Oletteko huomanneet, että parisuhteet päättyisivät tylsyyteen? Kun tuntuu ettei ole enää mitään uutta sanottavaa toiselle, kaikki on läpikäyty ja harmaus ottaa vallan. Onko se välttämätön päättymisvaihe suhteessa, vai onko tarkoitus ylittää se? Parisuhdeoppaat usein tarjoavat parisuhdeterapiaa ja erilaisia "piristysideoita", mutta eihän ne auta jos on vaan niin kasvanut toiseen kiinni.
Tästä on hyvä esimerkki kenties Sanna Marinin liitto, pitkä avioliitto ja ihmiset ajautuivat erilleen, näemmä halusivat eri asioita elämässään.
Pitäisikö kouluissa opettaa lapsille, ettei toista ihmistä voi omistaa? Mustasukkaisuusmurhia tapahtuisi ehkä vähemmän. Ja samalla voisivat opettaa miten kutsutaan toista treffeille, ettei tarvitse suuttua jos toista ei kiinnostakkaan. Inceleiden mieli on varmasti murusina jo yhdestä kielteisestä vastauksesta. Pahoittelen, jos incel- termi on loukkaava.
Parisuhdekriisit
Valvoja: Moderaattorit