Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua, 2014

Tähän osioon kaikki muut rikoksiin liittyvät asiat

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Avatar
PaxCow
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2527
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua, 2014

Viesti Kirjoittaja PaxCow » Pe Maalis 14, 2014 3:43 pm

Poliisi esti iskun yliopistoon

Mies ja nainen suunnittelivat iskua Helsingin yliopistoon. Iltalehden tietojen mukaan takavarikkoon olisi saatu räjähteitä.

Kaksi henkilöä on vangittu epäiltynä iskun suunnittelusta Helsingin yliopistoon. Kaksikko vangittiin lauantaina Helsingin käräjäoikeuden salaisessa pakkokeinoistunnossa. Vangitsemisen perusteena oli epäily toisen henkeen ja terveyteen koskevan rikoksen valmistelusta.

Poliisi on toistaiseksi äärimmäisen vaitonainen tapauksesta.

- Voin vahvistaa vain, että tutkinta on meneillään, toteaa rikosylikomisario Arto Karalahti Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä.

Vangitut 23-vuotias mies ja 24-vuotias nainen ovat Suomen kansalaisia. Iltalehden tietojen mukaan mies on kotoisin Pohjois-Suomesta, nainen pääkaupunkiseudulta. Mies valmistui muutama vuosi sitten sähköasentajaksi. Poliisi otti heidät kiinni eri aikoihin viime viikolla.
Iltapulu
Iskun uhka säikäytti Helsingin yliopistolla – turvallisuusasioita pohdittiin pikakokouksessa

Yliopistoa uhannut isku on herättänyt huolta työntekijöiden ja opiskelijoiden keskuudessa. Helsingin poliisi on vanginnut kaksi henkilöä epäiltynä iskun suunnittelusta Helsingin yliopistoon. Vangitsemisesta kertoi ensin Iltalehti.

Helsingin yliopiston johdon ja turvallisuushenkilöstön edustajat kokoontuivat tänään perjantaina puimaan yliopistoja viime aikoina kohdanneita uhkia.

Lauantaina poliisi vangitsi miehen ja naisen, joiden epäillään suunnitelleen iskua Helsingin yliopistoon. Lisäksi viime viikon keskiviikkona Esa Saarista puukotettiin Aalto-yliopistolla Espoon Otaniemessä.

- Uskon, että monet yliopiston työntekijät ja opiskelijat ovat huolissaan tilanteesta. Yliopiston johdon ja turvallisuudesta vastaavien henkilöiden osalta me tietysti tarkastelemme meidän toimintakäytäntöjämme, että onko niissä tarpeen tehdä jotain muutoksia, sanoo Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen.

Yliopistossa odotetaan kuitenkin lisätietoja poliisilta, ennen kuin mihinkään toimenpiteisiin ryhdytään.

- Toistaiseksi emme ole huomanneet, että tarpeita yliopiston toimintakäytäntöjen muuttamiseksi olisi ollut.

Hämäläinen on yllättynyt siitä, että kaksi poliisitutkintaa on virinnyt lyhyen ajan sisällä yliopistoihin liittyen.

- Kyllä täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Itselläni ei ole tiedossa muita vastaavia tapauksia. Ehkä se on yleinen yhteiskunnallinen kysymys, että mistä kaikesta tällaisessa voi olla kyse.
Yle

Mikähän tässä on taustalla?
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

URSA
Sherlock John Holmes
Viestit: 5177
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja URSA » Pe Maalis 14, 2014 5:16 pm

MTV; uutisessa on kiinnostava yksityiskohta;
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/3102310
Poliisi: Yliopiston kemikaaliturma ja isku-uhka eivät liity toisiinsa
Rikos Julkaistu 14.03.2014 13:43

Helsingin poliisin mukaan tänään uutisoitu isku-uhka Helsingin yliopistoon ja Viikin kampuksella tapahtunut kemikaaliturma eivät liity millään tavalla toisiinsa.

Helsingin yliopiston biokeskuksessa yöllä tapahtuneessa kemikaaliturmassa sai surmansa kokenut tutkija. Asiassa on käynnistetty kuolemansyyntutkinta, eikä turmaan epäillä liittyvän rikosta. Poliisi korostaa, ettei tapaukseen liity vuoto- tai onnettomuustilannetta.

Yliopistoon 28. helmikuuta kohdistuneesta isku-uhkasta poliisi on ollut äärimmäisen vaitonainen. Helsingin poliisi vahvistaa sen, että sillä on tutkittavana törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu, jonka kohteena on ollut Helsingin yliopisto.

Rikoksesta epäiltynä on vangittu kaksi henkilöä, 23-vuotias mies ja 24-vuotias nainen. Nainen asuu pääkaupunkiseudulla ja mies Pohjois-Suomessa. Poliisi ei kommentoi rikoksen motiivia tai epäiltyjen toimia.
Jos ymmärrän uutisen oikein, isku oli ollut tarkoitus tehdä 28. helmikuuta. Siitä voisi päätellä poliisin saaneen suunnitelman selville viime hetkillä, koska asiasta uutisoidaan nyt.

Toivottavasti suunnitelman motiivi selviää, se kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Oliko se olevinaan poliittinen, vai oliko kyse pelkästä julkisuuden hakemisesta. 28.2 oli suomalaisen kulttuurin päivä, onkohan se ollut sattumaa. Ainakaan yliopiston sivuilla ei kerrota, että siellä olisi ollut mitään suurta tapahtumaa tuona päivänä. Mutta suurimpiin luentosaleihin mahtuu yli 200 henkeä, joten tuo parivaljakko on saattanut suunnitella jotain Breivikin päihittämistä. Sairasta touhua.

Aizerbaidzan
Fitz ratkaisee
Viestit: 6437
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan » Ke Huhti 02, 2014 11:47 am

Onpas kummallisen vähän herättänyt mielenkiintoa tämä tapaus. Poliisi valotti eilen Iltalehdelle vangitun kaksikon motiivia:

"Helsingin yliopistoon kohdistuvan räjähdeiskun suunnittelusta epäillyt halusivat päästä mielentilatutkimukseen.

Tutkintavankeudessa istuva kaksikko veti kuitenkin vaatimuksensa pois Helsingin käräjäoikeudesta kuultuaan, että syyttäjä vastusti tutkimukseen pääsyä ennen varsinaisen rikoskäsittelyn alkua.

Poliisi on edistynyt tutkinnassa, joskaan se ei paljasta, ovatko epäillyt myöntäneet mitään kuulusteluissa. Poliisi ei myöskään kerro, minkälaista räjähdettä tai räjähteen raaka-ainetta se on saanut talteen.

- Takavarikoitua materiaalia on parhaillaan analysoitavana, sanoo tutkintaa johtava rikosylikomisario Arto Karalahti.

Vangittu 23-vuotias mies on kotoisin Pohjois-Suomesta, 24-vuotias nainen puolestaan pääkaupunkiseudulta. Heidät vangittiin runsaat kolme viikkoa sitten törkeän henkeen ja terveyteen koskevan rikoksen valmistelusta.

Poliisin mukaan kaksikko oli tutustunut toisiinsa pari vuotta sitten verkon kautta. Kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesta seurustelusuhteesta.

Karalahti sanoo, että poliisille on muodostunut jonkinlainen käsitys iskun valmistelun motiiveista. Hänen mukaansa syyt näyttävät liittyvän tyytymättömyyteen yhteiskuntaa kohtaan."


Lähde: Iltalehti


Eräällä toisella keskustelupalstalla oli jokin aika sitten valokuva Helsingin käräjäoikeuden käsiteltävien juttujen luettelosta, jossa näkyi vangittujen nimet. Linkki kuvaan poistettiin palstalta, mutta siitä kävi ilmi, että epäillyt ovat kotosuomalaisia. Vangitun miehen sukunimi on sukunimenä harvinainen, mutta etunimenä suht yleinen 1940-59 syntyneiden keskuudessa (lähde: väestörekisterikeskus). Vangitulla naisella on todella harvinainen etunimi. Väestörekisterin mukaan kyseisen nimen kantajia on vain alle 5 kpl.

kakkosurpo
Fitz ratkaisee
Viestit: 6829
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo » Ke Huhti 02, 2014 3:05 pm

Mikäköhän on takana tossa kun eivät vielä päässeet mielentilatutkimukseen? Miksi syyttäjä vastusti sitä? Joka tapauksessa heidät tullaan passittamaan kuupan tutkimuksiin aikanaan. Miksi ei jo nyt?
Jos suunniteltu teko olisi onnistunut niin olisi ollut siinä iltapäivä roskille taivasosuus auki kun ois painettu yötäpäivää extranumeroita pitkälle kesään asti. Näköjään näitä sekopäitä riittää jotka suunnittelevat järjettömiä iskujaan koululaitoksiin/oppilaitoksiin/kauppakeskuksiin ja muihin vastaaviin.
Täällä tänään, missä huomenna?

Alibaba

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Alibaba » Ke Huhti 02, 2014 3:43 pm

On yleensä ihme, että Karalahdelta pääsi tämä lipsahtamaan julki, vai oliko tarkoituskin! Näitä pakkokeinosalaoikeuksia käydään paljon. Harvoin poliisi, tai oikeusministeriö "antaa tulla esille" jutun. Laamanni Eero Takkunen kertoi joskus haastattelussaan väännellen ja kierrellen, että "tehdään muutamia ... vuodessa .... niin muutamia .... kymmeniä ... korkeintaan".
Tämä kai on 2014 kolmas julkitullut, joten loppuvuodesta pitää olla sitten ruuhkaa. Sama laamanni muuten väitti, että "osa menee suoraan poliisilta Helsingin hovioikeuden kautta, jos asiassa on sotilas- tai valtiosalaisuus mukana".

Itse yliopiston keissiin voinen viekkaasti arvioida syitä kaksi.
1. Arvostelutyytymättömyys tenteistä, tahi erottaminen yliopistosta, josta suunniteltu kosto ehkä rehtorikansliaan.
2. Tarkoitus tuhota ja rikkoa jokin tiedossa oleva serveri, jolla seuraamuksena ehkä kokonaisen tiedekunnan väitösten, gradujen ja tenttien menetys.

Ykkösessä ei kai pyrittäisikään välttämään henkilövahinkoja, vaan niitä tarkoittaen. Kakkosessa sitten kai 28. on perjantai, niin iltaräjäytys serverihuoneessa.

Jossittelunani laittaisin taas tämän käsitteen "räjähteet". Poliisin sana on nyt väitteenä räjähteistä tekijäehdokkailla. Ovatko tehokkaita louhintatyöhön tarkoitettuja, vain jotakin kotikemistin hiilestä ja kloriitista hiertämää tulikukkaruutia? Joskushan syytteen "räjähteeksi" on oikeudessa kelvannut nestekaasupullo, haulikonpatruunoista tyhjätty ruuti, tai rikkikiisujauhotulitikkujen päät moska.
Joskus ei oikeus ole lotkauttanut korviaan vaikka konnalla on ollut vetypedoksiini-asetoniputket mukanaan mennessään "juhlimaan uhrin luokse" tappoa, tai käsikranaati!
Miksi vangitsemiskäsittely vaadittiin salaiseksi? Se herättää minussa aina kolme kysymystä.
1. Mikä ei kestä julkisuutta poliisin/syyttäjän vaatimuksissa?
2. Voiko syyte olla tekaistu ja todellinen syy poliittinen, taloudellinen, tai tiedollinen, jolla "syytetty" vaimennetaan?
3. Mikä ei siedä oikeudenkäynnissä läpinäkyvyyttä? Onko se valhesyytös, tekemätön tutkimus, vai kolmannen tahon vaatimus?

Muistutan, että valhesyytteillä on menty Ulvilan näyttelijän Tannerin kohdalla, Pirkanmaalla autokauppiaan konkurssissa ja vaikkapa akkansa hukuttamisesta epäillyn poliisin kohdalla viime vuosina. Tannerilta meni lopullisesti työ ja mahdollisuus näytellä. Autokauppiaalta miljoonaomaisuus, perhe ja maine. Poliisi sentään sai työnsä ja nimityksen korkeampaan virkaan, sekä korkoineen palkkarahat hyllytyksestään.

ofoni
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 234
Liittynyt: Ti Marras 12, 2013 3:45 am

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja ofoni » To Huhti 03, 2014 12:09 am

PaxCow kirjoitti:[

Vangitut 23-vuotias mies ja 24-vuotias nainen ovat Suomen kansalaisia. Iltalehden tietojen mukaan mies on kotoisin Pohjois-Suomesta, nainen pääkaupunkiseudulta. Mies valmistui muutama vuosi sitten sähköasentajaksi. Poliisi otti heidät kiinni eri aikoihin viime viikolla.
Amisviikseä vituttanut kun toisilla on enemmän älliä kuin hänellä, eikä hänellä ole järki riittänyt kuin ammattikoulun käymiseen?> räjäytetään ne vitun neropatit?

Aizerbaidzan
Fitz ratkaisee
Viestit: 6437
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan » Ke Touko 07, 2014 3:44 pm

Syyttäjä syyttää ensi viikon keskiviikkona pidettävässä oikeudenkäynnissä vuonna 1989 syntynyttä naista ja vuonna 1990 syntynyttä miestä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Syytteen mukaan he olivat suunnitelleet ja sopineet useiden henkilöiden surmaamisesta. Heillä oli hallussaan erilaisia välineitä, joilla teko oli tarkoitus toteuttaa.

Lähde: MTV

Avatar
Kaizer Sose
Tarkastaja Morse
Viestit: 952
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose » Ke Touko 07, 2014 3:51 pm

Mitäköhän ihmettä tässä on takana. Joukkoteurastuksenko ovat aikoneet toteuttaa ja vielä monenlaisia aseita. Mielenkiinnolla odotellen jatkoa.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.

Koimies
Sammakkoprofessori
Viestit: 489
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Koimies » Ke Touko 07, 2014 4:18 pm

Tyytymättömyys yhteiskuntaa kohtaan? :roll: Jos tuollaisia puhuvat, herää kysymys onko henkilöillä jokin yhteys Suomen anarkistipiireihin.
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.

Avatar
PaxCow
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2527
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja PaxCow » To Touko 08, 2014 8:19 am

Kaizer Sose kirjoitti:Mitäköhän ihmettä tässä on takana.
Samaa ihmettelen yhä. Todella vähän tietoa on tihkunut julkisuuteen. Poliittisen ryhmän iskuksi kohde on vähintäänkin outo. Kouluräiskintä voisi tietty tulla kyseeseen, mutta kumpikaan epäillyistä ei kai yliopistossa opiskellut - toisaalta tietoa on tullut niin vähän, ettei opinahjoista ole kerrottu. Tuon sähköasentajaksi valmistuneen miehen ei ensimmäiseksi olettaisi yliopistolla opiskelleen, mutta naisesta ei vissiin ole mitään tietoa.

Ensimmäiseksi tulisi mieleen syvä henkilökohtainen kauna jotakin opiskelijaa/opettajaa kohtaan, mutta siltikin isompi isku yliopistoon vaikuttaa erikoiselta.

Toisaalta jos iskua oltiin kohdistamassa vaikkapa tiettyyn tiedekuntaan, motiiviksi voi paljastua ties mitä.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

DollariExpress
Lovejoy
Viestit: 1702
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja DollariExpress » To Touko 08, 2014 8:44 am

itse ihmettelen lähinnä,että miten nää jäi kiinni,miten tieto oli poliisille mennyt,niin että ne otti peräti tosissaan sen?? :shock:

tällaisiä ei kyllä sais päästää vapaalle jalalle ainakaan 10-20 vuoteen ja senkin jälkeen äärimmäisen tarkkaan kontrolliin molemmat,mieluummin ei koskaan enää vapauteen.

viattomien ihmisten joukkosurmaa kun suunnittelee,niin silloin kyllä pitäisi naamat mennä lehtiin ja uutisiin,siinä on tietentahtoen valittu semmonen polku jolta ei ole takaisin kääntymistä,nämä on niitä todellisia sekopäitä joita ihmisten pitää varoa.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

Gilgamesh
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Joulu 10, 2013 4:20 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Gilgamesh » To Touko 08, 2014 8:50 am

Tai sitten poliisi liioittelee ja haluaa parantaa omaa mainettaan. No, viikon sisällä asia selviää tarkemmin.

Aizerbaidzan
Fitz ratkaisee
Viestit: 6437
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan » To Touko 08, 2014 10:39 am

PaxCow kirjoitti:Tuon sähköasentajaksi valmistuneen miehen ei ensimmäiseksi olettaisi yliopistolla opiskelleen, mutta naisesta ei vissiin ole mitään tietoa.
Hesarin mukaan kumpikaan syytetyistä ei ollut kirjoilla yliopistossa.
DollariExpress kirjoitti:tällaisiä ei kyllä sais päästää vapaalle jalalle ainakaan 10-20 vuoteen ja senkin jälkeen äärimmäisen tarkkaan kontrolliin molemmat,mieluummin ei koskaan enää vapauteen.
Rikosnimike törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu kirjattiin rikoslakiimme viime vuoden elokuussa. Tämä tulee olemaan ensimmäinen oikeudenkäynti, jossa kyseisellä nimikkeellä vaaditaan rangaistusta. Lakitekstin perusteella kovin pitkää kakkua ei ole luvassa:

Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu

Joka 1–3 tai 6 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä varten

1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa,

2) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman jonkin mainitun rikoksen tekemisestä tai

3) palkkaa, käskee tai muuten yllyttää toista mainitun rikoksen tekemiseen taikka lupautuu tai tarjoutuu tekemään sen

on tuomittava törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa, 1 momenttia ei kuitenkaan sovelleta.

Neiti Lemon
Parranpäristäjä
Viestit: 86
Liittynyt: Su Kesä 09, 2013 9:38 pm

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Neiti Lemon » To Touko 08, 2014 10:49 am

2011 Jyväskylän yliopistolla evakuoitiin yksi Mattilanniemen rakennuksista aseuhan vuoksi. Mitään asetta ei löytynyt ja väki oli ihan rauhallisena, mutta se kylmäävä tunne istua luennolla (Seminaarinmäen puolella kylläkin) ja odottaa, alkaako tapahtua, kenellä on ase ja missä se tyyppi on tällä hetkellä, onko tullut tälle puolen kampusta, istuuko takanani, onko se tuo, joka tuli myöhässä sisään luennolle...

Olen ihan samaa mieltä Dollarin kanssa: tuolle tielle lähteneet ovat liian vaarallisia pitkään aikaan vapautettaviksi. Tuo enintään neljä vuotta on liian vähän. Kuvat ja nimet ainakin julkisuuteen. Pelkkä tieto siitä, mitä olisi saattanut tapahtua aiheuttaa pelkoa -itse ahdistun nykyään massaluennoista, jotka voisivat olla jollekin sekopäälle unelmakohde toteuttaa sairaita fantasioitaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011031 ... 9_uu.shtml

Alibaba

Re: Helsingin yliopistoon suunniteltiin iskua

Viesti Kirjoittaja Alibaba » To Touko 08, 2014 12:59 pm

Veikkaan, että oikeus on avoin 8 minuuttia alusta ja sitten työnnetään turhat ulos. Sittemmin syyttäjä pyrkii saamaan syytteen ja käsittelyn salaiseksi ensin vuodeksi ja sitten vuoteen 2064. Tähän päädyn, kun mitään konkretiaa ja uutta ei vuoda nyt valtakunnan suurmarsalkkasyyttäjä Kalskekaan ajankulukseen lehdistöön. Siksi otan kolmen kohdan aikaisemmasta kirjoituksestani uskallan esille ja painotan kohtaa kolme.
Kohta kolmen ajatus, että onkin taas joidenkin palkittujen Tero-poliisien oma hulluus tullut esille. He ovat kehittäneet valtavan juutalaisamerikkalaisen filmin ainekset kokoon ja taas syytetään ja hangataan asiaa asiantuntijoiden kanssa viisi vuotta, kuin Aueria.

1. Mikä ei kestä julkisuutta poliisin/syyttäjän vaatimuksissa?
2. Voiko syyte olla tekaistu ja todellinen syy poliittinen, taloudellinen, tai tiedollinen, jolla "syytetty" vaimennetaan?
3. Mikä ei siedä oikeudenkäynnissä läpinäkyvyyttä? Onko se valhesyytös, tekemätön tutkimus, vai kolmannen tahon vaatimus?

Erikoista on myös tämä, että joudun lähettämään nämä kaksi tai kolme kertaa. Pitää aina ensin kopioida ja katsoa menikö lähetys kuuhun vai NSA:n arkistoon.

Vastaa Viestiin