Hoivapalveluja tarjoavien Esperi Caren ja Attendon toiminta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Hoivapalveluja tarjoavien Esperi Caren ja Attendon toiminta

Viesti Kirjoittaja maxi »

Viimeaikoina on otsikoissa ollut hoivakoti Esperi caren toiminta. Hoitovirheistä on ainakin yksi kuollut.
Toimitusjohtaja on ilmoittanut eroavansa tehtävästään, koska yrityksen imago ja työntekijät ovat kuuleman kärsineet. Painopiste on ollut kasvussa ja kustannustehokkuudessa kaikki muu on ollut kutakuinkin sivuseikka.
Hoivakotien asukkaiden kärsimyksestä hän vaan ei mainitse yhtään mitään...että se siitä inhimillisyydestä.
Näissä kuntien ja kaupunkien ulkoistamisvimmassa on kyse yksinomaan sote uudistuksen pelko. Vanhuksista ei välitetä eikä kanneta huolta kunhan saadaan heidät pukattua jonkun huolehdittavaksi pois kuntien taloutta rassaamasta vaikka asukkaat itse hoitonsa maksaa ja ovat olleet aikanaan työpanoksillaan yhteiskuntaa pönkkäämässä ja verokertymää kasaamassa kuntien ja valtion kassaan.

Otsikkoa täsmöitetty ja myöhemmin lisätty toinen alan toimija Attendo
-NILS-
Elämä on laiffii

KARJU!!
Sofia Karppi
Viestit: 448
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Rikollista!!!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Kansalaisjärjestö Finnwatch: Esperi Care välttelee Suomen veroja – taustalla monimutkainen korkokikkailu

Julkaistu: 29.1. 9:53

Finnwatch vaatii veroparatiisijärjestelyihin puuttumista.

Valvira määräsi viime loppuviikolla yksityisen Esperi Care -ketjun Ulrika-hoitokodin toiminnan keskeytettäväksi Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla. Taustalla ovat hoivakodissa ilmenneet useat vaaratilanteet.

Finnwatch arvioi verkkosivuillaan, että Esperi Care välttelee veroja korkojärjestelyllä. Finnwatch on yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö. Se tarkkailee Suomeen sidoksissa olevien yritysten toiminnan ihmisoikeusvaikutuksia ja verovastuullisuutta.

IS kysyi järjestöltä, mistä tässä on kyse.

– Yhtiön tilinpäätöksistä julkaistuista tiedoista voidaan päätellä, että pääomasijoittajien enemmistöomistuksessa oleva hoivayhtiö välttelee Suomessa veroja korkojärjestelyllä, Finnwatch toiminnanjohtaja Sonja Vartiala kertoo Ilta-Sanomille.

Onko vastaava ilmiö yleisempääkin sotealalla toimivissa yrityksissä?

– Olemme tekemässä selvitystä asiasta, mutta sen tulokset saadaan vasta myöhemmin, Vartiala kertoo.

Finnwatch on yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö.

Finnwatch: Enemmistö omistuksesta Jerseyssä sijaitsevassa rahastossa

Finnwatchin mukaan enemmistö Esperi Caren omistuksesta näyttää olevan veroparatiisi Jerseyssä sijaitsevassa rahastossa.

Suomessa Esperi Caren toiminta on tappiollista, sillä yhtiön rahoituskulut vetävät tuloksen miinukselle. Iso osa korkeakorkoisista lainoista maksetaan yhtiön osakkaille tai lähipiirille.

– Kun lainoja on paljon ja niistä maksetaan osakkaille ja lähipiirille korkeaa korkoa, verotettavaa tulosta jää Suomeen vain vähän.

Tällaisissa järjestelyissä korkotaso on Finnwatchin mukaan yleensä korkea eli jopa 12–15 %.

Finnwatch vaati jo aiemmin nykyistä hallitusta korjaamaan korkovähennysrajoituksia koskevan EVL 18 pykälän viime syksynä.

Muutoksella Finnwatch vaati veroparatiisijärjestelyihin puuttumista sekä korkoleikkurin tiukentamista sekä niin sanotun tasevapautussäännön poistamista.

Petri Turunen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005981433.html

Vittu mitä paskaa.
????? ?? ??????.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja maxi »

Poistettu ylipitkä lainaus. Yhtä virkettä varten on tarpeetonta kopioida koko teksti johon haluaa vastata.
-NILS-


Vanhusväestön kustannuksella. Hyvinvointiyhteiskuntamme valopilkku vanhusten hoito.
Elämä on laiffii

dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja dmm »

Kun kaupungit ja kunnat kilpailuttavat esimerkiksi periaatteella laatu 10% ja hinta 90% niin vaikka laadun sisään mahtuvat kriteerit ovat varmasti tiukat ja moninaiset, ei kai kukaan ihmettele, miksi juuri hoitajien määrällä kikkaillaan?
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni jättää tehtävänsä: ”Henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle”

Hoivakotipalveluja tarjoavan Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni jättää tehtävänsä. Yritys tiedotti aiheesta varhain tiistaiaamuna.

Esperi Care on ollut viime päivien ajan kohun keskellä Valviran keskeytettyä sen kristiinankaupunkilaisen hoivakodin toiminnan perjantaina.

Aarnio-Isohanni kertoo näkevänsä irtisanoutumisen ”oikeaksi ratkaisuksi” tässä tilanteessa.
– Pääpaino on työssäni ollut kasvussa ja kannattavuudessa, ja henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Tästä kärsii nyt koko yritys ja kaikki sen työntekijät. Olen erittäin pahoillani siitä, ja kannan vastuuni tästä virheestäni, hän toteaa.

Iltalehti kertoi maanantaina Esperi Caren kovista paineista yhtiön kannattavuuden parantamiseksi. Aarnio-Isohanni itse nousi hoiva- ja terveysalojen tulokuningattareksi Suomessa vuonna 2017.
Esperi Care Oy:n väistyvä toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni. KAROLIINA PAAVILAINEN.
Esperi Care Oy:n väistyvä toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni. KAROLIINA PAAVILAINEN.
Vanhustyön_pioneeri.jpg (36.29 KiB) Katsottu 10427 kertaa
Tilanne selvitetään
Väistyvä toimitusjohtaja sanoo myös olevansa surullinen yrityksen henkilöstön puolesta ja haluaa lähtönsä yhteydessä huomauttaa, ettei yrityksen selvityksissä ole löytynyt viitteitä kuolemantapauksesta Kristiinankaupungissa kunnan haltuunsa ottamassa Hoivakoti Ulrikassa.

Kuolemantapauksesta löytyy maininta muun muassa Valviran tekemästä keskeytyspäätöksestä.
– Meillä on paljon työhönsä suurella sydämellä suhtautuvia työntekijöitä, joita kohtaan tämä keskustelu huonosta hoivasta tuntuu ikävältä, Aarnio-Isohanni perustelee.

Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen pahoittelee tiedotteessa sitä, ettei henkilöstön viestejä yrityksen ongelmista ole otettu tarpeeksi vakavasti. Hän myös lupaa, että yritys ryhtyy heti lukuisiin toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi.

– Haluamme, että asiakkaamme ja heidän omaisensa voivat luottaa siihen, että Esperi Caresta saa hyvää ja laadukasta hoivaa. Emme ole nyt onnistuneet olemaan tuon luottamuksen arvoisia ja ymmärrämme sen, Kaukonen sanoo.
Iltalehti
29.1.2019 klo 7:23 (muokattu klo 10:42)

Johtaja on kokenut epäonnistuneensa ja eroaa. Johtamisensa on kuitenkin ollut huonoa ja välinpitämätöntä, koska tilanne on päässyt näinkin pahaksi.
- Koomista, että hänelle ei aiemmin tullut mieleen erota kuin vasta nyt. Aarnio-Isohanni on kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että hänellä on ollut erinomaiset tulot ja sen verran sukan varressa (oletettavasti) että pärjää kyllä jonkin aikaa.

...pahoittelee tiedotteessa sitä, ettei henkilöstön viestejä yrityksen ongelmista ole otettu tarpeeksi vakavasti.
Mitä tämä kertoo hallituksen puheenjohtajasta?

Hän myös lupaa, että yritys ryhtyy heti lukuisiin toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi.

Siihen tarvittiin julkisuutta. Muuten olisvat jatkaneet vanhaan malliin. Ovatko nuo "korjaavat toimenpiteet" "marisijoiden" irtisanomisia, jonkin toiminnan ulkoistamista, harjoittelijoiden palkkaamista, kieltä osaamattoman halpatyövoiman palkkaamista? Tuskin hallituksen puheenjohtaja kuitenkaan tinkii omista kokouspalkkioistaan.
- Hallituksen pj voisi myös terhakoitua ja saada toiminnan kannattamaan - nythän kannattamattomuus johtuu verokikkailuista.

Jonkin verran olen näissä hoivakodeissa käynyt entisiä työkavereita ja jopa kouluaikaisia tuttaviani tapaamassa. Toiset kehuvat oloja - kun eivät kehtaa valittaa. Toiset taas sanovat suoraan, että kun ei kenelläkään hoitajalla ole aikaa mihinkään.
- Luoja meitä varjelkoon hoitokotiin joutumiselta. Kuolema "saappaat jalassa" säästää paljolta.

Yhdessä asiassa olen demareiden kanssa samaa mieltä; sote on persiistä. Syvältä ja poikittain.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja dmm »

Doctor Lecter kirjoitti:- Luoja meitä varjelkoon hoitokotiin joutumiselta. Kuolema "saappaat jalassa" säästää paljolta.
Saappaat jalassa voi kuolla vaikka saman tien. Jos ei muuten onnistu, voidaan aina neuvoa pari sopivaa lääkeainetta, joilla homma onnistuu varmasti.

Kotona asuu yksin ihmisiä, jotka ovat vuodepotilaita eivätkä esimerkiksi pysty, osaa tai ymmärrä soittaa hälytystä vaikka talo palaisi. Heidän luonaan käy kotihoito (kunnallinen tai yksityinen), ja loput 23 tuntia vuorokaudessa he makaavat sängyssä. Mutta joo, vain hoivakodeissa on ongelmia. Järjestelmä sinällään pelaa hyvin.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"

yama99
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Ke Joulu 19, 2018 9:04 pm

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja yama99 »

Arvatkaas kaksi kertaa onko Kokoomuksen kärkihankkeita veroparatiiseihin puuttuminen? Hirveä valitus esim. sosiaaliturvan kalleudesta ja kestävyysvajeesta sekä valtion velkaantumisesta. Valtio menettää miljarditolkulla tuloja näiden veronkiertäjien vempulointeihin - ja koska siitä hyötyy niin moni silmäätekevä, asialle ei haluta tehdä mitään.

Että semmosta punaviherasiaa mulla tällä kertaa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja poikani »

yama99 kirjoitti:Valtio menettää miljarditolkulla tuloja näiden veronkiertäjien vempulointeihin - ja koska siitä hyötyy niin moni silmäätekevä, asialle ei haluta tehdä mitään.
Se on juuri näin. Tämän ketjun voisikin oikeastaan siirtää jossakin vaiheessa tuonne JR-osastolle.
????? ?? ??????.

Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8116
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Niin, eroaminen kohun alettua kai se on johtajiston helpoin tapa paeta ja jättää sotkut jälkeensä. Johtaja on siitä jännä laji että vaikka edellinen pesti päättyisikin kohuihin ja huonosti vedettynä, niin ei kaukaa mene kun sitä jo jossain muualla ollaan siinä oksalla ylimmällä. Vähän niin kuin jäkisvalmentaja.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pääpaino on työssäni ollut kasvussa ja kannattavuudessa, ja henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Tästä kärsii nyt koko yritys ja kaikki sen työntekijät.
Mutta mihin unohtui itse tuote; vanhusten hoiva. Ymmärtääkseni Esperia Caren olemassaolo perustuu hoivan tarjoamiseen vanhuksille.
- Johtaja (ex) puhuu nyt vain henkilöstöasioista. Ehkä hän ei edes tiennyt mitä johtamansa yritys tekee, oli kuullut että "siellä on joitain niiku hoitajia ja ne marisevat kun ei ole aikaa. Enhän minä nyt voi ajaksi muuttua, että mitä ne minulle kiukuttelavat"
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Hoivapalveluja tarjoavan Esperi Care Oy:n toiminta

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Minusta työvuorolistojen väärentämisen hoivatyössä pitäisi olla rikos, mutta ilmeisesti se ei ole, moitteet vaan tulee. Noista työvuorolistojen väärentämisistä yksityisissä hoitolaitoksissa on puhuttu jo vuosia, mutta mitään ei niiden suhteen ole näköjään tapahtunut.

maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1270
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja maxi »

dmm kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:- Luoja meitä varjelkoon hoitokotiin joutumiselta. Kuolema "saappaat jalassa" säästää paljolta.
Saappaat jalassa voi kuolla vaikka saman tien. Jos ei muuten onnistu, voidaan aina neuvoa pari sopivaa lääkeainetta, joilla homma onnistuu varmasti.

Kotona asuu yksin ihmisiä, jotka ovat vuodepotilaita eivätkä esimerkiksi pysty, osaa tai ymmärrä soittaa hälytystä vaikka talo palaisi. Heidän luonaan käy kotihoito (kunnallinen tai yksityinen), ja loput 23 tuntia vuorokaudessa he makaavat sängyssä. Mutta joo, vain hoivakodeissa on ongelmia. Järjestelmä sinällään pelaa hyvin.
Totta tuokin...osittain.
Kun vanhuksilta kysyy ovat he sitä mieltä, että voisivat olla kotonaan hamaan loppuun saakka. Todella pieni on se joukko joka haluaa mennä hoiva ja palvelukoteihin.
Toki heitä asuu kotonaankin puutteellisissa olosuhteissa, mutta koti on koti ja siitä tulee se turvallisuuden tunne joka on hyvinvoinnin kannalta myös tärkeä ja arvostettava asia. Ikäihminen tiedostaa joutumisen laitoksessa tavallaan toisten käsiin ja kun on tottunut huolehtimaan itsenäisesti on luonnollisesti minuutta alentavaa olla toisten hoidossa. Sitä on vaikea arvioida miten paljon on kotonaan vuoteeseen hoidettavia potilaita jonkin verran varmaan, mutta silloin omaisten olisi syytä katsoa itseään peilistä haluavatko he tosiaan asioiden olevan niin.
Omaishoidon korvaus on kunnissa ihan olematon ja siitä syystä se ei ole saanut sitä laajuutta mitä siltä on odotettu. Omaishoitajankin on elettävä eikä kukaan voi jättää omaa työtään ja alkaa omaishoitajiksi vanhemmilleen jos omat tulot loppuu ja korvaus on mitä on.

Suomessa ei vain ole lakia jolla ilman holhouksen alaisuuteen laittamista aikuista ikäihmistäkään ei voi määrätä laitokseen.Mikäli sosiaalipuolelta tarjottava apu torjutaan keinot ovat vähissä.
Elämä on laiffii

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Hoivapalveluja tarjoavan Esperi Care Oy:n toiminta

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Oma sukulaiseni on Esperissä asukkaana. Hänen huoneensa ovessa oli aluksi ihan kahden ’omahoitajan’ nimet niinkuin vakuutena siitä, että kovasti hoivataan ja huolehditaan. Nyttemmin kun kävin, nimet ovat hävinneet ovesta, tuskin niitä hoitajia on koskaan ollutkaan muualla kuin paperilla.

Vaihtuvuus henkilökunnalla on kovaa, hoitsut lähtevät ja tulevat, ja kuulin siellä työssä olleelta, että vakavasti hoitajan työhönsä suhtautuvat eivät voi omantunnon- ja työmoraaliin liittyvistä syistä laitoksessa pitempään työskennellä. Tulosta tehdään lujasti, mutta vaipatkin ovat kortilla niitä tarvitseville vanhuksille.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Esperi caren toiminta

Viesti Kirjoittaja dmm »

maxi kirjoitti:
dmm kirjoitti:Kotona asuu yksin ihmisiä, jotka ovat vuodepotilaita eivätkä esimerkiksi pysty, osaa tai ymmärrä soittaa hälytystä vaikka talo palaisi. Heidän luonaan käy kotihoito (kunnallinen tai yksityinen), ja loput 23 tuntia vuorokaudessa he makaavat sängyssä. Mutta joo, vain hoivakodeissa on ongelmia. Järjestelmä sinällään pelaa hyvin.
Totta tuokin...osittain.
Kun vanhuksilta kysyy ovat he sitä mieltä, että voisivat olla kotonaan hamaan loppuun saakka. Todella pieni on se joukko joka haluaa mennä hoiva ja palvelukoteihin.
Toki heitä asuu kotonaankin puutteellisissa olosuhteissa, mutta koti on koti ja siitä tulee se turvallisuuden tunne joka on hyvinvoinnin kannalta myös tärkeä ja arvostettava asia. Ikäihminen tiedostaa joutumisen laitoksessa tavallaan toisten käsiin ja kun on tottunut huolehtimaan itsenäisesti on luonnollisesti minuutta alentavaa olla toisten hoidossa. Sitä on vaikea arvioida miten paljon on kotonaan vuoteeseen hoidettavia potilaita jonkin verran varmaan, mutta silloin omaisten olisi syytä katsoa itseään peilistä haluavatko he tosiaan asioiden olevan niin.
Omaishoidon korvaus on kunnissa ihan olematon ja siitä syystä se ei ole saanut sitä laajuutta mitä siltä on odotettu. Omaishoitajankin on elettävä eikä kukaan voi jättää omaa työtään ja alkaa omaishoitajiksi vanhemmilleen jos omat tulot loppuu ja korvaus on mitä on.

Suomessa ei vain ole lakia jolla ilman holhouksen alaisuuteen laittamista aikuista ikäihmistäkään ei voi määrätä laitokseen.Mikäli sosiaalipuolelta tarjottava apu torjutaan keinot ovat vähissä.
Osittain totta? Mainitsin siis asiasta, joka on olemassa. Kenen syy se on ja miksi esimerkiksi omaiset haluavat tilanteen olevan näin, en lähde osoittelemaan. Tilanne jossa "vuodepotilas" on yksin kotona kotihoidon käyntien varassa koska joku (hän itse, omainen, ...) näin haluaa, ei ole mielestäni järin inhimillinen.

Kotona toki jokainen haluaa olla mutta sekään asia ei ole niin yksinkertainen. Jos ihminen itse ymmärtää, että sosiaalinen kanssakäyminen, ruokailut tai vaikka kampaajalla käynti hoituvat vaikka sitten hoivakodissa huomattavasti helpommin ja turvallisemmin kuin yksin kotona asuessa, ei asia välttämättä ole niin mustavalkoinen.
J.Maybrick kirjoitti:Tulosta tehdään lujasti, mutta vaipatkin ovat kortilla niitä tarvitseville vanhuksille.
Yleensä vaipat kyllä kustantaa kunta tai kaupunki eli sen enempää asiakkaat kuin hoivakoteja pyörittävät firmatkaan eivät niistä senttiäkään maksa.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"

Vastaa Viestiin