Vankilassa oloa ja kulttuuria

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Clarence kirjoitti:
La Joulu 24, 2022 4:17 pm
Kyllä vartijat jossain määrin olivat hajulla mistä pillereitä tulee. Vein itse Carbrital kapseleita vankilaan, ja annoin tuliaisia joillekin sekä myin vähän. Kohta alkoi olla ukkoja lukkojen takana. Carbrital oli barbituraatti. Barbituraateista päihtynyt käveli kuin hidastetussa elokuvassa, kolme askelta eteen ja kaksi taakse. Päihtynyt ei haissut viinalle. Yhdellä Teukalla oli sellissään ruokalautanen kaatunut pikilattialle. Sieltä ukko söi lusikalla makaroonia. Tämän syönnin näkivät myös vartijat ja ukko rundiin. Tämä P. Aallon kirjassakin mainittu mies ei noussut sen jälkeen kerroksille vaan jäi rundiin makaamaan. Rangaistus oli yhtä tyhjän kanssa. Kahdessakin eri vankilassa eri vuosikymmenillä näin tätä ukkoa. Ei paljoa muille puhunut. Saman kaupungin miehet sanoivat, että siviilissä ei mennyt toisten puheille, mutta jos meni vaikka hänen luo istumaan samalle puiston penkille, alkoi juttelemaan eikä lähtenyt pois.

Vankilaan tullessa aina joku pamahti juoppohulluksi. Juoppohullua ainakin ennen henkilökunta hoiti rundissa. En tiedä, saiko tällainen mitään psyykenlääkettä, mutta rundissa oli tietyn ajan, 4- 5 päivää. Muutenkaan tuolloin ei terveydenhuolto ollut samaa tasoa mitä uskoisin nyt olevan. Kerran mielisairas vanki sytytti rundissa kaiken mahdollisen palamaan. Putsarina jouduin siivoamaan jäljet. Ei siitä paljoa siivottavaa ollut, mutta kuitenkin.
Juu, Teuvo Taljas alias Teuvo Ekström, Kakolan ukkoja.
Tunsin siviilissä jonkun verran, huikkaakin otettiin, kirjoittelija linnassa.
Muistaakseni kirjoitti yhden radiokuunnelma käsikirjoituksenkin.

Aldrig
Nikke Knakkertton
Viestit: 184
Liittynyt: Pe Heinä 29, 2022 4:40 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Aldrig »

Rundi kirjoitti:
Su Joulu 25, 2022 11:58 am
[quote=Clarence post_id=1394559 time=1671887876 user_id=

[/quote]

Joo,se oli Yleisradiolle kirjoitettu kuunnelma jonka Taljas kirjoitti.Joskus 70- luvun puolessavälissä.Se esitettiin radiossa ohjaajana H.Kapulainen.Kuunnelman nimi oli jotain Vanginvartijan työpäivä,tai sinne päin.Kyllähän ukko oli siinä mielessä asiantuntija että oli jokusen työpäivän nähnyt kiven sisällä ja niin pamppuja kuin vankiloitakin.Tosin kaltereitten väärältä puolelta.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Aldrig kirjoitti:
Su Joulu 25, 2022 12:41 pm

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei ole Taljas minkä mainitsin. Täysin eri mies.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Rundi kirjoitti:
Su Joulu 25, 2022 11:58 am
Clarence kirjoitti:
La Joulu 24, 2022 4:17 pm
Kyllä vartijat jossain määrin olivat hajulla mistä pillereitä tulee. Vein itse Carbrital kapseleita vankilaan, ja annoin tuliaisia joillekin sekä myin vähän. Kohta alkoi olla ukkoja lukkojen takana. Carbrital oli barbituraatti. Barbituraateista päihtynyt käveli kuin hidastetussa elokuvassa, kolme askelta eteen ja kaksi taakse. Päihtynyt ei haissut viinalle. Yhdellä Teukalla oli sellissään ruokalautanen kaatunut pikilattialle. Sieltä ukko söi lusikalla makaroonia. Tämän syönnin näkivät myös vartijat ja ukko rundiin. Tämä P. Aallon kirjassakin mainittu mies ei noussut sen jälkeen kerroksille vaan jäi rundiin makaamaan. Rangaistus oli yhtä tyhjän kanssa. Kahdessakin eri vankilassa eri vuosikymmenillä näin tätä ukkoa. Ei paljoa muille puhunut. Saman kaupungin miehet sanoivat, että siviilissä ei mennyt toisten puheille, mutta jos meni vaikka hänen luo istumaan samalle puiston penkille, alkoi juttelemaan eikä lähtenyt pois.

Vankilaan tullessa aina joku pamahti juoppohulluksi. Juoppohullua ainakin ennen henkilökunta hoiti rundissa. En tiedä, saiko tällainen mitään psyykenlääkettä, mutta rundissa oli tietyn ajan, 4- 5 päivää. Muutenkaan tuolloin ei terveydenhuolto ollut samaa tasoa mitä uskoisin nyt olevan. Kerran mielisairas vanki sytytti rundissa kaiken mahdollisen palamaan. Putsarina jouduin siivoamaan jäljet. Ei siitä paljoa siivottavaa ollut, mutta kuitenkin.
Juu, Teuvo Taljas alias Teuvo Ekström, Kakolan ukkoja.
Tunsin siviilissä jonkun verran, huikkaakin otettiin, kirjoittelija linnassa.
Muistaakseni kirjoitti yhden radiokuunnelma käsikirjoituksenkin.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei ole Taljas, täysin eri mies kenestä mainitsin.

Aldrig
Nikke Knakkertton
Viestit: 184
Liittynyt: Pe Heinä 29, 2022 4:40 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Aldrig »

Oli vuosi 69 tai 70 ja kesä.Kaksi rikosta haki minut sunnuntaiaamuna asunnostani Vasikselta Aleksille.Istuin karussa betonikopissa yksin ja odottelin mitä seuraavaksi.Mietin mistä kysymys että voisin heittää hyviä valheita.Mahdollisuuksia oli vain liian monta ,niin en pystynyt valmistautumaan tulevaan.Kuinka ollakaan,jokusen tunnin istuskeltuaan sellin ovi aukesi ja sisään heitettiin n 40-50 v ukko.
Itse olin parikymppinen.Jonkun aikaa juteltiin kaikenlaista.Mies kertoi että oli vähän aikaa sitten päässyt pytystä,ja jäänyt jostain pikku ritsauksesta kiinni.Siis nakkipakettivaras tms.Ja kertoi ettei jaksa enää lusia.Oli saanut salakuljetettua pilleripurkin paidan hihassa ja sanoi:poika,sitten et hälytä vartijaa.Lupasin että en hälytä.Se heitti kourallisen niitä pillereitä kerralla suuhunsa ja istui tyynestibetonipenkillä.N.ehkä 10 minuutin päästä kaveri putosi penkiltä suoraan kasvot edellä lattialle .Istuin ja mietinlupaustani olla hälyttämättä vartijaa.Sitten minuun iski pakokauhu ja aloin soittamaan kelloa.Soitin ja soitin.Kyllä meni pitkään ennenkuin vartija tuli ja kerroin mitä on tapahtunut.Kaksi vartijaa nosti ukon sellistä pois ja jatkosta en tiedä.Jäi mieltäni painamaan että lähtikö henki.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Aldrig kirjoitti:
Su Joulu 25, 2022 6:08 pm

Koska alustavat tiedot oli tuoreena, että ukko nappasi pillereitä.
Olisiko tuohon aikaan osattu oitis toimittaa ukko vatsahuuhteluun.
Mutta onhan tuollainen karu kokemus nuorena aloittelevana lusija kanditaattina :D

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Aldrig kirjoitti:
La Joulu 24, 2022 9:00 am
Rundi kirjoitti:
La Joulu 24, 2022 4:30 am
Clarence: ""Jos oikein muistan, kauan sitten pääsivät rundilaiset jouluna kerroksille (?) Rundi tai Aldrig, tai kuka hyvänsä vankilassa ollut voi asian vahvistaa tai tarkentaa.""

Jos oli joutunut rundiin päihtymyksestä ja pää selvinnyt, pääsi kerroksille jouluksi, jos halusi.
Itse muistan 1976 joulusta, olin rundiputsari, että 2-3 tyyppiä ei noussut kerroksille. Palveltiin.
Sen sijaan sinne joutui kaksi lisää, kun olivat nauttineet joulujyviä päihtymykseen saakka :D
Mutta kaikesta on aikaa. Viimeisimmistäkin. Tämä nyt alkanut joulu on neljäskymmenes siviilissä yhtä putkea.
Aivan oikein,jouluksi pääsi kierroksille mikäli oli ehtinyt selviämään.Vaan asiat oli kyllä usein toisinpäin.Jouluna rundiputkat tuppasivat täyttymään normaalia enemmän aivan kuten uudenvuoden tienoillakin.Joulu oli monelle,varsinkin perheelliselle kova paikka lusia.
Yleensä ottaen kaikki juhlapyhät oli vankilassa monelle raskasta aikaa,silloin tulee läheiset,siviiliasiat etc. pinnalle
Juhlapyhien aikoihin olen kerran uuden vuoden äaattona joutunut rundiin.Oli vähän kiljua,pontta päihtymykseen antoi muutama ryyni.
Kuten Rundillakin myös minulla on aikaa näistä reissuista vierähtänyt.Vuonna 83 portit aukesivat viimeisen kerran Ristikkotiellä.
Sama 1983 talvella kävelin ulos Ristikkotie 6 porteista. Ja otin taksin :D

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Naaralla taloon tuli koiravartijoita, ketkä olivat purettaneet koirilla juoppoja. Ruokalassa oli n. 100 miestä ja ruokailu sujui normaaliin tapaan. Samasta pöydästä yksi matki kovalla äänellä koiran haukuntaa. Toinen koiramies katsoi heti sinne mistä ääni tuli, kaikki muut söivät rauhalliseen tahtiin. En tiedä jatkosta miten noille *sankareille* kävi, sillä itsellä siviili kutsui. Mitä eri taloista olen kuullut, ei ukoille kovin hyvää kuulunut.

Hyvä kun vangitsivat nämä epäillyt väkivaltarikolliset, sillä heidän tekonsa ovat raukkamaisia. Viisi on tutkintavankeidessa. Jos syyllisyys voidaan osoittaa toteen, olisi mahdollista käyttää ankaria rangaistuksia. Se vain, ettei tuosta ammattiryhmästä jokainen ole väkivaltaukko, mutta nämä vangitut mustaavat kaikkien muidenkin maineen. Tosin tuossa ammattikunnassa korostuu se toimiiko laillisesti, vaiko hakkaa turhautuneisuutensa asiakkaisiin.

Kulmasohva

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Kulmasohva »

Ei varsinaisesti liity ketjun aiheeseen, mutta koska esitin kysymyksen jo muualla, ajattelin sen myös tänne laittaa toivottavasti ette laita pahaksenne.

Ensinnäkin kiitokset Clarence Rundi Aldrig ja muut, todella loistavaa luettavaa koko ketju. Harvoin saa tällästä omakohtasta kokemusta ilman sensuuria missään ylipäätään mistään aiheesta.

Sitten siihen kysymykseen, onko mahdollista ja koska oletan että on, niin kuinka helppoa on niinsanotusti esittää hullua kun tutkitaan vaikka tappoa/murhaa ja syytetty haluaa syystä tai toisesta sen syyntakeettoman tuomion? Tiedättekö ihmisiä jotka näin on tehnyt, eli esittää ns "hullua" vaikka ei ole? Tai jopa toisinpäin, tiedättekö sellasia tapauksia jotka olis 100% varmasti pitäny tuomita syyntakeettomana rikoksesta mutta jostain syystä näin ei käynyt?

Kulmasohva

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Kulmasohva »

Kulmasohva kirjoitti:
Ti Tammi 10, 2023 4:22 am
Ei varsinaisesti liity ketjun aiheeseen, mutta koska esitin kysymyksen jo muualla, ajattelin sen myös tänne laittaa toivottavasti ette laita pahaksenne.

Ensinnäkin kiitokset Clarence Rundi Aldrig ja muut, todella loistavaa luettavaa koko ketju. Harvoin saa tällästä omakohtasta kokemusta ilman sensuuria missään ylipäätään mistään aiheesta.

Sitten siihen kysymykseen, onko mahdollista ja koska oletan että on, niin kuinka helppoa on niinsanotusti esittää hullua kun tutkitaan vaikka tappoa/murhaa ja syytetty haluaa syystä tai toisesta sen syyntakeettoman tuomion? Tiedättekö ihmisiä jotka näin on tehnyt, eli esittää ns "hullua" vaikka ei ole? Tai jopa toisinpäin, tiedättekö sellasia tapauksia jotka olis 100% varmasti pitäny tuomita syyntakeettomana rikoksesta mutta jostain syystä näin ei käynyt?
En siis halua tietää nimiä, vaan kokemuksia, tarinoita tai olettamuksia.
Ja jatkokysymys, tiedättekö ketään joka mielentilatutkimuksessa ns. "yritti esittää hullua" mutta se ei mennyt läpi, ja sama tähän en tarvitse nimiä vaan lähinnä kokemuksia.

Mopo-Ukko
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Ke Joulu 18, 2019 11:52 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Mopo-Ukko »

Taitaa olla ainakin nykyisin mielentilassa vaikea huijata,huhuja vanhaan aikaan oli että joku olisi onnistunut,yhtään tapausta varmaksi en tiedä.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

En usko että mielentilassa pystyy huijaamaan mutta sen tiiän varmasti että moni poika ei vaatinut mielentilaan ihan siitä pelosta että se reissu vois olla hyvinkin pitempi mitä linnatuomion kesto.
Luulisin että jokainen vankilassa ollut on nähnyt kavereita kenen paikka ois ollut mielisiraala.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Tiukkameno kirjoitti:
Ti Tammi 10, 2023 5:21 pm

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Täysin samaa mieltä mitä Tiukkameno ja Mopo-Ukko kirjoitti. Jos joskus joku on onnistunut huijaamaan, ne ovat äärimmäisen harvinaisia yksittäistapauksia. Siellä jos nähdään, että joku koittaa huijata, palautetaan takaisin vankilaan heti. Yksi mies oli tutkintolaisena ja -81 odotti mielentilaa, joutui sen jälkeen Niuaan. On vieläkin siellä. 70- luvun lopulla muuan vanki omasi väkivaltataustan ja mielentilatutkimusta odottaessaan näytteli tervettä. Hänellä oli väkivaltataustaa ja pelkäsi pyttyä. Psykopatia ja tyypin hermojen kireys näkyi kyllä läpi. Tämä hermo jäppinen ärhenteli rikoskaverilleen niin, että joutui eri vankilaan odottamaan lopputulosta. Siellä puukotti toista vankia ja Kakolaan. Aikoinaan tämä ukko vapautui ja pesi Ouluun. Siellä kuitenkin kingaili ja kohteli vaimoaan erittäin huonosti ja palkkasivat tappajan ja kohta ei enään kingaillut.

Nykyään tehdään näitä tutkimuksia paljon vähemmän, niin vankien joukossa on paljon mielisairaita.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Tiukkameno kirjoitti:
Ti Tammi 10, 2023 5:21 pm
En usko että mielentilassa pystyy huijaamaan mutta sen tiiän varmasti että moni poika ei vaatinut mielentilaan ihan siitä pelosta että se reissu vois olla hyvinkin pitempi mitä linnatuomion kesto.
Luulisin että jokainen vankilassa ollut on nähnyt kavereita kenen paikka ois ollut mielisiraala.
Vielä 70- ja 80- luvuilla oli selkeä jako, että tuomiolle ei joutunut vinksahtaneena.
Kesken tuomion seonneita oli kyllä, Anneksen ja Sörkan Palikan kamaa ja niihin niitä joutui.
Lyhytaikaisia delirium seonneita oli, mutta he parantuivat lumimiskelpoisiksi lääkityksillä.
Aikoinaan ei tarvinnut olla väkivalta ja vastaava rikollinen, kun jo sarjarikollisuus tittelillä saattoi päästä mielentilaan.
Ei tarvinnut olla välttämättä syyntakeeton tai täyttä ymmärrystä vaille (varttihullu) saadakseen varttihullu lausunnon.
Riitti kun taustalla oli pitkäaikainen rikollisuus ja raskas päihdehistoria eli ei ole ollut oma itsensä.
Siihen aikaan oikeus myös tuomitsi kuten lausunnoissa luki. Ei niin kuin nykyisin, että lausunnot ei sido oikeutta,
paitsi jos kohde on määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Varttihullun paperit saattaa muuttua oikeudessa terveen papereiksi eli on ymmärtänyt tekonsa.
Siinä vaiheessa varmaan vituttaa, että meni lataamo aika hukkaan.

Clarence
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2015 12:24 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Clarence »

Rundi kirjoitti:
Pe Tammi 13, 2023 1:50 pm
Tiukkameno kirjoitti:
Ti Tammi 10, 2023 5:21 pm
En usko että mielentilassa pystyy huijaamaan mutta sen tiiän varmasti että moni poika ei vaatinut mielentilaan ihan siitä pelosta että se reissu vois olla hyvinkin pitempi mitä linnatuomion kesto.
Luulisin että jokainen vankilassa ollut on nähnyt kavereita kenen paikka ois ollut mielisiraala.
Vielä 70- ja 80- luvuilla oli selkeä jako, että tuomiolle ei joutunut vinksahtaneena.
Kesken tuomion seonneita oli kyllä, Anneksen ja Sörkan Palikan kamaa ja niihin niitä joutui.
Lyhytaikaisia delirium seonneita oli, mutta he parantuivat lumimiskelpoisiksi lääkityksillä.
Aikoinaan ei tarvinnut olla väkivalta ja vastaava rikollinen, kun jo sarjarikollisuus tittelillä saattoi päästä mielentilaan.
Ei tarvinnut olla välttämättä syyntakeeton tai täyttä ymmärrystä vaille (varttihullu) saadakseen varttihullu lausunnon.
Riitti kun taustalla oli pitkäaikainen rikollisuus ja raskas päihdehistoria eli ei ole ollut oma itsensä.
Siihen aikaan oikeus myös tuomitsi kuten lausunnoissa luki. Ei niin kuin nykyisin, että lausunnot ei sido oikeutta,
paitsi jos kohde on määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Varttihullun paperit saattaa muuttua oikeudessa terveen papereiksi eli on ymmärtänyt tekonsa.
Siinä vaiheessa varmaan vituttaa, että meni lataamo aika hukkaan.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lainaus Rundilta: #" Ei tarvinnut olla välttämättä syyntakeeton tai täyttä ymmärrystä vaille (varttihullu) saadakseen varttihullu lausunnon. "
Johon jatkan; ei pidä paikkaansa!

70- luvun puolivälissä omaisuusrikoksistakin saattoi päästä tai joutua mielentilaan. Taparikollisten kohdalla täyttä ymmärrystä vaille oli aika yleistä.

Kaikista hulluin lausunto minkä olen kuullut on: Rikosta tehdessä täyttä ymmärrystä vaille, mutta muuten ymmärrystä vaille.

Jos eli normaalia vangin elämää, ja vasta kun oli mielentilassa alkoi näytellä jotain mitä ei ollut, ei varmasti saanut "varttihullun papereita".

Jos lääkäri ei tykännyt potilaasta, saattoi papereissa lukea ihan mitä vaan, joka toisen lääkärin tutkiessa oli erilainen lausunto samasta henkilöstä. Mielentilatutkimuksessa on myös muitakin kuin psykiatri ja psykologi. Siellä on tiimi, joka yhteenvedon kohdilla tekee lopullisen diagnoosin. Tietoa potilaasta kerättiin kouluista, mahdollisista työpaikoista, vaikka mistä, jonka lisäksi vanginvartijoista ketkä olivat olleet tekemisissä vangin kanssa ennen mielentilatutkimusta, usein ollen vain samalla osastolla vartijana. Tutkittava sai pyytää jotain hänet hyvin tuntemaa kuvailemaan tutkittavaa. Tämä ennen meni lääkintähallituksen tarkistettavaksi, joka saattoi muuttaa lausunnon lopputuloksen ymmärryksen tasosta. Nykyisin lääkintähallitus on eri nimellä.

Vastaa Viestiin