Tapaus T.
Olin peruskoulun 9. luokalta ollut muistaakseni kahden viikon työharjoittelussa eräässä laitosmaisessa paikassa. Olin tykännyt työstä, ja halusin opiskelemaan alaa. En ihan päässyt, mutta ala oli kuitenkin sikäli lähellä sitä mitä sitten opiskelin, että pyysin edellytettyä työharjoittelupaikkaa tuolta missä olin kaksi vuotta aikaisemmin ollut. Kohtasin pyyntöreissulla S:n joka oli jotenkin vaikean oloinen, eikä hän osannut paikkaa luvata. Jotain kautta sitten kuitenkin kuulin että olen paikan saanut.
Menin sitten ekana päivänä paikalle ja T otti minut valittömästi puhutteluun. Sanoi että minun olisi pitänyt vielä varmistaa se asia (soittamalla kai, meillähän ei köyhässä kodissani ollut kyllä puhelinta...) Sitten minun piti istua pöydän ääressä kun hän läksytti minua siitä että minun olisi pitänyt opiskella yliopistossa jotta pääsisin sille alalle mistä oli kyse. (Mitenkähän tämä olisi onnistunut siihen mennessä, kun olin vasta 17-vuotias?)
Alkoi miten alkoi, tykkäsin työstä (edelleen). Työpaikalle otettiin työllistetty, joka eräänäkin aamuna ryntäsi heti vessaan oksentamaan koska oli krapulassa. Mäkätin siitä että haisee, johon T saarnasi että pitää ymmärtää että toisella on vaikeaa. En pitänyt siitä miten työllistetty suoritti eräät työtehtävät, kun olen perfektionisti, joten sanoin hänelle (asiallisesti) että anna minun tehdä ne (tietyt jutut).
Joka ilta kun tein lähtöä duunista, menin viisi minuuttia vaille lähtöaika pyytämään allekirjoitusta vihkoon johon olin kuvaillut vaaditusti mitä olin päivän aikana tehnyt. Kukaan ei koskaan sanonut että tuossa olisi ollut joku ongelma. Työt aloitin aina tasalta (olisiko ollut klo
. Tulin hyvin juttuun S:n kanssa, kun meillä sattui olemaan samanlaiset näkemykset poliittisesti ja ideologisesti. En muista yhtään että mistä oli kyse kun menin möläyttämään toisessa huoneessa S:lle että minun täytyy varoa ettei tule huono työtodistus. T oli tuolloin viereisessä huoneessa. Tätä tilannetta olen kyllä katunut katkerasti.
Nimittäin sitten kun palasin takaisin opinahjooni ja lähdettiin purkamaan työharjoittelua, sain nähtäväkseni työtodistuksen jonka olin saanut. Kouluarvosana viitonen. Tätä T perusteli mm. sillä että "tulee työhön ja lähtee töistä kuin kello, nimittäin oman kellonsa mukaan" ja "ei jaa työtehtäviä työllistetyn kanssa". Lisäksi T oli pakottanut S:n kirjoittamaan oman erillisen todistuksen sillä perusteella että olen ollut enemmän S:n kanssa tekemisissä. Sekin oli vitonen.
Olin aivan järkyttynyt, mutta ohjaajani sanoi ystävällisesti ettei minun tarvitse niistä todistuksista välittää, koska "S oli soittanut ja selittänyt tilanteen". En muista selitettiinkö minulle, mutta sain vaikutelman että S ei uskaltanut uhmata T:tä ja oli tätä mielistelläkseen kirjoittanut asiattoman työtodistuksen.
Myöhemmin T otti hatkat paikkakunnalta jota hän piti liian pienenä itselleen, ja samaan aikaan jätti 7 v jälkeen miesystävänsä. Jostain sain käsityksen että tuosta noin vaan ilman mitään erityistä edeltävää huonoa vaihetta. Vielä myöhemmin päädyin tuohon samaan paikkaan työllistetyksi, ja siinä vaiheessa S:stä oli tullut pomo. Häneltä sain sitten aikanaan kiitettävän työtodistuksen. Vähän tuli sellainen fiilis että osin kompensaatioksi edellisestä.
Siinä vaiheessa kun olin siellä harjoittelussa, T eräänkin kerran jätti tulematta töihin ja soitti vaan että hän on nyt täällä kampaajalla. Jotenkin sellainen prinsessamaisen vaikutelman hänestä sai.
Poistuttuani paikkakunnalta olen sittemmin hänestäkin kuullut ikäviä, että oli mm. katkaissut sähköhellasta sähköjohdon, ettei alainen päässyt laittelemaan liharuokia, S kun itse on vegaani.
Väliraportti toisenlaisesta työyhteisöstä:
Vaativa pomo joka otti puhutteluun kun burn outin kehittyessä olin noin joka toinen kuukausi sairauslomalla pikkuvaivoista. Totesi minulle etten saa jatkossa enää olla omalla ilmoituksella (mikä siellä silloin oli tapana), vaan aina pitää olla lääkärintodistus. Työssäni tein varmaan 150 % teholla hommia, kun papereilla kummitteli kollegan virka jota ei koskaan täytetty, vaan aina kikkailtiin niin että saatiin kaikki irti yhdestä ihmisestä. Minua ennen oli ollut kaksi ihmistä samassa hommassa, jotka kumpikin olivat häipyneet 2 v jälkeen. Ensimmäisenä työpäivänä minulle ei edes kerrottu mitä kaikkea työhöni kuuluu, ja yhtäkkiä soitti joku ja vaati tekemään ihan muita juttuja. Vuosien varrella eräskin kollega sai päähänsä alkaa vaatimaan että minun pitää muuttaa työaikaani, ettei hänen vaan vahingossakaan tarvitse olla sijaisena iltapäivällä kun olen jo poistunut, vaikka hänen toimenkuvaansa kuului niin tehdä. En tähän voinut suostua bussiaikataulujeni vuoksi, eikä pomokaan sitä edellyttänyt. Mutta kun tuo kollegani oli kaikista kiltein ja tulin hänen kanssaan muutoin hyvin juttuun, voi päätellä miten altavastaajana siellä olin.
Vastenmielisintä oli että yksi työntekijöistä tunki kasvonsa aina lähes minun kasvoihini kiinni kun hän toi minulle työtehtäviä, ja kävi eräänkin kerran hiuksiini kiinni. Toisella kerralla läpsäytti takapuolella kun olin kampaamassa peilin ääressä, sanoen "oli housut niin kireesti". Läsnä oli kolmas henkilö joka hänkin katsoi sitä touhua silmät pyöreinä. Erään kerran tämä työ"kaveri" tuli sitten supattamaan korvaani että hän lähtee tänään kotiin pornokaupan kautta.
Tietysti tämä myös kilahti uskoon ja alkoi juttelemaan taivaasta laskeutuvasta Jerusalemista. Kertoi että lukee pikkupojilleen iltaisin otteita ex-saatananpalvojan elämäkerrasta (ja pojat kuuntelevat hyvin hiljaisina), ja siinä sitten lisäksi tämä ihminen kävi jossain koulussa ajamassa kaverinsa kanssa pahoja henkiä pois.
Minulta kesti vuosia tajuta miksi minusta tuntui ällöttävältä että hän änki lähelleni. Olihan tuo jonkin sortin seksuaalista ahdistelua.
Sanoin tuosta duunista itseni irti kun sain asuntolainan maksettua. Juuri ennen lähtöäni minulta kyseltiin miten työtehtävääni voisi parantaa. Ei kiinnostanut semmoista pohtia. Jäin vaan katkeraksi siitä etten ollut saanut edes syödä siellä rauhassa, kun kesken lounaan tultiin hakemaan tekemään kiirellistä työtä. Sen työn suhteen asian olisi voinut järjestää toisinkin, koska kyseessä ei ollut mikään oikea kiire, siellä oli vaan keksitty että näin pitää tehdä ja muu ei tule kyseeseen.
Tapaus K.
Päädyin sitten kolmenkympin tienoilla työllistetyksi täsmälleen samalle alalle missä aikoinaan olin ollut työharjoittelijana tapaus T:tä ihmettelemässä. Paikkakunta vain oli eri. Heti kun tulin ekana päivänä töihin, jälleen joku ihme puhuttelu K:n toimesta, mistä en tosin muista yhtään mitään. Ja sitten alkoivat nämä omituiset tokaisut. K kysyi että onko sulla vessahätä, kun pitää käydä asialla ennen kuin paikka aukeaa asiakkaille kello se-ja-se. Tuli ihan sellainen tunne kuin minua kohdeltaisiin kuin pikkulasta. Seuraavaksi siinä sitten oli kahvitauko, ja olin astumassa kynnyksen yli kahvihuoneeseen, kun K ilmoitti että "ei tartte tulla tänne meitä tuijottelemaan, mene lukemaan lehtiä". Menin sitten.
Tarkoitus oli olla työllistettynä puoli vuotta, mutta tavaksi oli muodostunut olla yksintein vuosi. Siihen aikaan olin silloisen kumppanini kanssa yhdessä vain viikonloppuisin, ja minua alkoi nopeasti ahdistamaan ajatus että kesälläkin pitäisi olla töissä, emmekä saisi olla yhdessä hänen kesälomallaan. Iäkäs työllistetty, sellainen varmaan piakkoin eläkkeelle menossa oleva, alkoi marisemaan siellä minulle kuinka K pihtaa lomapäiviä. Kävikin sitten niin että kun siellä tuli joku sellainen kurssituspäivä että kaikki vakituisessa työssä olevat menivät koulutukseen, K ilmoitti minulle että sinä pidät nyt yhden lomapäivistäsi. Sama juttu tietysti sen iäkkään työllistetyn kanssa, joka laittoi hanttiin ja mäkätti minulle asiasta asiakaspalvelutiskin äärellä työskennellessämme.
Siellä oli vielä kolmaskin työllistetty, nuorempi. Hänelle itse vouhotin jotain siitä miten haluaisin kesällä olla kumppanini kanssa. Muistaakseni ehdotin K:lle että ottaisin virkavapaata tuolloin. En muista mitä hän vastasi.
K ei mitenkään epäröinyt itse ottaa lomaa, vaikka sitä toisille ei olisi suonutkaan. Hänen ollessaan muutaman päivän lomalla sain päähäni että kysyn kunnalta että voinko saada virkavapaata, etten suotta vingu sitä K:lta ja mahdollisesti suututa häntä.
Kun K palasi lomanpätkältään, hän kävi heti ilmoittamassa minulle siinä työpäivän mittaan että esimies päättää virkavapaasta (kaiketi siis hän), ei kunta. Lisäksi hän sanoi, muistaakseni eri kerralla, että ei voi antaa minulle kahta viikkoa virkavapaata. Sanoin sitten että ehkäpä lähdenkin opiskelemaan puolen vuoden työllistyksen jälkeen.
Päivä oli jo päättymässä, kun joku kävi sanomassa minulle ja iäkkäälle työllistetylle että K:lla on meille asiaa koko puljun johtajan huoneessa. Siellä hän sitten istui tämän johtajan tuolissa (johtaja oli sairauslomalla) ja sanoi että olette keskustelleet loma-asioista asiakkaiden kuullen, ja sellainen ei tule kysymykseen. Minulle hän sitten sanoi että sinä teet jatkossa kahtena lauantaina kuussa työvuoron. Ihmettelin ja vetosin että sääntöhän on että jokainen tekee yhden lauantain kuussa. Hän siihen että "ei kun sinä teet kaksi".
Jäi sellainen vaikutelma että se kolmas työllistetty oli käynyt vasikoimassa että olen huolestunut siitä että en saa olla kumppanini kanssa tarpeeksi, jotenka K oli sitten päättänyt simputtaa minua vähentämällä sitä vähää aikaa minkä pystyin olemaan.
Kun en nyt kaikkein tervein mahdollinen yksilö ole, jätin menemättä sinne seuraavana päivänä, menin terveyskeskukseen ja hankkiuduin sairauslomalle. Meni viikko, ja sain kuulla että ainoa ystäväni on kuollut, mahdollisesti tappanut itsensä. Kun sitten puhelimessa selviteltiin sitä häipymistäni yhden kunnan naisen kanssa, olin niin peloissani ja ahdistunut että määkäisin että ystäväni on tappanut itsensä. Siihen tuo toisessa päässä ollut nainen ärähti että hoida ittesi kuntoon ja löi puhelimen kiinni. Koko puolen vuoden työllistyksen aikana en kertaakaan mennyt kyseiseen paikkaan, hoidin sairausloman jatkolaput perille muuta kautta. Ja lopulta siinä kävi niin että en melkein kymmeneen vuoteen mennyt lähellekään koko paikkaa, vaikka kyseessä oli sellainen paikka missä minäkin voin asioida asiakkaan ominaisuudessa. Olen sittemmin asioinut ja toisinaan näen ja varsinkin kuulen (inhoan hänen ääntään) siellä K:n. En tiedä tunnistaako hän minut. Pyrin olemaan välittämättä.
Sittemmin sain netistä selville ettei K:lla ole ollenkaan sellaista koulutustakaan että hän saisi huseerata johtajan sijaisena. En tiedä miksi hän sai päättää työllistettyjen lomista. Kun sinne erään kerran tuli alan opiskelija, tälle kyllä K lirkutteli oikein lipeviä, mutta työllistetyt tosiaan olivat hänelle jotain mitä simputtaa. Oma työntekonsa hänellä oli sellaista että alkoi tekemään jotain juttua, ja sitten yhtäkkiä jätti kaiken kesken, ja hommat niille sijoilleen.
- Näistä jutuista kun olen joskus netissä aiemmin kirjoitellut, olen saanut yhden tai kaksi naisihmistä silmilleni että minä en tule naisten kanssa toimeen ja ongelmat ovat kertakaikkiaan olleet omiani. Lieneekö heillä oma omatunto kolkuttanut, että ovat tunnistaneet hengenheimolaiset, tai ne korpit joiden silmiä ei nokita, noista naisista joita työelämässä kohtasin?