Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Hyvinhän tuo juttu päättyi. Mikä osuus siitä sitten oikeasti on Helsingin kaupungin, työsuojelu kai on pahiten pettänyt.

MaraKoo
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: La Touko 05, 2018 3:03 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja MaraKoo »

Kunnat, kaupungit, valtio ja näiden yhtiöt ovat työpaikkakiusaamisen tyyssijoja! Tunkkaisia yhteisöjä, joissa samat johtajat ja työntekijät taaplaavat jopa vuosikymmeniä. Johtamistyyli saattaa periytyä kaukaa historiasta, mikäli talon perinteisiin kuuluu, että eläkkeelle jäämässä oleva pomo viime töikseen valitsee itselleen itse kasvattamansa seuraajan. Kumman usein julkiset työpaikat kulkevat myös sisäsiittoisesti suvuissa.

Julkisissa työyhteisöissä epäasialliseen toimintaan liittyvät kuviot käsitellään aina saman kaavan mukaan:

- ongelman äänen lausuva työntekijä leimataan välittömästi ongelmayksilöksi (koska meillä pärjää kyllä, jos on yhteistyökykyinen eli johdon kanssa samaa mieltä)
- kysytään, miksi hän ei ole aiemmin sanonut mitään (on sanottu useasti, mutta ei ole kuunneltu/tehty mitään)
- kysytään, miksi kukaan muu ei ole samaa mieltä hänen kanssaan (pelko hiljentää)
- onko ilmoittaja vakavissaan ja valmis ryhtymään prosessiin, josta hänelle koituu vain lisävaikeuksia (ilmoittaja tietää joutuvansa paskamyrskyn silmään)
- seuraa kolmikantaneuvottelu, jossa uhri jää yksin puolustautumaan, koska esimies poikkeuksetta asettuu tukemaan kiusaajaa (organisaation sääntöihin kuuluu, että pomo tukee kaikissa tilanteissa toista pomoa sekä vahvoilla olevaa työntekijää)
- mikäli kiusattu ei vieläkään hiljene, kutsutaan isompi johtaja ja HR-tyyppi paikalle kertomaan uhrille vaihtoehdot eli turvan tukkiminen tai irtisanoutuminen. Korostetaan, että syytettynä oleminen on kovin rankkaa kiusaajalle. Yhteisöllä ei ole varaa, eikä aikaa lapselliseen asioiden puimiseen. Suomessa jokainen on vapaa vaihtamaan työpaikan mieleiseensä ja niin edelleen.
- joukkoon liittyy mahdollisesti konsultti, joka pitää kaikille avoimen luennon, jossa kaikkien kerrotaan olevan vastuussa työhyvinvoinnista, konflikteissa on aina kaksi osapuolta ja että ihmiset uhriutuvat ja ovat kovin herkkähipiäisiä nykyään
- lopuksi askarrellaan yhdessä luottamusta edistävä ryhmätyö. Johtajat miltei onnittelevat toisiaan, koska ovat tehneet kaikkensa työhyvinvoinnin eteen. Tämän riitin jälkeen kaikkien ongelmien pitäisi olla poispyyhkäistyt.

Oikeasti kiusaaja kavereineen jatkaa perseilyään heti palaverin päätyttyä. Hän on saanut lisää voimaa ja uskoa itseensä, kun selvittelyprosessi ei tälläkään kertaa puuttunut hänen toimiinsa. Pomot ovat huolissaan kiusaajan jaksamisesta ja kyselevät tuen tarvetta. Uhripolo saa pelätä kostoa. Näin ruletti pyörii. Ihme, että Helsingin kaupunki uskalsi lopulta toimia oikein.

Laikulho
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Touko 02, 2018 11:30 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Laikulho »

Työsuojeluhan on nimenomaan kaupungin omaa toimintaa eli tässä asiassa ei työsuojelu toiminut. Tätä kyseistä sosiaalityöntekijää ei irtisanottu tämän kyseisen asian vuoksi vaan syynä taisivat olla muut asiat. Osastonhoitaja sai kyllä hoitaa asiansa aivan itse.

Edwin
Neuvoja-Jack
Viestit: 521
Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 2:18 pm
Paikkakunta: Alaveteli

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Edwin »

Kuivahtiko ATT:n syrjintäjuttu kasaan vai onko mennyt ohi ihan huomaamatta. Taisi olla samainen Marjamaa siinäkin keskeisessä roolissa. Muslimin kanssa oli jo sovittu sullisesti työsopimuksesta, mutta kun kaveri tiedusteli, voisiko piipahtaa safkiksella rukoilemassa, niin kaupunki vetäytyi sopimuksesta.

Syrjintäähän tuo on, kyllä kai siitä rikosilmoitukset tehtiin mutta mitään ei ole kuulunut sen jälkeen.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Itsekkin todistanut joskus työpaikkakiusaamista sivusta ja voin sanoa ettei se eroa alakoulukiusaamisesta kovinkaan paljoa.
"If you aim for a king, you better not miss"

takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja takka »

Helsingin Uutiset kirjoittelee jälleen ATT:sta ja Marjamaasta. Kaupungin asuntopomo on napannut asunnon perheenjäsenelleen asunnonhakijoiden nokan edestä. Ei kai virkamies noin saisi toimia!

Ohessa linkki Helsingin Uutisten näköispainokseen.


https://www.lehtiluukku.fi/lehti/helsin ... 82998.html

takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja takka »

Laitetaanpa vielä Jukka Hämäläisen valaiseva juttu Helsingin Uutisista tänne sellaisenaan niin pysyy tallessa.

Helsingin Uutiset

PUHEENAIHE

13.6.2018 19.29

Helsingin asuntopomo junaili edullisen hitas-huoneiston sukulaiselleen – "Virastossa vallitsi pelon ilmapiiri"
ASUNTOKAUPPA Usea henkilö vahvistaa ATT:n päällikön järjestäneen asunnon lähisukulaiselleen.

Jukka Hämäläinen

Vuonna 2010 Helsingin Asuntotuotantotoimiston (ATT) edessä jonotettiin teltoin, makuupussein ja lepotuolein varustautuneina itäiseen kantakaupunkiin Hermanniin rakennettavan hitas-talon asuntoja.

Ensimmäiset olivat tulleet jonoon jo perjantaina, jopa Ruotsista asti. Asuntojen jako jonossa ja puhelinmyynnissä alkoi maanantaiaamuna kello 9.

Hitasten hinnat olivat tuolloin 2 700–2 800 euron tuntumassa neliöltä. Uudet asunnot maksoivat pääkaupunkiseudulla Tilastokeskuksen mukaan tuohon aikaan keskimäärin 3 900 euroa neliöltä eli ATT:n rakennuttamat asunnot olivat edullisia.

Se laitettiin hänen määräyksestään holdiin.”

Ennen asuntojen valmistumista vuonna 2012 yksi varauksista peruutettiin. ATT:tä johtava asuntotuotantopäällikkö Sisko Marjamaa totesi Helsingin Uutisten lähteiden mukaan asiasta kuultuaan, ettei asuntoa saa myydä kenellekään, vaikka hakijajonot oli tarkoitus käydä läpi normaalin käytännön mukaisesti.

– Se laitettiin hänen määräyksestään holdiin. Sitten Marjamaa vahvisti, että hänen lähisukulaisensa ostaa asunnon, yksi asiaa tuntevista lähteistä kertoo Helsingin Uutisille.

Jossain vaiheessa Helsingin Sanomat sai vihiä, että päällikön lähisukulainen on saanut asunnon ATT:n talosta. Lehden yhteydenotosta kerrottiin Marjamaalle.

– Myyjät ohjeistettiin kertomaan, että läheinen olisi ollut puhelinjonossa, vaikka hän ei missään vaiheessa ollut jonotuslistalla. Hänen nimeään ei löydy asiakirjoista, toinen lähteistä kertoo.

Ihmisiä loukkasi lähteiden mukaan se, että heidät pakotettiin valehtelemaan.

– Marjamaa oli viraston ylin johtaja, eikä henkilökunnalla ollut mitään mahdollisuuksia toimia vastoin hänen selvää määräystään. Virastossa vallitsi pelon ilmapiiri, eikä eriäviä näkemyksiä asioista sallittu, yksi lähde toteaa.

Vuonna 2012 valmistunut asunto on 48 neliön kokoinen. Runsaan 147 000 euron myyntihinnalla neliöhinnaksi tuli 3 075 euroa.

Hitas-asuntojen laskennallinen enimmäismyyntihinta on tällä hetkellä hieman yli 3 700 euroa neliöltä. Jos talo vapautetaan 30 vuoden päästä myyntirajoituksista, hinta määräytyy vapailla markkinoilla.

Helsingin Uutiset ei useista yhteydenotoista huolimatta onnistunut tavoittamaan Marjamaata kommentoimaan asiaa.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

^ Todella härski muija. Hyvä, että jää eläkkeelle, mutta ihmetyttää, ettei kukaan koko kaupungissa ole saanut tätä eukkoa kuriin. :shock:
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Poliisi tutkii: Helsingin korkean johtajan väitetään nöyryyttäneen ja piinanneen alaisiaan useiden vuosien ajan – Alaisten mukaan paiskoi tavaroita ympäriinsä ja polki jalkaa

ATT:n johtajan epäillään piinanneen alaisiaan vuosia. Kaupungin ylin johto oli tietoinen työpaikan ongelmista.

RAJU kiusaamisepäily Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimistossa on Helsingin poliisin tutkinnassa.

ATT:n johtaja Sisko Marjamaa jatkoi useiden työntekijöiden mukaan alaistensa haukkumista ja nöyryyttämistä vuosien ajan ilman, että kukaan Helsingin kaupungilta puuttui asiaan. Kiusaamisepäily paljastui vasta keväällä 2017 kun HS kertoi aiheesta työntekijöiden kertomusten perusteella. Toimitusjohtaja siirrettiin syrjään toimestaan jouluna 2017. Eräs entinen työntekijä on tehnyt rikosilmoituksen omasta kohtelustaan.

HELSINGIN kaupungin ylimmät virkamiehet olivat työntekijöiden mukaan tietoisia Marjamaan johtamistavoista. Marjamaa saattoi suuttuessaan paiskoa tavaroita ympäriinsä tai polkea jalalla lattiaa, alaiset kertoivat. Tällaiset raivokohtaukset eivät työntekijöiden mukaan olleet harvinaisia.

Lisäksi Marjamaa vahti työntekijöidensä liikkeitä millintarkasti ja saattoi vaatia minuuttikohtaisia selostuksia esimerkiksi työpaikan ulkopuolella tapahtuneista kokouksista. Joidenkin alaisten julkinen nöyryyttäminen oli työntekijöiden mukaan jokapäiväistä.

Johtaminen oli myös työntekijöiden mukaan heikosti ennakoitavissa, sillä Marjamaan oli ajoittain vaikea tehdä päätöksiä. Toisaalta hän ei työntekijöiden mukaan sallinut itsenäistä päätöksentekoa.

ATT:N johtajasta tehtiin suullisia ja kirjallisia valituksia eri tahoille, muun muassa kaupungin työsuojeluun, aluehallintovirastoon (avi), kaupungin henkilöstöjohtoon sekä apulaiskaupunginjohtajiin. Osa työntekijöistä otti yhteyttä myös silloisiin kaupunginvaltuutettuihin.

Valitukset ja yhteydenotot eivät kuitenkaan johtaneet muutokseen. Laki ja Helsingin kaupungin oma ohjeistus velvoittavat esimiehen ryhtyvän toimiin mahdollisesta kiusaamisesta kuultuaan.

ATT vastaa Helsingin kaupungin omasta asuntotuotannosta rakennuttamalla muun muassa vuokra- ja hitas-asuntoja Helsinkiin.


Helsingin Sanomat
16.10. 9:28 , Päivitetty: 16.10. 10:00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Silli »

Hyvä että tämä tapaus on edennyt poliisitutkintaan!

Tietojeni mukaan myös muualla Helsingin kaupungin organisaatiossa on menossa ainakin yksi - todennäköisesti useampi - samantyyppinen tapaus poliisitutkintaan. Helsingin kaupunki on toki valtavan suuri työnantaja (taitaa olla Suomen suurin nykyään), mutta erittäin outoja juttujahan siellä on iän kaiken tapahtunut. Tiedän useamman työntekijöiden muodostaman epävirallisen verkoston, jotka ovat jo jonkin aikaa keränneet todisteita oman työpaikkansa ja/tai esimiestensä oudoista puuhista. Olen itsekin vuosien varrella kerännyt asiakirjoja, nappaillut ruutukaappauksia, äänittänyt tiettyjä keskusteluita ja kerännyt muutakin materiaalia eri rooleissa.

Helsingin kaupungin sisällä tapahtuvat epäasianmukaisuudet ja ilmiselvät laittomuudet vaikuttavat paitsi työntekijöiden elämään myös kaupunkilaisten elämään monin tavoin. Esimerkiksi ATT:n toiminnassa on erittäin paljon muutakin mätää kuin vain ex-johtajan tavaroiden viskely. Helsingin opetusviraston it-porukan 9 miljoonan euron arvoinen vedätys antaa osviittaa, millaisen mittaluokan puhalluksia Helsingin kaupungin organisaatiossa tapahtuu. Eikä kyse ei ole vain rahasta tai koululaisten tietoteknisen laitteiden puutteista. Kun mennään esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektoreille, puhutaan elämistä, kuolemista, kiduttamisista jne.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja takka »

Ei voi kuin ihmetellä, miten kauan Helsingin kaupungin imago kestää rikollisten ja työpaikkakiusaajien puolustelua. Kun Sisko Marjamaasta on ollut aikaisemmin juttua julkisuudessa, hänen esimiehensä ovat keskittyneet vähättelemään tapahtunutta ja toistelleet - ilmeisestikin Sisko Marjamaan tarinaa - että kyse on molemminpuolisista kähinöistä.

Kaupunkihan asetti puolueettoman tutkimuslaitoksen eli Työterveyslaitoksen selvittämään kiusaamisväitteitä. Selvityksen tulos oli synkkääkin synkempi: peräti kuutisenkymmentä prosenttia ATT:n henkilöstöstä oli joutunut kiusaamisen kohteeksi tai oli havainnut kiusaamista.

Ainoa kiusaaja selvityksen mukaan oli ATT:n toimitusjohtaja Sisko Marjaa. Ketään muita ei selvityksessä tullut esille.

Ihmetyttää, että edes Vapaavuori, monissa asioissa periaatteen mies, ei ole tullut puolustamaan kiusattuja ja kaupungin mainetta. Suojatyöpaikoista nauttiva virkamiesjohto ole halukas eikä kyvykäs hoitamaan heille kuuluvia tehtäviään.

Eikö tosiaan kukaan ota Helsingin kaupungilta vastuuta siitä mitä on tapahtunut?

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Silli »

takka kirjoitti:Ei voi kuin ihmetellä, miten kauan Helsingin kaupungin imago kestää rikollisten ja työpaikkakiusaajien puolustelua. Kun Sisko Marjamaasta on ollut aikaisemmin juttua julkisuudessa, hänen esimiehensä ovat keskittyneet vähättelemään tapahtunutta ja toistelleet - ilmeisestikin Sisko Marjamaan tarinaa - että kyse on molemminpuolisista kähinöistä.
-- --
Eikö tosiaan kukaan ota Helsingin kaupungilta vastuuta siitä mitä on tapahtunut?
Juuri näin. Helsingin kaupungilla on useilla toimialoilla ja useissa yksiköissä jo rekrytointiongelmia ja monissa paikoissa henkilökunnan vaihtuvuus on suurta. Kaikki tämä vaikuttaa näiden ja monien yksiköiden työtuloksen laatuun ja määrään, mitä kautta se vaikuttaa kaupunkilaisten ja osittain muidenkin ihmisten elämään. Minusta jokaisen asiasta kiinnostuneen veronmaksajan kannattaa aktivoitua sen suhteen, mihin omat kuntaverot menevätkään ja millaisia palveluita niillä saadaan tuotettua.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin terveysvirastossa on harrastettu erittäin laajamittaista lintsaamista. Se tarkoittaa konkreettisesti sitä, että huomattavan suuri määrä työntekijöitä on lintsannut sekä työtehtävistään että ollut ihan konkreettisestikin poissa työpisteestään jopa yli 10h/vko säännöllisesti. Tällaisessa toiminnassa on mukana tietysti kokonaisia tiimejä esimiehineen. Jossain yksikössä lintsaamisesta on kärähdettykin, mutta useimmissa paikoissa on selvitty ilman palamista. Käytännössä tuo yli 10h/vko on jopa yli 30% esimerkiksi sairaanhoitajien viikkotyöajasta ja kun työpaikalla paikalla ollessakin samat henkilöt suorastaan välttelevät työntekoa, täytyy ihmetellä mistä heille maksetaan ja miten toiminnan annetaan jatkua tällaisena vuosi vuoden perään. Lintsaamisen ohessa nämä työtiimit valittavat resursiensa vähyyttä, työn paljoutta ja palkan mataluutta :shock:

Mutta takaisin Sisko Marjamaan tapaukseen mennäkseni. On hyvä muistaa, että Marjamaan esimiehet palkitsivat Sisko Marjamaan sen jälkeen, kun kiusaamissyytökset olivat jo vuotaneet julkisuuteen ja pitkäänhän niitä oli organisaation sisälläkin sitä ennen vatvottu. Ilmeisesti esimiehiä kuitenkin jossain määrin nolottaa (tai jännittää tuleeko itselleen sapiskaa), kun tiedote Marjamaan mitalista on poistettu ATT:n nettisivuilta mediakohun myötä.
Vuosia jatkuneesta työpaikka­kiusaamisesta epäilty Helsingin asuntotuotanto­päällikkö palkittiin kunniamerkillä – Tiedote ”ansiokkaasta toiminnasta Suomen hyväksi” katosi vaivihkaa työnantajan sivuilta

Ehdotus Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkistä tuli Sisko Marjamaan työpaikan ulkopuolelta.

KAUPUNGIN asuntotuotantopäällikkö Sisko Marjamaa sai itsenäisyyspäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Palkitseminen tapahtui saman kuukauden aikana, kun vakavasta ja vuosia jatkuneesta työpaikkakiusaamisesta epäilty Marjamaa siirrettiin syrjään tehtävistään.

Siirto tapahtui sen jälkeen, kun Työterveyslaitos antoi selvityksensä Marjamaan johtaman Helsingin asuntotuotantotoimiston (ATT) pitkään jatkuneista ongelmista. Selvitys tilattiin Työterveyslaitokselta sen jälkeen kun HS oli kertonut vakavasta kiusaamisepäilystä.

Kaupungin työsuojeluvaltuutettu on tehnyt kiusaamistapauksesta valvontapyynnön Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, koska pitää kaupungin toimia asiassa riittämättöminä.

KUNNIAMERKIT jaetaan siviilihenkilöille ehdotusten perusteella. Ehdottaja toimittaa kunniamerkkiehdotuksen siihen ministeriöön, jonka hallinnonalaan ehdotettavan henkilön työ kuuluu. Merkit kotimaisille siviilihenkilöille myöntää ritarikuntien suurmestari.

Kaupunkiympäristön toimialan toimialajohtajan Mikko Ahon mukaan ehdotus Marjamaan kunniamerkistä on tullut talon ulkopuolelta.

”Esittäjiä ovat ympäristöministeriö ja asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ja that’s it”, Aho sanoo.

ARA on ympäristöministeriön alainen virasto, joka vastaa valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta.

MARJAMAA on kesällä jäämässä eläkkeelle. Ahon mukaan kyseessä on tiettävästi eläköitymiseen ja kaupungilla tehtyyn pitkään uraan liittyvä palkitseminen. Ehdotus on todennäköisesti tehty elokuun tai lokakuun alkuun mennessä.

”Ihan normaali rutiini huolimatta siitä hurjasta pyörityksestä, mikä tässä on ollut. Ei tässä kolmenkymmenen vuoden työura kuitenkaan täysin mitätön ole”, Aho sanoo.

Muuta hän ei halua kommentoida liittyen kunniamerkkiin tai kiusaamistapaukseen.

ATT tiedotti Marjamaan kunniamerkistä ainakin Ajankohtaista-sivullaan internetissä tammikuussa. Juttu, jonka mukaan kunniamerkki annettiin tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta Suomen hyväksi, ja siihen liitetty kuva on sittemmin poistettu ATT:n nettisivuilta.

Liittyykö kunniamerkkiuutisoinnin poistaminen ATT:n sivuilta Marjamaahan liittyvän kiusaamistapauksen julki tuloon?

”En osaa ottaa siihen kantaa.”

Elisa Rimaila HS
19.2.2018 klo 13:54, päivitetty: 19.2.2018 klo 14:54
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005573385.html
Näille isoille pomoille tuntuu olevan niin kovin tyypillistä, etteivät he osaa ottaa kantaa asioihin. Aivan kuten käräjillä parhaillaan syytettynä olevat poliisipomotkin eivät tiedä, eivät muista, eivätkä osaa sanoa. Sekin on jänskää, että asiat, joissa ongelmia ilmeni, eivät kuuluneet Mikon, Jukan, Robinin, Jarin eikä oikein kenenkään vastuulle. Heistä kukaan ei myöskään tuntunut osaavat tulkita epäselkeitä lakeja tai säännöksiä, mutta eivät he myöskään osanneet vaatia niihin lainsäätäjiltä tarkennuksiakaan. Silti netti on täynnä juttuja, joissa samat miehet korostavat raudanlujaa osaamistaan, syvää asiantuntemustaan ja muita mahtavia ominaisuuksiaan. Suomessa ei näytä olevan pulaa surkeista eikä munattomista johtajista.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Turku ja Helsinki käy kiivasta kilpaa Suomen huonoiten johdettu kaupunki tittelistä. Rinta rinnan menevät kohti helvettiä.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Silli »

TuskaistaTietoa kirjoitti:Turku ja Helsinki käy kiivasta kilpaa Suomen huonoiten johdettu kaupunki tittelistä. Rinta rinnan menevät kohti helvettiä.
Totta, mutta niskassa läähättää monta kovaa haastajaa kuten Vantaa, Tampere, Oulu, Kittilä, Lahti, Lappeenranta, Espoo jne. Piskuinen Parainen taitaa olla tuorein musta hevonen tässä skabassa...
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Edwin
Neuvoja-Jack
Viestit: 521
Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 2:18 pm
Paikkakunta: Alaveteli

Re: Työpaikkakiusaamista Helsingin kaupungilla

Viesti Kirjoittaja Edwin »

Edellä oleva toimialajohtaja Mikko Ahon kommentti osoittaa, kuin vähättelevästi hän ja koko kaupungin johto suhtautuvat kaupungin työntekijöiden kiusaamiseen.

Kun kunniamerkin myöntöä Sisko Marjamaalle on kritisoitu, Aho toteaa, että "30 vuoden työura ei ole ihan mitätön".

Oletetetaan, että 30 vuoden työuran tehnyt henkilö on vuosikausien ajan kavaltanut työnantajansa omaisuutta tai vaikkapa huijannut työaikaleimauksissa. Olisiko Aho näissäkin tapauksissa sitä mieltä, että rikoksista huolimatta henkilölle kuuluu kunniamerkki pitkän palvelun perusteella. Tuskin.

Kiusaaminen, väkivalta ja työsuojelunormien räikeä rikkominen eivät ole suinkaan vähäpätöisempiä rikoksia vaan päinvastoin. Kyse on ihmisten hengestä ja terveydestä. Näihin rikoksiin Sisko Marjamaa on kuitenkin todistetusti syyllistynyt.

Ahon arvostelukyky näyttäisi siis olevan pahasti pielessä. Lisäksi Aho valehtelee. Hän jättää kertomatta, että kunniamerkkiä oli Marjamaalle ojentamassa myös Helsingin kaupungin edustajia. On valheellista antaa kuvaa, jonka mukaan kaupungilla ei ollut mitään tekemistä Marjamaalle myönnetyn kunniamerkin kanssa.

Vastaa Viestiin