Lasten kasvatuksesta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Suomi on perinteisesti sijoittunut hyvin koululaisten osaamista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Kun talousjärjestö OECD selvitti oppilaiden käytöstä luokkahuoneissa, Suomi jäi kuitenkin hännille.

Selvityksen kärjessä olivat Aasian maat ja alueet. Parhaiten käyttäytyvät oppilaat ovat Japanissa, BBC kertoo.

Hieman yllättäen Suomi jäi selvityksessä kolmanneksi viimeiselle sijalle. Ainoastaan Argentiinan ja Kreikan koulujen luokissa oli enemmän häiriöitä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka pitkään opettajien täytyi odottaa, että 15-vuotiaat nuoret hiljenevät oppitunneilla.


...ja olin ihan varma, että viimeisiä ollaan, mutta ei ihan...Hyvä Suomi ! :mrgreen:
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Tuosta edellä mainitusta seikastahan joku asiantuntija esitti oletuksen, että liiallisen ja turhan kurin puute juurikin tukee luovuutta ja siksi Suomessa on mahdollisuus kasvaa osaajaksi. Jotenkin noin...
MollyMalone
Neuvoja-Jack
Viestit: 593
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 8:43 pm

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja MollyMalone »

Täältä ulkomailta päin katsoen en juuri huomaa että suomalaisia ylistettäisiin osaajina ja älykkäinä yksilöinä työmarkkinoilla tai että suomalaista koulusysteemiä ihannoitaisiin muutamia Suomessa visiteeranneita ja täyshoidon saaneita yksittäisiä opettajia lukuunottamatta (amerikkalaisia lähinnä) ja näistäkin kehuista olen lukenut vain iltapuluista.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kuuden uutisissa näytettiin suoraa kuvaa Vantaan Rekolasta, jossa oli tuhottu liikenteen turvalaitteita. Ylen toimittaja Reeta Salminen haastatteli aiheesta liikenneviraston johtaja Markku Nummelinia.

Monen katsojan huomio kohdistui kuitenkin kaksikon taustalla oleviin tapahtumiin.

Kolme asemalaiturilla olevaa pikkupoikaa innostui temppuilemaan kameroiden edessä. Pojat hyppivät ja vilkuttelivat kameralle, sekä temppuilivat polkupyörillä ja potkulaudoilla. Katsojille esiteltiin muun muassa potkulautahyppyjä ja yhdellä pyörällä ajamista. Yksi pojista oli myös hyppäävinään junaraiteille.

Salminen ja Nummelin keskustelivat etualalla, eivätkä ainakaan näyttäneet huomaavan taustalla tapahtunutta showta.

Poikien temput ovat yhä nähtävillä Ylen Areenassa.

IL

http://areena.yle.fi/video/1307979457708

Pojat nähtävissä neljästä minuutista lähtien..
No niin...kenenkäs tenavia nämä oli ???? :P
Nepenthe
Neuvoja-Jack
Viestit: 546
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 4:19 pm

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Nepenthe »

Itse satuin katsomaan juuri tuon uutislähetyksen ja otti päähän ne kakarat siellä. Toinen yhdessä vaiheessa puhui kännykkäänkin ja jotenkin itselle tuli automaattisesti mieleen, että kotiin soitetaan ja selitetään innoissaan, että ollaan telkkarissa. Vähän väliä tulee vastaan tuollaisia tapauksia, joissa kakarat ovat vain tuollaisia hallitsemattomia ja tekevät mitä sattuu, eikä vanhemmat paljon piittaa, tai jos piittaavatkin, niin lapset eivät piittaa vanhemmistaan. Esimerkkinä tulee mieleen tuon uutislähetyksen lisäksi joku ipana, joka sellaisesta "auto-ostoskärrystä" marketissa laittoi jalkansa eteeni ja yritti kampata! Hieman kompuroin ja katsoin sitten että mihin olin osunut ja näin, miten se kakaran jalka oli työnnettynä ulos "autosta" ja naamalla oli vittumainen virne. Olisi tehnyt mieli avautua vähän niille vanhemmille, joista toinen huomasikin ja kysyi lapselta väsyneen oloisena, että et kai meinannut kampata, ei saa. Nykyään näkyy lapsien kanssa paljon samaa mitä koirien kanssa: rasittavia ylienergisiä otuksia juoksentelee missä sattuu ilman mitään kuria ja vanhemmat/omistajat eivät kauhean kovasti yritä pitää kuria, tuntuvat vain ajattelevan, että tuo meidän koira/lapsi on nyt vain tuollainen, tullaan sen "luonteenpiirteiden" kanssa toimeen.

Väkivaltaa en kuitenkaan kannata lainkaan, yhtään minkään laista. Luulisi kuitenkin, että jollain väkivallattomallakin tavalla kuria saataisiin, mutta joiltain tuntuu yksinkertaisesti puuttuvan halua edes yrittää mitään.
"You have robbed my revenge of sweetness, and now I must go hence in bitterness, in debt to your mercy."
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Oli muuten "mainio" yhdistelmä tuo ilveilevät pikkupojat&tuhottu rautatielaitteisto. Ne kun joku muu energiajuomalla "humaltuva" Hurja Joukko saa yhdistettyä suppeassa ajatusmaailmassaan, poikaviikarimaisesti tosi siistiksi, kokonaisuudeksi, niin on epäkunnioitus yhteistä (helvetin kalliiksitulevaa) omaisuutta kohtaan taattu.

Yksi asia lastenkasvatuksesta, kun oikein tässä pohtimalla pohdin, muistui mieleeni. Miksi helvetissä pitää "itkuhuutoikäisiä" lapsia raahata aina mukaan yleisiin tiloihin kiljumaan suoraa huutoa, korvat halkoen? Meinaten vaan, että se pieni pää oppii sen, että huutaminen tauotta, kielloista ja kehotuksista, saati lahjontayrityksistä huolimatta on mahdollista ja huomio on taattu omilta ja vierailta. Toki joskus vanhempien on pakko ottaa, mutta onko ihan aina ja löytyisikö lapselle hoitopaikkaa siksi aikaa tai kannattaako ollenkaan lähteä, jos seurauksena on vain paha mieli kaikille?

Mutta ehkä se on se asenne "meidän Lelli Edam Soma-Liina on sitten niin paljon kehityksessä etuajassa, että se on saatava ihan näytille joka paikkaan, kun kaikkia taatusti kiinnostaa!"?
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

"Poikkeuksellista"


Keskiviikko 15.6.2011 klo 20.26

Ylen uutiset näytti suorassa lähetyksessä pikkupoikien raidelaitureilla pelleilyä.


Ylen Kuuden tv-uutislähetys käsittelee Vantaan Rekolassa rikottua turvalaitekoppia. Taustalle ilmestyy kolme temppuilevaa pikkupoikaa.

Miksi poikien annettiin pelleillä suorassa uutislähetyksessä, Ylen toimituspäällikkö Marjo Ahonen?

- Suorassa lähetyksessä tietysti tapahtuu yllättäviä asioita. Toimittaja ja kuvaaja eivät voineet juuri sillä hetkellä puuttua tilanteeseen. Siinä tehtiin töitä ja tämä poikien pelleily jäi sivummalle sillä hetkellä. Toki jälkeenpäin kaikki ovat sen huomanneet.

Oliko toimittaja tietoinen tapahtumista?

- Olen ymmärtänyt niin, että hän oli jotain nähnyt silmäkulmastaan. Mutta kuten sanottu, siinä tilanteessa on vaikea reagoida. Toki, jos ulkopuolisten toiminta vie huomion itse asialta, niin eihän se ole hyvä.


Ihmisten keskellä

Ylen toimituspäällikön Marjo Ahosen mukaan Yle on ohjeistanut työntekijänsä rauhoittamaan haastattelutilanteen mahdollisimman hyvin ennen lähetyksen alkua.

Myös maanantai-iltana Kuuden tv-uutisissa pelleilleiden poikien kanssa oli Ahosen mukaan keskusteltu asiasta, mutta into päästä televisiolähetykseen oli ilmeisesti tällä kertaa vienyt voiton.

- Ja toisaalta me menemme suoriin lähetyksiin turuille ja toreille ihmisten keskelle, eli emme me sitä ympäristöä ihan steriiliksi halua tehdäkään. Tämä nyt oli ehkä kuitenkin poikkeuksellista.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Tuskin nähdään samoja vesseleitä tammikuussa, kun tehdään reportaasia miten junaliikeenne seisoo. Mamikset on juomassa kotona kaakaota ja nauttimassa nisua ja pelaamassa konsoliväkivaltaa.
Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2415
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

INES 7 kirjoitti: Yksi asia lastenkasvatuksesta, kun oikein tässä pohtimalla pohdin, muistui mieleeni. Miksi helvetissä pitää "itkuhuutoikäisiä" lapsia raahata aina mukaan yleisiin tiloihin kiljumaan suoraa huutoa, korvat halkoen? Meinaten vaan, että se pieni pää oppii sen, että huutaminen tauotta, kielloista ja kehotuksista, saati lahjontayrityksistä huolimatta on mahdollista ja huomio on taattu omilta ja vierailta. Toki joskus vanhempien on pakko ottaa, mutta onko ihan aina ja löytyisikö lapselle hoitopaikkaa siksi aikaa tai kannattaako ollenkaan lähteä, jos seurauksena on vain paha mieli kaikille?

Mutta ehkä se on se asenne "meidän Lelli Edam Soma-Liina on sitten niin paljon kehityksessä etuajassa, että se on saatava ihan näytille joka paikkaan, kun kaikkia taatusti kiinnostaa!"?
Meidän perheen nuorimmainen on lapsi, joka tulee erilaisiin tilaisuuksiin mukaan siksi kun hän on perheenjäsen. Ei hän uhmaa eikä kiukuttele yleensä tavallisissa paikoissa, kuten kauppaliikkeet tai virastot, ei ole kiukunnut niissä taidenäyttelyissäkään, joissa olemme käyneet. Yhdessä paikassa kuitenkin hän on hitusen hermostunut, ja kiukutteleekin, mutta kuten todettu: hän on perheenjäsen. Isompien sisarusten koulujuhlat aiheuttavat jännitystä jo etukäteen, sillä lapsi voi tuntea olonsa epämukavaksi suuressa väkijoukossa, hämärässä salissa äänten tulviessa vahvistimista.
Kahdesti olen lähtenyt lapsen kanssa salista ovensuuhun, tai käytävälle kesken juhlan, jotta hän rauhoittuisi. Ei ole ollut ainoa lapsi, jonka olen nähnyt noissa tilaisuuksissa itkeskelevän tai kiukkuavan. Minua itseäni ei toisten lasten itkut häiritse, mutta tunnen kyllä oloni epämukavaksi, jos itkijä on oma lapsi.

Vanhemmat lapset ovat olleet ihan pienistä mukana kirkoissa, sukujuhlissa, toritapahtumissa jne., eikä heidän kanssaan ollut koskaan moisia ongelmia. Nuorimmaista en aio viedä lähiaikoina ainakaan kirkkoon, jossa äänet kaikuvat ja seremoniat voivat olla hyvinkin pitkäpiimäisiä lapsen seurata. Kuitenkin lasten tulee tottua käymään erilaisissa paikoissa, eli täytyy miettiä etukäteen kuinka minimoi lapsen, omat ja kanssaihmisten kärsimykset hankalan tilanteen tullessa mahdollisimman pieniksi :D

Kuvaukseni oman lapsen reaktioista ei tarkoita sitä, että hän olisi huonotapainen tai lellitty.. mutta ehkä ne kaikki INES7:nkaan näkemät eivät sitä ole olleet? Joskus lapset saattavat nähdä/ kokea jotakin, mikä hermostuttaa.

Jos lasten itku ei kiusaa minua, niin myönnän kyllä ärsyyntyväni riehuvista ja törmäilevistä lapsista, joiden vanhemmat itse eivät moiseen piittaa puuttua..
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Tai sitten ko. lapsilla, ainakin osalla, on ollut joku vika, vamma tai haitta, joka aiheuttaa kitinää ja ylivilkkautta tai muuta mekkalointia.

Jos nyt jotain vielä sanoisi, niin ei moni esimerkiksi 77-vuotiasta sekavaa dementikkoa mukanaan raahaa joka kissanristiäisiin tai buffetpöytään, vaikka onkin perheenjäsen ja ei hallitse myöskään käytöstään ja tarpeitaan...
Hairahtelija
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Ti Maalis 22, 2011 8:00 pm

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Hairahtelija »

Miten ne lapset oppii käyttäytymään, jos koko elämä kökötetään neljän seinän sisällä ettei vaaan kukaan joudu kuuntelemaan lapsen itkua? Jos muut ihmiset häiritsee, kannattaa pysyä kotona.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Hairahtelija kirjoitti:Miten ne lapset oppii käyttäytymään, jos koko elämä kökötetään neljän seinän sisällä ettei vaaan kukaan joudu kuuntelemaan lapsen itkua? Jos muut ihmiset häiritsee, kannattaa pysyä kotona.
Se onkin hyvä kysymys. Ehkä ensiksi toisten lasten kanssa huomaamalla ja oppimalla kotona, että aina huutamalla ei mene kaikki läpi? Mutta olet kyllä oikeassa. Kyllähän lapsen tulee saada kasvaa yksilöksi, koska kaikkihan me aikuisetkin käyttäydymme omaan tyyliimme.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Kyllähän lapsen tulee saada kasvaa yksilöksi, koska kaikkihan me aikuisetkin käyttäydymme omaan tyyliimme.
Juuri näin, mutta jokaisen on noudatettava tiettyjä sääntöjä tietyissä paikoissa ja tilanteissa. Tilanteen suhteen oudosti käyttäytyviä aikuisia on, mutta niinpä he keräävätkin itselleen kiusallista huomiota. Lapset oppivat mallin mukaan. Jos eivät ilman muuta opi, asiaan on puututtava.
Nothing is quite what it seems
Sasse75
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Ma Helmi 04, 2008 4:48 pm

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja Sasse75 »

jenni82 kirjoitti:Kiitos aiheen avauksesta. Itseänikin koskettanut asia kovasti viime aikasista jutuista huomaten.. Aluksi sanon että ei ole ainutta ja oikeaa tapaa kasvattaa lastaan vaan on se oma tapansa kasvattaa omaa lastaan! Kuri ja kunnioitus on yleensä se joilla sanotaan että lapsi kasvaa kunnolliseksi ja rehdiksi ihmiseksi. Totta jos se kuri kulkee käsikädessä rakkauden kanssa ja ennen kaikkea en missään nimessä hyväksy että lasta lyödään milloinkaan koska siitä ansaittu kunnioitus ei ole kunnioitusta vaan pelkoa! Siksi sanonkin mielummin että rajat, rakkaus ja oma esimerkki. Itse ollut todella kuriton kusipää nuorena, ensin kiusattu ja lähes lukukauden poissa olleena koulusta palasin kiusaamaan. Mulla ei todellakaan ollut mitkään ihanat lähtökohdat elämälleni vaan itähelsingissä lähiössä yh-äidin ja veljien kanssa asuttiin ja katsottiin sitä perkeleen ryyppäämistä ja rellestystä! Itse ajauduin laitoslapseksi nuorena ja se itsestään teki sen että minusta tuli juuri sellainen joka tekee niinkuin lystää. Vedin kamaa, varastin ja rellestin. Ei mulla ollut ketään ns. omaa turvallista aikuista joka olisi voinut noi estää ennenko tapasin pelastajani eräällä nuorisotilalla ihan sekasin ollessani. Hänestä tuli se joka laittoi ne rajat ja antoi samalla takasin hyvää ja positiivista kannustusta ja ennen kaikkea sai mut takasin koulun penkille! Olin todella lapsi kun jäin odottamaan esikoistani, typerä ja naivi idiootti joka kuvitteli olevansa aikuinen kun on äiti. En ollut vaan menetin lapseni väärien ystävien takia ja kävin istumassakin hetken aikaa. Heräsin viimein todellisuuteen ja kiitos pelastajani joka oli luonut turva verkon mulle auttoi myös saamaan silloin n.vuoden ikäisen lapseni takasin. Muutin elämäni tosissani ja rupesin äidiksi ja ennen kaikkea vastuunsa kantavaksi ja välittäväksi vanhemmaksi. Menin kouluun ja heti töihin, olin lapseni kanssa yksin mutta selvisin hienosti. Ennen ko poika meni esikouluun pyyhkäsin helsingin pölyt jaloistani ja muutin usean sadan kilometrin päähän yksin lapseni kanssa. En halunnut kasvattaa lastani samassa betoni helvetissä jossa itse olin kasvanut elänyt. Siinä päätös jota en ole ikinä katunut. Mulla kolahtaa heti pahasti ns. vanhemmuuden arvostelu ja ennen kaikkea jos joku mun lapsista sanoo mtn. Ei täällä miljoonissa tarvota mutta hemmetti ei ne lapset sillä rahalla kasva. Mä olen nyt joka päivä vastassa kun koululainen tulee koulusta (äitiysloma) ja olen hemmetin ylpeä itsestäni kun lähdin ja pystyn tarjoamaan lapselleni turvallisen kasvuympäristön. Poika luottaa muhun täysin, ei ole asiaa jota ei voi sanoa tai mistä me ei voistas puhua. Ei pelkää olla itsekseen täällä metsän keskellä ja on erittäin reipas ja menestyy koulussa. Itse olen täysi absolutisti mutta frendit ei ole ja meillä saa ottaa ja olla kunhan se tehdään fiksusti. Ei ole tarvinnut lasten katsella tavaroiden lentelyä, huoritteluja tms! Toki en sano että kaikki pääkaupunki seudun lähiöiden lapset olisi jotenkin huonoja tai heidän vanhempansa, mutta omalta kohdaltani en voi positiivista sanaa sanoa. Lapsethan ne on pahimmat kritisoijat ja ihan varmasti kuulen omalta pojaltani jos ei ole ns. siistit kledjut kun kaverit on niin sanonut. En mä sille leviksiä ja adidasta osta mutta ihan varmana teen kaikkeni että se ei olisi syy tulla kiusatuksi ja jos on tarve massasta erottua ni toivon sen tapahtuvan ihan muilla asioilla kuten tiedoilla ja taidoilla!!
Tekstisi on kuin minun kirjoittama lähes kokonaan. Samantapainen tausta, samat mielipiteet! :)
"Every saint has a past. Every Sinner has a future."
pekkaeric
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 10:04 pm

Re: Lasten kasvatuksesta.

Viesti Kirjoittaja pekkaeric »

Ihan päivittäin näkee noita vapaan kasvatuksen tuloksia. Yleensä ne rääkyy marketeissa.Omin silmin oon nähny, kuinka häät pilattiin, vanhemmilla ei mitään tilannetajua. :evil:
Vastaa Viestiin