Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä
Keskiviikko 17.3.2010 klo 10.14

Jopa 200 000 lasta joutuu vuosittain eriasteisen väkivallan uhriksi Suomessa, kertoo Keskisuomalainen.

Noin 300 heistä vammautuu pysyvästi. Kuoliaaksi pahoinpidellään toistakymmentä.

Enemmistö uhreista, peräti 80 prosenttia on alle 2-vuotiaita, puolet ei ehdi nähdä edes ensimmäistä ikävuottaan.

Synkät luvut käyvät ilmi Keskisuomalaisen siteeraamasta meneillään olevasta moniammatillisesta projektissa, joka ruotii lasten kuolemaan johtavaa kaltoinkohtelua ja pahoinpitelyjen ennaltaehkäisyä. Ensimmäinen väitöstutkimus valmistuu syksyllä.

Tutkijan mukaan vanhemmat eivät usein tietoisesti halua vahingoittaa lastaan.

- Varsinkaan nuoret vanhemmat eivät tiedä, miten vähän vauva kestää, dosentti Juhani Merikanto kommentoi Keskisuomalaisessa.

Esimerkiksi vauvan ravistelu voi viedä hengen, murtaa luita tai vaurioittaa aivoja.

Merikannon mukaan pahoinpitelyyn on puututtava ajoissa, että kierre saadaan katkaistua.
Nuotio & Äreät Tiput
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Tässä on nyt sitä faktaa minlä vuoksi minä olen aina niin skeptinen pienille lapsille sattuneissa tapauksissa.

Kukaan ei varmasti ole erimieltä siitä, että yksikin pahoinpitelyyn kuollut lapsi on liikaa. 20 on aivan liikaa ja 200 000 pahoinpideltyä lasta vuodessa on järkyttävää.
Faktaa on myös se, ettei vanhemmat usein ymmärrä, että ''pieni riepottelu'', jonka isompi lapsi juuri ja juuri kestäisi, voi johtaa vauvan kuolemaan.
Nuotio & Äreät Tiput
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja Waja »

Oma veikkaukseni on että otsikointi on virheellinen.
Hakkaamisella ymmäretään nyrkillä lyömistä.
Luulisin kuitenkin että lukuun sisältyy myös lapsen ravistelut ja muut vastaavat pahoinpitelyt.Korostan LUULISIN.
Hermonsa menettäneet vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä kuinka traumatisoivaa lapsen ravistelu voi olla.
Otsikoitu pahoinpitely saattaa siis syntyä syyllisen kannalta ´vahingossa´.

Surullista anyway.
X-tine
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Pe Syys 28, 2007 2:30 pm
Paikkakunta: Länsi-S

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja X-tine »

Waja kirjoitti:Oma veikkaukseni on että otsikointi on virheellinen.<
<<
Surullista anyway.
Keskisuomalaisessa - joka lienee alkuperäislähde - oli otsikoitu "Lapsi kuolee joka kuukausi pahoinpitelyyn".
Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 12 taaperoikäistä omien vanhempien väkivaltaisen kohtelun seurauksena. Vuosittain jopa 200 000 lasta joutuu väkivallan uhriksi. Heistä 300 vammautuu pysyvästi.

Tuoreet luvut paljastuvat moniammatillisesta hankkeesta, joka selvittää lasten kuolemaan johtavaa kaltoinkohtelua ja pahoinpitelyjen ennaltaehkäisyä. Projektin ensimmäinen väitöstutkimus valmistuu syksyllä.
Ravistelu taitaa olla niitä yleisimpiä pysyvän vamman tai hengenlähdön aiheuttajia, ja se ei tosiaankaan ole hakkaamista.
Kun puhuu totta, ei tarvitse muistaa niin paljon.
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

MissHolmes kirjoitti:Tässä on nyt sitä faktaa minlä vuoksi minä olen aina niin skeptinen pienille lapsille sattuneissa tapauksissa.

Kukaan ei varmasti ole erimieltä siitä, että yksikin pahoinpitelyyn kuollut lapsi on liikaa. 20 on aivan liikaa ja 200 000 pahoinpideltyä lasta vuodessa on järkyttävää.
Faktaa on myös se, ettei vanhemmat usein ymmärrä, että ''pieni riepottelu'', jonka isompi lapsi juuri ja juuri kestäisi, voi johtaa vauvan kuolemaan.
Juuri meinasin laittaa saman uutisen tänne ja olen todellakin samaa mieltä, että 200 000 pahoinpideltyä lasta(otsiko, vauvaa) vuodessa on järkyttävää. Mistä tilastossa puhutaan? Onko mukana myös muiden lasten ym. tekemät pahoipitelyt vai ainostaan vanhempien, perheen sisällä tapahtuneet? Ihmettelen myös ajatusta, ettei vanhemmat "tietoisesti" pahoinpitele lastaan? Eletään kuitenkin vuotta 2010 ja joka tuutista tulevaa uutsiointia, miten voi käydä kun "ravistelee" vauvaa, ei mielestäni voi ohitaa tai, että neuvolasta ei saa madollisesti infoa vauvan hoitoon. Ihmeen vähän tai sanoisiko huolestuttavan vähän, uutisoidaan näistä pahoinpitelyistä, kun kuitenkin vakavasta rikoksesta on kyse, niin miksi?
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Niin. Tuo ''hakataan'' linee vain iltapäivälehden toimittajan huutomerkki juttuun!
Mikä on ihan sallittua, kun kyseessä on näin vakava asia. On ihan hyvä hätkäyttää lukijaa lukemaan koko juttu loppuun.
Kyse on siis tietenkin yleisesti lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.
__________________________________________________________

Laitoin tämän tänne ihan siksi, että suhtautumiseni lasten katoamisiin on usein hyvin skeptinen ja saa monen reagoimaan hyvin agressiivisesti.
Olen kuitenkin tutustunut näihin tilastotosiasioihin ihan liiaksikin, ja siksi näen asiat ehkä hieman mustien lasian läpi.

Koitan etsiä, jos saa tänne linkitettyä tuohon tutkimukseen liittyvää materiaalia.
Nuotio & Äreät Tiput
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Minua on hämmästyttänyt myös vuosia se, ettei asiaa uutisoida mitenkään.

Syynä linee kuitenkin se, että tuollainen tapaus on varmasti hyvin traumaattinen myös perheen sisällä ja siksi jää ''sisäiseksi'' ja toisekseen asia tulee yleensä vain perheen ja asiaa hoitavien viranomaisten tietoon.
Se media kun ei ikävä kyllä ole jokapaikassa läsnä, vaikka välillä olisi syytäkin.
Nuotio & Äreät Tiput
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja Waja »

Vanhemmat lapset myös paljon suojelevat vanhempiaan:Tästä en uskalla puhua kenellekkään.

Kauan sitten äiti puukotti kahta lastaan.En muista miten toiselle kävi,mutta tapasin tuoreeltaan tämän toisen ja hän oli sitä mieltä että äiti löi vahingossa.
Siitä ei tietenkään ollut kyse,vaan äidin suojelemisesta.
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

No jos sitten "vain ravistelee" lapsen hengiltä (mikä kyllä mielestä on vähintään tappo tai törkeä kuoleman tuottamus) niin onhan siitä tultava ehdoton tuomio. Nyt kuitenkin lehdistä saa lukea ainoastaan niistä tapauksista joissa vanhempi on vaikka puukottanut oman lapsen tai esim. arkkusurma. Mielestäni on kuitenkin tälläiset "ravistelu" kuolemat yhtä tärkeitä uutisoitavia. Itselleni tuli tämä määrä 200 000/vuosi täysin puskista! Ja en todellakaan pidä hyvänä, että joitain vanhempia suojellaan, muka vahingon takia ja toisia taas ei.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Waja kirjoitti:Vanhemmat lapset myös paljon suojelevat vanhempiaan:Tästä en uskalla puhua kenellekkään.

Kauan sitten äiti puukotti kahta lastaan.En muista miten toiselle kävi,mutta tapasin tuoreeltaan tämän toisen ja hän oli sitä mieltä että äiti löi vahingossa.
Siitä ei tietenkään ollut kyse,vaan äidin suojelemisesta.
Tähän viitaten olen tehnyt ehdotuksen opetusministeriöön, että kouluissa otettaisiin, esim. elämänkatsomus tai uskonto tuntien ohjelmaan (tai ihan sama vaikka biologian) lasten oikeudet ja käytäisiin läpi mitä aikuinen saa tehdä ja mitä ei. Neuvottaisiin ja annettaisiin numerot ym. tiedot mihin voi soittaa tai käydä puhumassa vaikeista asioista. Joissain kouluissa käydään nämä oikeudet läpi yhdellä tunnilla ja jaetaan ne oikeudet kirjallisina ja se siitä (tämäkin yläasteella). Idea olisikin, että pidettäisiin asia esillä kauemmin ja siitä tulisi esim. pistokoe? Joten asia ei jää sitten siihen yhteen tuntiin ja sitä kautta nämä "salaisuuksia" pitävät lapset uskaltaisivat (ymmärtäisivät) avautua.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja Waja »

Mulla ei ole mitään insidetietoa asiasta,mutta 200 000 pahoinpideltyä kuullostaa ylimitoitetulta.
Jos tota lukua alkaa purkaa pienistä kovakouraisuuksista,äkäisistä katseista ym.saattaa luku pienentyä huomattavasti.
Ei tollainen luku voi pitää mitenkään paikkaansa,mitä yleisesti mielletään pahoinpitelyksi.
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Waja kirjoitti:Mulla ei ole mitään insidetietoa asiasta,mutta 200 000 pahoinpideltyä kuullostaa ylimitoitetulta.

Ei kyseessä voi olla äkäset katseet tai pienet kovakouraisuudet, koska ne eivät tule yleensä mihinkään tietoihin. Mutta Miss Holmes varmaankin osaa vastata tähän paremmin.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja Waja »

v-a-45 kirjoitti:
Waja kirjoitti:Mulla ei ole mitään insidetietoa asiasta,mutta 200 000 pahoinpideltyä kuullostaa ylimitoitetulta.
Jos tota lukua alkaa purkaa pienistä kovakouraisuuksista,äkäisistä katseista ym.saattaa luku pienentyä huomattavasti.
Ei tollainen luku voi pitää mitenkään paikkaansa,mitä yleisesti mielletään pahoinpitelyksi.
Ei kyseessä voi olla äkäset katseet tai pienet kovakouraisuudet, koska ne eivät tule yleensä mihinkään tietoihin. Mutta Miss Holmes varmaankin osaa vastata tähän paremmin.
Et kai kuvittele että vauvojen pahoinpitelyistä olisi tehty 200 000 pahoipitelyilmoitusta/vuosi.
Ymmärrän että Miss Holmes on linkittänyt tietoa siinä muodossa mitä on sitä vastaanottanut,eikä ole vastuussa väittämistä.Eikä näin ollen ole selvitysvelvollinen tietojen oikaisemisesta.
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Kyllä se totuus on ikäväkyllä noin kamalaa.
Itsekään en ole päässyt juuri ko. aineistoon vielä käsiksi, mutta palaan sen tai vastaavan tilastotiedon kanssa tänään tai huomenna.

:(
Nuotio & Äreät Tiput
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Toistakymmentä vauvaa hakataan vuosittain hengiltä (K)

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Waja kirjoitti:
v-a-45 kirjoitti:
Waja kirjoitti:Mulla ei ole mitään insidetietoa asiasta,mutta 200 000 pahoinpideltyä kuullostaa ylimitoitetulta.
Jos tota lukua alkaa purkaa pienistä kovakouraisuuksista,äkäisistä katseista ym.saattaa luku pienentyä huomattavasti.
Ei tollainen luku voi pitää mitenkään paikkaansa,mitä yleisesti mielletään pahoinpitelyksi.
Ei kyseessä voi olla äkäset katseet tai pienet kovakouraisuudet, koska ne eivät tule yleensä mihinkään tietoihin. Mutta Miss Holmes varmaankin osaa vastata tähän paremmin.
Et kai kuvittele että vauvojen pahoinpitelyistä olisi tehty 200 000 pahoipitelyilmoitusta/vuosi.
Ymmärrän että Miss Holmes on linkittänyt tietoa siinä muodossa mitä on sitä vastaanottanut,eikä ole vastuussa väittämistä.Eikä näin ollen ole selvitysvelvollinen tietojen oikaisemisesta.
En tarkoittanutkaan sitä, vaan kun MH kirjoitti aikaisemmin, että on tutustunut näihin tilastotietoihin ja informoi sitten lisää kun löytää ja linkittää myöhemmin tutkimuksiin liittyvää materiaalia. En ole keneltäkään pyytänyt mitään oikaisemista ym. ja niinkuin sanoin tämä 200 000/vuosi tuli ihan puskista ja myös ihmettelen sitä mistä kaikesta tuo luku nyt on kerytynyt.
PS. Ihan asiallisestikkin voi kysyä, koska muutenkin täällä riidellään ihan tarpeksi. Paitsi jos haluaa haastaa?
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Vastaa Viestiin