Ilta Andren kanssa- elokuvassa soi Erik Satien sävellys Trois Gymnopedies:
https://www.youtube.com/watch?v=0WNCBPdetG4
Futuversio:
https://www.youtube.com/watch?v=acId5ftnjnE
lta Andrén kanssa (My Dinner with André) on Louis Mallen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1981. Se koostuu kahden teatterimiehen, enemmän tai vähemmän itseään esittävien André Gregoryn ja Wallace Shawnin kahdenkeskisestä keskustelusta yhden ravintolaillallisen aikana. He myös käsikirjoittivat elokuvan. Pääkuvaajana pienimuotoisessa tuotannossa toimi amerikansuomalainen Jeri Sopanen.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Illan Andrén kanssa vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
Juoni
Keski-ikäinen teatteriohjaaja Wally kävelee New Yorkin kadulla ja esittelee itsensä kertojanäänen kautta. Hän kertoo olevansa menossa illalliselle vanhan ystävän Andrén kutsumana, vaikkei häntä juuri huvittaisi. Hän kertoo olleensa rikkaan perheen taksilla ajeleva lapsi, joka täytti elämänsä musiikilla ja taiteella. Nyt hän näkee itsensä epäonnisena näytelmäkirjailijana ja teatteriohjaajana, joka on ryhtynyt näyttelijäksi ja on nyt työtön ja rahaton 36-vuotias. Hän kertoo naisystävänsä Debbyn käyvän kolmena iltana viikossa tarjoilemassa elättääkseen heidät. Ettei joutuisi puhumaan Andrélle tilanteestaan, Wally päättää selviytyä illasta tekemällä koko ajan kysymyksiä Andrélle.
Wallyn ja Andrén tavatessa käy ilmi, etteivät he ole olleet tekemisissä pitkään aikaan. Wally kertoo lyhyesti omasta tilanteestaan ennen kuin saa yhtä vastahakoiselta tuntuvan Andrén kertomaan, mitä on tehnyt viime vuosina. Elokuvan alkupuoli keskittyykin Andrén kertomuksiin Jerzy Grotowskin kokeellisesta teatterikommuunista Puolan metsissä, Saint-Éxuperyn Pikku prinssin harjoituksista Saharassa japanilaisen munkin kanssa, jonka sitten toi New Yorkiin asumaan perheensä kanssa puoleksi vuodeksi, matkoistaan Intiaan ja Skotlannin Findhorn-yhteisöön, Belgradiin, Israeliin ja Richard Avedonin kartanoon Long Islandilla, jossa hän koki monimutkaisen uudelleensyntymisrituaalin.
Pääruoan saapuessa André vertaa kevyen ironisesti itseään natsiarkkitehti Albert Speeriin, joka myös tunsi olevansa tavallisten ihmisten arkisten murheiden yläpuolella. Vähitellen Wally alkaa kysymysten sijasta puhua itsekin. Hän kyseenalaistaa Andrén vuosia jatkuneen todellisuuspaon ja jopa väittää tämän tuhlanneen vuosia elämästään. André taas on sitä mieltä, että tapoihinsa juuttuminen on pahinta mitä ihminen voi tehdä itselleen. Wally mainitsee että hän ja Debbie hankkivat hiljattain lämmittävän sähköhuovan, mitä André pitää pahempana pakona kylmästä todellisuudesta kuin hänen omat seikkailunsa. Wally sanoo teatterin voivan auttaa ihmisiä sietämään todellisuutta vähän helpommin kuin Andrén tavalla, kulkemalla ympäri maailmaa oudoissa vaihtoehtoyhteisöissä tai vaikka kiipeämällä Mount Everestille. André kertoo epäilevänsä, että rahapiirien salaliitto tietoisesti tyhmentää ihmisiä. Hän kertoo tavanneensa ruotsalaisen fyysikon Gustaf Björnstrandin, jolla oli samansuuntaisia ajatuksia. Hän sanoo Findhornin olevan yksi uusista luostarien kaltaisista paikoista, joihin ihmiset voivat paeta elämää, joka on tekemässä heistä robotteja.
Miesten odotellessa espressojaan Wally lopulta haluaa kertoa Andrélle mitä todella ajattelee tämän tarinoista ja tavasta elää. Hän sanoo, ettei pohjimmiltaan ymmärrä mistä André oikein puhuu, koska itse nauttii valtavasti pienistä arkisista asioista tavallisessa porvarillisessa elämässään. Hän sanoo sellaisten yhteisöjen, joissa André on elänyt, olevan suunniteltu ihmisille jotka haluavat kokea täydellisen tarkoituksettomuuden. André puolustautuu sanomalla, että valtaosa ihmisistä pakenee älyllistä elämää työhön, tylsään parisuhteeseen tai muihin olosuhteisiin joissa voivat toimia robotin tavoin.
ERIK SATIE
Erik Satie (oik. Éric Alfred Leslie Satie; 17. toukokuuta 1866 Honfleur – 1. heinäkuuta 1925 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä ja avantgardisti. Hänet tunnetaan ennen kaikkea humoristisista, kokeilevista ja perinteisiä oppeja parodioivista sävellyksistään ja kirjoituksistaan.
Satie ehti elämänsä aikana kokeilla ja yhdistellä musiikissaan paljon erilaisia tyylilajeja – usein hän oli paljonkin edellä aikaansa. Yhteistä miltei kaikille hänen sävellyksilleen on kuitenkin tietynlainen minimalismi ja naiivius. Teosten otsikot ovat usein hullunkurisia, kuten Véritables Préludes flasques pour un chien eli ”Todella veteliä preludeja koiralle”.
Satien tunnetuin teos on pianosarja Gymnopédies, jonka valmistuttua hän alkoi nimittää itseään ”gymnopedistiksi”. Paitsi musiikistaan Satie muistetaan yhä myös omalaatuisesta, joskus huvittavasta elämäntyylistään; häntä voidaan pitää vuosisadan vaihteen pariisilaisen taiteilijaelämän ruumiillistumana.
Éric Satie syntyi 17. toukokuuta 1866 Honfleurissa, Normandiassa. Etunimeä Erik hän alkoi käyttää vasta sävellystensä signeerauksissa. Lapsuutensa Satie vietti vuoroin Honfleurissa, vuoroin Pariisissa. Kun hän oli nelivuotias, perhe muutti Pariisiin. Kaksi vuotta myöhemmin äiti Jane kuoli ja Éric lähetettiin pikkuveljensä kanssa isovanhempien luo Honfleuriin. Siellä Satie sai ensimmäiset soittotuntinsa paikalliselta urkurilta. Kun isoäiti vuonna 1878 kuoli, veljekset palasivat Pariisiin isänsä Alfredin luo, joka oli mennyt naimisiin pianonsoitonopettajan kanssa. 1880-luvun alussa Alfred alkoi julkaista salonkimusiikkia. Joukossa oli hänen omia kappaleitaan samoin kuin vaimon sävellyksiä.
Vuonna 1879 Satie pääsi Pariisin konservatorioon, jossa häntä pidettiin lahjakkaana, mutta erittäin laiskana oppilaana. Hänet passitettiin kotiin, mutta hyväksyttiin uudelleen konservatorioon vuoden 1885 lopussa. Toisella kertaa Satie ei onnistunut paljonkaan paremmin, joten hän päätti mennä armeijaan. Muutaman viikon kuluttua hän kyllästyi ja keinotteli itsensä vapaaksi hankkimalla itselleen keuhkoputkentulehduksen.
Satie muutti Montmartren taiteilijakukkulalle vuonna 1887. Tuolloin hän oli jo julkaissut muutamia sävellyksiä isänsä kustantamossa. Satie toimi kahvilapianistina muun muassa Le Chat Noirin kahvilassa ja tutustui sen taiteelliseen asiakaskuntaan. Hän kirjoitti näihin aikoihin Gymnopediansa sekä muita lyhyitä pianosävellyksiä (Ogives, Gnossiennes) ja tutustui Claude Debussyhin. 1890-luvun alussa hän liittyi ruusuristiläiseen veljeskuntaan ”Ordre de la Rose-Croix Catholique, du Temple et du Graal”, jota johti Joséphin Péladan. Tähän aikaan hän sävelsi esimerkiksi teokset Salut Drapeau!, Le Fils des étoiles ja Sonneries de la Rose+Croix.
Vuoteen 1892 mennessä Satie oli säveltänyt ensimmäiset kappaleet itse kehittämällään sävellysmenetelmällä (Fête donnée par des Chevaliers Normands en l’Honneur d’une jeune Demoiselle), luonut musiikkia ritarinäytelmään (Préludes du Nazaréen), oli julkaissut ensimmäisen valesävellyksensä (ilmoittaen ensi-illan oopperalle Le Bâtard de Tristan, jota hän ei todennäköisesti koskaan säveltänyt) ja riitaantunut Péladanin kanssa. Samana syksynä hän aloitti Uspud-baletin kirjoittamisen yhdessä Contamine de Latourin kanssa.
Satie tuli tunnetuksi eriskummallisista elämäntavoistaan: hän asui muutaman neliömetrin kokoisessa kopperossa, jonka ovi ei mahtunut aukeamaan sängyn takia. Hän pukeutui aina täsmälleen samanlaiseen samettiasuun, joita hän omisti seitsemän kappaletta.[4] Satie herätti huomiota pilapuheillaan ja arvaamattomilla tempauksillaan: hän perusti esimerkiksi oman kirkon, jonka ainoa jäsen hän oli, ja haastoi Pariisin oopperan johtajan kaksintaisteluun. Myöhemmin hän muutti Arcueil’n kaupunginosaan ja käveli joka yö Pariisin läpi, turvallisuussyistä vasara taskussaan. Samettipukujen sijaan hän alkoi käyttää mustaa knallia.
Säveltäjä Claude Debussy oli Satien pitkäaikainen ystävä. Debussy sai Satien kanssa keskustellessaan uusia ideoita impressionismin soveltamisesta musiikkiin, Satie puolestaan Debussyltä teknistä apua muun muassa sävellystensä soitintamisessa. Muutoinkin Satie sai paljon vaikutteita kuvataiteista. Ennen kaikkea hän oli kokeilija, joka raivasi tietä uusille suuntauksille. Hän ei kuitenkaan koskaan itse jatkanut ajatustensa kehittelyä, vaan jätti työn muille. Hyvä esimerkki hänen omalaatuisista sävellyksistään on pianoteos Vexations, jossa sama äärimmäisen yksinkertainen teema toistuu 840 kertaa; sen esittäminen kestää noin vuorokauden. Kun Satien sävellyksiä haukuttiin muodottomiksi, hän sävelsi ”päärynänmuotoisia kappaleita” (Trois Morceaux en forme de poire).
Satie alkoi saada mainetta vasta elämänsä loppupuolella. Hän nousi nuorten radikaalien säveltäjien esikuvaksi ja oli läheisesti tekemisissä Les Six -ryhmän kanssa. Hän kuoli alkoholismin aiheuttamaan maksakirroosiin ja keuhkokuumeeseen vuonna 1925. Hänen asunnostaan, johon hän ei ollut sallinut kenenkään astua yli kahteen vuosikymmeneen, löydettiin uskomaton sekasorto.
Satien tuotanto voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Toimeentulonsa ja kahvilasoittajan työnsä vuoksi hän sävelsi paljon kabareemusiikkia. Toisaalta hän oli taiteilija, ja taidemusiikin, etenkin näyttämömusiikin osuus kasvoi hänen muutettuaan Arcueil’hin. Gymnopedioiden ohella Satien tunnetuimmat teokset ovat pianosarja Gnossiennes, sinfoninen draama Socrate sekä baletit Parade ja Relâche.
Kyllä. Lainasin miltei kaiken suoraan Wikipediasta, sillä minä en viitsinyt.
Voit halutessasi katsella koko elokuvan ilmaiseksi allaolevasta linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=O4lvOjiHFw0&t=616s