Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja poikani »

Täytyyhän tästäkin avata ketju, kun muistakin onnettomuuksista niin tehdään. Suezin kanavan tukos on mielestäni vaikutuksiltaan verrattavissa vaikkapa Beirutin räjähdykseen 2020 tai Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen. Vaikka ihmishenkiä ei toistaiseksi olekaan menetetty, laivaonnettomuus vaikuttaa jossakin määrin satojen miljoonien ihmisten elämään.

Panaman lipun alla purjehtiva MV Ever Given -konttialus aloitti uransa vuonna 2018. Seuraavana vuonna se oli jo ensi kertaa osallisena onnettomuuteen, jossa toisena osapuolena oli pikkuruinen lautta Elbe-joella, Hampurissa. Ever Given itse on 400-metrinen jättiläinen, yksi maailman suurimpia laivoja.

Maaliskuun 23. päivänä 2021 Ever Given oli etenemässä Suezin kanavaa pohjoiseen, Välimeren suuntaan. Se oli tulossa Malesiasta ja matkalla Rotterdamiin. Nousi hiekkamyrsky ja äkillinen kova tuuli, jotka painoivat laivan vinottain jumiin kanavan rantatöyräisiin. 25-henkinen miehistö, kaikki intialaisia, säilyivät vahingoittumattomina.

Laivaa on yritetty saada irti hinaajien avulla, kaivamalla maata kaivinkoneilla sen ympäriltä, sekä aloittamalla ruoppaus. Yhdysvaltain laivasto on tarjonnut apuaan Egyptille, ja tarjous on otettu vastaan.

Lloyd's Listin arvion mukaan Suezin tukos aiheuttaa joka tunti 400 miljoonan dollarin kustannukset. Kanavan kautta kulkee noin 30 % maailman konttiliikenteestä. Turmaa seuraavana päivänä laivoja oli jonossa kummallakin puolella tukosta jo yli 200 kappaletta. Vaihtoehtoina on odottaa Ever Givenin irrottamista, joka voi kestää jopa viikkoja, tai tehdä 9000 kilometrin kiertomatka Afrikan ympäri. Jälkimmäiseen kuluu aikaa kymmenkunta päivää, polttoainekulut kasvavat jopa sadoilla tuhansilla, ja vaarana ovat ryöstelevät neekerit.

Lähteet: HS, IS, Iltalehti, Yle, BBC, jne.

IS seuraa tilannetta: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007883626.html

Wikipedia-artikkeli: https://en.wikipedia.org/wiki/2021_Suez ... bstruction
????? ?? ??????.

Kaliyuga
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Kesä 01, 2015 11:17 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja Kaliyuga »

Omistaja toiveikkaana: Suezin kanavaan juuttunut laiva saatetaan saada irti jo lauantaina
Tänään klo 10:20
Kriittisen maailmankaupan solmukohdan tukkinut alus vaikuttaa olevan käyttökunnossa.

Suezin kanavan neljä vuorokautta tukkinut 400-metrinen rahtilaiva Ever Given saatetaan saada irti karilta jo tänään lauantaina, laivan omistavan japanilaisyrityksen Shoei Kisenin johtaja sanoi lehdistötilaisuudessa perjantaina.

Yukito Higaki kertoi japanilaismedialle, että laiva ei vaikuta vaurioituneen.

– Laiva ei ota vettä sisään. Mitään ongelmia sen peräsimen tai propellien kanssa ei ole. Kun se saadaan irti, sen pitäisi olla käyttökuntoinen, Higaki sanoi.
Vuonna 2018 valmistunut Ever Given on 400 metriä pitkä, 59 metriä leveä ja sen syväys on 14,5 metriä. Laiva kykenee kuljettamaan liki 200 000 tonnia rahtia.Vuonna 2018 valmistunut Ever Given on 400 metriä pitkä, 59 metriä leveä ja sen syväys on 14,5 metriä. Laiva kykenee kuljettamaan liki 200 000 tonnia rahtia.
Vuonna 2018 valmistunut Ever Given on 400 metriä pitkä, 59 metriä leveä ja sen syväys on 14,5 metriä. Laiva kykenee kuljettamaan liki 200 000 tonnia rahtia. European Space Agency Copernicus

Paikalle saatiin laivanhallintayhtiö BSM:n mukaan torstaina imuruoppaaja, joka kykenee siirtämään 2 000 kuutiota maa-ainesta tunnissa.

Egyptin kanavaviranomaisten mukaan hiekkaa pitää saada poistettua 15 000 – 20 000 kuutiometriä 12-16 metrin syvyyteen asti, jotta alus saadaan irrotettua.

Maailman suurimpiin kuuluva rahtilaiva ajoi maailmankaupan kannalta kriittisessä pullonkaulassa karille tiistaina kovan tuulen nostattamassa hiekkamyrskyssä. Kanavan molemmin puolin Välimerellä ja Punaisella merellä odottaa tällä hetkellä 213 alusta.

Kanavan läpi kulkee arviolta 9,6 miljardin dollarin edestä rahtia päivittäin.

Linkki: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8bf ... c2b508219b
Ei siis mitään hätää, kansalaiset. Keskittykää siihen koronan pelkäämiseen ja käyttäkää maskia.

Kaliyuga
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Kesä 01, 2015 11:17 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja Kaliyuga »

Aluksen ajelehtimisreitin näyttävässä tutkakuvassa näkyy mystinen fallos. En ole jäävi sanomaan, kuvaako tuollainen perunan muotoinen möntti perinteisten fallossymboleiden tavoin mieskuntoa ja hedelmällisyyttä, vai jotain muuta.

Kuva

Taipan
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Su Tammi 08, 2017 10:20 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja Taipan »

Todella mielenkiintoinen karilleajo herättäen keskustelun Suezin kanavan tärkeydestä. Samanaikaisesti Venäjä nostaa esille vaihtoehtoisemman - jopa lyhyemmältä vaikuttavan - reitin Aasian ja Euroopan rahtiliikenteelle.

https://www.researchgate.net/figure/Kir ... _321773308
- Manki ei ole koskaan Vanki -

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vähän huolestuttaa saako kariutumisen saama valtava julkisuus terroristit kiinnostumaan Suezin kanavasta. Samaan kohtaan ei tarvitsisi isoa räjähdettä, kun laivaliikenne olisi jälleen sekaisin. Tai merirosvot voisivat kaapata jonkin laivan ja pakottaa sen poikittain samaan kohtaan.

Laivan aikaisemmalle reitille en antaisi merkitystä, koska laivahan on kierrellyt odotellen vuoroaan päästä kanavaan samaan tapaan kuin lentokoneet joskus kiertelevät ennen laskeutumista.

Kuinkahan monta Kiinan halpispakettia lojuu konteissa. Nouseeko avokadojen hinta, jos ruuhkassa mätänee hedelmälasteja.

Drebin!
Sofia Karppi
Viestit: 439
Liittynyt: Pe Helmi 19, 2021 2:05 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja Drebin! »

enitenhän ovat huolissaan eläinaktivistit kun parikymmentä eläin kuljetus laivaa on jumissa ja eläimillä alkaa olla tukalat oltavat

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja poikani »

Drebin! kirjoitti:
La Maalis 27, 2021 3:41 pm
enitenhän ovat huolissaan eläinaktivistit kun parikymmentä eläin kuljetus laivaa on jumissa ja eläimillä alkaa olla tukalat oltavat
Henkkamaukan T-paidoistako sitten pitäisi olla huolissaan?
????? ?? ??????.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tässä muutamia uusia tietoja Egyptissä parhaillaan käynnissä olevasta tiedotustilaisuudesta.
  • Kova tuuli ei ollutkaan suurin syy onnettomuuteen, vaan taustalla saattoi olla inhimillinen virhe tai tekninen vika.
  • Voimakkaat virtaukset ja tuulet vaikeuttavat kelluttamisoperaatiota. 14 alusta yrittää saada Ever Givenin liikkeelle.
  • Onnettomuuslaivan potkuri ja peräsin toimivat.
  • Peräti 321 alusta odottaa kanavan tienoilla sen avautumista.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007883626.html
????? ?? ??????.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Seku jurrissa ajanut kullikartan ko ties että avaruudesta katotaan ja sitten tahallaan poikittain.Ei pitäs ajaa tuomosia vehkeitä kännissä.Piriä pitäs ottaa eikä viiniä.Ja sitä pilveä joka on terveellistä eikä aiheuta mitään ihmisille.Luonnonkarkkia.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Älytöntä että tuollaisilla laivoilla kuljetetaan eläviä eläimiä arvatenkin teuraaksi, kun lihatuotteiden kuljetus kylmäkonteissa olisi mahdollista. Siellähän on myös Atrian possua pakasteena yli 250 kontillista. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007885223.html

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja napalanko »

poikani kirjoitti:
La Maalis 27, 2021 12:28 pm
25-henkinen miehistö, kaikki intialaisia, säilyivät vahingoittumattomana.
Selittää kaiken. Ja pari arabi luotsia ni morjens
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

^ :lol: :lol: :lol:

- - - - -
Mutta kertokaapa, oliko laivan juuttuminen kanavaan sabotaasia vai ei?
Egyptissä muuten sattui samaan syssyyn iso rautatieonnettomuus, jolla ei tietenkään tarvitse olla mitään tekemistä Ever Givenin kanssa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Piruako sellasen kapeen rännin on tehnyt, pitäs olla sellanen että siitä mennään vaikka neljä kippoa rinnakkain.

jhou
Perry Mason
Viestit: 3812
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja jhou »

Ensimmäinen ajatus oli, että Schettino on päässyt vapaalle ja ensi töikseen ajatellut tehdä jollekin egyptiläiselle heilalleen tervehdysmutkan. Kanavassa. Konttialuksella. Vada a bordo, cazzo!
URSA kirjoitti:
La Maalis 27, 2021 5:06 pm
Siellähän on myös Atrian possua pakasteena yli 250 kontillista. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007885223.html
Ei ole kaikkein helpoin lasti myytäväksi noille seuduille, jos joudutaan purkamaan. :D Parempi väittää, että se on kalkkunaa. Eikös muutama helsinkiläinen pizzeria kokeillut tätä käänteisesti, myivät kinkkupizzoja, joissa oli itse asiassa kalkkunaa täytteenä kinkun sijaan.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: Suezin kanavan suuronnettomuus: Ever Given pisti maailmankaupan sekaisin

Viesti Kirjoittaja acp »

H.Moilanen kirjoitti:
La Maalis 27, 2021 10:46 pm
Mutta kertokaapa, oliko laivan juuttuminen kanavaan sabotaasia vai ei?
Ei sabotaasi, vaan tahallinen laivaliikenteen pysäyttäminen/ratsia.
URSA kirjoitti:
La Maalis 27, 2021 5:06 pm
Älytöntä että tuollaisilla laivoilla kuljetetaan eläviä eläimiä arvatenkin teuraaksi
Eläviä/kuolleita täynnä, ei pelkästään eläimiä.

Vastaa Viestiin