Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7443
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Koronapandemia rajoitti muun muassa enintään kuuden kuukauden pituisten rangaistusten aloittamista.

Kuva
Suurimman vankiryhmän muodostavat väkivaltarikolliset. Kuvituskuva Helsingin vankilasta. RIKOSSEURAAMUSLAITOS

Vankien keski-ikä oli viime vuonna 37,0 vuotta ja tutkintavankien 34,9 vuotta. Ensikertalaisten vankien osuus on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana 33 prosentista 42 prosenttiin. Nuorten osuus kaikista vangeista oli viime vuonna 3,1 prosenttia.
Huumausainerikoksista tuomittujen osuus nousi viime vuonna. Viime vuonna heidän osuutensa kaikista vankeusvangeista oli vajaa neljännes.
Yhdyskuntapalveluasiakkaiden keskimäärä nousi kuusi prosenttia aiemmasta vuodesta.
Rikosseuraamuslaitos on julkaissut vuoden 2020 tilastollisen vuosikirjan, josta selviää muun muassa suomalaisten vankien määrä, sukupuolijakauma ja tehdyt rikokset.

Vuonna 2020 vankeja oli päivittäin keskimäärin 2 800, mikä oli noin 150 vähemmän kuin vuonna 2019.
Vankien keski-ikä oli viime vuonna 37,0 vuotta ja tutkintavankien 34,9 vuotta. Vangeista 11 prosenttia oli alle 25-vuotiaita ja 15 prosenttia 50-vuotiaita tai sitä vanhempia. Tutkintavangeista alle 25-vuotiaita oli noin kolmasosa, 30 prosenttia.
Ensikertalaisten vankien osuus on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana 33 prosentista 42 prosenttiin.
Nuorten osuus kaikista vangeista oli viime vuonna 3,1 prosenttia. Heistä seitsemän oli 15–17-vuotiaita. 79 nuorta oli 18–20-vuotiaita. Vuonna 2019 nuorten vankien osuus oli 2,8 prosenttia, eli heidän määränsä on hieman noussut.
Naisvankeja oli viime vuonna keskimäärin 233 eli noin kahdeksan prosenttia vangeista. Naisvangit olivat keskimäärin 36,5-vuotiaita.
Ulkomaalaisten osuus kaikista vangeista oli 17 prosenttia. Luku on pysynyt samana edellisvuodesta. 16 prosenttia ulkomaalaisista vangeista oli virolaisia, 10 prosenttia irakilaisia ja seitsemän prosenttia romanialaisia. Eri kansalaisuuksia oli kaikkiaan 69. Lähes puolet, 49 prosenttia, ulkomaalaisista vangeista oli tuomittu huumausainerikoksista.

...

Ehdollisia nuorisovankeja vähemmän
Vuonna 2020 voimaan tullut, 21 vuotta täyttäneille rikoksentekijöille suunnattu ehdollisen vankeuden tehosteeksi tuomittu valvonta, ei näkynyt merkittävänä muutoksena Rikosseuraamuslaitoksen asiakasmäärässä.
Täytäntöönpantavaksi tulleita valvontoja oli yhteensä seitsemän. Asiakkaiden päivittäinen keskimäärä oli kaksi.
Ehdolliseen vankeuteen tuomittujen valvonnassa yleisin päärikos on omaisuusrikos. Vuonna 2020 omaisuusrikoksista tuomittujen osuus oli 34 prosenttia. Huumausainerikosten osuus nousi 20 prosenttiin ja on nyt samalla tasolla väkivaltarikosten (19 %) kanssa.
Ehdolliseen vankeuteen ja valvontaan tuomittujen nuorten asiakkaiden määrä kääntyi laskuun muutaman vuoden tasannevaiheen jälkeen. Vuonna 2020 valvonnassa oli keskimäärin 672 nuorta ehdollisen tuomion saanutta. Tämä oli noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Nuorisorangaistusta suorittavien vähäinen määrä on pysynyt ennallaan. Vuonna 2020 nuorisorangaistusasiakkaiden päivittäinen keskimäärä oli kuusi koko maassa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a0fc ... ebcb7ffcb9

Cut. Pykälä 21
-NILS-
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7443
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tässä linkki tuohon RISE:n tilastolliseen vuosikirjaan 2020, josta edelliset tiedot ovat peräisin:
https://www.rikosseuraamus.fi/material/ ... 0_FI_1.pdf
tumpeelo
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 11:00 pm

Re: Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Viesti Kirjoittaja tumpeelo »

Kieltämättä olen yllättynyt, että venäläiset eivät pääse top3:een vankilassa istuvista kansallisuuksista. Tästä pitäisi kai onnitella?
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Viesti Kirjoittaja palokirves »

17% vangeista. Eihän yliedustus vankiloissa taida olla kuin jotain kuusinkertainen, mitä tuon sakin osuus koko populaatiosta on.
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
Mustasurma

Re: Tällaisia olivat Suomen vangit vuonna 2020

Viesti Kirjoittaja Mustasurma »

Helvetisti ulkomaalaisia... Ja jos kaikki matut ja muut laitettaisiin tuomiolle ehdottomana ilman suvaitsevaisuusperiaatetta rötöksistään niin miettikääs mikä prosentti silloin olisi.
Vastaa Viestiin