Elokuvatuottaja tuomittiin miljoonien taiderikosvyyhdissä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Elokuvatuottaja tuomittiin miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Maan kenties tunnetuinta sitikkafania epäillään vähän siitä sun tästä. Eikä ole ensimmäinen kerta.

http://elisa.net/uutiset/viihde/mtv3-el ... diss%C3%A4
06.11.2013

Elokuvatuottajana tunnettu liikemies on epäiltynä Suomen suurimmassa taiderikosvyyhdissä, kertoo MTV3.

45 minuuttia -ohjelman mukaan KRP epäilee hänen välittäneen väärennettyjä tauluja yritystensä nimissä ja tehneen myös itse suoria kauppoja. Tämän hetkiset rikosnimikkeet ovat törkeä petos, törkeä kirjanpitorikos ja väärennys. Mies kiistää kaikki rikosepäilyt.

Taiderikosvyyhdin uskotaan alkaneen jo 2000-luvun alkupuolella. Helsinkiläisen taidegallerian epäillään myyneen miehen välittämiä tauluja kansainvälisten taiteilijoiden teoksina. Esitutkinnan kohteena on toistasataa epäiltyä väärennöstä.

Poliisin mukaan väärennökset ovat tuottaneet yhteensä 15 miljoonaa euroa, joka on taiderikollisuuden tutkinnan yksi suurimmista rikoshyödyistä Euroopassa.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/2380158
06.11.2013

Suomen kalleimman elokuvan tuottaja, liikemies Pekka Pirttiniemi on epäiltynä raskaan luokan rikoksista keskusrikospoliisin tutkimassa jättimäisessä taiderikosvyyhdissä.

45 minuuttia -ohjelman tietojen mukaan KRP epäilee Pirttiniemeä törkeistä petoksista, väärennyksistä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta viime vuosien aikana. Rikosnimikkeet ja niiden määrä täsmentyvät tutkinnan edetessä.

Pirttiniemen epäillään välittäneen yritystensä nimissä väärennettyjä tauluja ja tehneen väärennöksistä myös itse suoria kauppoja. Huomattava osa epäillyistä väärennöksistä on ollut venäläistä taidetta.

45 minuuttia -ohjelman tietojen mukaan esitutkinnassa on selvitetty muun muassa Pirttiniemen eri yritysten välisiä rahansiirtoja ja lainauksia.

Pirttiniemi oli maaliskuussa vangittuna useita viikkoja todennäköisin syin epäiltynä rikoksista. Jutun esitutkinta on yhä kesken, ja se jatkuu ensi vuoden puolelle. Pirttiniemi kiistää kaikki rikosepäilyt.

Kuningas Nalin tarina Suomen kallein

Pekka Pirttiniemi on jo vuosikausia tehnyt julkisuudelta piilossa intialaiseen hindueepokseen perustuvaa animaatiosatua prinssistä ja prinsessasta. Elokuvahankkeen budjetiksi on ilmoitettu 11,5 miljoonaa euroa. Valmistuessaan se olisi Suomen elokuvahistorian kallein tuotanto.

Pirttiniemen elokuvayhtiö Osmo Production Oy on saanut tietokoneanimaatiolle Elokuvasäätiön maksimituen, 800 000 euroa.

The Legend of King Nal - eli Kuningas Nalin tarinan projekti sai alkunsa jo yli kymmenen vuotta sitten. Pirttiniemi on sittemmin lehtihaastattelussa kertonut elokuvan tuotantoa olevan muun muassa Intiassa, Serbiassa ja Liettuassa.

Viime joulukuussa Pirttiniemi antoi Helsingin Sanomille laajan haastattelun. Siinä hän totesi, että omista firmoista on lainattu suurelokuvaan noin puolet budjetista. Pirttiniemi lupasi haastattelussa elokuvan valmistuvan tänä vuonna.

Mutkia on kuitenkin tullut matkaan, eikä elokuva vieläkään valmistu. Nyt tilanne on Pirttiniemen mukaan se, että elokuvasta on valmiina 60-70 prosenttia.

Elokuvasäätiö on myöntänyt hankkeelle ensimmäisen kehittämistuen jo 2007 ja varsinainen tuotantotuki tuli 2011.

45 minuuttia -ohjelman tietojen mukaan Elokuvasäätiössä onkin ryhdytty kyselemään hankkeen perään. Pirttiniemeltä on haluttu selvityksiä tuotannon edistymisestä.

Elokuvasäätiö on itsenäisesti toimiva yksityisoikeudellinen säätiö. Sen tukitoiminta on opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa. Viime vuonna elokuvasäätiö sai ministeriöltä määrärahoja yli 26 miljoonaa euroa.

Taidegalleria epäilyjen keskiössä

Suomen suurimman taiderikosvyyhdin epäilyt ulottuvat 2000-luvun alkuvuosiin asti. Epäilyjen keskiössä on helsinkiläinen taidegalleria.

45 minuuttia -ohjelman tietojen mukaan keskusrikospoliisi epäilee, että suuri osa gallerian liikevaihdosta on tullut väärennetyistä tauluista.

Gallerian omistaja ja hänen avopuolisonsa ovat Pekka Pirttiniemen lisäksi jutun pääepäiltyjä. Pirttiniemen yritysten epäillään välittäneen gallerialle taideväärennöksiä. Galleria on myynyt niitä nimissään eteenpäin tunnettujen kansainvälisten taitelijoiden tekeminä arvotauluina. Koko vyyhdissä poliisin esitutkinnan kohteena on kaikkiaan toistasataa epäiltyä väärennöstä.

Kauppatapahtumia on tutkinnassa kymmeniä. Taulukaupoissa on käytetty monenlaisia erehdyttämistoimia, muun muassa erittäin taitavasti tekaistuja taulujen historia- ja omistustietoja. Rikoksista epäillyt ovat poliisin mukaan saaneet yhteensä 15 miljoonan euron rikoshyödyn. Poliisi epäilee, että merkittävä osa kokonaissummasta on kanavoitunut Pirttiniemelle tai hänen edustamilleen yhtiöille. Epäilty rikosvahinko on taiderikollisuuden tutkinnan suurimpia koko Euroopassa.

Epäiltyjä vyyhdissä on kaikkiaan toistakymmentä. Poliisi tutkii jutussa myös törkeitä rahanpesuepäilyjä. Pirttiniemi ei ole epäiltynä rahanpesusta.

Suurin kauppa yli 2 miljoonaa

Taiderikosvyyhdissä on asianomistajia eli epäiltyjä huijatuksi tulleita useita. Eniten rahaa on epäilyjen mukaan menettänyt pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva talouselämän vaikuttaja ja taiteenkerääjä.

Hän on sijoittanut epäiltyihin väärennöksiin yli 10 miljoonaa euroa. Kyseinen asianomistaja maksoi muun muassa ranskalaisen taidemaalarin Fernand Flegerin työstä Suomen oloissa ennätykselliset 2,2 miljoonaa euroa. Krp epäilee, että kyseinen taulu on väärennös.
Laaja väärennösten kauppa ja muu häsläys taideympyröissä on kuin doping urheilussa: niin laajalle levinnyttä että koko hommasta menee maku. Toinen yhtäläisyys voisi olla että vaikka sikailu on kaikkien vähänkään asiaan perehtyneiden tiedossa niin mitään sille ei saada vuosienkaan kuluessa tehtyä. Paitsi järjestettyä väärennösnäyttely Heurekaan.

Sitä mukaa kun vippaskonsteista jää joitakin kiinni, tilalle siunaantuu uusia konsteja keksineitä tai muuten vaan jään kepillä kokeilijoita. Valistunut arvaus on ettei kiinnijäämisprosentti päätä huimaa. Tässäkin on sentään touhuttu ilmeisesti toistakymmentä vuotta suurilla summilla ennen kuin käry kävi.

Kukahan tuo lottovoiton (7 oikein) verran rahojaan menettänyt pohatta lienee? Sehän on tietysti kateellisen kansalaisen kannalta hauska homma tässä häröilyssä että siinä ovat raharikkaat huijailleet toisiaan minkä ovat ehtineet. Korppi on siinä mielessä kerrankin nokkinut korpin silmää.

Hesarin viimevuotinen haastattelu: Tuntematon takapiru

45 minuuttia, juttu alkaa 1:30 kohdalla.

Otsikkoa muokattu syytteessä :arrow: tuomittiin
-NILS-
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2409
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

Kyösti Kakkonen on intohimoinen taiteenkerääjä ja tunnettu talousvaikuttaja, joten voisi olla se huijattu. Aikamoiset rahat muuten kyseessä, ja jotenkin tuntuu, ettei elokuvaan saatuja tukirahoja olla filmaamiseen käytetty.

Salon_kisto
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 6:41 pm

Re: Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Salon_kisto »

Tää kiinnostaa paljon, sillä yhtenä syytettynä monista on entinen kuvaamataidon opettajani joka oli hyvin...erikoinen henkilö. Tavannut sittemmin vielä vuosien varrella monesti Helsingissä ja meno oli kovaa, syyte ei yllätä yhtään. Sellaista huhua kuulin että mm. niinkin härskiä kuin Picasson grafiikoita piirrelty uusiksi. Tosin ne "puhelimessa puhuessa tehdyt töherrykset" lienee vaikeampi todentaa väärennöksiksi.

Avatar
Kaito Kid
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid »

Iso väärennetyn taiteen välittämiseen liittyvä petosjuttu on pyörinyt oikeudessa jo joitakin vuosia. HS:n Kuukausiliite teki aiheesta jutun vuonna 2015, ja tänään samaisessa lehdessä ilmestyi juttu miehestä, joka väärensi taidetta välittäjille myytäväksi. Vyyhti on varsin monitahoinen, ja sisältää värikkäitä käänteitä - muun muassa rikollisryhmittymä M.O.R.E:n toimintaa.

Artikkeleissa mainittuun väärennetyn taiteen galleriaan pääsee tästä (saattaa tosin toimia vain tilaajille).

Aluksi juttu vuodelta 2015:
Huikean taidehuijauksen tarina: Kuvaamataidon opettaja ja upseeri välittivät väärennettyjä tauluja autokauppiaille ja maakuntien mahtimiehille

Eteläsuomalainen opettaja sai jostain haltuunsa kuuluisan ranskalaisen Edgar Degas’n maalauksen. Kohta työn kääntöpuolella oli jo leimoja, jotka osoittivat sen kuuluneen natsijohtaja Himmlerin lääkärille. Sitten oli aika ryhtyä myymään tätä hienoa teosta.

JOULUKUISENA PERJANTAI-ILTANA vuonna 2009 kaksi miestä puhui puhelimessa:

"No niin, herra eversti."

"No niin, pääjohtaja."

"Oleksä huomen lähdös Pietariin sit vai?"

"No juuri kävin kysymässä, monelta aamulla lähtee."

Kutsutaan ensimmäistä puhujaa, tätä "pääjohtajaa", nimellä Opettaja. Hän oli 59-vuotias ja työskenteli yläasteen kuvaamataidon opettajana.

Opettajan puhekumppani – se, jota hän nimitti everstiksi – oli 47-vuotias puolustusvoimien entinen upseeri, sotilasarvoltaan majuri. Sanotaan häntä Upseeriksi.

Opettaja jatkoi puhelinkeskustelua:

"Aha, mä lähden kolmaskymmenes päivä Espanjaan, ollaan viikko siellä. Sit mul alkaaki jo työt. Tulisit käymään, et näkisit nyt vähän näit töitä, mitä mulla on. Muistat sä sen Edgar Degas'n?" hän kysyi.

"Kyllä", Upseeri vastasi.

Edgar Degas on suuri nimi, ranskalainen 1800-luvun lopun impressionisti, tunnettu erityisesti tanssijoita esittävistä maalauksistaan. Degas'n töitä on maailman tunnetuimmissa museoissa, ja huutokaupoissa ne maksavat miljoonia euroja.

Upseeri tiesi, mistä työstä Opettaja puhui. Hän oli joskus nähnyt sen Opettajan kotona. Se oli pienikokoinen pastellityö ja esitti kolmea naistanssijaa. Oikeassa alareunassa oli signeeraus: Degas. Takapuolella pahvissa oli vanhoja saksankielisiä leimoja.

"Nyt sen koko provenienssi on täysin valmis", Opettaja sanoi kuin ohimennen.

Provenienssi tarkoittaa taideteoksen omistushistoriaa. Vanhaa taidetta ei ilmesty myyntiin tyhjästä. Mitä ehjempi ja uskottavampi provenienssi, sitä epätodennäköisempää on, että teos on väärennös.

Opettaja alkoi kertoa. Hän selitti, että työn oli aikoinaan omistanut lääkäri, joka oli saanut sen lahjaksi hollanninjuutalaiselta paronilta pelastettuaan tämän hengen. Lääkärin nimi oli Felix Kersten, ja hän oli toiminut natsijohtaja Heinrich Himmlerin henkilääkärinä. (Todellisuudessa Kersten ei ollut lääkäri vaan Himmlerin hieroja.)

"Himmlerillä", Opettaja selitti, "oli tämmöinen sihteeri, Brandt, joka auttoi paljon tätä lääkäriä, ja tämä lääkäri antoi sen työn hänelle lahjaksi. Kun Berliini valloitettiin, venäläinen sotilas – joka on tiedossa – vei sen Pietariin, ja se on sieltä tullut."

Opettaja kysyi, muistiko Upseeri erään venäjänjuutalaisen miehen Pietarista. "Hänen isänsä toi sen rintamalta Berliinistä. Albertstrasse fünf, viis, oli muistaakseni se osoite, mistä hän sen otti. Juuri se oli Himmlerin päämaja, ja se oli siel seinällä ollut tän Brandtin, tän sihteerin, huoneessa."

On vaikea sanoa, missä sävyssä Opettaja puhui, sillä puhelinkeskustelusta on olemassa keskusrikospoliisin julkisessa esitutkinta-aineistossa vain nauhalta litteroitu teksti.

"Täydellinen provenienssi", hän toisti. "Mul on dokumentitkin siitä."

Keskustelu Degas'n työstä jatkui. "Missä se nyt on?" Upseeri kysyi.

"Se on mulla täällä kaapin päällä ollut, kuule, neljätoista vuotta."

"No niin, sitte kysymys kuuluu", Upseeri sanoi, "milloin me tehdään siitä sellanen niinku neuvonpito?"

Opettaja työskenteli yläasteen kuvaamataidon opettajana eräässä eteläsuomalaisessa kaupungissa. Hän oli myös kuvataiteilija, pitänyt yksityisnäyttelyitä, kahdesti Helsingissäkin.

Hän näytti taiteilijalta – tai siltä, miltä taiteilijan kai ajatellaan näyttävän. Hän kulki pitkässä takissa, ja aina kun hän saapui paikalle, hän otti esiin kamman ja kampasi pitkän tukkansa otsalta yli pään. Hänen kasvonpiirteensä olivat enemmän eteläeurooppalaiset kuin suomalaiset, varsinkin nenä, jota monet kuvasivat "juutalaiseksi". Hän piti löysähihaisia paitoja ja kaulaliinoja, soitti pianoa ja käytti parfyymeja, joiden tuoksu tuntui ilmassa vielä pitkään hänen jälkeensä.

Hänessä oli jotain teatraalista, renessanssia, levotonta. Oppilaat pitivät hänestä. Hän matkusti paljon. Oppilaat olivat tottuneet siihen, että kuvaamataidon tunneilla oli usein sijainen. Luokan seiniä peittivät julisteet taidenäyttelyistä, joissa opettaja oli matkoillaan käynyt.

Ennen valmistumistaan opettajaksi hän oli opiskellut puolitoista vuotta lääketiedettä Saksassa. Niin hän kertoi. Hän oli taitava kertomaan tarinoita, tosia ja vähemmän tosia.

Hän osasi kuulostaa vakuuttavalta, varsinkin silloin kun puhui taiteesta. Riitaa hänen kanssaan oli vaikea saada aikaan. Jos jokin meni pieleen, hän selitti asiaa niin kauan ja monipolvisesti, että vastapuoli uskoi tai väsyi.

Opettaja oli opiskellut Turun piirustuskoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. (Sieltä ei löydy merkintää hänen valmistumisestaan.) Aluksi hän toimi opettajana Porin seudulla. Sitten hän muutti puolisonsa kanssa etelämmäksi, sai paikan kuvaamataidon opettajana, rakensi kesämökin, erosi, hankki vanhan puutalon ja jäi asumaan tähän kaupunkiin.

Taiteen keräämisen hän oli aloittanut nuorena opettajana. Silloin hän oli ostanut eräästä maalaistalosta signeeraamattoman taulun 800 markalla.

Se oli osoittautunut Victor Westerholmiksi ja yli sadantuhannen markan arvoiseksi, hän kertoi poliisille myöhemmin, kun häntä epäiltiin törkeästä väärennöksestä ja törkeästä petoksesta.

Toisen ostamansa taulun hän oli myynyt 1990-luvun alussa Lontoossa Sotheby'sin huutokaupassa 400 000 markalla. Se, hän kertoi, oli ollut Ilja Repinin maalaama.

Kun poliisi kysyi häneltä, mikä hänen tärkein osaamisalueensa oli arvotaiteen välittämisessä, hän vastasi:

"Minulla on silmä ja intuitio eli sisäinen näkemys. Olen myös opiskellut taidehistoriaa."

UPSEERI OLI KOTOISIN pieneltä paikkakunnalta. Hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi 1980-luvun alussa, suorittanut varusmiespalveluksen, jatkanut reserviupseerikouluun ja sen jälkeen kadettikouluun. Hän oli mennyt naimisiin ja työskennellyt komppanianpäällikkönä, mutta sotilasura oli junnannut paikoillaan.

Ensimmäiset maalaukset tulivat osana asuntokauppaa. Vähitellen hän alkoi välittää ja myydä taidetta sivutyönään.

Aluksi hänen myymänsä teokset eivät olleet kalliita eivätkä tunnettujen taiteilijoiden maalaamia. Sitten hän tapasi Opettajan.

Upseeri oli ostanut 1990-luvun alussa virolaisen 1800-luvun taidemaalarin Timofei Neffin työn. Hänen mielestään se oli "satavarma Neffi", ja hän vei sen arvioitavaksi helsinkiläiseen Hagelstamin huutokauppaan. Kun työtä ei kuitenkaan hyväksytty myytäväksi, eräs taidekauppias sanoi Upseerille tuntevansa henkilön, joka varmasti olisi siitä kiinnostunut.

Se henkilö oli Opettaja.

Upseerin mukaan Opettaja osti maalauksen häneltä. Myöhemmin Upseeri sai tietää, että Opettaja oli toimittanut sen huutokauppaan Lontooseen, missä työ oli myyty 300 000 markalla. Upseerin mukaan hän oli itse maksanut työstä vain neljäsosan tästä summasta.

Heistä tuli kuitenkin kavereita, Upseeri kertoi vuosia myöhemmin poliisille.

Upseeri oppi Opettajalta paljon, kuten sen, miten taideteoksia hankitaan, miten ne viedään myyntiin huutokauppoihin Lontooseen ja Ranskaan ja miten tärkeää on se, että niillä on hyvä provenienssi ja kiinnostava tarina.

Opettaja puolestaan pani merkille, miten taitava myyntimies Upseeri oli.

Upseeri tunsi paljon ihmisiä, ja hän oli sosiaalinen. Toisin kuin Opettaja, Upseeri kehtasi ottaa yhteyttä keneen tahansa. Sellaista toimeliaisuutta Opettaja arvosti.

ASIAT ALKOIVAT SUJUA. Upseeri hankki myytäväkseen yhä kalliimpia teoksia. Niiden ostajat olivat entistä varakkaampia suomalaisia. He maksoivat Upseerin myymistä maalauksista ensin tuhansia ja sitten kymmeniätuhansia euroja.

He olivat sellaisia kuin eräs keskisuomalainen yrittäjä, joka vuonna 2001 osti Upseerilta useita teoksia: Edelfeltin, Salokiven, Wiikin, Šiškinin, kaksi Lundahlia, kolme Repiniä. . .

Vuonna 2002 Upseeri myi eräälle savolaiselle liikemiehelle metsämaiseman 75 000 eurolla. Isokokoisen työn oli signeerauksen mukaan maalannut venäläinen Ivan Šiškin. Sama ostaja hankki myös Hjalmar Munsterhjelmin rantamaiseman – 15 000 euroa.

Seuraavana vuonna Upseeri myi helsinkiläiselle autoliikkeen toimitusjohtajalle maalauksen, jossa oli Ilja Repinin signeeraus – 30 000 euroa. Samoihin aikoihin kuopiolainen rakennusyrittäjä osti häneltä Berndt Lindholmin kolme ovaalinmuotoista maisemamaalausta – 100 000 euroa. Samalle yrittäjälle meni Šiškinin nimellä signeerattu Valamon luostaria esittävä öljymaalaus – 75 000 euroa.

Upseerin asiakkaat olivat suomalaisia miehiä, jotka olivat vaurastuneet yrityksillään tai sijoituksillaan ja jotka nyt halusivat käyttää rahojaan taideteoksiin. Melkein kaikki heistä asuivat Sisä-Suomessa. Jotkut heistä olivat hankkineet kymmeniä teoksia ja pitivät itseään taiteen keräilijöinä.

Upseeri näytti tietävän, millaisia töitä heille kannatti tarjota. 1800-luvun venäläisten realistien öljymaalaukset kävivät parhaiten kaupaksi.

Näytti siltä, että asiakkaat luottivat Upseeriin. Upseeri vakuutti kauppoja tehtäessä, että työt olivat "sataprosenttisesti aitoja" ja antoi vielä "upseerin valan", kuten eräs ostaja kuvasi kaupantekoa poliisille.

Upseeri puolestaan luotti Opettajaan. Opettaja oli taiteen ammattilainen. Hän oli suorittanut "kaikki taidealan opinnot", kuten Upseeri sanoi. Opettaja oli tehnyt häneen vaikutuksen erityisesti venäläisen taiteen asiantuntijana. Suuri osa Upseerin myymistä teoksista tulikin Opettajan kautta.

Upseeri oli nähnyt, miten helsinkiläiset huutokaupat olivat hyväksyneet Opettajalta tulleita teoksia myyntiin. Jopa arvostetut kansainväliset huutokaupat Lontoossa, sellaiset kuin Christie's ja Sotheby's, olivat ottaneet niitä myytäviksi, ja niistä oli maksettu isoja summia.

"Kun selvisi, että jotkut työt olivat väärennöksiä, hän sai asiat paikatuiksi ja minut vakuuttuneeksi siitä, että suurin osa tauluista oli kuitenkin aitoja", Upseeri sanoi poliisille vuosia myöhemmin.

Kun keskusrikospoliisi viimein vei kaikki yllä mainitut Upseerin myymät työt Valtion taidemuseon arvioitaviksi, kävi ilmi, että museon asiantuntijoiden mukaan vain Munsterhjelmin rantamaisema oli aito.

Kaikki muut olivat väärennöksiä.

ENSIMMÄISEN KERRAN POLIISI EPÄILI Opettajaa ja Upseeria rikoksesta vuonna 1998:

Taidemaalari Aimo Kanervan leski oli tehnyt rikosilmoituksen. Sen mukaan Itäkeskuksessa sijaitsevassa galleriassa myytiin Kanervan nimellä signeerattua akvarellimaisemaa, joka lesken mukaan ei ollut hänen miehensä maalaama.

Työ oli päivätty vuodelle 1984. Leskellä oli hyvät perusteet epäillä rikosta, sillä hänellä oli valokuvat kaikista miehensä tuona vuonna maalaamista teoksista, eikä tämä työ ollut niiden joukossa.

Esitutkinnassa kävi ilmi, että markkinoilla oli useita muitakin Kanervan nimellä signeerattuja töitä, joita epäiltiin vääriksi.

Opettaja ja Upseeri olivat 16 epäillyn joukossa. Poliisi ei kuitenkaan saanut selville, kuka töitä väärensi. Kaikki oli ostettu "tuntemattomalta mieheltä". Tutkinta raukesi, eikä syytteitä nostettu.

Vuonna 1999 poliisi epäili Opettajaa jälleen. Helsinkiläiselle liikemiehelle oli myyty kolme venäläisen Ivan Aivazovskin nimellä signeerattua öljymaalausta. Ostaja alkoi epäillä teosten aitoutta ja vei ne Valtion taidemuseon arvioitaviksi. Kauppahinta oli ollut yli miljoona markkaa. Syyttäjän mukaan Opettaja oli kyllä tuonut taulut Suomeen, mutta syytettä ei nostettu, koska syyttäjä katsoi, ettei Opettaja ollut erehdyttänyt ostajaa tahallaan.

Samoihin aikoihin Opettaja myi Hörhammerin huutokaupassa Helsingissä Helene Schjerfbeckin nimellä signeerattua maalausta Kaksi vihreää päärynää. Työ todettiin väärennökseksi, ja ostaja vaati maksamiaan rahoja takaisin. (Vuosia myöhemmin poliisi löysi Opettajalta Schjerfbeckin nimellä allekirjoitetun kirjeen, jossa Schjerfbeck kertoo Kahden vihreän päärynän maalaamisesta. Käsialatutkimuksen perusteella poliisi epäili Opettajan väärentäneen kirjeen.)

Noilta ajoilta ovat peräisin myös ensimmäiset todisteet siitä, että ainakin osa Opettajan ulkomaisiin huutokauppoihin viemistä teoksista oli väärennöksiä:

Vuonna 1999 ostaja palautti Christie'sin huutokauppaan Lontooseen työn, joka ei ollutkaan puolalaisen Henryk Siemiradzkyn maalaama. Seuraavana kesänä Christie's poisti huutokaupasta Opettajan toimittaman venäläisen Léon Bakstin työn, koska Christie'sin asiantuntijat eivät uskoneet sen olevan aito.

TUOHON AIKAAN, 1990-LUVUN LOPULLA ja 2000-luvun alussa, venäläisiä maalauksia otettiin eurooppalaisiin huutokauppoihin helpommin kuin nykyään. Niiden aitoutta ei tutkittu kovin tarkasti.

Opettaja vei usein venäläisiä töitä ulkomaille huutokaupattaviksi. Kesällä 2000 Christie'sin venäläisen taiteen huutokaupassa oli myytävänä toistakymmentä Opettajan omistamaa ja pari Upseerin omistamaa maalausta.

Opettajan töistä myytiin seitsemän. Niistä tilitettiin Suomeen yhteensä yli 24 000 puntaa.

Myymättä jääneitä kaupattiin myöhemmin Suomessa. Todisteena niiden aitoudesta käytettiin Christie'sin myyntiluetteloa, jossa niiden valokuvat olivat.

Huutokauppakamarit kuitenkin saattoivat painaa taideteoksen kuvan myyntiluetteloon, vaikka asiantuntija ei vielä ollut nähnyt työtä. Ennen huutokauppaa teos yleensä tutkittiin, ja jos sen aitoutta epäiltiin, se voitiin poistaa huutokaupasta. Valokuva kuitenkin jäi katalogiin.

Kun keskusrikospoliisi alkoi tutkia Opettajan ja Upseerin taidekauppoja, se kuuli todistajina suomalaisia huutokaupanpitäjiä, kuten Wenzel Hagelstamia, joka työskenteli pitkään Hagelstamin huutokaupassa Helsingissä.

Hagelstam kertoi poliisille, että monet Suomessa myytävistä väärennetyistä venäläisistä maalauksista ovat sellaisia, jotka ovat kiertäneet huutokauppakamareissa ja jääneet myymättä. Niiden aitoutta on todisteltu sillä, että niiden valokuvat ovat jonkin huutokaupan katalogissa.

Toinen poliisin kuulema todistaja, savolainen antiikkikauppias, kertoi tietävänsä useita tällaisia tapauksia.

Opettaja itse kertoi poliisille, miten hän sai Christie'sille myyntiin venäläisteoksen, joka oli kopio yhden taiteilijan teoksesta mutta signeerattu toisen taiteilijan nimiin.

Savolainen antiikkikauppias alkoi kiinnittää huomiota Upseerin välittämiin taideteoksiin.

"Ihmettelin suuresti, miten hänellä saattoi olla ehtymättömästi myynnissä arvomaalauksia", kauppias kertoi poliisille myöhemmin. "Repiniä, Šiškiniä ja Aivazovskia tuntui löytyvän jatkuvasti."

Hän pani merkille, että Upseerilla usein oli taulujen mukana erilaisia "epämääräisiä" aitoustodistuksia tai asiantuntijalausuntoja. Lisäksi Upseeri tarjosi tauluja myyntiin sillä perusteella, että joku asiantuntija ei ollut tyrmännyt niitä.

Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin ostajat Suomessa alkoivat epäillä mitään. Keväällä 2004 Upseeri toi Bukowskin huutokauppakamariin Helsinkiin venäläisen avantgardistin Natalia Goncharovan maalauksen Asetelma. Se hyväksyttiin myytäväksi. Hintapyynnöksi merkittiin 170 000–200 000 euroa. Teos ei mennyt kaupaksi, mutta kuva jäi myyntiluetteloon, ja lopulta se päätyi eräälle helsinkiläiselle toimitusjohtajalle 100 000 eurolla.

Eräs Upseerin asiakkaista kertoi myöhemmin poliisille epäilyksistään. Hän oli pannut merkille, että Upseeri myi kallista taidetta auton peräkontista. Se oli hänestä outoa. Silti hän osti neljä maalausta 150 000 eurolla.

Aina Upseeri ei onnistunut myymään maalauksiaan. Noihin aikoihin hän otti Opettajalta myytäväksi 20 x 30 sentin kokoisen öljymaalauksen, joka esitti yhtä kukkaa maljakossa. Vuosilukua ei ollut, mutta signeeraus oli: H.S tai HS eli Helene Schjerfbeck, Suomen kansainvälisesti tunnetuin naistaidemaalari.

Upseerin mukaan Opettaja tahtoi työstä 30 000 euroa. Upseeri ei löytänyt sille ostajaa.

Myöhemmin Upseeri kertoi kuulleensa, että Opettaja oli myynyt maalauksen Porin seudulle. Poliisi ei ole löytänyt maalausta.

VUONNA 2002 BRITTILÄISESSÄ THE TIMES -LEHDESSÄ julkaistiin pieni ilmoitus. Leskeksi jäänyt, noin 50-vuotias, vauras englantilaisnainen etsi miesseuraa. Hän sai runsaasti vastauksia, mutta naisen mielestä suurin osa niistä oli roskaa. No, olenpahan kokeillut tätäkin, nainen ajatteli.

Useita kuukausia myöhemmin saapui vielä yksi kirje. Postimerkki näytti oudolta.

Kirjoittaja kertoi olevansa taidemaalari ja olleensa juuri Ranskassa työskentelemässä. Hän oli ollut pohjustamassa kangasta ja käyttänyt työssä vanhaa sanomalehteä. Hän oli huomannut lehdessä naisen jättämän lehti-ilmoituksen.

Mies ei tiennyt, miten vanha pohjusteeseen tahriintunut sanomalehti oli, mutta hän oli päättänyt siitä huolimatta kirjoittaa naiselle. Hän liitti kirjeeseen valokuvansa.

Nainen luki miehen kirjeen. Mies oli komea. Nainen kirjoitti vastauksensa heti.

Opettaja kutsui naisen luokseen Ranskaan ja haki tämän Montpellier'n lentokentältä.

Keväällä 2003 Opettaja oli saanut ranskalaisen taidesäätiön stipendin ja päässyt työskentelemään ateljeehen, joka sijaitsi vähän Montpellier'n kaupungista pohjoiseen. Talo oli yksinkertainen mutta viehättävä. Opettaja vietti siellä koko kevään ja kesän.

Syksyllä hän vuokrasi vanhan viinitilan. "Viinitila, jolla työskentelen, on hurmaava paikka", hän kirjoitti myöhemmin Suomessa pidetyn taidenäyttelynsä yhteydessä. "Tilan pihassa kasvaa oliivipuita, taatelipuita ja aprikoosipuita."

Nainen piti Opettajasta. Hänestä tämä suomalainen taiteilija oli poikkeuksellinen, sivistynyt ja monella tavalla lahjakas. Opettaja maalasi, soitti useita instrumentteja, valmisti maukasta ruokaa ja viihdytti häntä tarinoillaan.

Naisella oli talo Provencessa, ja Opettaja vieraili siellä. Suhteen jatkuessa nainen pani merkille, että Opettajan puhelin soi jatkuvasti ja että tämä tunsi paljon ihmisiä. Venäjällä tämä jännittävä mies tuntui käyvän usein. Joskus hän lähti matkoilleen sanomatta, mistä oli kyse.

Opettaja selitti naiselle, että hän teki taidekauppaa. Hän kertoi, että jotkut hänen asiakkaansa olivat ansainneet hänen avullaan paljon rahaa.

Nainen oli varakas muttei tuntenut taidetta. Kun poliisi myöhemmin kuulusteli häntä, hän kertoi pyytäneensä Opettajaa etsimään hänelle teoksia, joihin hän voisi sijoittaa.

He matkustelivat yhdessä, ja nainen kävi Suomessakin. Hän osti Opettajalta Fabergén teeastiaston. Opettaja kertoi naiselle, että se oli peräisin Venäjältä juutalaisilta ystäviltä. Nämä olivat tarvinneet rahaa mutta olivat pelänneet mafiaa eivätkä sen takia olleet halunneet myydä astiastoa tavallisia kanavia pitkin.

Lontoossa nainen vei astiaston arvioitavaksi Christie'sille. Hänelle kerrottiin, että se oli aito.

Nainen osti Opettajalta myös maalauksen. Se esitti Turun linnaa, ja siinä oli Helene Schjerfbeckin signeeraus. Nainen vei senkin Christie'sille. Sieltä vakuutettiin, että kaikki oli kunnossa.

Hän maksoi astiastosta ja maalauksesta yhteensä 75 000 puntaa.

Myöhemmin tapaamiset harvenivat. Opettajalla oli kiire, ja suhde kuihtui. He pitivät yhteyttä sähköpostitse. Nainen piti Opettajaa hyvänä ystävänään.

Silloin tällöin hän sai postikortin.

OPETTAJA JA UPSEERI AJAUTUIVAT VAIKEUKSIIN pikku hiljaa. Tähän asti he olivat selvinneet Suomessa ilman syytteitä. Mutta nyt Ranskasta kuului huonoja uutisia:

Marraskuussa 2005 joku oli ostanut 83 000 eurolla huutokaupasta Mihail Vrubelin nimellä signeeratun akvarelli- ja pastellityön Nymfit. Opettaja ja Upseeri omistivat teoksen puoliksi. Kolme päivää huutokaupan jälkeen Opettaja sai sähköpostiviestin ranskalaiselta yhteyshenkilöltään:

Huutokauppa meni mukavasti. Parasta on, että ostajat vaikuttavat todellisilta, siinä luki.

Nymfien lisäksi oli myyty kymmenen muutakin Opettajan tuomaa teosta. Yhteishinta oli ollut 135 000 euroa. Opettajan välittämä Aivazovski ei kuitenkaan ollut mennyt kaupaksi. Ostajat olisivat halunneet aitoustodistuksen.

Nymfien ostaja oli maksanut teoksen saman tien. Kaiken piti olla kunnossa. Työn mukana oli ollut Pietarin venäläisen museon konservaattorin antama aitoustodistus.

Ostaja, nuori venäläinen nainen, kuitenkin toimitti työn arvioitavaksi Moskovaan valtiolliseen Tretjakov-galleriaan ja sen jälkeen uudestaan Pietarin venäläiseen museoon. Kummankin museon arvion mukaan Nymfit oli väärennös: Vrubelille tyypilliset piirteet puuttuivat, työ ainoastaan karkeasti jäljitteli tämän kädenjälkeä, eivätkä käytetyt materiaalit voineet olla peräisin ajalta ennen 1900-luvun toista kolmannesta. (Vrubel kuoli vuonna 1910.)

Ostaja sai selville, että työ oli ollut myynnissä muutamia vuosia aikaisemminkin Saksassa ja Ranskassa. Ja että myyjä oli silloin ollut sama henkilö kuin nytkin: Opettaja.

Upseerin mukaan Opettaja petti Nymfien kaupassa myös häntä, sillä hän ei saanut kuin pienen osan myyntituloista.

Syksyllä 2008 haastemies toi Opettajalle Suomeen kirjeen. Siinä oli kutsu saapua käräjäoikeuteen Pariisiin Boulevard du Palais'lle.

Haastemies kävikin Opettajan luona usein, ja tuomisinaan hänellä oli Ranskasta saapuneita haasteita. Toinenkin venäläinen ostaja oli nimittäin haastanut Opettajan oikeuteen. Tämä mies oli ostanut väärän Aivazovskin ja väärän Alexander Benois'n. (Oikeus hylkäsi tämän kanteen myöhemmin. Se, mitä pariisilaisoikeus päätti Nymfeistä, ei ole Suomen viranomaisten tiedossa.)

Opettajalla oli koko ajan monta rautaa tulessa. Näihin samoihin aikoihin hän lähetti esimerkiksi seitsemän teosta rahtina huutokauppakamari MacDougallille Lontooseen. Kalleimman työn hintavaraus oli 40 000 puntaa. Ilmeisesti teoksia ei hyväksytty myyntiin, sillä MacDougallin mukaan huutokauppakamari ei ole koskaan myynyt yhtään Opettajan tai Upseerin välittämää työtä.

Myös eräällä ranskalaisella huutokauppakamarilla oli Opettajalle asiaa. Se lähetti Suomeen faksin, jossa Opettajaa vaadittiin tuomaan maalaukset nähtäviksi Ranskaan ennen kuin niitä voitaisiin hyväksyä myyntiin.

Väärennöksiä on liikaa, faksissa luki. Sinun pitää tulla hakemaan väärä Repinisi.

Kun poliisi myöhemmin kysyi Opettajalta, miten tämä pyrki selvittämään myymiensä teosten aitouden, Opettaja vastasi luottavansa asiantuntijoiden lausuntoihin.

Poliisi kysyi myös, onko Opettajan välittämistä töistä tullut riitaa ulkomailla siksi, että ne ovat osoittautuneet väärennöksiksi tai että niiden on väitetty olleen väärennöksiä.

"On", Opettaja vastasi.

TOUKOKUUSSA 2005 OPETTAJA TEKI VIRHEEN. Hän antoi öljymaalauksen erään virolaisen miehen myytäväksi.

Jos hän ei olisi tehnyt sitä, keskusrikospoliisi ei ehkä olisi saanut tietää hänen taidekaupoistaan eikä Suomessa olisi käynnistetty tutkintaa, joka seuraavien vuosien aikana johti satojen taideväärennösten jäljille.

Väärennetyn taiteen kauppa on piilorikollisuutta. Uhrit harvoin ottavat yhteyttä poliisiin. He ovat hiljaa tai panevat vahingon kiertämään. Kun väärennös paljastuu, myyjä voi tarjoutua korvaamaan sen antamalla tilalle muita teoksia. Myöhemmin hän yleensä yrittää myydä teoksen jollekin toiselle.

Jotkut taiteen keräilijät eivät saa koskaan tietää ostaneensa väärennöksen – asia paljastuu vasta perikunnalle, joka haluaa myydä teoksen ja vie sen arvioitavaksi.

Useimmat taidekaupassa mukana olevat hyötyvät siitä, että väärennökset eivät paljastu. Väärien töiden saaminen pois markkinoilta kiinnostaa oikeastaan vain poliisia ja museoita.

Väärennöksen myyjää on vaikea tuomita, koska syyttäjän pitää osoittaa, että myyjä on tiennyt teoksen olevan väärennös. Myyjät yleensä sanovat uskoneensa teoksen aitouteen.

Kun Opettajaa alettiin epäillä ja tutkinta laajeni, poliisi ryhtyi ottamaan yhteyttä ihmisiin, joiden se arveli ostaneen väärennettyä taidetta. Rikostutkinta laajeni uusille paikkakunnille ja myös Suomen ulkopuolelle.

Poliisin johti väärennösten jäljille Aivazovskin nimellä signeerattu maalaus, jonka myymisestä Opettaja toukokuussa 2005 sopi erään virolaisen miehen kanssa. Teos esitti purjelaivaa merellä sekä kalastajia, jotka vetivät rannalle venettä.

"Työ oli hyvä", Opettaja kertoi myöhemmin häntä kuulustelleelle poliisille. "En uskonut, että se on aito. On yleisesti tiedossa oleva asia, että Aivazovskin nimellä signeerattuja väärennettyjä töitä on paljon liikkeellä. Aidot ovat jo siellä, missä ovat, eikä uusia aitoja ilmesty."

Sattui niin, että teoksen ostivat venäläiset liikemiehet. Hinta oli noin 30 000 euroa.

Sillä hinnalla ei saa aitoa Aivazovskia. Kaksi viikkoa myöhemmin ostajat palauttivat taulun ja sanoivat, että se oli väärennös. He vaativat rahojaan takaisin.

Opettaja kieltäytyi maksamasta.

Käynnistyi tapahtumasarja, jota poliisi luonnehtii "alamaailman velanperinnäksi". Virolainen taidekauppias palkkasi perintätöihin miehiä, joista ainakin osa kuului tai oli kuulunut M.O.R.E.-rikollisryhmään. (Lyhenne tulee sanoista Me Olemme Rikollisten Eliittiä.)

He alkoivat soitella Opettajalle.

"En ole tottunut sellaiseen kielenkäyttöön enkä painostukseen", Opettaja kertoi myöhemmin poliisille. "Aloin välttää niitä puheluita, ettei tule paha olo."

Opettaja joutui kuitenkin tapaamaan perintämiehiä monta kertaa. Tapaamiset järjestettiin huoltoasemilla. Kerran perintämiehet soittivat kesken koulupäivän ja uhkasivat tulla kouluun.

Lopulta Opettaja otti pankista lainaa taloaan vastaan ja maksoi miehille useita kymmeniätuhansia euroja.

Puhelut eivät kuitenkaan loppuneet. Nyt rikolliset alkoivat tarjota Opettajalle välitettäviksi maalauksia.

MAALISKUUSSA 2009 M.O.R.E.-MIEHET TULIVAT KYLÄÄN Opettajan luo ja nostivat autosta kolme maalausta. Niiden tekijöiksi oli signeerattu espanjalainen Antonio Saura, chileläinen Roberto Matta ja ranskalainen Francis Picabia.

Opettaja vertaili maalauksia valokuviin, joita hän löysi Sauran, Mattan ja Picabian teoksista taidekirjoista ja internetistä.

"En nähnyt niissä mitään outoa", hän sanoi myöhemmin poliisikuulustelussa.

Opettaja suositteli maalauksia englantilaiselle ystävättärelleen. Hän kertoi, että teoksia myi maineikas ruotsalainen galleristi, joka tarvitsi nopeasti rahaa.

Jokainen kolmesta maalauksesta, Opettaja vakuutti, oli sadantuhannen euron arvoinen. Myyjät, hän paljasti, eivät tienneet todellista arvoa. Niinpä hän oli tarjonnut maalauksista 150 000 euroa, puolet niiden arvosta.

Nainen katsoi kuvat. Sitten hän katsoi netistä, keitä Saura, Matta ja Picabia olivat. Hän ei oikeastaan pitänyt tauluista, mutta Opettaja sanoi, että ne olisivat "fantastinen" sijoitus. Nainen voisi kaksinkertaistaa rahansa, ehkä enemmänkin, jos Opettaja myisi maalaukset hänen puolestaan Pariisissa, Moskovassa tai Pietarissa.

Nainen lähetti Opettajan ulkomaiselle pankkitilille 150 000 euroa.

Nainen ei tiennyt, että eräs tukholmalainen taidekauppias oli kolme vuotta aiemmin ostanut samat maalaukset malmöläiseltä kauppiaalta kymmenellätuhannella eurolla. Ne oli lähetetty arvioitaviksi Christie'sin huutokauppaan. Saura oli todettu väärennökseksi. Roberto Mattan leski taas oli kieltäytynyt arvioimasta miehensä nimellä signeerattua teosta. Picabia olisi pitänyt lähettää tutkimuksiin Ranskaan, mutta ruotsalainen omistaja ei ollut suostunut siihen, koska Ranskassa maalaus voidaan takavarikoida, jos sitä pidetään väärennöksenä.

Poliisikuulusteluissa englantilaisnainen ei syyttänyt Opettajaa vaan uskoi, että Opettaja oli "täysin rehellinen ja vilpitön".

Myöhemmin nainen ajatteli, että Opettajassa oli ollut puoli, jota hän ehkä ei tuntenut.

Viimeisen kerran he tapasivat käräjäoikeudessa Suomessa vuonna 2013. Opettaja oli pukeutunut leveähihaiseen valkoiseen taiteilijanpaitaan ja kaulaliinaan. Hän näytti vanhentuneelta ja väsyneeltä, ja hänen pitkät hiuksensa olivat harmaat.

OPETTAJA TEKI NYT ISOJA KAUPPOJA. Hänelle tarjottiin teosta, jossa oli René Magritten signeeraus. Opettaja sai sen nopeasti myydyksi. Hinta oli 40 000 euroa.

Oli myös yksi Picasso. Tai Picasso ja Picasso. Sen takapuolella oli kööpenhaminalaisen Vilhelm Trydes Bog- og Kunsthandel -taideliikkeen nimi. Senkin Opettaja myi eteenpäin 40 000 euron hintaan. (Tämä työ päätyi helsinkiläiselle galleristille, joka myi sen asiakkaalleen. Ostaja pyysi työstä arviota huutokauppakamari Christie'siltä. Se ei pitänyt työtä aitona. Myös Picasson säätiö ilmoitti, että työ oli väärennös. Myöhemmin käräjäoikeus totesi Opettajan väärentäneen Vilhelm Trydes -tekstin työn taakse luodakseen sille omistushistoriaa. Välimies, jolle työ oli palautunut, oli repinyt teoksen neljään osaan ja vienyt syyttäjälle. Oikeus tuomitsi palaset menetetyksi valtiolle.)

Opettaja näytti pitävän tiiviisti yhteyttä alamaailman miehiin. Tapahtumat hänen suomalaisella pankkitilillään kertoivat, että hän oli myynyt tai välittänyt taidetta melkein 240 000 euron arvosta.

Poliisi epäili kauppoja olleen enemmänkin. Välityspalkkiot ja voitot olivat moninkertaisia kuvaamataidon opettajan palkkaan verrattuna. Mihin Opettaja käytti rahat? Hän matkusteli paljon. Eräs tuttava muotoilee asian näin: Opettaja vietti sellaista elämää, että kyllä se maksoi.

Ja lisää kauppoja oli tulossa. Tammikuussa 2010 Opettaja soitti vanhalle taidekauppiasystävälleen:

"Nyt olis Fernard Leger, öljy. –– Sitten on Renoir, öljy. –– Kaksi Matissea on vielä. –– Yksityisestä kokoelmasta. –– Ja kaks suurta Aivazovskia, toinen vuoristomaisema ja toinen merimaisema, yli metrin pitkiä molemmat ja jotain yli 80 korkeita."

Opettaja selitti, että myyjä oli iäkäs ihminen. Hän kertoi, miten myyjä oli aluksi ollut sitä mieltä, ettei myy teoksia vaan jättää ne perinnöksi. Sitten myyjälle oli tullut jotain riitaa lapsiensa kanssa, ja siksi hän halusikin myydä maalaukset.

Oikeasti iäkästä omistajaa ei ollut olemassa. Opettaja keksi hänet. Nämä Legerit, Renoirit ja Matisset olivat peräisin samoilta alamaailman rikollisilta kuin edellisetkin Opettajan teokset.

Myöhemmin poliisi kysyi Opettajalta, oliko hän nähnyt näitä töitä, joista hän puhui.

"En", Opettaja vastasi.

Olivatko ne aitoja, poliisi kysyi.

"En mä nähnyt niitä", Opettaja vastasi.

HELMIKUUSSA 2010 OPETTAJA PIDÄTETTIIN. Häntä kuulusteltiin. Hänen kotonaan tehtiin kotietsintä. Sieltä löytyi muun muassa paperinpala, johon oli harjoiteltu taidemaalari Pablo Picasson nimikirjoitusta.

Löytyi myös kaksi piirtoheitinkalvoa. Niissä oli kööpenhaminalaisen Vilhelm Trydes Bog- og Kunsthandel -taideliikkeen nimi, sekä paperinpala, josta piirtoheitinkalvot oli kopioitu.

Opettajan työpaikalta, laatikosta opettajainhuoneesta, löytyi Picasson nimellä signeerattu tussipiirros, joka esitti aasilla ratsastavaa miestä. Työn ylälaidassa oli teksti Pour mon Ami Sapone Picasso.

Poliisi epäili Opettajan väärentäneen työn ja signeerauksen. Käsialatutkimuksen mukaan oli todennäköistä, että piirroksen teksti oli Opettajan kirjoittama.

Opettaja kiisti. Hänen mukaansa Picasso oli lahjoittanut työn räätälilleen, jonka nimi oli Sapone. (Käräjäoikeus tuomitsi Opettajan kolme vuotta myöhemmin Picasson piirroksen väärentämisestä ja törkeän petoksen yrityksestä.)

Opettajan asunnon makuuhuoneesta takavarikoitiin ne kolme maalausta, jotka Opettaja oli edelliskeväänä myynyt englantilaiselle ystävättärelleen: Matta, Saura ja Picabia.

Valtion taidemuseo tutki teokset ja antoi lausuntonsa:

Väärennettyjä, kaikki kolme.

Keskusrikospoliisi oli saanut tuomioistuimelta luvan kuunnella Opettajan puheluita. Kävi ilmi, että Opettaja piti yhteyttä entiseen eteläsuomalaiseen upseeriin.

Myös Upseerin taidekauppoja alettiin tutkia.

SAMAN VUODEN KESÄLLÄ Upseeri ajoi nelostietä kohti pohjoista. Hänellä oli autossa kolme maalausta sekä valokuvia Edgar Degas'n nimellä signeeratusta pastellityöstä Tanssijattaret.

Hän oli matkalla tutun asiakkaan luo. Asiakas oli menestynyt yrittäjä, joka oli ostanut Upseerilta kymmenen vuoden aikana ainakin 18 maalausta, kuten Albert Edelfeltin nimellä signeeratun Magdalenan. (Näistä neljä todettiin aidoiksi, kun Valtion taidemuseo myöhemmin arvioi ne. Magdalena oli väärennös.)

Perillä asiakkaan kotona Upseeri näytti valokuvia Tanssijattarista. Sitten hän näytti internetistä, että "vastaavan näköinen" Edgar Degas'n maalaus oli myyty äskettäin huutokaupassa puolella miljoonalla eurolla.

"Hän kertoi, että taulun oli omistanut Heinrich Himmler tai joku muu natsijohtaja", ostaja sanoi myöhemmin poliisille.

Upseeri oli kertonut ostajalle saman tarinan, jonka Opettaja oli kertonut hänelle puhelimessa edellisenä syksynä.

Ostaja kiinnostui. Upseeri näytti hänelle valokuvia työn takana olevista saksankielisistä leimoista hakaristeineen: Geöffnet ja Oberkommando der Wehrmacht.

Sovittiin, että ostaja maksaisi Tanssijattarista ja kolmesta muusta teoksesta 165 000 euroa. Käteisenä.

Ostajalle teokset olivat sijoitus. Kauppakirjaan kirjattiin, että Upseeri ja Opettaja möisivät kaikki neljä teosta huutokaupoissa ulkomailla – Degas'n pastellityöhän oli satojentuhansien eurojen arvoinen, kuten ostaja oli juuri internetistä nähnyt.

Töitä ei kuitenkaan koskaan saatu myydyksi. Kun poliisi teki Opettajan luokse kotietsinnän, Degas'n nimellä signeerattu Tanssijattaret löytyi hänen luotaan pahvikansiosta.

Valtion taidemuseo totesi sen materiaalitutkimuksissa yksiselitteisesti väärennökseksi. Ei ollut mitään Himmleriä eikä henkilääkäriä.

Sen sijaan poliisi löysi Opettajan tietokoneelta valokuvia. Niistä saattoi päätellä, että teoksen passepartout'ta ja taustapahvia oli käsitelty vain muutamia vuosia aikaisemmin. Niin teos oli saatu näyttämään vanhemmalta.

Tietokoneelta löytyi myös täysin erilainen provenienssi: sen mukaan teoksen olisikin omistanut venäläinen kenraali, jonka perhe olisi myynyt sen Länsi-Eurooppaan.

Poliisi epäili, että Opettaja itse oli lisännyt taustapahviin natsileimat. Kuulusteluissa hän ei osannut selittää asiaa. Hän kielsi käsitelleensä työtä millään tavalla.

Poliisi kysyi häneltä, oliko Degas'n työ hänen mielestään aito.

"Minusta se on", Opettaja vastasi.

Poliisi kertoi Opettajalle, että tämän makuuhuoneen kirjahyllystä oli löydetty Himmlerin hierojan Felix Kerstenin kirjoittama kirja. Siinä oli osittain sama tarina, samat henkilöt ja samat osoitteet kuin siinä tarinassa, jonka Opettaja oli kertonut Upseerille. Oliko se sattumaa?

"Ei. Ei millään tavalla", Opettaja vastasi. Hän kuitenkin myönsi käyttäneensä kirjaa hyväkseen kirjoittaessaan teoksen provenienssia.

Lopulta poliisi kysyi suoraan, oliko Opettaja itse tehnyt Edgar Degas'n työksi väitetyn teoksen Tanssijattaret.

"En", Opettaja vastasi. "En missään tapauksessa."

KEVÄÄLLÄ 2011 OPETTAJA TÄYTTI 61 VUOTTA. Syntymäpäivänä helsinkiläisessä galleriassa avattiin hänen taidenäyttelynsä.

Syksyllä hänen öljymaalauksiaan oli näytteillä myös kotikaupungissa. Kolmetoista havaintoa illuusiosta, paikallinen sanomalehti otsikoi. Alaotsikossa luki, että Opettaja rikkoo maalauksissaan perinteen rajoja.

Teoksissa oli paljon lehtikultaa. "Maisema on faktaa, mutta se on mielikuvitusta", Opettaja sanoi lehden haastattelussa. "Työ rikkoo tätä kautta rajoja nähdyn ja koetun suhteen."

Poliisitutkinnasta huolimatta Opettaja jatkoi taidekauppaa. Lontoosta tuli sähköpostiviesti. Se oli Sotheby'sin venäläisen taiteen osastolta. Opettaja oli jättänyt huutokauppaan jälleen neljä uutta teosta. Ne oli nyt arvioitu:

Vasili Polenovin nimellä signeeratun Tutkielman pojan päästä oli tutkinut Tretjakovin gallerian 1800-luvun maalausten osaston johtaja, ja "valitettavasti hänestä ei tunnu, että työ on Polenovin tekemä". Šiškovin työn signeeraus taas oli näyttänyt hyvin tummalta muuhun työhön verrattuna, kun sitä oli tarkasteltu UV-valossa, mikä viittasi siihen, että signeeraus oli lisätty myöhemmin. Konstantin Somovin nimiin signeeratusta Naisen muotokuvasta Sotheby'sin asiantuntijat eivät olleet löytäneet kirjallisuudesta mitään mainintaa. Eikä Roždestvenskin Asetelmaa haluttu uudestaan myyntiin, koska sitä oli yritetty myydä jo kolme vuotta aiemmin.

Sähköpostiviesti päättyi viileästi: Kaikki teokset on varastoitu Bond Streetin turvakellariin, josta ne voi noutaa.

SYKSYLLÄ 2011 UPSEERI OSTI ASUNNON. Valtaosan kauppasummasta hän maksoi maalauksella, jonka nimi oli Omakuva ja jonka tekijäksi oli signeerattu Akseli Gallen-Kallela, yksi kaikkein merkittävimmistä suomalaisista taiteilijoista.

Asunnon myyjä oli Upseerin vanha ystävä, eteläsuomalainen kiinteistösijoittaja. Upseeri lupasi lunastaa maalauksen takaisin, ellei se ollut aito.

Upseeri oli ostanut työn Opettajalta. Joitakin vuosia aikaisemmin Upseeri oli kaupannut samaa maalausta savolaiselle taidekauppiaalle, mutta se ei ollut mennyt kaupaksi.

Sen jälkeen maalaus oli ollut Opettajalla. Takapuolelle oli lisätty helsinkiläisen valokuvaamon Daniel Nyblinin leima sekä käsin kirjoitettu selostus teoksen omistushistoriasta.

Uusi omistaja halusi viedä maalauksen arvioitavaksi Gallen-Kallelan museoon Espooseen. Museon teosrekisteristä ei löytynyt mitään, mikä olisi tukenut teoksen aitoutta. Työ lähetettiin teknisiin tutkimuksiin.

Tulos: Omakuva oli väärennös. Se ei ollut Gallen-Kallelan maalaama.

Vihainen Upseeri keskusteli asiasta Opettajan kanssa puhelimessa:

"Sähän sanoit, et se on niin helvetin hieno taulu. Miten on mahdollista, et se on väärennös? Sunhan pitäs taidemiehenä tietää."

"Se on hieno", Opettaja sanoi.

"No niin, mut onkse oikee sitte?"

"No minusta on."

"Ai sinusta!"

Upseeri kertoi kuulleensa ostajalta, että maalauksen alta oli löytynyt tutkimuksissa jonkinlainen "harjoitelma". "Ne näkee sen niinku röntgenillä! Tilanne on paha."

Heille tuli riitaa siitä, kumpi oli vastuussa. Upseeri kiihtyi: "Ymmärrä ny perkele, hyvä ystävä, jumalauta, että kyllähän sun on tiedettävä, kato ku mä oon upseeri vaan, sä oot taideopettaja! Sun pitää myös vastata niistä asioista."

Muitakin takaiskuja oli tullut. Eräs Upseerin suurimmista asiakkaista oli toimittanut Bukowskin huutokauppakamariin muun muassa kolme Upseerilta ostamaansa Repinin nimellä signeerattua teosta ja yhden Aivazovskin nimellä signeeratun.

Bukowski tutkitutti työt tunnetulla venäläisen taiteen asiantuntijalla. Mikään niistä ei kelvannut myyntiin.

UPSEERIN ASIAT OLIVAT HUONOLLA TOLALLA. Hän oli siirtynyt eläkkeelle pataljoonaupseerin tehtävästä joitakin vuosia aikaisemmin. Opettaja valitti hänen olevan jatkuvasti humalassa.

Ilmeisesti Upseerilla oli myös rahavaikeuksia. Kesällä 2012 hän toimitti päijäthämäläiseen panttilainaamoon toistakymmentä taidemaalausta. Osa oli urheilukassissa. Pantattujen teosten joukossa oli Albert Edelfeltin nimikirjaimilla signeerattu Amsterdam.

Panttilainaamo maksoi Upseerille maalauksista vähän yli tuhat euroa.

Muutaman viikon kuluttua teokset käytiin hakemassa takaisin, ja loppukesästä Upseeri lastasi Amsterdamin ja useita muita töitä pakettiauton tavaratilaan ja ajoi Kuopioon. Jotkut maalauksista olivat niin suuria, että ne eivät olisi mahtuneet henkilöautoon. Yhteen tauluun tuli matkalla reikä, koska teokset olivat Hiacen perässä paljaaltaan.

Kuopiossa Upseeri näytti tauluja tutulle rakennusyrittäjälle. Tämä ei ollut kiinnostunut niistä mutta soitti eräälle sijoittajalle. Sijoittaja saapui paikalle ja valitsi pari teosta kotiinsa katsottaviksi.

Myöhemmin Valtion taidemuseo tutki kymmeniä Upseerin välittämiä arvoteoksia.

Kaikille niille tehtiin niin sanottu taidehistoriallinen arviointi, eli kokeneet asiantuntijat Suomessa ja ulkomailla vertasivat teoksia saman taiteilijan muuhun tuotantoon. Lisäksi maalauksia tutkittiin erilaisilla teknisillä laitteilla, kuten stereomikroskoopilla. Niiden avulla voidaan analysoida esimerkiksi teoksessa käytettyjä materiaaleja, kuten väriaineita. Materiaaliteknisessä tutkimuksessa esimerkiksi Amsterdamista löydettiin maaliaineita, jotka tulivat käyttöön myöhemmin kuin teokseen merkitty maalausvuosi 1903.

Valtion taidemuseon arvio Upseerin runsaan kymmenen vuoden aikana myymistä teoksista oli tyly: valtaosa, lähes 40 maalausta, oli väärennettyjä. Museon asiantuntijat pitivät väärennöksiä kauttaaltaan huonotasoisina. Heidän mukaansa valtaosa teoksista oli tehty varta vasten jäljittelemällä tunnetun taiteilijan tyyliä ja aiheita ja joukossa oli vain vähän sellaisia teoksia, joihin oli lisätty pelkästään signeeraus.

Puoli vuotta Kuopion-matkan jälkeen Upseeri vangittiin kuulusteluja varten.

MARRASKUUSSA 2012 OPETTAJA SOITTI UPSEERILLE työpaikaltaan koulusta. He puhuivat pitkään, 43 minuuttia. Upseeri valitti, etteivät hänen asiakkaansa enää ostaneet taidetta. Hänen taulujaan oli nytkin neljässä paikassa katsottavina, mutta kauppoja ei syntynyt.

"Sul on rihkamaa siin niin paljon joukossa", Opettaja vastasi.

He puhuivat mökkimatkoista. Ryyppäämisestä. Kavereista. Sairauksista. Kuolemasta.

Sitten Opettaja sanoi: "Kaikuu taas, siel on komisaarius langalla varmaan."

Upseeri kysyi häneltä: "No, mites tää kallein taulu, mitä sille tehdään nyt sitte?"

Hän tarkoitti sitä Degas'n nimellä signeerattua teosta, sepitetyllä natsitarinalla myytyä pastellityötä, jonka nyt omisti keskisuomalainen mies. He olivat saaneet rahat ja luvanneet myydä teoksen huutokaupassa ulkomailla, mutta työ oli yhä Opettajalla kotona.

Opettaja valitti, ettei enää jaksanut yksin "näit hommia". Hän tarvitsi Upseeria myyntimieheksi.

He puhuivat Venäjän-viisumeista ja Pietarissa asuvasta galleristituttavastaan, jolta he olivat hankkineet useita maalauksia. Pitäisi taas mennä käymään. Pitäisi ostaa uusia töitä, mutta ensin pitäisi hankkia jostain käteistä.

Opettaja oli innostunut eräästä uudesta taidemaalarista. Hän oli huomannut, että tämän töitä oli myyty eurooppalaisissa huutokaupoissa jopa 300 000 eurolla. Pietarista, hän kertoi, niitä sai 5 000 eurolla.

"Ai perkele", Upseeri sanoi.

"Akvarelleja", Opettaja sanoi. "Hyvin eroottisia."

"Mä vaistosin, et tässä on jotain", Opettaja jatkoi. "Niit täytys hakee lisää Pietarista nyt ehdottomasti ja sit mennä Lontooseen ja viedä niitä sinne. Siinä saisi aika kivan tilin kyllä."

Puhelu alkoi olla lopuillaan.

"Se jäi kysymättä, tuliko kuhaa", Upseeri sanoi vielä.

"Juu, kuus kuhaa, kaks ahventa, ja sit tuli särkii ja lahnoi", Opettaja vastasi.

"Pidä itsestäsi huolta nyt."

"Kiitos samoin."

Kirjoitus perustuu kymmeniin taustahaastatteluihin, poliisin esitutkintapöytäkirjoihin, asiakirjoihin sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätökseen vuodelta 2013.
Oikeudenkäynti tässä kirjoituksessa kuvatuista taidekaupoista alkaa huhtikuussa 2015 Kuopiossa.

Upseeria syytetään muun muassa yhdeksästä törkeästä petoksesta ja seitsemästä väärennöksestä. Syyttäjän mukaan Upseeri myi lähes 40 väärennettyä maalausta, joiden kauppahinta oli lähes 800 000 euroa.

Upseeri kiistää kaikki syytteet ja sanoo, ettei tiennyt teosten olevan väärennöksiä.
Opettajaa syytetään samassa oikeudenkäynnissä kahdesta törkeästä petoksesta sekä kahdesta väärennöksestä. Hänkin kiistää syytteet.

Syyttäjä vaatii Upseerille vähintään kolmen ja puolen ja Opettajalle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta.

Jo aikaisemmin vuonna 2013 käräjäoikeus tuomitsi Opettajan kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa kahdesta väärennöksestä. Häntä ei kuitenkaan tuomittu Sauran, Mattan ja Picabian töiden myymisestä englantilaiselle ystävättärelleen. Käräjäoikeus ei pitänyt Valtion taidemuseon lausuntoja maalausten epäaitoudesta riittävinä. Sen mielestä Opettaja oli "jossain määrin" voinut luottaa siihen, että taulut olivat aitoja. Asia on uudelleen esillä hovioikeudessa toukokuussa 2015.

Opettajan ja Upseerin taidekaupoista käynnistyi laaja rikostutkinta, jonka aikana poliisi on löytänyt yli 300 väärennökseksi epäiltyä taideteosta. Tänä vuonna syyttäjien arvioitavaksi on tulossa kaksi rikoskokonaisuutta, joissa on useita epäiltyjä ja asianomistajia. Rikoshyöty arvioidaan 15 miljoonaksi euroksi. Opettaja ja Upseeri eivät ole epäiltyjen joukossa, mutta mukana on maalauksia, jotka ovat jossain vaiheessa olleet Opettajalla.

Valtaosa väärennöksistä on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Ne on valittu hyvällä silmällä ulkomaisista huutokaupoista, gallerioista ja kirpputoreilta. Sen jälkeen niitä on alettu myydä tekaistujen provenienssien avulla.

Keskusrikospoliisi on löytänyt myös töitä, joiden se epäilee väärennetyn Suomessa 2000-luvulla. Ne on signeerattu Fernand Légerin ja Ilkka Lammin nimiin. Krp epäilee väärentäjäksi eteläsuomalaista miestä. Kuulusteluissa tämä on myöntänyt tehneensä osan töistä.

Kaikki tämän kirjoituksen kuvissa näkyvät teokset ovat jossain vaiheessa kulkeneet Opettajan tai Upseerin tai molempien kautta.

Kuukausiliite on koonnut väärennetyn taiteen gallerian, joka on katsottavissa tästä linkistä tai alta. Siellä on valokuvia kymmenistä taideteoksista, joita keskusrikospoliisi on tutkinut viime vuosina ja joita Valtion taidemuseo (nykyiseltä nimeltään Kansallisgalleria) pitää väärennöksinä. Tauluista on kerrottu myös niiden vaiheet, jos ne tunnetaan.
http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002813547.html

Toinen juttu toisessa viestissä, niin ei tule tästä ylipitkää.
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"

Avatar
Kaito Kid
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid »

Taideväärentäjän tarina

Lempääläläinen hitsari Veli Seppä huijasi taidemarkkinoita 30 vuotta. Hän lienee Suomen historian taitavin ja tuotteliain väärentäjä. Nyt Veli Seppä kertoo tarinansa.

MIES LÄHTI KOTOAAN ja ajoi Lempäälän jäteasemalle. Hän oli siivonnut. Kyydissä oli viisi tai kuusi jätesäkkiä.

Sopivan etäisyyden päässä ajoivat poliisin tutkijat, mutta sitä mies ei tiennyt. Hän jätti säkit jäteasemalle ja jatkoi matkaa.

Poliisit menivät jäteasemalle ja ottivat säkit talteen juuri ennen kuin ne liiskautuivat puristimeen. He veivät ne Tampereelle ja avasivat.

Roskien seasta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista, kuten käytettyjä maalaustarvikkeita ja rutistettuja ja revittyjä paperinpaloja. Poliisit alkoivat sovitella niitä yhteen kuin palapeliä.

Samalla alkoi varmistua, mistä olivat peräisin ne sadat väärennetyt teokset, joita Suomen taidekaupassa oli liikkunut 1980-luvulta lähtien. Niiden ympärille oli syntynyt uskomaton rikoskokonaisuus.

Oli marraskuu vuonna 2013.

VELI SEPPÄ PALASI Suomeen vuonna 1985. Hän oli 37-vuotias hitsaaja, joka oli lähtenyt Suomesta kuusi vuotta aikaisemmin. Hän oli saanut töitä Norjasta öljynporauslauttojen moduulien hitsaajana. Sitten hän oli siirtynyt Ruotsiin Boråsiin. Hän oli lopettanut hitsarin hommat ja alkanut ostaa ja myydä taidetta.

Uranvaihdos saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta Seppä oli taiteellisesti lahjakas. Hän oli taitava piirtämään. Kun hän katsoi taideteosta, hän erotti hyvän työn huonoista.

Mitään kuvataidekoulua hän ei ollut käynyt, mutta hän harrasti maalaamista. Yhtenä kesänä 1970-luvulla hän oli ollut Eero Nelimarkan opissa. Kurssilta oli jäänyt mieleen värioppia ja sivellintekniikkaa. Nelimarkka oli sanonut, ettei nuorten kannattanut ryhtyä taiteilijoiksi.

Seppä, poliisin poika, ei ollut koskaan edes ajatellut, että hänestä voisi tulla taiteilija. Parikymppisenä häntä olivat kiinnostaneet naiset ja alkoholi. Vasta vuosia myöhemmin hän alkoi maalata, lähinnä omaksi huvikseen.

Ruotsissa hän kävi vanhojen tavaroiden myymälöissä ja kirpputoreilla. Niistä saattoi löytää halvalla varsinkin suomalaisten taiteilijoiden töitä, jos tiesi, mitä etsi. Ne eivät vielä tuolloin kiinnostaneet ruotsalaisia ostajia.

Hän sopi erään suomalaisen taidekauppiaan kanssa, että hän kerää suomalaisia maalauksia ja tuo niitä autolla Suomeen. Sitten kauppias myy ne voitolla. Esimerkiksi maisemamaalari Arthur Heickellin töillä ansaitsi ihan mukavasti. Heickell oli eläessään tuottoisa maalari, ja hänen töitään oli paljon liikkeellä.

Tammikuussa 1985 Veli Seppä oli ajamassa autolautalta maihin Naantalissa, kun tulli pysäytti hänet. Opel Berlinan takakontista nostettiin esiin öljyvärimaalaus ja pastellityö. Kummassakin oli Albert Edelfeltin signeeraus. Öljyvärityö esitti norjalaista kalastajaa, ja signeerauksessa oli vuosi 1893.

Kuinka usein tulli löytää ruotsinlaivalta saapuvasta henkilöautosta Edelfeltin maalauksen? Työt takavarikoitiin. Seppä pidätettiin, ja häntä kuulusteltiin. Suomalaiset taideasiantuntijat pitivät töitä väärennöksinä. Boråsin käräjäoikeus päättikin, että teosten signeeraukset oli väärennetty. Sepän kotoa löytyi maalaustarvikkeita, maalauksia ja taiteilijoiden signeerauksia. Häntä ei kuitenkaan tuomittu, koska todisteita ei ollut riittävästi.

Tukholman taidekorkeakoulun materiaaliopin professori sai tehtäväkseen poistaa töistä Edelfeltin signeeraukset. Hän kieltäytyi. Hänen mielestään maalaukset olivat aitoja ennen tuntemattomia Edelfeltin töitä.

Asia meni lopulta Ruotsin korkeimpaan oikeuteen. Se katsoi, että työt olivat aitoja ja palautti ne Sepälle.

SUOMESSA Veli Seppä perusti Tampereelle antiikki- ja taideliikkeen. Se meni nopeasti nurin.

Hän tutustui suomalaisiin taidekauppiaisiin: lahtelaiseen Taito Hänniseen, forssalaiseen Jouni Rantaan ja hyvinkääläiseen Markku Matikkaan. Varsinkin Matikka tunsi alaa hyvin.

Matikalla oli hyvät suhteet huutokauppoihin, varakkaita ostajia ja pätevän tuntuiset paperit tauluihinsa. Hän matkusteli Euroopassa, kiersi kirpputoreja ja huutokauppoja ja toi Suomeen myytäväksi vanhaa taidetta.

Ulkomailta löytyy paljon maalauksia, jotka sopivat vanhojen suosittujen suomalaistaiteilijoiden tyyliin. Riittää, kun väärentää signeerauksen.

Neljäs ahkera taidevälittäjä oli kirkkonummelainen taidekauppias Dan Keini. Kun keskusrikospoliisi muutamia vuosia sitten alkoi tutkia väärennetyn taiteen kauppaa, näiden miesten nimet nousivat nopeasti esiin.

1980-luvun lopussa Suomessa elettiin talouden nousukautta. Jouni Ranta vieraili Sepän luona Tampereella, ja he puhuivat taiteesta. Ne olivat hurjia juttuja siitä, kuinka Ranta myy, kun Seppä järjestää hänelle tauluja.

Juuri näitä sanoja, ”hurjia juttuja”, Seppä käytti, kun hän kolmekymmentä vuotta myöhemmin jäi kiinni. Pala palalta hän kertoi poliisille, miten hänestä oli tullut Suomen oikeushistorian todennäköisesti suurin ja todennäköisesti taitavin taideväärentäjä.

Kolmenkymmenen viime vuoden aikana Sepän ympärille rakentui verkosto, joka myi hänen tekemiään väärennöksiä. Keskusrikospoliisin esitutkinta-aineiston perusteella pelkästään Ranta ja toinen eteläsuomalainen taidekauppias välittivät niitä satoja. Ydinryhmässä toimi kourallinen ihmisiä. Sen ulkopuolella välimiehet vaihtelivat. Näin piilotettiin teosten alkuperää.

Se oli hämärää hommaa. Usein tavattiin huoltoasemilla ja parkkipaikoilla.

Keskusrikospoliisin esitutkinnan mukaan Seppä oli taloudellisessa ahdingossa ja väärensi saadakseen rahaa. Voitot menivät välittäjille. Heihin verrattuna Seppä sai muruja.

Sepän tunnustus muotoutui vähitellen poliisikuulusteluissa vuoden 2014 ja 2015 aikana. Kun on kolmekymmentä vuotta piilotellut ja kiistänyt, ei ole helppoa alkaa puhua totta. Eikä Seppä kaikkea ole paljastanut vieläkään.

Keskusrikospoliisi kuuli myös taidekauppias Jouni Rantaa. Tämä päätti kertoa poliisille, kuinka paljon hän oli myynyt Sepältä tilaamiaan väärennöksiä. Rannan mukaan pelkästään hän on myynyt vuodesta 1986 lähtien useita satoja Sepän teoksia. Rannan kertomus poliisille rajoittui kuitenkin tapahtumiin, jotka olivat vanhentuneet rikoksina.

”Yhden taulun myynnillä saattoi saada useamman kuukauden palkan”, Ranta kertoi kuulusteluissa. Vielä suuremmat voitot tehtiin seuraavassa portaassa. Se myi taulut varsinaisille ostajille. Silloin töistä maksettiin usein saman verran kuin tuon taiteilijan aidoista töistä.

Kun Ranta myi 17 kappaletta Sepän väärentämiä Schjerfbeckejä kahdelle suomalaiselle miehelle, hän sai niistä omien sanojensa mukaan noin 3,5 miljoonaa markkaa.

Rannan ja toimittaja Marko Erolan taidekauppias Rannasta kertova muistelmakirja Vilpitön mieli ilmestyi tammikuussa. Ranta tapasi Seppää usein mutta pääsi harvoin seuraamaan, kun tämä maalasi. Hän arvelee kirjassa, että Sepästä tuli väärentäjä siksi, että houkutus kävi liian suureksi, kun omat maalaukset eivät käyneet kaupaksi.

ERÄÄNÄ TAMMIKUISENA keskiviikkoaamuna vuonna 2014 keskusrikospoliisi otti Veli Sepän kiinni kotona Lempäälässä. Sepän automatkasta jäteasemalle oli kulunut pari kuukautta. Nyt tehtiin kotietsintä.

Myöhemmin päivällä krp:n rikosylikonstaapeli aloitti Sepän kuulustelut. Hän kysyi:

”Omistatko tai oletko omistanut arvokkaita taideteoksia?”

Seppä vastasi: ”Luulin omistaneeni aikoinani Edelfeltin. Oikein miljoonaluokan työn. Ei se ollut. Se oli väärennös, mutta se ei ollut minun tekemäni. Se juttu oli joskus 1980-luvulla Ruotsissa. En saanut siitä tuomiota.”

Kun tästä Ruotsin Edelfelt-jutusta oli kulunut kuusi vuotta, Helsingin poliisikin oli alkanut epäillä Seppää. Helsinkiläiseen huutokauppaan oli tarjottu syksyllä 1991 toistakymmentä vanhaa suomalaismestarin maalausta. Asiantuntijat eivät pitäneet niitä aitoina.

Joukossa oli ollut kolme Edelfeltiä, yksi Ellen Thesleff, yksi Eero Järnefelt, yksi Amelie Lundahl, yksi Helene Schjerfbeck ja yksi Hjalmar Munsterhjelm. Lehdet kertoivat, että työt olivat peräisin ”Tampereen lähistöllä asuvalta hitsarilta”.

Seppää oli kuulusteltu. Hän oli kertonut hankkineensa työt aitoina eräältä tamperelaiselta taidekauppiaalta ja myyneensä ne eteenpäin vilpittömin mielin. Kauppiasta ei ollut voitu kuulustella, koska tämä oli kuollut. Juttu oli rauennut.

Muutamia vuosia myöhemmin Salosta oli löytynyt useita väärennettyjä Helene Schjerfbeckin töitä. Seppää oli kuulusteltu taas. Hän oli kieltänyt tietävänsä väärennöksistä mitään.

Todisteita häntä vastaan ei ollut löydetty, eikä hän ollut saanut syytteitä. Taidekauppias Jouni Ranta sen sijaan tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä petoksesta.

Nyt, 20 vuotta myöhemmin tammikuussa 2014, keskusrikospoliisi oli kerännyt Seppää vastaan kovia todisteita. Kaatopaikalta talteen otetuista jätesäkeistä ja Sepän kotoa oli löytynyt yhtä ja toista, kuten kopiointiruudukkoja tunnettujen taiteilijoiden teoksista. Krp oli kuunnellut Sepän puhelinta ja pitänyt häntä silmällä jo pitkään.

Poliisi oli takavarikoinut Sepän kotoa maalaustarvikkeita, maalauksia, huutokauppaluetteloita ja taidekirjoja, joista puuttui sivuja. Kirjoituskoneita ja kameroita löytyi useita. Yhden kameran muistikortilla oli valokuvia taideteoksista, joita Seppä oli maalannut. Lisää taiteeseen liittyvää tarpeistoa löytyi tutun taidekauppiaan ulkovarastosta muovilaatikoista, joihin oli merkitty teksti Veli S.

Kirjoituskoneen nauhaan jää jäljet niistä kirjaimista, jotka sillä kirjoitetaan. Sepän Brother-merkkisen sähkökirjoituskoneen mustenauha vedettiin auki ja tutkittiin keskusrikospoliisissa.

Koneella oli kirjoitettu pariin kertaan sama englanninkielinen teksti:

FERNAND LÉGER

TWO WOMEN ON RED BACKGROUND

Sketch painting for the three women on a red packground 1927


Packgound?

Hups, kirjoitusvirhe. Kova p. Seppä ei osannut englantia. Hän kopioi tekstin mallista.

Keskusrikos­poliisilla oli tuolloin tutkittavana muutamia Fernand Légerin maalauksia. Niitä epäiltiin väärennöksiksi. Sitä, kuka ne oli maalannut, ei tiedetty. Osa töistä oli kateissa.

Oli tiedossa, että yhden Légerin taakse oli liimattu lappu, jossa oli sama teksti kuin Sepän Brotherin mustenauhalla.

Silloin Seppä sanoi poliisille: ”Kyllä se on minun tekemä lappu ja teksti.”

KESKUSRIKOSPOLIISI pidätti Veli Sepän tammikuun lopussa 2014. Tuon viikon aikana hän oli tehnyt viisi väärennettyä työtä: yhden Tove Janssonin muumiaiheisen tussipiirroksen, yhden Elias Muukan, yhden Ellen Thesleffin ja yhden Akseli Gallen-Kallelan.

Kahta riekkoa esittävä Reidar Särestöniemen nimellä signeerattu maalaus oli vielä kuivumassa. Se nojasi yläkerran makuuhuoneen kirjahyllyyn ja tuoksui yhä maalilta.

Vieressä oli kuumailmapuhallin.

Seppä oli aloittanut riekkotyön viisi päivää aikaisemmin. Hän oli saanut siihen idean valokuvasta, jossa oli Särestöniemen tekemä riekkoaiheinen maalaus. Valokuva oli ollut jossain Kansallis-Osake-Pankin kirjassa.

Seppä oli tehnyt työtä varten kopiointiruudukon. Hän oli ostanut kirpputorilta vanhan rautatieasemaa esittävän työn ja ottanut siitä kankaan ja kehyksen.

Hän oli löytänyt kirpputorilta myös kaksi halpaa taulua, joista toinen sopi hänen mielestään Thesleffin ja toinen Muukan tyyliin. Hän oli signeerannut ne kotona.

Viialan kirpputorilta oli löytynyt kehys ja pohja, jossa oli painokuva Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä. Hän oli poistanut painokuvan.

”Sain siitä aihion. Tempaisin siihen sitten Akselin ja signeerasin sen”, hän kertoi kuulustelussa.

Muumipiirroksessa luki ruotsiksi: Tove Janssonin alkuperäinen tussipiirros, todistaa: Tuulikki Pietilä.

”Siitä Tovesta tuli hyvä”, Seppä sanoi poliisille.

TAMPERELAISEN asianajotoimiston ikkunattomaan kokoushuoneeseen astuu ulkoa pakkasesta mies. Hänellä on päässään musta neulepipo ja yllään nuhjuinen sininen takki. Kädenpuristus on luja. Hän ottaa pipon päästään, mutta takkiaan hän ei riisu.

Mies näyttää eläkkeellä olevalta hitsaajalta. Hän täyttää tänä vuonna 70 vuotta.

Hän on Veli Seppä.

Nenällä on silmälasit. Vasempaan nimettömään on kauan sitten tatuoitu sormus. Kämmenselässäkin on vanha haalistunut tatuointi. Oikeassa käsivarressa oleva neitoperhonen sen sijaan on uusi. Hänen poikansa on tehnyt sen muutamia vuosia sitten.

Seppä istuutuu ja ottaa kupin kahvia. Hiukset ovat alkaneet ohentua ja harmaantua. Kädet vapisevat vähän.

Hän on ollut naimisissa neljä kertaa. Hänellä on lapsia ja lastenlapsia. Viisi vuotta sitten hän sairastui keuhkosyöpään. Se vaatii jatkuvaa hoitoa, ja hoidot ovat vieneet voimia. Tupakointia hän ei kuitenkaan ole lopettanut. Autonsa, vanhan Opelin, hän on pysäköinyt kadulle. Kojelaudan päällä odottaa avattu punainen norttiaski.

Pari päivää aiemmin hän on saanut Tampereen käräjäoikeudessa vuoden ja yhdentoista kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä väärennyksestä. Hänet on määrätty korvaamaan valtiolle 40 000 euroa. Se menee ulosottoon, sillä Sepän eläke on pieni.

Tuomio oli syyteneuvottelun tulos. Seppä tunnusti poliisikuulusteluissa väärentäneensä parisataa taideteosta. Tunnustusten ansiosta hän sai lievemmän rangaistuksen. Sepän tunnustukset ovat auttaneet keskusrikospoliisia selvittämään suomalaista taiderikollisuutta 1980-luvulta 2010-luvulle asti.

Myöhemmin tänä keväänä Seppää kuullaan todistajana Helsingin käräjäoikeudessa. Siellä on käsiteltävänä Suomen laajin väärennetyn taiteen kokonaisuus. Syytettyjä on toistakymmentä. Kaikki kiistävät syyllisyytensä.

Joukossa on tunnettuja taidealan vaikuttajia – yksi heistä kuoli äkillisesti muutamia päiviä ennen oikeudenkäynnin alkua. Asianomistajat ovat ihmisiä, jotka ovat ostaneet väärennöksiä luullen niitä aidoiksi. Eräs heistä, suomalainen taiteen keräilijä, on kärsinyt kymmenen miljoonan euron vahingot, mutta osa poliisin epäilemistä petoksista on vanhentunut.

Pääsyytetyt ovat Helsingin keskustassa Galerie Vision -nimistä taideliikettä pitävä vantaalaisnainen ja hänen aviomiehensä, heidän kanssaan yhteistyössä toiminut psykiatrian sairaanhoitaja sekä liikemies ja elokuvatuottaja Pekka Pirttiniemi. Syyttäjä vaatii heille pitkiä ehdottomia vankeusrangaistuksia muun muassa törkeistä petoksista.

Mukana on noin 150 teosta, jotka Kansallisgalleria on todennut väärennöksiksi. Suurin osa niistä on signeerattu venäläisten taiteilijoiden nimiin. Sepän tekemiä väärennöksiä on tässä rikoskokonaisuudessa noin 25.

Myöhemmin tänä vuonna menee syyteharkintaan toinen iso taiderikosjuttu, joka käsitellään Tampereen käräjäoikeudessa. Siihen liittyy useita kymmeniä Sepän väärennöksiä.

Veli Seppä istuu vastapäätä kokouspöytää. Hänen asianajajansa Pertti Patrikaisen kanssa on sovittu, ettei tässä tapaamisessa puhuta noihin kahteen oikeudenkäyntiin suoraan liittyvistä asioista. Tämä on ainoa haastattelu, jonka Seppä on sanonut antavansa.

Puhutaan kuvataiteesta.

VELI SEPPÄ VILKAISEE vastapäiselle seinälle. Sille on ripustettu jokin abstrakti maalaus. Oranssia ja violettia, vastavärit.

”Kenes toi on?” Seppä kysyy. ”Hyvä työ. Tasapainoinen.”

”En mä mikään taiteilija ole”, hän sanoo. ”Ollakseen kuvataiteilija pitäisi käydä Kuvataideakatemia. Olen aina sanonut, että olen kuvantekijä.”

2000-luvun alussa Seppä meni Oriveden opiston kuvataidelinjalle. Hän oli jo yli viisikymppinen ja virallisesti työtön. Oriveden opinnot ovat hänen ainoa muodollinen taidekoulutuksensa.

Oriveden opiston kuvataideluokassa muiden opiskelijoiden keskellä maalasi hiljaa mies, joka oli väärentänyt lukemattomien suomalaistaiteilijoiden teoksia viisitoista vuotta jäämättä kiinni.

Taidehistorian luennoille hän ei mennyt. ”Katsoin, että mä olin jo niin hyvä”, hän sanoo ja hymyilee.

Orivedellä Seppää opetettiin tekemään myös grafiikkaa. Se on sotkuista hommaa, eikä hän siitä innostunut, onneksi. Hän pitää enemmän maalaamisesta, varsinkin öljyväreistä. Ne kuivuvat hitaasti, ja työtä voi korjailla. Akvarelleja ei pysty korjailemaan. Pastellit pölyävät.

Mutta muuten hänestä oli mukava käydä Oriveden opistoa. ”Se antoi aika paljon, koska siellä oli useita eri opettajia.”

Seppä olisi itsekin voinut opettaa heille yhtä ja toista.

”TÄSTÄ SE ALKAA”, Veli Seppä kirjoitti kalenteriinsa siistein ja tasaisin tikkukirjaimin vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä. Hän oli juuri aloittanut uuden Luonnonystävän vuosikirjan, jonka kannessa oli lapintiainen. Siinä oli tilaa muistiinpanoille vuoden jokaisesta päivästä.

”Toivon, että siitä tulee hyvä ja onnellinen vuosi meidän koko perheelle”, Seppä kirjoitti.

Terveyttä ja rakkautta. Niitä hän toivoi.

”Sitten toivon vielä tuotteliaampaa vuotta maalauksissa ja että löydän vihdoin sen oman tyylin... Eipä muuta.”

Hän suunnitteli korjailevansa vanhoja töitään. Tekeillä oli myös pari muotokuvaa. Yhden oli tilannut tuttu taidekauppias vaimostaan.

Asiakkaat teettivät Sepällä muotokuvia valokuvien perusteella. Se tuli halvemmaksi kuin elävästä mallista maalaaminen, ja he saivat juuri sellaisen maalauksen kuin tahtoivat. Seppä olisi maalannut muotokuvat mieluummin elävästä mallista, tehnyt oman tulkintansa.

”Mallilla on inhottavan värinen vaate, kanariankeltainen”, hän kirjoitti päiväkirjaan.

”Vastaväri on oltava tuolle keltaiselle, ja naama tummempi kuin kuvassa.”

TAMPERELAISEN asianajotoimiston kokoushuoneessa Veli Seppä kertoo tulleensa uskoon. Kun poliisit tulivat hakemaan hänet tammikuussa 2014, hänen avovaimonsa huusi perään, että kerro sitten totuus ja muista olla rehellinen.

Aluksi se ei onnistunut. Hän kiisti kuulusteluissa väärentäneensä koskaan yhtään Helene Schjerfbeckin maalausta. Hän oli kyllä opiskellut tämän värien käyttöä ja yrittänyt oppia murtamaan värejä kuten Schjerfbeck.

En pysty siihen, hän sanoi poliisille. Kun ne tutkitaan, ne saadaan selville, hän sanoi. Ei järkevä ihminen tee niin. Pitäisi olla Helenan värilaatikko. Ei sellaista löydy mistään. Minä en kopioi Helenaa enkä valmista, hän vakuutti.

Myöhemmin hän myönsi väärentäneensä lukuisia Schjerfbeckejä. Kymmeniä.

Seppä pitelee kahvikuppia. ”Tein kaikki [Jouni] Rannan Schjerfbeckit”, hän sanoo.

”Rannan Schjerfbeckit” ovat niitä, joita poliisi tutki 1990-luvun lopussa ja joiden myynnistä Ranta lopulta tuomittiin yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Kaikki niistä eivät päätyneet poliisille. Yksi Sepän Schjerfbeck-väärennöksistä, pieni Markkinaomena, myytiin vuonna 2008 taidekeräilijälle. Keräilijä toimitti sen tutkittavaksi Kansallisgalleriaan. Siellä se todettiin väärennökseksi. Vuonna 2011 se palautui väärennöksenä Annankadulla toimivalle helsinkiläiselle Galerie Visionille. Poliisi ei ole löytänyt teosta.

Toisen, Keltaiset ruusut, tukholmalainen Schjerfbeck-asiantuntija totesi väärennökseksi vuonna 1992, kun antiikkikauppias Wenzel Hagelstam vei sen arvioitavaksi. Kansallisgalleria tutki maalauksen vuonna 1996 ja piti sitä väärennöksenä.

Tästä huolimatta Keltaiset ruusut palautui markkinoille ja kulki taidekauppiaalta ja ostajalta toiselle. Vuonna 2002 se vietiin uudestaan Ruotsiin samalle asiantuntijalle, joka oli pitänyt sitä väärennöksenä kymmenen vuotta aikaisemmin. Vuonna 2003 se myytiin suomalaiselle keräilijälle 126 000 eurolla.

Tähän mennessä Keltaiset ruusut on tutkittu Kansallisgalleriassa viisi kertaa. Joka kerta sen on todettu olevan väärennös. Keväällä 2013 keskusrikospoliisi takavarikoi sen roihupeltolaisesta varastosta. Mitä todennäköisimmin se odotti taas sopivaa myyntihetkeä.

Seppä kertoo tunnustaneensa syntinsä Jumalalle jo ennen keskusrikospoliisia. Jumala on antanut hänelle synninpäästön. Hän on käynyt hengellisissä kokouksissa. Yhdessä niistä maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaara kaatoi hänet. Hän tunsi, miten päästä jalkoihin kulki kuuma humaus.

”Totta kai minulla oli kuolemanpelkoa, kun syöpä löytyi. Kuka sinne nyt haluaa, kadotukseen”, hän sanoo.

Hän kertoo lukevansa paljon, lainaavansa kirjoja kirjastoista. Viime aikoina hän on innostunut 1940-luvusta. Hän on lukenut kaikki Reino Lehväslaihon kirjat, jotkut kahteen kertaan. Sota kiinnostaa, isä oli sotaveteraani.

Hän on lukenut myös taiteilijoiden elämäkertoja. Suomalaisista kuvataiteilijoista hän arvostaa eniten klassikoita: Akseli Gallen-Kallelaa, Pekka Halosta, Victor Westerholmia, Helene Schjerfbeckiä...

”Schjerfbeck oli aivan fantastisen hyvä!” Seppä sanoo. ”Hänellä ja Einar Ilmonilla oli voimakas ääriviiva. Schjerfbeckin siveltimen jälki... se ei ole terävä. Ne valoorit ja siirtymät, ne on fantastisen hienoja.”

Hän on tunnustanut väärentäneensä kuusi teosta Einar Ilmonin nimiin.

Hän on myöntänyt myös signeeranneensa taidekauppiaiden pyynnöstä ulkomailla tehtyjä vanhoja maalauksia tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden nimiin.

Seppä sanoo, ettei yksi taiteilija ole sen helpompi tai vaikeampi väärentää kuin toinen.

”Yhteen Nelimarkkaan syyllistyin. Ehkä Nelimarkka on helpoin. Se on niin pelkistetty.”

Abstrakti taide, hän sanoo, on ”omalla tavallaan” helpompaa väärentää kuin esittävä taide. ”Mutta siinä on omat lakinsa. Siinä on se kokonaisuus ja sommittelu. Vaikka teos on abstrakti, siitä pitää tulla se kuva esille. Vastavärit... voi voi, kun niitä pitää tutkia.”

Särestöniemi?

”Se oli omalla tavallaan hyvä taiteilija. Mun kohdalla se... Se oli omalla tavallaan niin helppo tehdä.”

”Valuttaa niitä värejä.”

”Mutta millä se sai värit kuplimaan ja kiehumaan? Se ei ole kertonut värien koostumusta.”

Vuosina 2011–2012 Bukowskilla oli myytävänä kolme Sepän teosta, jotka hän oli signeerannut Hugo Simbergin nimiin. Kalleimmasta maksettiin yli 60 000 euroa. Yhden takana oli Simbergin puolison Annin käsin kirjoittama teksti.

”Mitä tiedät siitä”, poliisi kysyi Sepältä kuulusteluissa.

”Ai”, Seppä sanoi. ”Jos siellä on Annin nimiin tehty teksti, se on mun tekemä.”

HELMIKUUSSA 2011 Veli Seppä kirjoitti muistiinpanoihinsa:

”Lapin matka meni hyvin paitsi tulomatka. Pakkasta oli parhaimmillaan 34 ja autosta jäätyi huohotinputket, öljyt tuli pihalle, päästiin vaivoin kotiin, kun ajeltiin hiljaa ja pysäyteltiin sulattamaan putkia. Raskas reissu.”

Hän oli käynyt Kittilässä Reidar Särestöniemen museossa näyttämässä yhtä maalaamaansa teosta. Hän oli signeerannut sen Särestöniemen nimellä ja antanut sille nimeksi Usvakalliot.

Kolme vuotta myöhemmin poliisi kysyi häneltä tästä Lapin-matkasta: miksi hän vei väärentämänsä taulun Särestöniemen museoon?

”Halusin varmistaa, kuinka hyvin minä osaan maalata”, Seppä vastasi. ”Rehellisesti sanoen.”

Hän oli tehnyt automatkan kaverinsa kanssa. He olivat näyttäneet teosta Särestöniemen museon työntekijälle museon kahvilassa.

Kun poliisi myöhemmin kuuli työntekijää, tämä kertoi ihmetelleensä, miksi signeeraus oli työn takapuolella. Särestöniemi ei yleensä signeerannut teoksiaan kankaiden taakse. Hänestä kangaskin oli heikompaa kuin ne, joita Särestöniemi käytti. Hän oli ottanut teoksesta valokuvan, mutta hän kielsi antaneensa käsitystä, että maalaus olisi aito.

Aitona Sepän luoma Särestöniemi kuitenkin myytiin. Se myytiin Bukowskin huutokaupassa Helsingissä keväällä 2012. Kun Seppä kuuli tästä, hänelle tuli hyvä mieli. Ostaja oli toimitusjohtaja, joka ihaili Särestöniemen taidetta. Ennen kuin työ päätyi Sepältä hänelle, välissä oli häärinyt neljä tai viisi taidekauppiasta.

Seppä on tunnustanut poliisille väärentäneensä viitisenkymmentä Reidar Särestöniemen teosta. Niitä on neljännes tauluista, jotka hän on poliisille tunnustanut. Hän käytti mallina valokuvia aidoista töistä ja maalasi samaan tyyliin samankaltaisia aiheita. Näin hän yleensä toimi: ei kopioinut tiettyä teosta vaan jäljitteli nimekkäiden taiteilijoiden tyyliä.

Ostaja maksoi Usvakallioista Bukowskin huutokaupalle noin 40 000 euroa. Tavallaan se oli pieni hinta Sepän väärennöksestä. Monesta muusta oli maksettu paljon enemmän.

Vuosien aikana pieni piiri taidekauppiaita on kerännyt Sepän väärennöksillä useita miljoonia euroja. Toiset heistä tiesivät, mistä taulut tulivat, toiset ehkä vain aavistivat.

Kalleimmasta Sepän työstä on maksettu 2,2 miljoonaa euroa.

Sen oikeassa alakulmassa luki F. L. 48.

KUULUSTELUSSA poliisi kysyi Sepältä: ”Oletko maalannut tämän esillä olevan työn?”

”Olen”, vastasi Seppä. Maalasin tämän [N:n] toimeksiannosta. Uskoisin, että tämä on osakuva jostakin Légerin teoksesta.”

”Olen tehnyt tähän myös signeerauksen.”

Poliisin tarkoittaman työn nimi oli Le cirque. Juuri se myytiin varakkaalle suomalaiselle keräilijälle ranskalaismaalari Fernand Légerin teoksena vuonna 2011. Sitä varten oli hankittu venäläiseltä taideasiantuntijalta lausunto.

Teoksen hinta oli 2,2 miljoonaa euroa.

Seppä kuuli hinnan poliisilta kuulusteluissa. ”Herra jumala”, hän sanoi. Hänestä teos oli tuohon hintaan aika pienikokoinen.

Seppä maalasi 12 teosta, jotka hän signeerasi Légerin nimiin, 11 tuttujen välittäjien tilauksesta ja yhden omasta aloitteestaan. Poliisin esitutkinnan mukaan tilaajat olivat kaksi eteläsuomalaista taidekauppiasta.

Sepän Légerit ovat osa Helsingin käräjäoikeudessa meneillään olevaa rikosoikeudenkäyntiä. Niitä yritettiin myydä tekaistulla omistushistorialla. Siihen kuului muun muassa väärennettyjä valokuvia. Krp on takavarikoinut Sepän Légereistä osan, osa on kateissa.

”Multa ne saa näitä käytännössä ilmaiseksi. Ei muualta”, Seppä sanoi krp:n kuulusteluissa.

Le cirquen jälkeen kalleimmalla myytiin Composition murale. Sen osti Bukowskin huutokauppakamarin ruotsalainen omistaja Eva Lundin vuonna 2009. Huutokauppaesitteen mukaan teos oli hankittu Suomeen aikoinaan suoraan Légeriltä.

Esitteessä todettiin: Teos osoittaa, kuinka Léger vähitellen jalostaa muotokieltään ja riisuu kaiken epäolennaisen saavuttaakseen suurimman mahdollisen yksinkertaisuuden.

”Oletan, että luovutin työn [N:lle] Hyvinkään TB:n parkkipaikalla”, Seppä kertoi poliisille kuulusteluissa. ”Tapasin häntä yleensä siellä tai Hyvinkään ABC:llä.”

Eva Lundin, öljypohatta Adolf Lundinin leski, maksoi Sepän työstä huutokaupassa 440 000 euroa. Kun työtä alettiin Suomessa epäillä väärennetyksi, Ruotsin poliisi takavarikoi sen. Ruotsalaislehti Aftonbladetin haastattelussa Bukowskin tiedottaja vakuutti teoksen olevan aito. Lundin ei uskonut työn olevan väärennös ja valitti takavarikosta eri oikeusasteisiin. Taulu saatiin Ruotsista Suomeen tutkittavaksi vasta vuonna 2015. Kansallisgalleria on todennut sen väärennökseksi, kuten muutkin Sepän tunnustamat Légerit.

Poliisikuulusteluissa Sepälle kerrottiin, mitä ostajat olivat maksaneet hänen väärentämistään Légereistä.

”Sillä lailla”, Seppä sanoi häntä kuulustelleelle rikosylikonstaapelille. ”Huijareitten maailmanmestarit. Pistä sinne vaan niin. Mä en ole saanut äyriäkään. Eihän Veli Seppä rahaa tarvitse.”

”Kun minä luovutin tämän työn [N:lle], hän sanoi, että sen pitää antaa kuivua muutamia vuosia. Että [N:llä] on joku automaalaamo tai vastaava, jossa se kuivaa nopeasti. Että ei mun pitkään tarvitse niitä rahoja odotella.”

Sitten hänelle sanottiin, että työt olivat Ranskassa tarkistettavina. Ne eivät olleet vielä menneet kaupaksi. Niitä oli viety ranskalaisen Léger-asiantuntija Irène Hansman nähtäväksi.

”Ne sanoi, että kun todistukset on saatu, minun rahahuoleni häipyy”, Seppä sanoi kuulustelussa.

Kahta teosta Hansma piti aitoina. Toinen oli Composition murale, toinen esitti oranssia maljakkoa. Composition muralen Seppä kopioi jostain Légerin työn valokuvasta. Maljakko ei ollut suora kopio mistään Légerin teoksesta.

Hansma, 72-vuotias ranskalaisrouva, lisäsi nämä maalaukset ylläpitämäänsä arvovaltaiseen Légerin teosten luetteloon. Kun Ranskan poliisi krp:n pyynnöstä kuuli häntä, hän vahvisti pitäneensä näitä kahta Sepän maalausta aitoina Légerin töinä.

Muitakin Sepän maalauksia näytettiin hänelle, mutta niille hän nyrpisti nenäänsä. Yhdestä hän sanoi: ”Tuo taulu on aivan hirveä.”

Joskus välittäjät onnistuivat hankkimaan Sepän väärennöksille erilaisia todistuksia esimerkiksi Venäjältä. Keskusrikospoliisi epäilee, että todistuksia on kirjoitettu tahallaan harhaanjohtaviksi. Venäjän viranomaiset eivät ole vastanneet oikeusapupyyntöihin.

Välittäjät jakoivat kahdesta Léger-väärennöksestä saamansa yli 2,5 miljoonan euron myyntitulot. Esitutkinnan mukaan väärentäjä eli Seppä sai niistä yhteensä vain 13 000 euroa.

KUVAT KERTOVAT minulle enemmän kuin tuhat sanaa. Niin Seppä sanoi poliisille, kun häntä kuulusteltiin.

Poliisi: ”Oletko maalannut venäläisen Serge Poljakoffin nimiin maalauksia?”

”Olen mä vissiin tehnyt niitä”, Seppä vastasi. ”Ehkä neljä.”

Seppä näytti tunnistavan omat työnsä. Yhdestä maalauksesta hän sanoi poliisille: ”Ei ole minun tekojani. Signeeraus on ihan päin persettä. Tunkkainen ja ahdistava työ. Siinä riitelee nyt värit.”

ENSIMMÄISET Veli Sepän väärentämät maalaukset tutkittiin Kansallisgalleriassa ilmeisesti 1990-luvun alussa. Silloin ei tiedetty, kuka ne oli tehnyt. Seppähän ei myöntänyt poliisikuulusteluissa mitään ennen vuotta 2014.

Sitten poliisi alkoi tutkia Salon Schjerfbeck-juttua. Sepän tekemiä väärennöksiä tuotiin taas Ateneumiin iso kasa.

Kansallisgalleriassa epäiltiin pitkään, että suomalaistaiteilijoita jäljittelevät väärennökset tulivat samasta paikasta, tai ehkä parilta eri tekijältä. Väärentäjän kädenjäljessä oli työstä toiseen samankaltaisuuksia, vaikka hän pystyi matkimaan useita eri taiteilijoita.

Ensi silmäyksellä uusi työ saattoi vaikuttaa lupaavalta, kun sitä tarkasteltiin sellaisenaan. Mutta kun se pantiin aitojen teosten rinnalle ja sitä verrattiin niihin, se paljastui. Silloin väärennöksen puutteet erottuivat.

Vain yhden kerran Ateneumissa oltiin mennä lankaan. Sepän pahville maalaamaa ja Särestöniemen nimellä signeeraamaa öljyväriteosta Poro pidettiin ensin – tosin pitkän harkinnan jälkeen – aitona. Kun käyttöön saatiin uutta tekniikkaa, se tutkittiin uudestaan. Teos oli väärennös.

Kun keskusrikospoliisi alkoi tutkia taiderikoksia vuonna 2010, se vei jokaisen epäillyn väärennöksen arvioitavaksi Kansallisgalleriaan. Tähän mennessä Kansallisgallerian taidehistorioitsijat, konservaattorit ja materiaalitutkijat ovat nähneet parisataa Sepän työtä. He tunnistavat Sepän kädenjäljen: sen, miten hän jäljittelee Thesleffiä, miten Järnefeltiä, Särestöniemeä.

Useimmat Sepän töistä on pystytty toteamaan väärennöksiksi silmämääräisen taidehistoriallisen arvion perusteella. Lopuille on tehty myös materiaaliteknisiä tutkimuksia.

Kansallisgalleria sai ensimmäisen oman materiaalitutkijan 1990-luvun lopussa. Materiaaliteknisissä tutkimuksissa saadaan selville, onko teoksessa esimerkiksi väriainetta, joka on tullut käyttöön signeerausvuotta tai taiteilijan kuolemaa myöhemmin. Niissä nähdään, onko teos signeerattu maalausajankohtaa myöhemmin. Sellainen viittaa väärennökseen. Jopa teoksessa olevaa likaa voidaan tutkia: sata vuotta sitten pölykin oli erilaista.

Seppä signeerasi väärennöksiä yli sadan vuoden taakse. Kuulusteluissa hän kertoi, miten hän teki niistä vanhan näköisiä.

Hän sekoitti omatekoisen vernissaliuoksen haudutetusta teestä ja ruskeasta guassiväristä. Kun hän siveli sitä teosten pintaan, se painautui maalisiveltimen jälkien uriin. Sillä tavalla uusi työ rupesi näyttämään likaiselta.

Vanhoja maalauskankaita hankittiin Sepälle ulkomailta asti. Yksi taidekauppias jopa pesi niitä hänelle. Maalit ja värit ostettiin kaupasta, yleensä Tampereelta.

Töitä kuivatettiin kuumailmapuhaltimella. Se häivyttää kosteuden mutta ei koveta maaliaineita. Sen takia välittäjät saattoivat odottaa vuosia, ennen kuin alkoivat kaupata teoksia. Jouni Ranta kertoo muistelmissaan, miten hän saunotti maalauksia, piti niitä uunissa ja pakasti ja hieroi pintaan tupakan tuhkaa.

Aitojen vanhojen teosten rinnalla ne näyttivät silti uusilta, kun niitä alettiin tutkia Kansallisgalleriassa. Kun öljymaali vanhenee, maalaus muuttuu läpikuultavammaksi. Vaikutelmaa on vaikea saada aikaan keinotekoisesti.

”EIKÖ TÄMÄ JO RIITÄ?” Veli Seppä kysyy tamperelaisen asianajotoimiston kokoushuoneessa. On tammikuu 2017. Hän ei ole riisunut takkiaan.

”Ihme, että Léger meni aitona”, hän sanoo.

Hän vakuuttaa, ettei ole väärentänyt Légerin lisäksi muita suuria ulkomaisia taiteilijoita, kuten Pablo Picassoa. Paitsi yhden metrin korkuisen Henri Matissen. Sen hän signeerasi vuodelle 1947. Työ esitti istuvaa sinipukuista naista. Sepän mielestä hän teki siitä Matissen työksi ”liian kiltin”.

Sepän Matisse meni myyntiin helsinkiläiselle Galerie Visionille, ja sen myyntihinnaksi sovittiin 4,5 miljoonaa euroa. Maalausta näytettiin venäläiselle asiantuntijalle, mutta tämä ei pitänyt siitä. Työ oli vielä myymättä, kun krp takavarikoi sen Galerie Visionin varastosta.

”Ei jumalauta”, Seppä sanoi kuulusteluissa, kun hän kuuli tämän teoksen vaiheista. ”Näiltä ihmisiltä on mennyt suhteellisuudentaju.”

Hän kertoo yhä katselevansa taidetta ihmisten seinillä ja ajattelevansa, että hieno on mutta kyllä mä tuohon pystyn.

Ehkä juuri sillä tavalla kaikki alkoi.

”En mä ole yrittänyt saada nimeä väärentäjänä vaan money, money, money.”

Hän hankaa sormiaan yhteen.

”Nyt syytettyjen asianajajat vänkää multa, että ne työt on aitoja. Että älä sää jätkä vänkää, että sää olet maalannut ne.”

VELI SEPPÄ SALASI työnsä väärentäjänä kolmekymmentä vuotta. Kukaan ei tiedä, montako hänen väärentämäänsä työtä roikkuu Suomen seinillä. Tai kuinka moni on tehnyt niillä rahaa ja kuinka paljon. Luultavasti töitä on satoja, ja luultavasti taidekauppiaat ovat vuosien kuluessa ansainneet niillä miljoonia.

”Ihminen on paha”, Seppä sanoo. ”Kun on tehnyt vääryyttä, siitä on oltava hiljaa. On pakko sisäistää, että siitä ei puhuta.”

Yhä jäljellä on monia asioita, joista hän ei ole valmis kertomaan.

Veli Seppä käy taidenäyttelyissä ja maalaa vieläkin. ”Kyllä mun tekee mieleni maalata joka päivä. Se on niin kaunista katseltavaa, kun saa luonnon maalatuksi kankaalle”, hän sanoo.

Nyt hän maalaa vain omia öljyväritöitään, luontomaisemia ja eläimiä.

Metsää.

Jäniksiä.

Kettuja.

Kirjoitus perustuu haastatteluihin, haastehakemuksiin ja keskusrikospoliisin julkiseen esitutkinta-aineistoon.

Tästä voit tutustua Kuukausiliitteen kokoamaan väärennetyn taiteen galleriaan. Sinne on kerätty lähes 150 teosta, jotka Kansallisgalleria on tutkinut poliisin pyynnöstä ja todennut väärennöksiksi. Mukana on useita Veli Sepän tekemiä väärennöksiä.

Kuukausiliite kertoi huhtikuussa 2015 suomalaisesta kuvaamataidon opettajasta ja eteläsuomalaisesta upseerista, jotka välittivät väärennettyä taidetta. Myös heidän kauttaan kulki joitakin Veli Sepän väärennöksiä.
http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005073301.html
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"

Salon_kisto
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 6:41 pm

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Salon_kisto »

Tämä opettaja oli mun yläasteen kuviksen ope. Ei kyllä ihan noin romanttinen kuva ole kuin tässä annetaan ymmärtää. Osti kyllä usein pullaa ja antoi käydä tupakalla, saipahan rauhassa korjailla darraansa tunnin aikana. Opettajana tosin oli hyvä, tai olis ollut jos olis jaksanut opettaa.

Hippie Supremacist
Remington Steele
Viestit: 246
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 12:38 pm

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Hippie Supremacist »

Olipas mielenkiintoinen stoori kokonaisuudessaan. Osaako joku kertoa "upseerille" ja "opettajalle" ihan oikeita nimiä, niin voisi penkoa taustoja hieman lisää?

Kelju K. Kojootti
Sofia Karppi
Viestit: 424
Liittynyt: La Kesä 09, 2007 2:07 am

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Kelju K. Kojootti »

Täytyy kyllä ammattimiehille nostaa hattua!

Avatar
Kaito Kid
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid »

Jutussa on muuten aika epämääräisesti selvitetty sitä, miten tarkalleen ottaen Seppä ryhtyi väärentäjäksi ja mitkä hänen motiivinsa olivat. Ilmeisesti aluksi oli lähinnä väärennetty signeerauksia ulkomailta ostettuihin, muiden taiteilijoiden tekemiin töihin, mutta myöhemmin Seppä itse oli alkanut väärentää tauluja. Kenen tilauksesta, kuka oli keksinyt hänen taiteelliset lahjansa?

Ainakin osa tauluista oli tämän "eteläsuomalaisen taidevälittäjän" (opettaja?) tilaamia. Tekiköhän Seppä tauluja myös ihan omasta aloitteestaan? Juuri minkäänlaista maksua hänhän ei teoksistaan saanut, mikä on minusta jotenkin tökeröä. Seppä vääntää ilmaiseksi vuosia tauluja taidevälittäjille, jotka kääräisevät massit taskuun, ja Seppä jäi aika lailla puille paljaille. Ihan kaikkea jutussa ei siis kerrottu, mutta se melkeinpä lisää sen kiinnostavuutta. Sepällä vaikuttaa kyllä olevan taiteellisia lahjoja, harmi ettei omalla työllään sitten menestynyt.

Mainittu "opettaja"han oli itsekin kuvataitelija. Väärensiköhän hänkin tauluja? Opettajallahan oli omistuksessaan hämäriä väärennöksiä, mutta sitä, kenen tekemiä nämä olivat, ei jutusta oikein selvinnyt. Tosin useimmat väärennöksethän oli kai tehty jo kauan sitten ulkomailla, ja ostettu sieltä Suomeen myytäviksi. Sepän tekemiä tauluja on kyllä valtava kasa. Kenenhän onnettoman kodin seinillä nämä kadoksissa olevat taulut tällä hetkellä riippuvat?
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"

Salon_kisto
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 6:41 pm

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja Salon_kisto »

Opettaja ammattina pitää kyllä paikkansa toisen kohdalla. Nimikirjaimet on J.L, en tiedä saako näitä kertoa? Muistaakseni kyllä jossain uutisessa joskus mainittiin ihan koko nimet.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suuri suomalainen taideväärennösjuttu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tämän kiehtovan rikollisporukan toiminnasta lienee perustettu ketju jo ennen tätä juttua? Tarkoitan tätä:
Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä. Tuottaja on nimeltään Pekka Pirttiniemi, vai?

Sitten mennään ihan tuntumalla, syyttäjänviraston alkuvuoden toiminta kuulunee samaan säpinään, koska en usko isoja väärennysporukoita maahamme monia mahtuvan?! Syynä se, että yleensä varteenotettavat ostajat puuttuvat, koska todelliset kaupat tehdään yleensä muuta kautta. Tällaisia ahneita hölmöjä on harvassa, mitä nämä ovat ostajiksi löytäneet.

Syytteitä on siis nyt nostettu, mahtaa olla ollut konstikas tutkittava:

Sisä-Suomen syyttäjänviraston tiedote: Taideväärennökset johtivat syytteisiin ns. Sisä-Suomen haarassa
Julkaistu 31.1.2018

Syyttäjä päättänyt nostaa syytteet 7 henkilöä vastaan taideväärennöksiä koskevassa ns. Sisä-Suomen haarassa. Syytteiden pääasiallinen rikosnimike on törkeä petos.


Keskusrikospoliisin tutkimassa laajassa rikoskokonaisuudessa noin 30:lle asianomistajalle eri puolille Suomea on myyty yhteensä 116 kappaletta tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden tekemäksi väitettyjä väärennöksiä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2004-2014 välisenä aikana. Myyjinä ovat toimineet pirkanmaalainen taidekauppias ja hänen alamyyjänsä. Syytteen mukaan vastaajien saama rikoshyöty on ollut yli 1.400.000 euroa.

Vastaajat ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikoksiin.

Haastehakemuksen (syyttäjän diaarinumero 17/7958, käräjäoikeuden diaarinumero R 18/688) tarkempi sisältö tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa. Käsittelyn aikataulusta päättää Pirkanmaan käräjäoikeus. Kukaan vastaajista ei ole tällä hetkellä vangittuna asiaan liittyen.

Asiasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa.

Syyttäjinä asiassa toimivat kihlakunnansyyttäjät Joni Köykkä (puh. 029 56 24627) ja Lauri Tammiaho (puh. 029 56 24622) Sisä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Sisä-Suomen syyttäjänvirasto

Isoja rahoja ovat haalineet syyttäjän mukaan!
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Jinx
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Ti Touko 12, 2015 5:47 pm

Re: Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Jinx »

Juliet Jones kirjoitti:Kyösti Kakkonen on intohimoinen taiteenkerääjä ja tunnettu talousvaikuttaja, joten voisi olla se huijattu. Aikamoiset rahat muuten kyseessä, ja jotenkin tuntuu, ettei elokuvaan saatuja tukirahoja olla filmaamiseen käytetty.
Kyösti kerää tietääkseni pääosin uniikkia design-lasia ja hänen tuntee tämän alan materiaalin lähes yhtä hyvin kuin asiantuntijat, joita käyttää hankinnoissa apunaan. Olisi ihmeellistö jos hän ei käyttäisi parhaita asiantuntijoita apunaan, jos hän olisi ostamassa tällaisia "superkalliita" tauluja?

Taideväärennykset ovat olleet jo pitkään hyvin tuottava bisnes maailmallaja tämäkin kotoinen tapaus miljoona "voittoineen"osoittaa sen hyvin selvästi.

Heinämies
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Elo 23, 2018 1:57 am

Re: Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Heinämies »

Tässä likki HS;n 31. 10 2018 julkaisemaan artikkeliin, jossa käsitellään ko tapauksen tuomiota.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005883569.html

Gallerianomistaja ja hänen puolisonsa pyörittivät 13 miljoonan euron taide­väärennös­bisnestä – Helsingin käräjä­oikeus tuomitsi heidät vankilaan

Itse kuulin noin 1.5 vuotta sitten , että Repa aikoo neuvotella lyhemmän tuomion, kun rouva ottaa syyt niskoilleen. En uskonut, mutta vähän niinhän tässä kait kävi.

En ole koskaan tavannut toista niin alistettua ihmistä tuo nuori vaimonsa ja kuuluu yhä ihan
parin kolmenkymmenen hirveimmän tositarinan joukkoon, joita Suomessa kuullut, tuo Repan
kertomus puolisostaan.

Toinen sellainen hieman kovemman luokan vääntäjä ihmetteli, miten Repa oli saanut
sellaisen pikku tytön oloisen heilan.

Tyttö muuten tarvitsisi yhteiskunnan suojelua, niin psyykkisesti, fyysisesti ja muutoin hänet alistettiin ja ehdollistettiin, etten usko, että tulee koskaan täysin toipumaan.

Prosessiin kuului ( tämä kevyimpiä keinoja ), että piti esim odottaa ulkona autossa, helposti
4-5 tuntia kerrallaan, kun Repa hoiti asioita. Kehenkään ei saanut ottaa katsekontaktia, ja
esim wc;ssä käymiseen piti pyytää lupa .

No, siis; Repa kertoa, että asiahan on katsost niin, että tuon tytön äiti?/ sukulainen omisti kuuluisan Kosmos ravintolan.

Repa kuuli tutultaan, tyttölapsesta joka teki koulun ohella ravintolassa töitä, ja oli joutunut
vanhemman miehen raiskaamaksi tai jotenkin seksuaalisesti törkeästi hyväksikäyttämäksi

Oli selvitellyt taustoja ja todennut, ettei hommalle ollut esteitä. ( ? tarkoitti varmaan. ettei suvussa ollut vahvoja miehiä, naisia puolustamaan tai jotain )

Alkoi käydä asiakkaana ja liehitellä arkaa tyttöä, ja antaa mm 500 seteleitä palvelurahaksi
( tässä kostaa räjähti ns " paskaiseen nauruun " ) ja sanoi " ei tainnut tyttö tietää, että maksoin kaikki hänen omilla rahoillaan.

Sai jotenkin tytön pauloihinsa ja kertoi jos ymmärsin oikein, että tarkoitus oli viedä perheen
omaisuus ( ravintola ? ) en tiedä oliko muuta omaisuutta.

Olen ehkä viitisen kertaa törmännyt vastaaviin henkilöihin, jotka näkevät toisessa vain mahdollisen uhrin.

On ollut niin Poliisia kuin rikollista tai miljoonaomaisuuden tienannutta sijoittajaa.

Ollut outo piirre ihmisessä.

Tuo piirre ehkä Repalla, yhtenä vahvimmista

Nyt mukana tuomittu avopuoliso, ei kait voi olla kukaan muu, kun tuo täysin tahdottomaksi
alistuttu tyttö joka tekee ja sanoo 100% kaiken minkä Repa ( tai asianajansa ) käskyttää
ja ei varmaan linnassakaan, osaa edes vapaasti hengittää, ilman Repan hyväksyntää.

On yksi 4-5 hirveimmästä kohtalosta, jonka tiedän elossa olevan kantasuomalaisen ammattirikollisen kynsissä kokeneen.

On viety koko elämä, tahto ja omaisuus ja aivan kaikki

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Silli »

Heinämies kirjoitti: On yksi 4-5 hirveimmästä kohtalosta, jonka tiedän elossa olevan kantasuomalaisen ammattirikollisen kynsissä kokeneen.

On viety koko elämä, tahto ja omaisuus ja aivan kaikki
Et taida sitten tietää kovin paljon vastaavia kohtaloita?
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Elokuvatuottaja epäiltynä miljoonien taiderikosvyyhdissä

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tästä vyyhdistä on taas jaettu pari uutta tuomiota. Täytyy kuitenkin todeta, että tämä ketju ei kuvaa kokonaisuutta kuin pieneltä osin. Olisi hienoa, jos joku jaksaisi perehtyä aiheeseen, päivittää ketjua ja jopa tehdä jonkinlaisen koosteen kokonaisuudesta. Myös otsikko kuvaa kokonaisuutta heikosti. En tosin ole varma, vaikka samaan vyyhtiin liittyen olisi minfossa useampi ketju avattuna.
11 vuotta taiteilijan kuolemasta hänen taulujaan ilmaantui yhtäkkiä myyntiin – kaksi uutta tuomiota isoon taideväärennysvyyhtiin liittyen

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä taideväärennysjupakassa.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10612708
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Vastaa Viestiin