Ravintola-ammuskelu Äänekosken Suolahdella 10/2015

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Matteus
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: To Joulu 30, 2010 4:29 pm

Ravintola-ammuskelu Äänekosken Suolahdella 10/2015

Viesti Kirjoittaja Matteus »

Poliisi Äänekosken ampumisesta: Uhreja kaksi, useita otettu kiinni

Sunnuntai 25.10.2015 klo 09.39

Poliisi vahvistaa, että Äänekoskella aamuyöllä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa loukkaantui kaksi miestä.

Äänekoskella ammuskeltiin aamuyöllä ravintolassa - ulkona verijälkiä

- Toinen ampuminen tapahtui ravintolan ulkopuolella ja toinen sisällä, kertoo tutkinnanjohtaja Kimmo Halme Sisä-Suomen poliisilaitokselta Iltalehdelle.

Tapahtumat alkoivat puoli kolmelta yöllä. Iltalehden tavoittaman silminnäkijän mukaan mieshenkilö ampui ensin ravintolan sisällä miestä jalkaan ja sen jälkeen ravintolan ulkopuolella miestä kasvoihin.

Loukkaantumiskohtia poliisi ei vielä vahvista.

- Ne ovat tutkinnassa, pitää kysyä epäillyltä ja todistajilta, Halme sanoo.

Paljon silminnäkijöitä

Poliisi on ottanut useita henkilöitä kiinni tapahtumiin liittyen.

- On meillä epäiltyjä. Ihmisiä on otettu kiinni ja heitä kuullaan tänään, tutkinnanjohtaja muotoilee.

Ravintolassa oli paljon ihmisiä tapahtumahetkellä. Poliisi tutkii parhaillaan, kuuluivatko uhrit ja ampuja samaan seurueeseen.

Teon motiiveista ei ole toistaiseksi tietoa. Poliisi jatkaa tänään tapauksen tutkintaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102 ... 7_uu.shtml

otsikkoa muokattu
t:mode

Matteus
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: To Joulu 30, 2010 4:29 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Matteus »

Miten tulee mieleen et mannet ois asialla?

Oxx
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Helmi 07, 2015 11:25 am

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Oxx »

Matteus kirjoitti:Miten tulee mieleen et mannet ois asialla?
Kyllä näin oli. Silminnäkijähavainto parin metrin päästä kertoo näin.

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Paa »

Ammuttu kasvoihin, mutta ei kuollut.. huh. Iltasanomien mukaan toista miestä ammuttiin takareiteen.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

Heavy
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Marras 28, 2013 10:40 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Heavy »

Oliko paikallisia Mustalaisia?

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Seurue mainittu uutisessa.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

tunnen/tiedän ampujan ja uhrit. Romani ampui kahta suomalaista.

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

^ Minkälaisia uhrit ovat ? Alamaailmaa ?

Vai kävikö tässä melkein porvoon mäkkäri -tradegia uudestaan. Ensiksi kinastellaan ja suukopu yltyy lätkimisen tasolle, loppu on tuurista kiinni.

Terää kun kääntää valtimossa, haavakanava aukeaa niin isoksi että verensiirtoa varten pitäisi olla ämpärillinen verta ja leikkauspöytä kirurgeineen valmiina, jos henki meinataan säästää.

Kerran olen tavannut sokean miehen joka oli entinen puukkotappelija. verenhukka oli tehnyt sokeaksi. Olut sentään maistui yhä. Kertoi 80 luvun kontulasta kuinka raput oli veressä ja ruumiita kannettiin niin että kalmon haju leijaili. Osa kalmoista jäi kuulema kirkkomaan ulkopuolelle..
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

Rappa
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: La Elo 20, 2011 2:48 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Rappa »

Ollijoki kirjoitti:tunnen/tiedän ampujan ja uhrit. Romani ampui kahta suomalaista.
Kahta ihmistä..

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Niinhän siinä usein käy että saa mitä tilaa (jalkaan ammuttu) :mrgreen:

Taksikuskikin taisi soittaa liikaa suutaan (ammuttu suuhun) :mrgreen:

Mustalaiset on viime aikoina kunnostautuneet pyssyhommissa. Tästäkin tuli taas sulkahattuun.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

Pystyseppo
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Syys 03, 2015 3:58 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Pystyseppo »

Sniffaaja kirjoitti:Niinhän siinä usein käy että saa mitä tilaa (jalkaan ammuttu) :mrgreen:

Taksikuskikin taisi soittaa liikaa suutaan (ammuttu suuhun) :mrgreen:

Mustalaiset on viime aikoina kunnostautuneet pyssyhommissa. Tästäkin tuli taas sulkahattuun.
Monta "Rositaa" ja "Leiffiä" pääsee tutustumaan pakkokeinojen ja salaisten pakkokeinojen ihanaan maailmaan. Hameet pölisee ja hanskat paukkuu. Hyvähän se nuitakin rotankoloja on välillä ratsata läpi suomen. :mrgreen:

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Ilmeisesti kyseessä on ollut tarkka-ampuja, joka toimi taistelijaparina yhdessä toisen ampujan kanssa. Toinen ampui sisällä miestä pakaraan, kun tarkka-ampuja ampui ulkona 43 vuotiasta taksikuskia.

– Luoti meni ylähuulesta läpi ja vei oikean puolen hampaita. Kielestäkin meni pala. Luoti meni millimetrin ohi valtimosta ja pysähtyi niskalihakseen. Tarkka-ampuja toimi 10-15 metrin etäisyydellä pienikaliberisella pistoolilla.

Selvästi kyseessä on ollut kostoisku jostakin, ja ammutut on valittu etukäteisprofiloinnilla.

Romano-Mossadin tekosia.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja loyder »

Sniffaaja kirjoitti:Niinhän siinä usein käy että saa mitä tilaa (jalkaan ammuttu) :mrgreen:

Taksikuskikin taisi soittaa liikaa suutaan (ammuttu suuhun) :mrgreen:

Mustalaiset on viime aikoina kunnostautuneet pyssyhommissa. Tästäkin tuli taas sulkahattuun.
luin toiselta palstatla että ois joku artturi ja olisi ansainnut tuon, tappanut siis jonkun.

ampuja ollut Valto niminen?

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja loyder »

Äänekosken ampumisesta kymmenen rikosepäilyä - muun muassa murhan yritys

Poliisi on tehnyt tänään laajoja etsintöjä Äänekosken alueella rikoksesta epäiltyjen tavoittamiseksi.

Äänekoskella aamuyöllä puoli kolmen aikaan tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa haavoittui kaksi miestä. Toista miestä ammuttiin ravintolan sisällä ja toista ulkopuolella. Molemmat loukkaantuivat ja heidät vietiin sairaalahoitoon.

Poliisilla ei ole vielä tietoa uhrien terveydentilasta. Rikoksista epäiltyjä on useita sekä epäiltyjä rikoksia noin kymmenen.

- Poliisi lähtee aina hurjimmasta eli murhan yritys on yksi epäillyistä rikoksista, kertoo tutkinnanjohtaja Kimmo Halme Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Muita epäiltyjä rikoksia ovat muun muassa ampuma-aserikos, vaaran aiheuttaminen ja vahingonteko.

Laajoja kotietsintöjä

Poliisi on tehnyt tänään laajoja etsintöjä Äänekosken alueella epäiltyjen rikosten selvittämiseksi ja epäiltyjen tavoittamiseksi. Kaikkia rikoksista epäiltyjä ei ole vielä tavoitettu.

- Erilaisia osallisuuksia on. Osallisia on alle kymmenen, mutta enemmän kuin yksi, Halme toteaa.

Poliisi on jo kuullut useita silminnäkijöitä ja epäiltyjä. Lisää kuulusteluja tehdään illan aikana.

- Nyt tutkitaan muiden baarissa olleiden osallisuuksia, onko ollut pahoinpitelyä ja vaaranaiheuttamisrikoksia. Portsaritkin ovat olleet osallisina ja nyt selvitetään, onko ollut kyseessä järjestystä valvovan henkilön vastustamista. Baarikin on mennyt osin rikki, Halme sanoo.

Poliisi jatkaa laajojen kotietsintäoperaatioiden tekemistä. Tapauksen motiivi ei ole vielä selvinnyt.

Alustavan arvion mukaan tapauksen tutkinta kestää useita viikkoja.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102 ... 4_uu.shtml @ HANNA GRÅSTEN

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: Kahta ammuttu Äänekoskella.

Viesti Kirjoittaja loyder »

Äänekosken ammuskelu: Uhrin henki milleistä kiinni – luoti pysähtyi niskalihakseen

Ravintola-ammuskelussa kasvoihinsa luodin saaneen henki oli millimetristä kiinni.
Läheltä piti, ettei sunnuntain vastaisen yön ammuskelu Äänekosken Suolahdessa vaatinut ihmishenkeä. Kasvoihinsa luodin saaneen toisen ammutun henki oli millimetristä kiinni.

– Lääkäri kertoi, että jos luoti olisi mennyt millin sivumpaan, niin minulla ei olisi enää pikkuveljeä, kertoo 43-vuotiaan suolahtelaismiehen isosisko Ilta-Sanomille.

Isosisko kävi tapaamassa veljeään Keski-Suomen keskussairaalassa. Teosta epäilty mies ampui 43-vuotiasta ravintolan ulkopuolella. Hetkeä aikaisemmin toista miestä oli ammuttu ravintolan sisätiloissa reiteen.

Velipojalla oli tällä kertaa enkeleitä matkassa.
– Luoti meni ylähuulesta läpi ja vei oikean puolen hampaita. Kielestäkin meni pala. Luoti meni millimetrin ohi valtimosta ja pysähtyi niskalihakseen, isosisko kertoo.

– Täytyy sanoa, että velipojalla oli tällä kertaa enkeleitä matkassa.

Ainakin kaksi laukausta

Poliisin mukaan laukauksia ammuttiin yhteensä ainakin kaksi. Silminnäkijän mukaan 43-vuotias oli ehkä 10–15 metrin päässä ampujastaan.

– Hän (ampuja) otti aseen taskustaan ja ampui. Uhri seisoi paikallaan, ampujan vieressä ollut mies kertoo.

Tilanteessa oli pakko toimia nopeasti.

– Nappasin ampujaa kiinni ja kaadoin maahan. Siihen tuli sitten muitakin, ja ilmeisesti portsari sai mieheltä aseen pois.

– En oikein tiedä, mitä kaikkea tapahtui, sillä portsarin suihkuttamaa pippurisumua tuli minunkin silmiini. Kompuroin sisälle pesemään kasvoni.

Uhrit kaveruksia

Silminnäkijä on sattumoisin sisällä osuman saaneen miehen veli.

– Ampuma-ase oli jonkinlainen pieni pistooli, ehkä 22-millinen. Motiivista minulla ei ole mitään tietoa.

Uhrit olivat kaveruksia ja tavanneet toisensa ravintolassa illan aikana. Ravintolassa oli tapahtuma-aikaan ehkä noin 30 henkilöä.

Poliisi ei tutkinnan alkuvaiheessa kerro aseesta eikä motiivista. Tapahtumiin liittyviä epäiltyjä on kuitenkin ainakin kaksi.

– Ampujien määrään en ota kantaa, tutkintaa johtava rikoskomisario Kimmo Halme sanoo.

Vakavimmat tutkittavana olevista rikosnimikkeistä ovat kaksi murhan yritystä. Poliisi tutkii myös ampuma-aserikosta, vaaran aiheuttamista, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista ja vaaran aiheuttamista.

– Rikosnimikkeet ovat usein tutkinnan alkuvaiheessa ankarampia ja ne voivat myöhemmin muuttua.

Epäillyt tiedossa

Epäiltyjen henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta kaikkia epäiltyjä ei vielä iltapäivään mennessä ole saatu kiinni. Etsintöjä on tehty ympäri Keski-Suomea.

– Kun tällaista tapahtuu, niin epäillyt eivät tahdo pysyä paikoillaan, Halme muotoilee.

43-vuotiaan isosisko on järkyttynyt tapahtuneesta. Kysymyksiä riittää.

– Miten ravintolaan voidaan mennä aseen kanssa? Ja miksi joku ampuisi veljeäni, joka on aina kaikille tosi ystävällinen.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 60888.html @Terho Vuorinen

Vastaa Viestiin