Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja ässähai »

On taas vaalit tulossa. Ja kuin ollakaan, nytkö sitten jotkut entiset poliitikot alkavat ykskaks muistaa joistakin entisistä poliitikoista ja ylimmistä virkamiehistä yhtä sun toista mitä ovat aiemmin kimppakivaa kahmiessaan yhteistuumin pimittäneet!?!

Ja sitten vielä tämäkin, että hui kuin on kauheaa, kun kuulemma Supokin on hoitanut lakisääteisiä tehtäviään sillä lailla leväperäisesti kuin ne jotkut entiset poliittiset vallankäyttäjät, joille muistamattomuuden muistaminen on asia jota itsekin hämmästelevät, ja joille - ehkä sattumien summan kautta tai jostain muusta syystä - pelinappuloiksi joutuneet toimittajat tarjoavat loputonta popcorn-viihdettä.

Edellä oleva voi olla vähän liioittelua, mutta voi olla olemattakin.

En usko ollenkaan siihen, etteikö Supossa tiedettäisi tasan tarkkaan, miten siellä on tehtävä Suomen ja suomalaisten turvallisuuden kannalta tärkeää vastatiedustelua, vastavakoilua, jotta Supo pysyy ajan tasalla Suomeen kohdistetusta vakoilusta ja MYÖS siitä, millä eri menetelmillä vieraat valtiot yrittävät urkkia täältä tietoa. Supon päällikkö Antti Pelttari 29.3.2022 :
"Suomessa on aina tehty vastatiedustelua, vastavakoilua. Ja uskallan sanoa, että on Suomen kannalta hyvä asia, että tätä työtä ei ole ajettu, tai päätetty ajaa tai jouduttu ajamaan alas Suomessa niin kuin aika monessa meidän kumppanimaassa."

--> Yle Areena, 29.3.2022, https://areena.yle.fi/1-62101135 | Suojelupoliisi julkistaa vuosikirjan 2021 ja arvioi ajankohtaista turvallisuustilannetta. Kello 10 alkavassa tilaisuudessa puhuvat Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja erikoistutkija Petteri Lalu.
Koska kaikissa turvallisuusasioissa menneiden muistelu on hyödyllistä, niin laitan tähän myös linkin 21.3.2018 pidettyyn Supon tiedotustilaisuuteen, missä A.Pelttari ja S.Ruotsalainen vastasivat toimittajien kysymyksiin, jotka koskivat muun muassa muiden valtioiden Suomeen kohdistamaa vaalivaikuttamista, sosiaalisen median käyttämistä valtiollisen vaikuttamisen välineenä ja valtioiden käyttämiä vakoilijoiden värväysmenetelmiä. Kohdassa 24:12 Supo vastaa toimittaja Hannes Markkulan kysymykseen "onko otettu huomioon, että esimerkiksi mediarintamalla syötetään perättömiä vihjeitä samanaikaisesti, kun toiminta on muualla oikeasti".
--> Yle Areena, 21.3.2018, https://areena.yle.fi/1-50000926 | Suojelupoliisi pitää tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo kansallisen turvallisuuden ajankohtaisista aiheista. Supon odotetaan ottavan tiedotustilaisuudessa kantaa myös terrorismin uhkaan. Tilaisuudessa ovat paikalla Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen.

Chinaski
Nikke Knakkertton
Viestit: 154
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 5:13 pm

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja Chinaski »

AlmaR kirjoitti:
La Tammi 07, 2023 1:05 am
strömmingen kirjoitti:
To Tammi 05, 2023 7:56 pm
Sienisalaatti kirjoitti:
Ke Tammi 04, 2023 11:40 pm


Kyllä. Vetävät vertoja melkein jopa demareillekin. Saa nähdä, milloin täällä oikeasti aletaan pöyhimään tätä tunkiota muutenkin kuin näennäisesti.
Alpo Rusin kirjoissa ja youtube-videoissa Supo-tunkiota on jonkin verran pöyhitty. Kannattaa katsoa jos aihe kiinnostaa. Rusilla on sanottavaa esim. Seppo Tiitisen siirtymisestä Sorsan avustuksella eduskunnan pääsihteeriksi, ja Sorsan entisen sihteerin Seppo Nevalan (sd) valinnasta Supon päälliköksi. Ehkä hiukan katkeruuttakin on mutta paljon asiaakin. Varsinkin Tiitisen siirtäminen parempaan uraputkeen että saadaan se stasi-lista pysymään piilossa, tai jostain muusta syystä. On kuitenkin mahdollista että Tiitisellä oli Sorsasta tietoa mikä ei enää 90-luvulla kestänyt päivänvaloa.
Alpo Rusilla on perusteltu syy olla katkera aiheettomien syytösten takia. Se ei kuitenkaan vähennä millään tavalla hänen kertomiensa asioiden uskottuvuutta:

#neuvottelija 147 - Kremlin kortti Suomen länsimaistumisen aikana (Alpo Rusi) https://www.youtube.com/watch?v=2TjnoSGqIeg
Rusi kirjoittaa historiaa uudestaan ja "unohtaa" että Kremlin etäispäätteenä Suomessa toimi lähinnä Keskustapuolueen K-linja: Kekkonen, Karjalainen, Miettinen, Väyrynen, Uusitalo ja monet muut. Taistolaiset myös tietysti, mutta heillä ei ollut valtaa. Ja että jotkut DDR-yhteydet olivat aika yhdentekeviä. Veikkaan että tämä skandaali on Kekkoslovakian viimeisiä kuolonkorinoita, toivottavasti.

AlmaR
Nikke Knakkertton
Viestit: 151
Liittynyt: Ma Heinä 29, 2019 11:28 pm

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja AlmaR »

Chinaski kirjoitti:
La Tammi 07, 2023 4:19 pm
AlmaR kirjoitti:
La Tammi 07, 2023 1:05 am
strömmingen kirjoitti:
To Tammi 05, 2023 7:56 pm


Alpo Rusin kirjoissa ja youtube-videoissa Supo-tunkiota on jonkin verran pöyhitty. Kannattaa katsoa jos aihe kiinnostaa. Rusilla on sanottavaa esim. Seppo Tiitisen siirtymisestä Sorsan avustuksella eduskunnan pääsihteeriksi, ja Sorsan entisen sihteerin Seppo Nevalan (sd) valinnasta Supon päälliköksi. Ehkä hiukan katkeruuttakin on mutta paljon asiaakin. Varsinkin Tiitisen siirtäminen parempaan uraputkeen että saadaan se stasi-lista pysymään piilossa, tai jostain muusta syystä. On kuitenkin mahdollista että Tiitisellä oli Sorsasta tietoa mikä ei enää 90-luvulla kestänyt päivänvaloa.
Alpo Rusilla on perusteltu syy olla katkera aiheettomien syytösten takia. Se ei kuitenkaan vähennä millään tavalla hänen kertomiensa asioiden uskottuvuutta:

#neuvottelija 147 - Kremlin kortti Suomen länsimaistumisen aikana (Alpo Rusi) https://www.youtube.com/watch?v=2TjnoSGqIeg
Rusi kirjoittaa historiaa uudestaan ja "unohtaa" että Kremlin etäispäätteenä Suomessa toimi lähinnä Keskustapuolueen K-linja: Kekkonen, Karjalainen, Miettinen, Väyrynen, Uusitalo ja monet muut. Taistolaiset myös tietysti, mutta heillä ei ollut valtaa. Ja että jotkut DDR-yhteydet olivat aika yhdentekeviä. Veikkaan että tämä skandaali on Kekkoslovakian viimeisiä kuolonkorinoita, toivottavasti.
Maalaisliitto-Keskustapuolue oli presidentin puolue, mutta SDP:n Sundqvistilla, Sorsalla jne. oli yhtä vahva rooli suomettumisen ajan sikailuissa, unohtamatta niitä kokoomuslaisia nuoleskelijoita jotka toivat puolueensa Kekkosen linjalle. Ja kaikkein syvimmälle sukelsi media joka unohti täysin tehtävänsä ja tarkoituksensa.

DDR-yhteydet eivät varmasti olleet yhdentekeviä, muuten Tiitisen lista olisi jo vuosia sitten julkaistu ja moni sosialidemokraatti kiemurtelisi median kysymysten edessä vielä vaikeampana kuin nyt.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Hesarissa toimittaja Sami Sillanpään laaja artikkeli vakoilusta ja vakoiluntorjunnan menetelmistä. HS-Sunnuntai 8.1.2023, sivut B 1 - B 6 : "Viro vangitsee ärhäkästi Venäjän vakoojia, Suomi ei – Supo kertoo, miksi Suomi hoitaa tapaukset hiljaisuudessa | Kymmeniä Venäjän vakoojia on jäänyt kiinni eri puolilla Eurooppaa viime vuosina. Suomessa ei ole tuomittu ketään. Miksi?"

-> Sillanpää on haastatellut juttuunsa Supon vastatiedustelun päällikkö Pertti Haaksluotoa, Puolustusvoiman pääesikunnan tiedustelupäällikkö kontra-amiraali Juha Vauhkosta ja Viron turvallisuuspoliisi Kapon päällikkö Arnold Sinisalua.

strömmingen
Sabrina Duncan
Viestit: 373
Liittynyt: Ti Helmi 04, 2020 6:25 pm

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja strömmingen »

Chinaski kirjoitti:
La Tammi 07, 2023 4:19 pm
AlmaR kirjoitti:
La Tammi 07, 2023 1:05 am
strömmingen kirjoitti:
To Tammi 05, 2023 7:56 pm


Alpo Rusin kirjoissa ja youtube-videoissa Supo-tunkiota on jonkin verran pöyhitty. Kannattaa katsoa jos aihe kiinnostaa. Rusilla on sanottavaa esim. Seppo Tiitisen siirtymisestä Sorsan avustuksella eduskunnan pääsihteeriksi, ja Sorsan entisen sihteerin Seppo Nevalan (sd) valinnasta Supon päälliköksi. Ehkä hiukan katkeruuttakin on mutta paljon asiaakin. Varsinkin Tiitisen siirtäminen parempaan uraputkeen että saadaan se stasi-lista pysymään piilossa, tai jostain muusta syystä. On kuitenkin mahdollista että Tiitisellä oli Sorsasta tietoa mikä ei enää 90-luvulla kestänyt päivänvaloa.
Alpo Rusilla on perusteltu syy olla katkera aiheettomien syytösten takia. Se ei kuitenkaan vähennä millään tavalla hänen kertomiensa asioiden uskottuvuutta:

#neuvottelija 147 - Kremlin kortti Suomen länsimaistumisen aikana (Alpo Rusi) https://www.youtube.com/watch?v=2TjnoSGqIeg
Rusi kirjoittaa historiaa uudestaan ja "unohtaa" että Kremlin etäispäätteenä Suomessa toimi lähinnä Keskustapuolueen K-linja: Kekkonen, Karjalainen, Miettinen, Väyrynen, Uusitalo ja monet muut. Taistolaiset myös tietysti, mutta heillä ei ollut valtaa. Ja että jotkut DDR-yhteydet olivat aika yhdentekeviä. Veikkaan että tämä skandaali on Kekkoslovakian viimeisiä kuolonkorinoita, toivottavasti.
Miten niin "uudestaan" ? Rusi on varsin neitseellisellä maaperällä kirjoittaessaan lähihistoriaa. Suuri osa 1970-1980-lukujen poliitikkojen arkistoista on vielä tutkijoiden ulottumattomissa. Supon arkistoihin perustuvaa historiankirjoitusta niiltä vuosikymmeniltä on voinut tehdä vasta viimeiset 10v, eikä arkistot ole vapaasti käytettävissä.

Asiaa tuntemattoman on helpohko kuvitella juuri niinkuin asiaa tuntematon Chinaski kirjoitti. Siis että historia olisi jo kirjoitettu. Ei sitä todellakaan ole. Rusin kirjoihin kannattaa suhtautua varsin vakavissaan koska rajatun arkistomateriaalin tulkintaan tarvitaan henkilö jolla on myös omakohtainen tuntuma tapahtumiin.

Kannattaa tietenkin lukea muidenkin kun Rusin kirjoja. Helppo havaita ero kun lukee vaikkapa samantyyppisen taustan omaavan Jukka Seppisen kirjoihin. Rusin kirjat ovat objektiivista tapahtumien tulkintaa, ei omien tekemisten selittelyä.

Rusin kanssa olen täysin samaa mieltä siitä että Suomen lähihistoriaa ei ole vielä oikeastaan kirjoitettu lainkaan, ja sille olisi todella tarve. Eihän hän edes väitä kirjoittavansa mitään täydellistä totuutta, vaan sen mitä tällä hetkellä käytettävien tietojen pohjalta on mahdollista tehdä. Niin kauan kun johtavien demaripoliitikkojen (Sorsa, Koivisto, Lipponen) arkistot eivät ole käytettävissä, totuus varsinkin 80-luvun tapahtumista on kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Supon päällikkö Antti Pelttari STT:lle: Ex-työntekijä Matti Saarelaisen toiminta ei ole aiheuttanut vaaraa kansalliselle turvallisuudelle

Antti Pelttarin mukaan Saarelaisen toimintaa on selvitetty suojelupoliisissa perusteellisesti, eivätkä selvitykset ole antaneet aihetta virkamiesoikeudelliseen menettelyyn.

Suojelupoliisin (supo) entisen työntekijän Matti Saarelaisen toiminta ei ole aiheuttanut uhkaa kansalliselle turvallisuudelle. Näin sanoo STT:lle suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari.

Viime vuonna suojelupoliisista eläköitynyt Saarelainen työskenteli uransa aikana muun muassa Ulkomaalaisviraston ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen (HybridCoE) johdossa, mutta palasi molemmista pesteistä vähin äänin supoon. Lähtöjen vaietut taustat ovat selvinneet vasta viime aikoina. Julkisuudessa on käsitelty paitsi hänen käytöstään myös hänen mahdollista osuuttaan Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan Gennadi Timtshenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyyn.

Pelttarin mukaan supo on tehnyt omia selvityksiään Saarelaisen toiminnasta sen jälkeen, kun Saarelaista koskevia tietoja on tullut julkisuuteen. Näiden selvitysten perusteella ei Pelttarin mukaan ole ilmennyt myöskään mitään sellaista, mikä olisi antanut aihetta kohdistaa Saarelaiseen hallinnollisia toimia.

”Hänen toimintaansa on selvitetty meillä perusteellisesti, mutta tämä ei ole antanut aihetta täällä virkamiesoikeudellisiin tai muihin toimenpiteisiin”, Pelttari kertoo.

Pelttari ei kuitenkaan avaa tarkemmin sitä, miten suojelupoliisissa on Saarelaisen toimintaa selvitetty julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Hän kuitenkin toteaa ymmärtävänsä, että uutisointi on herättänyt huolta niin supon henkilöstössä kuin laajemminkin.

”Oma vakaa käsitykseni ja virastomme käsitys on, että kansallinen turvallisuus Saarelaisen toiminnassa ei ole vaarantunut”, sanoo Pelttari.

Kiistanalaista julkisuutta
STT on kertonut, että Saarelainen sai vuonna 2019 lähtöpassit HybridCoE:n johtajan tehtävästä henkilökuntaan kohdistuneen epäasiallisen käytöksensä vuoksi. Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) on puolestaan julkisuudessa kertonut Saarelaisen joutuneen lähtemään Ulkomaalaisviraston johtajan tehtävästä vuonna 2004 luottamuspulan vuoksi.

Molemmista tehtävistä lähdettyään Saarelainen päätyi takaisin töihin suojelupoliisiin, joskin Pelttarin mukaan eri syistä.

Vuonna 2019 Saarelainen palasi supoon virkavapaalta, joka hänelle oli myönnetty hybridikeskuksen johtajuuden ajaksi. Pelttarin mukaan Saarelaisen johtajuus HybridCoE:ssa oli määräaikainen, ja tämä oli peruste myös virkavapaalle. Vapaa olisi Pelttarin mukaan päättynyt kesällä 2022, ellei Saarelainen olisi keskeyttänyt sitä.

Suposta saatujen tietojen mukaan Saarelaisen vanha osastopäällikön virka vaihtui paluun myötä erityisasiantuntijaksi, koska vanha tehtävä poistui organisaatiouudistuksessa.

Pelttari kuvaa Saarelaisen paluuta normaaliksi käytännöksi tilanteessa, jossa työntekijä ilmoittaa keskeyttävänsä virkavapaansa.

”On oleellista korostaa, että siinä tilanteessa ei ole ollut mitään sellaista tietoa, joka olisi antanut meille mitään perusteita lähteä vastustamaan hänen paluutaan”, sanoo Pelttari.

”Tässä tilanteessa meidän työnantajana täytyy pitää huolta myös työntekijän oikeusturvasta”, hän jatkaa.

Pelttari ei kommentoi tarkemmin asiasta käymiään keskusteluja eikä myöskään sitä, tiesikö hän todellisen syyn Saarelaisen lähdölle HybridCoE:sta.

Tuomittu ex-sihteeri yhdistyy Saarelaiseen ja Venäjän vakoojaan
Aiemmin 2000-luvulla Saarelainen sai töitä suojelupoliisista sen jälkeen, kun hän menetti entisen sisäministerin mukaan edellytykset jatkaa Ulkomaalaisviraston johdossa. Taustalla oli Saarelaisen ylentämän osastosihteerin saama rikostuomio lahjusten ottamisesta. Hän jäi kiinni 2003 ja tuomittiin lopulta lainvoimaisesti 2006. Tuomion mukaan nainen otti vastaan rahaa vaikuttaakseen ulkomaalaisten asioiden käsittelyyn. Nainen menetti virkansa.

Lahjuksista tuomittu nainen on Venäjälle vakoilusta Virossa tuomion saaneen korkea-arvoisen turvallisuusalan viranhaltijan Herman Simmin sisarpuoli. Simmillä oli puolestaan virkatehtäviensä takia suhteet aikanaan myös suomalaisiin turvallisuushallinnon työntekijöihin.

Virossa naista itseään ei kuitenkaan STT:n tietojen mukaan epäilty vakoilusta, ja sittemmin nainen on muuttanut nimeään ja oleskelee tiettävästi Lähi-idässä. Iltalehti kertoi perjantaina, että yhdellä naisen lahjonnasta syytetyllä miehellä vaikuttaisi olevan yrityskytkös Venäjän tiedustelupalveluihin.

Pelttari ei kommentoi STT:lle sitä, miten suojelupoliisi on selvittänyt Simmiä, hänen kytköksiään Suomessa tai niiden mahdollisesti aiheuttamia turvallisuusuhkia.

”Nämä ovat vielä pitkään salassa pidettäviä, ja tätä en voi käsitellä julkisuudessa”, Pelttari sanoo.

Vuonna 2004 Saarelainen haki ja sai supon alueylitarkastajan tehtävän, kun paikka oli Pelttarin mukaan avoimessa haussa. Saarelainen oli 2000-luvulla luomassa tapaninpäivän tsunamin jälkeen tilannekuvakeskusta valtioneuvoston kanslialle, ja sittemmin hän työskenteli Pelttarin mukaan myös suojelupoliisin tilannekuvayksikön päällikkönä.

”Hänellä on ollut oikeus jäädä eläkkeelle”
Saarelaisen nimi nousi julkisuuteen keväällä 2022 sen jälkeen, kun EU, Britannia ja Yhdysvallat asettivat pakotteita Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallinnolle sekä lähipiirille ja oligarkeille maan hyökättyä Ukrainaan. Pakotelistoille päätyi myös Suomen kansalaisuuden saaneita Putinin lähipiiriläisiä, joukossa myös Gennadi Timtshenko.

Timtshenko haki Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan kansalaisuutta 1998, ja se myönnettiin hänelle jo seuraavana vuonna. Hakemuksen käsittelyn aikaan Putin nousi hiljalleen Boris Jeltsinin hallinnossa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n johtajasta maan pääministeriksi. Putinin ensimmäinen presidenttikausi alkoi vuonna 2000.

Timtshenkon hakemus osui ajanjaksoon, jolloin supossa uraa 1980–1990-luvuilla tehnyt Saarelainen johti Ulkomaalaisvirastoa eli nykyistä Maahanmuuttovirastoa. Iltalehti kertoi viime keväänä, että Saarelainen olisi myötävaikuttanut Timtshenkon kansalaisuuden käsittelyyn. Suojelupoliisilta ei pyydetty lausuntoa Timtshenkon kansalaisuushakemukseen, vaikka Iltalehden mukaan hänellä epäiltiin olleen yhteyksiä jo Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:hen.

Saarelainen on julkisuudessa kiistänyt myötävaikuttaneensa Timtshenkon kansalaisuuteen. Pelttari ei STT:lle kommentoi supon kansalaisuusprosessia koskevaa selvitystyötä tarkemmin.

Suojelupoliisi päätti uusia Saarelaisen laajan turvallisuusselvityksen keväällä sen jälkeen, kun epäilyt kansalaisuusasiaan vaikuttamisesta tulivat julki. Selvitys jäi kuitenkin supon mukaan kesken, koska Saarelainen jäi syksyllä 2022 eläkkeelle eikä selvitykselle enää ollut lain mukaan edellytyksiä.

Pelttarilla ei ole kommentoitavaa entisen työntekijänsä päätöksestä eläköityä.

”Hän on ollut eläkeiän saavuttanut, ja hänellä on ollut oikeus jäädä eläkkeelle.”

Pelttari: Liika avoimuus syö supon toimintaedellytyksiä
Siviilitiedusteluorganisaationa suojelupoliisi ei Pelttarin mukaan voi toimintansa luonteen vuoksi avata kaikkea, mitä organisaatiossa tiedetään. Siksi hän ei avaa tarkemmin sitä, miten virastossa on selvitetty Matti Saarelaisen toimintaa.

Pelttari kuitenkaan nostaa esiin, että suojelupoliisia valvoo myös nykyisin tiedusteluvalvontavaltuutettu, kuten myös eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta. Hän ei ota kantaa siihen, onko valiokunta kuullut supoa Saarelaista koskevan uutisoinnin vuoksi.

”Emme pysty avoimuudella luottamusta herättämään, koska se avoimuus syö meidän omia toimintaedellytyksiämme. Juuri siksi meillekin on tärkeää, että Suojelupoliisin ulkoinen valvonta on kattavaa ja uskottavaa”, sanoo Pelttari.

STT lähetti myös kommenttipyynnön ja kysymyksiä Matti Saarelaiselle Pelttarin haastattelun jälkeen. Saarelainen ei ole vastannut kommenttipyyntöön.
Satakunnan Kansa
15.1.2023 8:02
...ei ole aiheuttanut vaaraa kansalliselle turvallisuudelle
Ei korppi korpin silmää...
- KGB:n miehelle Suomen kansalaisuuden antaminen kiireellä ohi jonon ei siis vaaranna Suomen sisäistä turvallisuutta. Päinvastoin kuin pari kiljuskiniä, joita vastaan käydään oikeutta vuosikausia ja KRP sulkee heidän pankkitilinsä.
...Saarelainen jäi syksyllä 2022 eläkkeelle eikä selvitykselle enää ollut lain mukaan edellytyksiä.
Kun sopivan myöhään aloittaa "selvityksen", niin ehtiihän siinä kohde jäädä sopivasti eläkkeelle... Ja sen jälkeen ei sitten muutes enää tutkita. Elämmehän oikeusvaltiossa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Supo: Ulkomaalais­viraston pääjohtaja ei pyytänyt lausuntoa oligarkin kansalaisuus­hakemuksesta – ”Timtšenko oli siis poikkeus”

Suojelupoliisin maanantaina julkaiseman selvityksen mukaan Supo oli pariinkin kertaan yhteydessä silloiseen ulkomaalaisviraston pääjohtajaan Matti Saarelaiseen. Supo halusi myös puhuttaa Timtšenkoa, mutta ei saanut tilaisuutta.

SUOJELUPOLIISI (Supo) julkaisi maanantaina selvityksensä vuonna 2022 eläköityneestä työntekijästään Matti Saarelaisesta, 63. Selvitys on osittain salattu eli sen rivejä on mustattu.

Supon selvityksessä vahvistettiin Helsingin Sanomien aiemmin kertoma tieto, jonka mukaan ulkomaalaisviraston pääjohtajana työskennellyt Saarelainen ei kertonut oligarkki Gennadi Timtšenkon kansalaisuushakemuksesta suojelupoliisin operatiiviselle osastolle painavasta pyynnöstä huolimatta. Timtšenko sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1999.

SELVITYKSEN mukaan Supo oli etukäteen pariinkin kertaan yhteydessä silloiseen ulkomaalaisviraston pääjohtajaan Saarelaiseen: Supo olisi halunnut ”ehdottomasti” antaa lausunnon Timtšenkon kansalaisuushakemuksesta.

Supo halusi myös puhuttaa Timtšenkoa, mutta ei saanut tilaisuutta.

Supon selvityksessä puhutetun henkilön mukaan Saarelainen olikin luvannut laittaa Timtšenkon kansalaisuushakemuksen Supoon lausunnolle heti, kun se tulee.

Näin ei tapahtunut.

Kertojan henkilöllisyys on peitetty selvityksen julkisesta versiosta, mutta hän on mitä suurimmalla todennäköisyydellä suojelupoliisin nykyinen tai entinen asiaa tunteva työntekijä.

Supon päällikkö Antti Pelttari kirjoitti blogissaan maanantaina, että tietoa selvitykseen on koottu muun muassa keskusteluilla Suojelupoliisissa tuolloin työskennelleiden ihmisten kanssa.

SUPON maanantaina julkaisemassa selvityksessä on jututettu myös ”kertojaa”, jonka mukaan Timtšenkon kansalaisuuden saaminen oli muutenkin poikkeuksellinen prosessi.

Kertojan mukaan poliisin eli käytännössä Espoon poliisin olisi pitänyt määräysten mukaan haastatella Timtšenkoa ennen kansalaisuuden myöntämistä, mutta näin ei menetelty.

”Timtšenko oli siis poikkeus. Hän ei kertojan käsityksen mukaan täyttänyt Suomen kansalaisuuden edellytyksiä kielitaidon suhteen eikä myöskään kuulunut lainmukaiseen poikkeuskategoriaan”, Supon 9. helmikuuta päivätyssä selvityksessä kirjoitetaan.

SUPON selvitykseen kirjatun mukaan Saarelainen oli perustellut menettelyään eli ilmoittamatta jättämistään tuolloin ”kiireellä”.

Viime toukokuun alussa Saarelaista jututettiin Supossa niin sanotussa esihenkilökeskustelussa. Siinä Saarelainen kertoi, että hän ole koskaan ollut tekemisissä Timtšenkon kanssa eikä kansalaistamisen aikaan 1999 tiennyt hänestä mitään.

Saarelaisen mukaan hänen ystävänsä Kai Paananen oli kysynyt häneltä neuvoa koskien sitä, kuinka Timtšenkon kansalaisuusasiassa pitäisi edetä, ”kun hän täyttää kansalaistamisen kriteerit”.

Kertomansa mukaan Saarelainen oli antanut Paanaselle ohjeeksi kiirehtimiskirjeen lähettämisen ulkomaalaisvirastolle.

”Taustalla oli siis Saarelaisen mukaan oikeuskanslerin [Paavo Nikula] kanssa valmisteltu ja hyväksytetty ohjeistus ja menettely, jonka avulla kansalaisuuden kriteerit täyttäviä selviä tapauksia voitiin päättää nopeutetusti”, Supon selvityksessä kerrotaan.

Saarelainen kertoi toukokuussa 2022 Supon esihenkilökeskustelussa, että hän oli antanut samanlaisen ohjeistuksen kymmenissä vastaavissa tapauksissa.

SAARELAINEN otti esihenkilökeskustelussa myös kantaa siihen, miksi Supo ei saanut tietää Timtšenkon kansalaisuushakemuksesta.

”Saarelainen kertoi, ettei hänellä ole käsitystä siitä, miksi ulkomaalaisviraston käsittelijä ei ollut pyytänyt suojelupoliisilta lausuntoa asiassa ja miksi kansalaisuuspäätöksen tehnyt ylitarkastajakaan ei ollut tätä edellyttänyt”, Supon selvityksessä kerrotaan.

Saarelainen arveli keskustelussa. että asiassa oli ”saattanut tulla väärinymmärryksiä” tai ”on oletettu”, että hän hoitaisi Timtšenkoon liittyvän lausunnon Supon kanssa.

”Uutena tietona (kertomansa mukaan hän ei ollut aikaisemmin puhunut tästä kenellekään) Saarelainen mainitsi keskustelleensa asiasta kuitenkin erikseen Suojelupoliisin silloisen päällikön Seppo Nevalan kanssa puhelimessa”, Supo kirjoittaa.

Supon julkisesta selvityksestä ei käy ilmi, koska keskustelu oli käyty. Seppo Nevalalta ei asiaa enää voi tarkistaa, koska hän kuoli vuonna 2008.

Saarelainen korosti viime toukokuussa sitäkin, että hän ei ole ottanut kantaa kansalaisuusasioiden päätöksentekoon pääjohtajana ollessaan.

SUPO toteaa selvityksen loppupuolella, että eri tahoilta saadut tiedot Timtšenkon kansalaistamisen taustoista poikkeavat keskeisiltä osin toisistaan eikä Supo saanut lopullista vastaus Saarelaisen mahdolliselle roolille Timtšenkon kansalaistamisasiassa.

”Epäselväksi on jäänyt, mistä tai kenestä johtuvasta syystä lausunto on jäänyt pyytämättä ja onko se tapahtunut tahallisesti vaiko tahattomasti esimerkiksi huonosta tiedonkulusta taikka väärinymmärryksestä johtuen”, Supo kirjoittaa.

MAANANTAINA julkaistu selvitys syntyi, kun sisäministeriön kansallisen turvallisuuden yksikkö pyysi tammikuussa Supoa ja sen päällikköä Antti Pelttaria vastaamaan useisiin kysymyksiin Saarelaisesta ja siitä, millaisia selvityksiä hänestä on tehty Supossa 1999–2023. Ministeriö perusteli selvityspyyntöä sillä, että ”julkisuudessa käydään yhteiskunnallista keskustelua” Supon toiminnasta liittyen Saarelaiseen.

USEAT mediat, erityisesti Iltalehti, ovat selvitelleet Saarelaisen osuutta Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan Gennadi Timtšenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyyn vuonna 1999.

Saarelainen oli tuolloin ollut Supossa töissä jo lähes kaksikymmentä vuotta ja siirtynyt kansalaisuusasioista päättävän ulkomaalaisviraston pääjohtajaksi.

Iltalehti kertoi keväällä 2022, että Saarelainen olisi myötävaikuttanut Timtšenkon kansalaisuuden käsittelyyn. Iltalehden tietojen mukaan liikemies Kai Paananen pyysi ystäväänsä, tuolloista ulkomaalaisviraston pääjohtajaa Matti Saarelaista kiirehtimään Gennadi Timtšenkon kansalaisuuspäätöstä.

HELSINGIN Sanomien tietojen mukaan Supo oli etukäteen pyytänyt Saarelaista ilmoittamaan Timtšenkon mahdollisesta kansalaisuushakemuksesta. Näin Supo olisi päässyt lausumaan ulkomaalaisvirastolle Timtšenkosta, joka tiedettiin Putinin läheiseksi ystäväksi.

Saarelainen jätti ilmoittamatta Timtšenkon kansalaisuushakemuksesta Supoon.

SUPON päällikkö Antti Pelttari kertoi jo tammikuun puolivälissä STT:lle, että entisen työntekijän Matti Saarelaisen toiminta ei ole aiheuttanut vaaraa kansalliselle turvallisuudelle.

”Hänen toimintaansa on selvitetty meillä perusteellisesti, mutta tämä ei ole antanut aihetta täällä virkamiesoikeudellisiin tai muihin toimenpiteisiin”, Pelttari sanoi.

Pelttarin haastattelu ei ilmeisesti vakuuttanut sisäministeriötä, jonka Supolle lähettämä selvityspyyntö on päivätty neljä päivää haastattelun jälkeen 19. tammikuuta.

Maanantaina julkaistussa selvityspyynnössä Supo ottaa asiaan uudelleen kantaa: ”Suojelupoliisin tietoon ei ole tullut viitteitä siitä, Saarelainen olisi työuransa aikana pitänyt epäasianmukaisesti yhteyttä ulkomaisiin tiedusteluorganisaatioihin.”

SAARELAINEN työskenteli uransa aikana ulkomaalaisviraston lisäksi Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen (HybridCoE) johdossa, mutta palasi molemmista pesteistä vähin äänin Supoon.

STT kertoi tammikuussa, että Saarelainen sai vuonna 2019 lähtöpassit HybridCoE:n johtajan tehtävästä henkilökuntaan kohdistuneen epäasiallisen käytöksensä vuoksi. Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) on puolestaan julkisuudessa kertonut Saarelaisen joutuneen lähtemään Ulkomaalaisviraston johtajan tehtävästä vuonna 2004 luottamuspulan vuoksi.

Helsingin Sanomat on pyytänyt Saarelaiselta haastattelua useita kertoja, mutta hän on vastannut sähköpostilla vain muutamiin kysymyksiin. Iltalehti sai Saarelaiselta viime maaliskuussa haastattelun, jonka mukaan Timtšenkon kansalaisuuteen liittyvä prosessi oli ollut ”aivan normaali”.
Enemmän täällä: Helsingin Sanomat
13.2.2023 17:26, päivitetty 14.2. 10:54
Kertojan mukaan poliisin eli käytännössä Espoon poliisin olisi pitänyt määräysten mukaan haastatella Timtšenkoa ennen kansalaisuuden myöntämistä, mutta näin ei menetelty.
Kenen määräyksestä Espoon poliisi ei haastatellut Timtsenkoa?
SUPON päällikkö Antti Pelttari kertoi jo tammikuun puolivälissä STT:lle, että entisen työntekijän Matti Saarelaisen toiminta ei ole aiheuttanut vaaraa kansalliselle turvallisuudelle.
”Hänen toimintaansa on selvitetty meillä perusteellisesti, mutta tämä ei ole antanut aihetta täällä virkamiesoikeudellisiin tai muihin toimenpiteisiin”, Pelttari sanoi.
HS:n kommenttiosastolta:
Kuinka Pelttari voi sanoa, että Suomen kansallinen turvallisuus ei ole vaarantunut? Tällaiset Saarelaisen käytännöt mahdollistavat kansallisen turvallisuuden piilossa pitkäänkin pysyttelevät uhkat, jotka voivat materialisoitua myöhemmin. Se, että näiden todistamiset ovat vaikeita, ei tee niistä vaarattomia. Todistustaakka tulisi olla toisinpäin Suojelupoliisissa.
Sekä:
Mediaa seuraavalle kansalaiselle syntyy viime kuukausien uutisoinnin perusteella Saarelaisesta erittäin kyseenalainen käsitys ja samalla ihmetys siitä, että hän on tullut valituksi useisiin merkittäviin julkisiin virkoihin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Supon Saarelaisen selitys murenee – Väitettyä ohjetta ei löydy, oligarkin kansalaisuuden kiirehtimiseen ei ollut perusteita

Ulkomaalaisviraston entinen ylijohtaja puolusti oligarkki Gennadi Timtšenkon auttamista vetoamalla oikeuskansleri Paavo Nikulan kanssa laadittuun ohjeeseen. Tällaista ohjetta ei löydy oikeuskanslerilta eikä Maahanmuuttovirastosta.

ULKOMAALAISVIRASTON entinen ylijohtaja ja Supon entinen työntekijä Matti Saarelainen on perustellut poikkeuksellista toimintaansa ohjeella, jota ei HS:n selvityksen perusteella löydy mistään.

Saarelainen selitti viime vuoden toukokuussa Supolle, miksi Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva oligarkki Gennadi Timtšenko sai Suomen kansalaisuuden pikavauhtia vuonna 1999.

Kansalaisuuspyyntöjen kiirehtiminen oli Ulkomaalaisvirastossa erittäin poikkeuksellinen menettely viime vuosituhannen molemmin puolin, kun Saarelainen työskenteli ylijohtajana. Kiirehtimiselle oli tarkat kriteerit, eikä oligarkki Timtšenko HS:n selvityksen mukaan täyttänyt niitä.

Asia selviää Helsingin Sanomien oikeuskanslerinvirastosta saamista asiakirjoista, jotka pyydettiin Saarelaisen antaman kertomuksen luotettavuuden selvittämiseksi.

SAARELAINEN oli vauhdittanut Timtšenkon kansalaisuushakemusta muun muassa niin, että hän ei Supon kahdesta pyynnöstä huolimatta lähettänyt kansalaisuushakemusta Supon vastavakoiluosastoon lausunnolle. Supo oli nimenomaisesti pyytänyt varoittamaan, mikäli Timtšenko hakee kansalaisuutta.

Lisäksi Saarelainen neuvoi Timtšenkoa tekemään kiirehtimispyynnön Ulkomaalaisvirastoon.

Saarelainen on Timtšenkon läheisen yhteistyökumppanin Kai Paanasen pitkäaikainen ystävä. Myös Timtšenkon perheenjäsenet saivat Suomen kansalaisuudet pikavauhtia.

Saarelaisen toiminta nousi esiin Iltalehden uutisoitua siitä viime vuonna.

HELMIKUUSSA julki tulleiden Supon selvitysten mukaan Saarelainen vetosi viime vuonna ohjeeseen, joka olisi valmisteltu oikeuskansleri Paavo Nikulan kanssa.

Saarelaisen mukaan kyseinen ohjeistus olisi ollut voimassa vuosina 1998–1999.

Saarelainen oli ohjeistanut virallisen oikeuskansleri Nikulan vahvistaman ohjeen mukaisesti laatimaan kiirehtimiskirjeen ulkomaalaisvirastolle, jolloin hakemus voitiin ottaa kiirehtimismenettelyyn, Supon asiakirjassa todetaan.

Ohjeistuksen sanottiin koskevan ”kansalaisuuden kriteerit täyttäviä selviä tapauksia”.

Saarelainen kertoi selvittäjille antaneensa samanlaisen ohjeistuksen kymmenissä vastaavissa tapauksissa.

ENTISELTÄ oikeuskanslerilta Paavo Nikulalta ohjeesta ei voi enää kysyä, koska hän on pitkään ollut muistisairas. Hän sai vakavan aivoverenvuodon vuonna 2007.

Saarelainen mainitsi keskustelleensa asiasta puhelimessa myös Suojelupoliisin silloisen päällikön Seppo Nevalan kanssa. Myöskään Nevalalta ei asiaa enää voi tarkistaa, koska hän kuoli vuonna 2008.

Timtšenko sai Suomen kansalaisuuden syyskuussa 1999. Nikula työskenteli oikeuskanslerina vuosina 1998–2007, ja Saarelainen johti ulkomaalaisvirastoa syyskuun 1998 alusta maaliskuun 2004 loppuun.

HELSINGIN Sanomat pyysi Saarelaisen mainitsemaa ohjetta oikeuskanslerinviraston kirjaamosta. Sieltä ilmoitettiin, että ohjetta ei löydy.

Oikeuskanslerinvirastossa arvioitiin HS:lle, että Supon selvityksen sanamuotojen perusteella kyse näyttäisi olevan Ulkomaalaisviraston omasta ohjeesta, jonka sisältöä on ehkä käyty oikeuskanslerin kanssa läpi.

HS pyysi ohjetta myös Maahanmuuttovirastosta eli entisestä Ulkomaalaisvirastosta. Arkistopäällikkö Teija Camique kertoo, että kansalaisuusyksiköstä ei ole löytynyt tällaista ohjetta. Hänen mukaansa 2000-luvun alussa virastossa järjestettiin kyllä kokouksia, joissa käsiteltiin kiirehtimispyyntöjä.

Saarelaisen mainitsemaa ohjetta ei siis löydy sen enempää oikeuskanslerilta kuin Ulkomaalaisvirastostakaan.

SEN SIJAAN oikeuskanslerinvirastosta löytyy useita oikeuskansleri Nikulan vanhoja vastauksia kanteluihin, jotka koskevat Suomen kansalaisuuden pitkiä käsittelyaikoja.

Ruuhkista kirjoitettiin 1990-luvun lopulla myös mediassa runsaasti. Päätöstä saattoi joutua odottamaan 2–3 vuotta.

Kanteluita käsitellessään Nikula pyysi Ulkomaalaisvirastolta selvitystä hakemusten käsittelystä ja hakemusten kiirehtimisestä. Neljästä viraston selvityksestä käy ilmi, että se käsitteli hakemukset saapumisjärjestyksessä ja teki poikkeuksen vain painavista syistä.

”Saapumisjärjestykseen perustuvasta käsittelyjärjestyksestä on poikettu yleensä vain, jos Suomen kansalaisuus on ollut edellytyksenä Suomessa olevan työn säilyttämiselle tai hakijan nykyinen kansalaisuus on vaikeuttanut huomattavasti hakijan Suomessa olevan työn menestyksellistä hoitamista”, Ulkomaalaisvirasto kirjoittaa oikeuskanslerille elokuussa 1999.

VIRASTO kertoi lisäksi, että joissain tapauksissa normaalista käsittelyjärjestyksestä poikettiin inhimillisistä syistä lasten, iäkkäiden ja sairaiden henkilöiden kohdalla.

Lisäksi Ulkomaalaisvirasto selvitti vuonna 2002, että ”viran puolesta jonon ohi otetaan aidosti kansalaisuudettomat henkilöt”. Samoin täysi-ikäisten ammattiurheilijoiden tekemiin kiirehtimispyyntöihin on voitu joissakin tapauksissa suostua, jos kyse on ollut urheilijasta, joka harjoittaa urheilua ammattimaisesti ja saa siitä elantonsa.

Oligarkki Timtšenko ei tarvinnut Suomen kansalaisuutta, jotta hän olisi säilyttänyt työnsä. Vuosina 1998 ja 1999 alle 50-vuotias Timtšenko ei ollut iäkäs eikä tiettävästi sairaskaan. Hän ei myöskään ollut kansalaisuudeton eikä ammattiurheilija.

JO vuonna 1996 Ulkomaalaisvirasto selvitti oikeuskanslerille, että kansalaisuushakemusten kiirehtimispyyntöihin suhtaudutaan ”erittäin varauksellisesti”, koska kiirehtiminen johtaa siihen, että myöhemmin tullut hakemus ohittaa aikaisemman hakemuksen.

”Kiirehtimispyyntöön suostuminen edellyttää sellaisia perusteita, jotka eivät ole sovellettavissa kaikkiin tai suureen joukkoon kansalaisuuden hakijoista”, Ulkomaalaisviraston selvityksessä sanotaan.
...

Lisäselvityspyyntö koskee muun muassa Supon käytäntöjä turvallisuusselvitysten tekemisessä. Ministeriö kysyy, miksi Matti Saarelaisen turvallisuusselvitys keskeytettiin, vaikka Saarelainen oli yhä töissä kuukausia ennen eläkkeelle jääntiä.

Ministeriö haluaa Suposta myös helmikuussa saamansa selvityksen alkuperäislähteet kuten sähköpostit ja muun dokumentaation.
Enemmän täällä: Helsingin Sanomat
10.3.2023 11:51
Ministeriö kysyy, miksi Matti Saarelaisen turvallisuusselvitys keskeytettiin, vaikka Saarelainen oli yhä töissä kuukausia ennen eläkkeelle jääntiä.
Kenen määräyksestä selvitys keskeytettiin? Tulee mieleen silloisen pääministerin Paavo Lipposen (sd) toiminta aatetoverinsa Ulf Sundqvistin korvausten kohtuullistamisessa 1990-luvun lopulla.

Kummallinen heppu tämä Saarelainen. Noin vaan virasta toiseen, toimintaansa ei saisi tutkia. Lienee sosialidemokraatti.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Laitetaas tänne asian päivitystä eilisestä uutisesta.

IL 19.3.2023, https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d ... 50c3db97a6
Matti Saarelainen ei reagoinut lahjusepäilyyn uvin johtajana – Palasi Supo-pomoksi ilman turvallisuusselvitystä

Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Matti Saarelainen oli saanut vihjeitä lahjuksia ottaneen virolaisnaisen epäilyttävästä toiminnasta. Nainen sai kuitenkin jatkaa tehtävässään ja liikkua viikonloppuisin vapaasti yksin viraston tiloissa.

Kuva
Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Matti Saarelainen vuonna 2003. Saarelainen oli saanut tietää virastossa toimineen virolaisnaisen lainanneen rahaa mieheltä, jonka vaimon lupa-asiaa hän oli käsitellyt. Tieto ei johtanut toimenpiteisiin. Myöhemmin nainen tuomittiin laajamittaisesta lahjusten otosta. Taustalla oleva nainen ei liity tapaukseen. MAURI RATILAINEN

Jarno Liski
Eilen klo 19:31

Matti Saarelainen oli ulkomaalaisviraston (uvi) johtajana saanut 2000-luvun alussa ainakin kahteen otteeseen tietoa alaisenaan työskennelleen virolaisnaisen epäilyttävästä toiminnasta. Tiedot eivät kuitenkaan johtaneet tutkintapyyntöön tai nähtävästi muihinkaan toimenpiteisiin.

Poliisi alkoi tutkia rikosta ulkopuolisen vihjeen perusteella loppukesästä 2003. Tutkinta johti naisen tuomitsemiseen lahjusten otosta oleskelulupa- ja muihin päätöksiin vaikuttamista vastaan. Silloinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) kertoi tammikuussa 2023 käskeneensä Matti Saarelaisen eroamaan tapauksen vuoksi. Myöhemmin naisen veli jäi Virossa kiinni vakoilusta Venäjän tiedustelun hyväksi.

Saarelainen siirtyi uvista takaisin suojelupoliisiin (supo), missä hän oli tehnyt käytännössä koko työuransa. Saarelainen nimitettiin eteläisen alueen päälliköksi ja lain vaatima turvallisuusselvitys jätettiin tekemättä. Supo ei ole kyennyt selittämään, miksi.

Naisella vapaa pääsy tiloihin

Iltalehden saamasta lahjusjutun esitutkintapöytäkirjasta käy ilmi, että osastosihteerinä työskennellyt nainen vietti virastossa paljon aikaa yksin viikonloppuisin. Hänellä oli vapaa pääsy tiloihin.

Nainen toimi entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden hakemusten käsittelijänä.

– Hän on toiminut käsittelijänä, jonka tehtävänä on päivittää ulkomaalaisrekisteriä ja hankkia päätöksissä tarvittavia lisäselvityksiä, naisen esimies kertoi poliisille.

Kun naisen kotona tehtiin lahjusepäilyn vuoksi kotietsintä, hänen hallustaan löytyi runsaasti uvin asiakirjoja mukaan lukien erään turkkilaisen maahanmuuttajan valvontatietokysely. Naisella oli työssään pääsy myös poliisiasiain tietojärjestelmään. Kuulusteluissa naisen työkaveri kertoi, että naisella oli paljon poissaoloja, joita hän paikkasi tekemällä töitään viikonloppuisin tai iltaisin.

– Työpaikalla oli mahdollisuus liikkua myös iltaisin ja viikonloppuisin, koska hälytyslaitteen voi itse asentaa pois päältä, kertoi naisen esimies poliisille.

Uvin aiemmissa toimitiloissa työhuoneiden ovet olivat naisen työkaverin kertoman mukaan yleensä avoinna, uudemmissa tiloissa ovet sai helposti auki.

– Jokaisessa kerroksessa säilytetään kerrosyleisavaimia ja niillä pääsee jokaiseen kyseisen kerroksen huoneeseen. Käsittääkseni avain on vapaassa käytössä eikä siinä ole mitään valvontajärjestelmää, kertoi vahtimestari poliisille.

Kuva
Virolaisnaisen esimies kertoi kertoneensa Saarelaiselle tietoonsa tulleista epäkohdista vuoden 2002 alkupuolella. Poliisitutkinta käynnistyi elokuussa 2003 ulkopuolisesta vihjeestä. JARNO LISKI

Epäilyksistä kerrottiin

Poliisikuulustelussa eräs todistajista – venäläissyntyinen, Suomen kansalaisuuden saanut lääkäri – kertoi toimineensa maanmiehensä tulkkina viranomaisten kanssa asioitaessa. Tätä kautta hän oli saanut tietää väärinkäytöksistä.

– [Tuttava] kertoi, että tämä virolainen nainen kaivaa tietoja ja tekee, mitä pyydetään maksua vastaan, lääkäri kertoi poliisille.

Lääkäri ei kertomansa mukaan saanut tietää virolaisnaisen nimeä, ainoastaan sen, että tämä työskenteli oleskelulupaosastolla.

– Kuten aiemmin kerroin niin nainen oli töissä ulkomaalaisvirastossa ja tunsi sen toiminnan oikein hyvin. Nainen tiesi ja tunsi viraston muut virkailijat erittäin hyvin. Hän tiesi, kuka on ahkera ja tekee työt nopeasti, mutta ei tarkasta mitään asiakirjoja. Hän tiesi kaikkien työtovereidensa vahvat puolet ja heikkoudet, lääkäri kertoi.

Lääkäri kertoi tuttavansa kertoneen, että naiselle piti maksaa tiedoista 1000 markkaa.

– [Tuttavan] mukaan tällä virolaisella naisella on myös Virossa tosi kovat yhteydet ja oma bisnes siellä. [Tuttavan] mukaan nainen myi tietoja kenelle vaan ja hänen tietonsa olivat kullan arvoisia, lääkäri kertoi.

Lääkäri kertoi myös kertoneensa tiedoistaan ensin ulkomaalaisviraston ylitarkastajalle, joka lupasi välittää tiedot eteenpäin. Tämän jälkeen talvella tai keväällä 2000–2001 hän oli soittanut suoraan ylijohtaja Matti Saarelaiselle. Lääkärin mukaan mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Esimiespalaveri

Poliisi kuulusteli myös naisen esimiehen. Tämä kertoi havainneensa epäasianmukaisuuksia vähitellen. Ensimmäinen kerta oli esimiehen mukaan vuonna 2000 tai 2001, kun Kemin poliisilaitokselta oli ilmoitettu uvin osastosihteerin puuttuvan heidän asioihinsa erään venäläisen liikemiehen oleskeluluvan jatkohakemukseen liittyen.

Seuraavan kerran syksyllä 2001 Helsingin poliisilaitokselta oli ilmoitettu, että heidän tietojensa mukaan virolaisnainen oli lainannut rahaa turkkilaiselta maahanmuuttajalta, jolla oli vaikeuksia saada perittyä lainaa takaisin. Esimies oli tutkinut asiaa ja todennut virolaisnaisen käsitelleen turkkilaismiehen venäläisen vaimon lupahakemuksen.

Puhutteluista huolimatta nainen jatkoi puuttumistaan asioiden käsittelyyn vastoin hänelle määrättyä tehtäväjakoa. Tietoa uusista tapauksista tihkui edelleen.

Esimies kertoi ilmoittaneensa epäkohdista omalle esimiehelleen sitä mukaa, kun niitä tuli ilmi. Esimies kertoi yhdessä maahanmuuttolinjan johtajan kanssa ilmoittaneensa vuoden 2002 alkupuolella tapauksista sekä ”laina-asiaa koskevista ylilyönneistä” ylijohtaja Saarelaiselle sekä uvin hallintojohtajalle.

– Tällöin asiaan ei vielä katsottu olevan aihetta sen enempää puuttua, esimies kertoi poliisille.

Kuva
Matti Saarelainen näyttää olleen suojelupoliisin erityissuojeluksessa. Supon valvonnasta vastaavan sisäministeriön kansallisen turvallisuuden yksikköä johtaa Petri Knape (vasemmalla), joka on tehtävässä virkavapaalla supon apulaispäällikön tehtävästä. Supon päällikkö Antti Pelttari yritti pimittää julkisuudelta Saarelaisen toiminnasta kertoneet muistiot. MAURI RATILAINEN

Nainen oli Venäjän tiedustelulle tuttu

Lahjusjutun tutkinnan aikaan 2003–2004 Suomen viranomaiset eivät voineet tietää mitään siitä, mikä paljastui vuonna 2008. Lahjusten ottamisesta tuomitun virolaisnaisen velipuoli, virolainen poliisijohtaja ja puolustusministeriön korkea virkamies Herman Simm oli ainakin vuodesta 1995 lähtien toiminut Venäjän ulkomaantiedustelun vakoojana.

Nainen oli työskennellyt ulkomaalaisvirastossa ja sitä edeltäneellä sisäministeriön ulkomaalaisosastolla vuodesta 1992 lähtien. Hän oli saanut Suomen kansalaisuuden vuonna 1997. Venäjän tiedustelu on suurella todennäköisyydellä seurannut myös hänen uraansa.
  • [Pääjutun linkistä pääset näkemään videon: Iltalehti vieraili hotelli VIrun KGB-museossa vuonna 2015. PERTTI HÄNNINEN, KARI KAUPPINEN]
Nainen on lähes varmuudella ollut jo Neuvostoliiton tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu KGB:n kirjoissa, sillä hän työskenteli 1970-luvulla Neuvosto-Virossa valtiollisen matkatoimisto Inturistin tulkkina sekä Inturistin hotelli Virun väliaikaisena mestarina. Molemmissa rooleissa oli tavanomaista toimia KGB:n avustajana.

Inturistia pyörittänyt KGB piti tarkasti silmällä tulkkeja, koska nämä asioivat ulkomaalaisten kanssa. Inturistin rakennuttaman Viru-hotellin KGB-museon opas puolestaan vitsaili Iltalehdelle hotellin seinien olevan "mikrobetonia” eli ”50-prosenttisesti betonia ja 50-prosenttisesti mikrofoneja”.

Saarelaisen antama selvitys kadonnut

Sisäministeriö pyysi rikostutkinnan alettua selvitystä ulkomaalaisvirastolta. Iltalehti pyysi saada nähtäväksi tämän selvityspyynnön ja Saarelaisen siihen antaman vastauksen.

Nämä asiakirjat ovat kuitenkin kadonneet ulkomaalaisviraston arkistosta. Arkistosta löytyy kuitenkin ministeriön vastaus, jossa Saarelaisen lupaamia turvatoimien lisäyksiä pidetään ”oikean suuntaisina mutta riittämättöminä”. Sisäministeriön omat kappaleet asiakirjoista ovat kansallisarkistossa eikä niitäkään ole toistaiseksi löytynyt.

Tämän selvitysprosessin päätteeksi tai jo sen aikana sisäministeri Rajamäki siis on nyttemmin kertomansa mukaan käskenyt Saarelaista irtisanoutumaan. Saarelainen puolestaan on kertonut Iltalehdelle, että ei muista tällaista.

Kuva
Sisäministeriö ei ollut tyytyväinen Saarelaiselta lahjusjutun johdosta saamaansa selvitykseen. Alkuperäinen selvityspyyntö ja selvitys ovat kadonneet uvin seuraajan, maahamuuttoviraston, arkistoista, vaikka selvitysprosessin muut asiakirjat löytyvät arkistosta. JARNO LISKI

Supoon ilman turvallisuusselvitystä

Saarelainen ei ollut suposta virkavapaalla, vaan hän oli irtisanoutunut ulkomaalaisviraston johtajaksi. Irtisanoutuessaan ulkomaalaisvirastosta hänelle järjestyi supon eteläisen alueen päällikkönä. Supon tietojärjestelmien mukaan Saarelaisesta jätettiin tekemättä turvallisuusselvitys. Toistaiseksi supo ei ole kyennyt selittämään, miksi. Saarelainen nimitettiin aluepäällikön virkaan ohi muun muassa kyseisessä tehtävässä sijaisena toimineen Henry Koskisen. Koskinen oli pitkän linjan supolainen vuodesta 1974, joista vuodet 1985–1998 hän oli johtanut vastavakoilun kenttävalvontaa.

Saarelaisella puolestaan ei ollut poliisitaustaa. Supon entinen päällikkö, keskustalainen Seppo Tiitinen on kertonut Helsingin Sanomille nimittäneensä hänet suoraan lukiosta keskustapoliitikko Markku Kauppisen suosituksesta.

Vuonna 2004 supon päällikkönä oli demari Seppo Nevala. Nimitysesityksen kirjoitti ylitarkastaja Arto Heiska. Hakijoiden haastattelijoina toimivat Heiskan lisäksi osastopäälliköt Hannu Moilanen, Matti Simola ja Ilkka Salmi. Heistä kokoomuslainen Salmi nousi vuonna 2007 Nevalan seuraajaksi supon päälliköksi.

Nimitysmuistiossa annetaan erityistä painoarvoa Saarelaisen kokemukselle ulkomaalaisvirastossa. Lisäksi vastavakoilun päällikkönä pitkään toiminut Moilanen antoi virantäyttöön Saarelaista ylistävän lausunnon, jossa hän nostaa aivan erityiseksi ansioksi Saarelaisen toiminnan ulkomaalaisviraston johdossa.

Kuva
Saarelaisen pakkoirtisanoutumiseen päättynyt johtajapesti ulkomaalaisvirastossa oli erityinen ansio, kun supo nimitti hänet eteläisen alueen päälliköksi suoraan julkisuudelta pimitettyjen potkujen jälkeen. JARNO LISKI

Virheet lakaistiin maton alle

Moilasen lausunto on huomionarvoinen, sillä mikäli supo on ollut lainkaan tehtäviensä tasalla, on sen tiedossa pitänyt olla Saarelaisen pakkoirtisanoutumiseen johtaneet laiminlyönnit viraston johdossa. Samoin Moilanen tiesi Saarelaisen toimineen vastoin supon nimenomaisia pyyntöjä Gennadi Timtšenkon kansalaisuusasiassa.

Supon sisäministeriölle toimittama tuore muistio kertoo, että supo oli kahteenkin otteeseen kertonut Saarelaiselle, että supo haluaa lausua asiasta, mikäli Timtšenkolta tulee kansalaisuushakemus. Iltalehden luottamuksellisien lähteiden mukaan supo sai kuitenkin havaita Saarelaisen järjestäneen Timtšenkon kansalaisuuspäätöksen supon ohi.

Kuva
Suojelupoliisissa laadittiin muistio maaliskuussa 2022 sen jälkeen, kun Iltalehti oli alkanut saada selville epäselvyyksiä Timtšenkon kansalaisuusprosessista. Supo salaa muistion laatijan ja siihen haastatellun henkilön, mutta kyse on todennäköisesti entisen vastavakoilupäällikkö Hannu Moilasen kertomasta. JARNO LISKI

Sisäministeriön selvityksessä on lisäksi käynyt ilmi, että Timtšenkosta ei tehty edes määräysten edellyttämää paikallispoliisin puhuttelua. Syytä tähän ei ole saatu selville.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari yritti aiemmin salata nämä asiakirjat, mutta sisäministeriön selvitys pakotti supon kertomaan niistä. Uudessa lisäselvityspyynnössään ministeriö on vaatinut supolta selvitystä myös Iltalehden tietopyynnön käsittelyn lainmukaisuudesta.

Matti Saarelainen ei vastannut haastattelupyyntöön tätä juttua koskien.


Laitoin Iltalehden jutun kokonaan tänne minfon keskusteluarkistoon, niin pysyvät säilössä nyt nämä esille tulleet erikoiset seikat supoilusta. Nimittäin eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka jostain syystä pääsisi käymään niin, että tämä IL-juttu ykskaks katoaa netin uumenista, tai pandoran lippaasta millä nimityksellä monet kutsuvat nettiä, julkisen tiedon lähdettä.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja ässähai »

No niin. Taas on suposta päivitettävää.
Kommentti: Nyt supo, jumankauta!

Josko seuraava hallitus haluaisi siivota suomettumisen luurangot tiedustelupalvelun kaapeista Nato-jäsenyyden alkamisen kunniaksi, kirjoittaa toimittaja Jarno Liski.

Kuva
Suojelupoliisia johtaa Antti Pelttari. PETE ANIKARI

Jarno Liski
Eilen klo 15:06 (muokattu eilen klo 22:21)

Suojelupoliisi kertoi tänään jättäneensä antamatta Matti Saarelaisen sivutoimi-ilmoituksen sisäministeriölle ”inhimillisen erehdyksen” vuoksi. Sisäministeriö oli tammikuussa pyytänyt saada kaikki Saarelaista koskevat henkilöstöhallinnon asiakirjat.

Asiakirja toimitettiin, kun Iltalehti pyysi supolta eilen tietoa siitä, onko Saarelainen nostanut täyttä palkkaa suposta ja puolikasta palkkaa yliopistolta.

Juuri näin oli tapahtunut. Tämä jäi sisäministeriölle kertomatta, vaikka Saarelaisen toimintaa Vaasan yliopistolla avattiin myös sisäministeriölle annetussa selvityksessä. Saarelaisen kerrottiin eläköitymisensä jälkeenkin osallistuneen joihinkin Supon ja Vaasan yliopiston tutkimusryhmän välisiin palavereihin:

”Saarelainen on aikanaan Suojelupoliisin virassa toimiessaan ollut perustamassa ICE:n [Intelligence College in Europe] akateemista verkostoa ja sen osana myös ollut aloittamassa nyt kyseessä olevaa yhteistyötä Vaasan yliopiston kanssa. Asiaan ei liity mitään Suojelupoliisin ja Saarelaisen välisiä sopimuksia tai toimeksiantoja.”


Päällikkö Antti Pelttarin supossa tiedonkulku on ollut varsin kankeaa noin tiedustelupalveluksi. Supolle on julkisuuteen kerrotun mukaan tullut monia yllätyksiä kuluneen vuoden aikana. Ilmeisesti ainakin seuraavat:

1. Saarelaisen rooli Gennadi Timtšenkon kansalaisuusasiassa 1999.
2. Saarelaisen potkut ulkomaalaisviraston johdosta vuonna 2004.
3. Saarelaisen potkut hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johdosta 2019.

Myöhemmin on supon omissakin selvityksissä vahvistettu, että supo oli pyytänyt ulkomaalaisvirastoa 1998–2004 johtaneelta Saarelaiselta etukäteen ilmoitusta, mikäli Timtšenko hakee kansalaisuutta. Sellaista ei koskaan tullut. Tämä tieto ilmeisesti oli päässyt supolta unohtumaan, sillä julkisuudessa supon johto ihmetteli Iltalehden supon sisältä saatua tietoa, kun uutisoin sen viime vuoden toukokuussa.

Suojelupoliisin edesmennyt päällikkö, demaritaustainen Seppo Nevala palkkasi Saarelaisen supon eteläisen alueen päälliköksi, kun demarisisäministeri Kari Rajamäki näytti hänelle ovea ulkomaalaisvirastosta vuonna 2004. Saarelaisesta jätettiin tuolloin turvallisuusselvityskin tekemättä. Antti Pelttari ei maaliskuussa ”voinut ottaa kantaa” tähän asiaan.

Kokoomuslaiselle tiedustelupomo Pelttarille ei ollut kerrotun mukaan kulkenut tieto myöskään vuonna 2019 kokoomuslaisen Jori Arvosen antamista potkuista. Ne Saarelainen sai seksuaalisen ahdistelun vuoksi.

Julkisuuteen lähdön syyksi kerrottiin uudet tehtävät suojelupoliisissa. Pelttarin olisi luullut tienneen ainakin sen, että mitään tehtäviä ei ollut, vaan niitä jouduttiin suorastaan keksimään, kun Saarelainen yllättäen ilmoitti päättävänsä virkavapaansa huomattavasti etuajassa.


Sisäministeriö vaati lisäselvitystä supolta muun ohessa siitä, miksi minulle oli vastattu, että Timtšenkon kansalaistamista koskevasta selvityksestä ei ollut syntynyt asiakirjoja. Pelttari vastasi ministeriölle jälleen totuutta säästeliäästi annostellen.

Pelttarin mukaan kyse oli ollut toukokuussa 2022 tekemästäni tietopyynnöstä, jossa pyysin asianhallintajärjestelmästä asiakorttia, jolta ilmenevät selvityksessä syntyneet asiakirjat. Tähän oli toukokuussa vastattu, ettei asianhallintajärjestelmään ole kirjattu tarkoittamaani asiaa, toimenpiteitä tai asiaa koskevia asiakirjoja.

Tämä on totta, mutta asian vierestä.

Valehtelusta oli kyse, kun tein lokakuussa uuden tietopyynnön selvitystä koskevista asiakirjoista. Tuolloin – kaikesta päätellen toivottoman tehtävän edessä oleva – supon tiedonhallintapäällikkö Mikko Eskola vastasi tietopyyntöön jälleen, ettei asiakirjoja ole.

– Pyyntönne osalta ei ole tunnistettu julkisia tai salassa pidettäviä asiakirjoja, kuului vastaus sanatarkasti.

Tämän jälkeen lähetin Pelttarille kysymyksen, miten on mahdollista, että asiasta ollut laadittu asiakirjoja.

– Kiinnostuksesi kohteena olevista tapahtumista on kulunut pitkä aika eikä niistä ole enää helppoa saada tarkkaa kuvaa. Sisäisistä keskusteluista ei laadittu asiakirjoja, koska kyseessä ei ollut virallinen virkamiesoikeudellinen menettely, Pelttari vastasi.

Kuva
Antti Pelttari (keskellä) on menettänyt uskottavuutensa Matti Saarelaisen tekemisten selvittäjänä. Petri Knape menetti jo aiemmin uskottavuutensa Pelttarin supon laillisuusvalvojana. Hänet on apulaisoikeuskanslerin päätöksellä jäävätty keskeisimmästä tehtävästään ministeriössä, mutta hän jatkaa yhä supoa valvovan kansallisen turvallisuuden yksikön johdossa. MAURI RATILAINEN

Sittemmin asiakirjoja löytyi ja ne katsottiin suurimmaksi osaksi julkiseksi. Niitä oli laadittu jo maaliskuusta lähtien, kun olin alkanut saada säröä salaisuuksien muuriin, jolla Timtšenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyä oli 20 vuotta peitelty.

Maaliskuussa oli haastateltu ilmeisesti entinen vastavakoilupäällikkö Hannu Moilanen tai joku muu asiasta tietävä. [...]


Uskomattominta supon jatkuvassa sekoilussa on se, että jo kymmenen vuotta sitten Pelttarin johdolla jätettiin antamatta maan ylimmälle laillisuusvalvojalle tämän pyytämä olennainen asiakirja. Oikeuskanslerinvirasto selvitti poliisiyhdyshenkilötoimintaa ulkomailla.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen havaitsi, että supon vastauksessa viitattiin asiakirjaan, jota ei ollut toimitettu, vaikka supolta oli pyydetty kaikki asiaan liittyvät asiakirjat. Kyseessä oli tarkastuksen kannalta aivan olennainen supon poliisiyhdyshenkilötoimintaa koskeva ohje.

Puumalainen avasi asiakirjan pimittämisestä uuden laillisuustarkastusasian.

Arvaatteko jo?

”Yhteenvetona Suojelupoliisi toteaa, että ohje olisi tullut toimittaa apulaisoikeuskanslerille heti asian ensi vaiheissa. Ylimmän laillisuusvalvojan tiedonsaantioikeus laillisuusvalvontaan liittyen on suoraan perustuslain nojalla yleinen. Se, ettei ohjetta toimitettu, on perustunut Suojelupoliisin väärinkäsitykseen ja apulaisoikeuskanslerin selvityspyyntöjen alan mieltämiseen liian suppeasti. Kyse ei ole ollut tietoisesta laiminlyönnistä.”

Allekirjoitus: Antti Pelttari. Päivämäärä 17. kesäkuuta 2013.

Kuva
Suomen vastavakoilusta vastaava suojelupoliisi kertoo vakoilurikosjuttujen puutteen selittyvän sillä, että se löytää vakoojat jo ennen kuin nämä tekevät rikoksia. Omien asiakirjojensa löytymättä jäämisen supo selittää kerta toisensa jälkeen inhimillisillä virheillä. SUPO

[...]

Ainakin tähän saakka Ratakadun hulvaton meno näyttää vastuuministereille kelvanneen. Joskohan seuraava hallitus haluaisi siivota suomettumisen luurangot tiedustelupalvelun kaapeista Nato-jäsenyyden alkamisen kunniaksi?
KOKO JUTTU TUOSSA ->IL-UUTISET-POLITIIKKA, 24.3.2023

:idea: Toimittaja Liskin ansiokkaan selonteon luettuani jäin miettimään, että mitähän eduskuntavaaliehdokkaat mahtavat vastailla tuohon Liskin kysymykseen? Jos siis siihen vaikkapa jotkut äänestäjätkin haluaa vastauksen, ja esittävät sen nyt vaalikentillä ahertaville ehdokkaille, niin konkareille kuin noviiseillekin...

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja ässähai »

.
Päivitystä supo-porinaan. Hesari jatkaa Iltalehden linjoilla, miinoittamalla tiellä joka ei vie eteenpäin
HS-Pääkirjoitus, https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2 ... 79758.html
Supo keskittyy liikaa omaan maineeseensa

Supo on jäänyt toistuvasti kiinni sumutuksesta entisen erityisasiantuntijansa Matti Saarelaisen tapauksessa.


2:00 | Päivitetty 6:07

Iltalehti kertoi viime viikolla, että suojelupoliisi (Supo) ei ollut kertonut sisäministeriölle entisen erityisasiantuntijansa Matti Saarelaisen sivutyöstä Vaasan yliopistossa.

Ministeriö oli pyytänyt Supolta kaikki Saarelaista koskevat henkilöstöhallinnon dokumentit sen jälkeen, kun hänen oli epäilty Ulkomaalaisviraston johtajana edistäneen Suomen kansalaisuuden antamista venäläisoligarkki Gennadi Timtšenkolle. Saatuaan potkut virastosta Saarelainen palasi Supoon. Myöhemmin hän siirtyi Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskukseen, josta sai potkut seksuaalisen häirinnän vuoksi. Hän palasi taas Supoon, josta jäi eläkkeelle.

Koko tapaus on ollut Supolle kiusallinen, mutta ongelmallisempaa on Supon jatkuva tietojen pimittäminen erilaisilla tekosyillä jopa ministeriöltä.

Supo ei työnsä luonteen vuoksi ymmärrettävästi voi kertoa monia asioita. Sille on kuitenkin annettu paljon valtaa, mikä lisää Supon vastuuta. Supon maineen suojelu ei riitä perusteeksi sumutukselle. Poliitikkojen on tehtävä tämä selväksi Supon johtajalle Antti Pelttarille.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Supo suojatyöpaikkana potkut saaneelle ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaiselle

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Toimittaja Jarno Liski on ehdolla tutkivan journalismin palkinnon saajaksi Timtšenko-jutuistaan. Laitan tähän linkin, jota kautta pääsee suoraan joihinkin juttuihin, joissa Liski on selvittänyt, miten entinen supolainen Matti Saarelainen osallistui Gennadi Timtšenkon Suomen kansalaisuuden haku-asiaan:
:arrow: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4 ... 498af83c88
NÄMÄ.JPG
NÄMÄ.JPG (63.34 KiB) Katsottu 392 kertaa
.

Vastaa Viestiin