Libra kirjoitti:Ja tosiaan, masennuslääkettä ei saa sekoittaa ahdistuslääkkeisiin, jotka kuuluvat ihan eri luokkaan ja voivat aiheuttaa riippuvuutta. Masennuslääkkeet eivät sitä tee vaikka monet kokevat toisin, koska niiden lopettaminen ei onnistu noin vain, joillain voi tulla lyhytaikaisia vieroitusoireita äkillisen lopettamisen yhteydessä, mutta ne eivät ole mitään verrattuna rauhoittavien lääkkeiden vieroitusoireisiin.
Vieroitusoireetkin ovat todella yksilöllisiä, joillekin niitä tulee ja toisille ei. Masislääkkeistä joillakin on keskimääräistä kovempi todennäköisyys viekkareihin. Esim. Efexoria lopetettaessa on jouduttu joissakin tapauksissa vaihtamaan väliaikaisesti johonkin toiseen SSRI-lääkkeeseen, jotta on pystytty loiventamaan Efexorin aiheuttamia refloja.
Ahdistuslääkkeissäkin on eroja. Esim. Xanor aiheuttaa kovemman riippuvuuden ja huomattavasti pahemmat viekkarit kuin benzot keskimäärin. Itse taas en ole kokenut bentsojen lopettamista kovin ihmeellisenä. Jatkuva käyttöannos oli kasvanut turhan suureksi enkä muutenkaan hyötynyt rauhoittavasta lääkityksestä sen kummemmin. Pudottelin annosta vähitellen omaan tahtiin. Oireina oli jotain ohimeneviä ahdistuksia, tärinää ja hikoilua, paniikin kaltaisia oireita. Niihin tottui aika pian, kun tiesi mistä ne johtuvat.
Depressiolääkkeet tunnen melkoisen hyvin, koska viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kokeillut niitä lähes kaikkia yleisempiä. Fyysiset sivuvaikutukset tai tehon häviäminen on olleet syy vaihtaa johonkin toiseen. Yleensä lopetin käytön lääkärin ohjeen mukaan, mutta joskus myös kylmä-kalkkuna menetelmällä, eli kertaheitolla. Aurorixia ei saisi lopettaa koskaan näin, mutta niin kuitenkin tein. Tiesin sen puoliintumisajan olevan todella lyhyt, joten viekkaritkin kestivät vain pari päivää.
Pisimmän ajan olen käyttänyt Ixeliä, noin 5v. yhteensä. Olen lopettanutkin sen pari kertaa ilman ongelmia. Nyt yhtäjaksoista käyttöä on jatkunut 3v. ja huomaan että olen täysin koukussa siihen lääkkeeseen. En pysty lopettamaan vaikka haluaisinkin ja yrittäisin eri tavoin. Kertakaikkinen lopettaminen aiheuttaa parin päivän päästä täydellisen kollapsin, eli vajoan itsetuhoisiin ajatuksiin enkä halua enää edes nousta sängystä. Annoksen puolittaminen taas aiheuttaa hitaasti pahenevan masennuskierteen viimeistään viikon kuluttua.
Depressiolääkkeet ovat kyllä omalla tavallaan pelastaneet elämäni, mutta ne lähinnä vain poistavat taustalla olevan depression oireet. Samalla tavoin siis kuin kipulääke poistaa kivun, mutta ei sen syytä. Suurin ongelma depressiolääkkeissä on se että ne latistavat tunne-elämän. Mikään ei tunnu miltään, niinkuin sanotaan. Ei juurikaan nauti mistään, mutta myöskään ikävät asiat eivät harmita. Ihmissuhteet ovat jääneet taka-alalle, koska ei tunnu kiinnostavan enää. Uusien harrastusten ja muiden asioiden aloittamiseen innostuu, mutta motivaatio lopahtaa yleensä parissa viikossa. Olen pohtinut että ainoa keino päästä elämässä eteenpäin on hankkiutua eroon siitä lääkkeestä, mutta se ei vaan tunnu onnistuvan. Koska depressiolääke ei ole päihde, en pääse päihdehuollon asiakkaaksi. Luultavasti tässä tarvittaisiin joku katkaisuhoitojakso.
Tuo depressiolääkkeen aiheuttama litteä tunne-elämä ei välttämättä ole huono piirre. Sellainen joka kärsii ahdistuksesta ja mielialan vaihtelusta todennäköisesti hyötyy siitä ominaisuudesta. Depressiota on kuitenkin hyvin monenlaista, myös sellaista mihin ei liity ahdistuksia. On vaan se pelkkä masennus.
