(U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

30.12.2016 taitavat olla viimeiset uutiset tästä tapauksesta, ja poliisi on ilmoittanut, ettei se enää tutki juttua eikä anna lausuntoja ja mediakin lopetti seuraamisen kuin seinään.

Linkattuna on pitkä juttu asiaan liittyvistä omituisuuksista koskien tuntemattoman lahjoittajan tarjoamaan lunnassummaa (vaikka mitään lunnaita ei missään vaiheessa vaadittu) ja lunnasrahojen ja mediajulkisuuden ympärillä pyörinyttä Cameron Gamblea, "a government security contractor", joka levitti mediaan ahkerasti tietoa lunnaista ja teki youtube-videon aiheesta. Kaksikin, ja toisen julkaisun jälkeen Sherri oitis löytyi. Lunnaitakaan ei virallisesti maksettu, vaikka ne oli kyllä nostettu ihan seteleinä ja annettu Gamblelle. Kaiketi ne on palautettu "tuntemattomalle lahjoittajalle" (jonka nimeä siis ei koskaan kerrottu). Ihmeteltiin, kuka tuntematon lahjoittaja antaisi kuusinumeroisen summan jonkun ihmisen palauttamisesta, kun mitään lunnasvaatimuksiakaan ei oltu esitetty eikä edes tiedetty, ketä kaappaajat olivat. Niitähän olisi voinut tulla hakemaan ties kuka.

Katoamisen päätutkija ei ainakaan aluksi uskonut sieppaukseen lainkaan, ja Gamblen ja Sherrin aviomiehen aikaansaama nettijulkisuus riepoi tutkimusta muutenkin.

Gamble oli heti arvioinut syyksi meksikolaisten harrastamaa "seksiorjaksi" kaappaamista, siis jo ennen kuin Sherri löytyi. Löytymisen jälkeen hän oli siitä entistä varmempi. Poliisit taas eivät olleet. Harvemmin naisia vasten heidän tahtoaan ja väkivallalla kaapattiin, kun ainakin puoliksi vapaaehtoisia on saatavilla.

Experts in sex trafficking have been cautious about agreeing with Gamble, in part because much of what they know about women being captured is anecdotal. Kay Buck, chief executive of the Coalition to Abolish Slavery and Trafficking in Los Angeles, said she knew of cases involving kidnapping, although it was more common for victims to be tricked into following a trafficker in the belief it might lead to a better life. She agreed that branding was often associated with sex traffickers and that the I-5 corridor was one of “significant criminal activity”. But she added: “More research and rigorous scientific study is needed to fully understand the issue and its scope.”

Juttu on siis kuivahtanut mediassa kokonaan ja elää vain netissä. Gamble on saanut paljon lokaa päälleen ja jotkut uskovat, että tapaus oli huijaus, jolla Gamble sai kuuluisuutta ja joku ehkä rahaa. Jos nyt rahoja olikaan. Tai jos ne jollekin annettiin.

Koko juttu on kaikkien mielestä mysteeri.

https://www.theguardian.com/us-news/201 ... california



Tässä nettikirjoittelua siitä, että Sherri olisi jo 2006 lavastanut oman katoamisensa ja muutenkin olisi huomionhakuinen persoona:
"This whole thing is ridiculous, I went to CV with her also. All I honestly remember about her is she was a goodie-goodie all the time but she had to be the absolute center of attention ALL THE TIME. She was EXTREMELY anorexic and bulimic and she dated a friend of mine for a long time-She was always a mess when she wasn't getting enough attention."
https://www.reddit.com/r/MarkMyWords/co ... abduction/
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Kolme ja puoli kuukautta Sherrin löytymisestä, eikä tutkinnassa ole selvinnyt yhtään mitään.

Poliisi kuitenkin kuulemma tutkii aktiivisesti asiaa, mutta tiedotusta ei ole ollut. Mitään uutta tietoa ei tapahtumista ole.
Sherri perheineen on palannut kotiinsa ja kuvattu sen edustalla 10.1., ja siinäpä ne tiedot sitten ovatkin. Sen verran on päätelty, että poliisi on jutun vuoksi lennättänyt pari tutkijaa toiselle puolelle USAa Detroitiin, jossa oli joku naistenkaappausjuttu selvinnyt. Eli ilmeisesti ainakin poliisi on tutkinut tällaisen kaappauksen mahdollisuutta.

Paljon on epäilyksiä ja salaliittoteorioita edelleen, ja nähdäkseni uusimmat lehtijutut ovat helmikuun alusta.

Epäilyksiä on herättänyt esim se, että Sherri ei ollut edes yötä sairaalassa, vaikka piti olla aika pahasti pahoinpidelty. 10.1. otetussa kuvissa hänellä ei ole kasvoissa mustelmia (kaiketi ovat voineet ehtiä parantua), leikatuksi väitettyä tukkaa ei näy (ja henkilö, joka hänet näki tien laidassa, väitti tällä olleen pitkän tukan). Sherrin kerrottiin olleen löydettäessä nälkiintynyt, eli 39-kiloinen, mutta ei kuulemma muutenkaan painanut kuin 45-kiloa, koska oli anorektinen. Tämmöistä kaikenlaista epäilyttävää on nettidekkarit löytäneet, mm. että Sherrille olisi tehty rintojen suurennusleikkaus vain pari viikkoa ennen kaappausta, joten hän ei olisi vielä voinut käydä lenkillä.

Sellainenkin havainto on, että Sherrin nimellä ollutta jonkinlaisen nettihuutokauppa/-myyntisivuston tiliä oli käytetty hänen ollessaan kadoksissa. Hän olisi listannnut 7 kohdetta myyntiin 3 päivää ennen kuin löytyi. Tili on nykyään poistettu, mutta siitä on kuva tässä linkissä:
https://heatst.com/life/kidnapped-super ... ies-swirl/


Tapauksen tiimoilta esillä on ollut vain "kaappausekspertti", joka jutun kimpussa hääräsi alusta asti ja tarjosi tuntemattoman lahjoittajan sataatuhatta dollaria kaappaajille jo ennen kuin tiedettiin, että kyseessä oli kaappaus. Kukaan ei kuulemma rahoja saanut. Tämä ekspertti oli FOXin haastattelussa ja on kovasti muutenkin profiloitunut tämän jutun äänitorvena. Skeptikot syyttävät juttua hänen markkinointitempukseen.

Tässä juttua ja kuvia:

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... Papini.htm

Tässä salaliittoteorioita:
https://www.thesun.co.uk/news/2460737/i ... ng-staged/
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Heinäkuun lopulta viimeiset jutut ilmeisesti tästä tapauksesta.
Naapurit kertovat, etteivät olleet koskaan nähneet Sherria hölkkäämässä (toinen asunut paikalla 12 vuotta, toinen 20 vuotta), eikä ylipäätään häntä pahemmin näkynyt. Ei ole myöskään hölkännyt löytämisensä jälkeen.

Nainen ja koko perhe asuvat nykyään samalla alueella kuin missä väitetty kaappaus tapahtui, ja ovat täysin pois julkisuudesta eivätkä ole antaneet yhtään haastattelua eikä heitä ole onnistuttu edes kuvaamaan tammikuun jälkeen.

Poliisi ei virallisesti vieläkään ole epäillyt tarinan paikkansapitävyyttä, koska kuulemma "jos joku kertoo olevansa tällaisen kammottavan rikoksen kohteena, uskomme häntä" :shock:

Sherrin miehen avaama lahjoitustili Sherrin löytämiseksi tuotti 50000 dollaria, eikä ole oikein tiedossa, mihin ne rahat päätyivät.

http://www.crimeonline.com/2017/07/24/s ... l-recluse/

http://crimefeed.com/2017/07/eight-mont ... a-recluse/

Lisäksi: on paljastunut, että Sherrin äiti oli 2003 joulukuussa soittanut 911:n, koska hänen mukaansa Sherri vahingoitti itseään, ja syytti siitä äitiään.Lisäksi on paljastunut Sherrin käytöksessä muutakin outoa, josta hänen sukulaisensa ovat kertoneet. Kuulemma mm. varastanut rahaa isältään ja rikkonut kotona paikkoja. Tuolloin siis oli vähän päälle parikymppinen.

http://abcnews.go.com/US/mother-super-m ... d=46477176
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ilta-Sanomat uutisoi taas tapauksesta. FBI on eilen julkaissut piirroskuvat kaappareista.

Kuva

Kuva

Muuta uutta ei artikkelissa tainnut olla. Tässä linkki: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005424719.html
????? ?? ??????.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

On tässä ainakin yksi tärkeä asia:


Tiedotteessaan poliisi vahvisti jo aiemmin mediassa kerrotut tiedot, joiden mukaan pahoinpidellyn ja mustelmilla olleen naisen hiukset oli leikattu ja hänen oikeassa olkapäässään oli jonkinlainen polttomerkki.

Polttomerkin mahdollista tarkoitusta selvitetään yhä, mutta poliisi pidättäytyi kertomasta asiasta tarkempia yksityiskohtia vedoten tutkinnan keskeneräisyyteen.

Papinin mukaan häntä ei käytetty hyväksi seksuaalisesti, eivätkä fyysiset todisteet anna poliisin mukaan aihetta epäillä muuta. Naisen kehosta löydettiin kahden toistaiseksi tuntemattoman henkilön dna:ta.


Nuo dna:t ainakin vahvistavat kertomusta. Noista kuvista nyt ei paljon iloa ole.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Uusinta tietoa tästä tapauksesta:
Papini oli tekstaillut kuukausia jonkin michicanilaisen miehen kanssa ennen kaappausta. Poliisien mukaan ei ole tiedossa suhteen luonne eikä ovatko tavanneet. Miehellä ei kuulemma kuitenkaan ole tekemistä väitetyn kaappauksen kanssa.

Toinen asia: Papinin vartalosta tai vaatteista löytyi tuntemattoman miehen dna:ta, vaikka hän siis väitti, että kidnappaajat olivat naisia. No, dna:ta nyt voi tarttua vähän mistä vaan ehkä.


Muutoin ei ole tapauksesta selvinnyt mitään, juttua ainakin näennäisesti tutkitaan yhä. Poliisi kertoo, että sillä on tiedossa asioita, joita ei ole julkisesti kerrottu.

https://people.com/crime/the-sherri-pap ... ppearance/

https://people.com/crime/sherri-papini- ... -michigan/

https://en.wikipedia.org/wiki/Kidnappin ... rri_Papini
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Sherri Papini on pidätetty nyt maaliskuun alussa. Syytteinä ovat liittovaltion agenteille valehteleminen ja "mail fraud" (postin tai muun viestintävälineen käyttäminen huijauksessa - liittyy ehkä siihen crowdfundingiin, jolla perhe tienasi jutusta lähes $50,000?)

Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Papinista löytynyt miehen DNA paljastui tämän ex-poikaystävän DNA:ksi, ja tämä tunnusti Papinin oleskelleen hänen luonaan väitettynä kidnappausaikana. Toinen Papinista löytynyt DNA, naisen, lienee vielä tunnistamatta.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Että sellaista sitten...vähä sitä epäiltiinkin että oisko pluffia koko juttu kun spekuloitiin tätä aikoinaan.

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Sherri Papini-päivitys.

[The Sacramento Bee on julkaissut aiheesta erittäin hyvän kolmen jutun sarjan jonka ykkösosan voi lukea täältä ja sieltä löytyy myös linkit kahteen muuhun osaan; tämä kirjoitelma on suomenkielinen tiivistelmä ko. artikkelien sisällöstä.]

Papini siis pidätettiin lastensa pianotunnilta maaliskuun alussa. Syyttäjä vaati aluksi rangaistusta yhteensä 34:stä "mail fraud":ista sekä yhdestä FBI:n agentille valehtelusta. ["Postipetokset" eivät kuitenkaan tulleet siitä perheen keräämästä crowdfundingista kuten ensin arvelin, vaan Papinin postitse noin 35 erässä Kalifornian Rikosuhrien Rahastosta saamista vähän yli $30,000 korvauksista, eli huomattavasti "virallisemmista" rahoista.] Papini oli tutkintavankeudessa 5 päivää ja pääsi sitten vapaaksi $120,000 takuita ja erinäisiä muita rajoituksia vastaan.

Maksimirangaistus syytteistä olisi voinut olla noin 25 vuotta linnaa ja puoli miljoonaa taalaa sakkoja, mutta huhtikuun puolivälissä Papini teki "plea deal":in eli sovittelun syyttäjän kanssa ja myönsi syyllisyytensä kahteen ko. syytteistä, eli varsinaista oikeudenkäyntiä asiasta ei siis tule.

Papinin (ja välillisesti hänen perheensä) tapauksesta saama rikoshyöty on $49,000 tapauksen tiimoilta perustetusta GoFundMe:stä, joka kaikki on jo kulutettu perheen menoihin, jo aiemmin mainittu yli $30,000 rikoksen uhrien rahastolta, sekä yli $120,000 tapauksen tiimoilta väärin perustein haettuja ja saatuja sosiaalitukia. Lisäksi poliisi arvioi että tapaus on aiheuttanut turhaa poliisityötä noin $150,000 edestä [vaikuttaa mielestäni aika alakanttiin arvioidulta - luulen että tämä käsittää vain sen vaiheen ja ne toimenpiteet, kun olemattomia kidnappaajia jahdattiin].

Papinin tuomitsemispäiväksi on asetettu 19. syyskuuta, ja hänen odotetaan saavan noin 8-14 kuukauden vankeustuomion sekä joutuvan maksamaan ainakin osan vääryydellä saamistaan rahoista takaisin. Tosin tuomari on varoittanut että tuomio saattaa olla pitempikin, ja plea deal sitoo Papinia silti.

Ketään muuta ei tapauksen tiimoilta olla syyttämässä mistään, eli Sherri Papinin katsotaan yksin kantavan vastuun koko sekamelskasta.

Papinin ystävät ja perhe ovat edelleenkin seisseet vakaasti tämän takana - näkyvänä poikkeuksena aviomies Keith Papini, joka on totuuden paljastuttua laittanut avioeroprosessin vireille, vaatii pariskunnan kahden lapsen huoltajuutta itselleen, ja kuvailee Sherrin tehneen valheillaan heille "5,5 vuotta kestäneen maanpäällisen helvetin"

Miten tapaus lähti ratkeamaan?

Maaliskuussa 2020 poliisi sai läpimurron Papinin alushousuista löytyneestä miehen DNA:sta. [Toisesta löytyneestä DNA:sta, naisen, ei ole mainittu sen löytymisen jälkeen mitään, eli ei ilmeisesti liity tapaukseen ainakaan merkittävästi.] DNA jäljitettiin erään tämmöisen sukututkimus-tietokannan kautta erään James Reyesin äitiin. James Reyes taas oli tutkijoille sikäli kiinnostava, että hän on yksi Sherri Papinin ex-kumppaneista. Tutkijat menivät tonkimaan Reyesin roskista, löysivät Reyesin oman DNA:n, ja varmistivat että se täsmää 100% Papinin alkkareista löytyneeseen. Reyes otettiin puhutteluun, ja pian hän kertoikin kaiken.

Miten tapahtumat sitten oikeasti menivät?

Reyes ja Papini olivat tunteneet toisensa jo teineinä ja olleet jonkin aikaa kihloissakin, mutta suhde ei toiminut. Siivotessaan asuntoaan v. 2015 Reyes oli löytänyt laatikollisen valokuvia sekä joitakin Papinin tavaroita, jotka hän oli lähettänyt tämän vanhemmille. Pian tämän jälkeen Papini oli soittanut Reyesille ja kertonut haluavansa karata tämän kanssa ja säästäneensä rahaa sitä varten; Papinin aviomies kuulemma hakkasi ja raiskasi häntä [tällaisesta ei tietenkään minkään valtakunnan näyttöä] ja että hän halusi paeta. Kaksikko aloitti sitten Papinin "paon" valmistelun, johon liittyi mm. molemmille hankitut prepaid-kännykät, ja sovittuna päivänä Reyes ajoi ystävänsä vuokraamalla autolla "kidnappauspaikalle", josta Papini nousi auton kyytiin ja nukkui suurimman osan yli 700 km matkasta Costa Mesaan.

Reyesin luona viettämiensä kolmen viikon aikana Papini ei tehnyt oikeastaan mitään, jumitti vain Reyesin hänelle varaamassa huoneessa päivästä toiseen Reyesin itsensä ollessa päivisin töissä. Huoneen ja siihen liittyvän komeron kuvaus muuten täsmäsivät siihen miten Papini kuvaili "kidnappausajan" vankeushuoneensa, mukaan lukien omasta pyynnöstään Reyesin ikkunoihin lyömät laudat. Reyesin lisäksi muuten vähintään kolme muuta ihmistä (Reyesin serkku, serkun vaimo, ja serkun äiti) tiesivät Papinin oleskelevan hänen luonaan ja osa heistä oli jopa nähnyt hänet siellä - eikä kukaan heistä hiiskunut asiasta sanaakaan, vaikka Papinin katoaminen, löytyminen ja "kidnappaus" olivat maanlaajuinen jymyuutinen pitkän aikaa.

Jonkin ajan kuluttua Papini ilmoitti ikävöivänsä lapsiaan ja haluavansa palata kotiin. Tässä vaiheessa hän alkoi valmistella "kidnappaus"tarinaansa olemalla syömättä jotta laihtuisi, söhrimällä hiuksensa lyhyiksi sekä pahoinpitelemällä itseään eri tavoin saadakseen mustelmia ja ruhjeita. Suurimman osan näistä hän teki itse mutta osaan tarvittiin myös Reyesin apua, mm. siihen kun Papinin ihoon piti polttaa jollain kolvilla jonkinlainen viesti.

Papinin palauttaminen kotipaikkakunnalleen tehtiin sitten käänteisessä järjestyksessä, eli jälleen Reyesin ystävä vuokrasi tälle auton, hän ajoi koko matkan takaisin Yoloon, tiputti Papinin sovittuun kohtaan tienpenkalle ja sieltä ohikulkijat pian "kidnappauksen uhrin" löysivätkin. Reyes ja Papini eivät ole tämän jälkeen olleet missään tekemisissä keskenään.

Vain kolme päivää Reyesin puhuttamisen jälkeen poliisit laittoivat Papinin itsensä selkä seinää vasten ja kyselivät että no, mitenkäs asiat oikein menivätkään? Kun meillä on nyt tapahtumista erittäin uskottavan tahon kertoma, ihan eri versio? Papini kuitenkin pitäytyi vielä tässäkin vaiheessa sitkeästi kidnappaustarinassaan, ja juuri tästä on peräisin syyte FBI:lle valehtelusta (ja josta häntä varoitettiinkin moneen otteeseen).

Loppuaika menikin sitten siihen että poliisi keräsi lisätodisteita ja -lausuntoja ja rakensi mahdollisimman vankan keissin Papinia vastaan.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Pari pientä asiavirhettä pääsi livahtamaan tähän, lähinnä paikkakuntien ja etäisyyksien suhteen. Papiniahan ei siis tietenkään palautettu suoraan kotipaikkakunnalleen Reddingiin mikä olisi ollutkin vähän liian suoraviivaista, vaan noin 250 km etelämmäksi Yolo Countyyn, Sacramenton lähelle. James Reyes puolestaan asuu Costa Mesassa, Los Angelesin alueella, jonne on Reddingistä miltei 950 kilometriä matkaa.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Sherri Papini tuomittiin 19. syyskuuta. Puolitoista vuotta linnaa ja vähän yli $300,000 korvauksia eri tahoille, joilta hän on vuosien varrella väärin perustein rahaa saanut (ei kuitenkaan yksityisille lahjoittajille!) tai joiden resursseja hän on turhaan tuhlannut.

Syyttäjä oli itseasiassa suositellut vain 8 kuukauden tuomiota, mutta tapauksen tuomari ei pitänyt tätä riittävänä vaan lätkäisi 10 kk lisää.

Vasta oikeussalissa Papini muuten ensimmäistä kertaa vihdoin julkisesti myönsi valehdelleensa ja keksineensä koko jutun.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

Martagon
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Syys 01, 2015 2:39 pm

Re: (U) Sherri Papini, 34, katosi juoksulenkillä, hiustukko jäi

Viesti Kirjoittaja Martagon »

Tässä Sherrin kuulemisnauhoja pian löytymisen jälkeen. Ja analysointia kehonkielestä. Ihan mielenkiintoista, miten tarinaa sepitti.

https://m.youtube.com/watch?v=AcqXHNx4T68

Vastaa Viestiin