Loton pääpotti 7 kertaa samalle henkilölle

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
loikkari

Loton pääpotti 7 kertaa samalle henkilölle

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Tämähän olikin mielenkiintoinen case! Ennen kaikki oli paremmin. Onkohan muita samankaltaisia tapauksia? Muistan nuoruudestani -70 luvulta erään naapuri pitäjän (Perttaus, roi mlk) postinhoitajan täyttäneen kupongin vasta leimaamisen / arvonnan jälkeen ja saaneen 7 oikein, mutta taisi jäädä kiinni koska alkuperäistä ei palautettujen joukosta löytynyt. Siihen aikaan vastaanottaminen lopetettiin kai jo keskiviikkona ja arvonta oli lauantaina, kupongit toimitettiin postitse pääkaupunkiin. Tähän ketjuun voi vastaavia liittää jos jollain on muistoja tai tietoa. Hauska lukea vähän muunkinlaisista rikoksista, vaikka murhatkin ihan kiinnostavia ovat

is.fi /Raisiolainen konttoristi voitti Loton pääpotin 7 kertaa
Raisiolainen konttoristi voitti Loton pääpotin 7 kertaa – salaisuus alkoi paljastua, kun tilintarkastaja katsoi pistoolin piippuun
Kuva
Lottoarvonta vuonna 1971. 1970-luvulla täysosumaan riitti, jos sai kuusi numeroa oikein. Raision ”lottogangsteri” lottosi viidellä miljoonalla markalla ja sai täysosuman seitsemän kertaa. (KUVA: Mikko Oksanen)

Julkaistu: 2.12. 8:00



Lottohuuma vei Jokainen lottoaja lienee joskus pohtinut, kuinka paljon pitäisi laittaa rahaa likoon pääpotin voittamiseksi. Muuan postikonttoristi testasi tätä 1970-luvulla: viidellä miljoonalla markalla hän sai seitsemän täysosumaa. Mutta rahat eivät olleet hänen omiaan.
1970-luvun Raisiossa hänet tunsivat kaikki. Lyhyenlännän keski-ikäisen miehen, jota onnetar näytti koskettaneen hannuhanhimaisella tavalla.

Mies oli saanut Lotossa täysosuman satumaiset seitsemän kertaa, ja jos hän joskus olikin kuullut sanonnan onnen kätkemisestä, hän siitä vähät välitti.

Ensin hän osti upouuden Volvon. Ja miltei heti perään toisen, mutta paremmilla varusteilla. Siinä oli autopuhelin ja kyläpuheiden mukaan ”ainakin kymppitonnin stereot”.



  • Tilanne on nyt se, että tileissä on epäselvyyksiä, jotka eivät ole vähäisiä.


Kerran hän varasi sviitin vastavalmistuneesta Marina Palacen hotellista Turun keskustasta ja piti siellä hoviaan kolme kuukautta. Hän jätti parin tuhannen markan tippejä henkilökunnalle ja huolehti, ettei juotava loppunut kesken.

– Kun on olutta, niin on myös ystäviä, tiedettiin hänen todenneen.

Suurvoittaja pukeutui vapaalla pikkutakkeihin ja kokopitkään karvakauluksiseen mokkaturkikseen. Häntä pidettiin kuitenkin melko jämptinä jätkänä: vaikka rahaa oli kuin roskaa, mies jatkoi yhä työtään konttoristina Raision lennätin- ja postitoimistossa.

”Tässä näet Suomen suurimman kavaltajan”

Suurvoittajan kupla puhkesi eräänä keskiviikkona helmikuussa 1976, kun tilintarkastaja tuli rutiinikierrokselleen Raision postikonttoriin.

Lottovoittaja otti tarkastajan tyynesti vastaan, pyöritteli papereitaan hetken ja totesi osan tositteista puuttuvan. Tositteet olivat hänen kotonaan, ja niinpä lottovoittaja ja tilintarkastaja lähtivät hakemaan niitä metallinhohtoisella Volvolla.

Paluumatkalla lottovoittaja kääntyikin yllättäen syrjäiselle metsätielle. Hän pysäytti auton käydäkseen tavarasäilöllä, ja tilintarkastajan yllätykseksi ja kauhuksi lottovoittajalla oli palatessaan toisessa kädessään konjakkipullo ja toisessa pistooli.

– Tilanne on nyt se, että tileissä on epäselvyyksiä, jotka eivät ole vähäisiä, sanoi lottovoittaja uhatessaan tilintarkastajaa aseella.

Lottovoittaja käskytti tilintarkastajan auton rattiin ja rojahti itse takapenkille naukkailemaan konjakkia.

– Tässä näet Suomen suurimman kavaltajan, lottovoittaja sanoi tarkastajalle ajomatkan aikana.

Kuva
Poliisitutkinnassa paljastui, ettei konttoristin satumainen lottotuuri ollut ilmaista. (KUVA: Mikko Oksanen)

Kamppailu pankissa
Lottovoittajan suunnitelmissa siinsi Tahiti. Hän oli varannut unelmamatkan jo aiemmin, mutta tarvitsi matkaansa varten rahaa.

Niinpä hän käski tarkastajaa ajamaan pankkiin. Miehet nousivat autosta ja menivät pankin konttoriin, jossa lottovoittaja nosti 12 000 Yhdysvaltain dollaria.

Konjakki oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja lottovoittajan huomio herpaantui. Tarkastaja hyökkäsi lottovoittajan kimppuun ja riisti tältä pistoolin, jota tämä oli pitänyt turkiksensa taskussa.

Voittaja ei ollut varautunut vastarintaan, joten hän pakeni autoonsa ja kaahasi pois paikalta.

Lottoa koko rahalla

Volvo löydettiin seuraavana päivänä erään talon pihasta lumipenkasta. Lottovoittajaa ei kuitenkaan näkynyt mailla eikä halmeilla.

Poliisi rupesi tutkimaan kummallista episodia ja lottovoittajan todellinen tarina alkoi paljastua.

Kävi ilmi, ettei satumainen lottotuuri ollut ilmaista. Postivirkailija oli kavaltanut kolmessa vuodessa Postin rahoja viisi miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 3,5–4 miljoonaa euroa) – ja oli lotonnut koko rahalla.

160 000 markkaa lottoon viikossa

Lottovoittaja ei kuitenkaan ollut paennut Tahitille vaan Ruotsiin. Oltuaan karussa muutaman päivän tunnontuskat alkoivat vaivata, ja hän päätti palata Suomeen selvittämään rötöksensä.

Kun autolautta saapui Turun satamaan, poliisi oli jo häntä vastassa.



  • Lottovoittaja ei kuitenkaan ollut paennut Tahitille vaan Ruotsiin.


Kuulusteluissa lottovoittaja kertoi rikoksistaan avoimesti. Hän kertoi, kuinka oli vuonna 1973 ottanut konttorin kassasta muutaman tuhatlappusen ja laittanut rahat veikkaukseen. Kun veikkauksesta tärähtikin pääpotti, himo kasvoi.

Hän alkoi lotota suurempien voittojen toivossa ja toden totta lottosikin: hän palkkasi postivirkailijoita täyttämään lottokuponkeja puolestaan ja parhaimmillaan käytti yhteen lottokierrokseen 160 000 markkaa, eli noin 130 000 euroa. Yksi rivi maksoi tuohon aikaan markan, joten kuponkeja ruksittiin sormet verillä.

Pakkasen puolella

Kun kavallusjuttua alettiin käsitellä Turun Piikkiön kihlakunnanoikeudessa, kävi selväksi ettei konttoristi olisi elänyt kovinkaan leveästi, mikäli olisi hassannut lottoon omia rahojaan.

Veikkaus laski miehen voittaneen kolmessa vuodessa 3 236 000 markkaa. Suurin täysosumalla saatu potti oli ollut 770 000 markkaa.

Pelaamiseen käytetyn rahan määrä oli huimaava: 5 138 099 markkaa. ”Sijoitukset” olivat siis 1 902 099 markkaa pakkasella.

Oikeudessa hän kertoi vilpittömästi uskoneensa loppuun saakka, että voisi kiriä tappiot ja tasoittaa Postin tilit. Hänen puolustusasianajajansa vetosi lisäksi siihen, että mies oli alkoholismin kaltaisen pelihimon uhri.

Tuomioksi tuli lopulta kuusi ja puoli vuotta vankeutta. Seitsemänkertainen lottovoittaja velvoitettiin korvaamaan takaisin kavaltamansa rahat.

Onnistuisiko nykyään?

1970-luvulla täysosuman voitti jos sai veikattua kuusi numeroa oikein. Jos nykyään haluaisi olla vuorenvarma siitä, että täysosuma napsahtaa, pitäisi täyttää 18,6 miljoonaa riviä lottoa.

Se tietäisi nyt lauantaisella 14,4 miljoonan jättipotillakin yli neljän miljoonan euron tappiota. Mutta jos joku haluaisi silti lotota tuolla summalla...

– Niin meillä alkaisi monenlaiset valot vilkkua. Epäilyttävät liiketoimet laukaisevat meillä aina toimenpiteitä. Esimerkiksi suuret käteissummat – olivat ne sitten muovipussissa, rullalle pyöriteltynä tai jossakin muussa epätavallisessa muodossa – aiheuttavat varmastikin pelimyyjän kulmakarvojen kohoamisen ja siitä edelleen asiakkaan tunnistamistarpeen ja tietojen välittämisen meille, sanoo Veikkauksen yritysturvallisuusjohtaja Marko Hietala.

Pienemmätkin panostukset huomioidaan. Nykyään ei enää kukaan pystyisi lottoamaan yli sadalla tonnilla viikossa niin, että rahan alkuperä jäisi hämäräksi. Rahanpesulaki määrittää rajan 2 000 euroon.

– Jos panokset ja voitot ovat toisiinsa kytkeytyvinä suorituksina 2 000 euroa tai enemmän, niin jo silloin vaaditaan pelaajalta tunnistautumista, Hietala kertoo.

– Eli jos pelaat 500 eurolla ja voitat 1 500 euroa, niin pelimyyjä pyytää näyttämään virallisen henkilötodistuksen.

1970-luvulta on moni muukin asia muuttunut kuin pelkkä rahanpesulaki. ”Lottogangsterillekin” tarjottaisiin nykyään myös apua.

– Kyseisen herran mahdollinen peliriippuvuuteen viittaava käytös ei varmastikaan ollut tuolloin hoidettavissa samalla lailla kuin mitä se tätä nykyä on.

Lähteet: Apu-lehden, Hymyn, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien arkistot

Miika Viljakainen
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7424
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Loton pääpotti 7 kertaa samalle henkilölle

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Ainakin "Euran daltonit" sijoittivat ryöstämiään rahojaan lottoon, mutta eivät tainneet voittaa oikein mitään.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Loton pääpotti 7 kertaa samalle henkilölle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Huomenna - jos Jumala suo - on taas lottoarvonta. Sitä odotellessa matkaamme muistoihin:
Virkamies voitti loton pääpotin seitsemän kertaa – kun miljoonakavallus paljastui, koko Raisio vaikeni

lottovoittaja.jpg
lottovoittaja.jpg (149.18 KiB) Katsottu 1372 kertaa
Kutsutaan häntä Pentiksi. Pentti on hieman yli nelikymppinen raisiolaismies, jonka elämä on kaikkea muuta kuin tylsää.

Hän on pidetty ihminen, joka tunnetaan 1970-luvun Raisiossa runsaasta rahankäytöst...
...
Enemmän täällä: Turun Sanomat
11.11.2021 10:57
------------------------------
Helsingin Sanomat 17.6.1976
Helsingin Sanomat 17.6.1976
Lottovoittaja_tuomiolla.jpg (356.38 KiB) Katsottu 1372 kertaa
Helsingin Sanomat 18.1.1977
Helsingin Sanomat 18.1.1977
huudettavana.jpg (144.94 KiB) Katsottu 1372 kertaa
Seppo Kaunaksen keppostelusta on myös täällä jutuntynkää:
viewtopic.php?t=332
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin