Vankilassa oloa ja kulttuuria

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Never
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: La Joulu 28, 2019 8:06 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Never »

Kun tässä osiossa ”vankilassa oloa ja kulttuuria” ei ole viime aikoina juuri ollut aiheeseen liittyviä kirjoituksia ajattelin että muistellaan taas menneitä.Eli kun olin ”urani” viimeisessä kaarteessa lähelle loppusuoraa istuin Sörkassa 70-luvun loppuvaiheissa .Olin duunissa ruiskussa,pääosin tavarat,tuolit ja pöydät ym kalusteet menivät Postille tai muihin valtion virastoihin.Myös vankien omat tekeleet olivat siellä viimeistelyssä ennen vankilan myymälään menoa.Budjasin pohjoisessa ja sellinaapurini olivat Hildenin Jukka ja Kankaan Ami,Hiltsu taisi olla sellimorsian,niin ymmärsin.Toisella puolella lusi Kulon Kari .
Mustalaiset pelkäsi Karia ihan pirusti.Eipä silti,mustalaiset eivät elvistelleet silloin vankilassa pätkääkään,onhan tietysti joku poikkeus,esim Palmin Olli.No,Ollin ei tarvinnut elvistellä.Kaaleet asuivat suurinpiirtein kaikki länsipuolella,sairas-ja päiväselliosastoilla ja vain harva heistä kävi duunissa.Olin myös putsarina pohjoispäässä sekä aamukokkina jokusen kuukauden
Putsarit joutuivat välittämään kirjeenvaihtoa eri osastojen ”kingien”välillä.Esim itse välitin lukuisia kirjeitä Kanaali- Koskisen ja Kulon kirjeenvaihdossa.Kanaali oli silloin eteläpäässä (kun ei ollut rundissa) Koskisella oli erittäin paksut silmälasit,olikohan huono näkö.Mieleeni on jäänyt eräs tapaus jota olin todistamassa kun Kanaali ja eräs pitkäaikaisvanki,kovan ukon maineessa oleva ottivat yhteen.Kanaali oli päätään lyhyempi ja vaikutti että nyt tulee turpiin,mutta kun hän sai kiinni tästä huomattavasti isommasta tyypistä niin se oli menoa.Pamput huomasivat viimein tapahtuman ja tämä isompi tyyppi säilyi hengissä.
Koskinen oli näkemistäni ”hurjista” kyllä yksi kovimmista,vaikka ei kylläkään ollut mikään urheilullinen ukko.
Samaan kastiin käsivoimistaan ( mitä olen itse nähnyt) voin lukea Ilkka Kiviojan.Että tämmöistä tälläkertaa.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Never kirjoitti:
Pe Tammi 28, 2022 9:19 pm

Tutkariksi jouduin 1979 ja 7 kk jälkeen siirsivät Sörkkaan 1980 tammikuussa viimeiselle tuomiolle, jota sitten kertyikin niin, että vapauduin vasta 1983. Kaikki nimet, mitä mainitsit, eritoten tuttuja.
Kanaali olikin ehtinyt vasaroida "Palovaaraa" päähän ja oli hullun maineessa. Ne paksut pullonpohjalasit muisti aina. Niiden läpi kun se mulkoili, pelotti varmaan heikompia :D
Vasaroinnista Kanaali lensi Kakolaan, ehti sielläkin tappaa yhden ja sai muutamaa kuukautta myöhemmin pytyn. Kulollakin oli kakku hyvällä mallilla.
Oikeastaan nuo ja monet muut tapahtumat henkilöineen löytyy mun kirjasta.

Ziisus
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Ke Loka 06, 2010 10:52 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Ziisus »

Tutkariksi jouduin 1979 ja 7 kk jälkeen siirsivät Sörkkaan 1980 tammikuussa viimeiselle tuomiolle, jota sitten kertyikin niin, että vapauduin vasta 1983. Kaikki nimet, mitä mainitsit, eritoten tuttuja.
Kanaali olikin ehtinyt vasaroida "Palovaaraa" päähän ja oli hullun maineessa. Ne paksut pullonpohjalasit muisti aina. Niiden läpi kun se mulkoili, pelotti varmaan heikompia :D
Vasaroinnista Kanaali lensi Kakolaan, ehti sielläkin tappaa yhden ja sai muutamaa kuukautta myöhemmin pytyn. Kulollakin oli kakku hyvällä mallilla.
Oikeastaan nuo ja monet muut tapahtumat henkilöineen löytyy mun kirjasta.
Pystytkö heittämään kirjan nimen vaikka yksitysviestinä? Olisi mielenkiintoista lukaista läpi, niin hyvää tarinaa olet täällä aikojen saatossa kertonut.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Ziisus kirjoitti:
Su Tammi 30, 2022 2:15 am
Tutkariksi jouduin 1979 ja 7 kk jälkeen siirsivät Sörkkaan 1980 tammikuussa viimeiselle tuomiolle, jota sitten kertyikin niin, että vapauduin vasta 1983. Kaikki nimet, mitä mainitsit, eritoten tuttuja.
Kanaali olikin ehtinyt vasaroida "Palovaaraa" päähän ja oli hullun maineessa. Ne paksut pullonpohjalasit muisti aina. Niiden läpi kun se mulkoili, pelotti varmaan heikompia :D
Vasaroinnista Kanaali lensi Kakolaan, ehti sielläkin tappaa yhden ja sai muutamaa kuukautta myöhemmin pytyn. Kulollakin oli kakku hyvällä mallilla.
Oikeastaan nuo ja monet muut tapahtumat henkilöineen löytyy mun kirjasta.
Pystytkö heittämään kirjan nimen vaikka yksitysviestinä? Olisi mielenkiintoista lukaista läpi, niin hyvää tarinaa olet täällä aikojen saatossa kertonut.
Sama juttu, kiinnostaisi tuo kirja minuakin!
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

dippainssi
Jane Marple
Viestit: 1095
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 8:05 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja dippainssi »

Taitaa tällä palstalla olla harvassa ne joita kyseinen kirja ei kiinnosta, joten siitä minäkin kuulisin mielelläni enemmän.
Allahia ei ole olemassa.

A.Capone
Poliisikoira Rex
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Elo 04, 2020 11:01 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja A.Capone »

Kirja kiinnostaa myös kovasti!

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Laitan yksityisviestin jokaiselle, joka on kiinnostunut kirjasta.

Fjalle70
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Heinä 14, 2017 10:40 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Fjalle70 »

Rundi kirjoitti:
Ma Tammi 31, 2022 9:16 pm
Laitan yksityisviestin jokaiselle, joka on kiinnostunut kirjasta.
Ilman muuta kiinnostaa...

JailMind
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: To Syys 03, 2020 6:55 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja JailMind »

Kirja kiinnostaa!
”Kun oppii tuntemaan pelon, tulee rohkeaksi ja oikea rohkeus on sitä, että oppii pitämään pelkonsa kurissa”.

A.Capone
Poliisikoira Rex
Viestit: 274
Liittynyt: Ti Elo 04, 2020 11:01 am

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja A.Capone »

Kirja tilattu ! Hieno juttu kun Rundi on saanut paperille muistelmia ja tarinaansa!

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

A.Capone kirjoitti:
Ti Helmi 01, 2022 1:08 am
Kirja tilattu ! Hieno juttu kun Rundi on saanut paperille muistelmia ja tarinaansa!
👍👌😎

Never
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: La Joulu 28, 2019 8:06 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Never »

Rundi kirjoitti:
Ti Helmi 01, 2022 1:38 am
[quote=A.Capone post_id=<a href="tel:1266199">1266199</a> time=<a href="tel:1643666896">1643666896</a> user_id=52280]
Kirja tilattu ! Hieno juttu kun Rundi on saanut paperille muistelmia ja tarinaansa!
👍👌😎
[/quote]

Pikku muistelmistani Sörkasta ja Rundin vastauksesta tulikin Rundin kirjalle myyntimenestys! Hienoa kun Rundi sai vankilamuistelmansa koottua kansien väliin.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Never kirjoitti:
Ti Helmi 01, 2022 10:24 am
Rundi kirjoitti:
Ti Helmi 01, 2022 1:38 am
[quote=A.Capone post_id=<a href="tel:1266199">1266199</a> time=<a href="tel:1643666896">1643666896</a> user_id=52280]
Kirja tilattu ! Hieno juttu kun Rundi on saanut paperille muistelmia ja tarinaansa!
👍👌😎
Pikku muistelmistani Sörkasta ja Rundin vastauksesta tulikin Rundin kirjalle myyntimenestys! Hienoa kun Rundi sai vankilamuistelmansa koottua kansien väliin.
[/quote]

Kiitos sinullekin :D
Joskus tarvitaan sysäys. Itse en ole ollut aktiivinen mainostamaan.
Mutta koska teoksia on vielä itselläkin, myyn niitä pois edullisesti kiinnostuneille.
Niin sanotussa hiljaisessa myynnissä niitä on mennyt jonkun verran.

Knobster
Theo Kojak
Viestit: 1113
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Laitatko myös Rundi viestiä kirjasta. Ja Clarence, kerrotko mulle mitä ovat lämmittäjien sellit? :)

Kerron pienen tarinan, en vankilasta mutta putkasta tuolla Afrikan mailla.

Päädyin siellä lehtiin ja otsikoihin väkivaltaisesta ryöstöstä (syyttömänä). Kyseessä oli kolmipyöräinen taksi eli Tuk Tuk. Jostain syystä kaverini sanoin kuskille jotain joka panikoi ja kaatoi koko vehkeen moottoritielle.... valuttiin sitten suoraan kyttiä pahki hejän auton viereen. Sieltä iskettiin sitten radiopuhelinta kalloon kiivetessäni ylös kumollaan olevasta kärrystä. Tuhannen päissään.

No putkaanhan siitä päädyttiin. Sellisä oli n. 40 henkilöä ahdettuna yhteen pieneen huoneeseen jonka lattiaa pehmusti brittiläinen "sisämatto" vai miksi niitä sanotaan... paskaista oli. Muutamat olivat olleet kyseisessä selissä jo kuukausia. Ruokaa tai vettä ei voinut syödä. Eräs ystävällinen vartija toi paahtoleipää ja mehua ikkunan kautta, rahaa vastaan muutakin mutta sitä ei voinut näyttää että on.

Hienona yksityiskohtana sellissä oli myös Nigerialaisia kidnappaajia jotka olivat kaapanneet muutamia Jenkkituristeja jokin aika sitten ja saaneet lunnaat vaikka sellissä olivat. Heitä tuli moikkaamaan pukumies ja vei pojat kaupungille putkasta. Tulivat takaisin tuliterissä vaatteissa ja mahat täynnä. Hyvin iloisina ja rikkaina. Seuraavana päivänä ulos. Poliittiset vangit makasivat putkan perällä apaattisina. Näiden kidnappaajien takia päädyinkin lehteen kun toimittaja oli vieraillut ja huomannut valkoisen pojan/miehen. Otsikot huusivat "violent robbery/death by hanging"... jälkimmäistä ei tosin kyseisessä maassa koskaan laiteta toteen.

Noh... lopulta pääsin ulos erään entisen poliisin avustuksella joka oli YK:lla töissä ilman että tarvitsi maksaa lahjuksia tai mitään kellekkään. Kaverini pääsivät myös ulos myöhemmin mutta muita reittejä. He joutuivat maksamaan lahjuksia (tai siis ne maksoi Italian valtio).

Rahaahan he olivat vailla. Mielenkiintoinen kokemus ja putkassa oli oikeastaan mukavampaa kuin suomessa yksin.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Vankilassa oloa ja kulttuuria

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Rundi, laitoin yv, ei tainnu tulla perilla, pistäpä dataa tännekinpäin. Tiiä vaikka tehtäs kirjakauppaa.

Vastaa Viestiin