Scott-Amundsen Kisa Etelänavalle 1911-1912

[Jack the Ripper]

Kisa oli päällä jo pitkään ennen varsinaisia naparetkiä, herrat olivat toisilleen tuttuja naparetkeilijöitä jollain tavalla erillään, mm. Scott jonkinlaisena eläintenystävänä halveksui Amundsenin tunnettua tapaa käyttää rekikoiransa loppuun asti ja tarvittaessa lopettaa heikoimmat yksilöt vahvempien ravinnoksi. Scott päätti puolestaan ottaa juhdaksi erityisiä kylmän ilmanalan poneja ja moottorikelkkoja/traktoreja. Kumpikin seurue saavutti antarktiset vedet ongelmitta keväällä 1911 menettäen radioyhteyden vasta loppuvaiheessa.

Kumpikin aikoi vuoden 1911 lopulla panna miehensä menemään etelänavalle, ja aikoi voittaa kisan. Mutta edessä oli pitkä napayö, kenties kovempi kestää kuin itse rynnäkkö navalle johon oli 1200 kilometriä matkaa. Kumpikin retkikunta oli eristynein koko maailmasta etelän talven myrskyjen riehuessa, tietäen että vain 300 km päässä toiset kilpailijat ovat. Olisi ollut sama vaikka lähimmät ihmiset olivat olleet kuussa, saati lähellä vastaavassa tuvassa toistensa pieruja haistellen odottaen (etelän) kevättä jolloin pakkanen ja myrskyt helpottaisivat, kun sää selkenisi, voitaisiin lähettää partio kohti etelänapaa. Kumpikin retkikunta oli kooltaan yli 20 miestä, mutta 5-8 miestä oli tarkoitus lähettää navalle asti.

(Jatkoa seuraa/Kerron lisää lähtökohdista: Kuka Scott, kuka Amundsen. Muistaako muuten joku sen 80-luvun tv-sarjan aiheesta? Lopputeksteissä aina partiokompassi peittyi satavaan lumeen...) Mielestäni olisi hyvä aihe elokuvalle eikä tarvitsisi juuri dramatisoida lisää. --Jatkoa seuraa--

[Jack the Ripper]

Robert Falcon Scott (1868-1912) oli brittiläinen laivastoupseeri ja tutkimusmatkailija. Discovery-laivan johtajana 1901-1904 hän saavutti siihenastisen ennätyksen päästä lähelle etelänapaa, 80 astetta. Terra Nova Expedition 1910-1912 etelävalle kilpaillessaan tanskalaisen Roald Amundsenin kanssa jäi hänen viimeiseksi. Scott ei pitänyt eläinten hyväsikäytöstä, hän halusi ihmisten vetävän ahkiot navalle. Tämä päätös todennäköisesti maksoi navalle päässeen koko partion hengen.

Roald Amundsen (1882-1928) oli norjalainen naparetkeilijä ja tutkimusmatkailija. 1903-1906 hän purjehti miehistöneineen ensimmäisenä luoteisväylän läpi (luoteisväylä = Pohjois-Amerikan yli). Kisa etelänavalle alkoi yllättäen ja nopeasti, osa Fram-aluksen miehistöstä luuli että mennään pohjoisnapaa valloittamaan, Amundsen kuitenkin ilmoitti keskellä mertä että nyt mennäänkin etelään. Kukaan ei kuitenkaan halunnut Azoreilla (viimeinen maakontakti ennen etelämannerta) jäädä maihin. Amundsen oli aikansa julkkis-seikkailija etelänavalta palattuaan.Häntä syytettiin brittilehdistön taholta, oli mm. syytöksiä koskien etelänavan kisaa,Amundsen katkeroitui ja masentui. Hän katosi miehistöineen yritettyään etsiä ja pelastaa vesitasolentokoneella Huippuvuorien tienoille kadonneita kuumailmapalloilijoita.

[Jack the Ripper]

Antarktiksen keväässä, 19. lokakuuta 1911 Amundsenin miehet aloittivat matkansa navalle. Koirat vetivät rekiä. Sää suosi, miesten piti suojautua sokaistumasta liiasta auringosta.

Scott laittoi samaan aikaan miehiään asettamaan ravinto- ja polttoainevarastoja sopiville etäisyyksille, kuitenkin noin 150 km tukikohdasta oli suurin etäisyys joka saavutettiin. Tiedettiin että navalta palaava seurue kaipaisi ruokaa ja polttoainetta palavasti. Traktorit osoittautuivat hyödyttömiksi, ne hyytyivät eikä matkassa ollut mekaanikkoa. Toisaalta polttomoottoriautot olivat olleet markkinoilla vain noin 10 vuotta, pakkasolosuhteissa tuskin oli testattu. Paikalliset lumimyrskyt hidastuttivat kaikkea toimintaa. Scott sai lopulta napapartionsa liikkeelle jossa hän oli itse mukana 1.11.

Amundsenilla matkaa navalle oli 1300 km, Scottilla 1200 km johtuen paremmasta ankkuroitumisasemasta.

Matkalla Amundsenia tuntui saattelevan jumalien tuulet, koirat vetivät kuormaa ja miehet saivat kävellä. Myös alkuvaiheessa vuoren ylitettyä oli vaarallisia railoja kinostuneen lumen alla, koirat tuntuivat aistivan ne ja kieltäytyivät kulkemasta, ne saatiin kierrettyä. Amundsen oli kehittänyt miehilleen hylkeen- ja poronnahkaiset vaatteet. Samoin ravinto sisälsi runsaasti c-vitamiinia ja ravintoa oli runsaasti.

Scottin matka alkoi nihkeästi, vaikka Siperian ponit olivat koviin oloihin tottuneet, niiden kaviot eivät kestäneet maastoa ja niiden karvaan kehittyi jääkimpaleita jos tuuli kävi sopivasti. Alkumatkasta sitkeimmät ponit olivat auttamassa mutta jossain vaiheessa viimeinenkin hevoseläin oli ammuttava, hidastamasta vauhtia. Nyt oltiin ehkä jollain tasolla Scottin ideaalimatkalla, miehet vetävät itse ahkiotaan ja kuningaskunnalle tulee kunniaa. Vaatteet, muona ja moni muu pienempi asia oli huonosti. (vrt.Amundsen expedition) Ainakin sää alkoi suosia brittiretkikuntaa. Näytti siltä, että napa saavutettaisiin jos ei uusia vastoinkäymisiä tulisi.

[Jack the Ripper]

NAVALLA
Amundsenin tiimi saavutti etelänavan 14.12.1911. He lepäsivät kolme päivää ja jättivät Norjan lipun salkoon joka oli tehty hajonneesta sauvasta. Jätettiin myös ylimääräinen teltta jossa oli kirje Amundsenilta Scottille:"Hyvää kotimatkaa". Team Amundsen koki hyviä tuulia kotimatkalla eikä juuri merkittävää sattunut, he olivat kotona Fram-basessa 25.1.1912.

Scottin 5-miehinen ryhmä saavutti navan vasta kuukausi myöhemmin 18.1.1912.
Scott suuttui kirjeestä ja koko porukka napisi, miksi piti tulla tänne asti henkihieverissä vain Norjan lipun nähdäksemme? Osa miehistä taisi ymmärtää että kotiin, rantaan pääsy olisi epätodennäköistä. Olisi 1200 kilometriä käveltävä, yli 1000 kilometriä lähimmälle ruoka-asemalle. Scotttin ryhmä oli asetellut ruokaa ja polttoainetta oletetulle paluumatkalle mutta se olisi hivuttava matka noin 30 km päivässä kävellen. Muonaa oli enää vähän jäljellä.

[Jack the Ripper]

SCOTTIN RYHMÄ TUHOUTUU
5-henkisen seurueen moraali oli alhaalla jo etelänavalta lähdettäessä, olihan tullut tappio norjalaisten retkikunnalle ja häijysti. Scott tulkitsi Amundsenin kirjeen aluksi väärin mutta nyt olisi vietävä miehet kotirantaan, ehkä hän johtajana ymmärsi sen: jos ei ihmettä tapahdu me kuolemme kaikki tänne jäätikölle. Paluumatkalla noin kuukausi navalla käynnin jälkeen Edgar Evans menetti henkensä ensimmäisenä, jalat olivat pahoin murtuneet edeltävästi. Kuukauden päästä kapteeni Oates, jalat olivat paleltuneet, Oates poistui teltasta lumipyryyn, ajatteli hidastavansa muita. Nyt vielä liikuttiin kohti kotisatamaa, voimat kyllä lopussa. Lopulta voimat loppuivat, lukekaa loput Scottin päiväkirjan viime sivuilta.

SCOTTIN RYHMÄ in memoriam:

Edgar Evans 18.2.1912
Lawrence Oates ca 18.3.1912
Henry R. Bowers ca 29.3 1912
Edward Wilson 29.3.1912
Robert Scott 29.3.1912

[lihamestari]

Kiitos, kun nostit tämän traagisen tapahtumasarjan esiin. Täytyykin hakea kirjastosta tuo mainitsemasi päiväkirja.

[Jack the Ripper]

Kiitos, kun nostit tämän traagisen tapahtumasarjan esiin. Täytyykin hakea kirjastosta tuo mainitsemasi päiväkirja.

Britit ovat julkaisseet koko Scottin päiväkirjan netissä sekä kuvina sivuista (harakanvarvastekstiä) että litteroituna. Tässä linkki litteroituun tekstiin: http://www.gutenberg.org/cache/epub/11579/pg11579.txt

[Jack the Ripper]

Scottin retkikunnan viime päivinä tilanne oli toivoton, voimia ei ollut purkaa telttaa ja lähteä liikkeelle, ja jos joku energian ripe olisi ollut jäljellä, myrsky esti sen. Oltiin jo pitkällä menossa kohti antarktista talvea. Viimeinen leiri pantiin pystyyn 19.3. Kova lumimyrsky esti kaiken etenemisen seuraavat päivät. 23.3 Scott lopetti päiväkirjamerkintänsä mutta teki vielä viimeisen merkinnän 29.3. En halua suomentaa sitä, siis tässä se: "Last entry. For God's sake look after our people". Mietittiin itsemurhaa lääkkeillä, lääkäri Wilsonilla oli runsaasti soveltuvia lääkkeitä mm. morfiinia. Lopulta päädyttiin lääkkeettömään vaihtoehtoon, annettiin suloisen hypotermian tehdä tehtävänsä. Scott oli löydettäessä teltastaan myöhemmin samana vuonna 1912 rintakehä paljaana ja hänelle läheisimmän retkikunnan jäsenen, dr. Wilsonin käsi rintansa päällä. Surullisinta on, että retkikunnan rippeet olivat niin lähellä selviämistä. Suuri muona- ja polttoainevarasto oli vain 18 kilometrin päässä heidän viimeisestä leiristään.

Näiden kolmen miehen ruumiita ei koskaan tuotu pois vaan luotiin jäälohkareista pyramidimainen keko jonka päälle tehtiin suksista risti. Samankaltainen muistomerkki tehtiin myös Edgar Evansin ruumiille. Lawrence Oatesin ruumista ei ole löydetty. Hänhän teki äärimmäisen epäitsekkään teon todettuaan hidastavansa retkikunnan muutenkin hidasta vauhtia paleltuneine jalkoineen. Lumimyrskyn aikana poistui teltasta ilmeisesti sanoen menevänsä tarpeilleen muttei koskaan palannut.

[Virdon]

Maailman kolkkien tutkiminen on joskus ollut kovaa peliä, ja ihmisen kilpailuvietti on ollut siinäkin välillä kohtalokas osatekijä. Vilunkipelikin on ollut muutenkin raskaiden tutkimusmatkojen vakavina vahingoittajina. Viime vuosina on puhuttu että Scottin retkikunnastaan matkan varrella käännyttämä jäsen olisi palatessaan tyhjentänyt juuri retkikunnan paluuseen tarkoitetun muonavaraston....tarpeeseensa vai kostaakseen, ken tietää.

John Franklinin tutkimusretket ovat jopa karumpiakin luettavia kuin tämä murheellinen Antarktis-kisa. Retkikunnalle myydyt huonolaatuiset säilykkeet olivat pilaantumisineen ja oletettuine lyijymyrkytyksineen vaikuttavana tekijänä että koko toistasataapäinen retkikunta tuhoutui kokonaan viimeistään viitisen vuottakin rämmittyään.

[Jack the Ripper]

Viime vuosina on puhuttu että Scottin retkikunnastaan matkan varrella käännyttämä jäsen olisi palatessaan tyhjentänyt juuri retkikunnan paluuseen tarkoitetun muonavaraston....tarpeeseensa vai kostaakseen, ken tietää.

Niin on ollut puhetta ja nimenomaan viime vuosina. Jäsenen nimikin on mainittu joissain lähteissä. Scottin päiväkirjasta ei löydy mainintaa että palatessa olisi etsitty muona-ja polttoainevarastoa joka olisi löytynyt tyhjänä. Scott jäi omaa typeryyttään etelän talven armoille heikentyneenä ravinnon vähäisyydestä ja keripukista. Iso ruoka-ja polttoainevarasto (the big depot) oli enää 18 kilometrin päässä, lumimyräkkä esti etenemisen yli viikoksi ja lopulta vaikka sää olisi selvennytkin (varmoja paikallisia sääoloja ei tiedetä retkikunnan viime päivien ajalta) jäljellä ollut kolmikko oli liian väsyksissä purkaakseen teltan ja lähteäkseen kävelemään.