Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Erikoisjoukot pelastivat siepatun 7-vuotiaan Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Erikoisjoukot pelastivat siepatun 7-vuotiaan Venäjällä – operaation ratkaisevat hetket tallentuivat dramaattiselle videolle

Koulumatkalla siepattu pikkupoika ehti olla kateissa 52 päivää. Hänen pelättiin jo päätyneen murhatuksi.

Venäjällä poliisin erikoisjoukot ovat onnistuneet pelastamaan siepatun 7-vuotiaan pojan operaatiossa, joka toteutettiin Moskovan itäpuolella sijaitsevassa Makarihan kylässä alkuviikosta. Samalla pidätettiin sieppauksesta epäilty, kylässä asuva 26-vuotias mies, jonka epäillään myös käyttäneen poikaa seksuaalisesti hyväkseen.

Poika siepattiin 28. syyskuuta läheisestä Gorkin kylästä, kun hän oli kävelemässä noin 200 metrin matkaa koulubussipysäkiltä kotiinsa. Hänen oli pelätty jo joutuneen murhatuksi, sillä poliisin, armeijan sekä lukuisien vapaaehtoisten suorittamat laajat etsinnät eivät olleet tuottaneet tulosta.

Venäjän sisäministeriön perjantaina julkaisemalla dramaattisella videolla näkyy, kuinka erikoisjoukot tunkeutuivat vahvistetun metallioven läpi huoneistoon, jossa poikaa pidettiin. Videolla kuuluu, kuinka epäilty kertoi poliisille pojan pelaavan tabletilla pelejä talon kellarissa.

Operaatio suunniteltiin yhteistyössä Interpolin kanssa. Järjestön työntekijät Yhdysvalloissa olivat aiemmin havainneet anonyymissä verkossa käyttäjän, jolla oli mahdollinen yhteys heille aiemmin tuntemattomaan sieppaustapaukseen Venäjällä.

Anonyymin verkon käyttäjän sekä pojan sijainti onnistuttiin paikantamaan kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla. Tämän jälkeen Venäjän viranomaiset tunnistivat epäillyn ja pojan pelastusoperaatio voitiin käynnistää.

– Tänään nuori poika on päässyt palaamaan sinne, minne hän kuuluu – perheensä luokse. Kiitos kuuluu työlleen omistautuneille erikoisjoukoille sekä viranomaisten nopealle toiminnalle ympäri maailmaa, Interpolin pääjohtaja Jürgen Stock kiitteli poliisijärjestön julkaisemassa tiedotteessa.

Pojan isä kertoi Tass-uutistoimistolle, että lapsi voi hyvin hänelle tehdyn lääkärintarkastuksen perusteella, eikä hän myöskään ole menettänyt juurikaan painoaan 52 päivän aikana. Pojalle ja hänen perheelleen on annettu psykologista apua.

– Uskoimme aina, että löytäisimme hänet. Hän oli erittäin onnellinen nähdessään äitinsä, isä kertoi paikalliselle REN TV -kanavalle Daily Mailin mukaan.

– Olemme häkeltyneitä. Tämä on tunneräjähdys, ja helpotus on suuri, koska koettelemus on ohi. Lopultakin hän löytyi, isä jatkoi.

Isän mukaan poika saa levätä nyt. Hän ei ole pyytänyt mitään, mutta ei halua poistua äitinsä viereltä eikä myöskään puhua muiden kuin vanhempiensa kanssa.

26-vuotias epäilty on myöntänyt ”turmelleensa” poikaa, mutta kiistänyt raiskanneensa tämän. Miehen kerrottiin siepanneen aiemmin myös tytön, mutta tämä oli löydetty pian sieppauksen jälkeen.

Tapauksesta uutisoi myös BBC.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007634121.html

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Ruotsalainen ravivalmentaja pyöritti bordellia omassa kodissaan – "Ostin ennen kaikkea heinää"

Ruotsin ravipiirissä kuohuu.

Ruotsalaista ravivalmentajaa epäillään pyörittäneen bordellia omassa kodissaan, kertoo ruotsalainen Expressen. Länsiruotsalainen mies on ohjeistanut hevosiaan valtakunnallisissa V75-lähdöissä.

Syytteen mukaan seksin myyminen tapahtui Länsi-Ruotsissa joulukuusta 2017 marraskuuhun 2018.

Hän jäi kiinni, kun poliisi esitti olevansa seksinostaja marraskuun lopulla vuonna 2018. Poliisi löysi epäillyn kodista muun muassa kondomeja, liukuvoiteita sekä kullanvärisen ”seksipuhelimen”, jonka ainoa käyttötarkoitus oli sopia seksinostamisesta. Kun poliisi pääsi epäillyn asuntoon, olohuoneen TV:ssä pyöri pornoelokuva.

Syytteen mukaan epäilty osallistui ensin itse myös seksuaalisiin aktiviitteihin, mutta jättäytyi pois ja oli vain kontaktihenkilönä seksiä myyneen naisen ja hänen asiakkaidensa välillä.

– Olen tehnyt, mitä olen tehnyt, mutta en ymmärtänyt, että siitä alkoi tulla rikollista, kun lopetin osallistumiseni seksuaalisiin aktiviteetteihin, syytetty kommentoi kuulusteluissa.

Syytetyn mukaan hänellä oli useita hevosia, jotka maksoivat paljon, eivätkä hänen tulonsa tavallisesta työstä kattaneet menoja. Hän alkoi sen vuoksi myydä seksiä omassa kodissaan.

Kuulusteluissa hän kertoi, että asiakkaita oli ollut noin kaksi kertaa viikossa. Hän tienasi 100 000 Ruotsin kruunua, eli noin 9 700 euroa. Hän kertoi käyttäneensä kaiken hevosten ruokaan.

– Ostin ennen kaikkea heinää, syytetty kertoi kuulusteluissa.

Miehen asianajaja sanoo asiakkaansa kiistävän syytteet.

https://www.iltalehti.fi/vedonlyontirav ... 35ccde9be6

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Monellako heinäpaalilla olisi irronnut?

Tämä on tainnut poltella jotain ruohoa vahvempaa...

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kat ... in/7991270
Katsoja sekosi Suomen aladivarin ottelussa, poliisitkin paikalle – videolla näkyy, kun hän hyppää alas katsomosta ja ryntää pukukoppiin

Katso videolta, kuinka aggressiivinen katsoja hyppäsi koppikäytävälle ja ryntäsi pukukoppiin. (Video AHK:n materiaalia)

Julkaistu 8 tuntia sitten

Hämeen alueen kolmosdivisioonan ottelussa sattui erikoinen episodi, kun katsoja lähti haastamaan riitaa tappelun takia ulos ajetun pelaajan kanssa.

Ylöjärveläinen Uplakers Akatemia kohtasi kotonaan Huurre-areenalla tamperelaisen Atalan Hoki Klup -joukkueen lauantaina. Ottelu oli jo ratkennut, ja Atala johti kolmannessa erässä 12–4, kun molempien joukkueiden pelaajat ajettiin ulos tappelun takia.

Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Uplakersin ja AHK:n pelaajat kävelivät peräkkäin pukukoppeihinsa, kun katsoja alkoi huudella. AHK:n pelaaja viittoi katsojaa tulemaan alas ja livahti koppiin.

Katsoja teki työtä käskettyä, hyppäsi alas katsomosta koppikäytävälle ja juoksi pelaajan perässä pukukoppiin.

Kentällä olevat pelaajat huomasivat tilanteen ja ryntäsivät "erotuomareiksi" pukukoppiin.
"Koko pelin ajan törkeää huutelua"

AHK:n pelaajavalmentaja Juho Hyvärinen kertoi MTV Urheilulle, että poliisitkin kävivät paikalla ottamassa osapuolten näkemykset tapahtumien kulusta.

– Heitimme katsojan yhteisvoimin pois kopista ja tilanne rauhoittui, Hyvärinen sanoi.

Hyvärisen mukaan katsoja ei ollut ennestään tuttu.

– Siinä oli ollut koko pelin ajan törkeää huutelua. Harmittava tapahtuma.

"Ei voi hyväksyä"


Uplakers Akatemian päävalmentaja Rami Huotari oli varsin vähäsanainen tapahtumista.

– Eihän tuollaista voi hyväksyä, hän tyytyi toteamaan arvioimatta tapahtumien kulkua sen enempää.

Kolmosdivisioonan kurinpitäjä Matti Jouppi sanoi, ettei hänen valtansa ulotu katsojan tekemisiin. Tapaus otettaneen kuitenkin käsittelyyn Jääkiekkoliiton ylemmissä portaissa.

– Todella harvinainen tapaus. Ei ole koskaan kuullut, että katsoja olisi tällä tavalla osallistunut, Jouppi sanoi.

Atalan Hoki Klub mainitsi tapauksesta Facebook-sivuillaankin.

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Laboratoriotestaaja tehtaili virheellisiä, positiivisia huumetestituloksia!

Yhdysvalloissa, Alabaman osavaltiossa julistettiin viime viikolla tuomio erittäin poikkeuksellisesta rikosvyyhdistä. Brandy Murrah, 37, oli huijannut lukuisissa huumetestien tuloksissa. Näytteet olivat negatiivisia, mutta nainen väitti niiden olleen positiivisia.

Murrah omisti kyseisen laboratorion. Huumetestejä tehtiin vanhemmille, jotka olivat sosiaalitoimen syynissä. Virheellisten tulosten tehtailu johti lukuisiin turhiin huostaanottoihin. Oikeudenkäynnissä oli paikalla vanhempia, jotka olivat kokeneet naisen tekojen vuoksi kohtuutonta kärsimystä.

Murrah tuomittiin viidentoista vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomio tuli perättömän lausuman antamisesta ja kuudestatoista asiakirjaväärennöksestä.

Lähde: Fox News.

https://alibi.fi/uutiset/laboratoriotes ... ituloksia/

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Pilkun jälkeiset kokkailut saivat nokisen käänteen Turussa, kun keittiössä roihahti – 63-vuotias nainen tuomittiin, mutta kuka laittoi makkarat uuniin?

Juhlailta sai ikävän käänteen viime vuoden elokuussa Turussa, kun ravintolasta jatkoille suunnanneen kolmikon uunimakkarakokkailujen seurauksena roihahti tulipalo. Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi tukevassa humalassa olleen 63-vuotiaan naisen sytyttäneen tulipalon huolimattomuudellaan.

Lähibaarissa iltaa valomerkkiin asti viettänyt turkulaiskolmikko oli päättänyt ohittaa nakkikioskin uunimakkaratarjoilujen toivossa. Juhlaseurueen 63-vuotias nainen oli valmis tarjoamaan juhlijoille neljän makkaran illallisen kotonaan.

Oman kertomuksensa mukaan nainen otti jääkaapista neljä makkaraa, jotka hän laittoi uunivuokaan. Uunivuoan hän nosti keittiötasolle odottamaan uunin lämpeämistä.

Ruokaa odotellessa naiset siirtyivät tupakoimaan parvekkeelle. Seurueen mies jäi odottelemaan olohuoneen sohvalle.

Tuli roihahti tupakkatauolla
Kun illan kokki palasi tupakalta, hän huomasi hellan olevan liekeissä ja tulenlieskojen lyövän liesituulettimeen.

Seurueen toinen nainen kaivoi eteisen kaapista palopeiton, joka laitettiin palavan hellan päälle, mutta se ei pidätellyt lieskoja. Sillä aikaa olohuoneen sohvalla makoillut mies soitti palokunnan paikalle.

Kun asunnon emäntä juoksi paljain jaloin ulos hakemaan apua, asuntoon jäänyt toinen nainen kertoi laittaneensa toppatakin hellan päälle. Toppatakki ei kuitenkaan pidellyt tulta.

Kuva

Kun lieskat eivät talttuneet, seurueen kaksi viimeistä jäsentä poistui asunnosta. Nainen kertoo ikkunoiden pamahtaneen rikki tulipalon voimasta.

Kun seurue odotti palomiesten saapumista, 63-vuotias nainen naukkaili naapurin tarjoamia oluita. Poliisin puhallutuksessa selvisi, että nainen oli 1,94 promillen humalassa.

Kuka laittoi makkarat uuniin?
Vaikka syytetty ei kertomansa mukaan ollut koskenut hellan vipuihin, palotutkijan mukaan huoneistopalo sai todennäköisesti alkunsa keittiön liedestä, jonka läheisyydessä oli ollut nopeasti syttyvää tavaraa.

Tapauksesta tuomittu nainen kiisti käräjäoikeudessa aiheuttaneensa palon. Hän itse uskoi, että palo sai alkunsa hellan viallisuudesta.

Hämmennystä herättävää tapauksessa on se, että uunimakkarat olivat olleet uunissa, vaikka kukaan paikalla olleista ei myönnä laittaneensa niitä sinne.

Lisäksi sohvalla makoillut mies oli kertonut jälkikäteen itkuisena tuttavalleen olleensa syyllinen palon syttymiseen. Käräjäoikeudessa mies ei kuitenkaan osannut kertoa syytä, miksi hän oli sanonut tulipalon olleen hänen vikansa.

Käräjäoikeuden mukaan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi, että asunnon vuokralainen oli uunia lämpiämään laittaessaan kytkenyt myös lieden kaksi ensimmäistä levyä päälle.

Nainen tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa yleisvaaran tuottamuksesta 50 päiväsakkoon, joka tarkoittaa 450 euron korvausta. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan asuntoyhtiölle 20 000 euroa ja vakuutusyhtiölle yli 98 000 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pil ... #gs.m5p6tm

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6595
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ehdollista tuli. Kuinka tavallista tuo amfetamiinin käyttö on alle 20-vuotiailla?

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 38824.html

24.11.2020 14:28

Amfetamiinia käyttänyt autoilija ajoi ojaan, kyydissä ollut nainen kuoli – henkiin jääneet väittivät poliisille vainajan olleen kuljettajana

Auto oli vakuuttamaton ja kuski käytti amfetamiinia. 18-vuotiaalle kuskille ehdollista vankeutta.

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut nokialaismiehen viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen Sastamalassa maaliskuussa tapahtuneesta ulosajosta, jossa menehtyi 18-vuotias nainen.

Myös mies oli onnettomuuden tapahtuessa 18-vuotias. Oikeus katsoi miehen syyllistyneen kuolemantuottamuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Ulosajo tapahtui keskiviikon vastaisena yönä 10. maaliskuuta hieman ennen kello kahta. Vammalaa kohti matkalla ollut vuosimallin 2003 Nissan Almera suistui tieltä Tampereentiellä Kataransuoralla Piipanniemen kohdalla.

Autossa oli viisi henkilöä, joista kolme muuta olivat 14- ja 15-vuotiaita. Onnettomuudessa menehtynyt nainen istui takapenkillä oikealla.

Oikeudessa pääroolissa oli takapenkillä keskellä istunut 15-vuotias poika, joka oli ulosajon tapahtuessa hereillä. Muista alaikäisesti toinen oli unessa ja toinen oli voimakkaasti päihtynyt, joten kumpikaan heistä ei voinut kertoa ulosajoa edeltäneistä tapahtumista.

15-vuotiaan pojan kertomus oli oikeudessa toinen kuin esitutkinnassa. Oikeudessa poika arvioi ajonopeuden olleen onnettomuuden tapahtuessa vain 50–70 kilometriä tunnissa.

”Pyyntöni meni kuuroille korville”

Oikeus piti uskottavampana sitä, mitä poika oli kertonut poliisille esitutkinnassa.

– (Kuski) lähti ajamaan Vammalan keskustaan, heillä oli tarkoituksena lähteä ostamaan huumeita ja minä huusin (kuskille), että heität minut kotiin. Pyyntöni meni kuuroille korville. Emme olleet kauan ehtineet ajaa, huomasin, että (kuski) halusi näyttää ja tullessamme suoralle niin painoi kaasua. Vauhtia oli omasta mielestäni vähintään 100 km/h, poliisi kirjasi pojan kertoneen tuoreeltaan.

Kuulustelussa poika oli kertonut kuskin säätäneen radiota juuri ennen ulosajoa. Poika kertoi huutaneensa kuskille joko ”käännä rattia” tai ”varo”.

Poliisin selvityksen mukaan auto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle, minkä jälkeen kuski oli tehnyt korjausliikkeen oikealle. Korjausliike oli liian voimakas, minkä jälkeen kuski teki toisen korjausliikkeen vasemmalle.

Auto joutui sivuluisuun, päätyi ojaan ja pyöri katon kautta ympäri muutaman kerran. Kun poliisi saapui paikalle, nuoret väittivät vainajan toimineen auton kuljettajana.

Taka-akseli repesi liitoksistaan

Nissanin taka-akseli oli revennyt liitoksistaan, mikä poliisin mukaan kertoi kovasta vauhdista.

Nopeusrajoitus tieosuudella oli 80 kilometriä tunnissa, mutta oikeus ei saanut pitävää näyttöä huomattavasta nopeusrajoituksen ylittämisestä. Tilannenopeus oli oikeuden mukaan kuitenkin liian suuri.

Oikeus katsoi kuskin menettäneen ajoneuvon hallinnan juuri radion säätämisen vuoksi. Tapahtumahetkellä oli pimeää, ja tie oli märkä.

– (Kuski) on menetellyt törkeän huolimattomasti, kun hän on näissä olosuhteissa ja tällä ajonopeudella ryhtynyt säätämään auton radiota, eikä ole seurannut tietä, oikeus kirjasi ratkaisuunsa.

Nissan oli vakuuttamaton ja kortittomalle nuorukaiselle vieras. Kuski oli ostanut auton edellisenä päivänä Tampereen linja-autoasemalla.

Kuski oli myös käyttänyt huumausainetta. Hänen veressään todettiin amfetamiinia 0,09 milligrammaa litrassa. Oikeuden ratkaisussa ei oteta kantaa huumaantuneena ajamisen vaikutuksesta onnettomuuden syntyyn.

Aiemminkin ehdollinen tuomio

Uhrin vanhemmat vaativat kuskilta yhteensä 21 000 euron kärsimyskorvauksia tyttärensä kuolemasta. Kärsimyskorvauksista päätöksen tekee liikennevakuutuskeskus, joka on jo hyväksynyt muun muassa vaatimukset hautauskustannuksista.

Tähän mennessä liikennevakuutuskeskus on korvannut omaisille ja muille onnettomuuden uhreille noin 7000 euroa. Summa määrättiin kuskin maksettavaksi.

Pienemmistä rikoksista aiemmin syytettynä olleen kuskin rikosrekisterissä oli ennestään yksi 60 päivän ehdollinen vankeustuomio. Oikeus katsoi kuitenkin, että hänet voidaan tuomita ehdolliseen toisenkin kerran.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Espoolaismies vedätti työttömyyskassaa vuosien ajan: Esitti työtöntä, mutta ajoikin taksia – oikeus ei uskonut selityksiä

48-vuotias espoolaismies erehdytti työttömyyskassaa maksamaan hänelle ansiopäivärahaa, vaikkei hän olisi ollut siihen oikeutettu.

Mies oli ilmoittautunut työttömäksi, vaikka todellisuudessa hänellä oli ansiotuloja taksin ajamisesta. Epärehellinen toiminta oli jatkunut toukokuusta 2014 syksyyn 2016 saakka.

Miehelle maksettujen perusteettomien korvausten summa kipusi noin 41 000 euroon. Hän oli myös jättänyt Teollisuuden Työttömyyskassaan jäsenmaksut rästiin, joten hänet oli lopulta erotettu kassasta.

Miestä syytettiin törkeästä petoksesta. Syyttäjän mukaan hän oli tavoitellut teolla huomattavaa taloudellista hyötyä ja pitkän tekoajan vuoksi rikos oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Mies kiisti syyllisyytensä.

Täytti "jonkun lapun"

Tuomiolauselman perusteella mies oli toiminut niin sanottuna taksirenkinä.

Hän oli aiemmin jättänyt päätoimisen työnsä ja kertoi taksinajon olleen hänelle harrastus. Vuosien myötä hänelle oli kuitenkin muodostunut vakiasikkaita, joita hän kyyditsi etupäässä viikonloppuisin.

Irtisanoutumista seuranneen karenssin aikana taksin ajaminen oli jatkunut ja hän oli kuvitellut, etteivät kyydeistä saadut käteismaksut vaikuttaisi työttömyysasioihin.

Hän oli liittynyt Metalliliittoon vuonna 1995 ja sanojensa mukaan silloin "täyttänyt jonkun lapun".

Miehellä ei sanojensa mukaan ollut taksinajosta työsopimusta taksiyrittäjän kautta tai palkkatositteita. Hänelle oli yllätys, että hänen työntantajansa olikin kirjannut ajamiseen käytetyt tunnit tarkasti ylös.

Oikeus ei uskonut selityksiä

Oikeus ei pitänyt miehen versiota harrastusluontoisesta taksinajosta uskottavana, koska mies itsekin tiesi saaneensa siitä tuloja.

Käräjäoikeuden mukaan mies heittäytyi asiassa tahallisen kyvyttömäksi, osaamattomaksi ja yleisistä käytännöistä tietämättömäksi. Oikeuden mukaan miehen täytyi olla tietoinen menettelynsä lainvastaisuudesta.

Rikoksen vakavuuden vuoksi vankeusrangaistus törkeästä petoksesta olisi oikeuden mukaan voitu määrätä ehdottomana. Koska miehellä ei ollut aiempaa rikoshistoriaa, 10 kuukauden vankeusrangaistus päätettiin tuomita ehdollisena.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/esp ... ia/7992144

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Nuorisokodin ohjaaja löi 17-vuotiasta naamaan, riita alkoi Play Stationin pelaamisesta – tuomittiin 900 euron sakkoihin

Syytteen mukaan sosionomiohjaaja löi 17-vuotiasta nuorukaista kerran avokämmenellä kasvojen alueelle Play Stationin pelaamista koskevan riidan pääteeksi.

Tapaus sattui espoolaisessa nuorten ryhmäkodissa, jossa autetaan yksin maahan tulleita alaikäisiä lapsia ennen oleskeluluvan saamista.

Nuorukaisen mukaan kuusikymppinen miesohjaaja oli kiusannut häntä tekopäivää edeltävänä aamuna. Ohjaaja oli tullut ojentamaan nuorukaista, koska hän oli kiroillut epäonnistuessaan tietokonepelin maalinteossa. Häneltä oli otettu peli kokonaan pois.

Seuraavana päivänä nuorukainen oli mennyt etsimään pelin cd-levykettä ryhmäkodin toimistosta, koska se oli hänen mukaansa ollut ohjaajan taskussa. Paikalla oli ollut myös muita henkilöitä.

Kun nuori etsi pelilevykettä hän huomasi ohjaajan tulleen toimistoon hänen perässään.

Käsikähmä toimistotiloissa

Nuorukaisen mukaan ohjaaja yritti ottaa pelin pois, tarttui häntä olkapäistä ja löi häntä vasempaan poskeen.

Ohjaaja kertoi määräneensä nuoren pelikieltoon ja ojentaneensa häntä rumasta kielenkäytöstä, mutta nuori oli provosoitunut asiasta. Mies kiisti lyöneensä poikaa, mutta myönsi napanneensa pelin häneltä pois. Hän koki toimineensa sääntöjen mukaisesti pitkän uran tehneenä ammattilaisena.

Paikalla olleen kollegan mukaan ohjaajalla ja nuorella oli ollut tilanteessa käsirysyä ennen lyöntiä. Kun nuorukainen oli saanut napattua pelin itselleen, ohjaaja oli hänen mukaansa huitaissut nuorta poskeen tahallisesti ja niin lujaa, että poskesta kuului läiskähtävä ääni.

Nuori oli tiputtanut tavarat käsistään ja lähtenyt pois toimistosta.

"Meni liian pitkälle"

Kollegan mukaan ohjaaja ja näytti menevän tilanteessa “niin sanotusti liian pitkälle” ja ahtaassa tilassa käyty käsirysy näytti hänen mielestään pahalta. Hän toivoi, että ohjaaja olisi päästänyt nuoren menemään tilanteesta pois käsiksi käymisen sijaan.

Todistajien havainnot erosivat toisistaan jonkin verran, mutta käräjäoikeus katsoi ohjaajan syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn.

Ohjaaja tuomittiin maksamaan 30 päiväsakkoa, jotka hänen tuloillaan tekivät 900 euroa. Lisäksi mies joutuu maksamaan pojalle korvauksia kivusta ja särystä 250 euroa sekä noin 700 euroa todistelu- ja oikeudenkäyntikustannuksia.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen ja siitä voi valittaa hovioikeuteen. Teko tapahtui maaliskuussa 2017. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt olivat viivyttäneet asian käräjäkäsittelyä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nuo ... in/7992970

Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Törkeä ryöstö Helsingin Kannelmäessä: Neljä 17‒21-vuotiasta epäiltyä uhkaili kirveellä ja veitsellä

Poliisi epäilee teon liittyneen somessa sovittuihin nuorten välisiin huumekauppoihin.

Helsingin poliisi epäilee neljän 17-21-vuotiaan nuoren syyllistyneen törkeään ryöstöön Kannelmäessä 22. lokakuuta. Kaikki neljä epäiltyä ovat olleet tapaukseen liittyen vangittuna, mutta heidät on sittemmin päästetty kuulustelujen jälkeen vapaaksi.

Poliisin tietojen mukaan toinen 17-vuotias epäilty ja 19-vuotias asianomistaja olivat sopineet sosiaalisessa mediassa huumekaupoista. Nuoret tunsivat toisensa etuudestaan. 19-vuotias oli huumausaineiden myyjä ja 17-vuotias tekeytyi ostajaksi. Kaupantekotilanne muuttui kuitenkin törkeäksi ryöstöksi.

Epäillyillä oli mukanaan veitsi ja kirves. Poliisi epäilee, että toinen asianomistajista painettiin tilanteessa maahan mahalleen ja häntä uhattiin veitsellä. Toista asianomistajaa puolestaan uhattiin kirveellä: hänet pakotettiin laittamaan käsi puupölkylle ja samalla uhattiin, että käsi lyödään irti. Kummallekaan asianomistajalle ei tullut tilanteessa fyysisiä vammoja.

Epäillyt saivat saaliikseen huumeita ja muuta omaisuutta. Osa muusta omaisuudesta on palautettu myöhemmin takaisin asianomistajalle.
Haastava huumekauppojen tutkinta

Kaupoista sopinut asianomistaja nimesi 17-vuotiaan epäillyn tapahtumapaikalle tulleelle poliisipartiolle, mutta perui tämän myöhemmin kuulusteluissa ja kertoi erehtyneensä. Poliisi sai kuitenkin muuta kautta varmuuden henkilön osallisuudesta tapaukseen.

‒ Tämä kuvastaa niitä haasteita, joita huumausainekauppaan liittyvien ryöstöjen tutkinnassa ilmenee. Monesti ryöstön asianomistajakin voi olla haluton puhumaan tapauksesta tai ei ilmoita asiasta poliisille lainkaan, sanoo tapausta tutkineen Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisarioMarko Forss tiedotteessa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tor ... #gs.mb2nkf

zombi
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Syys 11, 2020 11:53 pm

Äiti potkaisi kiukuttelevaa lastaan päähän.

Viesti Kirjoittaja zombi »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a512 ... f6fbeffdbe

Hämeenlinnassa 31-vuotias nainen potkaisi maassa makaavaa kiukuttelevaa lastaan päähän, kun vetoketju lapsen vaatteissa jumissa. Rangaistus naurettava.Oikeudenkäyntikulut 2000 €, hieman ehdollista. Korvauksena lapselle kivusta ja särystä 200€. Tässä näkyy oikeuskäytännön pimeä puoli. Vrt. menepä potkaisemaan aikuisena vierasta aikuista kadulla. Mutta tuomittu on ilmoittanut tyytymättömyytensä. Minä myös. Toivottavasti hovi koventaa ja kunnolla.
Syyttömiähän vankilat täynnä ovat... Vai?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Äiti potkaisi kiukuttelevaa lastaan päähän.

Viesti Kirjoittaja poikani »

zombi kirjoitti:
Su Joulu 06, 2020 2:26 am
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a512 ... f6fbeffdbe

Hämeenlinnassa 31-vuotias nainen potkaisi maassa makaavaa kiukuttelevaa lastaan päähän, kun vetoketju lapsen vaatteissa jumissa. Rangaistus naurettava.Oikeudenkäyntikulut 2000 €, hieman ehdollista. Korvauksena lapselle kivusta ja särystä 200€. Tässä näkyy oikeuskäytännön pimeä puoli. Vrt. menepä potkaisemaan aikuisena vierasta aikuista kadulla. Mutta tuomittu on ilmoittanut tyytymättömyytensä. Minä myös. Toivottavasti hovi koventaa ja kunnolla.
Lue se juttu. Ihan täyttä paskaa. Joku mielisairas kakara saanut pienen osuman itse riehuessaan. Tyypillinen klikkiuutinen, joka uppoaa tyhmiin ihmisiin kuin kuuma veitsi voihin.
????? ?? ??????.

Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Äiti potkaisi kiukuttelevaa lastaan päähän

Viesti Kirjoittaja Krum »

zombi kirjoitti:
Su Joulu 06, 2020 2:26 am
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a512 ... f6fbeffdbe

Rangaistus naurettava.Oikeudenkäyntikulut 2000 €, hieman ehdollista. Korvauksena lapselle kivusta ja särystä 200€. Tässä näkyy oikeuskäytännön pimeä puoli.
No ei tuosta kertomuksesta oikein selvinnyt muuta kuin että kakara on väittänyt äidin potkaisseen. Mustelmakin oikein oli tullut.

Mikä olisi sopiva tuomio?

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

5 vuotias kakara jolle tulee välillä raivokohtauksia pukeutuessa. Sen sanaa pitää toki uskoa ja ainakin kaksi vuotta linnaa antaa äidille. :roll:
"Those who want respect, give respect."

palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Joo, varmaan pentu valehdellut järjestelmällisesti, että saa mutsiltaan korvauksia oikeudessa. Uusien babienukkien kiilto silmissä keskinyt tarinan ja kunnon psykopaattina vetänyt roolin muina tyttöinä vielä lastensairaalassa ja kusettanut lastenpsykiatria.

Ei jaksa olla hämmästelemättä mitä dorkia tällä palstalla pyörii. Se sentään positiivista, etteivät lisääntymään pääse, jos eivät väkisin jonkun ota.
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

palokirves kirjoitti:
Su Joulu 06, 2020 1:26 pm
Joo, varmaan pentu valehdellut järjestelmällisesti, että saa mutsiltaan korvauksia oikeudessa. Uusien babienukkien kiilto silmissä keskinyt tarinan ja kunnon psykopaattina vetänyt roolin muina tyttöinä vielä lastensairaalassa ja kusettanut lastenpsykiatria.

Ei jaksa olla hämmästelemättä mitä dorkia tällä palstalla pyörii. Se sentään positiivista, etteivät lisääntymään pääse, jos eivät väkisin jonkun ota.
No Suomessa kun nyt ei saa kakkua mistään, niin mites pieni mustelma kakarassa pitäis olla joku isokin juttu?

Ihan vaan tiedoksi, kakaroita vedetään ihan joka päivä kunnolla turpiin Suomessa, eikä ketään kiinnosta vittuakaan. Ei poliiseja, ei sossutätejä, ei ketään. Kukkahattu päähän nyt vaan kirves.
"Those who want respect, give respect."

Vastaa Viestiin