Itsemurha

[rokka]

Niin..anteeks, en jaksanu ihan kaikkee vääntöö lukee, mitä olitte tuottaneet. Mut mun näkemys on tämä. Mulle tärkee ihminen tappo ihtesä. En ikinä usko, että hän halusi mitään negatiivista omaisilleen, päin vastoin, varmaan ajatteli, että voisi omalla ratkaisullaan auttaa jälkeen jääviä(testamentti, vakuutus). Hän ei vaan nähny enää tulevaisuutta, vapautusta, elämää. En koe, että olisi ollut itsekäs. Hänellä oli oikeus päättää omasta elämästään, niinku meillä kaikilla. Miksi tuomita ihmisiä, joilla ei ole mitään tarvetta tuomita myöskään meitä??

[Michelangela]

Rokka, voimia sulle rankan kokemuksen johdosta, ja osanottoni. Minusta sinulla on hyviä ja viisaita ajatuksia tuossa. Aika tuppaa yleensä parantamaan haavoja, vaikka sitä onkin mahdotonta uskoa kun suru on vielä syvimmillään.

[mikaelk]

Elämä on täynnä valintoja. Lähipiirissäni on yksi varma itsemurha.

Minunkin mielestäni jokaisella meistä on valinnan vapaus, jollei jää alaikäisiä huollettavia jälkeen. Täysikäsel ihmisel on vapaus toteuttaa mitä vain - kunha ei riko lakia. Mitä haluan sanoa, melkein aina on tsäänssit uuteen tulevaan, en voi tuomita ketään jos on niin vaikeassa tilanteessa ettei muuta nää -mutta haluan kannustaa jatkamaan. Jokanen meistä on niin ainutlaatunen tässä maailmassa.

[Virdon]

Varsinkin silloin kun kuulee nuoren tehneen itsemurhan, niin korostuu mielessä juuri se että on surullista ettei nähdä enää mitään elämisenarvoista tulevaisuutta. Tai enemmänkin ettei enää jakseta odottaa asioiden muuttumista parempaan suuntaan. Tosin ihan nuorimpien ja aikuisten itsemurhan tehneiden syyt tekoonsa ovat varmaan tosistaan melko poikkeaviakin.

Juuri luin artikkelia miesten tekemistä itsemurhista metsästysaseilla. Mielenkiintoinen idea asiaan liittyen on ollut aloittaa "Hyvä mehtäkaveri"-projekti jossa osa metsästäjistä saa koulutusta tunnistaakseen jos jahtikaverilla näyttää elämä liikaa mieltä painavan, ja että miten asiat voisi ottaa helpommin puhuttaviksi. Sehän se on se alkusysäys kohti parempaa jos vaan murheista pystyy ja voi ensi alkuun puhua.

[rokka]

Sitten oma lukunsa on nämä itsemurhalla uhkailijat tavikset ja julkkikset. Esmes kestouhkailijaksi voi jo lukea erään glamour-prinsessaan, joka tasaisin väliajoin uhkaa tappaa itsensä. Tavisten uhkailut jää monesti vaan lähipiirin tietoon, noihinkun on vaikee suhtautua, jos ovat toistuvaa lajia.

[Destiny]

Elämä on täynnä valintoja. Lähipiirissäni on yksi varma itsemurha.

Minunkin mielestäni jokaisella meistä on valinnan vapaus, jollei jää alaikäisiä huollettavia jälkeen. Täysikäsel ihmisel on vapaus toteuttaa mitä vain - kunha ei riko lakia. Mitä haluan sanoa, melkein aina on tsäänssit uuteen tulevaan, en voi tuomita ketään jos on niin vaikeassa tilanteessa ettei muuta nää -mutta haluan kannustaa jatkamaan. Jokanen meistä on niin ainutlaatunen tässä maailmassa.

Entä jos on alaikäisiä lapsia? Kyllä "lapsellisillakin" voi mieli järkkyä tai voivat ajautua epätoivoiseen tilanteeseen. Jos tällöin iskee ajatun alaikäisten lasten (ja muiden jälkeen jäävien) kärsimyksestä, voi mieleen tulla itsemurhan laajentaminen, eipähän jää lapset kärsimään. Eikö kuitenkin ole parempi vaihtoehto, että lapset jätetään henkiin ja heille annetaan mahdollisuus? Monissa ketjuissa täälläkin, joissa käsitellään näitä laajennettuja itsemurhia, moni kirjoittaa, että alkuperäinen itsemurhaaja olisi voinut aloittaa hengenriiston itsestään.

Muutenkin, rationaalinen ajattelu ja itsemurhan suunnittelu eivät välttämättä kuulu samaan päähän samaan aikaan.

[mikaelk]

Elämä on täynnä valintoja. Lähipiirissäni on yksi varma itsemurha.

Minunkin mielestäni jokaisella meistä on valinnan vapaus, jollei jää alaikäisiä huollettavia jälkeen. Täysikäsel ihmisel on vapaus toteuttaa mitä vain - kunha ei riko lakia. Mitä haluan sanoa, melkein aina on tsäänssit uuteen tulevaan, en voi tuomita ketään jos on niin vaikeassa tilanteessa ettei muuta nää -mutta haluan kannustaa jatkamaan. Jokanen meistä on niin ainutlaatunen tässä maailmassa.

Entä jos on alaikäisiä lapsia? Kyllä "lapsellisillakin" voi mieli järkkyä tai voivat ajautua epätoivoiseen tilanteeseen. Jos tällöin iskee ajatun alaikäisten lasten (ja muiden jälkeen jäävien) kärsimyksestä, voi mieleen tulla itsemurhan laajentaminen, eipähän jää lapset kärsimään.

No tätä en kiistänyt, mieli voi järkkyä kellä vaan. Pitää vaa ajoissa hakea apua. Pidän itsemurhaa raukkamaisena jos holhottavia jää jälkeen, vaikka miten mielen järkkymisellä perusteltas. Ja juu perhesurmia on nähty ikävä kyllä, se on vielä raukkamaisempaa.

Eikö kuitenkin ole parempi vaihtoehto, että lapset jätetään henkiin ja heille annetaan mahdollisuus? Monissa ketjuissa täälläkin, joissa käsitellään näitä laajennettuja itsemurhia, moni kirjoittaa, että alkuperäinen itsemurhaaja olisi voinut aloittaa hengenriiston itsestään.

No tämä on sanomattakin selvä Mutta mietipä sitä elämää sen jälkeen kun vanhempi kuolee - vielä oman käden kautta, kersalle sulateltavaa, mahdollinen itsensä syyllistäminen jne. Ei sitä lapsille soisi, ikävä kyllä niin heikkojakin yksilöitä on joukossamme että näitä tapahtuu. Suomen maassa saa hoitoa jos osaa/haluaa hakea, toki syitä aina keksitään miksi ei haeta.

Muutenkin, rationaalinen ajattelu ja itsemurhan suunnittelu eivät välttämättä kuulu samaan päähän samaan aikaan.

No älä?

[Destiny]

Itse asiassa Suomessa on verraten vaikea saada apua, etenkin aikuisilla. Leikkauksia on tehty niin paljon myös mt-puolelle. Todennäköisesti siinä vaiheessa, kun on tilanteessa, että haet apua, "pääset" jonoon, aika löytyy viikojen päähän. Toki tk-lekurille pääsee ja pilleripurkin saa käteen, mikä vaikutus sitten on pillereillä, se voi tulla yllätyksenä. Itseksesi kun niitä nappailee ja ihmettelee kummallisia oloja ja kyse onkin siitä, että lääke ei sovi henkilölle lainkaan. Uskon, että lääkitys on pelastanut enemmän ihmisiä itsemurhalta, mutta uskon myös, että joukossa on niitä, jotka on tehnyt sen niiden vuoksi ( + niistä huolimatta).
Lisäksi avunhakuun liittyy monella myös häpeää, mt-diagnoosi on yhä leimaava.
Toisekseen, monessa mielenterveysongelmassa kuolleisuus on verraten korkea, vaikka olisi avun piirissä.

[mikaelk]

^^ Pitäski uskaltaa ja osata tunnistaa merkkejä ajoissa - kaikki ei siihen pysty, ikävä kyllä.

[Salon_kisto]

Minä olin hämmentynyt miten vakavasti tilani otettiin kun lopulta päädyin lääkärin vastaanotolle. Tosin olen sitä itsemurhatyyppiä josta ei olisi ulkopuolinen arvannut mistä on kysymys. Plus olin kadoksissa muutaman päivän (mahtokohan täällä olla musta juttua ) kunnes sattuma tuli ja pelasti ajatuksilta. Olin hoidossa 4kk ja sain hoitosuhteen psykiatriselle samantien.
Lääkkeet ei varmaankaan kaikille sovi, mutta minun mielenterveyteni ne pelasti.

Toki voisin saivarrella ettei kolmella edellisellä kerralla herunut mitään apua, mutta taisin olla liian nuori vakavasti otettavaksi. Kaipa se on paljolti kiinni siitä kuinka hyvin kemiat natsaa lääkärin kanssa. (psykiatrisen lääkäri muuten ehdotti mulle lasten tekemistä helpotukseksi, yksinäiselle naiselle...)

Nyt sitten taistellaankin kaikenlaisten tahojen kanssa siitä saanko tehdä töitä yms. Vuoden työttömyys ikäiselleni töitä tehneelle naiselle tekee kyllä pirusti hallaa, työhaastatteluissa tekis mieli kertoa totuus mutta eihän sitä voi. Keksi siinä sitten valheita miksi on ollut työttömänä.

Tapaukseni on tuore, hoitosuhde loppui tuossa kuukausi sitten ja sain "terveen" paperit.

Toinen "hauska" juttu tapaukseen liittyen oli kun piilotellessani jäin kaupasta varastamisesta kiinni. Poliiseille oksensin kaikki ajatukseni ja he toivottelivat tsemppiä ja iskivät sakon kouraan.

[Burana9mm]

Itse tunnen tapauksen, joka ulospäin oli sosiaalinen ja tsemppasi toisia. Aina hymyili ja vitsaili. Oma ihan ok menestyvä yritys, velaton kämppä ja auto, pidetty kaveri. Ei koskaan vihjannut omasta oikeasta olostaan..

Lopulta kaveri löytyi ulkovarastosta köyden jatkeena.

Ei mitää kirjettä, pelkkä lappu taskussa "Antakaa anteeksi".

Ei ollut vastannut äidilleen puhelimeen, joka lähti tarkistamaan että miksei. Äiti löysi poikansa.
Siinä toteutui tämä valinnanvapaus, ja omaiset miettivät yhä vuosien jälkeen: miten emme huomanneet, miksi emme tajunneet auttaa?

Silti varsinaista "syytä" kukaan ei ole keksinyt.

Menestys ja "hyvä elämäntilanne" ei takaa elämänhalua, jos psyyke on pirstaleina. Kaikki eivät halua/ymmärrä/saa tarvitsemaansa mt- apua.

Surullista.

[Michelangela]

Burana9mm, jopas oli murheellinen tarina. Mutta vastaavia varmasti tapahtuu. Etenkin Suomessa, etenkin miehille... Joskus se asia, mikä tuottaa sanoin kuvaamatonta tuskaa, voi olla niin kauheaa edes ajatella, ettei siitä vaan pysty puhumaan kenellekään. Yrittää vaan elellä kuin sitä tunnetta ei olisikaan, mutta harvoin se ainakaan täysin onnistuu. Jollekin sellainen musertava salaisuus voi olla vaikka kokemus seksuaalisesta hyväksikäytöstä, epävarmuus omasta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, tai useimmiten jotain, joka muiden mielestä ei olisi noin raflaavaa ollenkaan. Mitä kauemmin joku synkkä myrkkypilvi kasvaa piilossa omissa mietteissä, sitä suuremmaksi se paisuu ajanoloon. Kärpäsestäkin voi tulla härkänen. Tai on tapahtunut joskus jotain niin järkyttävää, ettei muut välttämättä edes meinaisi uskoa. Tällaisia mietteitä minulla....

[Roy Orbison]

Michelangela harvinaisen totta mitä sanot.
Lisäisin vielä luetteloon jatkuvan kiusaamisen jostain jo kauan sitten tapahtuneesta asiasta.Ihmiset ei halua unohtaa toisten virheitä(ei pieniä ei suuria) mutta heidän omat virheet kyllä pitää lakaista maton alle.Myönnetään olen miettinyt itsari usein,vielä kuiteskin jäännyt toteuttamatta.Eikä ole jäännyt siksi tekemättä ettenkö uskaltaisi,kyllä minulla keinot siihen on ja helpot sellaiset.Kahtotaan nyt

[FounderSecret]

mutta onko järkeä tehdä se ? Kannattaa eka miettiä, että miten asiat voisi järjestää Ei itsemurha ole ratkaisu, mutta ei elämäkään.

[VoDKa]

mutta onko järkeä tehdä se ? Kannattaa eka miettiä, että miten asiat voisi järjestää Ei itsemurha ole ratkaisu, mutta ei elämäkään.

Tämä oli yhtä tyhmä kysymys kuin se että kantsiiko veden alla hengittää.

Ei itsemurhaa pohtiva ajattele useinkaan samalla tavalla kuin "enemmistö". Taustalla on usein (lähes aina) henkinen väsymys, tuntuu ettei ole mitään ratkaisua ja tulevaisuudelta ei ole mitään odotettavaa - eli usein juuri se tilanne että näitä järjestelymahdollisuuksia ei tunnu enää olevan. Tai ainakaan niitä ei välttämättä enää tunnisteta, vaikka sellaisia voisi olla olemassakin. Masentuneen mielessä vaihtoehdot "vuosien kuntoutus" vs. "lepo samantien" on puntarissa ja kun voimavarat on usein nolla, niin vähemmän yllättäen se itsemurha voittaa ratkaisumallina 6-0.

Minä en ole eläissäni syyllistänyt yhtäkään itsemurhaan päätynyttä. Muutama tuttu on päättänyt päivänsä, mutta koen sen silti olleen heidän ratkaisunsa, josta minun on turha syyttää itseäni. Osalla on mennyt pidempään huonosti, osalla vähän lyhyemmän aikaa - kuitenkin tarpeeksi huonosti että ovat viimeisen ratkaisunsa sitten tehneet. Itseasiassa minusta tuntuu että osa ihmisistä on niin heikossa kunnossa, että kuntouttaminen ja muu toiminta on melkein enemmän kidutusta kuin se, että antaisi heille armonmurhan tai luvan itsemurhaan. Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että itsemurha ei ole itsekäs teko - ainoaa itsekkyyttä on omaisilta vaatia ihmistä olemaan tekemättä itsemurhaa, koska siitä tulisi HEILLE paha mieli ja suru. Sen sijaan tämän masentuneen pitäisi sinnitellä, jaksaa ja herätä päivästä päivään ihan vain siksi, että omaiset ja ystävät eivät kokisi sitä tuskaa miltä tuntuu kun läheinen kuolee. Ei itsellä ainakaan olisi pokkaa vaatia esimerkiksi vakavasti sairasta henkilöä sinnittelemään ihan vain siksi että oma paha mieli pysyisi kaukana - pikemminkin tuntuisi pahalta katsella sitä ihmisen taistelua päivästä toiseen kun molemmat tiedettäisiin mikä se lopputulos joka tapauksessa tulee olemaan lopulta.