Poliisin epäiltiin surmanneen puolisonsa - syyte raukesi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
jenni82
Agentti Scully
Viestit: 676
Liittynyt: To Huhti 17, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Jyväskylä

Poliisin epäiltiin surmanneen puolisonsa - syyte raukesi

Viesti Kirjoittaja jenni82 »

Helsingin poliisilaitoksella työskentelevää vanhempaa konstaapelia epäillään puolisonsa surmasta.

Mies otettiin kiinni tiistaina. Hän on parhaillaan pidätettynä keskusrikospoliisin tiloissa Vantaalla. Pidätetyn vangitsemisesta päätetään tänään perjantaina.

Epäilty rikos tapahtui Iltalehden tietojen mukaan jo heinäkuun puolivälissä.

Keski-ikäinen poliisi ja hänen parikymmentä vuotta vanhempi avopuolisonsa olivat kahdestaan viettämässä lomaa pariskunnan yhteisellä kesämökillä Itä-Suomessa, kun vaimo hukkui mökkirantaan.

Tapausta luultiin aluksi tavalliseksi hukkumiseksi. Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus antoi kuitenkin viitteitä siitä, että kyseessä saattoi olla henkirikos.

Ruumiinavaustulosten valmistuttua kuolinsyyn tutkinta muuttuikin hetkessä rikostutkinnaksi. Iltalehden tietojen mukaan miehen epäiltiin aktiivisesti edesauttaneen puolisonsa hukkumista.

Koska epäiltynä oli poliisi, valtakunnansyyttäjänvirasto määräsi tutkinnanjohtajaksi poliisirikoksiin erikoistuneen syyttäjän ja juttu siirrettiin krp:n tutkittavaksi.

Runsaat kaksi viikkoa sitten alkanut rikostutkinta eteni alkuviikosta siihen vaiheeseen, että mies päätettiin ottaa kiinni taposta epäiltynä.

Tutkinta alussa

Viranomaiset ovat tapauksesta äärimmäisen vaiteliaita. Krp ohjaa kysymykset suoraan tutkinnanjohtajana toimivalle Itä-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjälle Krista Soukolalle.

Soukola kertoo vain, että epäilty rikos tapahtui runsas kuukausi sitten Itä-Suomessa.

- Tutkinta on vasta alkuvaiheessa. En voi kommentoida mahdollista tekotapaa millään tavalla, hän sanoo.

Miestä vaaditaan tänään vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä.

otsikkoa muokattu
t:mode
Life. It´s just fucking thing after nother...
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

No hups!

Olisi luullut, että poliisimies osaa hoitaa homman kotiin jälkiä jättämättä. Ei tainnut olla teknisen tutkinnan miehiä.
No leikki sikseen.

Aika kammottava tapaus. uskoisin, että on kuitenkin luullut pääsevänsä pälkähästä juurikin siksi, että on poliisi.
Veikkaan ettei ole ollut suunniteltu teko, vaan pikaistuksissa suoritettu. Tai ainakin toivon...
Nuotio & Äreät Tiput
Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

jees jees, taas poliisi asialla niin eli hmm... oiskohan tuomio 2 kk ehdollista ja pienet hyi hyi, tuhmasti tehty-nuhtelut? :roll:
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
Repsu
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: To Touko 13, 2010 6:55 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja Repsu »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082 ... 3_uu.shtml
Käräjäoikeus vangitsi miehen tänään perjantaina.
Ei muuta uutta tietoa vielä. Tätä pohdittiin jo jossain toisessa topicissa, että ovatkohan kaikki hukkumiset onnettomuuksia. Eivät näköjään..
John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Rikoksesta epäilty poliisimies pidätetty virasta
27.08.2010
Vantaan käräjäoikeus on vanginnut tänään perjantaina 27.8. Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa olevan poliisimiehen rikoksesta epäiltynä. Teon epäillään tapahtuneen heinäkuussa poliisimiehen vapaa-ajalla.

Poliisimies on pidätetty virasta. Helsingin poliisilaitos suorittaa myöhemmin harkinnan siitä, minkälaisiin muihin virkamiesoikeudellisiin toimiin asiassa on ryhdyttävä.

Kun poliisimiestä epäillään rikoksesta, tutkintaa johtaa aina syyttäjä. Syyttäjä vastaa tällöin myös tiedottamisesta. Helsingin poliisilaitos ei tiedota asiasta tässä vaiheessa tämän enempää.
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/ ... 8C003C5DCE

Jaaha, voi olla, ettei tipu tietoa juurikaan julkisuuteen, kun tiedotusvastuu siirtyi syyttäjälle. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
cyklon
Theo Kojak
Viestit: 1127
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 9:41 am

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja cyklon »

...aktiivisesti edesauttoi puolisonsa hukkumisessa...
Tuo aktiivisesti edesauttoi kuulostaa jotenkin, mmm, kornilta.
Armokuolemissa aktiivisesti edesautetaan kuolemansairaan ihmisen kuolemisessa. Mutta kun käytetään samaa sanamuotoa murhassa/tapossa??

En tiiä.

Mä taidan kohta aktiivisesti edesauttaa omaa, pientä ja mahdollista lihoamista ja lähden mäkkiin syömään.
Magenta
Poliisikoira Rex
Viestit: 253
Liittynyt: Ke Elo 18, 2010 7:40 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja Magenta »

Aktiivisesti edesauttanut saattaa tarkoittaa vaikka sitä että on painanut pinnan alle tai ettei ole päästänyt nousemaan veneeseen tai pois vedestä tms niin että vaimo ei ole enää jaksanut pysyä pinnalla.Tosin jos ruumiinavauksessa on ilmennyt jotain,niin luulisi että on jäänyt jotain ruhjeita kiinnipitämisestä tms.Tietysti kokonaan eri asia,jos on paljastunut että vaimo ei ole laisinkaan hukkunut vaan on kuolleena joutunut veteen.
Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja Belker »

Tavallista kansalaista epäiltäisiin myös murhasta.

Tästä tuli mieleen yksi aihe...
annaanna

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

"Repsu" muisti saman kuin minäkin. Tällä foorumilla on kevät-kesän aikana pohdittu tuota "helpohkoa" mahdollisuutta hukuttaa joku. Ideanpoikanen täältä :?: .Ei ole heinäkuun puolivälissä tarvinnut ihmisiä järveen uimaan houkutella, niin oli kuuma kesä.

Jos on syyttäjäpuoli motiivia vailla, että miksi keski-ikäinen haluaa päästä eroon parikymmentä vuotta vanhemmasta avokistaan, niin minulla olisi tarjota yksi. Ketjun aloittavassa uutisessahan kerrotaan pariskunnan olleen yhteisesti omistamallaan mökillä. Jos avokki on lapseton (toisesta uutisesta luin suhteen kestäneen jo kauan ja tämän parin olevan lapseton) ja pari on avosuhteessaan laatinut keskinäisiä testamentteja, niin olisi jo jonkinlaista motiiviakin löydettävissä. Arvokas asunto-osake? Mikäli omaisuuden siirtyminen tapaukseen mitenkään liittyy, niin mielestäni se tulisi huomioida jotenkin oikeusprosessissa.

Siinä ainoassa oikeustapuksessa jota olen "oikeassaelämässäni" seurannut, ei ollenkaan käsitelty sitä tosiseikkaa, että veljensurmaaja käytännössä peri parin vuoden sisällä myös veljensä osuuden perikunnasta. Todisteltiin vain, ettei mitään motiivia löydy. Tekijähän tämän tosiasian kyllä tiesi.
Siksi tarjoan omaisuutta tähänkin motiivimahdollisuudeksi ja suunnitelmallisen teon perusteeksi.
annaanna

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Löysin yhden parranpäristäjän kommentin Hukkuneet -ketjusta. Ketju vaikutti jotenkin kesken katkaistulta.
Tämä kommentti on siis ilmestynyt hukuttamisen jälkeen.

Lainaus:
"Re: Hukkuneet

Kirjoittaja Kala-Alpertti päivämäärä 21 Heinä 2010, 13:07

mrs Nutcase kirjoitti:Voisiko joku tapauksista olla murha?

Voisi (huomaa konditionaali). Toisaalta itse veikkaisin tappoa, sillä murhahan on vakaasti harkittu ja suunniteltu.

Jos löytyy humalassa hukkunut, mistä tietää, vaikka hänet olisi pakotettu veden alle?

Todisteista. Jos ei löydy todisteita siitä, että tämä olisi pakotettu veden alle (esim. kamppailujälkiä tai tietenkin todistajia), ei voida tosissaan arvella että tämä olisi tapettu.

Miten voi jälkeenpäin tietää, onko kyseessä "luonnollinen" hukkuminen vai joku muu, varsinkin, jos kukaan ei ole nähnyt tilannetta?

Todisteista. Katso edellinen kohta.

Onkohan Suomesta tiedossa tapausta, jossa murha olisi naamioitu hukkumisonnettomuudeksi?

Niin että on paljastunut vai niin että jäänyt paljastumatta? Luulisi että molempia.
mikodeus
Sofia Karppi
Viestit: 436
Liittynyt: To Loka 16, 2008 10:51 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja mikodeus »

jooh varmaan todetaan sitten syyttömäksi!! tais sitten ehdollista olis oikein linnareissu tollasella varmaan kongilla viihtyis ja ois paljon kavereita!! ha jooh ja tietusti tappona mietitään tota jos olis joku tavallinen kaduntallaaja niin saman tien tulis murha syyte!! varmaan kyllästynny katteleen vanhaa akkaansa eikä viitsinnyt jättää jos oli taloudellisissa vaikeuksissa tais jotanin ja sillä oli fykee niin aatteli jos se sais kaiken kun udetetaan muijja järvenpohjaan :D
Säteri
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: La Loka 03, 2009 4:21 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja Säteri »

"Miten voi jälkeenpäin tietää, onko kyseessä "luonnollinen" hukkuminen vai joku muu, varsinkin, jos kukaan ei ole nähnyt tilannetta?"

keuhkoista löytynyt vesijohto/kaivovettä?
pahis
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: La Marras 15, 2008 1:09 am

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja pahis »

Sekin voi olla riittävä motiivi että vaimo vanhennu käsiin... ja sit siihen päälle perinnöt jne.. aika paha oikeesti tos vaihees toi että 20 vanhempi nainen.. kun vertaa että 50 v miehellä vois olla 40 v vaimo josta takuulla enempi iloa seksin suhteen kuin 70 veestä.

Siis periaattees lähes täydellisen rikoksen mahdollisuus, iso mies painaa veden alle mummelin, niin siinä ei kaikenjärjen mukaan kauaa pyristellä.. mutta nähtävästi sen verran ollu vastusta että esim jääny käsivarsiin tai niskaan kourasta jälkiä..sen verran ruhjetta että ruumiinavaukses näkyy. Vaikka toisaalta kesäinen hukkuminen ikäihmiseltä ei pitäis olla mikään huomiooherättävä ja avaus tehdään varmaan aika "pintapuolisesti", jos nyt tota termii voi avauksista puhues käyttää :) eli sikäli ihme että jäi kiinni..

Tulee vaan mieleen että kuinkahan paljon nuo hukkumiset on ollu autettuja.... hyvin onnistuessaan hukuttaminen voi olla täydellinen henkirikos tekijän kannalta.
Erään kuusikymppisen heimopäällikön tapauksessa tehokkaimmaksi lahjaksi osoittautui neljä sinistä Viagra-pilleriä.

- Hän totesi, että olemme mahtavia miehiä. Sen jälkeen saimme tehdä hänen alueellaan mitä halusimme, agentti kertoi.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Jollain tavalla ruumiinavauksessa paljastuneet seikat ovat olleet ristiriidassa poliisimiehen antaman tapahtumakuvauksen kanssa. Koska epäilty on ammatiltaan poliisi, hänellä on ollut tietämys miten tällaisissa tilanteissa annetaan tarpeelliset tiedot, toisin kuin tavallinen tallaaja, joka saattaa jättää tärkeitä yksityiskohtia kertomatta huomaamattaankin. Jotain ristiriitaisuuksia lienee sitten paljastunut näissä. Tarkoitan nyt esim. tilannetta, että uhrin päässä on ollut ruhjevammoja, jotka eivät sovi epäiltyyn vahinkotapahtuman kulkuun. Tai alkoholia on ollut veressä vain vähän ja sammuneen uhrin olisi pitänyt havahtua joutuessaan veteen.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
härkä
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: Ke Syys 17, 2008 6:34 pm

Re: Krp epäilee: Poliisi hukutti puolisonsa

Viesti Kirjoittaja härkä »

Olkaatten hyvät :

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... sta/593149

Rantasalmelle , eli Pekka Lipposen ja Kalle- Kustaa Korkin kotipitäjään nyt mennään.
Paikalliset jo tästä saavat aika paljon selvillekin. :shock:
Vastaa Viestiin