https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005407618.html
Otsikkoa ohjattu enemmän yleistäväksi ja vähemmän kantaa ottavaksi.Rasismin tunnistaa myös pienistä eleistä ja katseista
Hauskan ja innostavan illan päätteeksi Helsingin julkisen tilan ahdasmielisyys lävähti kasvoille kovempaa kuin lokakuisen illan piiskaava sade.
Julkaistu: 14.10. 2:00
Kun yhtenä arki-iltana nousin maahanmuuttajataustaisten tuttujeni kanssa metroon Kalasatamassa, erään vaunussa istuneen naisen silmät laajenivat. Tuttavani yrittäessä istuutua samalle penkille naisen kanssa tämä siirtyi ripeästi keskelle penkkiä tehden selväksi, ettei tuttavani ollut tervetullut paikalle.
Ellen olisi ollut osana porukkaa, tämä melko hienovarainen mutta mielenosoituksellinen ele olisi todennäköisesti jäänyt minulta huomaamatta.
Tilanteen teki erittäin masentavaksi se, että olimme porukalla matkalla kotiin maahanmuuttajanuorille suunnatun koulutusohjelman loppujuhlasta. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kannustavan ohjelman lopputyönä nuoret olivat itse tehneet videot, joissa vedottiin koulukiusaamisen ja rasistisen käytöksen lopettamisen puolesta.
Hauskan ja innostavan illan päätteeksi Helsingin julkisen tilan ahdasmielisyys lävähti kasvoille kovempaa kuin lokakuisen illan piiskaava sade.
Suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin iskostunut rasismi on muutakin kuin huutelua ja haukkumista. Se voi olla niinkin hienovaraista ja salakavalaa kuin pieni ele tai katse, joka kohdistetaan itseä heikompaa vastaan. Itse en omassa valkoihoisessa, etuoikeutetussa asemassani kykene edes havaitsemaan kaikkia niitä rasismin nyansseja, jotka ovat osa julkisen tilamme arkipäivää.
Eniten satuttaa se, millaista kohtelua saavat osakseen ne älykkäät, huumorintajuiset ja vahvat nuoret, jotka tekevät määrätietoisesti töitä sen eteen, että voisivat kutsua tätä maata kodikseen.
Emilia Laine
valtiotieteiden ylioppilas
Helsinki
-NILS-