Sivu 1/1

Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 12:43 pm
Kirjoittaja karramurmur
Nainen ilmoitti miesystävänsä kaatuneen - ambulanssia odotti verinen yllätys
Perjantai 25.1.2013 klo 08.10 (päivitetty klo 11.33)


Poliisi epäilee haapajärveläistä naista tapon yrityksestä.

Haapajärvellä perjantain vastaisena yönä puoli kolmen jälkeen hätäkeskukseen soitti vuonna 1980 syntynyt nainen, joka ilmoitti miesystävänsä kaatuneen ja loukanneen itsensä.

Rivitaloasunnolle saapuneen ambulanssi miehistö kuitenkin huomasi miesystävän rinnassa selvän pistohaavan. He veivät miehen Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Poliisit tulivat paikalle ja toimittivat päihtyneen ilmoittajan putkaan Ylivieskaan, sillä oli vankka syy epäillä naisen aiheuttaneen miehen vammat. Naista epäillään tapon yrityksestä.

Epäilty on viikon aikana käyttäytynyt muutenkin väkivaltaisesti, poliisi kertoo. Viikko sitten perjantaina hän puukotti samaista miestä käteen samassa paikassa.

Puukotusten välissä tiistaina Haapajärvellä nainen työnsi kerrostalossa viisikymppisen naisen kurkusta ovea päin niin, että tämä sai takaraivoonsa vertavuotavan haavan.

- Kaikkiin näihin tekoihin liittyy hallitsematon alkoholin käyttö ja alkoholin höyryissä tapahtunut ylilyönti ihmisten normaalien keskinäisten asioitten selvittelyissä, Jokilaaksojen poliisilaitoksen tiedotteessa kerrotaan.

IL

Re: Nainen tappoi miehen Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 12:46 pm
Kirjoittaja vempele
karramurmur kirjoitti:...Poliisi epäilee haapajärveläistä naista tapon yrityksestä..

..He veivät miehen Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa...
Hieman tarkkaavaisuutta, nainen ei ole tappanut miestä vaan yrittänyt sitä. Otsikkoa voisi vähän fiksailla.

Re: Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 1:19 pm
Kirjoittaja karramurmur
Oli liika kiire. Pystyyköhän tuota osastoa vaihtamaan. Eihän se tänne kuulu. Ajankohtaista juuri nyt ehkä.

Re: Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 2:36 pm
Kirjoittaja VoDKa
Paikalliset kertovat ainakin naisen kuuluvan romaniväestöön, että olisiko jotain oman heimon sotia sitten.

Re: Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 4:14 pm
Kirjoittaja The Mentalist
Missäkähän päin haapajärveä tapahtunut?

Re: Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 2:01 pm
Kirjoittaja CrissAngel
VoDKa kirjoitti:Paikalliset kertovat ainakin naisen kuuluvan romaniväestöön, että olisiko jotain oman heimon sotia sitten.
Tiedän koko tapauksen ja ei liity mitenkään romaaneihin!

Re: Nainen tappoi miehen Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 2:14 pm
Kirjoittaja CrissAngel
vempele kirjoitti:
karramurmur kirjoitti:...Poliisi epäilee haapajärveläistä naista tapon yrityksestä..

..He veivät miehen Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa...
Hieman tarkkaavaisuutta, nainen ei ole tappanut miestä vaan yrittänyt sitä. Otsikkoa voisi vähän fiksailla.
Naisella ei ollut edes tappamisaikeita vaan kännipäissään, äkkipikaisuuttaan huitasi!
Tunnen HYVIN ko henkilöt, joten tiedän mistä puhun!!

Re: Nainen tappoi miehen Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 2:17 pm
Kirjoittaja VoDKa
No, nyt kun meillä on Tietäjä täällä, niin voinee samalla valaista vaikka sitä tietoa, että missä päin Haapajärveä tämä tapahtui?

Re: Nainen tappoi miehen Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 2:27 pm
Kirjoittaja CrissAngel
VoDKa kirjoitti:No, nyt kun meillä on Tietäjä täällä, niin voinee samalla valaista vaikka sitä tietoa, että missä päin Haapajärveä tämä tapahtui?
PALOPERÄLLÄ!Uhri istuu, btw, vieraanani juuripa NYT!

Re: Nainen tappoi miehen Haapajärvellä

Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 9:22 pm
Kirjoittaja VoDKa
Alkaa pieni epäilys heräämään tekijästä. Onko nimikirjima tarjota, tai edes etunimen ensimmäistä kirjainta? Tuli mieleen eräs paikallinen nainen jolle nämä puukon kanssa heilumiset eivät ole mikään uusi juttu...

Re: Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: La Helmi 02, 2013 12:28 am
Kirjoittaja maija turjukka
karramurmur kirjoitti:
Epäilty on viikon aikana käyttäytynyt muutenkin väkivaltaisesti, poliisi kertoo. Viikko sitten perjantaina hän puukotti samaista miestä käteen samassa paikassa.

Puukotusten välissä tiistaina Haapajärvellä nainen työnsi kerrostalossa viisikymppisen naisen kurkusta ovea päin niin, että tämä sai takaraivoonsa vertavuotavan haavan.

- Kaikkiin näihin tekoihin liittyy hallitsematon alkoholin käyttö ja alkoholin höyryissä tapahtunut ylilyönti ihmisten normaalien keskinäisten asioitten selvittelyissä, Jokilaaksojen poliisilaitoksen tiedotteessa kerrotaan.

IL
Tuskinpa tulee kummoista tuomiota, jos/kun on ryyppyporukan keskinäistä kahinointia. Jos naisella on entistä väkivaltarikostaustaa, voi muutaman kuukauden kakku tullakin, mutta jos ei aiemmin ole käräjillä ollut, niin selvinnee ns. säikähdyksellä.

Re: Nainen puukotti miestä Haapajärvellä

Lähetetty: La Helmi 02, 2013 1:32 am
Kirjoittaja VoDKa
^Mikäli tekijäksi paljastuu se henkilö jota epäilen, niin veikkaan että viranomaiset ovat kyllästyneet katsomaan sitä showta jo useamman vuoden ajalta ja päätyvät laittamaan tiukempaa tuomiota kasaan, viimeinkin. Sen verran paljon noita tapaamisia ollut tällä ihmisellä poliisin kanssa, että en jaksa oikein uskoa että sieltäkään viitsitään enää katsoa lisää typeryyksiä näiden asioiden tiimoilta.