Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan pojan yli Tampereella

[Elizabeth]

Ei jestas.. Kyllä nyt kuka tahansa KUNNON äiti ja isä on jokseenki shokissa kun oma lapsi leukoja myöten kaivinkoneen alla. Tajuttomana. Isähän rauhallisesti meni kysymään pojaltaan kuinka voi ja äiti panikoi. Molemmilla erilaiset reaktiot eikä kummassakaan mitään vikaa.

Lehdet ja toimittajat myös aina värittää näitä juttuja.

[Hermione]

Tuolle perheelle tapahtui vanhempien pahin painajainen (onneksi ilman, että menettää lapsensa lopullisesti), ei ole lainkaan ihmeellistä tai käsittämätöntä että joku voi mennä niin vaikeaan shokkiin että se vaatii sairaalahoitoa.

Muuttopuheetkin ovat ihan ymmärrettäviä. Ja mikäs siinä muuttaessa, jos se on helposti mahdollista (asuu esim vuokralla). Varmasti moni perhe valitsee kodin sijainnin siten, että koulumatka lapsille on mahdollisimman turvallinen.

Tämä lapsen sukupuolijuttu alkaa kyllä vaikuttaa naurettavalta. Toimittajalle moitteet siitä että ennakkoluuloisesti lapsen takin värin perusteella päätteli lapsen olevan tyttö. Punainen on täysin unisex väri ja tosimiehet on maskuliinisia pinkissäkin. Lisäksi moitittavaa on julkaista tapahtumankulusta varmistamattomia "faktoja". Tässä tapauksessa vähemmän tietoa olisi ollut parempi, kuin mahdollisesti väärää tietoa.

[VastarannanKiiski]

Juuri näin. Ihmettelin samaa tästä paniikista ja hysteriasta. Tottakai tapaus on järkyttävä, mutta juuri niinkuin vastarannankiiski sanoi, lapsi tarvitsee turvallista aikuista nyt. Toivottavasti saavat apua.

Tuli mieleen että tämä nykyajan korjoitustyyli ja sensaatiohakuisuus voi olla myös toimittajan korvien välissä. Jutusta saa käsityksen isän haastattelun perusteella että perhe on todella traumatisoitunut/shokissa. Tämä on siis ainakin toimittajan välittämä kuva. Perhettä en tunne, voimia heille.

Ihmiset reagoivat niin eri tavalla ja osa menettää toimintakykynsä täysin. Jos perheen äiti on tätä ihmistyyppiä, on hyvä, että saavat apua. Lapselle tuollaiset ylimitoitetut reaktiot ovat traumaattista katsottavaa, kun vanhemman pitäisi olla se tukipilari.

Tämä lapsen sukupuolijuttu alkaa kyllä vaikuttaa naurettavalta. Toimittajalle moitteet siitä että ennakkoluuloisesti lapsen takin värin perusteella päätteli lapsen olevan tyttö. Punainen on täysin unisex väri ja tosimiehet on maskuliinisia pinkissäkin.

Eikö tuokin ole merkki jonkinlaisesta ennakkoluulosta ja sterotypiasta, jos ajattelee, että tosimies on maskuliininen? Mies voi olla androgyyni tai feminiininen yhtä lailla ja identifioitua silti mieheksi.

Ei jestas.. Kyllä nyt kuka tahansa KUNNON äiti ja isä on jokseenki shokissa kun oma lapsi leukoja myöten kaivinkoneen alla. Tajuttomana. Isähän rauhallisesti meni kysymään pojaltaan kuinka voi ja äiti panikoi. Molemmilla erilaiset reaktiot eikä kummassakaan mitään vikaa.

Lehdet ja toimittajat myös aina värittää näitä juttuja.

Vai KUNNON äiti.
Osa ihmisistä pystyy järkyttävissä ja äkillisissäkin tilanteissa toimimaan loogisesti, eivät huuda, eivätkä halvaannu toimintakyvyttömiksi. Oletettavasti evoluutio on suosinut tällaisia ihmisiä, koska he ovat jääneet henkiin, kun ovat kyenneet pelastautumaan itse ja pelastamaan jälkikasvuaan. Apua ei ole voinut soittaa hätänumerosta ja nykyäänkin syrjäseudulla avun saapuminen voi kestää kauan, joten toimintakyvstä on edelleen etua ja turvaa myös sille lapselle. Vanhemman kunnollisuutta ei noista reaktioista pysty päättelemään.

Ehkä elämä on nykyään erilaista ja moni menee helpommin shokkiin. Toisaalta ne jotka pystyvät toimimaan, saattavat pelastaa hukkumassa olevan, antaa ensiapua ja tyrehdyttää verenvuodon, nykäistä vieraankin lapsen ajoradalta pois.
Ymmärrän kyllä, ettei omalle tavalleen reagoida juuri mitään voi. Olen itse enemmän niitä, jotka pystyvät toimimaan kylmäpäisesti ja rationaalisesti hankalissa tilanteissa ja jonkinlainen tärinä yms iskee hetkeksi jälkeenpäin.

Mutta loukkaantuneelle lapselle hysteriasta ei ole apua. Jos olisi käynyt niinkin pahasti, mitä alkuun vaikutti (ja nytkin) vakaasta ja rauhallisesta vanhemmasta on eniten apua niin fyysisessä kuin henkisessä toipumisessa. Varmaankin vanhemmat saavat apua ja ohjeita miten kannattaa toimia, kunhan pääsevät kaikki kotiin.

[URSA]

Pelastuslaitos oli aluksi tiedottanut lapsen olevan tyttö. Joku väärinkäsitys, joka kenties on johtunut nimestä. Muutenkin tulee mieleen, että perhe ei välttämättä ole kantasuomalainen ja isä kertoo asiat sen takia vähän eri painotuksin kuin Suomessa on tapana.

[Hermione]

Tämä lapsen sukupuolijuttu alkaa kyllä vaikuttaa naurettavalta. Toimittajalle moitteet siitä että ennakkoluuloisesti lapsen takin värin perusteella päätteli lapsen olevan tyttö. Punainen on täysin unisex väri ja tosimiehet on maskuliinisia pinkissäkin.

Eikö tuokin ole merkki jonkinlaisesta ennakkoluulosta ja sterotypiasta, jos ajattelee, että tosimies on maskuliininen? Mies voi olla androgyyni tai feminiininen yhtä lailla ja identifioitua silti mieheksi.

No makunsa toki itse kullakin. Ja itse kukin tulkoon hyväksytyksi sellaisena kuin on. Nykyaika on sillä tavalla syvältä ja poikittain että joillakin on ihan hirveä tarve lokeroida muita ihmisiä milloin milläkin tavalla. Itselleni on herttaisen yhdentekevää jos joku haluaa välttämättä lokeroida oman sukupuolisuutensa vaikka Pingviiniksi, mutta ei tarvitsisi näitä aina hieroa väkipakolla muiden naamaan. Suomen kieli on jo lähtökohtaisesti sukupuolineutraali ja tasa-arvoinen kieli, ja median edustaja olisi voinut halutessaan (ja osatessaan, huom en jostain syystä arvosta toimittajien ulosantia kovin hyväksi) muotoilla asioiden kerronta siten, että uhrista ja tapahtuman kulusta olisi varman tiedon puuttuessa voitu kertoa riittävällä tavalla oikein.

[Jarkallas]

Ei jestas.. Kyllä nyt kuka tahansa KUNNON äiti ja isä on jokseenki shokissa kun oma lapsi leukoja myöten kaivinkoneen alla. Tajuttomana. Isähän rauhallisesti meni kysymään pojaltaan kuinka voi ja äiti panikoi. Molemmilla erilaiset reaktiot eikä kummassakaan mitään vikaa.

Lehdet ja toimittajat myös aina värittää näitä juttuja.

Päinvastoin, jokainen KUNNON äiti huolehtisi lapsestaan eikä vaipuisi itse hysteriaan hädän hetkellä. Tuolla jo aiemmin kirjotettiin hyvin samasta, komppaan vastarannankiiskiä tähänkin.

Lehtien värikynään uskon myös tässä. Traagisempaa(pornompaa) luettavaahan se on kun saadaan äitikin sairaalaan ja toinen vanhempi lapsi kotiopetukseen ja muuttokin vielä edessä tämän trauman tähden. Oikeestihan suurin osa ihmisistä ei ole noin pumpulipullamössöä. Toivon että tässäkin on kyse median luomasta kuvasta enemmän.

[Yx2]

Tässäkin tapauksessa tuntuu etnistä värinää.
Ei taatusti ole kantis kun lukee toimittajan tekstin.

[Elizabeth]

Ei jestas.. Kyllä nyt kuka tahansa KUNNON äiti ja isä on jokseenki shokissa kun oma lapsi leukoja myöten kaivinkoneen alla. Tajuttomana. Isähän rauhallisesti meni kysymään pojaltaan kuinka voi ja äiti panikoi. Molemmilla erilaiset reaktiot eikä kummassakaan mitään vikaa.

Lehdet ja toimittajat myös aina värittää näitä juttuja.

Vai KUNNON äiti.
Osa ihmisistä pystyy järkyttävissä ja äkillisissäkin tilanteissa toimimaan loogisesti, eivät huuda, eivätkä halvaannu toimintakyvyttömiksi. Oletettavasti evoluutio on suosinut tällaisia ihmisiä, koska he ovat jääneet henkiin, kun ovat kyenneet pelastautumaan itse ja pelastamaan jälkikasvuaan. Apua ei ole voinut soittaa hätänumerosta ja nykyäänkin syrjäseudulla avun saapuminen voi kestää kauan, joten toimintakyvstä on edelleen etua ja turvaa myös sille lapselle. Vanhemman kunnollisuutta ei noista reaktioista pysty päättelemään.

Ehkä elämä on nykyään erilaista ja moni menee helpommin shokkiin. Toisaalta ne jotka pystyvät toimimaan, saattavat pelastaa hukkumassa olevan, antaa ensiapua ja tyrehdyttää verenvuodon, nykäistä vieraankin lapsen ajoradalta pois.
Ymmärrän kyllä, ettei omalle tavalleen reagoida juuri mitään voi. Olen itse enemmän niitä, jotka pystyvät toimimaan kylmäpäisesti ja rationaalisesti hankalissa tilanteissa ja jonkinlainen tärinä yms iskee hetkeksi jälkeenpäin.

Mutta loukkaantuneelle lapselle hysteriasta ei ole apua. Jos olisi käynyt niinkin pahasti, mitä alkuun vaikutti (ja nytkin) vakaasta ja rauhallisesta vanhemmasta on eniten apua niin fyysisessä kuin henkisessä toipumisessa. Varmaankin vanhemmat saavat apua ja ohjeita miten kannattaa toimia, kunhan pääsevät kaikki kotiin.

Tarkoitin tuolla "KUNNON" äitinä tai isänä sitä että jokainen normaali vanhempi tuollaisessa tilanteessa shokittaa. Kukin omalla tavallaan. Sellainen "vähemmän kunnollinen isukki tai äiti" ei taas reagois mitenkään vaan jatkais aamurutinejaan, painuis töihin ja olettais että kyllä ne lääkärit ja muut hoitaa.

Helppo se on ite sanoa miten toimis tilanteessa ku tilanteessa mut tosiasia on ettei kaikki mee ku oppikirjoista. Moni on esim. käynyt ensiapukurssin elvytyksineen kaikkineen mut sit taas tositilanteessa voikin olla ihan tumput suorina ja monttu auki.

Onneks pojan vanhemmat oli läsnä.

[Syskon S]

Onneks pojan vanhemmat oli läsnä.

Varmasti on parempi, että vanhempi ei ole paikalla, jos hän on täysin hysteerinen ja huutaa hengenhädässä, oli lapsen tilanne hengenvaarallinen tai ei. Uskon, että silloin on parempi, että paikalla on pelkästään pelastusalan ammattilaisia, jotka lohduttavat lasta parhaan kykynsä mukaan ja sanovat hänelle, että kaikki järjestyy ja hän saa apua. Tässä onneksi isä taisi olla suht. koht. tolkuissaan tilanteen ollessa päällä. Ymmärrän kyllä äidinkin reaktion. Se ei ole mitään puppupuhetta, että vanhempi voi jotua itsekin sairaalahoitoon, kun oma lapsi loukkaantuu vakavasti ja joutuu teho-osastolle. Useimmat toki selviävät sieltä kotiin rauhoittavat mukanaan saatuaan keskusteluapua. Kaikista traumaattisinta on varmasti tuo, että vanhempi näkee onnettomuuden tai osuu onnettomuuspaikalle vielä kun tilanne on kaoottinen, eikä vammoista ole tarkempaa tietoa.

Isän muuttopuheille ja muille jutuille en laittaisi tässä vaiheessa kovin paljoa painoarvoa, kun on varmasti vielä järkyttynyt hänkin.

[Rousku]

Tässäkin tapauksessa tuntuu etnistä värinää.
Ei taatusti ole kantis kun lukee toimittajan tekstin.

Joo, voisi olla joku hysteerinen jenkki tai ylidramaattinen italiaano. Perhehän asui siinä ihan lähellä, ja nuo Hämeenpuiston asunnot on sen verran kalliita, ettei niitä sossutuilla paljon vuokrailla. Lähellähän on myös kansainvälinen koulu; sopisi hyvin että koulumatka olisi suuntautunut juuri sinne. Jäyhä suomimutsi tietysti olisi vain näpytellyt 112 siihen kännykkään, joka hänellä muutenkin on jo kourassaan.

[Crockett]

Suurin osa täällä on syyllistänyt lapsen ja äidin. Mietin tuossa vaan, että mitähän se kaivurikuski on touhunnut jos ei osaa varoa lasta suojatien läheisyydessä.

[Lily O.]

Ai hyvänen aika, miten äiti arvoitetaan sen mukaan, miten hän reagoi tuollaisessa tilanteessa.
Oletettavasti tässä kunnon äiti-merkinnän antajissa ei ole yhtään äitiä.

Itse olen kohdannut työni puolesta paljon kaikenlaista, murskavammoja, mätäneviä raajoja joita ei edes amputoida, tukehtuvia ihmisiä jne.
Ne voi hitsi, suurinosa näistä on äärimmäisen mielenkiintoisia tapauksia, toisinaan tuntuu hieman pahalle, yleensä ei juuri miltään.

Mutta oman lapsen hampaat huulesta läpi tai ihan vain väkisin kiinnipitäminen rokotuksessa tuntuu todella pahalle. Koronatestiin mentäessä oli ensiksi lääkärin tarkastus ja sinne meni isä, koska hän on kallio. Minä kuuntelin käytävällä huutoa itkien.

En usko kykeneväni toimimaan järkevästi, vaan olisin hysteerinen, jos lapselleni tapahtuisi jotain todella vakavaa ja minun ei tarvitsisi toimia.
Jos olisimme kaksin, uskon olevani kykeneväinen toimimaan jollain tasolla (toivottavasti), mutta tuossa tilanteessa missä tuo toinen äiti oli, huutaisin varmaan minäkin.

Eikä sen perusteella voi sanoa, kuka on kunnon äiti ja kuka ei.

Välittömiä shokkitiloja on karkeasti kolme, taistele, pakene ja lamaannu, ja kun reaktio tulee, ei ihminen sitä hallitse. Silloin stressihormoneja on niin mieletön määrä liikkeellä, että aivot ehtivät tallentaa tietoa paljon enemmän, kuin ihminen itse sitä käsittää. Tältä pohjalta syntyy myös flashbackit.

[Lassie]

Onnettomuuksia käy. Poikkeuksellisissa tilanteissa ihmisillä on erilaisia reaktioita, joita ei voi rinnastaa perusarkeen, kuten sivulla aiemmin on hyvin eritelty/mainittu. Jotkut pystyvät toimimaan ja menevät jopa ylivireystilaan, toiset lamaantuvat ja menevät paniikkiin ja niin edespäin. Ymmärrystä tarvitaan. Jälkeenpäin ja ulkoapäin on helpompaa optimoida tilanteen handlaamisia. Toisaalta jos tilanteita mietitään siitä vinkkelistä, kuinka niissä kukin voisi auttaa tai mitä keinoja ja miten päästä hyvään tulokseen ilman käsillä olleen homman liiallisia tuomitsemisia, niin sellainen mietintä on oikeasti hyödyllistä: etukäteen asioiden mietintä voi jonkin verran avittaa ajatus- ja toimintaprosesseja. "Mitä tekisit jos osuisit keskelle tieonnettomuutta/terroristista massaiskua/pankkiryöstöä/tulipaloa/hallituksen kyselytuntia. "

[Hermione]

Lassie tiivistää asian todella hyvin. Se, miten itse kukin toimii täysin normaalista poikkeavassa tilanteessa, on hyvin yksilöllistä ja omat reaktiot voivat yllättää. Todella kohtuutonta arvostella onnettomuudessa vammautuneen lapsen vanhempia siitä miten he reagoivat tapahtuneeseen ja miten he ovat käsitelleet sitä. Vaikka nyt olemassa olevien tietojen pohjalta onnettomuudessa on ollut jossain määrin onnea matkassa, niin joka tapauksessa perheen elämässä on onnettomuuden jälkeen "uuden normaalin" aika.

Toivottavasti itse kullekaan ei koskaan tule eteen sellaista tilannetta, joka on niin kauhea, että shokki iskee päälle. Silloin ei myöskään tarvitse joutua kaikenlaisten besserwissereiden arvostelun kohteeksi.

[VastarannanKiiski]

Ai hyvänen aika, miten äiti arvoitetaan sen mukaan, miten hän reagoi tuollaisessa tilanteessa.
Oletettavasti tässä kunnon äiti-merkinnän antajissa ei ole yhtään äitiä.

En usko kykeneväni toimimaan järkevästi, vaan olisin hysteerinen, jos lapselleni tapahtuisi jotain todella vakavaa ja minun ei tarvitsisi toimia.
Jos olisimme kaksin, uskon olevani kykeneväinen toimimaan jollain tasolla (toivottavasti), mutta tuossa tilanteessa missä tuo toinen äiti oli, huutaisin varmaan minäkin.

Eikä sen perusteella voi sanoa, kuka on kunnon äiti ja kuka ei.

Missä häntä nyt on arvotettu tai syyllistetty? Itse ainakin olen pohtinut asiaa monelta kantilta. Tuossa alla muutama esimerkki:

Osa ihmisistä pystyy järkyttävissä ja äkillisissäkin tilanteissa toimimaan loogisesti, eivät huuda, eivätkä halvaannu toimintakyvyttömiksi. Oletettavasti evoluutio on suosinut tällaisia ihmisiä, koska he ovat jääneet henkiin, kun ovat kyenneet pelastautumaan itse ja pelastamaan jälkikasvuaan. Apua ei ole voinut soittaa hätänumerosta ja nykyäänkin syrjäseudulla avun saapuminen voi kestää kauan, joten toimintakyvstä on edelleen etua ja turvaa myös sille lapselle. Vanhemman kunnollisuutta ei noista reaktioista pysty päättelemään.


Mutta loukkaantuneelle lapselle hysteriasta ei ole apua. Jos olisi käynyt niinkin pahasti, mitä alkuun vaikutti (ja nytkin) vakaasta ja rauhallisesta vanhemmasta on eniten apua niin fyysisessä kuin henkisessä toipumisessa. Varmaankin vanhemmat saavat apua ja ohjeita miten kannattaa toimia, kunhan pääsevät kaikki kotiin.

Jos moni täällä kokee tarvetta asettua äidin asemaan, kykenevätkö samat ihmiset asettumaan tämän lapsen asemaan? Miltä tuntuu maata kaivurin alla ja miltä siinä kohtaa tuntuu äidin hysterinen kirkuminen? Eikö empatia edellytä juuri sitä, että kykenee asettumaan muiden asemaan? Pystyvätkö nämä palstan äitiä puolustaneet äidit asettumaan lapsen asemaan tässä vai katsovatko onnettomuutta pelkästään omasta (eli äidin ) näkökulmasta? Monesti hysteerikko syö myös ensihoidon resursseja ja haittaa auttamista, joten hänet on syytä saada siitä etäämmäs saamaan apua, jotta varsinaisen uhrin pelastuminen ei vaarannu.

Ehkä netti- ja some ajan ilmiö on tämä, että lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen murenee ja ihmisiä vaivaa tarve adrenaliisiryöppyihin ja joka helvetin päivä täyyy löytää joku asia, josta voi loukkaantua verisesti, vaikkei se suoranaisesti edes itseä koske? Onneksi tälläkin palstalla on joitakin nimikerkkejä, jotka pystyvät jatkuvan loukkantumisen sijaan "toisaalta ja toisaalta"- pohdintaan, jossa mietitään asioita useammasta vinkkelistä.

Se, että minä pystyn toimimaan katastrofaalisisaa tilanteissa ei tee minusta sen parempaa tai huonompaa ihmistä kuin muistakaan. Sama koskee näitä shokissa lamaantuvia ihmisiä. Omat reaktioni suurinpiirtein tiedän, koska varsin hankaliin tilanteisiin olen jo joutunut. Tietysti joskus voi käydä toisinkin. (8-vuotiaana olin yksin kotona, kun koira sai yllättäen ensimmäisen epilepisia-kohtauksensa, kouristeli, pissasi alleen ja sätkiessään hakkasi pätään seinään. jo niin nuorena kykenin miettimään mitä kannattaa tehdä ja hain paksun peiton ja vedin koiran sen päälle keskelle huonetta, ettei se satuta itseään niin pahasti. Läheiseni on myös saanut sairauskohtauksen ja osasin häntä auttaa ja soittaa apuakin, mitkä seikat pelastivat hänen henkensä ja /tai estivät mahdollisesti myös hapenpuutteen aiheuttamat vauriot aivoissa. Myös muita nopeaa toimintaa vaativia tilanteita on ollut, joten oletan tuntevani omat reaktioni aika hyvin)

Jos olisin ollut tuo lapsi, olisin tottavie toivonut, että vierellä on rauhoittamaan kykenevä vanhempi ja niin ilmeisesti olikin, koska isä tähän pystyi. Ja sehän auttaa jo paljon. Kumpi näistä vanhemmista nyt on "kunnon" vanhempi, kun molemmat reagoi eri tavoin? Eihän sitä tämän onnettomuuden perusteella voi, eikä tarvitse päätellä. Tavallisessa elämässä he sitä joko ovat tai eivät ole. Tai ehkäpä he ovat keskivertoja vanhempia, joskus hyviä ja joskus vähemmän hyviä ja sehän riittää.
Ja jos itse joutuisin vastaavaan onnettomuuteen tai saisin sairauskohtauksen, todella toivoisin, että lähellä olisi edes joku (tuttu vai vetovieras) ihminen, joka kykenee toimimaan ja auttamaan, eikä pelkästää kirkumaan tai kuvaamaan kivaa matskua someen.