Toholammin liikenneturma 2014 - neljä nuorta kuoli

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
tuuli
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: Pe Tammi 28, 2011 1:54 am
Paikkakunta: Pori

Toholammin liikenneturma 2014 - neljä nuorta kuoli

Viesti Kirjoittaja tuuli »

Neljä nuorta miestä on kuollut liikenneonnettomuudessa Toholammilla Pohjanmaalla.

Ilmoitus liikenneonnettomuudesta tuli Pohjanmaan poliisilaitokselle varhain aamulla kello 6.34.

Onnettomuus oli tapahtunut hetkeä aiemmin Toholammilla Sykäräisentiellä. Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöauto oli suistunut ulos tieltä ja henkilöautossa olleet olivat menehtyneet välittömästi tapahtumapaikalla.

Uhrit ovat iältään 14-, 15-, 18-, ja 21-vuotiaita. Kaikki ovat paikkakuntalaisia.

Poliisi ei uhrien omaisten suojelemiseksi kerro tarkemmin esimerkiksi sitä, ovatko uhrit sukua keskenään vai oliko kyseessä kaveriporukka.

- Tämä on erittäin pieni paikkakunta, jossa kaikki tuntevat toisensa. Tässä on kaikki, mitä kerromme, rikosylikonstaapeli Mikko Pesola Pohjanmaan poliisista kertoo.

Toholampi on reilun 3000 asukkaan kunta Keski-Pohjanmaan maakunnassa.

Pesola sanoo, että ilmoituksen ulosajosta teki ulkopuolinen henkilö.

Uhrit olivat liikkeellä valkoisella BMW-merkkisellä henkilöautolla. Poliisi pyytää kaikkia ottamaan yhteyttä, jotka ovat nähneet kyseisen henkilöauton Toholammin Sykäräisillä. Tiedot autosta voi soittaa numeroon 0295 415 883.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä. Tässä vaiheessa poliisi ei kerro, onko sillä epäilyjä onnettomuuteen johtaneista syistä.

- Tiedotamme asiasta varmastikin lisää alkuviikosta, Pesola sanoo.

Poliisin mukaan onnettomuushetkellä oli normaali hyvä kesäkeli. Auto oli matkalla Toholammin suunnasta kohti Lestijärveä, kun se suistui tieltä lievästi kaartuvassa mutkassa.

Poliisi kuvailee Sykäräisentietä asvaltoiduksi rauhalliseksi pikkutieksi.
IL

Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8116
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Siellä on kuljettajalla taas ollut näemmä Vatasen jalat mutta omat kädet. Ja pikku ihme jos ei alkoholilla olisi taas osuutta asiaan mahdollisesti kuskia myöten. Humaltunut kyytiporukka joka tapauksessa osaa kovasti kannustaa ajamaan lujempaa ja sittenhän se ojien välissä sijaitseva alue käy lopulta aivan liian kapeaksi. Ei ole kauaakaan kun tapahtui toinenkin nuorten kaahaama onnettomuus jossa olisi voinut hyvinkin kuolla enemmänkin kuin yksi, joten eipä tällaisten uutisten ilmaantuminen lehtiin kesäyön jäljiltä sinänsä jaksa edes yllättää. Ikävää toki mutta ei yllättävää.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Ei se mitenkään sanottua ole että porukka olisi ollut kännissä vaikka toki ihan mahdollista. Kyllähän noita tapahtuu paljon selvin päinkin että katsotaan paljonko bemari kulkee.

Meredith
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 3:23 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Meredith »

Vauhti on ainakin ollut kova.
Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi,
eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. Luuk. 8:17

peteme
Neuvoja-Jack
Viestit: 569
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 7:10 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja peteme »

Toivottavasti ei ollut veljeksiä kun iät olivat sen oloisia. Ikävä tapaus joka tapauksessa.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Kamalaa. Ehkä valvottu koko yö, ja kännin päälle lähdetty vielä aamuisella kruisailemaan. Hyvä meno, lisää kaasua ja mutkasta ulos, eikä turvavöitä.

Koskettaa niin läheltä, muutamia vuosia sitten lähti läheinen juurikin näin. Itku. :cry:
All is pretty.
- Andy Warhol

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Ensin nousi pala kurkkuun kun luin tästä. Jälkeepäin nousi kiukku ja vitutus. Taas kuolemattomat nuoret ovat ajelleet raskaalla kaasujalalla. Kovaa on pitänyt mennä, että kaikki neljä ovat kuolleet. Harmittaa niin hemmetistä tälläinen, kun henkiä haaskataan tyhjän takia. Onneksi ei tullut autoa vastaan niin että joku ulkopuolinenkin olisi vielä joutunut tähän mukaan - ihan nyt vaan jos jotain positiivista yrittää tästä löytää.. :?
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

Porin

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Porin »

peteme kirjoitti:Toivottavasti ei ollut veljeksiä kun iät olivat sen oloisia. Ikävä tapaus joka tapauksessa.
Iät sopisi kyllä veljeksiin tai serkuksiin.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Nopeasti googlasin, ainakin kahdella (nuorimmalla?) näyttäisi olevan eri sukunimet, mutta sama kaveripiiri. Pahin pelkoni oli, että ovat kaikki samasta perheestä. Nämä jutut särkevät mun sydämen. Voimia perheille ja kavereille! RIP
All is pretty.
- Andy Warhol

Meredith
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 3:23 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Meredith »

Ilmeisesti eivät - ainakaan kaikki ole saman perheen lapsia.
Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi,
eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. Luuk. 8:17

ofoni
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ti Marras 12, 2013 3:45 am

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja ofoni »

Ei kyllä rassaa laisinkaan tämän kuljettajan kohtalo, ehkä kyytiläisten. Helvetin hyvä juttu, ettei ehtinyt ketään sivullista tappaa! Näitä muiden teveydestä ja hengestä piittamattomia näkee liikenteessä päivittäin, eikö ne voisi tappaa toisensa?

Tanjuzka
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Tanjuzka »

Itse kanssa toivon ettei olisi samasta perheestä nämä.
Taas 4 niin turhaa nuorten kuolemaa :(

Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Coyote »

Yksi nuorukainen jäi kyydistä vain hetkeä ennen Toholammin turmaa

Viisi nuorta miestä oli viettämässä perjantai-iltaa Toholammilla Tohis rock -tapahtumassa. Noin puoli seitsemän aikaan lauantaiaamuna nuoret lähtivät ajelemaan kotia kohti mutkaisen Sykäräisentien kautta.
Yksi nuorimies jäi kesken matkaa pois kyydistä ja meni kaverinsa luo nukkumaan.

Hetkeä myöhemmin valkoinen, muutaman päivän vanha BMW ajautui Sykäräisentien mutkassa tieltä ulos kohtalokkain seurauksin. Autossa olleet kaikki neljä nuortamiestä, iältään 14-, 15-, 18- ja 21-vuotiaita, menehtyivät välittömästi onnettomuuspaikalla.

Auto oli ensi liukunut ajokaistalta tienpientareelle, hypähtänyt ojan yli, sitten kulkenut noin viisikymmentä metriä ja katkaisten puun mennessään päätynyt ojan reunalle.

Silminnäkijän mukaan BMW oli ajanut hurjaa vauhtia, ja sen jälkeen oli kuulunut valtava pamahdus. Pyörällä onnettomuuspaikalle saapunut mies oli joutunut toteamaan tapahtuneen ja hälytti heti apua.

Paikalla olleiden mukaan vain 18-vuotiaalla kuljettajalla oli ollut turvavyö kiinni. Hän oli juuri saanut ajokortin. Poliisi ei ole vahvistanut tietoja.

Iltapäivällä onnettomuuspaikalla kävi lukuisia nuoria tuomassa kynttilöitä ja kukkia uhrien muistoksi. Seurakunta piti paikkakunnalla illalla myös muistotilaisuuden uhreille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014070 ... 7_uu.shtml

Nippu
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 4:07 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Nippu »

Ainakin Hevostalli.netin tietotoimiston mukaan kaikki nuoret olivat eri perheistä, mikä ei sulje pois mahdollisuutta, että olisivat voineet olla sukua keskenään. Hirvittävä onnettomuus ja suunnaton suru perheille :( Toivottavasti edes joku oppisi tästä jotain.

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Neljä nuorta kuoli rajussa ulosajossa Toholammilla

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Gladys kirjoitti:Nopeasti googlasin, ainakin kahdella (nuorimmalla?) näyttäisi olevan eri sukunimet, mutta sama kaveripiiri. Pahin pelkoni oli, että ovat kaikki samasta perheestä. Nämä jutut särkevät mun sydämen. Voimia perheille ja kavereille! RIP
Pelkäsin myös, että sisaruksia mennyt. Hirvittävän nuoria olivat ja niin turhaan. Nämä jutut särkevät minunkin sydämen.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

Vastaa Viestiin