtinyt esitellä hänelle mukanaan olevaa kannettavaa sähkösokkilaitetta 1800-luvulta.
”Aina kun joku kiinnostui kirjasta, lupasin antaa ostajalle kaupan päälle hoidon yli sata vuotta vanhalla laitteella.”
Kumma kyllä, aika moni kieltäytyi ilmaisesta hoidosta. Laitteen Rautanen löysi Pariisista vanhoja tieteellisiä tavaroita myyvästä tapahtumasta. Rautanen on tietenkin itse testannut laitetta.
”Se tuntuu samaan aikaan hauskalta ja kivuliaalta. Laite sai aikanaan paljon palkintoja, mutta kyllä se on plasebojen kuningas.”
Kannettava sähköiskukone on saanut jäädä historiaan, samoin kuin moni muu hoitomenetelmä, joita Rautanen kuvaa kirjassaan, josta ilmestyi uusittu versio tänä syksynä. Mielenterveysongelmat eivät edelleenkään ole kahvipöytäkeskustelujen suosituin aihe, mutta paljon on muuttunut.
Vielä 1900-luvun alussa mielenterveyspotilaita eli hulluja hoidettiin pääasiassa eristämällä. Heidät saatettiin kytkeä ketjulla seinään pieneen koppiin, josta he eivät päässeet lainkaan pois.
RAUTASEN työpaikalla Vantaan psykiatrisessa vankisairaalassa ei ketjuja näy, eikä ketään puhutella hulluksi. Sellien ovet ovat auki aamuseitsemästä iltaseitsemään. Osaston sisustus muistuttaa leiri- tai liikuntakeskusta. Oleskelutilassa pauhaa televisio ja seinällä lukee ”Tiskattuasi omat astiat, vie ne takaisin omaan selliin”. Koska joulu on ovella, vankien päiväohjelmassa on pipareiden koristelua. Ylilääkäri Mika Rautasta ei tahdo erottaa potilaista, sillä hän ei käytä valkoista takkia.
”Potilaiden kanssa kannattaa olla samalla viivalla. Valkoinen takki usein haittaa vuorovaikutusta.”
- mrautanen.jpg (194.38 KiB) Katsottu 8207 kertaa
Vankisairaalan psykiatrinen osasto tunnetaan nimellä Palikka. Osasto perustettiin vuonna 1974 Helsinkiin Sörnäisten vankilan yhteyteen ja vuonna 2002 se siirtyi Vantaalle. Rautanen on ollut töissä Vantaalla kuutisen vuotta.
Vantaan psykiatriselle osastolle tullaan vapaaehtoisesti ja koska kyseessä on akuuttisairaala, siellä ollaan enintään kuukauden verran. Tahdonvastaisesti hoitoon joutuvat ovat Turussa, jossa on Psykiatrisen vankisairaalan toinen yksikkö. Pitkäaikaissairaat taas viedään Vanhan Vaasan sairaalaan tai Niuvanniemen sairaalaan Kuopioon.
VANTAAN osastolla on 14 potilaspaikkaa, joista suurin osa on käytössä koko ajan. Osastolle tulemisen syyt vaihtelevat, mutta suurin syy löytyy päihteistä.
”Kun vankilassa ei saa päihteitä, tulee masennus ja ahdistus. Sitten sekaisin menevät unet ja sen jälkeen tulee psykoosi”, kertoo Rautanen.
Koska osastolla ollaan vain lyhyt aika, on Rautasen työ toisinaan melko tuloksetonta. Hoidon ehtii juuri saada alkuun, kun potilas siirtyy muualle. Rautasen mukaan saattaa joskus olla parempi, että potilas lähtee osastolta takaisin vankilaan kuin siviiliin.
”Vankilassa voi luottaa, että potilaan perään katsotaan.”
Työn onnistumisiin kuuluvat tapaukset, joissa siviilissä huomaamatta jäänyt sairaus, kuten lukihäiriö, kehitysvammaisuus tai adhd, on löydetty osastolla, ja potilas on saatu oikean avun piiriin.
”Kun tällainen potilas saa oikeaa hoitoa, se voi muuttaa hänen elämänsä.”
Hyvänä asiana Rautanen pitää sitä, että vankien psykiatrinen hoito siirtyi oikeusministeriön alaisuudesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alaisuuteen. Rautasen mukaan vankien terveydenhoidosta tuli yhdenvertaisempaa ja tasapuolisempaa.
”THL ymmärtää vangin olevan vain väliaikaisesti vankilassa ja käyttävän muuten aivan samoja terveyspalveluita kuin me muutkin.”
NYKYISIN mielisairaita ei enää yritetä parantaa iskemällä suonta tai iilimadoilla, vaan terapialla ja lääkkeillä. Uusista hoitomenetelmistä huolimatta tuloksissa on Rautasen mukaan edelleen parantamisen varaa.
”Suhtautuminen mielisairaisiin on muuttunut valtavasti, mutta ovatko hoidon tulokset muuttuneet? Esimerkiksi skitsofrenian ennuste on pysynyt pääosin samana kaikki vuodet valtavasta tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta. Ja mielen sairauksien syyt ovat edelleen mysteeri.”
Vantaan vankilassa suhtaudutaan avoimin mielin uusiin hoitotapoihin. Perinteisten keinojen rinnalla kokeilussa on painopeitto, virtuaalilasit ja hengityksentukemislaite. Uusin lisäys on matalataajuista värähtelyä tuottava tuoli.
”Se saa potilaan keskittymään oireiden sijaan kehoonsa, mikä on tärkeää rauhoittumisessa.”
Moni saattaa ajatella, että vankimielisairaalassa olevien kanssa työskentely on erityisen vaarallista. Rautasen mukaan näin ei ole.
”Erikoisimmat ja haastavimmat ihmiset tapasin aikanaan terveyskeskuslääkärinä työskennellessäni.”
Vangit ovat Rautasen mukaan usein hyvin kiitollisia kaikesta avusta, mitä saavat. Aina apua ei kuitenkaan onnistuta antamaan riittävän paljon tai riittävän ajoissa. Apu pitäisi Rautasen mukaan keskittää ihmisen elämän alkupäähän, esimerkiksi neuvolatyöhön.
”Nyt olemme ikään kuin alajuoksulla, apua pitäisi antaa yläjuoksulla. Silloin meistä tulisi työttömiä parissa sukupolvessa.”
KUTEN kaikkien lääkärien myös Rautasen on täytynyt hyväksyä se, että kaikkia ei voi auttaa.
”Kerran hoidossani ollut potilas kuoli pian hoidon jälkeen. Asia palaa edelleen usein mieleeni, vaikka sille ei ollut mitään tehtävissä.”
Työhön kuuluu raskaita asioita, mutta Rautanen ei koe, että hänellä olisi erityistä tarvetta nollata päätään. Hänen mukaansa raskaskaan työ ei välttämättä kuormita ihmistä, jos se on mielekästä.
”Kyllähän työasioita joskus miettii kotona, mutta toisaalta kotiasioitakin tulee mietittyä töissä.”
Silloin, kun Rautanen ei mieti työasioita, tekee hän kaikenlaista muuta. Kirjoittaa kirjaa, viihdyttää lapsia taikatempuin tai puhaltaa lasia. Yksi harrastuksista on valtamerillä purjehtiminen.
”Kap Horn on jo kierretty.”
RAUTASEN työhön kuuluu potilaiden hoidon lisäksi mielentilatutkimuksien ja riskiarvioiden teko. Rautanen on niitä lääkäreitä, jotka arvioivat kenen vankeusaika vaihtuu pidempään sairaalajaksoon tai kenet voi päästä vapauteen. Nykykäytännön mukaan riskiarvio tehdään kaikista elinkautisvangeista, jotka anovat vapautumista. Päätöksen vapauttamisesta tekee hovioikeus.
Jotkut, kuten Turun psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma, ajattelevat, että on ihmisiä, joita ei pitäisi koskaan päästää vapauteen. Rautanen ei ajattele aivan näin.
”Uskoa ihmiseen ei saa menettää. Aina joku saattaa muuttua meidän ansiosta tai meistä huolimatta. Jokainen ansaitsee väliarvioinnin. Ja systeemi sallii jo nyt loputtoman säilömisen, jos elinkautisvanki todetaan riskiarviossa vaaralliseksi.”
Mutta sitten on niitä, jotka eivät ole elinkautisvankeja, kuten Michael Penttilä. Sarjamurhaaja Penttilä ehti tappaa kolme ihmistä ennen kuin hänet tuomittiin elinkautiseen. Tätä ennen hänet oli tuomittu muilla nimikkeillä, kuten tappo, eikä tappoon syyllistyneille aiemmin tehty riskiarvioita. Tänä syksynä voimaan tuli uusi laki, jonka mukaan tietynlainen riskiarvio täytyy tehdä jokaisesta vakavaan väkivaltaan syyllistyneestä.
”Ei tietenkään pidä olla naiivi, jotkut eivät halua muuttua. Mutta Michael Penttilä on erittäin harvinainen tapaus. Yksi tapaus ei saa muokata koko järjestelmää.”
Rautasen mukaan loppuelämän tuomio ei ole enää tätä päivää. Rautasen mukaan vankien kohdalla on tärkeämpää miettiä, mistä hoidosta vanki hyötyisi.
”Ei vankeuden idea saa olla pelkkä säilöminen. Vangeilla on useita vuosia aikaa kuntoutua kohti rikoksetonta elämää. Heitä pitää auttaa tässä kuntoutumisessa.”
MIKA RAUTANEN
■ Vantaan psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri.
■ Oikeuspsykiatrian erikoislääkäri.
■ Kirjoittanut kirjan Hullun paperit ja Hullun paperit 2.
■ Asuu Helsingissä vaimon ja lapsen kanssa.
■ Kotoisin Sastamalasta.
■ Harrastaa lasinpuhallusta, purjehdusta ja taikatemppuja.
■ Rakastaa kirjoja: lukemista, kirjoittamista, taittamista ja keräilyä.
Jonna Hovi-Horkan HS
https://www.is.fi/hs-vantaa/art-2000006360571.html