Sivu 1/3

Haninge Ruotsi: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 8:04 am
Kirjoittaja Maukka Peruslätkä
Järkyttävä epäily Tukholmassa: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Poliisi on pidättänyt 70-vuotiaan naisen.

Tukholman poliisi on käynnistänyt esitutkinnan tapauksesta, jossa äidin epäillään pitäneen omaa poikaansa vankina. Aftonbladetin tietojen mukaan nainen oli pitänyt poikaansa vankina asunnossa jopa 30 vuoden ajan.

Naisen 41-vuotias poika löydettiin makaamassa heikossa kunnossa viltin peitossa lattialla kerrostalohuoneistossa.

Aftonbladetin mukaan hän oli pahoin aliravittu, menettänyt kaikki hampaansa, kommunikoi heikosti ja keho oli täynnä haavoja. Mies ei kyennyt juuri liikkumaan.

Mies löytyi, kun äidin naispuolinen sukulainen oli tullut asunnolle sunnuntaina, jolloin äiti ei ollut paikalla kodissa. Sukulainen teki ilmoituksen poliisille.

– Näky oli kuin kauhuelokuvasta, kertoi sukulainen Expressenille.

Mies toimitettiin sairaalahoitoon. Hän joutui leikkaukseen vammojensa vuoksi.

Poliisi on pidättänyt 70-vuotiaan naisen epäiltynä vapaudenriistona ja törkeästä ruumiinvamman tuottamisesta, kertoo Expressen. Lehden mukaan poika oli äitinsä vankina 28 vuoden ajan.

– Äiti oli onnistunut huijaamaan yhteiskuntaa kaikki nämä vuodet. On järkyttävää, kuinka pojalta on riistetty elämä, kertoi äidin sukulainen Expressenille.

Sukulainen kertoi Expressenille epäilleensä vuosia, että asunnossa on jokin on pahasti pielessä. Nuorempana hän kertoi muulle suvulle arvelevansa, että nyt epäiltynä oleva nainen rikkoi poikansa psyykettä. Hän kuitenkin luovutti, kun suku ei vastannut hänen huoliinsa.

Sukulaisen mukaan naisen on täytynyt kertoa pojalleen tämän lapsuusvuosista saakka, että yhteiskunta ja muut ihmiset etsivät heitä, ja että hän on ainoa, joka voi suojella poikaa.

Aftonbladetin mukaan asunnon seinällä roikkui kaksi almanakkaa, toinen vuodelta 1995 ja toinen 1996. Asunto oli niin täynnä roskia ja tavaroita, että sen läpi kulki vain kapea reitti.

– En voi edes kuvailla näkyä, olen shokissa. Koko asunto oli kuin kaatopaikka. Siellä ei ollut varmaan siivottu vuosikymmeniin. Kuin suoraan kauhuelokuvasta, kertoi pojan löytänyt sukulainen Expressenille.

Miehen viltti toimi ilmeisesti hänen makuupaikkanaan.

Aftonbladetin mukaan äiti oli aiempien perheongelmien vuoksi käyttäytynyt ”ylisuojelevasti” ja ottanut pojan pois koulusta tämän ollessa 12-vuotias. Sukulaiset epäilevät äidin pitäneen poikaa kotona lukkojen takana kaikkien vuosien ajan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007653124.html

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 10:17 am
Kirjoittaja URSA
Herregud. Voi kuvitella millaisia vammoja jo pelkkä vuosikaudet melkein paljaalla lattialla nukkuminen aiheuttaa. Kukaan ei kohtele tuolla tavalla edes koiraa, ainakaan vuosikymmenien ajan. Aika järkkyä. Ja taitaa olla kantaruotsalaiset kyseessä? Tai ei sittenkään, eihän se olisi mahdollista. Kenties jotain Vietnamin venepakolaisia, jos ovat asuneet pitkään Ruotsissa. Uutisessa mainittiin suku moneen kertaan mutta tuli sellainen vaikutelma, kuin koko suku olisi elänyt kuin yhteiskunnan ulkopuolisena.

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 11:03 am
Kirjoittaja Ördög
URSA kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 10:17 am
Herregud. Voi kuvitella millaisia vammoja jo pelkkä vuosikaudet melkein paljaalla lattialla nukkuminen aiheuttaa. Kukaan ei kohtele tuolla tavalla edes koiraa, ainakaan vuosikymmenien ajan. Aika järkkyä. Ja taitaa olla kantaruotsalaiset kyseessä? Tai ei sittenkään, eihän se olisi mahdollista. Kenties jotain Vietnamin venepakolaisia, jos ovat asuneet pitkään Ruotsissa. Uutisessa mainittiin suku moneen kertaan mutta tuli sellainen vaikutelma, kuin koko suku olisi elänyt kuin yhteiskunnan ulkopuolisena.

Kyllä se äiskä on ruotsalainen, syntynyt luultavammin Järfällassa 1950. Tässä melko uskottava tiivistelmä.

https://www.flashback.org/sp73790371

Ämmällä on kummalliset vaatteet ja outo kampaus, ja häntä sanotaan naapurustossa "noitatädiksi". Erään sukulaisen kertoman mukaan hän on dominoinut ja ohjannut poikaansa alusta alkaen, ja varoittanut tätä ympäröivän maailman pahuudesta.
Flashbackin aihetta käsittelevässä ketjussa on yli tuhat postitusta, ja kokonaiskuvan hahmottamiseen menee aikaa.
Tapahtumapaikkana on Handen Haningen kunnassa, noin 20 kilsaa Tukholmasta etelään.

Edit:
Flashbackilla on myös muistutettu kaikesta, mitä Blanche Monnier aikoinaan joutui kokemaan. Älkää lukeko lounasta syödessänne!

viewtopic.php?f=11&t=18492

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 2:05 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Va fittan? Fyfan!
Eikös tämä Ruåtsi olekaan hyvinvointivaltio?

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 2:30 pm
Kirjoittaja napalanko
Äiti on vaan ajatellut poikansa parasta, ulkomaailma täynnä vaaroja, pornoa ja huumeita.
Äidin rakkautta puhtaimmillaan ❤️

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 4:05 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Vertailun vuoksi voi muistella reilun vuoden takaista juttua, jossa myös kantaruotsalaiset vanhemmat eristivät koko lapsikatraansa ulkomaailmasta. Kyseinen tapaus tapahtui idyllisessä Ystadin kaupungissa Etelä-Ruotsissa. Perheen äiti & isä onnistuivat muun yhteiskunnan huomaamatta eristämään kaikki viisi lastaan ulkomaailmasta noin kymmeneksi vuodeksi. Lapset olivat iältään 4-18 -vuotiaita, kun viranomaiset lopulta tunkeutuivat perheen omakotitaloon tutkimaan asioita. Täysi-ikäistä lasta lukuunottamatta lapset otettiin huostaan ja sijoitettiin lastensuojelulaitokseen, jossa lasten kuntoutus jouduttiin aloittamaan mm. puhumisen ja suihkussa käymisen harjoittelusta. Lapsia oli laiminlyöty monin eri tavoin ja hyvin laaja-alaisesti. Pariskunta oli kuitenkin itse ollut vuosien varrella tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja pyörittänyt jopa omaa yritystä. Ystadin tapauksesta on oma ketjunsa Murha.infossa, joten sieltä voi lukea lisää: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 10&t=27694

Sitä vaan täytyy taas miettiä, että miten ihmeessä tuollaiset tapaukset ovat onnistuneet Ruotsissa, jota myös kansankodiksi kutsutaan. Moraalin suurvalta, jossa kaikilla kansalaisilla on toimivat terveys-, sosiaali-, opetus- ja muut peruspalvelut käytössään. Ruotsissahan on koulupakkokin, joten ihmetyttää, miten nyt ilmitulleen tapauksen äiti on voinut eristää poikansa 12-vuotiaana ja Ystadin perhe samoin eristänyt alaikäiset lapsensa ulkomaailmasta. Siis myös koulusta. Ystadin tapaus tosin lähti purkautumaan nimenomaan koulutoimen kautta, kun joku uusi työntekijä alkoi ihmetellä kunnassa asuvia tai siis kunnassa kirjoilla olevia lapsia, jotka eivät olleet koulussa. Kun lasten eristäminen on onnistunut näissä muutamissa tapauksissa, kuinka paljon Ruotsissa mahtaa olla saman tyyppisissä tilanteissa olevia lapsia? Voiko Suomessa olla vastaavanlaisissa tilanteissa eläviä lapsia?

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 4:12 pm
Kirjoittaja Maukka Peruslätkä
Äiti piti Tukholmassa poikaansa vankina asunnossa 28 vuotta – poika eli viikkoja yhdellä kalasäilykkeellä

Löydettäessä 41-vuotias mies oli järkyttävässä kunnossa. Mies on nyt leikattu eikä hänellä ole hengenvaaraa.

70-vuotias nainen on pidätetty Tukholmassa epäiltynä siitä, että hän on pitänyt poikaansa vankina 28 vuotta, siitä saakka kun poika oli 12-vuotias.

Kun naispuolinen sukulainen meni asuntoon sunnuntaina, häntä kohtasi järkyttävä näky. Asunnon nurkassa istui pelokas mies. Hän oli hampaaton, pahasti aliravittu. Aftonbladetin mukaan suuri osa miehen kehosta oli haavojen peitossa ja hän pystyi tuskin kävelemään ja puhumaan.

Huoneisto oli kuin kaatopaikka.

– Se oli kuin kauhuelokuvasta, asuntoa ei ollut siivottu varmasti vuosikymmeniin, kertoo sukulaisnainen Expressenille.

Sairaala teki rikosilmoituksen

41-vuotias mies vietiin ambulanssilla Nya Karolinska -sairaalaan, joka teki ilmoituksen poliisille.

Miehen vammat vaativat välitöntä leikkaushoitoa. Hänet on nyt jo leikattu eikä hänen tilansa ole henkeä uhkaava.

Sukulaisnainen kertoi poliisille, että hän oli epäillyt jo vuosia, että jotain oli pielessä. Muut sukulaiset eivät kuitenkaan olleet uskoneet häntä.

Sukulaisnainen meni asuntoon, kun 70-vuotiaan äidin tiedettiin olevan sairaalassa. Äiti on nyt pidätetty.

Useita viikkoja sitten sairaalahoitoon mennyt äiti oli jättänyt pojalleen pimeään ja likaiseen asuntoon syötäväksi vain purkillisen makrillia ja kulhollisen perunalastuja.

Eli yhteiskunnan ulkopuolella

Poliisin kuulustelemien sukulaisten mukaan poika oli otettu pois koulusta 12-vuotiaana, ja hän on elänyt sen jälkeen kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella.

– Äiti on onnistunut jollakin tavalla huijaamaan yhteiskuntaa kaikki nämä vuodet. On kamalaa, että pojalta on viety koko hänen elämänsä, kertoi miehen asunnosta löytänyt sukulaisnainen Expressenille.

Poliisi kertoo tutkivansa tapausta laittomana vapaudenriistona ja ruumiinvamman tuottamisena. Äiti kiistää syyllistyneensä rikokseen. Päätöstä äidin vangitsemisesta ei ole vielä tehty, ja poliisi jatkaa tutkimuksiaan ja naapurien kuulemisia.

– Selvitämme nyt pojan elinolosuhteita ja tilannetta. Asunto on eristetty ja poliisi tekee siellä teknistä tutkintaa, syyttäjä sanoi Aftonbladetille.

Aftonbladetin mukaan äiti oli ollut pojastaan ylihuolehtivainen ”aikaisemman perheessä sattuneen tapauksen vuoksi”.

Nainen oli asunut Tukholman Haningen lähiössä sijaitsevassa asunnossa 90-luvun alusta lähtien.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7f8 ... 11de63dbd3

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 4:56 pm
Kirjoittaja Virdon
On se kummallista että miten voikin onnistua jonkun "vetää" ihminen pois yhteiskunnasta siten että hän ikään kuin lakkaisi olemasta. Mielenkiintoisen oloista sukuakin kyllä. Yhtä lukuunottamatta ketään muuta ei huolettanut pojan/miehen olosuhteet vaikkei tätä yhtäkkiä näkynytkään enää vuosikymmeniinkään? No, onneksi yhtä nähtävästi huoletti riittävästi.

"Noitatäti" todellakin.

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 5:15 pm
Kirjoittaja Marja
Kummisetä kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 2:05 pm
Va fittan? Fyfan!
Eikös tämä Ruåtsi olekaan hyvinvointivaltio?
Tämä taitaa niitä oikeita harvinainisia "yksittäis-tapauksia" olla.tuskin vaikuttaa maa,ihonväri tms .hirveä tapaus ja pistää miettimään minkälaisissa olosuhteissa (kuinka suljetussa laitoksessa) poika pystyy loppuikänsä elellä ,

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 5:20 pm
Kirjoittaja loikkari
Psyykkisesti sairaitahan tuollaiset ihmiset ovat. Turha tähän(kään) keskusteluun on mitään etnisyyttä vetää, näitä löytyy nii suomalaisista kuin ruotsalaisista kuten monista, väittäisin jopa että kaikista kansalaisuuksista. Onneksi vain pienen pieni osa toimii tuolleen.

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 5:47 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Marja kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 5:15 pm
Kummisetä kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 2:05 pm
Va fittan? Fyfan!
Eikös tämä Ruåtsi olekaan hyvinvointivaltio?
Tämä taitaa niitä oikeita harvinainisia "yksittäis-tapauksia" olla.tuskin vaikuttaa maa,ihonväri tms .hirveä tapaus ja pistää miettimään minkälaisissa olosuhteissa (kuinka suljetussa laitoksessa) poika pystyy loppuikänsä elellä ,
Kummisedän kysymys on täysin aiheellinen. Kunhan Ruotsissa hyvinvointivaltion kulissit vielä enemmän pääsevät kaatumaan, tulemme kuulemaan lisää näitä kammottavia tarinoita. Kaikki tapaukset eivät ole lasten eristämisiä. Ruotsissa on tapahtunut ja tapahtuu todella hulluja juttuja :shock:

Brittitoimittaja Gabriel Gatehouse teki todella kiinnostavan dokumentin Ruotsista. Vajaan puolituntia kestävä dokumentti Sweden: Truth, lies and manipulated narratives julkaistiin syksyllä 2018. Se on ilmaiseksi nähtävillä sekä BBC:n nettisivuilla että YouTubessa. Dokumentin lopussa Gatehouse pohdiskelee Ruotsin tilannetta ja miettii, onko Ruotsin maine kaikista huoltapitävänä kansankotina koskaan pitänytkään paikkaansa. Dokumentti on englanninkielinen, mutta puhuttu kieli on erittäin selkeää ja helppoa englantia. YouTubesta voi kuvaruudun oikeasta alareunasta laittaa myös englanninkielisen tekstityksen päälle. Vahva suositus tälle dokkarille.

Dokkarin voi katsoa BBC:n sivuilta: https://www.bbc.com/news/av/world-europe-45301159

Tai YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=SCKxyDTlfHs

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 6:16 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Pidän aivan mahdollisena, että jotakin vastaavaa voi löytyä Suomestakin.
Olen törmännyt tapaukseen, jossa kaksi lasta on otettu/jääneet (?) pois koulusta ja pidetty sisätiloissa, mahdollisesti yhdessä huoneessa. Koulun puolelta on lopulta alettu kaipaamaan ja tilannetta alettu selvittelemään.
Jos ihmiset vaihtaisivat paikkakuntaa, voisi asia jäädä pimentoon.

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 8:14 pm
Kirjoittaja Bird
Itseänikään ei valitettavasti ihmetytä nämä tällaiset. Eiköhän hyvinvointivaltion rapistuminen alkanut "kansankodissakin" jossain kohtaa, näin ainakin Suomessa rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen.
Mutta tosiaan sen verran karuja caseja olen nähnyt työkentilläni täällä koti-Suomessakin, että ei ihmetytä.

Itse spekuloin perinnöllistä herkkyyttä mielen sairauksiin (yllätys, eikö..), mutta siis tämä yhdistettynä mm. tuohon oman lapsen kuoleman aiheuttamaan traumaan, psykoosi tai skitsofrenia jossain kohtaa puhjennut?

Nämä ovat myös surullisia tapauksia jo pelkästään, nämä lapsiraukat, jotka joutuvat trauman kannattelijoiksi ja tämäkin poika ihan nimetty kuolleen isoveljensä mukaan. (Näin ainakin tuolta linkin takaa luin.) Perheessä, kun kuolee pieni lapsi ja, jos/kun vanhemmat eivät kykene syystä tai toisesta sitä riittävästi käsittelemään, niin tragedia traumoineen siirtyy uuden vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen sekä kiintymyssuhteeseen. Surullisia taakkoja.

Kauhea kohtalo tällä pojalla, miehellä. Ei varmaankaan toivu koskaan, mutta toivottavasti saa erityisen hyvän laitospaikan jostain kodinomaisesta yhteisöstä.

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 8:31 pm
Kirjoittaja DooM
Tampereen Tyttö kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 6:16 pm
Pidän aivan mahdollisena, että jotakin vastaavaa voi löytyä Suomestakin.
Olen törmännyt tapaukseen, jossa kaksi lasta on otettu/jääneet (?) pois koulusta ja pidetty sisätiloissa, mahdollisesti yhdessä huoneessa. Koulun puolelta on lopulta alettu kaipaamaan ja tilannetta alettu selvittelemään.
Jos ihmiset vaihtaisivat paikkakuntaa, voisi asia jäädä pimentoon.
Miksipä ei voisi tapahtua? Vilja-Eerikan tapaus hyvänä esimerkkinä, mutta vain tavallaan. Siinähän riistettiin henki paljon nopeamalla aikavälillä.

Re: Tukholma: Äiti piti poikaansa lukkojen takana lähes 30 vuotta – löydettiin aliravittuna ja heikossa kunnossa

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 9:36 pm
Kirjoittaja VastarannanKiiski
DooM kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 8:31 pm
Tampereen Tyttö kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 6:16 pm
Pidän aivan mahdollisena, että jotakin vastaavaa voi löytyä Suomestakin.
Olen törmännyt tapaukseen, jossa kaksi lasta on otettu/jääneet (?) pois koulusta ja pidetty sisätiloissa, mahdollisesti yhdessä huoneessa. Koulun puolelta on lopulta alettu kaipaamaan ja tilannetta alettu selvittelemään.
Jos ihmiset vaihtaisivat paikkakuntaa, voisi asia jäädä pimentoon.
Miksipä ei voisi tapahtua? Vilja-Eerikan tapaus hyvänä esimerkkinä, mutta vain tavallaan. Siinähän riistettiin henki paljon nopeamalla aikavälillä.
Onhan näitä paljastunutkin. Tässäkin on ollut Ruotsin tapausta vastaava hyvällä alulla.. Mikä lienee pojan tilanne nyt?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/5-v ... #gs.mc8xml
"5-vuotiaan kädet ja jalat teipattiin yhteen, pidettiin nälässä ja pakotettiin syömään lattialla – oikeus antaa tänään tuomion pikkupojan pahoinpitelystä
Hiljattain esillä ollut Kihniön tapaus osoittaa myös, että lasten piilottelu on mahdollista meilläkin. Siitä ketju tässä:
viewtopic.php?t=30566&start=75

Entäs tämä? Vanhemat laiminlöivät lastaan, telkesivät yksin huoneeseen ja lakanana jätesäkki
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=30513

Keski-Suomessa näköjään onnistui pojan neuvolakäyntoen laiminlyönti ja hänen tarvitsemiensa hoitojen lopettaminen ihan helposti, sen jatkona "kotiopetus" ja koko ajan lapsi kärsi kaltoinkohtelusta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005639849.html
Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

Vanhemmat loukkasivat lapsen ihmisarvoa vakavasti yli 9 vuotta.
--
Poikaansa erilaisena pitäneiden vanhempien syntilista kasvoi vuosien mittaan hurjaksi. Vanhemmat eristivät pojan kotiin ja ikätovereidensa seurasta. Pojan liikkumista ja ulkoilua rajoitettiin ja häntä kohdeltiin perheessä eriarvoisesti muihin lapsiin nähden.
--
Tekojen seuraukset olivat ikävät. Luku- ja kirjoitustaidon puutteen lisäksi poika kärsi sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen kehityksen viivästymisestä.
--
pojan luustoikä oli kaksi vuotta kalenteri-ikää jäljessä.
Meilläkin siis kannattaa pitää silmät auki ja tarvittaessa ilmoittaa poliisille tai tehdä lastensuojeluilmoitus, jos jonkun perheen touhut vaikuttavat kovin oudoilta. Varmasti näitä eri-ikäisiä vankeja on useita tälläkin hetkellä Suomessakin. Huoli-ilmoituksenkin kai voi tehdä muistakin kuin vanhuksista ja se velvoittaa kuntaa selvittämään tilanteen. Tokikaan palveluiden piirissä oleminenkaan ei aina auta, kuten Vilja-Eerikan tapaus osoittaa.. :(