Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Bandiitti
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 1:51 am
Paikkakunta: Pusikko

Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Bandiitti »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100 ... 9_uu.shtml

Pönkä aikoi kunnostautua ihmisryöstäjänä / kertoo olevansa pervo:

"Tallinnan paloittelumurhasta aiemmin tuomittu vuonna 1983 syntynyt suomalaismies suunnitteli tämän vuoden alkukuukausina erittäin vakavaa henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta.

Syyttäjän mukaan tarkoitus oli siepata joku erittäin hyvin ansaitsevista tai varakkaista. Esitutkintapöytäkirjan tapahtumankuvauksessa kerrotaan törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Helsingissä.

Epäilty piti kotonaan Iltalehden ja Helsingin Sanomien juttuja Suomen tunnetuimmista, rikkaimmista ihmisistä. Hänen asunnostaan löytyi vuosia vanhoja lehtileikkeitä suomalaisten tulo- ja varallisuustiedoista.

Epäillyn puhelimesta löytyi tekstiviestejä, joissa on selvitetty kalliiden luksusautojen omistustietoja.

Epäilty oli kerännyt kotiinsa aseiden lisäksi käsirautoja ja erikoisvahvoja nippusiteitä, köyttä, kaksi kommandopipoa, aikuisten vaippoja, jälleenlataustarvikkeita, luoteja, nalleja, ruutia ja hylsyjä, joista osalla oli tarkoitus saattaa deaktivoidut aseet toimintakuntoisiksi.

Epäilty kehottaa kuulustelussa poliisia tarkistamaan tietokoneelta pornokuvia, jotka selvittävät esineiden käytön seksileikkeihin.

Kun epäillyltä kysytään kommandopipoista, kahdesta köydestä, saranakäsiraudoista, pitkistä ja vahvoista nippusiteistä, mustista silmälaseista ilman vahvuuksia, mustista tarralla ihoon kiinnitettävistä kokoparrasta ja viiksistä, hän vastaa tarvitsevansa niitä seksileikkeihin.

Myös aikuisten vaippojen hän kertoo kuuluvan seksileikkeihin.

Mies pyysi avukseen toista suomalaismiestä. Toinen epäilty kertoi, että häntä oli ohjeistanut venäläinen mies, jonka tarkoitukseni oli hankkia aseita henkilöön kohdistuvaa rikosta varten. Venäläinen mies pyysi epäiltyä mukaan rikokseen.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että venäläinen mies olisi epäilty itse.

Epäiltyä epäillään myös ampuma-aserikoksesta: hänen epäillään pitäneen ampuma-aselain vastaisesti hallussaan ampuma-aseita ja suuri määrä aseisiin kuuluvia patruunoita.

Epäillyn asunnosta löytyi huhtikuussa muun muassa anastettu Bar-merkkinen järeäkaliiberinen kiikarikivääri ja Neuvostoliiton aikainen Makarov-merkkinen pistooli. Lisäksi epäillyllä oli patruunoita molempiin aseisiin. Epäillyllä ei ollut lupaa aseiden ja luvanvaraisten asetarvikkeiden hallussapitoon.

Poliisin mukaan ase on anastettu tammikuussa Salosta asuntomurron yhteydessä. Epäilty ei kommentoi kuulustelussa mitään aseen anastamisesta eikä asuntomurrosta.

Epäilty on kuitenkin kertonut olevansa "kokenut aseharrastaja" ja tietoinen ampuma-aseisiin liittyvästä lainsäädännöstä.

Toinen epäilty olisi esitutkinnan mukaan syyllistynyt avunantajana ampuma-aserikokseen. Hän hankki ampuma-aseisiin liittyviä tarvikkeita ja materiaaleja. Esitutkinnassa ei selvinnyt, kuinka tietoinen toinen epäilty oli nimissään tehdyistä ja noutamistaan lähetyksistä."
(IL)


Kerrassaan mielenkiintoinen hahmo tämä Pönkä. Lunastanut ehdottomasti paikkansa Suomen rikoshistoriassa. Repertuaarista tosin puuttuivat suukapula, piiska ja nänninipistimet.
Murha - Tappo - Surma
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Bias »

Tämän paikka olisi Niuvassa, määrittämättömäksi ajaksi pakkohoitoon passitettuna.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Tässä näitä Pöngältä löytyneitä "leluja":

Kuva

muokkaus: Oho, sama kuva olikin jo Pöngästä kertovassa toisessa ketjussa. No, olkoon nyt täälläkin.

Sivuhuomautus: nimi taitaa taipua "Pöngän".
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
McGywer
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Pe Tammi 23, 2015 12:25 pm
Paikkakunta: Kultainen syvä etelä, Sweet home in Dixie

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja McGywer »

"Epäilty oli kerännyt kotiinsa aseiden lisäksi käsirautoja ja erikoisvahvoja nippusiteitä, köyttä, kaksi kommandopipoa, aikuisten vaippoja, jälleenlataustarvikkeita, luoteja, nalleja, ruutia ja hylsyjä, joista osalla oli tarkoitus saattaa deaktivoidut aseet toimintakuntoisiksi."

Vaikuttaa nipottamiselta ja pilkun viilaukselta, mutta pikkusen oli taas tuossa Ilta-Lehden uutisessa asia virhettä, äkkiäkös niitä tulee, kun tohkeissaan kirjoittaa.. En ole mikään asealan ammattilainen, vaikka aseita (laillisia) itsekin omistan ja niitä jossain mittakaavassa muutenkin harrastelen. Niin silti en oikein keksi, kuinka pelkillä panoksilla ja panoksien lataustarvikkeilla saadaan dekottu, siis pysyvästi toimintakunnottomaksi (hitsattu piippu umpeen, lukon nallitappi poistettu ja lukko hiottu 45asteen kulmaan+mahdollisesti koko laukaisu koneisto hitsattu yhdeksi puuksi) tehty ase toiminta kuntoon..

No mutta silti, vaikuttaa aikas suunnitelmallisesta kaverilta, kaikkine noine tarvike hankkimisineen. Hyvä että paljastui ennen kuin ehti toteuttaa mitään suunnitelmaansa.

Keitähän mahtoi olla kohteena?
Kill em all, let God sort em out!
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Laitetaan HS:n juttu tähän myös:
Syyte: Murhaaja valmisteli sieppausta

Paloittelumurhasta tuomittu mies aikoi syyttäjän mukaan siepata väkivalloin rikkaan uhrin

Paloittelumurhasta aiemmin tuomittu 31-vuotias Markus Pasi Pönkä suunnitteli erityisen varakkaan henkilön väkivaltaista sieppaamista päästäkseen käsiksi tämän varoihin, sanoo syyttäjä.

Syyttäjän mukaan mies aikoi väkivallan avulla saada uhrin kertomaan pankkikorttinsa tunnusluvun.

Pöngälle luettiin maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa syyte muun muassa törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta sekä törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Syyttäjän mukaan Pönkä suunnitteli sieppausta alkuvuonna. Se keskeytyi, kun hänet vangittiin huhtikuun puolivälissä.

Pönkä oli syyttäjän mukaan hankkinut sieppausta varten pistoolin ja haulikon sekä deaktivoidun eli toimintakyvyttömäksi tehdyn konepistoolin. Konepistooli oli syyttäjän mukaan muutettavissa toimintakykyiseksi.

Pöngän hallusta takavarikoitiin myös käsiraudat, nippusiteitä, kaksi kommandopipoa, tekoparta, mustat silmälasit ilman vahvuuksia ja aikuisten vaippoja. Niitä oli syyttäjän mukaan tarkoitus käyttää sieppauksessa.

Lisäksi Pöngältä löytyi lehtileikkeitä osinkomiljonääreistä ja varakkaiden henkilöiden verotiedoista.

"Pönkä on etukäteen kartoittanut joko verotiedoista tai Suomessa eniten tienaavista johtajista suurituloisimmat henkilöt sekä kartoittanut kahden luksusauton omistajien tiedot. Kartoituksen tuloksena saadut henkilöt ovat olleet potentiaalisia teon kohteita", totesi syyttäjä Eija Velitski oikeudessa.

Kyseiset Porschen ja Bentleyn luksusautot osoittautuivat yritysten omistamiksi.

Pönkä oli syyttäjän mukaan kertonut aikeestaan toiselle henkilölle, joka oli kieltäytynyt osallistumasta siihen.

Pönkä kiistää syytteet ja syyttäjän väitteet sieppauksen valmistelusta kaikilta osin.

Hänen mukaansa ampuma-aseet ovat Saša -nimisen venäläismiehen, joka halusi säilyttää tavaroitaan asunnossa.

"Tapasin hänet alkuvuodesta baarissa. En kommentoi, missä tämä tapahtui. En halua vastata, kuka Saša on, koska se voisi vaarantaa oman turvallisuuteni", Pönkä sanoi poliisikuulustelussa.

Takavarikoiduille käsiraudoille, nippusiteille, tekoparralle ja muille esineille on asianajaja Mika Ylösen mukaan luonnollinen selitys.

"Hän on värikäs persoona. Hänellä on aikuisten harrastuksia, joihin tällaiset tarvikkeet liittyvät", Ylönen totesi oikeudessa.

Pönkä itse kertoi poliisikuulustelussa hankkineensa tavarat seksileikkeihin.

Hän sai lisäksi syytteet paristakymmenestä muustakin rikoksesta, muun muassa törkeistä väärennyksistä ja törkeistä petoksista. Vyyhdessä on syytettynä kolme muutakin miestä.

Pönkää syytetään väärien ajokorttien ja henkilökorttien valmistamisesta muovikorttitulostimen avulla. Syytetyt nostivat syyttäjän mukaan luottoja ja ostivat tavaroita väärillä henkilötiedoilla väärennettyjen ajokorttien ja henkilökorttien avulla.

Pönkä tuomittiin vuonna 2007 Virossa kahdeksitoista vuodeksi vankeuteen Tallinnassa tehdystä liikekumppanin paloittelumurhasta.

Hänet siirrettiin Suomeen suorittamaan rangaistustaan. Hän karkasi pari kertaa vankilasta.

Pönkä on tuomittu myös useista törkeistä petoksista ja väärennyksistä muun muassa isossa valelaskutusjutussa. Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen alle vuosi sitten.

Oikeudenkäynti jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina.

Kuva
http://www.hs.fi/paivanlehti/06102015/a1444023896345

Tuo "Saša" onkin toooosi hyvin keksitty juttu.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Bandiitti
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 1:51 am
Paikkakunta: Pusikko

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Bandiitti »

PaxCow kirjoitti:
Sivuhuomautus: nimi taitaa taipua "Pöngän".
Olin ja olen siinä käsityksessä, että yleis- ja erisnimet taivutetaan eri tavoin. Tai voidaan halutessaan taivuttaa. Vesialue meri --> meren. Sukunimi Meri --> Meren tai Merin. Miltä itsestä tuntuu. Pönkä (mun käsittääkseni joku puukappale, mikä laitetaan ovea vasten), taipuu pöngän. Sukunimi taas... No tajusitte pointin.
Murha - Tappo - Surma
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Juu, en ole asiasta ihan varma. Tuo vain kiinnitti huomioni sen vuoksi, että HS:n kuvatekstissä lukee näin: "Poliisi takavarikoi Markus Pasi Pöngän hallusta ampuma-aseita, käsiraudat, kommandopipoja ja muita tarvikkeita".

Mutta eipä tuolla niin väliä!
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Tietääkö kukaan, että minkä takia Pönkä pääsi istumaan tuomionsa Suomeen. Keken murhahan tapahtui Virossa. Viron vankilassahan se olisi pitänyt istua. Pönkä on aiheuttanut valituksillaan ja muilla tempuillaan suuret kustannukset suomen veron maksajille. Virossa oltaisiin oltu todennäköisesti järkevämpiä ja revitty Pöngän tehtailemat kirjelmät heti alkuunsa.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Siksi että Viro on EU-maa.
Rallette
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Loka 06, 2015 1:08 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Rallette »

McGywer kirjoitti:En ole mikään asealan ammattilainen, vaikka aseita (laillisia) itsekin omistan ja niitä jossain mittakaavassa muutenkin harrastelen. Niin silti en oikein keksi, kuinka pelkillä panoksilla ja panoksien lataustarvikkeilla saadaan dekottu, siis pysyvästi toimintakunnottomaksi (hitsattu piippu umpeen, lukon nallitappi poistettu ja lukko hiottu 45asteen kulmaan+mahdollisesti koko laukaisu koneisto hitsattu yhdeksi puuksi) tehty ase toiminta kuntoon..
En ole ammattilainen tai asiantuntija minäkään, mutta mitä aseiden askarteluun tulee, ajattelin seuraavaa:

Kuvissa näkyvä kp on ilmeisesti neuvostoperäinen PPS, sota-ajan materiaalipulaan ja nopeaan massatuotantoon suunniteltu yksinkertainen halpa-ase, joka Suomessakin kopioitiin pienin muutoksin jatkosodan lopulla. En ole tästä varma, mutta veikkaan, että PPS-konepistoolissa on sama jippo kuin PPSh-konepistoolissa. Nimittäin PPSh:n piippu on valmistettu puolikkaasta sotilaskiväärin piipusta. Siten nokkelasti kierrätettiin varastoissa lojuneita vanhanaikaisia kivääreitä ja saatiin halvalla hurjaa tulivoimaa puna-armeijan jalkaväelle. Yhdestä kivääristä sai kaksi kp:n piippua. Ja dekoaseissa piiput rei'itetään kai vain toisesta päästä. Näin ollen ei pitäisi olla erityisen vaikeaa valmistaa dekotun sotilaskiväärin piipusta ehjä piippu PPSh-konepistooliin. Tai vastaavasti PPS:ään.

Kuva

Hesarin kuvassa sitä paitsi on ainakin yksi irrallinen ilmeisesti kiväärin piippu. Myös rynnäkkökivääri on palasina. Riittävän pitkä pätkä oikean väljyistä piippua riittäisi aihioksi. Siinä näkyy myös konepistoolin alkuperäinen piippu, johon on porattu reiät. Kuten huomataan, se on hyvin yksinkertainen kappale, rihlattu putki, jossa on toisessa päässä laippa. Käytetystä kiväärin piipusta muutamassa työvaiheessa muokattava sota-ajan ratkaisu.

Oletettavasti PPS:n lukko on myös sangen yksinkertainen kapine, joten sellaisen uuden valmistaminen metallista työstämällä ei olisi metallimiehelle kauhean suuri haaste.

Muut osat dekotussakin aseessa voinevat olla entisellään: jouset ja laukaisukoneistot. Ainakin joskus niitä myydään sellaisella puheella, että mekanismi toimii kaikin puolin ja vain vähin lain vaatima on tehty.

Siis jos on metallin työstöön vehkeet ja oikeasti taitoa, periaatteessa voisi olla mahdollista vapaasti kaupan olevista osista kohtuullisella vaivalla koota toimiva ase.

Patruunoitakin on näköjään hankittu, tosin 7,63 mm Mauseriin tarkoitettuja. Ne ovat suunnilleen saman kokoisia kuin venäläiset 7,62 mm Tokarev -patruunat. En tiedä, miten käy, jos niitä yrittää ampua PPS:stä. Jotkut sanovat, että sota-aikaan Mauser-pistoolin patruunoita käytettiin hyvällä menestyksellä sotasaaliiksi saaduissa venäläisaseissa niin suomalaisten kuin saksalaisten toimesta. Toki jos kerran on tekemässä uuden piipun, voi saman tien työstää patruunapesän Mauserin mittoihin, sikäli kuin osaa jyrsiä sen niin tarkasti ylipäänsä.

Tämä kaikki siis olettaen, että taitoa riittää. Helppo minunkin on tämmöinen visio laatia, mutta toteuttaminen on eri juttu. Voi hyvin olla, että olisi jäänyt Pöngältäkin tekemättä. Aika moni ostelee kaikenlaista roinaa fiilistellen, että tästä tulee hieno projekti. (Minä myös, tosin en dekottuja tai muitakaan aseita.) Harvempi saa valmiiksi, ja usein on ihan hyvä niin.
Avatar
Kaito Kid
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid »

vasikka kirjoitti:Tietääkö kukaan, että minkä takia Pönkä pääsi istumaan tuomionsa Suomeen. Keken murhahan tapahtui Virossa. Viron vankilassahan se olisi pitänyt istua. Pönkä on aiheuttanut valituksillaan ja muilla tempuillaan suuret kustannukset suomen veron maksajille. Virossa oltaisiin oltu todennäköisesti järkevämpiä ja revitty Pöngän tehtailemat kirjelmät heti alkuunsa.
Aikaisemmassa Pöngän (nimet muuten voidaan taivuttaa nimen kantajan toivomalla tavalla, esim. Pilven ja Pilvin molemmat oikein) rikoksia käsitelleessä ketjussa nimimerkki teppo totesi aiheeseen liittyen seuraavaa
teppo kirjoitti:Asiasta en muuta tiedä, mutta Suomi oli tehnyt kaverista kansainvälisen etsintäkuulutuksen juuri noiden petosjuttujen takia. Sitten kun murhan selvittely Virossa saatiin päätökseen eikä valitustietä enää ollut, niin mies luovutettiin Suomeen oikeudenkäyntiä varten, kuten oli alunperin pyydetty. Jos olisi luovutettu vasta tuomion lusimisen jälkeen niin täällä päässä olisi rikokset ehtineet vanhenemaan.
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"
peiteseppo
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Elo 21, 2013 8:32 am

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja peiteseppo »

Pönkä pyörittää syyttäjää kuin hiekkapaperia. Taitaa saada tuomion vain ampuma-ase rikoksista.

Mitä noihin deakottujen aseiden reaktivoimiseen tulee, niin Pöngällähän oli alan kirjallisuutta vankilassa. Hänhän teki valituksen kun ei ensiksi saanut kirjaa: how to build submachine gun, vankilaan.

Itsekään en jaksa uskoa että Pönkä olisi aikonut tehdä Turuset, ja vaikka olisikin niin cheek olisi ollut hyvä kohde :mrgreen:

Noin yleisesti, niin kuka alkaa reaktivoimaan kun voi ostaa toimivan ? Vähän sama kun lesbopariskunta ostaisi dildon, mutta ei remmejä. Sitten seksitouhuissa alkaisi asettelemaan sitä jeesusteipillä...

Jos olisi lesbo ja seurustelisin, ostaisin feeldoen..

Pöngästä vielä: Kunnon konna joka osaa tehdä rahaa, mutta liian murhan himoinen ja siksi tulee näitä linnareissuja. Aivan toista luokkaa kuin nämä liiveillä varustetut piripölynimurit. Kiva nähdä että tavanomaisia ja osaavia konnia on vielä suomalaisessa rikosmaailmassa. Olin jo siinä luulossa että kaikki on näitä elämäm. kolu -tyyppejä. Toinen huomion arvoinen konna on Markus Vuorinen. Ei tekojensa takia, vaan klassisen pakoretkensä ansiosta. Harvalta konnalta onnistuu moiset jekut. Ja vielä harvempi osaa olla yhtä vakuuttava :wink:
Ei ole voittajaa valuutalle.
Bandiitti
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 1:51 am
Paikkakunta: Pusikko

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Bandiitti »

Ei Pönkä tyhmä ole. Pyöritti tuottoisaa huijausbisnestä parikymppisenä. Lakimiesisästä inspiroituneena pyrkinyt ainakin pari kertaa oikikseen. Mitä nyt viimeisin hakukerta päättyi vähän nolosti karkaamiseen pääsykokeisiin kuljetettaessa.
Murha - Tappo - Surma
Avatar
Hyperion
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 4:08 am

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

McGywer kirjoitti:Vaikuttaa nipottamiselta ja pilkun viilaukselta, mutta pikkusen oli taas tuossa Ilta-Lehden uutisessa asia virhettä, äkkiäkös niitä tulee, kun tohkeissaan kirjoittaa.. En ole mikään asealan ammattilainen, vaikka aseita (laillisia) itsekin omistan ja niitä jossain mittakaavassa muutenkin harrastelen. Niin silti en oikein keksi, kuinka pelkillä panoksilla ja panoksien lataustarvikkeilla saadaan dekottu, siis pysyvästi toimintakunnottomaksi (hitsattu piippu umpeen, lukon nallitappi poistettu ja lukko hiottu 45asteen kulmaan+mahdollisesti koko laukaisu koneisto hitsattu yhdeksi puuksi) tehty ase toiminta kuntoon.
Onhan se vähän kehnosti ilmaistu, mutta toimittelija tarkoittanee toimintakunnolla ampumavalmiutta, johon patruunat ovat välttämättömiä. Deaktivoidun aseen (luvanvarainen) reaktivoiminen, eli oikeammin tahallaan särjetyn aseen korjaaminen, vaatii tietenkin muut varusteet kuin patruunat. Pelkällä aseella ilman patruunoitakin voi rikoksia tehdä uhkaamalla, mutta toimintakuntoiseksi (oikeammin toimintakykyiseksi) tekeminen vaatisi jo patruunoita, joilla voi ampua.

Muita virheitä on mm. ”Bar-merkkinen järeäkaliiberinen kiikarikivääri” josta oikein on vain viimeinen sana eli kiikarikivääri. Kyseessä on nimittäin Browning-merkkinen ja BAR-mallinen kivääri, jonka kaliiperi ei ole järeä. Tosin roskalehdistön sanastossa kaikki pistoolit ovat automaattipistooleita ja kaikki kiväärit järeitä (jopa ilmakiväärit). BAR:ia saa kyllä jo järeää lähentelevässä .338 Win Magissa, mutta kuvan kivääri on selvästi pienemmällä väljyydellä lipastetun lippaan perusteella.

Minä en epäile hetkeäkään etteikö Pönkä osaisi dekotusta PPS:stä soivaa peliä tehdä. Hän ja ilmeisesti kaappaussuunnitelmassa esikuvanaan pitämänsä Juha Louhi ent. Turunen ovat erittäin ainutlaatuisia poikkeuksia, joiden kaltaisia ei tietääkseni koko maan historiassa ole muita. Ainakin jos lasketaan vain ns. tavalliset rikolliset, eikä esim. yhden terroristeja, toisen vapaustaistelijoita (eli Eugen Schaumania ja Lennart Hohenthalia). Nimittäin Turunen ja Pönkä ovat ns. pyssymiehiä (eivät ”asemiehiä”). Turunen harrasti urheiluammuntaa ja Pönkä on siis edelleen aseharrastaja. Hän harrastaa aseita ja on harrastanut ns. pienen ikänsä.

Pönkä on tietääkseni nähty aikoinaan useammankin kerran erilaisten laillisten konepistoolien ja muiden sarjatulipelien perässä kiinni ja osallistunut erilaisiin asetekniikan alaan kuuluviin juttuihin.

Rikollisia ei yleensä aseet kiinnosta kuin työvälineinä ja hyvin harvalla on muualta kuin armeijasta kokemusta niiden käsittelystä, isolla osalla ei sieltäkään.

Minusta Pönkän hyvin pikaisesti vapautumisen jälkeen (alle 4 kk) keräämä laittomien aseiden, aseiden osien, patruunoiden ja lataustarvikkeiden kokoelma kertoo karua kieltään siitä, mitä järkeä aselainsäädännössä on. Taparikollista moiset eivät edes hidasta, mutta lainkuuliaisia kansalaisia kyykytetään sitten senkin edestä. Konepistooliin lupien saaminen on sellainen vähintään 5 vuoden projekti laillista tietä, pistooliin 2 vuotta ja itselataavaa metsästyskivääriäkään on vaikea saada ensimmäiseksi aseeksi edes määräaikaisella luvalla.

Pönkällä oli siis kalustona rikolliskäyttöön erittäin hyvin sopiva suojeluasekokoinen Makarov, poliisin luotiliivit leikiten lävistävä itselataava kivääri ja samoin melkein valmiina reikäjuustoa kevyistä partioliiveistä tekevä konepistooli. Huomioiden miehen pitkällinen ja laaja asiantuntemus, vähän epäilen ettei kalusto ole valikoitunut täysin sattumanvaraisesti juuri tuollaiseksi. Esim. ysimillinen konepistooli olisi huomattavasti helpommin hankittavissa ja herättäisi patruunahuollonkin kautta paljon vähemmän ongelmia. Sen luodit tosin eivät sitten läpäise kevyitä suojaliivejä kuin itse ladatuin patruunoin ja lähietäisyydeltä. Makarov taas soveltuu läpäisykykynsä puolesta niskalaukauksiin sisätiloissa olemattomalla kimmokeriskillä, josta Pönkällä siis ilmeisesti on ihan omakohtaista kokemusta...
peiteseppo
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Elo 21, 2013 8:32 am

Re: Markus Pasi Pönkän uudet kujeet

Viesti Kirjoittaja peiteseppo »

Hyperion kirjoitti:Esim. ysimillinen konepistooli olisi huomattavasti helpommin hankittavissa ja herättäisi patruunahuollonkin kautta paljon vähemmän ongelmia. Sen luodit tosin eivät sitten läpäise kevyitä suojaliivejä kuin itse ladatuin patruunoin ja lähietäisyydeltä. Makarov taas soveltuu läpäisykykynsä puolesta niskalaukauksiin sisätiloissa olemattomalla kimmokeriskillä, josta Pönkällä siis ilmeisesti on ihan omakohtaista kokemusta...
Itse taas olen sitä mieltä että kalusto on haalittu kasaan niistä mitä löytyi. Ei suomi kp:ta ole sen helpompi saada kuin tuota peltiheikkiä. Kp olisi myös toimintavarmempi kuin pellistä prässätty romu joka on suunniteltu kestämään neljäsataa laukausta. Peltiheikkistä tulee usein syöttöhäiriöinen jo muutaman kymmenen laukausken jälkeen. Muistankin joskus kuulleeni joltain vanhalta rintamalla olleelta veteraanilta että peltiheikkejä oli vihollisella myös kertakäyttömallina eli lipas oli hitsattu kiinni aseen runkoon ja niitä oli vihollisen selässä aina useita. Tiedä sitten oliko tarina tosi, mutta peltiheikin tarkoitus on sylkeä projektiilejä epätarkkanana sarjana, kun taas suomi kp on luotu kestämään ja tarkaksi sotilaan työkaluksi johon piippu oli vaihdettavissa kenttäolosuhteissa samoin kuin lipas. Väittäisin myös että tuo kuvassa oleva on nimen omaan peltiheikki eli suomalainen kopio PPS:tä ja näin ollen 9mm para. Itsekään en siis aseista mitään tiedä ja tämä vain huomiona.

Mitä Makaroviin tulee niin siihenkin näyttäisi pätevän: Otetaan se mikä löytyy. Em pistooliin on vaikeaa saada patruunoita siis jopa hallussapitoluvalla. Makarovin markkinahinta "hakaniemen torilla" on 800e. Eli 200e halvempi kuin 9mm Tsekkiläisen siskonsa (CZ-75).

Kivääri on todennäköisesti tullut kaupan päälle kun myyjä on kysynyt: Kiinnostaako sua tämmönen? Ja kuten kuvasta näkyy niin se kiinnosti. Vaihtoi omistaa todennäköisesti muutamalla satasella.

Joka tapauksessa Pönkä on itsenäinen toimija eikä mikään moottoripyörärenki, ja se tekee hänestä mielenkiintoisen, joskin myös vaarallisen, liikekumppaneilleen.

Kaverihan joskus oli PT Kekkosen (Gunwriters) oppipoikana ja toimittajana Rekyyli -lehdessä.

Tälläinen henkilö joka on sylkäissyt polymeerirunkoisella 9mm reijän kaverin selkään ja sen jälkeen leikkinyt lihanleikkaajaa puukkosahalla, ei koskaan tule enää ns. Tavalliseksi. Se on varma. Legendaarinen oravanpyörä on pyörimässä: Teko, tutkintavankeus, tuomio, linna, vapaus - Ja sama taas uudestaan niin kauan kuin itseltä lähtee henki tai järki. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa kun vintti on pimennyt lopullisesti niin siirrytään kylpytakki osastoon jossa käytännössä voidaan ajatella henkilön poistuneen estraadilta. "Eläkkeellä" olevia konnia on laitokset täynnä. Tulevat toimeen niin kauan kuin hoitajia ja laitosruokaa on olemassa. Ei sillä etteikö ihan työelämässä olleita olisi ottamassa lyhyitä askelia sisäpihalla..
Ei ole voittajaa valuutalle.
Vastaa Viestiin