6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle tuomio kuolemantuottamuksesta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Kateellinen
Lauri Hanhivaara
Viestit: 149
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 1:15 am

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Kateellinen »

Itse käsitin jostain viestistä, että isä kavereineen ja lapsi/ lapset(?) olivat olleet jossain kauempana, eivät aivan rannalla. Vasta myöhemmin isä oli havahtunut siihen, että poika on kadonnut. Isä ei ilmeisesti heti edes ajatellut, että poika oli mennyt uimaan. En tiedä onko näin, mutta voi selittää sitä, miksi isä oli niin epäuskoinen eikä ajatellut heti pojan olevan vedessä.

Itse olen ollut myös todistamassa erään lapsen hukkumistapausta. Siis olin uimassa samaan aikaan. Jossain vaiheessa havahduin, että yhtä ihmistä ei näy missään. Kysyin hänen kaverilta, että tietääkö hän missä kaveri on. Hän sanoi, että on saunassa. Uskoin häntä, mutta tuntui että pitää vielä mennä tarkistamaan, koska en muistanut nähneeni hänen lähteneen. Kysyin uudelleen, oletko varma että meni saunaan. Hän sanoi ”no luultavasti koska ei näy täällä”. Kävin katsomassa saunalla, jossa häntä ei näkynyt. Silloin arvasin, että hän on vedessä. Itselläni on myös syyllinen olo, koska olisi pitänyt toimia heti paljon nopeammin. Yritin aika pitkän aikaa katsoa että näkyykö jossain kyseisen kaverin päätä, että pakkohan hänen nyt jossain on olla. Ei näkynyt. Menin ilmoittamaan valvojille kaverin olevan kadonnut. Sanoin selvästi olevani varma hänen olevan vedessä. Kukaan ei sitä siltikään uskonut. Häntä etsittiin maalta ja metsästä. Hätäkeskukseen soitettiin vasta vähintäänkin puoli tuntia sen jälkeen, kun olin ilmoittanut hänet uimavalvojille kadonneeksi.

Eli en nyt tiedä mitä tästä pitäisi sanoa. Valitettavasti suurimmalla osalla ihmisistä tuntuu tulevan tuollaisissa tilanteissa se epäusko. Mutta täytyisi aina yrittää toimia ja etukäteen miettiä nuo tilanteet, koska muuten tositilanteessa ja paniikissa lamaantuu eikä tiedä mitä tehdä.
Avatar
Mayflower
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Pe Helmi 17, 2012 5:09 am

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Mayflower »

Kyllä se suurin vastuu on vanhemmilla eikä uimavalvoja todellakaan ole mikään lapsenvahti. Suomessa on paljon uimapaikkoja missä ei ole mitään valvontaa, koska eivät ole "virallisia" uimarantoja. On mökkirantaa ja varsinkin täällä omalla alueellani on paljon hiekankaivuukuoppia, ei enään kaivinkonetoimintaa, joissa porukkaa käy paljon uimassa. Ihme, että täällä sattuu aika vähän hukkumisia. Täällä ei ole kuin yksi valvottu ranta ja en ole varma siitäkään, koska en käy siellä uimassa. Sitten on pari isompaa hiekkarantaa ja muutama pienempi.
Kun omat lapset olivat pieniä, niin aina minä tai mieheni ja välillä molemmatkin olimme lasten kanssa yhtä aikaa vedessä, emme koskaan päästäneet heitä käsivarren mittaa kauemmaksi. Ei 90-luvun alussa vielä kännyköitä ollut. Vaikka nyt on kännykät varmaan jokaisella ihmisellä, niin silti edelleen, kun ollaan rannalla, meillä kännykät pysyy laukussa, ehtii sitä kotona sitten räpläämään.
Kyllä minua niin hyvin peloteltiin lapsena, että :"Näkki vie", että varovaisuus vedessä on iskostunut eliniäksi aivoihin.
Curiosity killed the cat.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Vielä lisäys varoituksen sanana: Jos menet aikuista/täysikasvuista hukkuvaa pelastamaan uimalla koeta kuitenkin ottaa jotain kättä pidempää mukaan kuten pelastusrengas, airo tai vaikka ongenvapa. Anna pelastettavan tarttua välineeseen, hän ei enää siitä irti päästä, sanonta "tarttua kuin hukkuva oljenkorteen" ei ole tyhjästä syntynyt. Jos ei ole mitään kättä pidempää hukkuva saattaa paniikissa tarrautua pelastajaan niin, että tuloksena onkin kaksi hukkunutta etsittävää.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Paikalla
Maura Isles
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:01 pm

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Maura Isles »

Mayflower kirjoitti: To Kesä 18, 2020 11:56 pm Kyllä minua niin hyvin peloteltiin lapsena, että :"Näkki vie", että varovaisuus vedessä on iskostunut eliniäksi aivoihin.
Ja kaikista typerintä on sepitellä satuolennoista. Ihmisestä voi tulla niin säikky ettei uskalla edes laiturille mennä. Onko se sitten kivaa? Mitä jos lapsi tokaisee että "ei hätää, lyön sitä näkkiä nenään jos se tulee"? :lol:
Miki77
Nikke Knakkertton
Viestit: 194
Liittynyt: Ti Touko 05, 2020 8:32 pm

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Miki77 »

Maura Isles kirjoitti: Pe Kesä 19, 2020 10:38 am
Mayflower kirjoitti: To Kesä 18, 2020 11:56 pm Kyllä minua niin hyvin peloteltiin lapsena, että :"Näkki vie", että varovaisuus vedessä on iskostunut eliniäksi aivoihin.
Ja kaikista typerintä on sepitellä satuolennoista. Ihmisestä voi tulla niin säikky ettei uskalla edes laiturille mennä. Onko se sitten kivaa? Mitä jos lapsi tokaisee että "ei hätää, lyön sitä näkkiä nenään jos se tulee"? :lol:

Kotipaikkani oli joen rannalla ja meinasin hukkuakin jokeen noin kolmivuotiaana. Tämän jälkeen äitini pelotteli juurikin tuolla näkillä etten menisi omin päin veteen. Kaikesta huolimatta minusta tuli todella innokas ja hyvä uimari vähän vanhempana. Mutta kai se on yksilöllistä miten lapsi reagoi.
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

H.Moilanen kirjoitti: To Kesä 18, 2020 5:16 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: To Kesä 18, 2020 1:12 pm Lapsen kamppailu hengestään todella saattaa näyttää leikiltä ja jäädä ihan vieressäkin huomaamatta.
Niinpä. Lisäksi moni aikuinen keskittyy niihin omiin valvottaviinsa. Kersoja kun on tuollaisissa uintipaikoissa niin hitsin paljon, ettei niitä kaikkia kuitenkaan voi valvoa. Toisekseen kun olen itse joskus yrittänyt puuttua vieraiden kersojen perseilyyn tai ongelmiin, niin eiköhän jostain tule sitten kyseisten penskojen äiti/isä/mummo/kummisetä tai joku muu raivoamaan, kuinka he pitää itse huolta kakaroistaan. Vieläkin useammin olen katsonut vierestä, kun joku apuaan tarjonnut kansalainen on saanut läksytyksen joltain oman valvomisensa/auttamisen laiminlyöneeltä aikuiselta.
Ja niissä omissakin on vahtimista riittämiin, kun siihen keskittyy kunnolla.

Ei ole enää ajatusta, että koko kylä kasvattaa, vaan kollektiivisesta huolenpidosta tosiaan raivostutaan. Perseilyyn tai vaaratilanteisiin puuttuminen johtaa räyhäämiseen ja pahimmillaan parjaavaan somekamppanjaan ja totaaliseen paskamyrskyyn. Ainakaan moni yritys ei enää edes uskalla sanoa mitään poikkipuolista, koska saa siitä maksaa kovan hinnan joutuessaan maalittamisen ja boikottikampanjan kohteeksi. Kaikki tilat eivät ole lapsille turvallisia ja on painajaismaista kun joku tulee asiakkaaksi pienen lapsen kanssa. Penska juoksee ympäriinsä ja työntekijän huomio on asiakkaan palvelemisessa.. Nassikka on siinä välissä syöksynyt asiakastiloista työtiloihin ja vaarassa satuttaa itsensä pahastikin riippuen vähän siitä, minkä alan firmasta on kyse. Tästä jos erehtyy huomattuamaa, on lastenvihaaja.

Uimarantojen lisäksi on paljon muitakin paikkoja, jossa lapsi on hyvä pitää lähellään ja valvoa mitä hän tekee. Tässä suhteessa on menty paljon alaspäin viime vuosina. Aiemmin useimmat vanhemmat veivät kirkuvan lapsen pois kirkosta pilaamasta hautajaisia, lapset eivät juosseet joka paikassa täysin holtittomasti tai pilanneet muiden ravintolahetkiä. Jos pienen keskittymiskyky ei riittänyt vanhempi vei hänet hetkeksi ulos ja otti huomioon muut ihmiset. Samalla lapset pikkuhiljaa oppivat saman ajattelutavan. Eihän lapsi jaksa olla kauaa paikallaan ja se on vanhempien hyvä ottaa huomioon suunnitellessaan menojaan.

Olipa tässä isä ja poika olleet aluksi kauempanakin rannasta, niin valvominen on laiminlyöty, koska lapsi ehti kadota. Mitä isä sillä aikaa teki ja kuinka kauan? Minusta uimaranta vertautuu hyvin vaikkapa rautatieasemaan ja laiturialueeseen vaarallisuudessa ja äypuhelimen räplääminen ainakin kannattaisi jättää pois. Nykyään on helvetin yleistä, että vanhempi rassaa puhelinta koko ajan, niin leikkipuistossa kun vaunuja tai rattaita työntäessään ja jopa lasta tarhasta hakiessaan. Siinä on jo iso riski lapsen kehityksenkin (tunne-elämä, puheenkehitys, sosiaaliset taidot) kannalta, ei pelkän akuutin lokkaantumisen tai kuoleman.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: 6-vuotias poika löytyi kuolleena vedestä Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

6-vuotias poika hukkui suositulla uima­rannalla Helsingissä – isää syytetään törkeästä kuoleman­tuottamuksesta

Lapsi hukkui Pikkukosken uimarannalla toissa kesänä.

HELSINGIN käräjäoikeudessa alettiin viime viikolla käsitellä Pikkukosken uimarannalla tapahtunutta hukkumistapausta. 6-vuotias poika hukkui Helsingin Veräjälaaksossa sijaitsevalla uimarannalla kesäkuisena sunnuntai-iltapäivänä vuonna 2020.

Lapsen 36-vuotiaalle isälle luettiin syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta. Syytteiden mukaan isä oli jättänyt uimataidottoman ja erityisen tarkkaa valvontaa tarvinneen pojan valvomatta uimarannan leikkipaikalle. Poika oli mennyt veteen ja hukkunut.

Syyttäjän mukaan isä oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut poikansa kuoleman.

ESITUTKINNASSA isä kertoi seuranneensa vilkkaan pojan leikkejä nurmikolle levitetyltä viltiltä. Hän kertoi kiinnittäneensä huomion hetkeksi tupakan käärimiseen ja vesipulloon, jonka jälkeen hän oli kadottanut näköyhteyden lapseen.

Isä myönsi olevansa tietoinen pojan uimataidottomuudesta ja nähneensä rannalla äkkisyvästä vedestä ja virtauksista varoittavat kyltit.

Syyttäjä vaatii isälle vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin.

ILTA-SANOMAT uutisoi kesällä 2020 tapauksen jälkeen, että lapsiperheiden suosima Vantaankosken varrella sijaitseva ranta oli pojan hukkumishetkellä valvottu. Lapsen ruumis löytyi rantavedestä jo ennen kuin paikalle hälytetyt sukeltajat ehtivät veteen.

Pikkukoskella on tapahtunut aiemminkin lukuisia kuolemantapauksia. 6-vuotiaan kuolemaa edeltävä tapaus oli heinäkuulta 2017, jolloin uimarannan edustalta vedestä löydettiin ruumis.
Enemmän täällä: IltaSanomat
4.4.2022 10:46

Linkki tekstissä toiseen tapaukseen dl

Tämä ketju kuulunee rikossyyteen noston myötä muualle kuin tänne Vapaaseen lässytykseen?

Siirretty alueelle Muut rikokset
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2439
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

VastarannanKiiski kirjoitti: Pe Kesä 19, 2020 11:16 am Mitä isä sillä aikaa teki ja kuinka kauan?
No tähän kysymykseeni saatiin Ilta-Sanomista osittainen vastaus: isukki kääri sätkää.. Muuta kuinka kauan ja hiukan askarruttaa sekin, oliko mies selvinpäin. Ainakin omassa mielessäni sätkätupakan polttamisesta tulee mieleen alemmas sosiaaliluokan valkoinen roskasakki.

Pojan mainitaan olleen "erityistä valvontaa tarvitseva" eli lieneekö tällä ollut nykyisin niin yleinen ADHD tai muu nepsy-ongelma. Tämä tekee isän toiminnasta vielä moitittavampaa.
Avatar
Kiinnostunut88
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Syys 04, 2014 2:05 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja Kiinnostunut88 »

Isällä huumeita ja alkoholia kuluu kyllä enemmän ja vähemmän. Varmasti on ollut päihtyneenä myös tapahtuma hetkellä. Toivottavasti on otettu verikokeet. Aika kauan on ”kääritty sätkää (kannabis?) ja vesipulloa (viina?) katseltu” kun poika kuitenkin oli hukassa 45min ennenkuin valvojiin päin oltiin kontaktissa. Paljon muita rikosjuttuja myös tällä isällä ennestään ja on tosiaan tätä pahemman kastin ”white trashiä”. Ja vielä tuo juttu että ”oli kyllä huomannut kyltit äkkisyvästä ja virtauksista” mutta siis todella tuttu ranta isälle kaiken kaikkiaan eli ihan oli tiedossa nämä asiat ilman kylttejäkin.
Toivottavasti tuomio tulisi ja pojan äiti saisi ”oikeutta” tästä törkeästä laiminlyönnistä, vaikka ei se tietenkään tuo poikaa takaisin.
Miksi ei
Wickeddy
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Ti Touko 05, 2015 2:20 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja Wickeddy »

VastarannanKiiski kirjoitti: Ma Huhti 04, 2022 12:19 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Pe Kesä 19, 2020 11:16 am Mitä isä sillä aikaa teki ja kuinka kauan?
No tähän kysymykseeni saatiin Ilta-Sanomista osittainen vastaus: isukki kääri sätkää.. Muuta kuinka kauan ja hiukan askarruttaa sekin, oliko mies selvinpäin. Ainakin omassa mielessäni sätkätupakan polttamisesta tulee mieleen alemmas sosiaaliluokan valkoinen roskasakki.

Pojan mainitaan olleen "erityistä valvontaa tarvitseva" eli lieneekö tällä ollut nykyisin niin yleinen ADHD tai muu nepsy-ongelma. Tämä tekee isän toiminnasta vielä moitittavampaa.
Roskasakkia tosiaan.
Kaikista ei isäksi ole ja tämäkin on omalla ”isällisellä” toiminnallaan todistanut sen tällä lopputuloksella.
Pikku N olisi nyt reipas pieni koululainen jos rannalla olisi ollut vastuullisen aikuisen kanssa.
Isää taas kiinnostaa enemmän omat jutut kun vahtia lasta rannalla.
Pskaa jauhanut kavereiden kanssa sätkä suussa nurmella kunnes muisti poikansa olemassaolon.
Tällä rannalla nurmialueen ja itse rannan välillä on iso hiekka alue.
kunnia meni ,mutta maine jäi.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7517
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

6-vuotias hukkui uimarannalla, kun isä keskittyi sätkän käärimisen – syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Uimarannalla hukkuneen lapsen isä on saanut syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta.
Helsingin käräjäoikeus käsitteli viime viikolla surullista tapausta, jossa 6-vuotias lapsi hukkui Helsingissä Pikkukosken uimarannalla kesäkuussa 2020.

Lapsen 36-vuotiasta isää syytetään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta. Syyttäjä vaatii miehelle vankeusrangaistusta.

Syytteiden mukaan isä jätti uimataidottoman ja erityisen tarkkaa valvontaa tarvinneen lapsen valvomatta uimarannan leikkipaikalle sillä seurauksella, että lapsi pääsi veteen ja hukkui. Syyttäjän mukaan isä aiheutti lapsen kuoleman törkeällä huolimattomuudella.

Haastehakemuksesta ilmenee, että isä oli kertonut esitutkinnassa seuranneensa lapsen leikkiä leikkipaikalla nurmikolla sijaitsevilta paikoilta.

Mies oli kertonut kiinnittäneensä huomionsa hetkeksi tupakan käärimiseen ja vesipulloon ja tämän jälkeen kadottaneensa näköyhteyden lapsen. Isä oli myöntänyt myös olleensa tietoinen lapsen uimataidottomuudesta ja nähneensä uimarannan oikeanpuoleisessa reunassa sijaitsevat äkkisyvää ja virtauksia koskevat varoituskyltit.

Helsingin käräjäoikeus antaa asiasta tuomion noin parin viikon kuluttua.

Syytteistä kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9a57 ... d19e68bf57
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Sanotaan että hirvein asia mitä vanhemmalle voi tapahtua, on oman lapsen kuolema. Mutta että omalla toiminnallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttaa kuoleman. Tuskan täytyy olla potenssiin tuhat.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja poikani »

Maistuukohan tupakka vielä?
????? ?? ??????.
Wickeddy
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Ti Touko 05, 2015 2:20 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle tuomio kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja Wickeddy »

6-vuotias poika hukkui uima­rannalla Helsingissä – isälle tuomio heitteille­panosta ja kuoleman­tuottamuksesta

Käräjäoikeus tuomitsi ehdollista vankeutta.

HELSINGIN käräjäoikeus on tuominnut ehdolliseen vankeuteen isän, jonka valvomatta jättämä 6-vuotias poika hukkui suositulla Pikkukosken uimarannalla Helsingissä.
Oikeus tuomitsi isän kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa tiistaina.

Poika hukkui uimarannalla kesäkuussa 2020. Syyttäjän mukaan isä jätti uimataidottoman ja erityisen tarkkaa valvontaa tarvinneen pojan valvomatta uimarannan leikkipaikalle.

Esitutkinnassa isä oli kertonut seuranneensa vilkkaan pojan leikkejä nurmikolle levitetyltä viltiltä. Hän kertoi kiinnittäneensä huomion hetkeksi tupakan käärimiseen ja vesipulloon, jonka jälkeen hän oli kadottanut näköyhteyden lapseen.
Isä myönsi olleensa tietoinen pojan uimataidottomuudesta. Hän oli myös nähnyt äkkisyvästä vedestä ja virtauksista varoittavat kyltit.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008759866.html

Sen verran lähellä asuu että eiköhän käy nykyään sätkän käärimässä rannalla vaikka poikansa muistoksi ja varmasti maistuu yhtä hyvältä kun ennenkin.
kunnia meni ,mutta maine jäi.
Avatar
Kiinnostunut88
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Syys 04, 2014 2:05 pm

Re: 6-vuotias poika hukkui Helsingissä - isälle tuomio kuolemantuottamuksesta

Viesti Kirjoittaja Kiinnostunut88 »

Isä kääri sätkää uimarannalla, kun vilkas poika katosi hänen silmistään kohtalokkain seurauksin – oikeus antoi tuomion kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta
Pekka Ruissalo


Kesäkuussa 2020 isä lähti kuusivuotiaan poikansa kanssa helsinkiläiselle uimarannalle kohtalokkain seurauksin. Poika katosi miehen seurannasta ja löytyi myöhemmin hukkuneena.

NYT HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS on antanut tapahtuneesta tuomion. Vuonna 1985 syntynyt isä on tuomittu kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.

POJAN VANHEMMAT olivat eronneet loppukesästä 2019. Isä oli tuohon aikaan vankilassa. Isä tapasi lastaan keskimäärin joka toinen viikonloppu. Äidin mukaan käytäntö ei ollut täysin ongelmatonta: useampaan otteeseen äiti oli soittanut päiväkotiin, oliko isä hakenut lapsen päiväkodista. Päiväkodista oli vastattu, että lasta ei ollut haettu.

Isälle oli kerrottu, että pojalla oli havaittu ylivilkkauteen viittaavia oireita. Äiti kertoi esitutkinnassa, että lasta tarvitsisi tämän takia valvoa erittäin paljon. ADHD-epäilyn takia lapsesta oli lähetetty paperit tutkimuksiin, mutta äidille oli sanottu että nuoren iän takia lasta ei voinut tutkia erikoissairaanhoidon piirissä. Lasta ei voinut jättää esimerkiksi pihalle yksin tai luottaa siihen, että lapsi tottelisi sitä mitä hänelle sanotaan. Myös pojan äidillä oli ADHD, joten hän osasi arvioida diagnoosin ominaispiirteitä omakohtaisesti.

ÄIDIN MUKAAN lapsen isä ei ollut ilmoittanut tapahtumapäivänä siitä, että isä olisi menossa lapsen kanssa uimarannalle. Uimarannalle oli lähtenyt mukaan myös isän kaveri.

– Komennat ja vahdit tarkasti etkä anna sen omiin nimiin mennä mihinkään, äiti oli ohjeistanut isää aiemmin.

14. kesäkuuta vierailu rannalla oli alkanut hyvin. Sitten isä näki viimeisen kerran poikansa elossa. Tämä oli mennyt leikkipaikalle noin kymmenen metrin päähän isästään ja tämän kaverista. Äiti alkoi epäillä, että jotain on sattunut, sillä mies oli myöhemmin pyytänyt lisäaikaa lapsen palauttamiseen äidilleen.

Sitten isä oli alkanut kääriä sätkää. Tämän jälkeen hän ei enää poikaansa nähnyt. Puolen tunnin etsintöjen jälkeen poika löytyi elottomana rannan vedestä. Isän versio päivän tapahtumista esitutkinnassa oli hyvin erilainen kuin oikeudessa kerrottu versio, ja tämä heikensi käräjäoikeuden näkökulmasta sen todistusarvoa.

OIKEUS PÄÄTYI tapauksessa tuomioon perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta. Tätä perustellaan sillä, että lapsesta oli pritty huolehtimaan. Oikeus katsoi, että lapsen menehtyminen rannalla, joka on valvottu ja jolla on paljon ihmisiä, oli lapsen isästä hyvin epätodennäköistä. Lapsen meneminen veteen ei siltikään ole oikeuden mukaan voinut olla vastaajalle ennalta-arvaamatonta ottaen huomioon ne seikat, jotka on kerrottu ja joiden seikkojen perusteella perusmuotoisen kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön on katsottu täyttyvän.

Lapsen äiti kärsinyt tapahtuneen jälkeen voimakkaasta ahdistuksesta. Päätöspöytäkirjan mukaan hän ei ole pystynyt vieläkään purkamaan poikansa laukkua kyseiseltä viikonlopulta. Äiti on joutunut käsittelemään ahdistustaan myös kriisiavussa sekä psykiatrian poliklinikalla

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4557214

—————————————

Että näin vastuullista, ei aina päiväkodistakaan oo saatu haettua lisäksi tarinat vähän muuttuneet ajan saatossa. Olen aivan varma että isä ollut päihtyneenä, ottivatkohan testejä? Saakohan nää pöytäkirjat jostain haltuunsa? Kiinnostaisi lukea vähän tarkemminkin.
Miksi ei
Vastaa Viestiin