Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1268
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Henkilökohtaisena mielipiteenä uskon vankasti, että nämä maahanmuuttajat kyllä oppivat maamme tavoille ajan kanssa,, ehkei nyt yhtä nopeasti kuin mustalaiset, mutta kuitenkin.
rentona
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Ma Maalis 13, 2017 11:34 pm

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja rentona »

Berlin kirjoitti:Erittäin luotettavasta lähteestä kuultuna, iRakit olivat lähennelleet alaikäistä tyttöä ja suomalaiset olivat puolustaneet tyttöä ja iRakit olivat 40-kertaisella raiskaustodennäköisyydellä hyökänneet suomalaisten kimppuun.
Paikalliselta poliisilta kuulin, että kaikki sai aikansa kun muutaman kymmenyksen kehitysvammaista älykkäämpi maalaisäityli oli yrittänyt lähennellä irakilaispoikaa, mutta kun ei ollut kelvannut edes irakilaisille,oli keksinyt tarinan ja saanut liikkeelle kehitysvammaiset sukulaisensa, paikallisen valkoisen roskaväen.
Avatar
Kyläseppä
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: Pe Maalis 28, 2014 6:09 am
Paikkakunta: Seppä Ilmarisen paja

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja Kyläseppä »

sörsse kirjoitti:Henkilökohtaisena mielipiteenä uskon vankasti, että nämä maahanmuuttajat kyllä oppivat maamme tavoille ajan kanssa,, ehkei nyt yhtä nopeasti kuin mustalaiset, mutta kuitenkin.
Vitut opi, taidat olla suvakki. Mannet 500v melkein sopeuteneet ha noi allahpaskat eivät sopeudy ikinä.
Juujaa
Olivia Benson
Viestit: 703
Liittynyt: Ke Elo 08, 2012 8:21 am

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja Juujaa »

rentona kirjoitti:
Berlin kirjoitti:.
Paikalliselta poliisilta kuulin, että kaikki sai aikansa kun muutaman kymmenyksen kehitysvammaista älykkäämpi maalaisäityli oli yrittänyt lähennellä irakilaispoikaa, mutta kun ei ollut kelvannut edes irakilaisille.
Tämä on ainakin ihan p......a Väitän että jokainen edes erehdyttävästi ihmistä muistuttava kelpaa näille Irakin ihmeille. Liekkö sitten turvapaikanhaku helpompaa naimisissa ollessa.. Tai sitten nämä vaan tykkäävät itseään 20-30vuotta vanhemmista siiderivalaista.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Juujaa kirjoitti:
rentona kirjoitti: Tämä on ainakin ihan p......a Väitän että jokainen edes erehdyttävästi ihmistä muistuttava kelpaa näille Irakin ihmeille. Liekkö sitten turvapaikanhaku helpompaa naimisissa ollessa.. Tai sitten nämä vaan tykkäävät itseään 20-30vuotta vanhemmista siiderivalaista.
Fag hag ilmiö selittää yllättävän paljon.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3742
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

rentona kirjoitti:
Berlin kirjoitti:Erittäin luotettavasta lähteestä kuultuna, iRakit olivat lähennelleet alaikäistä tyttöä ja suomalaiset olivat puolustaneet tyttöä ja iRakit olivat 40-kertaisella raiskaustodennäköisyydellä hyökänneet suomalaisten kimppuun.
Paikalliselta poliisilta kuulin, että kaikki sai aikansa kun muutaman kymmenyksen kehitysvammaista älykkäämpi maalaisäityli oli yrittänyt lähennellä irakilaispoikaa, mutta kun ei ollut kelvannut edes irakilaisille,oli keksinyt tarinan ja saanut liikkeelle kehitysvammaiset sukulaisensa, paikallisen valkoisen roskaväen.
Juttelin Mäntsälän kavereiden kanssa, ja homma on mennyt näin:

Paikallisella monitoimitalolla, jossa nuoriso viettää aikaansa, oli ollut ensimmäinen ahdistelutapaus Mäntsälässä.
Tästä kimpaantuneena, paikalliset nuoret olivat ottaneet yhteen matulaset kanssa.
Mäntsälässä ei sen enempää nuuoret kuin vanhatkaan ole mitään hupiukkoja, ja Mäntsälän toveri pyysi kertomaan terveiset että rauha säilyy kunhan kukaan ei perseile, mutta toleranssi on sitten tasan nolla.

Tuo Olli Joen lainaama kuva, on itse asiassa kaverini ottama (ja tänne Hommalta lainattu).
Kuva otettiin SOO partiossa, jossa olivat katsomassa tilannetta tyttöjen jumppatreenien aikaan.
Matuja oli, mutta kun kerran futistreenitkin pitää kulttuurimarxistisessa yhteiskunnassa olla poliisi-ja SOO partion suojaamia, niin eipä siellä sillä erää mitään.

Mäntsälän matuista sen verran, että virallisen totuuden mukaan sinne on otettu vain Afgaani-kiintiöpakolaisperheitä (ei siis turhanpaikanhakijamatuja), mutta sekaan on ilmeisesti uitettu kuitenkin muutama ehta Irakkikin.

Kiintiöpakolaisista ei nyt noin yleisesti ole kuitenkaan ollut suuremmin harmia, tosin omat lähituttavani ovat olleet Chilestä ja Vietnamista, mutta mahtuuhan sinne "tyttöystävänsä" elävältä polttanut afgaanikin.

Mäntsälässä "voidaan homma saada toimimaan" kuten eräs pakolaisia alustamassa ollut mädättäjäpoliisi oli todennut: Se mitä sillä tarkoitetaan, riippuu kai lausujasta :D

Joka tapauksessa terveiset kuuluu, että Mäntsälässä ei sen enempää nuorisolla- kuin SOO:lla ole tarvetta riehua tai aiheuttaa hankaluuksia, mutta normimatuilua ei katsoa sekuntiakaan.
Eikä siinä auta presidentin puheet radiossa...

Tuon otsikon voisi muuttaa: "Pakolaiset käyttäytyivät ikävästi myös Mäntsälässä"
polpo.JPG
polpo.JPG (206.01 KiB) Katsottu 2573 kertaa
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1268
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Kyläseppä kirjoitti:
sörsse kirjoitti:Henkilökohtaisena mielipiteenä uskon vankasti, että nämä maahanmuuttajat kyllä oppivat maamme tavoille ajan kanssa,, ehkei nyt yhtä nopeasti kuin mustalaiset, mutta kuitenkin.
Vitut opi, taidat olla suvakki. Mannet 500v melkein sopeuteneet ha noi allahpaskat eivät sopeudy ikinä.
Sarkasmi on vaikea laji :roll: jotkut eivät edes ymmärrä sitä
Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja Smirre »

:shock: Karjalaistehan oli suomalaisia, siinä missä hämäläiset tai pohjanmaalaiset, oman maan sisäistä väestöliikettä.[/quote]
Silti monet suhtautu heihin siirtolaisina aluksi kielteisesti.Jottai epäluuloo ja sellaasta kaiketi,vaikka suomalaisethan on niin rentoo ja suvaitsevaa sakkia olleet,meleki naapurpitäjäläistenki kans tulleet toimeen.....Saati naapurimaakunnan-jota taistelua oikeestaan pietään yllä ihan valtionhallinnossa. Mutta nyt meillä on mielestäni oikeeta uhkaa omalle maallemme turvallisuuden ja talouden kannalta näitten tulokkaitten takia.Ainakin osa suomessa olevista,kotimaassaan käyvistä,vie käteistä rahaa mahdollisimman paljon mukanaan,ja sitä varten säästää jopa usiampi yhteiseen pottiin.Mihin tarkotukseen rahat päätyy?Ja jos on vara säästääkin,niin onko heille annettava tuki liian suuri kuitenkin ? Pankkitilillehän he eivät rahoja talleta-ainakaan omalleen tässä maassa. Paljonko sitten valuu irakilaisten mukana rahaa ulos ja päätyy sotatoimintaan ? Ymmärrän oikeen auttamisen,mutta kun hyväkuntosia sotilas- tai poliisikoulutuksen saaneita islaminuskosia kolleja on jo nyt paljon,niin mikä on turvallisuutemme kohta?Kun vaaditaan moskeijoita ja niissä opetetaan mitä opetetaan,ei ainakaan aapiskukon lukemista tai matematiikkaa.Siellä tehdään nimenomaan aivopesua ja uskon vahvistamista.Toisaalta nk moraalin lisä ehkä olis hyväksi suomellen,mutta millä hinnalla ? Että ollaan islamilaisten talutusnuoras ? Monet irakilaiset(ehkä joka jätkä) on nähny kuolemaa pienestä asti,eivätkä epäröi itekään toimia.Syvällä kulttuurissaan on se,että mies on herra ja tärkeempi ku mikkää nainen-nainen on astia,johon sylkästään jottai muutakin ku räkä-ja silloon ku itte haluaa. Tätäkö te suomen naiset haluatte ?
aga
Adrian Monk
Viestit: 2756
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Ikävää käyöstä havaittu Mäntsälässä, huhti-toukokuussa -

Viesti Kirjoittaja aga »

sörsse kirjoitti:
Kyläseppä kirjoitti:
sörsse kirjoitti:Henkilökohtaisena mielipiteenä uskon vankasti, että nämä maahanmuuttajat kyllä oppivat maamme tavoille ajan kanssa,, ehkei nyt yhtä nopeasti kuin mustalaiset, mutta kuitenkin.
Vitut opi, taidat olla suvakki. Mannet 500v melkein sopeuteneet ha noi allahpaskat eivät sopeudy ikinä.
Sarkasmi on vaikea laji :roll: jotkut eivät edes ymmärrä sitä
Älähän pottuile elämäm koululaiselle!!!
Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Viesti Kirjoittaja samoilija »

Joo ei tänne perähikiälle kannata päästää yhtäkään pakolaista, maahanmuuttajaa, matkailijaa tai paluumuuttajaa. Parempi että 100v Suomi 5 miljoonan asukkaansa kanssa panee keskenään niin kauan että jäljellä on kaksi lisääntymiskyvytöntä, kieroon katsovaa skitsofreenikkoa.
When the goings get weird, the weird turn pro
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Viesti Kirjoittaja poikani »

samoilija kirjoitti:Joo ei tänne perähikiälle kannata päästää yhtäkään pakolaista, maahanmuuttajaa, matkailijaa tai paluumuuttajaa. Parempi että 100v Suomi 5 miljoonan asukkaansa kanssa panee keskenään niin kauan että jäljellä on kaksi lisääntymiskyvytöntä, kieroon katsovaa skitsofreenikkoa.
Et ole perillä sisäsiittoisuudesta. Et voi noin vain yleistää sukukokouksissanne näkemääsi koko kansaan. Maassamme on enemmän kuin riittävä väestöpohja välttämään sisäsiittoisuus. Ei tarvitse hakea sitä kumppania aina omasta pitäjästä.

Ihailemasi pienet, karvaiset ihmiset ovat muuten maailman sisäsiittoisinta urbaania porukkaa (syrjäkylillähän on kaikkialla maailmassa vähän kehno geenipohja). Katsohan tästä (osannet englantia sen verran?): https://en.wikipedia.org/wiki/Cousin_ma ... Prevalence

Suomen väkiluku on muuten nykyään miljoonan tarkkuudella esitettynä kuusi miljoonaa, eikä viisi ("Suomen ennakkoväkiluku toukokuun lopussa 5 506 312").
????? ?? ??????.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17119
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

samoilija kirjoitti:Joo ei tänne perähikiälle kannata päästää yhtäkään pakolaista, maahanmuuttajaa, matkailijaa tai paluumuuttajaa. Parempi että 100v Suomi 5 miljoonan asukkaansa kanssa panee keskenään niin kauan että jäljellä on kaksi lisääntymiskyvytöntä, kieroon katsovaa skitsofreenikkoa.
Harmillista miten joillakin suomalaisilla esiintyy edelleen tietämättömyyttä ja valheisiin uskomista. Suomalaiset ovat jopa keskenään erilaisempaa kansaa mitä monet muut.
- Aja huviksesi - tai pyydä kaveriasi ajamaan - Suomi lännestä itään, etelästä pohjoiseen ristiin rastiin. Tavat, kulttuuri, kieli, asuminen. Kaikki muuttuu. Sovussa eletään.
- Päinvastoin kuin humanistien ihailemissa maissa, joissa tappamisen syyksi riittää eri klaaniin kuuluminen tai eri uskontosuuntauksen tunnustaminen.

Silti Suomi on näille humanisteille se paha. Se Perähikiä, jossa ei suvaita, ei osata ja jossa elää umpimielisiä ihmisiä.

Lisäksi Suomessa ei ole serkkuavioliittoja läheskään siinä määrin kuin humanistien ihailemissa (yleensä) musulmaanivaltioissa. Oudosti nekin muuttuvat rikkaudeksi kun humanisti ottaa puheeksi geenit, kulttuurin, tavat ja lapsiavioliitot.

Perähikiästä en tiedä, mutta se on humanistien käyttämä sanonta Suomesta. Sen sijaan he puhuvat ylistävään sävyyn esimerkiksi Somaliasta ja somalialaisista.
- Ehkä se/he on/ovat heille kansainvälisyyden mittapuu, rauhan tyyssija, suvaitsevaisuuden lähde, huippuosaajien koulutuskeskus, inhmillisyyden perikuva.

Perähikiä sanomisillaan humanistit tyrmääävät myös paitsi itsensä, myös saamansa koulutuksen, terveydenhuollon, maan sisäisen turvallisuuden, oikeusjärjestelmän, tasa-arvon, yhdenmukaisuuden ja sosiaaliturvan. Humanistien ylistämissä "ei-perähikiöissä" nämä asiat kun yleensä (joissakin maissa lähes poikkeuksetta) ovat epäonnistuneet täydellisesti.
- Silti ne maat ja niiden maiden asukkaat kelpaavat humanisteille esimerkeiksi kansainvälisistä ja suvaitsevaisista ihmisistä.

On tietysti totta, että ilman somalilalaisia me emme tietäisi mitä on khat, naisten ympärileikkaus ja monikulttuurisuus. Jälkimmäinen on sitä, että Somaliassa somalikulttuurissa elänyt muuttaa suomalaisten veronnmaksajain varoilla Suomeen, elää Suomessa somalien keskellä, ei kotoudu, palvoo edelleen samaa mielikuvitusolentoa ja saa etnisen taustansa vuoksi erilaisia tukia omien yhdistystensä kautta, ja on itseoikeutettu hakemaan paikkaa jossa haetaan monikulttuurin asiantuntijaa. Häntä kuunnellaan YLE:n monikulttuuri-illoissa, vaikka ainoa asiansa on kitistä rasimista joka käänteessä ja siitä, että heitä ei huomioida päätöksenteoissa.
- Miksi edes pitäisi?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Viesti Kirjoittaja samoilija »

Ilmeisesti osui arkaan paikkaan :D Se on kuitenkin totuus. Suomessa on alueita, -Lappi ja itä-Suomi erityisesti, jossa kukoistavat sisäsiittoisuuden takia sellaiset sairaudet joita ei löydy mistään muualta näin runsaasti.

Koko Suomen alueella on myös joukko perinnöllisiä sairauksia joita löytyy jostain syystä täältä, mutta ei juurikaan muualta. Maata on kuvailtu geenitutkijoiden aarreaitaksikin.

Muslimeista ja heidän kulttuuristaan voi olla mitä mieltä tahansa mutta lähi-idässä on ollut kulttuuria jo silloin kun täällä asuttiin luolissa ja elettiin keräilytaloudessa. Suomalainen kulttuuri on todella nuorta ja lähes kaikki perinteet on apinoitu jostain muualta. Ei se huono ole, mutta miettimisen arvoinen asia ennen kuin alkaa nostamaan suomalaisuutta muiden kansallisuuksien yläpuolelle.
When the goings get weird, the weird turn pro
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3147
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

samoilija kirjoitti:miettimisen arvoinen asia ennen kuin alkaa nostamaan suomalaisuutta muiden kansallisuuksien yläpuolelle.
:D
Hauskaa lukea mutuilua, jossa kirjoittaja itse ei tiedä mistä mutuilee.

https://www.uef.fi/-/suomalaiset-eivat- ... oppalaisia
Suomalaiset poikkeavat perimältään niin paljon muista väestöistä, että suomalaiset on syytä luokitella omaksi ryhmäkseen
Tästä syystä suomalaisten perimää tulee varjella, eikä sekoittaa.
it's my car !
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17119
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kulttuurien kohtaamisongelmia Mäntsälässä 2017

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

samoilija kirjoitti:Ilmeisesti osui arkaan paikkaan :D Se on kuitenkin totuus. Suomessa on alueita, -Lappi ja itä-Suomi erityisesti, jossa kukoistavat sisäsiittoisuuden takia sellaiset sairaudet joita ei löydy mistään muualta näin runsaasti.

Ei osunut. Voin kommentoida ilmankin, että osuu kohdalleen. Halusin vain tuoda toisenlaisen näkökulman asiaan. Määrittele Itä-Suomi sekä alueellisesti että huonon geeniperimän suhteen. Entä onko vastaavaa tutkimusta tehty Somaliassa ja muuttuuko suomalainen geeniperimä paremmaksi kun lappilainen sisäsiittoinen yhtyy somalialaiseen sisäsiittoiseen?
- Humanistit pitävät muiden maiden sisäsiittoisuutta ilmeisesti parempana kuin suomalaista sisäsiittoisuutta.
- Johtuu kait (myös) siitä, että geenitutkijat ovat täällä päässeet enemmän pöyhimään.
samoilija kirjoitti:Muslimeista ja heidän kulttuuristaan voi olla mitä mieltä tahansa mutta lähi-idässä on ollut kulttuuria jo silloin kun täällä asuttiin luolissa ja elettiin keräilytaloudessa. Suomalainen kulttuuri on todella nuorta ja lähes kaikki perinteet on apinoitu jostain muualta. Ei se huono ole, mutta miettimisen arvoinen asia ennen kuin alkaa nostamaan suomalaisuutta muiden kansallisuuksien yläpuolelle.
Heillä on vaan tuo kehitys pysähtynyt paikalleen. Vai oletko ihan kybällä esim. islamilaisen kulttuurin tiede- ja kirjallisuussaavutuksista viimeisen viidensadan vuoden aikana? Ei auta, vaikka kuinka kehutaan, että he ovat laskeutuneet puusta ennen meitä, kun heidän tavat ja kulttuuri ovat jääneet sinne puuhun. Puhuakseni vertauskuvallisesti.
- Jostain syystä Suomessa on näissä "apinoinneissa" onnistuttu paremmin kuin monissa niissä maissa mistä nämä "kaikki" ovat "apinoitu".

Voin nostaa suomalaisuutta myös muiden yläpuolelle. Mainitsin niistä aiheista jo aiemmassa viestissä ja voin verrata samoja asioita monien muiden maiden vastaaviin ja todeta, että metsäläiset ovat onnistuneet koko lailla hyvin monessakin asiassa.

Tuosta apinoinnista vielä; joskus sillai tulee parempi. Esimerkkinä vaikkapa englantilainen ja japanilainen autoteollisuus. 1960-luvun alussa britit olivat yksi johtavista autoteollisuusmaista ja heidän valmistamat autot menivät kaupaksi, kun taasen japanilaisten mahdollisuuksia maailmanllaajuisina autonvalmistajina olemattomina.
- Japanilaiset kävivät kuitenkin hakemassa oppia Euroopasta.

Hyvin nopeasti, jo 1960-luvun lopulla huomattiin "keltainen vaara", ja niin vaan kävi, että brittien oma autoteollisuus kuihtui 1980-luvulla olemattomiin, kun taasen japanilaiset valtasivat autoillaan lähes koko maailman.
- En näe syytä halveksia apinointia. Kyse onkin siitä, kuinka tehdään se itse; paremmin ja omiin sekä tuotteen mukaan myös muiden tarpeisiin sopivaksi. Ei se, että jämähdetään johonkin 2000 ekr asioihin, ylistetään, että silloin me teimme sitä ja tätä. No entäs nyt? Noo, nyt on ollut hiljaista muutama tuhat vuotta...

Lisäksi vielä: toki muslimeista ja heidän kultturistaan saa olla mitä mieltä tahansa. Kunhan on sitä oikeaa, virallista mieltä, eikä vahingossakaan moiti heitä ja heidän kulttuuriaan yhtään mistään. Muuten vaan pakenevat kotimaistaan, muuten vaan ovat edustettuina rikostilastojen kärkipäässä, muuten vaan ovat se kaikkien huonoiten sopeutuva väestöryhmä mihinkään olohin ja muuten vaan heidän maissaan on loputtomia sotia sekä väkivallantekoja. Mitäs näistä, kunhan muistamme, että heidän kulttuuri on vanhaa.
- Mutta että muistetaan nyt sitten, että todellakin ovat siis laskeutuneet puusta jo ennen suomalaisia ja siksi meidän pitää heitä lakkaamatta ylistää. Koska vanha kulttuuri. Entä milloin loppuu suomalaisen kulttuurin nuoreksi sanominen? Mennäänkö vielä 1200 vuotta. Vai vedotaanko siihen "meidän kulttuurimme on niin nuorta" loputtomiin.

Tähän taas esimerkki; 1970-luvulla suomalaisesta liikenekulttuurista sanottiin, että "se on niin nuorta vielä ja että Ruotsissa on vanhempi liikennekulttuuri, siksi siellä kaikki sujuu".
- Nyt 40 vuotta myöhemmin vedotaan yhä samaan asiaan, vaikka suomalainen liikennekulttuuri on jo ohittanut sen iän, jolloin ruotsalainen liikennekulttuuri oli vanhaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin