Murha.infon keskustelukulttuuri

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

ilmarinen
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Ti Huhti 16, 2013 8:35 pm

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja ilmarinen »

Aloituksessa toivottiin keskustelun palauttamista rikoksiin ilman minkäänvärisiä silmälaseja. No eipähän kauan mennyt, kun maahanmuutosta ja vierasmaalaisista öyhöttäjät ilmestyivät pilaamaan ketjun. Tuossa on edellä muutamia ihan järkyttäviä puheenvuoroja, joissa vääristellään todellisuutta tahallaan.

"Suomeen haetaan kymppitonneilla maahanmuuttajia". Mihinkähän tällainenkin huhu perustuu? Ei löydy mistään asiakirjoista.

Rikosten kova perusta on väkivalta. Murha, tappo, sellaisten yritys, pahoinpitely, kuolemantuottamus. Nämä kiihottavat yleisöä eniten.

Ne tapahtuvat Suomessa lähes pelkästään tutussa porukassa. Satunnaisen väkivallan kohteeksi joutumisen mahdollisuus on minimaalinen. Siinä lähestytään lottovoiton todennäköisyyttä.

Tuo tutussa porukassa tapahtuva väkivalta viittaa yleensä känniporukoihin. Nykyisin on mukaan tullut narkkareita ja erilaisia sekakäyttäjiä eli kirjo on isompi. Väkivallan tekijä on kohteensa kaveri tai ainakin tuntee tämän. Narkkariporukoissa rahasta kiistely on kovempaa ja mielipuolisempaa kuin perinteisissä kossu-kilju -porukoissa.

Tapaukset tapahtuvat lähes järjestään kantasuomalaisten kesken. Se on nähtävissä pitemmän ajan tilastoissa. Meillä on niin vähän maahanmuuttajia, ettei heidän rikollisuutensa ole kokonaiskuvassa noussut marginaalista.

Siitä huolimatta näillä palstoilla on porukkaa, jonka ensimmäiset kommentit ovat aina "etnistä värinää", "mamuja liikkuu tuolla alueella" tai "Naapurin Pertsa tietää, että uhrin kummin kaima naapurikaupungista tuntee yhden mamun eli taas liian avonaisten rajojen syytä". Joillakin on värilliset silmälasit kaikissa kommenteissaan.

Kannatan sitä, että käsitellään rikokset rikoksina. Lähdetään siitä, että jos tappaja on Pertsa, Allan tai Mohamed, hän on tappaja. Ei edusta sen laajempaa ryhmää, vaan hänet käsitellään yksilönä. Sekin auttaa jo pitkälle.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

ilmarinen kirjoitti: Ma Touko 11, 2020 2:06 am
Kannatan sitä, että käsitellään rikokset rikoksina. Lähdetään siitä, että jos tappaja on Pertsa, Allan tai Mohamed, hän on tappaja. Ei edusta sen laajempaa ryhmää, vaan hänet käsitellään yksilönä. Sekin auttaa jo pitkälle.
Toimii ehkä osittain. Mutta jos rikos tavalla tai toisella liittyy kulttuurisen taustaa ei sitä voi ohittaa. Suomalaista känniätappoa on voitava käsitellä suomalaisena kännitappona. Samoin naisten silpominen on nähtävänä osana jotain kulttuurista toimintaa, puhumattakaan kunniaväkivallasta. Terrotismilla taas on poliittiset ulottuvuudet tai uskolliset riippuen tekijöistä. Joten rikos voi edustaa jotain ryhmää, aatetta, kulttuuria, eikä siis ole pelkästään täysin yksilön tekemä. Eri asia on sitten miten laajaksi tuota "taustaryhmää" halutaan venyttää.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6454
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kyllä taustat pitää tuoda esiin, kun valtamedia ei sitä tee. Ilkkuminen on sitten eri juttu.
Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1403
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Niin, jopa päinvastoin. "Espoolaismies!"
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?
DrHolmes
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 4:05 pm

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja DrHolmes »

Pidän itseäni pragmaatikkona. Huomasin kyllä kädenväännön seurattuani keskustelua jo vuosia ennen liittymistäni, mutta yllätyin mihin muurahaispesään päädyinkään. Muuallakin näkyvä kärjistyminen "rasisti/natsi/oikeisto/konservatiivi" vs "vihervassari/suvakki/anarkisti/nisti" linjalle on ottanut jalansijaa täälläkin. Jos jokainen mielipide on kohta jonkun äärilaidan propagandaa, niin mistä ihmeestä täällä enää edes voidaan puhua? Säästä? Spekulaatio sallittakoon ja on täysin perusteltua puhua täällä asioista (myös ihonväristä ja etnisestä taustasta, jotka ovat täysin tarpeellisia tuntomerkkejä) niiden oikeilla nimillä.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun jengi riitelee sen viistoista sivunmittaa maahanmuuttopolitiikasta mennään vähän ohi. Olisi hyvä keskittyä aiheeseen niin, että itse asiakin mahtuisi sinne johonkin väliin.

Kiitos aloituksesta, mutta en usko että se johtaa yhtään mihinkään. Minusta olette kaikki tervetulleita keskustelemaan tänne, ja olemaan eri mieltä. Silloinkin, kun olette minun kanssa eri mieltä. Mikään tissiposkien silittelypalsta tämä ei ole, eikä tarvitse olla.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Olisi myös paikallaan miettiä omaa tapaa perustella asioita jopa itselleen ja arvioida niiden loogisuutta. Keskustelun tai väittelyn perusvirheet toistuvat tälläkin foorumilla säännöllisesti aiheuttaen surkuhupaisia tilanteita. En tätä tosin ihmettele, koska elämme niin erikoisia aikoja ja jo sen vuoksi pidän vain "romanttisena höttönä" haikailla takaisin menneiden aikojen henkevää keskustelua solidaarisuuden hengessä, kun nyt rikoskenttä on muuttunut ja osa tavallisista ihmisistä ovat valmiita puolustamaan heidän maailmankatsomuksen (ja poliittisen näkemyksen) seurauksena syntynyttä uutta rikollisten kansanryhmää. Puolustetaan ja vähätellään, vaikka näiden aiheuttamat seuraukset ovat jo tähän mennessä olleet tuhoisia tuhansille ihmisille, puhumattakaan lähipiireistä, perheistä, joihin nämä ovat lyöneet ikuiset traumat. Lisäksi, ei ole mitään järjellistä syytä olettaa, että tämä rikollisuus vähenisi, kun muista maista saatuja kokemuksia soveltamalla voidaan olla lähes varmoja siitä, että tilanne tulee vain pahenemaan ja syöksykierre on muissa maissa* ollut nopeaa.
*) Esimerkiksi Ranska, Ruotsi, UK, Belgia, Italia, Espanja ja Saksa ja meidän pitäisi uskoa, että näissä maissa ei vaan osattu toimia oikein kulttuurierojen aiheuttamien ongelmien kanssa?!

Tässä kuitenkin "perustelujen perusvirheiden taulu" koskien vaikkapa näitä nettikeskusteluita. Olisi hyvä tehdä vastaava myös suomeksi!
(Joku tästä koppi hep, tästä olisi hyötyä jopa murhis-foorumin pyhiin ohjeisiin&sääntöihin?)
Kuva
Yleisimmät loogiset argumentointivirheet. Lähde: pahamaineinen vihapuhefoorumi 4chan.org/pol

Ihmiset eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että näiden rikollisten puolustaminen tai rikosten vähättely on kuin nauraisit koulukiusatulle, paitsi paljon sadistisempaa.

En tiedä ratkaisua, mutta olisi hyvä alku tunnustaa tehdyt virheet, jotka ovat johtaneet uudenlaisten rikollisten ilmiöiden syntyyn ja siihen, että osalla ihmisistä on melkeinpä raivoisa tunnelataus puolustaa sellaista, minkä vähentämiseksi Suomi (ja Eurooppa) on ponnistellut jopa verta vuodattaen. Esimerkkinä naisten oikeudet ja ihmisten tasavertainen kohtelu. Nyt jopa hallitusohjelmassa on kirjattu tasavertaisen kohtelun romutukseen johtava asia eli intersektionaalisuus (selvitä itsellesi kriittinen teoria). Osin tämänkin vuoksi politiikka ja maahanmuuttokeskustelu roihahtaa, kun ihmiset lukevat kyseenalaisella tavalla saapuneiden henkilöiden perseilystä päivittäin. Henkilöönmenevä arvostelu, ns. viestintuojan ampuminen, on kovin yleistä ja joidenkin nimimerkkien pääasiallinen tapa kommunikoida täällä on juuri nämä ad hominem -rääpimiset*.

Mikä pahinta, tahti ei ole ollut missään vaiheessa hidastuva, vaan päinvastoin, ennätyksiä paukkuu melkein joka tilastossa, vaikka useat tahot kikkailevat tilastojen ja uutisoinnin siistimiseksi ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustahenkilöiden keppostelua hyvänä esimerkkinä perseilevät helsinkiläis-, kotkalais- ja oululaismiehet! :lol:

*) Osuvin esimerkki tästä henkilöön menevästä kiusaamisesta lienee aina yhtä viehättävä nimimerkki Tackleberry? Hän jaksaa kirjautua palstalle säännöllisesti, vuosi vuodelta kertomaan meille pahasta ja katkeroituneesta olostaan, mitä purkaa täällä projisoimalla tunteitaan muille kertomalla kuinka he ovat rasisteja, fasisteja, islamofobisia jne. ihan kuin Hillary Clintonin opetuslapsen kuuluukin!

Jatkuvalla toistolla nämä eivät vaan enää oikein toimi ja harva pitää tuota edes kovin hauskana, oletan? Toki nyt jätin nimimerkki annaannan varjoon, koska hän on myös erittäin hyvä ad hominem -hyökkääjä ja hänen viestihistoriaansa lukemalla törmää nopeasti melkeinpä kaikkiin argumentointivirheisiin, mistä yllä oleva taulu perustellen kertoo - ihan oppikirja-ainesta siis meidän suuri humanistimme 2x anniskin! Kerrassaan valloittavia keskustelijoita molemmat.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Murha.infon keskustelukulttuuri

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

ilmarinen kirjoitti: Ma Touko 11, 2020 2:06 am
"Suomeen haetaan kymppitonneilla maahanmuuttajia". Mihinkähän tällainenkin huhu perustuu? Ei löydy mistään asiakirjoista.
Melko raju oletus itsestä ja omasta tietotasosta, jos voi sanoa "Ei löydy mistään asiakirjoista." :D

En tiedä mihin tuolla tarkasti viitattiin, kun en lukenut, eikä nimimerkki ilmarinen (tietysti) tätä tarkentanut, mutta sen voin kertoa että tuo lainaus osuu kuin nyrkki silmään myös tähän tuoreeseen uutiseen Lahden seudulta:

PÄIJÄT-HÄME 9.11.2020 19:20
Nyt se varmistui: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä aloittaa hoitajien haut ulkomailta – yhden hoitajan rekrytointi maksaa 10 000 euroa
https://www.ess.fi/paikalliset/3156502
  • Kait olisi ollut liikaa tarjota kymppitonnin allekirjoituspalkkio Suomessa jo koulunsa käyneelle kalmanaamalle, jotta saisivat rekrytoitua henkilöt, joiden koulutukseen tai kotouttamiseen ei tarvittaisi kymmeniä tai mahdollisesti satojatuhansia euroja tämän tultua Suomeen?
  • Kait olisi ollut liikaa vaadittua ja niiden pyhien ihmisoikeuksien vastaista vaatia tai jopa velvoittaa Suomeen jo tunkeutuneita eläkepomminpurkajia ryhtyä tekemään sitä, minkä nojalla näitä osin tänne uitettiin*?
*) Pahoittelisin, jos kykenisin, tätä rasistista ja vihapuhuvaa tapaa kuvailla vaarallinen matka läpi Välimeren ja Euroopan tänne umpirasistiseen ja vihamieliseen Suomeen, mikä on kulttuuriltaan huono ja ihmiset pääosin paskoja. Nämä miehethän eivät edes osaa uida ja "opetelkaa uimaan" -viesti on todettu jo aiemmin viralliselta taholta kiihottavaksi vihapuheeksi, joten "uitettiin tänne" tarkoittaa siis lähinnä "autettiin tänne".
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Vastaa Viestiin