(Edit: en nähnyt miesasiamiehen vastausta kirjoittaessani ja nyt kun ehin sepustamaan näin pitkän, niin ei viitsisi jättää postaamattakaan... )
Kuultuaan nimen "Leena" hymynkare lähti liikkeelle Penan tummista lappilaisista silmistä ja ehti sen jälkeen suupieliin asti . Se oli aitoa lämmintä tunnetta, ja vaikka Penalla oli krapulainen olo päässä, ei tuo olo ulottunut sydämeen. Pehmentyneellä äänellä Pena vastasi :
"Jaa meiän Lumooja-Leena, se voipi hyvin ja syö samoja ruokia karhujen kanssa Otsomiehen tykönä. Leena on kuulemma lihonu monta kiloa ja kaunistunut entisestään. Otsomies on pitänt häätä mökissään lähihuollossa kuten karhunpoikia, nythän sillä ei ole otson pentuja siellä niin soppii mainiosti että meiän Leena saa kaiken hoivan sisäl pirtissä. Näytän sulle myöhemmi kuvia, joita Otsomies pisti kännykkään. Se o hyväs' huollos, ei pareemmaassa vois' olla! "
Antero kuunteli Penan selontekoa kuin Ylen uutisia; tarkkana kuin porkkana mutta varautuen siihen, että kuulisi rivien välistä jotain närästystä aiheuttavaa. Vasta Penan viimeisen huojentavan lauseen kuultuaan, Antero huokaisi helpottuneena. Leenalla oli kaikki hyvin, hyviä uutisia.
Periaatteessa heillä ei olisi ollut aikaa näihin muistelmiin, koska käsillä oli dramaattinen ja akuutti tilanne Penan mökillä sieltä löytyneen kuolleen ruumiin suhteen. Mutta kuulumisten vaihto Leenasta rauhoitti miehiä. Taustatarina Leenasta oli yksiä kiintoisimpia sattumuksia miesten elämissä, jälkeenpäin ajatellen kaikki tapahtui niin nopeasti.
Siitä oli muutama kuukausi, se oli aikaa kun Anteron vaimo oli heittänyt väliaikaisesti miehensä ulos tämän alettua kännäillä myös arkipäivinä. Vakavasta masennuksesta kärsivä vaimo oli piristynyt heidän kotinsa ovella huutamaan "raitistu ja sitten tule takaisin, mene vaikka raittiin pappisveljesi luo punkkaamaan, en pysty sinua näköjään kotona auttamaan joten tervemenoa!" , eikä Antero ollut viitsinyt lähteä riitelemään koska oli itse asiassa mielissään, että vaimo vaikutti energisemmältä kuin aikoihin.
Pohjimmiltaan Antero oli epäitsekäs mies, mutta vaimo ei tuntunut hänen sielunsyövereitään ymmärtävän. Pena sen sijaan yllättävän hyvin tajusi, missä mennään ja kun Antero ilmestyi hänen mökkinsä kynnyksellä kapsäkkeineen (eikä pappisveljensä), Pena vain avasi ukset apposelleen ja sanoi "vai silleen on asiat, no seura on ihan tervetullutta, voiaan mennä illemalla tarkastamaan porohoitoaluetta ja pistetään nuotio tulille."
Näin he tekivätkin, olivat ottaneet kuksat esiin ja sumppia niihin, kun jostain kuului valitusta ja sitten puskan takaa kuului tömähdys - Pena meni katsomaan ja näki hyvin nuoren harmaaturkkisen eläimen kaatuneena maahan. Samaan aikaan toisesta suunnasta kuului tutun metsästäjä/poromiehen Kämäräisen voimakas huuto "Menikö se saatanan elikko sinne?! Näkyykkö sutta siälä? Sain sen jo ansaan mutta pääsi karkuun, jalan sai katk' silt ja koht kuula kalloon!"
Pena oli itsekin metsämies ja tarkasti työkseen poronhoitoalueita, eikä hän liiemmin pitänyt villieläimistä, laillisessa sudenpyynnissäkin oli ollut itse mukana mutta nyt oli niin, että hän inhosi Kämäräistä, oli inhonnut jo kouluajoista lähtein jolloin tämä oli vienyt Penan ensimmäisen tyttöystävän Leenan ja Pena oli vajonnut epämääräiseen synkkyyteen, koska oli ollut rakastunut tuohon tyttöön eikä hän ennen ollut sellaista tunnetta kokenut. Näin ollen Pena yllätti itsensä huutamasta vakuuttavasti takaisin "Ei ole täällä, ment muualle!"
Ja niin siinä kävi, että sattuman oikusta Penasta ja Anterosta tuli nuoren susinaaraan pelastajia, ottivat pökertyneen eläimen mukaansa ja vetäytyivät Penan pirttiin miettimään, kuinka saisivat otuksen kuntoon ja mihin hemmettiin sen voisi roudata elämään onnellista loppuelämää. Selvää oli että ei poronhoitoalueelle, jossa hullu Kämäräinen hääri pyssyjensä ja ansojensa kanssa. Pena ei myöskään jaksanut sotkea viranomaisia asioihin, koska viranomaiset olivat heitin seudullaan myöskin poromiehiä ja veljeskerhoa, joten susi saisi kuolinpaperit. "Minne voidaan ottaa yhteyttä, Korkeasaareen, kettutyttöihin, mitä tehhään", mietti Antero ääneen tuolloin ja oli oikeasti hieman vastaan suden ottamista mokkiin, koska se voisi olla vaaraksi virotessaan, siksi oli kiire saada eläin muualle. Pena oli tilanteen tasalla, entisenä poliisina hän oli toiminnan miehiä ja oli jo kaivanut unilääkkeet ja rauhoittavat esiin ja ottanut diabetes-piikin esiin, johon lastasi satsin ja pisti tokkuraiseen eläimeen. Sitten he yhdessä tuumin lastoittivat suden jalan.
Eläin vietti heillä viikon sisällä mökissä, oli tärkeää ettei se lähtenyt liikkeelle jalan takia ja myös, ettei olisi vaaraksi miehille, joten lääkekuuria jatkettiin mutta ruokaan sekoitettuna kuurina - susi oli ajoittain hereillä ja tokkuraisena sitä syötettiin, miehet eivät huomanneetkaan kuinka sille puhelivat ja siihen kiintyivät jollakin tapaa. Keltasilmäinen, voi voi siuta, toisteli Antero usein kuin laulunsanoja hamuten. "On kyl kaunis elläin, kauniimp' ko moni naine, kuten eksä, hohoo." Sanoi Pena ja miehiä nauratti, hiljentyneemmällä äänensävyllä Pena jatkoi "Hää olkoo Leena...."
Antero ei voinut tietää mitä nimeen liittyi, koska ei ollut tuntenut Penaa kouluajoista lähtien, mutta selvää oli että jottain tunteikasta ja Penan luonteenlaadun tietäen ei Antero kysynyt enempää - kun mies on herkkänä, on joskus hyvä jättää asiat silleensä. Asia jota hänen vaimonsa eikä Penankaan eksä ollut milloinkaan sisäistänyt, aina ei ole aika "keskustella."
Joka tapauksessa, viikon jälkeen he soittivat Suomen kuuluisalle Otsomiehelle, kun eivät muutakaan keksineet ja mies oli tehnyt heihin luotettavan vaikutuksen telkassa, jossa oli dokumentissa kertonut, kuinka hoisi kuntoon orpoja karhunpentuja. Miksei suden pentuakin, tuumasivat miähet. Heidän elämäntyylinsä, johon kuului ajaoittaista krapulointia, ei ollut sopivinta eläinpennuille - tämän he tiesivät ja soittivat Otsomiehelle, jonka numeron Pena selvitti suoraan numerotiedustelusta. Onneksi Otsomies oli 100% sti eläinihmisiä ja kuunneltuaan Penan tarinan, hän sanoi että "tuokkaa vaan tänne, ei oo karhun penikoita nyt justiin, niin voin ottaa mökkiin sen tulokkaan ja mulla on eläinlääkäryhteyksiä, en lähe hakemaan mut jos saatte tänne kiikutettua, ni vastaan otetaan!" Niin he tekivätkin ja luovuttaessaan suden Otsomiehen hoteisiin, oli Penalla möykky kurkussaan ja hän joutui katsomaan alas saappaisiinsa, jolloin Antero kiirehti avustamaan "Kiitoksia, kiitoksia, pietään yhetyttä, Leenasta... siis sudesta tuli meille jotteenki tärkee, no semmosta se ja koht pimmee, niin lähetään ajellemmaan takasi." Kääntyessään poispäin Pena pystyi sanomaan "Kiitoksia" ja kääntyi kannuksillaan, harppoi saman tien puristamaan Otsomiehen kättä. Siihen ei tarvittu sanoja. Sitten nokka kohti kotia, tiesivät tehneensä oikein ja perillä kahvit maistuivat, oli miesten mielet ja sisukset lämpiminä.
Mutta nyt oli aika miettiä miten tulisi toimia mökissä sillä hetkeä vallitsevan akuutin ruumistilanteen kanssa. Pena, entisenä poliisimiehenä, tiesi että heidän pitäisi ensin koettaa selvittää tapahtumienkulkuja ja kuolinsyytä ennen kuin he tekisivät mitään johtopäätöksiä, etenkin kanuunoissaan.
