Sivu 1/1

Nuoriso kiusaa pienituloisia vanhuksia Hyvinkäällä

Lähetetty: La Marras 16, 2019 2:30 am
Kirjoittaja putsari
On kyllä perkele kummaa touhua. Antakaa korville jos näette, sakoilla selviää.
Nuoriso kiusaa pienituloisten eläkeläisten taloa: Rikkovat ikkunoita ja heittävät tuoleja parvekkeelta vanhusten päälle – "Eihän tässä talossa asu kuin mummoja"

Nuorisojoukko piinaa Hyvinkäällä sijaitsevan Pirkonkodin iäkkäitä asukkaita. Talo on rakennettu pienituloisille eläkeläisille ja asukkaiden keski-ikä on yli 80 vuotta. Ilkivalta alkoi noin kaksi ja puoli kuukautta sitten.

Talonmiehen mukaan yläasteikäiset nuoret ovat syksyn aikana muun muassa töhrineet talon seiniä ja ikkunoita talon vieressä kasvavan puskan marjoilla.

– Yksi oli huudellut, että eihän tässä talossa asu kuin mummoja, niin voi tehdä mitä tahansa.

Nuoret ovat myös rikkoneet alaikkunoita ja tunkeutuneet talon päädyissä sijaitseville parvekkeille. Parvekkeiden alla olevien portaiden portteja ei voi lukita, sillä talon päädyt ovat samalla hätäpoistumisteitä.


Vantaalla miesten ja vanhusten yksinäisyyttä vähennetään erilaisilla ryhmillä. Katso Viiden jälkeen -ohjelman juttu aiheesta!

– Yhtenä kertana nuoret heittelivät parvekkeelta tuoleja asukkaiden päälle, mutta he onnistuivat väistämään, talonmies kertoo MTV Uutisille.


Tupakkapaikalla tupakoivilta vanhuksilta on myös pummattu tupakkaa ja rahaa.

Talonmiehen mukaan nuorten käytös on säikyttänyt tupakoitsijoita. Nuoret ovat yrittäneet esimerkiksi napata vanhuksen kädestä laukkua, missä tupakat ovat olleet.

Talonmies ei esiinny jutussa omalla nimellään tai kuvallaan, jotta nuoret eivät voi tunnistaa häntä. Hän liikkuu usein ulkosalla ja pysyy nimettömänä, jotta saisi kerättyä nuorista tuntomerkkejä ja tietoja näiden tietämättä.

– Tämä on pieni kaupunki ja he suurella todennäköisyydellä tulevat vielä vastaan.

Lue myös: Nuorison kiusaamaksi joutunut sotaveteraani Armas Maasto kuoli 98-vuotiaana – ystävä sai suru-uutisen eilen illalla
Poliisilta ei toistaiseksi ohjeita
Poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta toistaiseksi poliisin sunnalta ei ole annettu ohjeita tai oltu yhteydessä, talon isännöitsijä Mervi Nikkanen kertoo.

– Olemme itse yrittäneet selvittää, mutta ei siitä ole ollut paljoa apua. Olemme olleet myös alueen rehtoreihin yhteydessä ja he ovat tehneet osansa myös.

Pirkonkoti on lisäämässä alueellaan olevien valvontakameroiden määrää. Nikkasen mukaan teoissa ei ole havaittavissa mitään niin kutsuttua punaista lankaa. Ilkivallan vuoksi pienituloiset eläkeläiset ovat joutuneet esimerkiksi pesettämään ikkunoitaan omalla kustannuksellaan.

– Nuoret tietävät, että tässä asuu vain ikäihmisiä. Olisiko yksi motiivi vähän kiusata.

Nuorten ilkivallasta kertoi ensimmäisenä Aamuposti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nuo ... #gs.gat2m8

Re: Nuoriso kiusaa pienituloisia vanhuksia Hyvinkäällä

Lähetetty: La Marras 16, 2019 2:10 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Vapaan kasvatuksen perseenhedelmät ne siellä hilluu uusia elämyksiä hakien ja toteuttaen, kun eivät ole koskaan saaneet persiilleen ruotamaa. "Ruotaman puutetta", sanoisi isä vainaakin, jos eläisi. Samaa mieltä olen minäkin. :mrgreen:

Re: Nuoriso kiusaa pienituloisia vanhuksia Hyvinkäällä

Lähetetty: La Marras 16, 2019 2:16 pm
Kirjoittaja kaarmis
On se tummaa touhua nykynuorilla, juu. Anteeksi mahdollinen kirjoitusvirhe.

Re: Nuoriso kiusaa pienituloisia vanhuksia Hyvinkäällä

Lähetetty: Su Marras 17, 2019 7:49 am
Kirjoittaja inka
Ja sitten kun joku sotaveteraani ottaa ja saa tarpeekseen, alkaa viskoa näitä äidin pikku tissiposkia parveketuoleilla. Voi että mikä haloo nousee ja lööpit kirkuu punaisena kun vanhus pahoinpitelee ja kiusaa nuorisoa....
Ja tietenkin äidin pikku tissiposkien mammat tekee rikosilmoituksia ja vaatii tuomioita ja hirveitä korvauksia kun lapset pienet ja niiiiin puhtoiset sai kamalia traumoja.

Re: Nuoriso kiusaa pienituloisia vanhuksia Hyvinkäällä

Lähetetty: Su Marras 17, 2019 7:58 pm
Kirjoittaja tötterö
Toivottavasti joku ottaa senkan jonkun tenavan nenusta niin ehkä se vähän jarruttaa sit muitakin.

Re: Nuoriso kiusaa pienituloisia vanhuksia Hyvinkäällä

Lähetetty: Pe Marras 22, 2019 8:57 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Koulupojat piinasivat vanhainkotia: Talonmiehen sinnikäs salapoliisityö johti jäljille – ”Olivat erittäin häpeissään”

Hyvinkäällä ikäihmisten asuttama Pirkonkoti on joutunut nuorten ilkivallan kohteeksi.

Tilanne on viime päivät ollut rauhallinen, mutta parin kuukauden ajan syksyllä ikäihmiset joutuivat kärsimään varhaisteinien piinasta.

Pirkonkotisäätiön talossa asuu yli 85-vuotiaita vähävaraisia hyvinkääläisiä. Osa on muistisairaita, mutta pystyvät itsenäiseen asumiseen.

Isännöitsijä Mervi Nikkanen kertoo ikkunoita särjetyn ja sotketun viereisen marja-aronian marjoilla. Erään kerran ikkunat oli juuri saatu pestyä, kun nuoret äityivät heittelemään niitä uudestaan. Asukkaille sotkeminen on aiheuttanut harmia ja kuluja.

Asiasta aiemmin uutisoineessa Aamupostissa Nikkanen sanoi nuorten kiivenneen luvatta talon päätyparvekkeelle, josta nämä heittivät alas muovisen pihatuolin. Oli lähellä, että tuoli olisi osunut ikäihmiseen. Turvattomuutta on aiheuttanut lisäksi tupakan ja rahan pummaaminen.

Talonmies salapoliisina
Nikkasen mukaan tilanne on nyt rauhoittunut ainakin kahden pojan jäätyä kiinni tihutöistä.
– Nämä pojat jotka särkivät ikkunan, on saatu kiinni.

Poikien kiinnijäänti oli pitkälti Pirkonkodin talonmiehen aikaansaannos. Tihutöissä olleista pojista toisen nimi oli kuultu, jolloin ottamalla yhteyttä lähistön kouluihin päästiin hänen jäljilleen.
– Talonmies teki kovasti töitä, että pojat löytyvät.

Pojat joutuivat poliisin puheille vahingonteosta epäiltyinä.

Nikkanen on jutellut toisen pojan äidin kanssa tapahtuneesta. Äiti kertoi poikien olleen kauhuissaan, häpeissään ja pahoillaan jouduttuaan poliisin juttusille. Nikkanen ei enää vaatinut heitä pahoittelemaan asiaa vanhusasukkailta.
– He ovat syntinsä sovittaneet. He ovat maksunkin suorittaneet ikkunan särkemisestä.

”Häröilyä”
Nikkasen mukaan kaksikko ei kuitenkaan myöntänyt ikkunoiden sotkemisia, eli tihutöissä olleita nuoria voi olla vielä muitakin.
– Se oli yksi harmituksen aihe, kun mummot joutuivat pesettämään ikkunan. En tiedä palaavatko nuo marjojen heittelijät. Nämä pojat eivät varmasti tule.

Rikoskomisario Markku Lylykangas Hyvinkään poliisiasemalta toteaa kyseisen ikkunansärkemisen selvitetyksi. Ikkunan kivellä särkeneet olivat 11–12-vuotiaita pojankloppeja.
– Pojat ovat myöntäneet tämän ja käyneet puhuttelussa.

Onko siellä Hyvinkäällä muuten ollut nuorison piirissä levottomuutta?
– Sanotaan, että levottomuutta on vahva ilmaus, mutta semmoista häröilyä, jos näin voi sanoa. Epäily on, että nuoret ovat rikkoneet henkilöautojen peilejä ja tuulilaseja. Ne ovat myös työn alla meillä.

Kaipaatteko asiasta vihjeitä?
– Vihjeitä kaivataan, jos jollain on havaintoja, etenkin jos ovat tunnistaneet poikia. Pienellä alueella mahdollisesti kodin kulmilla on näitä tehty.

Vihjeitä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
Iltalehti
22.11.2019 5:00
Äiti kertoi poikien olleen kauhuissaan, häpeissään ja pahoillaan jouduttuaan poliisin juttusille.
Mutta itse teot eivät niinkään aiheuttaneet niitä samoja tunteita? Hienoa sinänsä, että nuorilla vielä on näitä mainittuja, nyt jo harvinaiseksi käyneitä tunteita.
- Pojat ovat poikia ja kautta aikain skidit ovat tehneet jäynää. Tässäkin oli kyseessä löyhä yhteenliittymä, jossa yksi tai kaksi vahvempaa näyttävät esimerkeillään mallia. Tuskin pojista kukaan olisi yksinään lähtenyt moisiin typeryyksiin.