Asia Bibin tapaus

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja Thelea »

Löysin tällaisen jutun netstä ja kauhistuin. Päätin tehdä avauksen, toivottavasti osasto on oikea.

Aasiya Noreen eli Asia Bibi on kristitty nainen Pakistanista. Maassa kristityt ovat vähemmistönä ja yleensä alempiarvoisina pidetyissä töissä. Kuuluisan tästä naisesta tekee se, että hän on saanut jumalanpilkasta kuolemantuomion.

Hänen kodistaan ei kristinusko näy, seinillä ei ole Neitsyt Marian kuvia eikä ristejä. Ainoa Raamattukin on pienikokoinen ja piilotettu patjan alle. Hän on naimisissa tiilityöläisen kanssa ja heillä on yhteensä viisi lasta, joista kolme ovat miehen ensimmäisestä liitosta.

Eräänä päivänä kesäkuussa 2009 Bibi työskenteli marjatilalla keräämässä marjoja. Jos hän saisi kipon täyteen, saisi hän siitä 250 rupiaa. Kesken töiden häntä pyydettiin hakemaan kaivolta vettä. Mutta päivä oli kuuma, ja hän halusi juoda itsekin. Hän otti vanhan metallikupin maasta ja joi sen avulla kaivon vettä, tarjoten sitä myös lähellä olleelle naiselle. Tällöin muutama nainen, joista yksi oli Bibin naapuri Musarat, jolla oli kahakkaa ollut Bibin kanssa aikaisemminkin, tulivat kaivolle. Musarat väitti veden olevan nyt "likaista" koska kristitty oli juonut sitä. Musarat alkoi loukkaamaan Bibin uskontoa, mm väittämällä Jeesusta äpäräksi ja vaati tätä kääntymään muslimiksi. Bibi puolusti uskontoaan näin: "Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit. Mitä Muhammed on tehnyt ihmiskunnan hyväksi?"

Myöhemmin, toisella marjaviljelmällä, häntä lähestyi vihainen väkijoukko Musaratin väitettyä hänen pilkanneen Muhammedia (yhden lähteen mukaan hänet haettiin viljelmältä, toisen mukaan kotoaan). Musaratin mielestä kristitty ei olisi edes saanut mainita kyseisen profeetan nimeä. Bibi vietiin kylän vanhimman luo, joka kysyi että oliko väite jumalanpilkasta totta. Bibi kielsi syylistyneensä mihinkään, mutta Musarat väitti että kyllä syyte oli totta, ja hänen kaverinsa vahvistivat väitteen.

Kylänvanhin sanoi, että Bibillä olisi maankin lakien mukaan kaksi vaihtoehtoa, kääntyminen tai kuolema. Bibi kertoi että hän ei ollut tehnyt mitään, eikä vaihtaisi uskontoaan, ja anoi armoa. Sitä hän ei saanut, vaan poliisit joutuivat pelastamaan hänet kyläläisten vihalta ja veivät hänet ensin poliisiasemalle ja sieltä vankilaan. Vankilaan, josta hän ei ole sen koommin päässyt pois.

Juttu tuli oikeuden käsittelyyn 2010. Marraskussa 2010 hänet tuomittiin kuolemaan hirttämällä. Bibin mies kertoi aikovansa valittaa tuomiosta. Punjabin kuvernööri, Salmaan Taseer, puhui Bibin vapauttamisen puolesta ja jumalanpilkkalakeja vastaan. Hänen turvatiiminsä jäsen surmasi hänet. Pakistanin presidentti ei armahtanut Bibiä muslimien mielenosoitusten ja painostuksen takia. Myös Pakistanin vähemmistöministeri yritti saada Bibiä vapaaksi. Hänetkin murhattiin.

Paikallisesti Pakistanissa mielipiteet ovat jakautuneita tuomion ja lain oikeellisuudesta. Jotkin poliitikot ja tutkijat, mukaan lukien kaksi salamurhattua, puolustavat Bibiä ja pitävät lakia vallan ja pelon välineenä. Toisaalta fundamentalistit ovat vaatineet Bibin kuolemaa ja eräs imaami on jopa luvannut huomattavan summan palkkioksi Bibin murhasta. Bibin perhe on saanut uhkauksia ja on piiloutunut. Mikäli Bibi vapautuu, on hänen henkensä vaarassa Pakistanissa, mutta Italia, Ranska ja Espanja ovat luvanneet hänelle ja hänen perheelleen turvapaikan.

Tuomio herätti huomiota maailmalla. Amnesty International ja Human Rights Watch tuomitsivat jumalanpilkkalait uskonnollissena vainona ja vaativat niiden kumoamista. Silloinen paavi, Benedictus XVI julkisesti pyysi (called for) Bibille armahdusta (clemency). Paavin mukaan kaikkien samanlaisessa tilanteessa olevien ihmisarvoa ja perusoikeuksia tuli kunnioittaa. Bibin vapautusta ovat vaatineet lukuisat nettiaddressit, Twittertrendit ja konsertit. Kristitty pop-bändi Ooberfuse julkaisi laulun "Free Asia Bibi" ja siihen musiikkivideon, jossa kuvataan vankilan olosuhteita. Bibistä on myös kirjoitettu kirjoja.

Tällä hetkellä Bibi on yhä vankilassa, eikä tulevaisuudesta ole tietoa.

Lähteet:

http://en.wikipedia.org/wiki/Asia_Bibi_blasphemy_case

http://nypost.com/2013/08/25/sentenced- ... -of-water/ Tämä sisältää otteita Anne Isabelle Tollet'n kirjasta Blasphemy: A Memoir: Sentenced to Death over a Cup of Water

Tuo musiikkivideo löytyy täältä: http://www.kathtube.com/player.php?id=27253
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.
Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja Thelea »

Päivitetään vähän.

Viimeisin tieto on viime lokakuulta, Asia Bibi on yhä vankilassa, Pakistanin korkein oikeus otti Bibin valituksen käsittelyynsä, eli teloitus on jäissä kunnes se ratkaisee asian.

Tässä BBC:n juttu Pakistanin korkeimmasta oikeudesta: http://www.bbc.com/news/world-asia-33617186 (Heinäkuulta 2015, taitaa siellä päin kestää käsittelyissä pidempään kuin täällä :roll: )

BBC:n juttu joulukuulta: http://www.bbc.com/news/world-asia-38222680
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.
sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Jos tarina totta,tuolle voisi jo turvapaikan myöntääkkin.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Sääliksi käy, että nainen joutuu asumaan tuollaisessa ympäristössä ja nyt sen vuoksi kuolemanjonossa, kun taas onnea onkimaan lähteneiden selkärangattomien kohtaloita ennakkosäälitään täällä joka portaassa. Suhteellisuudentaju puuttuu, tällaisia naisia pitäisi vaikka hakea yksityiskoneella maistaan, samalla kun roiskaistaan maahan tänne ilmaiselle lomalle(hullu maailma) tulleet. Uskon, että tämänkaltaiset ihmiset sopeutuisivatkin hieman eri vauhtia mitä nämä kuuluisat kultamunamme ovat tehneet.

Tytötkin ovat joutuneet olemaan vihauskon tuottaman vihakoodiston perusteella ilman äitiään varmaankin puolet elämästään
Rauhanuskonto mukavuusalueellaan - HIRTÄ pakistanilaisäiti Asia Bibi akkain syytösten takia.jpg
Rauhanuskonto mukavuusalueellaan - HIRTÄ pakistanilaisäiti Asia Bibi akkain syytösten takia.jpg (86.57 KiB) Katsottu 6130 kertaa
Asia Bibi on yhä vangittuna, mutta sentään elossa ja hän on saanut yhä vaikutusvaltaisempaa tukea.
Pakistanilainen äiti Asia Bibi vahvistamassa peukalonjäljellään valittavansa saamastaan hirttotuomiosta.jpg
Pakistanilainen äiti Asia Bibi vahvistamassa peukalonjäljellään valittavansa saamastaan hirttotuomiosta.jpg (105.56 KiB) Katsottu 6130 kertaa
Molempia puolueita edustavat senaattorit Rand Paul ja Chris Coons vaativat 4.4.2017 Pakistanin valtiota vapauttamaan hänet välittömästi, lopettamaan vähemmistöuskontojen, kuten kritittyjen, vainon ja muuttamaan hölmöjä jumalanpilkka/rienauslakejaan.
Asia kahden tyttönsä kanssa ennen vangitsemistaan.jpg
Asia kahden tyttönsä kanssa ennen vangitsemistaan.jpg (204.24 KiB) Katsottu 6130 kertaa
Liikaa toivoa tämänkertaisellekaan vaatimukselle ei kannattane ikävä kyllä laittaa, sillä Rand Paul on tehnyt saman jo 2014 ilman tulosta. Usa tukee Pakistania suurilla summilla mm maataloustukia. Niitä on maksettava, koska islamistiterroristit, isis yms ja tällaiset ja tavalliset vähemmistönaiset vankilassa ovat vain sivuseikkoja, joilla ei merkitystä kuin pr-hommissa. Muslimit haluavat toki tappaa hänet, koska se sharia sanoo niin akkain puheiden perusteella. Melkoista oikeutta.

Saksankielinen kanava n-tv.de nosti Bibin viikon ihmiseksi viime pääsiäisenalusviikolla kertoen samalla Egyptin kristittyjen tragediasta. Suomen ev.lut.kirkko taas luki samaan aikaan muslimimiesten perustelluista kielteisistä tp-päätöksistä viranomaiset mahdollisimman huonoon valoon saattavia kohtia. (Tuo n-tv.de)kanava ei ole profiloitunut erityisen uskonnolliseksi.

En löytänyt naisen tämänhetkisestä kunnosta mitään, mutta välillä hänen on kerrottu oksentavan verta, pystyvän tuskin kävelemään ja olleen pahoinpidelty(viimeinen linkki alla).

Häntä voi tukea twitterissä #freeasiabibi - https://twitter.com/freeasiabibi

Lähteet:
- Hindustantimes
- N-tv.de/politik_person_der_woche
- christiansinpakistan.com
- paul.senate.gov - republikaanisenaattori Paul Ryanin lehdistötiedotteet
- gatestoneinstitute.org (hyvä kokonaiskuva jutusta).
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Naisen kuolemantuomio on nyt kumottu, sillä ei voitu aukottomasti todistaa hänen pilkanneen muslimien jumalaa juomapaikalla (ei viinanjuontipaikka) syntyneessä ämmien riidassa. Pakistanilaismuslimit eivät tätä hyväksy, vaan ovat mellakoineet, sulkeneet katuja ja tuhonneet muiden omaisuutta - normipäivä muslimimaassa. Ainakin melkein, sillä nämä vaativat nyt kuolemaa tuomion kumonneille lainoppineille sekä "uskonpilkkaajan" kavereille. Johan tapaus on vaatinut vuosia sitten yhden häntä puolustaneen huippupoliitikon eli vähemmistöministerin ja Punjabin kuvernöörin hengen. Lisää seurannee...

Oikeus vapautti jumalanpilkasta kuolemaan tuomitun kristityn Pakistanissa – islamistipuolue vaatii kuolemaa tuomareille
Mielenosoittajat ovat toistaiseksi tukkineet katuja Pakistanin suurimmissa kaupungeissa. Pääministeri on varoittanut mahdollisista vastatoimista.

Mikko Paakkanen HS, Linda Laine HS
Julkaistu: 31.10. 8:41 , Päivitetty: 31.10. 19:10

PAKISTANIN korkein oikeus kumosi keskiviikkona tuomion, jossa kaksi alempaa oikeusastetta oli määrännyt kristityn naisen hirtettäväksi islaminuskon vastaisesta jumalanpilkasta. Nainen on määrätty vapautettavaksi.

Kovan linjan islamistit alkoivat pian tuomion tultua esittää jyrkkiä vastalauseita. Tuomion on arveltu johtavan suuriin, jopa maanlaajuisiin mielenosoituksiin. Mielenosoittajat ovat toistaiseksi tukkineet katuja Pakistanin suurimmissa kaupungeissa ja heittäneet poliiseja kivillä itäisessä Lahoren kaupungissa, kertoi uutistoimisto Reuters.

Pääministeri Imran Khan varoitti illalla mielenosoittajia siitä, että kaikenlaiseen katujen pitkitettyyn sulkemiseen reagoidaan vastatoimilla, kertoi Reuters.

Neljän lapsen äiti Asia Bibi, 53, tuomittiin kuolemaan vuonna 2010, ja hän on siitä asti ollut vangittuna. Hän oli ensimmäinen nainen, joka tuomittiin Pakistanin ankarien jumalanpilkkalakien nojalla. Hän on koko ajan kiistänyt pilkanneensa Jumalaa.

KAKSI musliminaista väitti Asia Bibin puhuneen halventavasti islamista, kun naisten välille syntyi riitaa veden tarjoamisesta. Musliminaiset kieltäytyivät antamasta Asia Bibin juoda vettä samasta astiasta heidän kanssaan, koska hän ei ole muslimi.

Tuomion mukaan ei ole näyttöä siitä, että Asia Bibi olisi pilkannut Jumalaa.

”Syyttäjät eivät ehdottomasti ole onnistuneet todistamaan väitettään vailla järkevää epäilyä”, totesi päätuomari pakistanilaisen Dawn-uutiskanavan mukaan. Oikeus totesi myös, ettei ole kansanjoukon asia päättää, onko jumalanpilkkaa koskevaa lainkohtaa rikottu.

Asia Bibin tapaus on tyrmistyttänyt kristittyjä eri puolilla maailmaa. Tuomio on myös jakanut kansaa Pakistanissa, missä kaksi häntä puolustanutta poliitikkoa on Reutersin mukaan murhattu. Pakistanissa jumalanpilkkasyytösten takia joutuu helposti väkijoukkojen vihan kohteeksi tai jopa lynkatuksi, vaikka syytöksien tueksi ei olisi todisteita.

PAKISTANIN ultraislamistinen Tehreek-e-Labaik Pakistan (TLP) -puolue on jo pari viikkoa sitten uhannut lamauttaa koko Pakistanin, jos korkein oikeus vapauttaa Asia Bibin, kertoi Dawn aiemmin lokakuussa. Sen mukaan puolue on ohjeistanut paikallisjohtajiaan järjestämään istumalakkoja saman tien tuomion tultua, odottamatta puolueen keskushallinnon päätöksiä.

Viime marraskuussa TLP saartoi pääkaupunki Islamabadin vastalauseena sille, että uskonnollisen valan sanamuotoihin oli tehty pieniä muutoksia, jotka puolueen mielestä olivat jumalanpilkkaa, kertoi Reuters. Sitä seuranneissa yhteenotoissa poliisin kanssa kuoli seitsemän ja loukkaantui yli kaksisataa ihmistä. TLP:n kannattajat hajaantuivat tehtyään sopimuksen armeijan kanssa.

KESKIVIIKKONA TLP vaati kuolemaa Asia Bibin tuomiosta päättäneille korkeimman oikeuden tuomareille, kertoi Reuters. Tuomion laativat korkeimman oikeuden päätuomari sekä kaksi muuta tuomaria.

Puolue myös vaati tuomion vuoksi pääministeri Khanin hallituksen eroa.

”TLP:n johtaja Muhammad Afzal Qadri on antanut julistuksen, jonka mukaan päätuomari ja kaikki jotka määräsivät Asian vapauttamisen ansaitsevat kuoleman”, kertoi puolueen tiedottaja Ejaz Ashrafi Reutersin mukaan.

HS

Videota kuolemaa huutavista muslimimiehistä tuolla:
https://www.theguardian.com/world/video ... rned-video
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
lihamestari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Pe Elo 02, 2013 10:49 pm
Paikkakunta: Syrjäisillä kujilla

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja lihamestari »

Pakistan ja Afganistan; näistä maista ei tule mitään hyvää. Jatkuvaa levottomuutta ja sekasortoa. Sopiva pommilasti NATOn toimesta niskaan, niin oppisivat olemaan.
Vato
Poliisikoira Rex
Viestit: 284
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 10:10 am

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja Vato »

^Veit sanat suustani, kaksi turhinta paskaläävää tällä pallolla
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Ei ihme, ettei tämä järkyttävä tapaus ole kiinnostanut ollenkaan totuuteen pyrkiviä Suomen mediataloja. Suomen mediatalojen totuudessa, kun lukee, että Islam on rauhan ja rakkauden uskonto.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Marokonsoturi kirjoitti:Ei ihme, ettei tämä järkyttävä tapaus ole kiinnostanut ollenkaan totuuteen pyrkiviä Suomen mediataloja. Suomen mediatalojen totuudessa, kun lukee, että Islam on rauhan ja rakkauden uskonto.
Juu, eipä tietenkään ole kiinnostanut. :roll:

https://yle.fi/uutiset/3-10484644
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005887849.html
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/d937c ... c_ul.shtml
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005884281.html
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Hiljaa oltiin, kunnes maa meni sekaisin ja korkeimman oikeudenkin jäsenten henkget vaarassa eli oli varmaan jo pakko kertoa nyt jotain, kun sen verran suuri uutinen? Lisäksi Suomen rajoilla vellonut pahin muslimimiestulva on toistaiseksi takana. Melko vähällä tiedotuksella täällä ollaan menty varsinaisesta kuolemantumiosta, nythän koko maa on sekaisin ja esim. matkapuhelinverkko oli ainakin la alhaalla raivon liennyttämiseksi julkisilla paikoilla.

Mitenkähän, kait Suomi kuuluu niihin länsimaisiin demokratioihin, jotka luvanneet tälle oikeasti vainotulle ihmiselle turvapaikan ja pyrkii vaikuttamaan hänen turvalliseen maastapääsyyn?
No ei ole, eivätkä ole edes polkupyörää ostaneet kuten valtakunnan parin vuoden takaiselle ykkösuhrille, pikku-Vadelle.

Syytä olisi hommata tämä nainen tänne Suomeen vaikka kera perheensä, samalla kun poistettaisiin sieltä turhimmasta päästä maahantunkeutujia, jotka ovat turvapaikanhakijoiden irvikuvia ja tehneet siten hallaa koko turvapaikkakäytännölle. No Suomihan tätä ei tee, mutta josko joku maa, joka haluaa auttaa häntä välittämättä mielipahasta, fatwa- ja terroriuhkauksista, mitä se tälle maalle todennäköisesti poikisi.

Outoa, että eivät päästäneet naista pois hyvissä ajoin hiljaisuudessa, koska ei kai nuo niin tyhmiä voi olla, etteivätkö olisi tienneet mitä vapauttava päätös tarkoittaa?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Tackleberry kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti:Ei ihme, ettei tämä järkyttävä tapaus ole kiinnostanut ollenkaan totuuteen pyrkiviä Suomen mediataloja. Suomen mediatalojen totuudessa, kun lukee, että Islam on rauhan ja rakkauden uskonto.
Juu, eipä tietenkään ole kiinnostanut. :roll:

https://yle.fi/uutiset/3-10484644
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005887849.html
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/d937c ... c_ul.shtml
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005884281.html
Noin niinkuin uskonnollinen Islam on iskenyt patriarkaisella limaisella kourallaan Bibiä vuodesta 2009 lähtien ja nämä totuusmediasi ovat päivänneet juttunsa vuodelle 2018. Eli eipä ole Bibin tilanne kiinnostanut. Ettei olisi MV-media uutisoinut tätä ensin ja totuusmediat sitten perässä pakon edessä tiedon tultua julki..
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

DemlaMinfo kirjoitti:
Tackleberry kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti:Ei ihme, ettei tämä järkyttävä tapaus ole kiinnostanut ollenkaan totuuteen pyrkiviä Suomen mediataloja. Suomen mediatalojen totuudessa, kun lukee, että Islam on rauhan ja rakkauden uskonto.
Juu, eipä tietenkään ole kiinnostanut. :roll:

https://yle.fi/uutiset/3-10484644
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005887849.html
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/d937c ... c_ul.shtml
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005884281.html
Noin niinkuin uskonnollinen Islam on iskenyt patriarkaisella limaisella kourallaan Bibiä vuodesta 2009 lähtien ja nämä totuusmediasi ovat päivänneet juttunsa vuodelle 2018. Eli eipä ole Bibin tilanne kiinnostanut. Ettei olisi MV-media uutisoinut tätä ensin ja totuusmediat sitten perässä pakon edessä tiedon tultua julki..
Siirretään maalitolppia sitä mukaa kun väitteet osoitetaan vääriksi.

What else is new? :mrgreen:
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Tackleberry kirjoitti: Siirretään maalitolppia sitä mukaa kun väitteet osoitetaan vääriksi.

What else is new? :mrgreen:
Uutisoidaan vasta pakon edessä 10-vuotta myöhemmin.. mikä se sellainen totuusmedia / aitomedia on? Islamin huonot puolet tulevat hyvin ilmi Bibin tapauksessa. Eihän sellaista voitu uutisoida ennen aavikkouskonnollisten Euroopan retkeä.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7424
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Tuomari Saqib Nasir haki perusteita päätökselle Koraanista. Suvaitsevaisuus on islamin perusperiaate, hän korosti.

https://yle.fi/uutiset/3-10484644
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7424
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Asia Bibin tapaus

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

lihamestari kirjoitti:Pakistan ja Afganistan; näistä maista ei tule mitään hyvää. Jatkuvaa levottomuutta ja sekasortoa. Sopiva pommilasti NATOn toimesta niskaan, niin oppisivat olemaan.
Naton pommitusten takia sieltä on väestö lähtenytkin muualle. Israelista nämä Lähi-Idän levottomuudet johtuvat. Tietysti olisi siellä ollut yksittäisiä ongelmia ihmisoikeusten kanssa joka tapauksessa liittyen islamiin, mutta mitään laajamittaista joukkopakoa valtion ja valtion talouden romahtamisen takia ei olisi nähty.
Vastaa Viestiin